Pankkikortin kuluminen käyttökelvottomaksi

kassajonon jännitys

Kolme vuotta kortti voimassa, mutta itselläni korttiin on sirun kohdalle tullut selviä uria, ja kortilla maksaminen on käynyt todella hankalaksi. Joka kerta tulee useita lukuvirheitä ja epäonnistumisia ja kassajonossa ihmiset hermostuvat. Tämä alkoi kortin voimassaoloajan puolessa välissä. Korttia olen käyttänyt muutaman kerran viikossa.

Onko muilla vastaavia kokemuksia? Rikki menneen kortin uusiminen maksaa hinnaston mukaan 10 euroa, mutta tämähän ei ole mennyt rikki vaan kulunut tavanomaisessa käytössä ennen aikojaan. Ja kortti edelleen toimii joka 4. yritys keskimäärin. Riippuu myös maksulaitteen "kunnosta", sillä eräät lukevat paremmin ja yhdellä maksu ei onnistunut lainkaan noin 30–40 yrityksen jälkeenkään.

146

13622

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • deetsaPRKL

      Itselläni sama ongelma kortin kanssa, siru niin kulunut ettei oikein taho toimia. Aina kassalla möläytän kuluneen vitsin ahkerasti höylätystä kortista..

      12/15 vasta uusi tulisi. Kohta kuitenki lienee vähän pakko mennä vinkumaan uutta korttia tai pitää siirtää rahat toiselle tilille jonka korttia harvemmin käytän.

      • nnxnxnfkkfnkkn

        Toinen ongelma on se, että kaupat ei puhdista niitä lukijoita kai koskaan.
        Tänäänkin prismassa lukuvirhe lukuvirheen jälkeen. Kassatyttö sanoi, että tehnyt sitä koko päivän. Eikö tuo tule kaupallekin kalliiksi kun tuohon menee aivan turhaa työaikaa? Halvempi olisi laite putsata..

        Osa noista korteista on kyllä luvattoman heikkolaatuisia ja kuluu nopeasti. Kahdesti olen joutunut vaihtamaan voimassaolevan kortin ja kummallakin kertaa jouduin korottamaan ääntäni, ennen kuin pankkityttö ymmärsi että vastuu kuuluu pankille kun pankin omaisuuttahan tuo on ja vain asiakkaan käytössä. Tai no äänen korottaminen on aika lievä ilmaisu, viimeksi jouduin nostamaan täyden metelin:)
        En ymmärrä miksi pienipalkkaiset kassat turhaan sen oman työnsä tekevät vaikeaksi..

      • argh
        nnxnxnfkkfnkkn kirjoitti:

        Ehkäpä ne pienipalkkaiset kassat siellä pankissa tekevät työnsä juuri niin kuin heitä on opastettu? Tuskinpa he vaativat sitä 10 euroa ihan omasta pahansisuisuudestaan...

        Ihastuttavaa myös huomata, miten ihmiset tykkäävät päivityksessäsi siitä, että huutamalla olet saanut tahtosi läpi. Taidat olla ylpeä itsestäsi :)

      • J.Pli

        Savonlinnassa ainakin OP:ssä heti ymmärsivät, mistä on kysymys. Kortti vaan kuluu paljosta käytöstä ja ehkä myös lukulaitteiden huonosta huollosta johtuen. Pankki ei uusinnasta peri korvausta, koska syy ei ole asiakkaan huolimattomuus. Jos yrittäisi periä, vaihtaisin pankkia.

      • Oiggeestihqu
        argh kirjoitti:

        Ehkäpä ne pienipalkkaiset kassat siellä pankissa tekevät työnsä juuri niin kuin heitä on opastettu? Tuskinpa he vaativat sitä 10 euroa ihan omasta pahansisuisuudestaan...

        Ihastuttavaa myös huomata, miten ihmiset tykkäävät päivityksessäsi siitä, että huutamalla olet saanut tahtosi läpi. Taidat olla ylpeä itsestäsi :)

        "Ihastuttavaa myös huomata, miten ihmiset tykkäävät päivityksessäsi siitä, että huutamalla olet saanut tahtosi läpi."

        Ihmiset? Täällä on somelaiset ja trollit. Ei ihmisiä löydy digimuodossa.

      • njxjkxkzjjzkdkdl
        argh kirjoitti:

        Ehkäpä ne pienipalkkaiset kassat siellä pankissa tekevät työnsä juuri niin kuin heitä on opastettu? Tuskinpa he vaativat sitä 10 euroa ihan omasta pahansisuisuudestaan...

        Ihastuttavaa myös huomata, miten ihmiset tykkäävät päivityksessäsi siitä, että huutamalla olet saanut tahtosi läpi. Taidat olla ylpeä itsestäsi :)

        Työnantajan opastus ei ikinä ylitä suomen lakia, jossa virhevastuu on määritelty. Ja edes kassatyttö ei saa vedota tietämättömyyteen lain edessä.

        Itse hoidan asiat mieluiten sovinnolla. Silloin kun se ei onnistu, en tietenkään silti periksi anna, vaan pidän oikeuksistani kiinni kaikin mahdollisin keinoin. Jos tästä vastapuoli mielensä pahoittaa, niin ainakin on saanut sitä mitä on tilannut!

      • pteranodon

        Niin siis kortin mikrosiruhan ei kulu käytössä, koska se on hyvässä suojassa päältäpäin katsottuna kontaktipintalevyn alla ja altapäin katsottuna muoviin upotettuna.

      • Puhdistuskortit
        nnxnxnfkkfnkkn kirjoitti:

        Toinen ongelma on se, että kaupat ei puhdista niitä lukijoita kai koskaan.
        Tänäänkin prismassa lukuvirhe lukuvirheen jälkeen. Kassatyttö sanoi, että tehnyt sitä koko päivän. Eikö tuo tule kaupallekin kalliiksi kun tuohon menee aivan turhaa työaikaa? Halvempi olisi laite putsata..

        Osa noista korteista on kyllä luvattoman heikkolaatuisia ja kuluu nopeasti. Kahdesti olen joutunut vaihtamaan voimassaolevan kortin ja kummallakin kertaa jouduin korottamaan ääntäni, ennen kuin pankkityttö ymmärsi että vastuu kuuluu pankille kun pankin omaisuuttahan tuo on ja vain asiakkaan käytössä. Tai no äänen korottaminen on aika lievä ilmaisu, viimeksi jouduin nostamaan täyden metelin:)
        En ymmärrä miksi pienipalkkaiset kassat turhaan sen oman työnsä tekevät vaikeaksi..

        Puhdistuskortteja saa mm. Winposilta joka toimittaa maksupäätteitä ja kassajärjestelmiä.
        http://verkkokauppa.winpos.fi/tuotehaku.asp?sua=2&lang=1&ak=62
        Tuolla saa päätteet hetkessä käyttökuntoon, jotkut vaan säästää ihan turhaan ja aiheuttaa juuri noita mainitsemiasi ongelmia.

    • luotto1

      Mulla ei toiminut 4kk vanha kortti kunnolla. Epäili pankissa, että korttiin on saattanut tulla valmistusvaiheessa vika tai saanut sähköä. Saattoi pankkiautomaatilla vasta kolmannen kerran lukea oikein. Ja tätä kortti teki usealla pankkiautomaatilla. Enkä käyttänyt korttia edes kunnolla.

      Ainakin mulla on kortti voimassa 3v kerrallaan.

      Pankki tilasi uuden eikä tästä ole tullut 9kk veloituksia.

      • Tuoli68

        Ihan samoja juttuja täällä. Op-visa electronilla. Vanha kunnon magneetti juova systeemi vaan takas. Minulla ikivanha k-plussa kortti lompakossa ja aina lukee juovat! yms. muut! uusi sirukortti menossa ja on alkanut takerrella vuoden käytön jälkeen. Sirun pyyhkiminen kenties on aina auttanut...?

    • 2+3

      Sirukorteissa joskus auttaa se, että puhdistaa sitä sirua pyyhekumilla tai hinkkaamalla paperipyyhkeellä tms. Tällä saadaan hapettumat ja liat pois. Sama konsti voi auttaa puhelimen sim-korttiin. Kulumiseen tai naarmuihin ei tämä tietystikään auta.

    • Selvällä rahalla

      Mitäpä jos siirtyisit maksamaan käteisellä? Aina onnistuu ja on kertomuksestasi päätellen vieläpä huomattavasti nopeampaakin.

      • Militantti Antti

        Kuka enää selvää rahaa käyttää? Taidat olla jäänyt 1990- luvulle! Jos pankkikortti ei toimi, niin pankista saa aina ilmaiseksi uuden.

      • udhsvfhga
        Militantti Antti kirjoitti:

        Kuka enää selvää rahaa käyttää? Taidat olla jäänyt 1990- luvulle! Jos pankkikortti ei toimi, niin pankista saa aina ilmaiseksi uuden.

        Ajatteles nyt. On paljon kansaa, jolle korttia ei voi koskaan antaa, koska ne ei opi kortteja käyttämään. Toiset taas ei hallitse tilinsä saldoa, kun sitä ei konkreettisesti näe ja mennään "luxus ansaan".

        Toisekseen. Te raukat ette ollenkaan tiedä, mitävarten noita kortteja teille tungetaan.
        Tärkein aspekti on valvonta. Te ette voi tehdään mitään järjestelmän ulkopuolella, ettekä sen tietämättä. Jokainen kassa, jokainen portti, kulkuneuvo, pysäköintimittari ja kusputka kertoo, missä ja milloin olette olleet ja mitä tehneet.
        Kortilla teiltä voidaan veloittaa kaikesta. Aina, kun sen jonnekin työnnätte menee palvelumaksu.

        Lyhyeksi jää tuo kortti touhotus kuitenkin. Pienikin katastrofi ja systeemi kaatuu. Sitten ei kukaan mitään myy, eikä osta.
        Jotkut hamstraa kultaa tuon varalle.

        Sitten vielä, jos tekoäly onnistuu, niin toteutuu "Terminaattorin" Skynet.

      • Lukijat putsattava

        "Mitäpä jos siirtyisit maksamaan käteisellä? Aina onnistuu ja on kertomuksestasi päätellen vieläpä huomattavasti nopeampaakin."

        Mistä sitä käteistä rahaa saa kun kortti ei toimi pankkiautomaatissakaan. Pankista tiskiltä nostaminenkaan ei suju kovin helposti kun joutuu jonottamaan pari tuntia eläkeläismummojen kanssa.

        Eikä se rahalla maksu ole nopeampaa kun kassa höylää joka setelin tarkastuslukijassa ennen kuin antaa vaihtorahat.

      • Automaatistapa
        Lukijat putsattava kirjoitti:

        "Mitäpä jos siirtyisit maksamaan käteisellä? Aina onnistuu ja on kertomuksestasi päätellen vieläpä huomattavasti nopeampaakin."

        Mistä sitä käteistä rahaa saa kun kortti ei toimi pankkiautomaatissakaan. Pankista tiskiltä nostaminenkaan ei suju kovin helposti kun joutuu jonottamaan pari tuntia eläkeläismummojen kanssa.

        Eikä se rahalla maksu ole nopeampaa kun kassa höylää joka setelin tarkastuslukijassa ennen kuin antaa vaihtorahat.

        Kas kun saat uuden kortin, haet rahan automaatista vain huomattavasti harvemmin kuin kortilla maksaen, silloinhan se ei myöskään kulu niin paljon. Kun nostaa automaatilta vaikka 90-140 € kerralla vaikka tarvitsisi vain 5 € nyt, loput voi jättää taskuun, eikä tarvitse seuraavia 20 pikkuostosta varten joka kerta höylätä korttia uudelleen, eikä muiden tarvitse odottaa jonossa teitä höylääjäidiootteja.

