Akne, johon ei pure mikään

auttakaaa!

Olen juuri 19 vuotta täyttänyt jätkä ja mua on vaivannut 13-14 -vuotiaasta asti kamala akne, joka ei vaan hellitä.

Tämä finnitauti on mm. tehnyt musta hyvin epäsosiaalisen ja aran ihmisen ja luulen että oon jäänyt paitsi aika paljosta mitä mun ikäseni olisi pitänyt jo kokea. Mm. en ole koskaan seurustellut tai sellasta.

Mulle määrättiin n. 16-vuotiaana jotain finnivoidetta ja pillereitä (tätä ennen käskettiin levittämään jotain kasvojenpuhdistusaineita, kunnes menin yksityiselle lääkärille). Noh ne kyllä helpottaa vähän kasvojen punoitusta ja vähentää uusien finnien syntymistä, mutta merkittävää apua niistä ei ole koskaan ollut.
Enkä niitä enää käytä, koska mulla ei ole niihin varaa (pari pientä voidetuubia maksaa noin yli 100 euroa..). Porukat lopetti niiden ostamisen, koska kävi kuulemma liian kalliiksi.

Alan olemaan jo todella epätoivoinen, koska ei tämä tauti näytä hellittävän vielä pitkään aikaan. Millä hemmetillä mä saan parannettua tän? Pesen kyllä joka ilta naamani kunnolla, vaikken lääkkeitä voikkaan enää käyttää.
Voiko rikkihappo vahingoittaa ihoa tällä tavalla? Nimittäin pari vuotta sitten sitten, mulla räjähti kesätöissä akku nenäni eteen ja rikkihapot lensivät kasvoille. Mulla oli suojalasit, koska olin juuri rälläköinyt, joten ne ei sentään vahingoittuneet.

Tuntuu jopa siltä, että alan masentumaan kun mulle on juuri osunut kaikki maholliset ulkonäköviat. Vinot hampaat (vaikka käytin rautoja), karmea iho ja oudot kasvonpiirteet.

26

1629

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 000000

      No siis lääkkeet ne kai on vähän ainoa joka auttaa! Se joku roaccanhan on kaikista tehokkain kuulemma joten sitä kyselemään vaan. Saat sen sitäpaitsi helposti koska olet mies. Ole vain tietoinen haittavaikutuksista, joskus harvoin ne ovat pysyviä.

    • parantunut

      Googleta akne ja ruokavalio

    • elintavat.

      Nujerra akne!
      http://www.nujerraakne.fi/

      Aknesta voi parantua!
      https://www.booky.fi//tuote/varpu_tavi/aknesta_voi_parantua_/9789529993383?kb=1&gclid=CMCJuKHA1rgCFaV4cAodvDMAjg


      Kuuntele alla oleva ohjelma:
      03.11.13
      Osa 1/5 (5:31)
      Osa 2/5 (5:20)
      http://www.terveydentukipilarit.fi/radio-ohjelma/mediasali/

      Myös liiallinen hoitaminen on haitaksi iholle.

      Monet kosmetiikkatuotteet on niin täynnä hajusteita ja kemikaaleja, että vain pahentavat oireita.

      Toinen on ruokavalio, millä on todellakin merkitystä, miten iho voi. Iho on ihmisen suurin elin, joten EI ole ihan sama, mitä suuhunsa laittaa, vaikka niin kuvittelisi.

      Ja ehdottomasti synteettiset monivitamiinit pois ja VILJAT!
      http://personal.inet.fi/koti/remeli/viljat.htm

      Antioksidantit aknen hoidossa
      http://www.raikasweb.com/antioksidantit-aknen-hoidossa

      Suomen kasveissa on monia ihonkin ravintoaineita!
      http://personal.inet.fi/koti/magge/iho.pdf

      • eikestäenää

        Voi hyvä jumala, koita nyt mies lopettaa tämä mainostelu. On se kiva että kotikyhätty kirja myy.


      • yeahright11

        Haha! Kerrankin joku sanoo asiasta jotakin. Kaveri oli ostanut tämän kyseisen "e-kirjan" joka on täysin epäammattimaista tekstiä ja josta paistaa läpi että kaveri koittaa saada uusia asiakkaita iHerbille, kaikenlaisilla lisäaineravinteilla.

        ÄLKÄÄ OSTAKO. :)


    • Kosmop

      Peset kasvot mutta käytätkö sen jälkeen kasvovettä sekä kosteuttavaa voidetta? Jos et niin alahan käyttää. Pelkällä pesulla saatat tehdä enemmän haittaa ku hyötyy..