      • Mäntti
        udhsvfhga kirjoitti:

        Ajatteles nyt. On paljon kansaa, jolle korttia ei voi koskaan antaa, koska ne ei opi kortteja käyttämään. Toiset taas ei hallitse tilinsä saldoa, kun sitä ei konkreettisesti näe ja mennään "luxus ansaan".

        Toisekseen. Te raukat ette ollenkaan tiedä, mitävarten noita kortteja teille tungetaan.
        Tärkein aspekti on valvonta. Te ette voi tehdään mitään järjestelmän ulkopuolella, ettekä sen tietämättä. Jokainen kassa, jokainen portti, kulkuneuvo, pysäköintimittari ja kusputka kertoo, missä ja milloin olette olleet ja mitä tehneet.
        Kortilla teiltä voidaan veloittaa kaikesta. Aina, kun sen jonnekin työnnätte menee palvelumaksu.

        Lyhyeksi jää tuo kortti touhotus kuitenkin. Pienikin katastrofi ja systeemi kaatuu. Sitten ei kukaan mitään myy, eikä osta.
        Jotkut hamstraa kultaa tuon varalle.

        Sitten vielä, jos tekoäly onnistuu, niin toteutuu "Terminaattorin" Skynet.

        "On paljon kansaa, jolle korttia ei voi koskaan antaa, koska ne ei opi kortteja käyttämään."

        Jonkun kyvyttömyys ei ole mikään syy vastustaa yhtään mitään. Kortin mallisen esineen työntäminen kortin malliseen reikään ei voi olla ylitsepääsemätön suoritus kenellekään, ja jos on, niin ei sellaiselle vihannekselle voi todellakaan mitään käteistä rahaa antaa. Mistä se ymmärtäisi mitä sillä tehdään?

        "Kortilla teiltä voidaan veloittaa kaikesta. Aina, kun sen jonnekin työnnätte menee palvelumaksu."

        Vaihda korttia. Ei minun korteistani mitään palvelumaksua mene käytön yhteydessä. Käteisestä tosin varmaan kohtapuolin alkaa mennä, sen verran kalliiksi tulee sen käsittely kaupoille.

        "Lyhyeksi jää tuo kortti touhotus kuitenkin. Pienikin katastrofi ja systeemi kaatuu."

        Tässä on viimeisen parin kymmenen vuoden aikana ollut sotia, tulivuorenpurkauksia, maanjäristyksiä, terrori-iskuja, kulkutauteja ja muita epidemioita, tulvia ja kuivuutta ja hyvin toimii kortit edelleen. Mikäköhän tämä tarkoittamasi "pieni katastrofi" oikein mahtaa olla?

      • Lentuska Provonoj
        Mäntti kirjoitti:

        Pieni katastrofi on vaikka Putinin täsmäisku ja Suomen infra on alhaalla samantien. Siinä sitten itket kun rahat on tilillä eikä ole mitään millä todistat asian näin olevan. Pankissa rahan seisottaminen on tyhmintä mitä ihminen voi tehdä näinkin epävakaina aikoina, laki kun sallii sen rahan ottamisen sulta pois ilman mitään selityksiä jos tarve vaatii.
        Ainakin osa kannattaa sijoittaa kultaan ja vastaaviin helposti vaihdettaviin, ei tule äitiä ikävä kun kriisi iskee.

      • 15+15
        Lentuska Provonoj kirjoitti:

        Kyllä sen täsmäiskun jälkeen koko Suomi seisahtuisi. Jos se talvella tapahtuisi niin vain ne selviävät, jotka asuvat omakotitaloissa ja lämmittävät koivuhaloilla, sekä tekevät tarpeensa pihan perälle. Ruokaakin pitäisi olla omasta laarista.

      • Kyllä menee!
        Mäntti kirjoitti:

        "On paljon kansaa, jolle korttia ei voi koskaan antaa, koska ne ei opi kortteja käyttämään."

        Jonkun kyvyttömyys ei ole mikään syy vastustaa yhtään mitään. Kortin mallisen esineen työntäminen kortin malliseen reikään ei voi olla ylitsepääsemätön suoritus kenellekään, ja jos on, niin ei sellaiselle vihannekselle voi todellakaan mitään käteistä rahaa antaa. Mistä se ymmärtäisi mitä sillä tehdään?

        "Kortilla teiltä voidaan veloittaa kaikesta. Aina, kun sen jonnekin työnnätte menee palvelumaksu."

        Vaihda korttia. Ei minun korteistani mitään palvelumaksua mene käytön yhteydessä. Käteisestä tosin varmaan kohtapuolin alkaa mennä, sen verran kalliiksi tulee sen käsittely kaupoille.

        "Lyhyeksi jää tuo kortti touhotus kuitenkin. Pienikin katastrofi ja systeemi kaatuu."

        Tässä on viimeisen parin kymmenen vuoden aikana ollut sotia, tulivuorenpurkauksia, maanjäristyksiä, terrori-iskuja, kulkutauteja ja muita epidemioita, tulvia ja kuivuutta ja hyvin toimii kortit edelleen. Mikäköhän tämä tarkoittamasi "pieni katastrofi" oikein mahtaa olla?

        "Vaihda korttia. Ei minun korteistani mitään palvelumaksua mene käytön yhteydessä. Käteisestä tosin varmaan kohtapuolin alkaa mennä, sen verran kalliiksi tulee sen käsittely kaupoille."

        Joka kerran kun maksat jotain, korttisi käytöstä menee palvelumaksu. Yleensä sitä ei oteta sinulta suoraan, vaan kauppias maksaa sen puolestasi pankille ja siirtää maksun hintoihin. Myös käteismaksusta kauppias maksaa melkoisen summan kun toimittaa rahat pankkiin. Itsekin kiroilen aina kun ihmiset maksavat minulle käteisellä mutta kun toimitan rahat pankkiin, pankki nyhtää siitä 1,5% päältä pois.

      • Otapa aikaa
        Automaatistapa kirjoitti:

        Kas kun saat uuden kortin, haet rahan automaatista vain huomattavasti harvemmin kuin kortilla maksaen, silloinhan se ei myöskään kulu niin paljon. Kun nostaa automaatilta vaikka 90-140 € kerralla vaikka tarvitsisi vain 5 € nyt, loput voi jättää taskuun, eikä tarvitse seuraavia 20 pikkuostosta varten joka kerta höylätä korttia uudelleen, eikä muiden tarvitse odottaa jonossa teitä höylääjäidiootteja.

        Laskepa joskus jonottaessasi sekunteja kuinka kauan kestää kortilla maksu ja rahalla maksu. Kyllä se aika on melko täsmällisesti sama, useimmiten rahalla maksaminen on jopa hitaampaa.
        Harva asiakas antaa tasarahan. Ensin asiakas plaraa lompakkoaan kun kuulee loppusumman ja valitsee sopivat setelit ja antaa ne kassatoimihenkilölle (tasarahaa kaivelevat hidastavat vielä enemmän). Seuraavaksi kassa laskee saamansa rahat ja sitten valitsee kassalaatikosta sopivan vaihtorahan. Seuraavaksi vaihtoraha ja kuitti annetaan asiakkaalle, joka alkaa laittamaan niitä lompakkoonsa. Aikaa on kulunut jo melkoisesti.
        Kortilla maksaja laittaa korttinsa kortinlukijaan jo silloin kun kassa juoksuttaa tuotteita hihnalla. Kun loppusumma on valmis, naputellaan pin-koodi ja otetaan kortti ja kuitti. Aikaa kului paljon vähemmän.

      • otapa itse
        Otapa aikaa kirjoitti:

        Laskepa itse joskus huviksesi, ja muuten yksikään kortilla maksaja ei maksa koskaan eikä ole maksanut koskaan nopeammin kassalla kuin allekirjoittaja käteisellä. Suoraan kortilla maksaminen pitäisi kieltää tai niille pitäisi panna omat hidaskassat, joissa ne saisivat kuluttaa minun puolestani vaikka parikin tuntia odotteluun. Käteismaksajille omat kassat, joihin ei korttia hyväksytä!

      • En usko
        otapa itse kirjoitti:

        Käteismaksu on nopeampi vain silloin kun maksaa tasarahalla ja mahdollisimman vähillä kolikoilla jotta kassahenkilön rahojen laskeminen kestää mahdollisimman pienen ajan.

        Vai annatko summaa suuremman setelin ja sanot kassalle että pidä loput enkä tarvitse kuittia. Vain silloin käteismaksu on nopeinta.

      • Mutanttiantti
        Militantti Antti kirjoitti:

        Kuka enää selvää rahaa käyttää? Taidat olla jäänyt 1990- luvulle! Jos pankkikortti ei toimi, niin pankista saa aina ilmaiseksi uuden.

        Moni. Kuinka tyhmä Antti onkaan... sehän on selvää rahaa.

      • K--Kauppias

        Mitä itse tehdä : asetonilla sirun puhdistuksen vanulapulla, toimii taas kauan. Jos halkeama sirun vieressä varovaisen läpinäkyvän teippiviiru sirun päälle voi auttaa. Voit myös pyytää lähikauppiasta tekemään..

      • Lumitilanne
        Otapa aikaa kirjoitti:

        Laskepa joskus jonottaessasi sekunteja kuinka kauan kestää kortilla maksu ja rahalla maksu. Kyllä se aika on melko täsmällisesti sama, useimmiten rahalla maksaminen on jopa hitaampaa.
        Harva asiakas antaa tasarahan. Ensin asiakas plaraa lompakkoaan kun kuulee loppusumman ja valitsee sopivat setelit ja antaa ne kassatoimihenkilölle (tasarahaa kaivelevat hidastavat vielä enemmän). Seuraavaksi kassa laskee saamansa rahat ja sitten valitsee kassalaatikosta sopivan vaihtorahan. Seuraavaksi vaihtoraha ja kuitti annetaan asiakkaalle, joka alkaa laittamaan niitä lompakkoonsa. Aikaa on kulunut jo melkoisesti.
        Kortilla maksaja laittaa korttinsa kortinlukijaan jo silloin kun kassa juoksuttaa tuotteita hihnalla. Kun loppusumma on valmis, naputellaan pin-koodi ja otetaan kortti ja kuitti. Aikaa kului paljon vähemmän.

        Vaikka annat käteisenä tasarahan, niin sen kassaihmisen on laskettava se raha kuitenkin, jos siinä on monta eri rahalajia, eli erilaisia kolikkoja. Esim euro kahdenkymmenen sentin kolikoina tekee jo duunia. Kun maksat kortilla ja käytät lähimaksua laitteessa, jossa se lukija on laitteen yläpuolella, niin maksuun ei mene kuin se viisi sekuntia vaikka se järjestelmä tekisi sen katevarauksen. Harvalla käteismaksajalla osto on tasan 10€ ja se seteli siinä kymppiä. Kortilla sitä merkitystä ei ole.

    • luotto1

      Onhan kortti jopa nopeampi kuin rahalla maksaa. Ja eikä tarvii miettiä vaihtorahaa. Kortilla menee tuollainen alle 5sekunttia maksaa, kun taas rahalla saat maksaa jopa hitaampin. Annat jotain pikkuhiluja, niin pankkineiti laskee puoliminuuttia ainakin.

      • Nopea maksaja

      • ………...
        Nopea maksaja kirjoitti:

        Enpä ole huomannut niitä viidessä sekunnissa maksavia kassajonossa.
        Tavallinen ihminen kykenee parhaiten maksamaan käteisellä jolloin maksaminen sujuu nopeimmin.
        Käytän itse käteistä tai lähikorttia jotka ovat nopeimmat maksutavat.

        http://www.ts.fi/uutiset/talous/293790/Sirukorttitorpot hidastavat kassajonoja

        Etenkin kun käy ostamassa kaupasta jotain pientä: jätskin tai evässämpylän. Kolikot voi laskea valmiiksi jo kassajonossa, ja maksaminen kestää just tasan sen hetken, kun ne ojentaa kassalle käteen ja tämä varmistaa, että summa on oikein.

      • Käteinen hidasta
        Nopea maksaja kirjoitti:

        Enpä ole huomannut niitä viidessä sekunnissa maksavia kassajonossa.
        Tavallinen ihminen kykenee parhaiten maksamaan käteisellä jolloin maksaminen sujuu nopeimmin.
        Käytän itse käteistä tai lähikorttia jotka ovat nopeimmat maksutavat.

        http://www.ts.fi/uutiset/talous/293790/Sirukorttitorpot hidastavat kassajonoja

        R-kiskalla voin jo maksaa vilauttamalla korttia, taatusti nopein maksutapa. Lähikuukausina alkaa ruokakauppani lukijatkin kelpuuttaa lähimaksamisen pikkuostoksissa (sininen valo vilahtaa jo). Mutta yli 25 euron ostoksissa on tarjottava sirua.

      • jbdbdkdkfkfjfkdid
        Käteinen hidasta kirjoitti:

        R-kiskalla voin jo maksaa vilauttamalla korttia, taatusti nopein maksutapa. Lähikuukausina alkaa ruokakauppani lukijatkin kelpuuttaa lähimaksamisen pikkuostoksissa (sininen valo vilahtaa jo). Mutta yli 25 euron ostoksissa on tarjottava sirua.

        Niin voi lidlissäkin.

      • Mikä ihmeen F1-rata kaupan kassajonosta on tullut, kun pitää jo sekuntteja laskea? Eikö ihmisillä ole mitään muuta elämässään kuin kiirettä kiireen päälle? Aivan kuin ei enää hetkeäkään maltettaisi odottaa. Kaikessa viivytykset kaadetaan kassatyötä tekevän syyksi, vaikka itse turattaisiin joka kohdassa. Ja sitten tuo tytöttely ja neidittely. Minua -30 vuotta naimisissa olleena ja 5-kymppisenä- kyrsii tuo tyyli. Jos joksikin kutsutaan niin rouvaksi - en kenellekkään tyttö enkä neiti.

        Ja putsatkaa niitä sirujanne, että kaupan päätteet ei sottaannu ja koneet toimii paremmin. Yksi sottanen kortti ja kone ei toimi kunnolla vähään aikaan.

    • Korttimaksaja

      Jos kortti on kulunut niin sen voi saada ilmaiseksi uusittua kunhan tappelee pankin kanssa. Etenkin jos kortin IDENT kentät on lukukelvottomia, eli allekirjoitus,
      kortinnumero sekä sirun toimimattomuus.

      Itselleäni Dansken kortti uusittiin mutta uusikin kortti oli valmistuksesta vioittunut, vasta toinen kortti toimii nyt.

      • Staattisuus

        Siruun tullut staattinen sähkö saattaa aiheuttaa häiriöitä kortin toiminnassa.
        Magneettilla saa poistettua staattisuuden. Sillä kannattaa muutaman kerran pyyhkästä sirua.

      • lfjaljfljalfj
        Staattisuus kirjoitti:

        Siruun tullut staattinen sähkö saattaa aiheuttaa häiriöitä kortin toiminnassa.
        Magneettilla saa poistettua staattisuuden. Sillä kannattaa muutaman kerran pyyhkästä sirua.

        Magneetti ei poista staattisuutta. Magneetti ei myöskään tuhoa sirua.

      • Tuhoaa muuten
        lfjaljfljalfj kirjoitti:

        Magneetti ei poista staattisuutta. Magneetti ei myöskään tuhoa sirua.

        Ei tuhoa sirua eikä vaikuta siihen mitenkään. Mutta kortissa on myös magneettiraita joka voi tyhjentyä magneettia käyttämällä ja sen jälkeen sitä ei voi enää käyttää paikoissa missä kortti pyyhkäistään lukijassa.

      • höpöhöpö......
        Tuhoaa muuten kirjoitti:

        Ei tuhoa sirua eikä vaikuta siihen mitenkään. Mutta kortissa on myös magneettiraita joka voi tyhjentyä magneettia käyttämällä ja sen jälkeen sitä ei voi enää käyttää paikoissa missä kortti pyyhkäistään lukijassa.

        EI tuhoa. Sellaisen magneetin jolla saat kortin magneettinauhan tuhottua lukukelvottomaksi täytyy olla erittäin voimakas.

        Eli joko tilaat tarpeeksi ison neodyymimagneetin erikoistilauksena itsellesi, tai menet hajottamolle jossa on metallinosturi tai sairaalan magneettikuvantamislaitteeseen jossa on erittäin voimakas sähkömagneetti.

        Normi rautamagneeteilla, eli ns. jääkaappimagneeteilla et kortin magneettinauhaa saa tyhjäksi vaikka hinkkaisit sitä vuoden.

      • Kyllä tuhoaa
        höpöhöpö...... kirjoitti:

        Joskus olin vahtina ja meillä oli avainlaukussa kiinni 3cm:n magneetti kännykkää varten. Pidin lompuukia reisitaskussa työasussa. Magneetti sitten hiveli autolle kävellessä ja poistuessa työtä aloittaesssa ja lopettaessa siinä sopivalla korkeudella ja tyhjensi magneettiraidan tehokkaasti. Kolme kertaa piti kortti uusia muutaman viikon välein, ennenkuin tajuttiin ongelman ydin. Lompakon sijainnin vaihto rintataskuun lopetti sen rumban.

        Magneettisuojattoman kaiuttimen päälle ei myöskään kannata lompakkoaan unohtaa.

        Kannattaa todellakin hei varoa niitä magneetteja!!!

        Mä en oo tietääkseni ainakaan kahteen vuoteen tarvinnut/käyttänyt sirukortin magneettiraitaa mihinkään.

        Tää aloittajan aihe sinänsä on asiallinen koska myös itselläni 3 vuoden kortti kestää yleensä vähän yli vuoden. Soitto tai viesti pankkiin ja sieltä tulee veloituksetta uusi kortti.

        Se tässä on maalaisjärkeä vastaan että jo sormella putsaus sirupinnassa saattaa auttaa vaikka luulis sormesta tulevan rasvaa ja ties mitä likaa kontaktipintaan.

      • iå0ihoåihåo
        Kyllä tuhoaa kirjoitti:

        Joskus olin vahtina ja meillä oli avainlaukussa kiinni 3cm:n magneetti kännykkää varten. Pidin lompuukia reisitaskussa työasussa. Magneetti sitten hiveli autolle kävellessä ja poistuessa työtä aloittaesssa ja lopettaessa siinä sopivalla korkeudella ja tyhjensi magneettiraidan tehokkaasti. Kolme kertaa piti kortti uusia muutaman viikon välein, ennenkuin tajuttiin ongelman ydin. Lompakon sijainnin vaihto rintataskuun lopetti sen rumban.

        Magneettisuojattoman kaiuttimen päälle ei myöskään kannata lompakkoaan unohtaa.

        Kannattaa todellakin hei varoa niitä magneetteja!!!

        Älä valehtele.

        Magneettinauhan sisällä on pieniä metallihiukkasia joiden magneettikenttien suunta muutetaan erittäin voimakkaalla magneetilla. Tuo luo nauhan sisään tietyn koodin, jonka koodinlukija sitten tunnistaa kun sitä kuljetetaan lukijan edestä.

        Kun puhutaan nauhan tyhjentämisestä, puhutaan itseasiassa vain magneettikenttien suunnan muuttamisesta, jolloin kortin koodaus katoaa. Niiden "tyhjentämiseksi" pitää olla erittäin voimakas magneetti että nauhan sisällä oleva magneettikenttä muuttuisi.

        Sinulla ei ole housuntaskuissa tai laukussa neodyymimagneettia, koska magneettikentän muuttamiseen sopiva kiekko pitäisi olla muutaman kilon painoinen möhkäle. Ja se lävähtäisi kiinni autoon, hiljentäisi puhelimet tms. laitteet.

        3cm magneetti ei muuta nauhan magnetointia ja jos kyse on neodyymimagneetista laukun läpän sulkijana, sinä et sitä pelkillä sormilla saa enää auki, joten hieman epäilen että kyse olisi voimakkaasta kestomagneetista vaan käytössä on ollut pelkkä tavallinen ferromagneetti joka ei voi vaikuttaa magneettinauhaan.

        3cm neodyymimagneetilla voit kyllä hiljentää tietokoneen jos läimäset sen kiinni metallikoppaan, samoin kännykkä pimahtaa. Mutta se taas johtuu ihan muista syistä kuin magneettikenttien suunnan muuttamisesta.

        Luottokorteille on myynnissä jopa klipsejä jotka toimivat rautamagneetilla, ja ne eivät ole vielä tähän päivään mennessä pilanneet keneltäkään kortteja.

    • Kekkonen2

      en lähtisi magneetilla tekemään kortille mitään. Magneetti luonnollisestikin tuhoaa kortin magneettinauhan

    • Jorma Liisa Hefner

      Itselläni oli täsmälleen sama tilanne sillä erotuksella etten kirjoittanut siitä mitään internetiin.

      • Teuvo Ilona Herpes

        Mutta nyt kirjoitit....

    • LadyDV

      Mun korttini hajosi samalla tavalla vuodessa. Pilasi vielä yhden viikonlopun kokonaan. Jouduin lainailemaan rahaa ystäviltäni ja jättämään osan viikonloppusuunnitelmistani. Vitutti. Kortti siis tyssäsi täysin perjantai-iltana.

      Tein pankille reklamaation. Kysyin miten korvaavat korttini hajoamisen ennen aikojaan normaalissa käytössä.

      Sain uuden kortin viikossa ja 20 ekee tilille hyvitystä. Itkeäkkö vaiko nauraa. Olisi pitänyt saada ainakin 200 ekeä.

      Kortit ovat nykyään ilmeisesti vailla laadunvalvontaa jonkun idiootin suunnittelemia.

      • että näin

        mielipahaa ei tarvitse korvata. Riiti, kun korvasivat kortin.

      • nbxnfnfnfnffnn

        Ota tili s-pankista, niin saa rahaa viikonloppunakin jos kortti hajoaa!
        S-pankkihan on auki aina kun prismakin.
        Asiakasomistajana ei mene edes mitään palvelumaksuja.
        Fiksuahan on joka tapauksessa pitää vähän käteistä lompakossa, kun ei nuo kortit idioottivarmoja koskaan ole.

      • LadyDV
        että näin kirjoitti:

        mielipahaa ei tarvitse korvata. Riiti, kun korvasivat kortin.

        Korvasivat 20 ekee kun pilasivat viikonloppuni paskalla kortillaan joka meni normikäytössä vuodessa loppuun.

        Pankki vaihtuu ja säästöni lähtevät toisaalle jos vielä uusiutuu.

        Vaatikaa palvelua perkele.

      • S-pankkilainen
        nbxnfnfnfnffnn kirjoitti:

        Ota tili s-pankista, niin saa rahaa viikonloppunakin jos kortti hajoaa!
        S-pankkihan on auki aina kun prismakin.
        Asiakasomistajana ei mene edes mitään palvelumaksuja.
        Fiksuahan on joka tapauksessa pitää vähän käteistä lompakossa, kun ei nuo kortit idioottivarmoja koskaan ole.

        S-Pankista saa rahaa kaikkien s-kauppojen kassalta, mutta kun pitäisi käyttää sitä risaa korttia niin eipä nosto onnistu.

      • Heh heh ja hah hah
        LadyDV kirjoitti:

        Korvasivat 20 ekee kun pilasivat viikonloppuni paskalla kortillaan joka meni normikäytössä vuodessa loppuun.

        Pankki vaihtuu ja säästöni lähtevät toisaalle jos vielä uusiutuu.

        Vaatikaa palvelua perkele.

        Sinulla tuskin on edes rahaa pankissa, kun itket 20-200 egen korvauksummista. Luuletko, että pankki kärsii vähäänkää jos Sinä vaihdat pankkia? pÄinvastoin, meille Oikeille pankin asiakkaille siitä on vain hyötyä, kun tuollainen idiootti häippäsee kuluttamaan jonkin toisen pankin aikaa typerien käytöstapojensa takia.

      • No tuskin
        Heh heh ja hah hah kirjoitti:

        Sinulla tuskin on edes rahaa pankissa, kun itket 20-200 egen korvauksummista. Luuletko, että pankki kärsii vähäänkää jos Sinä vaihdat pankkia? pÄinvastoin, meille Oikeille pankin asiakkaille siitä on vain hyötyä, kun tuollainen idiootti häippäsee kuluttamaan jonkin toisen pankin aikaa typerien käytöstapojensa takia.

        ne sunkaan työttömyyskorvauksesi sitä pankkia kovasti lihottaa...

      • ……………..
        LadyDV kirjoitti:

        Korvasivat 20 ekee kun pilasivat viikonloppuni paskalla kortillaan joka meni normikäytössä vuodessa loppuun.

        Pankki vaihtuu ja säästöni lähtevät toisaalle jos vielä uusiutuu.

        Vaatikaa palvelua perkele.

        Juuri tästä syystä mulla on kotona jemmassa sen verran käteistä, että tule itku, jos kortti ei toimi. Lisäksi nostan rahaa tärkeisiin juttuihin ajoissa, en esimerkiksi vasta perillä viikonlopun reissukohteessa.

        Tietysti korttien pitäisi toimia, ja sitä pitää pankeilta vaatia. Mutta mielipahalta ja hankaluuksilta välttyy varautumalla tilanteisiin ennakolta. Korttien kanssa on ollut sen verran ongelmia, että en tosiaan jätä kaikkea pelkästään yhden kortin varaan.

      • hehahehaheh
        No tuskin kirjoitti:

        ne sunkaan työttömyyskorvauksesi sitä pankkia kovasti lihottaa...

        oikeassa olet, eivät ne työttömyyskorvaukseni pankkiani kovasti lihota, kun en sellaisia saa niin eivät lihota silloin ollenkaan, kas kas parasiitti, monet meistä kun eivät ole kaltaisiasi yhteiskunnan varoilla eläviä, heh heh.

      • S-pankkilainen kirjoitti:

        S-Pankista saa rahaa kaikkien s-kauppojen kassalta, mutta kun pitäisi käyttää sitä risaa korttia niin eipä nosto onnistu.

        Prismasta saat henkkareilla.

      • nnfbfnkfnnfnnfkfkf
        RipsaK kirjoitti:

        Prismasta saat henkkareilla.

        Juu, prisman s-pankissa niitä ei edes se vihreä kortti kiinnosta. Alkuun löin sen tiskille id-kortin kera ja kun ne kerran pelkästä id-kortista tiedot katsoo, en ole vihreää korttia viitsinyt edes tyrkyttää.
        S-pankissa saa hoitaa asioita laajemmalla aikataululla kuin missään muussa pankissa kotimaassa. Iltaisin ja sunnuntaisinkin. Ja käteistä saa aina kun prisma vaan on auki! Jonotkin on aika mitättömiä, kun mummot ei ole tuota pankkia keksineet.

    • Itsellä oli siru 1 mm verran väärässä kohdassa, jolloin lukija ei sitä suostunut usein lukemaan. Reklamaatiota pankkiin ja ilmaiseksi uusi tilalle.

      Tuntuu, että nykyajan pankkikortit on kehnoja, eivät kestä edes normaalia kulumista tai sitten on valmistettu virheellisesti...

      • luulisin näin

        Tehdään varmaan halvalla vinkuintiassa.

      • ihiohoioih

        Nykyiset kortit ovat roskaa.

        Tekniikka on tottakai kehittynyt, mutta kun aikaisemmin valmistettiin laatua, nyt valmistetaan roskaa.

        Laatu ei paljoa yhden kortin kohdalla maksa, vain muutaman sentin, mutta kun kortteja tilataan miljoona, se yksi sentti on kerralla iso raha, eli noin 10 000 euroa.

        Tuo sitten "oikeuttaa" tilaamaan heikkolaatuisia kortteja, joista suurin osa toimii jotenkuten jonkin aikaa. Eli voidaan todistaa että kortti on toiminut.

        Pankillehan tuo on ihan mitätön kuluerä, mutta kun tarkastelette eri pankkien korttien korvausmaksuja, ja ehtoja joilla kortti korvataan ilmaiseksi, käytännössä pankki vetää aina kotiinpäin ja kortissa täytyy olla valmistusvirhe että saa ilmaiseksi uuden.

        Eli vähän halvemmilla ja huonolaatuisilla korteilla he saavat valtavat tulot vuodessa sen kautta kun asiakas korvaa uuden kortin joka ei toimi pankin laitteilla. Pankille kortin uusiminen ei maksa mitään, mutta siitä hyvästä asiakas antaa pankille 20 euroa, että saa viikon päästä uuden, toivottavasti toimivan kortin.

        Kortit ovat pankeille valtava tulonlähde.

        Kun aikaisemmin ihmisellä oli käteistä taskussa, hän tiesi tasan tarkkaan kuinka paljon sitä on ja että riittääkö se. Nyt jos haluat tietää saldosi, se maksaa.

        Korttia saat toki höylätä ilmaiseksi, ja saat päässäsi laskea paljonko sinun tililtä on hävinnyt rahaa, mutta jos haluat tietoa, se maksaa.

        Tuo on siunattua kiristystä.

        Palkkaa tai erilaisia tukia ei makseta kuin pankkitilille ja jopa laissa on näin säädetty että esimerkiksi palkat pitää maksaa tilille.

        Tiliote maksaa. Tilikysely se vasta maksaakin. Kortin uusiminen maksaa. Jos haluat käteistä se maksaa. Jos haluat tallettaa käteistä, maksat siitäkin. Pankki tekee yksipuolisen sopimuksen hintojen nostosta.

        Ja hinnat ovat jatkuvasti nousseet. Työntekijöiden tilalle on tulleet tietokoneet jotka eivät vaadi palkkaa.

        Kuinka pankit ovat voineet tähän saakka edes toimia, kun ovat tehneet 200 vuoden ajan pelkkää persnettoa?

        Vaikka pankit maksavat korkoa talletetulle summalle, köyhien tallettajien kohdalla he louhivat sen moninkertaisesti takaisin erilaisten "palvelumaksujen" ja korvausmaksujen kautta.

      • 2+19
        ihiohoioih kirjoitti:

        "Kun aikaisemmin ihmisellä oli käteistä taskussa, hän tiesi tasan tarkkaan kuinka paljon sitä on ja että riittääkö se. Nyt jos haluat tietää saldosi, se maksaa.

        Korttia saat toki höylätä ilmaiseksi, ja saat päässäsi laskea paljonko sinun tililtä on hävinnyt rahaa, mutta jos haluat tietoa, se maksaa."

        Vaihda pankkia. Minun saldokyselyni eivät maksa mitään ja onnistuvat missä tahansa matkapuhelin- tai wifi-verkon kantaman sisällä. Lisäksi puhelimeeni tule ilmoitus jokaisesta korttitapahtumasta reaaliaikaisesti. Ilmoituksesta käy ilmi maksun saaja, summa ja aika. Tämäkin ihan ilmaiseksi. Tai no, sen saman parin euron kuukausimaksun hinnalla.

      • Vaihda pankkia
        ihiohoioih kirjoitti:

        Nykyiset kortit ovat roskaa.

        Tekniikka on tottakai kehittynyt, mutta kun aikaisemmin valmistettiin laatua, nyt valmistetaan roskaa.

        Laatu ei paljoa yhden kortin kohdalla maksa, vain muutaman sentin, mutta kun kortteja tilataan miljoona, se yksi sentti on kerralla iso raha, eli noin 10 000 euroa.

        Tuo sitten "oikeuttaa" tilaamaan heikkolaatuisia kortteja, joista suurin osa toimii jotenkuten jonkin aikaa. Eli voidaan todistaa että kortti on toiminut.

        Pankillehan tuo on ihan mitätön kuluerä, mutta kun tarkastelette eri pankkien korttien korvausmaksuja, ja ehtoja joilla kortti korvataan ilmaiseksi, käytännössä pankki vetää aina kotiinpäin ja kortissa täytyy olla valmistusvirhe että saa ilmaiseksi uuden.

        Eli vähän halvemmilla ja huonolaatuisilla korteilla he saavat valtavat tulot vuodessa sen kautta kun asiakas korvaa uuden kortin joka ei toimi pankin laitteilla. Pankille kortin uusiminen ei maksa mitään, mutta siitä hyvästä asiakas antaa pankille 20 euroa, että saa viikon päästä uuden, toivottavasti toimivan kortin.

        Kortit ovat pankeille valtava tulonlähde.

        Kun aikaisemmin ihmisellä oli käteistä taskussa, hän tiesi tasan tarkkaan kuinka paljon sitä on ja että riittääkö se. Nyt jos haluat tietää saldosi, se maksaa.

        Korttia saat toki höylätä ilmaiseksi, ja saat päässäsi laskea paljonko sinun tililtä on hävinnyt rahaa, mutta jos haluat tietoa, se maksaa.

        Tuo on siunattua kiristystä.

        Palkkaa tai erilaisia tukia ei makseta kuin pankkitilille ja jopa laissa on näin säädetty että esimerkiksi palkat pitää maksaa tilille.

        Tiliote maksaa. Tilikysely se vasta maksaakin. Kortin uusiminen maksaa. Jos haluat käteistä se maksaa. Jos haluat tallettaa käteistä, maksat siitäkin. Pankki tekee yksipuolisen sopimuksen hintojen nostosta.

        Ja hinnat ovat jatkuvasti nousseet. Työntekijöiden tilalle on tulleet tietokoneet jotka eivät vaadi palkkaa.

        Kuinka pankit ovat voineet tähän saakka edes toimia, kun ovat tehneet 200 vuoden ajan pelkkää persnettoa?

        Vaikka pankit maksavat korkoa talletetulle summalle, köyhien tallettajien kohdalla he louhivat sen moninkertaisesti takaisin erilaisten "palvelumaksujen" ja korvausmaksujen kautta.

        "Tiliote maksaa. Tilikysely se vasta maksaakin. Kortin uusiminen maksaa. Jos haluat käteistä se maksaa. Jos haluat tallettaa käteistä, maksat siitäkin."

        Jos sinulla on tuollainen riistopankki niin vaihda pankkia. Minulla noista esittämistäsi maksaa vain kortin uusinta jos itse hukkaan sen tai rikon, kaikki muu on ilmaista. Saldon näen parilla hipaisulla puhelimestani, ja maksuja voin hoitaa netin kautta missä tahansa, kaikki ilmaiseksi. Rahaa voin nostaa ilmaiseksi vaikka kaupan kassalla ettei tarvitse jonotella harvoilla pankkiautomaateilla. Rahaa voin laittaa tililleni ilmaiseksi ja se näkyy siellä heti eikä viikon kuluttua.

      • iohoihio
        Vaihda pankkia kirjoitti:

        Mikähän se teidän pankki on jossa ei mikään maksa mitään?

      • Vaihda pankkia
        iohoihio kirjoitti:

        Mikähän se teidän pankki on jossa ei mikään maksa mitään?

        S-Pankki. Lisäksi jos korttia käyttää ostoksiin S-kaupoissa, saa kaikista ostoksista rahaa tilille 0,5%. Lisäksi päälle tulee vielä bonukset ostoksista joka kuukausi suoraan tilille. Kannattaako enää käyttää mitään muuta pankkia. Itse vaihdoin pankkia siinä vaiheessa kun entinen ilmoitti yksipuolisesti nostavansa palvelumaksuja.

    • vähän häylääjä

      Käytän useita kortteja joten kuluvat vähän ja tasaisesti .

      Lisäksi kun on käteistä niin ei joka kahvikuppia tai golfpallo automaateja tarvitse hangata elektronilla .

    • lompakontarkistus

      Itellä kans alko kortit hajoileen ennenaikojaan. Ihmettelin että onko nykyset kortit noin onnettomia. Sitten huomasin että uudessa lompakossa on se kolikkoosaston vetoketju sen mallinen, että kun lompsa on vaikka takataskussa ja istuu, niin se vetoketjun pallero pääsee painamaan suoraan kortin siruun.

    • kouluttaja.

      auttaa tietenkin jos pitää kortista hyvää huolta

      • rosvotkyylää

        pakkohan se on nykyaikana kun kerjäläiset syynää taskuja minkä kerkiää. Virolaiset murtautuvat asuntoihin jne ...

    • kaupan kassatäti

      Uusi kortti hankintaan ja se vanha kannattaa sulkea "kadonneena".
      EI ne mistään saa tietää että onko se oikesti kadonnu.

      Siru kuluu ja toine syy on nyky kortinlukiat jokka on nii hienopieruja että vaativat
      sen upouuden kortin ja sirun. Myös ne kassa ja käteisautomaatien lukia osat kuluu.
      Ei se hitaa että yks tahmatassu asioi mutta kauppkeskusissa ja supermarketeissa niitä on useampi 10 per asiakasmäärä perpv.
      Tietysti auttaa ko kattoo että laitaa sen sirun lialta ja kosteudelta heti suojaan.
      Korttisuojukseen tms eikä anna sen esim pyöriä lompakossa irti.
      Ja ne räpylät vois pestä joskus.

      • Kadonneen kortin uusiminen myös maksaa. Lisäsi samalla vaihtuu tunnusluku, joten ei hommassa juuri ole mieltä.

      • että näin

        myyjänä kannustat epärehellisyyteen?

      • pankit kuriin
        okaro kirjoitti:

        Kadonneen kortin uusiminen myös maksaa. Lisäsi samalla vaihtuu tunnusluku, joten ei hommassa juuri ole mieltä.

        Tunnusluku ei muuten vaihdu ainakaan Nordeassa.

        Tehkää reklamaatio paknkkiin kun eivät pysty antamaan asiakkaalleen toimivaa korttia. Pyytäkää vielä korvauksia pilalle menevästä suunnitelmasta jos ette saa mistään rahaa ulos muuta kuin varastamalla.

      • Ei vaan
        että näin kirjoitti:

        myyjänä kannustat epärehellisyyteen?

        kannustaa asiakasta toimimaan niin että saa vahingot minimoitua.

      • pankit kuriin kirjoitti:

        Tunnusluku ei muuten vaihdu ainakaan Nordeassa.

        Tehkää reklamaatio paknkkiin kun eivät pysty antamaan asiakkaalleen toimivaa korttia. Pyytäkää vielä korvauksia pilalle menevästä suunnitelmasta jos ette saa mistään rahaa ulos muuta kuin varastamalla.

        Jos kortin ilmoittaa kadonneeksi, muuttuu kortin numero ja samalla tunnusluku. Minulla kävi näin Nordean Visa Electronilla.

    • Kyllä vain

      On just samanlaisia ongelmia, jouduin käymään pankissa jotta saisin uuden kortin. Nyt toimii onneksi ei menny kun viikko siihe että se tuli, nyt voi olla hetken taas huolettomammin maksamisen kanssa.

    • alykaapio4343

      Hukkasin korttini ja jouduin kuollettamaan sen, nordeasta sain uuden kortin postissa ja siitä ei edes veloitettu mitään, ei se tuon vaikeampaa ole.

      • Vanha konsti

        Minullapa on kortti nahkaisessa, jo edesmenneen pankin korttikotelossa. Hyvin toimii.

      • Siis tarkastitko tiliotteesi, ettei oltu veloitettu. Minulta kyllä otettiin. Lisäksi ottivat löytöpalkkionkin. Sen tosin sain takaisin, kun olin kuolettanut kortin, enkä siksi tehnyt löydetyllä kortilla mitään.

    • PER SAUKKO

      Jälleen uusavuttoman "kesätoimittajanlantun" rolli. Mistä näitä tyhmiä juttuja sikiää?

      • uusiks vaan

        Tämä on täyttä totta. Pankkikortit ovat täysin susia nylkyään. Tiedän monta pettynyttä kortin käyttäjää.

      • ;_:_:_:_;
        uusiks vaan kirjoitti:

        Tämä on täyttä totta. Pankkikortit ovat täysin susia nylkyään. Tiedän monta pettynyttä kortin käyttäjää.

        Epäilen että kortit on ollut pitkään samanlaisia, korttien käyttö vaan on lisääntynyt, kun moni ei käytä käteistä enään ollenkaan. Kuluttaa korttia ja luultavasti myös kortinlukijaa, ainakin likaa jos ei muuta.

      • uusiks vaan kirjoitti:

        Tämä on täyttä totta. Pankkikortit ovat täysin susia nylkyään. Tiedän monta pettynyttä kortin käyttäjää.

        Ei pankkikortit mutta laitteet kuluttavat kortteja,koska niitä ei puhdisteta.
        Jos tiedät enemmän kuin minä niin siitä vaan.

      • iuggiuugi
        max1958 kirjoitti:

        Ei pankkikortit mutta laitteet kuluttavat kortteja,koska niitä ei puhdisteta.
        Jos tiedät enemmän kuin minä niin siitä vaan.

        Ei pidä paikkaansa. Kortit ovat kulutustavaraa ja ne tuotetaan liukuhihnalla ja ne tuotetaan sieltä mistä halvimmalla saadaan.

        Vaikka tekniikka on kehittynyt mm. sirujen suhteen, itse kortin ja sirun laatu on heikko.

        Kortit tehdään lennosta, joten jos siru on vähänkään sivussa kolossaan, sen lukeminen käy hankalaksi.

        Kun magneettinauhan sisältöön magnetoidaan koodi, ei sitä tarkisteta että toimiiko se varmasti seuraavalla pyyhkäisyllä, koska se maksaisi rahaa ja nostaisi korttierän hintaa. Sama juttu sirun kohdalla. Ne vaan valmistetaan ja sitten toivotaan koska sehän on varmaa että asiakas palauttaa kortin.

        Laitteet ovat myös kulutustavaraa, joten niitä ostetaan sieltä mistä halvimmalla saadaan ja toivotaan että ne toimivat.

        Kun kaksi paskaa laitetaan yhteen, siitä ei synny muuta kuin paskaa, laitteiden syödessä kortteja tms.

        Uskomatonta kyllä, ainoa joka tuossa voittaa on pankit koska kuluttajalta voidaan aina vaatia korvausmaksu, siihen vedoten että kortti on ollut käytössä ainakin kerran ja toiminut. Parillakymmenellä eurolla tilataan jo iso satsi uusia kortteja.

    • pena6

      Ostin lokakuussa 2012 Asus pöytäkoneen 1831 Koneboksista, kahden takuulla. Kone on tähän mennessä käväissyt kaksi kertaa Upsalassa korjattavana. On aikamoinen prosessi siihen hetkeen saakka, kun UPS noutaa paketin. Nouto ja palautus n.2 viikkoa. En osta enää mitään mustanpörssin kautta (koneboksi,ei ole enää Lappeenrannastakaan) enkä varmaan Asus koneitakaan On se sen verran rassaava kokemus ollut!

      • pena6

        Jäi pois se takuuaika,kaksi vuotta!!

      • Mutta aihe
        pena6 kirjoitti:

        Jäi pois se takuuaika,kaksi vuotta!!

        Lukihan siinä se kahden takuulla. Asuksen emolevyt ainakin on ihan kunnon laatua. Niin no mikseipä myös näyttikset ja muutkin osat. Valmispaketeista ei ole kokemusta.

      • ????
        Mutta aihe kirjoitti:

        Lukihan siinä se kahden takuulla. Asuksen emolevyt ainakin on ihan kunnon laatua. Niin no mikseipä myös näyttikset ja muutkin osat. Valmispaketeista ei ole kokemusta.

        Mites tämä Asuksen juttu liittyy pankkikortteihin?

      • ihan kunnon vempele

        Minulla on Asus toiminut moitteettomasti - toistaiseksi, reilun vuoden. Läppäri ja kantelen ja kuljetan mukanani.
        Takuusta en tiedä.

      • Ei yhtymäkohtaa
        ???? kirjoitti:

        Mites tämä Asuksen juttu liittyy pankkikortteihin?

        Minun mielestäni se ei liity.

      • erkkin nimim
        ihan kunnon vempele kirjoitti:

        Minulla on Asus toiminut moitteettomasti - toistaiseksi, reilun vuoden. Läppäri ja kantelen ja kuljetan mukanani.
        Takuusta en tiedä.

        Valmistaako Asus kanteleitakin? Miten soittimet liittyvät aloitukseen?

      • niitä ostan
        Mutta aihe kirjoitti:

        Lukihan siinä se kahden takuulla. Asuksen emolevyt ainakin on ihan kunnon laatua. Niin no mikseipä myös näyttikset ja muutkin osat. Valmispaketeista ei ole kokemusta.

        Asus on hyvä, emolevyillä ja näytönohjaimilla pitkä takuu, muistaakseni 36 kk.

        Ei liity aloitukseen.

        Pankkikorttia varten on lompakossani oma suojakotelo. Ei hajoa.

      • pena6
        Mutta aihe kirjoitti:

        Lukihan siinä se kahden takuulla. Asuksen emolevyt ainakin on ihan kunnon laatua. Niin no mikseipä myös näyttikset ja muutkin osat. Valmispaketeista ei ole kokemusta.

        Hei. Ekakerralla vaihdettiin näytönohjain ja toisella kerralla kiintolevy ym. Ja tietysti silloin meni kaikki tiedostotkin. Onneksi oli osa kopioituna tikuille..

    • kortteja uusinut

      Kortin katoamiamisesta aiheutunut kortin uusiminen maksaa ainakin S:llä 10€, mutta viivakoodin loppuun kulumisesta ei veloiteta, he uusivat kortin. JOs kortti ei toimi, pankki on velvollinen korvaamaan uuden, samoin on K-plussakortin kanssa. Korttien viivakoodit ja muutenkin eivät kestää kovaa käyttöä - en tiedä, missä ne valmistetaan - epäilen, että tuotetaan mahd. halvalla, eikä Suomessa, shittilaatua joka tapauksessa, nordea tuohi-kortti näyttää laadukkaalta. Ostin jotain, ja se tuli kaupan päälle, mut aion kyllä katkoa sen ja lopettaa tilin, koska en halua montaa luottokorttia, pelkkä sana luotto on pelottava. Käytän luottokorttia vain osittain ja matkoilla, en tykkää maksella sitten jälkikäteen. Jotkut isommat ostot saa helposti puolitettua, tai ositettua oman likviditeetin mukaan.

      S:n kortit ainakin todella surkeita, menee alle vuodessa lähes käyttökelvottomaksi, ja alkaa repeillä, ja ne nrokooditkin häviää epäselviksi. Mut esim. ajokorttia käytetään esim apteekeissa ja lääkärikeskuksissa, niissä on aika hyvät viivakoodit. No, toivotaan, että laatu paranee, pitäs valittaa, ja laittaa vaikka kuningaskuluttajaan toivomus, et tutkii tätäkin asiaa.

      • Hyvin toimii!

        Mikä h***tin viivakoodi. Minulla ei ole viivakoodia kuin ajokortissa ja kelakortissa. Yhdessäkään pankkikortissa ei ole ollut ikuisuuksiin mitään viivakoodeja. Minulla on pelkästään S-Pankin kortti käytössä ja käytän sitä paljon. Maksan sillä jokaisen ostokseni joka paikassa missä vaan kortti käy. Alkaa kohta tulla kausi täyteen joten käyttö on ollut kovaa ja silti toimii ja on säilynyt ehjänä ja numerotkin näkyy selvästi. Mutta minulla kortti onkin lompakossa korttilokerossa eikä ajelehdi irrallisena taskunpohjalla eikä lompakko ole perstaskussa eikä sen päällä istuta.

    • Kkktl

      Hei ihmiset, nyt oikeasti valot päälle ja järki käteen! Jos kortti normikäytössä kuluu toimimattomaksi, niin EI TIETENKÄÄN pankki siitä veloita yhtään mitään! Soitto pankkiin, niin toimittavat uuden, mikä kestää muutaman päivän.

      Mikäli teet, niin kuin tässä ketjussa joku ehdotti, eli ilmoitat korttisi kadonneeksi, niin silloin maksat siitä tasan varmasti.

      • komemus just ny

        Nordea ei veloita jos ilmoittaa korttinsa kadonneeksi. GOOD !!!!!

      • Jostain se otetaan
        komemus just ny kirjoitti:

        Nordea ei veloita jos ilmoittaa korttinsa kadonneeksi. GOOD !!!!!

        Nordealla on varaa koska nyhtävät kaikesta muusta maksuja niin jostain muutaman kymmenen sentin kortista ei tarvitse nipottaa.

    • Ootko oikeesti noin TAHVO??? Mene sen kortin kanssa pankkiin ja kerro ongelma ja uusi kortti tilaukseen,EI MAKSA MITÄÄN ! Ei tää voi olla ees tosi juttu! Jos on niin kyllä on uusavuttomilla pallo totaalisen hukassa! Otan osaa! Huh huh...

      • paskatkortit.com

        Joo ja pistä pankkityttö koville. Pyydä korvaus kun jouduit paskaan tilanteeseen kortin toimimattomuuden kanssa.

        Pankki huolehtii siitä että kortti toimii. Jos ei toimi, pankki korvaa sen. Tai itkee ja korvaa.

      • Onko vielä
        paskatkortit.com kirjoitti:

        Joo ja pistä pankkityttö koville. Pyydä korvaus kun jouduit paskaan tilanteeseen kortin toimimattomuuden kanssa.

        Pankki huolehtii siitä että kortti toimii. Jos ei toimi, pankki korvaa sen. Tai itkee ja korvaa.

        Ainakin joskus aikaisemmin jos kortti katosi tai hajosi, pankista sai heti mukaansa tilapäisen automaattikortin jolla sai ainakin nostettua käteistä automaatista. Onkohan tuollainen palvelu vielä mahdollista?

    • KORTINNUOLIJA

      Tyhmä niksi, mutta toimii joskus.

      Magneettiraita tai sirun pinta voi olla paskainen.

      NUOLE kortti. Laita sisään ja a vot, toimii.

      Harva uskoo, mutta kokeilkaa joskus itse.

      Itse en uskonut neuvoa. Toimi, ja nauroin..

      P.s. Perustuu varmaan useinkin huonosti puhdistettuihin pankkiautomaatteihin.

      • Et kai ole tosissasi? Usein riittää, että pyyhkii kortin peukalolla.

    • Kyllä on,pankista riippuu maksaako kortin uusiminen mitään.
      Kortinlukia pitää kehitellä vielä.Syy ei ole käyttäjässä vaan
      laiteesta.

    • cm:n asiakas

      Samanlaisia kokemuksia on. Minulta meni edellinen pankkikortti vaihtoon kulumisen takia. Kortti kelpasi automaattin, mutta ei suostunut toimimaan citymarketin kassalla. Olihan se noloa kun piti jättää ostokset kassalle ja mennä nostamaan rahaa citymarketin käteisautomaatista. Osuuspankissa kävin valittamassa asiasta ja pankki tilasi uuden kortin. Ei taida uusi korttikaan kestää seuraavaan uusimiseen asti. On alkanut olla taas ongelmia kortin sirun kanssa.

      • Lika pahasta

        Jos kortti toimi pankkiautomaatilla, Cittarin kassalla oli paskainen lukija. Olisit kerännyt tavarasi takaisin kärryyn ja vaihtanut kassaa niin olisi ilmeisesti toiminut.

        Putsaa sirun pinta niin alkaa toimimaan taas kunnolla.

    • anon111

      Prismassa huomasin että siellä herjasi urakalla sitä ettei kortti kelpaa ennenkuin uusivat maksupäätteet sama koski PKO:n muitakin korttimaksu pisteitä missä herjasi jatkuvasti korttia, muutaman kerran paloi jo hermot niihin maksupäätteisiin ja sanoin suoraan että heittäkään jo romukoppaa nää paskat mitkä herjaavat korttivirhettä puhdista ja hinkkaa korttia sen 10kertaa ennekuin ottiviat

    • heuveka

      Mistä noita pönttöjä sikiää kun ei äly sano yhtään mitään. Enpä nyt anna ohjettakaan tuohon mutta jos itselle kävisi noin tietäisin mitä tehdä. Näkyvät olevan totaalisen uusavuttomia, kärsikää keleet.

    • missä vika

      Vika ei aina ole asiakkaan pankkikortissa. Monessa kaupassa voimassaolevat pankkikortit jatkuvasti aiheuttaa lukuvirheen. Voisiko kaupan maksupäätteitä huoltaa jotta ne lukisivat kortteja kunnolla?
      Itse olen huomannut eräässä suuressa marketissa, että tiettyjen kassojen maksupäätteet säännöllisesti aiheuttaa lukuvirheen. Toisissa kassoissa ei juuri koskaan esiinny lukuvirhettä.
      Olisiko tässä syy maksupäätteiden tarkistamiseen, huoltoon tai vaihtoon?

      • Lukijat ovat yksilöitä. Jos kortti on vähän huonompi, niin se ei välttämättä toimi joka lukijalla. Tällöin yksinkertaisinta on vaihtaa korttia.

    • Tarina22

      Jos kortti on kulunut sen voi uusia maksutta. Ainakin Osuuspankissa

    • ei-muoville

      Ei, mutta muutoin olisi jo korkea aika ottaa käyttöön yksi kortti, jossa olisi kaikki haluamani kanta-asiakkuudet ja muut nyt eri korteilla olevat tiedot. Tekniikka tämän mahdollistaa, mutta ei näiden korttien valmistajien ja tarjoajien ajatusmaailma !!!!

      • Kun katsoo tämän ketjun aihepiiriä tajuaa miksi tuo on huono idea. Lisäksi jos kortilla on paljon rinnakkaisia toimintoja, hankaloituu sen käyttö, kun pitää valita toiminto. Kanta-asiakkuuksia ymmärrettävästi ei laiteta samalle kortille.

    • Näin kävi

      Samoin kävi mulle, se on aika ikävää ja iskee paniikki.
      Varsinkin kun piti tankata, eikä kortti toiminut, luki vain että lukuvirhe, koitin vielä useampaan kertaan ja pohdin että mitäs nyt jos en saa tankattua jää auto siihen...ja sama sama juttu kaupan kassalla jos automaattia ei ole lähimainkaan kun niitäkin poistetaan tuon tuosta. Pystyyköhän noita sirukortteja edes näpyttelemään kuten "ennen"

      tilasin uuden kortin ja se tuli aika nopeasti, mutta muuten kortti olisi ollut voimassa ensi vuoden loppuun asti..

    • Pakollinen rokotus?

      Mitäs sitten tehään kun asennetaan mikrosiru kaikkien ihmistenkin ihon alle aivan
      kuin osalle lemmikkieläimistä nykyään eikä eläinlääkäri löydä tota skannerilla
      koska se on mennyt kakan mukana ulos?
      Nykyäänhän kaik o sekas jos ATK jumiutuu GPS näyttää vikaan ja sähköt katkii, akut hyytyy eikä varavoima pelaa?
      Ja luotetaan teknologiaan UUSAVUTTOMINA! Sen alla ja eessä.
      Perinteistä kuittilehtiöö ja kynää ei enää kaiveta.
      Vaara on myös siinä et sitten kun joku ihan oikeesti manipuloi manipulassa dataasi milläs
      oikaset erheen?
      Salasanaasi vaihtamalla muka?
      Voi noita joitten aivotkin on ohjelmoitu halutunlaisiksi vasta pesemisen jälkeen.

    • käteinen kätevämpi

      Itse käytän nykyään enemmän käteistä, kuin korttia. Joskus aikoinaan itsellänikin meni siru ja voi helkuta, kun oli kaupassa vaikeata. Kassaneidit yritti lukea sirupuolelta, vaikka kuinka sanoin, että siru on rikki ja tarvitsee lukea nauhan kautta.

      Käteisen käytössä on etujakin. Kun huoltamolla ei ollut kortit käytössä, niin moni pyöri ja ihmetteli, että mitenkä he saavat bensaa. Itse tankkasin ja maksoin kassalle ja lähdin jatkamaan matkaa. Ei minua kiinnosta kaupassa maksaessani, että onko jollain kiire johonkin. Miksi lähti niin myöhään liikenteeseen.

    • tavis 1

      Huoltamoiden automaatit syövät nää kortit ittellä jo 3 menossa 3v sisään ,verkkopankista uutta putkeen ......En enään monesti käytä kuin euroja kun saa kortit aina uusia ,selviä kuluneisuuden juovia tulee kun huonoissa laitteissa käyttää

    • VI***** UUSAVUTTOMAT

      Mee pankkiin ja vaadi uusi kortti itsella ainakin niin toiminut yleensä voi pankki rutista vastaa mut toteet jaa no tarvii pankkia sitten vaihtaa.. Mut jos lainaa pankissa niin PASKA SÄKÄ HHAHAHHAHAHHAHAHHAHAHHAHAHHAHAh

      • Mikko.Hotti

        Pakko sanoa että kohta kun käteinen raha poistetaan, tulee ikävä käteisen käyttöä.

        Digimaksaminen tuo uusia ongelmia maksamiseen.

        terv. Mikko Hotti

    • SP 2014

      Säästöpankit myöntää nyt kaikille uusille asiakkaille vuodeksi VISA Debit/Credit kortin 5000 euron luottorajalla. Ainoa vaatimus on, että olet vähintään 16-vuotias.

      • Luotto1

        En oikein usko, että pankki antaa alle 18-vuotiaalle luottokorttia.

        "Kenelle Visa-kortti?

        Visa-kortti sopii sinulle, jos haluat yhden kortin päivittäisiin raha-asioihin ja mahdollisuuden joustavaan laskunmaksuun ja menojen tasaamiseen.

        Visa-kortin saaminen edellyttää

        18 vuoden ikää
        luottokelpoisuutta ja säännöllisiä tuloja.

        Kortin voi saada myös korkeakouluopiskelija, jolla on koossa vähintään 90 opintopistettä.
        Visa-korttiin on mahdollista liittää rinnakkaiskortti."

        https://www.saastopankki.fi/lusp/visa-credit/debit

      • eerewrewrw
        Luotto1 kirjoitti:

        Totta, luottokortteja ei todellakaan saa mistään ellei ole hyvät tulot.

    • pelin henki

      Maksupäätteitä on yhtä paljon kuin niiden valmistajia. Toiset tuottaa kunnon maksupäätteitä ja toiset tuottaa tavallista "kaukoidän sutta" (lelutavaraa)
      Ja sama juttu on näissä maksukorteissakin, niiden valmistajia on vähän ja niissäkin sitten on suuret laatuerot. Toiset tekee kestäviä kortteja ja toiset taas tätä "sutta".
      Kilpailutus on ajan henki ja tämä näkyy sitten markkinoilla. Halvalla saadut maksupäätteet eivät ole pitkäikäisiä. Ja kuluttaja-asiakkaat maksavat tämä teknolelu pelin. Isot kauppaketjut ovat näille maksupääte lelufirmoille hyvä saalistuskohde. Ja pienyrittäjät eivät ymmärrä niistä mitään, ostavat sitä mitä myyntimiehet ovella tarjoaa.

    • No problem!

      Tee kuten minä, maksan aina käteisellä ei ole ongelmia.

      • Oma näkemykseni

        Kunhan et tule s-markettiin tai saleen aamuseitsemältä ostamaan 500 euron setelillä suklaapatukkaa. Vaihtorahoja ei nimittäin löydy.

    • Oma näkemykseni

      Lueskelin tätä ketjua, kokonaan en jaksanut.
      Olen itse kaupan myyjä (prisma), harvemmin kassalla mutta joskus. Kokemusta kassalta noin kymmenisen vuotta.

      Nämä kaikki olen asiakastilanteissa havainnut:

      a) jos kortti ei toimi, voi olla syinä esim että asiakas työntää sirulukijaan kortin vinoon tai ei pohjaan saakka (vinoon voi mennä, työntöaukossa on sen verran väljyyttä)

      b) jos kortti tekee samaa melkein joka kaupassa, on vika kortissa, ei sirulukijoissa. Pankin kuuluisi, jos omaa asiakaspalvelutaidot, antaa veloituksetta asiakkaalle uusi kortti, vaikka kortin päiväys ei ole mennyt vielä umpeen. Jos kortti tekee samaa vain yhdessä kaupassa/yhdellä kassalla, voi olla vika lukijassa. Kysymys herää, miten on mahdollista että muiden asiakkaiden kortit toimivat normaalisti paitsi sen yhden? :/ Silloin taas kortissa on selvästi kuitenkin vikaa. Itse ottaisin pankkiin yhteyttä enkä syyttelisi kauppaa, vaatisin uuden kortin pankista, selittäähän voi vaikka mitä, ei ne tiedä mikä on aito selitys. Ei niille kovia kuluja voi yhdestä kortista tulla. Miehellenikin lähetetään enstisestä Sampo-pankista kortti, joka kuuluu tiliin, jolla ei ole ollut penninpyörylää ainakaan viiteen vuoteen. Hän yritti tilin kerran lakkauttaa, mutta siitä olisi veloitettu muutama euro, niin saivat pitää tilinsä. Ja kortinkin lähettävät käyttämättömään tiliin :) Liikaa ilmeisesti pankilla rahaa.

      c) kortilla maksamisen hitaus johtuu oikeasti 95% tapauksissa asiakkaasta. Asiakas mokaa, ja tämä on totuus. Bonukset voi ottaa kuitin ollessa kesken, ja debit/credit-ominaisuuskortin (maksukortti) voi työntää myös vaikka kuitti on kesken. Sirulukija jättää odottamaan kunnes kassahenkilö antaa pyynnön että kortilta voi veloittaa. Eli asiakkaat: OTTAKAA BONUKSET ja LAITTAKAA LUKIJAAN MAKSUKORTTI kun myyjä vielä vetää tavaroita. Kun tavarat on vedetty, painaa myyjä nappulaa jolloin sirulukija pyytää asiakasta näppäilemään pin-koodin. Pankki/luottopuolenkin voi valita jo valmiiksi, senkin voi tehdä kesken kuitin. Eli nopeimmillaan aikaa menee pelkästään pin-koodin näpyttelyyn, jos asiakas ymmärtää tehdä kaiken valmiiksi tavaroiden vetämisen aikana.
      Lisäksi, korttia EI SAA venkslata edestakaisin, laittaa ja ottaa pois, laittaa ja ottaa pois. Kassajärjestelmä alkaa lukea/tunnistaa korttia heti kun asiakas sen syöttää ja jos kortti nykäistään heti pois kun tajutaan että meni väärä kortti tms, saattaa lukija mennä hetkeksi jumiin. Joissain tilanteissa myös sirun kuva jää kassan näytölle ja pysyy siitä noin puoli minuuttia, jonka aikana ei voi veloitusta tehdä. Tämä johtuu siitä että asiakas on venkuloinut korteilla edestakaisin ja painellut mitä sattuu. Ja esim jos pin-koodi menee väärin, KORTTIA EI SAA NYKÄISTÄ POIS, vaan pitää valita Korjaa, tai painaa punaista jolloin maksu keskeytyy. Ohjeiden mukaan kun toimii, laite ei mene niin helposti jumiin. Asiakkaat sähläävät liikaa eivätkä malta lukea lukijan näytön ohjeita, eivätkä kuuntele myyjää.

      d) rahalla maksaminen on hitaampaa kuin kortilla, olettaen että molemmat tehdään niin nopeasti kuin mahdollista. Rahalla maksamistakin voi asiakas nopeuttaa itse sillä, että etsii sopivia seteleitä, kolikoita jo valmiiksi, ja antaa myyjälle SUORISTETUN setelin, ei taiteltua myttyä, mitä usein nuoret tekevät.

      e) muistakaahan, jos siru ei toimi, se ei toimi. Magnettijuovalta ei voi enää vetää (koskee maksutilanteita), joten joko jäätte ilman ostoksia tai maksatte käteisellä. Siksi kannattaa aina huolehtia kortin toiminnasta, koskee myös s-etukorttia. S-etukortin käteiskortti (pelkkään bonusteluun) on sellainen josta tapaa joskus todella huonokuntoisia versioita, magneettijuova ei toimi, etupuolen nimestä eikä asiakasnumerosta ei saa selvää, bonuksia ei voi siis myöntää mitenkään.

      Ihmettelen yleensäkin miten ihmiset pitävät niin huonoa huolta kortista jolla hoitavat raha-asioitaan? Varmasti tärkein kortti ajokortin ohella.

      Kirjoitin hiukan myös aiheen vierestä mutta samalla tuli infoa niille jotka syyttävät kaupan laitteita kaikesta huonosta toiminnasta, vaikka harvassa ovat ne tapaukset joissa oikeasti laitteet ovat viallisia.
      ...kertoo eräs jolle asiakas on väittänyt että -30% alelapulla ostettu 1,99e makkarapaketti ei voi alennuksen jälkeen maksaa 1,39e :) Koneet huijaavat, ja hänen täytyy lähteä Citymarkettiin. Ole hyvä ja tervemenoa :)

      • Vihreä kortti

        Olen S-kaupan asiakas ja käytän vain S-Pankin korttia kaikkeen maksamiseen. Kaupassa toimin juuri noin kuin ehdotit kohdassa c), laitan kortin heti lukijaan ja näppäilen valmiiksi tarvittavan vaihtoehdon. Sitten jään odottelemaan että kassa saa luetuksi kaikki ostokseni ja voin naputella pinkoodin. Kassajärjestelmä miettii aina aikansa ennen kuin näyttöön tulee pinkoodipyyntö, mutta usein myös kassahenkilö jää miettimään omiaan eikä paina nappia että summa tulisi lukijalle. Tuntuu että niin moni asiakas vaihtaa välissä korttia ettei kasshenkilöt ole vielä tottunut meikäläisiin jotka myös maksavat sillä vihreällä kortilla eikä tarvitse odotella kortin vaihtamista lukijaan.

      • Oma näkemykseni
        Vihreä kortti kirjoitti:

        Juu, se on kanssa yksi vaihtoehto, että myyjä "nukkuu" :) tosiaan nappia pitää painaa, ennen sitä ei veloitu mitään, ja nappia painetaan vasta kun kaikki ostokset on vedetty ja välisummaa painettu.

        Toisaalta, ymmärrän myös miksi kaikki myyjät eivät ymmärrä heti painaa nappia. Johtuu siitä että jos asiakkaalla on sirullinen s-etukortti ja hän ottaa pelkät bonukset, kyseistä nappia ei tarvitse painaa, vaikka haittaakaan siitä ei ole. Moni ei kuitenkaan paina koska se on turhaa. Mutta taas jos asiakas maksaa s-etukortilla, napin painaminen on välttämätöntä. Myyjän päätteeltä ei heti näy onko asiakas valinnut bonukset vai aikooko maksaa sillä, joten nappia eivät kaikki myyjät heti paina. Jotkut painavat vasta siinä tilanteessa kun asiakas on laittanut kortin lukijaan ja jää seisomaan ja odottelemaan, tämä käytös saattaa vasta kertoa myyjälle asiakkaan halusta maksaakin kortilla. Itse painan heti kun mahdollista, silloin ei ole väliä otetaanko pelkät bonarit vai maksetaanko ko. kortilla, eikä tule asiakkaalle odottelua :)

        Totta on kyllä sanomasi että jotkut asiakkaat vaihtavat niin kipakasti korttia että edes sirukortinlukija ei pysy perässä. Kassajärjestelmäkin näyttää myyjälle edellisen kortin sirun kuvan vaikka toinen kortti on jo lukijassa. Veloitus menee kyllä siltä jälkimmäiseltä kortilta, mutta hitautta voi ilmetä jos asiakas on liian nopea tai tekee muuten vastoin "sääntöjä".

      • ongelmaton asiakas

        "Asiakkaat sähläävät liikaa eivätkä malta lukea lukijan näytön ohjeita, eivätkä kuuntele myyjää". Niinpä niin, asiakkaan syytä tietenkin taas kaikki. Eikö nyt järjestelmän pitäisi toimia siten, että ihminen, joka osaa ja älyää itse kauppaan sisälle mennä, osaisi myös hoitaa maksutapahtuman ihan automaattisesti? Siis ilman, että tarvitsee kuunnella tai lukea ohjeita.

        Jos maksamiseen tarvitaan tuollainen kirjoittamasi kaltainen kilometrin pituinen ohjeistus, niin kyllä silloin systeemissä on jotain pielessä. Tuollaisen perusasian kuin kaupassa käymisen nyt pitäisi hoitua ilmankin mitään manuaalia. Jos ei hoidu, niin nimenomaan siellä kaupan päässä olisi aihetta miettiä, että mitä pitäisi muuttaa. Kaupanhan pitäisi olla asiakkaita varten eikä päinvastoin.

        Ja ennen kuin alatte haukkua minua avuttomaksi tms., täsmennän vielä, ettei itselläni ole ollut ongelmia. Sen sijaan jonottaessa ärsyttää, kun aikaa menee juuri siihen, että kassa joutuu neuvomaan sitä edessäni olevaa asiakasta.

      • Vihreä kortti
        ongelmaton asiakas kirjoitti:

        Samanlainen kilometrinmittainen ohje saadaan laadittua käteismaksustakin jos halutaan.

        Yleensä kortin käyttäjälle riittää käytännön kokemus muutamalta ensikäytöltä, mutta dementikolle voi joutua selittämään asiat joka kerran uudelleen. Isäni oli lievästi dementoitunut, mutta osasi käyttää pankkiautomaattia koska oli oppinut rutiini näppäinkuviot (ei muistanut numeroita). Kun mukaan liitettiin lahjoitusnappi, systeemi sekosi täysin.

        Minullekin on välillä mennyt sormi suuhun ulkomailla korttimaksussa kun kortinlukija näyttää ilmoitukset paikallisella kielellä, mutta aina on ostokset pystynyt maksamaan.

      • Oma näkemykseni
        ongelmaton asiakas kirjoitti:

        "Asiakkaat sähläävät liikaa eivätkä malta lukea lukijan näytön ohjeita, eivätkä kuuntele myyjää". Niinpä niin, asiakkaan syytä tietenkin taas kaikki. Eikö nyt järjestelmän pitäisi toimia siten, että ihminen, joka osaa ja älyää itse kauppaan sisälle mennä, osaisi myös hoitaa maksutapahtuman ihan automaattisesti? Siis ilman, että tarvitsee kuunnella tai lukea ohjeita.

        Jos maksamiseen tarvitaan tuollainen kirjoittamasi kaltainen kilometrin pituinen ohjeistus, niin kyllä silloin systeemissä on jotain pielessä. Tuollaisen perusasian kuin kaupassa käymisen nyt pitäisi hoitua ilmankin mitään manuaalia. Jos ei hoidu, niin nimenomaan siellä kaupan päässä olisi aihetta miettiä, että mitä pitäisi muuttaa. Kaupanhan pitäisi olla asiakkaita varten eikä päinvastoin.

        Ja ennen kuin alatte haukkua minua avuttomaksi tms., täsmennän vielä, ettei itselläni ole ollut ongelmia. Sen sijaan jonottaessa ärsyttää, kun aikaa menee juuri siihen, että kassa joutuu neuvomaan sitä edessäni olevaa asiakasta.

        Niin, tietenkään asiakas (=sinä) ei voi ymmärtää kuinka helppoa kaikki oikeasti onkaan, kirjoitettuna näyttää vaikealta. Toivoin nyt että joku asian käsittäisi. Kassajärjestelmä on oikeasti yksinkertainen, helppo, ja sirulukija asiakkaalle todella iisi, kaikille se ei vaan mene perille että kortti syötetään, valitaan vaihtoehdoista oikea, syötetään pin, otetaan kortti. Olen kymmenen vuoden aikana nähnyt lukemattomia asiakkaan aiheuttamia ongelmatilanteita. Jos ne jotkut 80v asiakkaatkin osaa käyttää sirulukijaa ilman ongelmia, miten on mahdollista että se 40v erkki tulee kassalle samaan aikaan puhelin korvalla, sähläämään maksun kanssa, kun ongelmia ei ole jos hommaan vähän keskittyy?

        Yksi aivan tavallinen ongelma on että maksetaan debit/credit-kortilla ja siinä vaiheessa kun kone pyytää valitsemaan puolen, asiakas näppäileekin pin-koodia. Sitten odotellaan ja ihmettellään, sitten kysäisen "valitsitteko jo maksupuolen", vastaus on "ai, minkä maksupuolen?". Näytössä lukee ohjeet (eli s-etukortin tapauksessa Debit, Credit ja Bonus), jos niitä ei ymmärrä lukea, se on silloin asiakkaassa se vika. Luuletko etten ole ihan "muutamia" asiakaspalvelutilanteita hoitanut? Ja 95% maksun kanssa sähläyksistä johtuu asiakkaasta. Ja sen kerran kun asiakkaan saa kuuntelemaan mitä myyjällä on sanottavaa, kaikki sujuu ihan hienosti.

        >>ihminen, joka osaa ja älyää itse kauppaan sisälle mennä, osaisi myös hoitaa maksutapahtuman ihan automaattisesti? Siis ilman, että tarvitsee kuunnella tai lukea ohjeita.>>

        Katsos suurin osaa osaakin, puhun nyt niistä tapauksista kun ollaan vähän hukassa, puhutaan puhelimeen, ei keskitytä, ei ajatella, flirttaillaan myyjälle, pusutellaan puolisoa, tai sitten ollaan vaan muuten luonteeltaan sellaisia ettei yleensäkään tajuta mitä tapahtuu. Ei ne ohjeet siinä kortinlukijassa ole tälläisiä romaaneja, vaan sanat DEBIT, CREDIT, BONUS, KORJAA, PERUUTA. Sitä rataa. Ja asiakas osaa laitetta käyttää kun keskittyy, ei se mitään rakettitiedettä ole.

        >>Sen sijaan jonottaessa ärsyttää, kun aikaa menee juuri siihen, että kassa joutuu neuvomaan sitä edessäni olevaa asiakasta.>>

        Niin missä se vika sitten olikaan jos joka 20. asiakkaalla on ongelmia ja kaikilla muilla maksutapahtuma käy muutamassa sekunnissa?

    • Kannattaa välillä pyyhkiä sitä sirua paidankulmaan tai johonkin puhtaaseen kankaaseen. Heti alkaa toimia.

      Toinen vaihtoehto on siirtyä käyttämään pelkästään käteistä.

    • panasksjissknr

      Mitä ihmeen valitusta tämä on? Miksette hae uutta korttia jos vanha on kulunut? Sen saa ihan maksutta.

    • gustavo_1987

      ei kannata liikaa käyttää pankki korttia ettei se pääse kulumaan, mikäs siihen sit on tullut , kun se on alkanut kulumaan??? ei itselläni pankki kortti ole ainakaan kulunut ja se on ollut minulla jo vuoden verran...

    • 6777670

      Säilytät pankkikorttiasi huonosti, kun siihen tulee naarmuja. Pankkikortti ei muuten kulu ollenkaan. Pidä sitä lompakossa erillään muista tavaroista. Minulla ei ole koskaan ollut ongelmia kortin kanssa. En tosin asu Stuomessa.

    • maatiainen

      Olisikohan helpointa kysyä omasta pankista. Keskustelupalsta tuskin auttaa.

    • 10 eri sirua vielä..

      Jos siru olisi vaikka käden ulkosyrjässä ihon alla se ei kuluisi eikä häviäisi. Kehiteltävää?Kaikki tulisi olla samassa, passit ja pankit.

    • Sylvi

      Varmaan kannattaa käydä omassa pankissa vaihtamassa, kyllä kortit kuluu käytössä! :-)

    • puhdistaja

      Säilytät tai käytät pankkikorttiasi huonosti, siksi siru naarmuuntuu.
      Säilytä pankkikorttiasi lompakossasi erillään muistakorteista tai mahdollista pienistä esineistä. Maksaessasi laita korttisi rauhallisesti kortinlukijaan maksamista varten, älä voimalla ettet vahingossa paina korttia tai nosta korttia epätasaisesti.

      Puhtaalla sormella on hyvä välillä pyyhkiä sirusta ja kortin toisella puolella olevasta viivakoodin lukukohdasta pienet liat pois aina välillä jo ennen kassalle saapumista ja maksamista, eikä siihen mene kuin korkeintaan 4 sekunttia.

      Näillä keinoilla minulla ei ole ollut pitkään aikaan ongelmia ostosteni maksamisessa.

      • Näin minulla

        Piti oikein kaivaa pankkikortti tähän pöydälle katseltavaksi. Ensinnäkin en löydä kortistani miltään puolelta viivakoodeja (eikä ole koskaan ollutkaan sellaisia). Korttia pidän omassa korttilokerossa lompakossani, käytännössä kortti likaantuu ja naarmuuntuu vain kortinlukijassa. Kortti on vielä vuoden käytössä joten muistaakseni pari vuotta sitä on höylätty todella ahkerasti. Sopivasti peilaillen kortissa näkyy selvästi lukijan koskettimien aiheuttavat naarmut jotka päättyy sirun kontaktipintoihin. Muita naarmuja on aika vähän (syntynyt ilmeisesti pankki- ja bensa-automaateissa sekä vanhanmallisisessa kortinlukijassa joissa kortti menee syvemmälle) ja kaikki teksti ja numerot näkyy täydellisesti. Kortin numero ja muut muuttuvat tiedot on lisäksi ilmeisesti hieman sulatettu kortin pintaan joten merkit tuntuu sormeen karheana. Kääntöpuolen magneettinauhaa ei ole muistaakseni käytetty ainakaan vuoteen kun Sokoskin siirtyi kassaohjelmassa bonustietojen lukemiseen sirulta. Plussakortin magneettinauhaa joutuu höyläämään joka kerran kassalla.

    • Oikea paikka

      Missä oikein pidät korttia, kun saat sen tuossa ajassa lähes hajoamaan? Itselläni pysyy ihan siistinä lompakossa, viimeisinä kuukausina ennen uuden kortin tuloa on saattanut vähän alkaa kulumaan, mutta hyvin on kestänyt loppuun asti.

    • pteranodon

      Urat ovat tulleet kontaktipintalevyn kullattuun pintaan, ja ne ovat lukijan liittimen aiheuttamia. Joskus voi auttaa, kun hieraisee kontaktipintalevyä peukalolla.

      Voisit pyytää pankista kortin uusintaa ilmaiseksi.

    • kalkkis 63v

      Vilkas ja tyhjentävä keskustelu sirusta. Myös itselläni jonkun kerran tökkinyt. Vielä on auttanut sirun pyyhkäisy hihaan.

    • Virallinen valvoja

      Mielenkiintoinen ketju. Nettikeskusteluksi arvosana kiitettävä. LadyV:tä lyötiin turhaan kanveesiin, hänkin vain kertoi oman tarinansa, joka ilmeisesti sai hänet näyttämään snobilta jonkun toisen silmissä.

    • Pikkulauri

      S-panki uuden kortin käyttöönotto
      kadotin ko pankin kortin ja tilasin uuden
      jouduin tietenkin tästä maksamaan muistaakseni 10.€ joka sinänsä ok

      Olin jo heittänyt kirjekuoren ja siinä olleen kolmeen osaan taitellun saatekirjeen roskiin kun vaimoni tuli ko kirjeen kanssa keittiöstä ja kysyi
      Olenko menettänyt järkeni kun olen heittämässä omia tietojani ja kortin tietoja roskikseen
      tarkempi tarkastelu osoittei että ..

      Tämän taitellun kirjeen keskellä liimatipoilla kiinni ollut kortti oli kopioinut tiedot vastakkaiselle sivulle koska saatekirjeen painatuksessa käytetty muste tms.. oli irronnut ja hangannut selkeästi korttini kohollaan olevan tekstin vastakkaiselle sivulle selvästi luettavaksi .. tosin peilikirjoituksena.
      Eli mitä ilmeisimmin roskien seassa seilaa lukemattomien ihmisten pankkikorttio ja henkilötiedot..

      • varmaonvarmaa

        Kannattaa heti soittaa sulkunumeroon ja kuolettaa kortti.
        Tuossa on selvä petoksen mahdollisuus, ties vaikka jo olisi joku saanut tiedot ja muutaman viikon kuluttua on tilisi tyhjä.

    • puhdistaja...vaan

      Niin siitä lukulaitteen puhdistuksesta,
      en ole puhdistanut oikeastaan koskaan, kyllä ne käyttäjät tunnistaa jo kenellä ongelmakortti. Kun ongelmakorttilainen on mennyt toimii lukulaite taas virheettä satoja asiakkaita.

    • ÄäsBankken

      Mullakin kuluu kortit loppuun about vuodessa. Tilaa uusi kortti jos vanha kuluu. Eivät ole vielä kertaakaan veloittaneet uuden kortin tomittamisesta.

    • lähimaksu

      miksi ette käytä lähimaksua? :D

    • Op-asiakasomistaja

      Sain juuri uuden kortin kun edellinen täyttää kolme vuotta. Kulumaa ei näy kortin sirussa, vaikka olen sitä käyttänyt aktiivisesti. Ihmettelen missä pidätte kortteja tai minne rotanloukkuihin niitä työnnätte kun ne noin tuhoutuvat. Itse pidän lomäpakossa pankin antamassa metasllilevyn sisältämässä nahkataskussa. Uudessa kortissa sirussa ei ole edellisen tapaista hämähäkinverkkokuviota sirun ympärillä vaikka siinäkin pitäisi olla lähimaksu. Magneettijuova on vaaleanharmaa, jos sitä nykyään enää on, eli onko tuo vain feikki, en tiedä vielä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5670
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3597
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      210
      1732
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1712
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      92
      1176
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1135
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      72
      849
    9. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      838
    Aihe