      • Margge_

        Bacteriostat cleanser Inhibiting Gel! Suosittelen


    • kokeile ja hämmästy
    • Avitcid

      Eikös Avitcid-niminen a-vitamiinivoide ole nimenomaan akneen? Reseptillä saatava... Itselläni on sitä, ei akneen vaan ihon uusiuttamiseen (=eroon rypyistä) ja ainakin on parantanut omaa ihonlaatuani.

    • munakas

      Ihon hoito alkaa aina sisältäpäin ravinnolla.

      mm. kanamunissa on A-vitamiinia, joka on hyväksi iholle.

      niitä 2 päivässä

      munakasta
      keitettynä
      paistettuna

      Kananmunan proteiininlaatu on huippuluokkaa ja lisäksi siinä on vitamiineja lähes koko kattaus. Ei ole olemassa tieteellistä todisteita kananmunien ja lisääntyneen kolesterolin välillä. Itse asiassa kananmunassa oleva koliini, jota on kananmunan keltuaisessa on välttämätön aivojen hyvinvoinnille, se myös auttaa maksaa puhdistautumaan ja toimimaan sille kuuluvalla tavalla. Koliinilla on myös verenpainetta alentava ominaisuus ja sen ainesosia esiintyy hermoissa ja aivokudoksessa.



      Kokonaisena kananmuna on ravintoarvoltaan yksi luontoäidin parhaita saavutuksia, se sisältää kaiken paitsi C-vitamiinin. Sen proteiinit ovat hyvänlaatuisia ja rasvahappokoostumus käytännössä erinomainen.

      Yhdestä n. 55 g munasta saadaan 79 kCal energiaa, rasvaa n. 5,7 grammaa, proteiinia n. 6,9 g ja kaikkia välttämättömiä aminohappoja

      Keltuainen sisältää A-, D-, E- ja K- vitamiineja sekä vesiliukoisia B-ryhmän vitamiineja: tiamiinia, riboflaviinia, niasiinia, pyridoksiinia, koliinia, B12- vitamiinia, foolihappoa, pantoteenihappoa ja biotiinia. Kivennäisaineista keltuainen sisältää natriumia, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, fosforia, rikkiä, rautaa, mangaania, sinkkiä, kuparia, kobolttia, nikkeliä, kromia, fluoria, jodia ja seleeniä.

      Valkuainen sisältää proteiinia (suurin osa), biotiinia, foolihappoa, niasiinia, pantoteenihappoa, pyridoksiinia ja riboflaviinia. Erityisesti riboflaviinin lähteenä valkuaisella on merkitystä ihmisen ravitsemuksessa. Kivennäisaineista valkuainen sisältää natriumia, kaliumia, kalsiumia, magnesiumia, fosforia, rikkiä, rautaa, sinkkiä, kuparia ja jodia. Määrät ovat kuitenkin pieniä, joten valkuaista ei voida pitää merkittävänä kivennäisaineiden lähteenä.

      Kanan ruokinta vaikuttaa jonkinverran ravintoarvoon.



      Laadukasta kananmunaa terveellisempää ruokaa saa etsimällä etsiä, joten miksi niiden syömistä pitäisi välttää?

      Monet ihmiset ovat karttaneet kananmunaa ruokavaliossaan, sillä sen on luultu vaikuttavan haitallisesti veren kolesterolipitoisuuteen. Viime vuosina saatujen tutkimustulosten perusteella kananmunaa on kuitenkin syyllistetty turhaan. Perusterveen ihmisen ei tarvitse vältellä kananmunia.

      Kananmuna on yksi maailman täydellisimmistä ruuista.

      Keltuaisessa on antioksidantteja erityisesti luteiinia ja kseaksantiinia, jotka ehkäisevät merkittävällä tavalla silmänpohjan rappeumaa. Munassa on koliinia, joka osallistuu aivojen, hermoston sekä verenkiertoelimistön toimintojen säätelyyn, sekä valkuaisaineosia, jotka laskevat verenpainetta ja suojelevat virustaudeilta. Suojaravinteet imeytyvät kananmunasta erittäin hyvin.

      Kananmunissa on myös kolesterolia, jota kananpoikasen aivot tarvitsee kehittyäkseen. Se ei kuitenkaan päädy sellaisenaan ihmisen elimistöön, sillä maksa säätelee veren kolesterolipitoisuutta. Jos ruoka sisältää vähän kolesterolia, maksa tuottaa sitä elimistön tarpeiksi. Vastaavasti, jos kolesterolia on paljon, maksa vähentää omaa tuotantoaan.

      Tiedetään, että kananmuna saa elimistön tuottamaan runsaasti hormonia, joka ylläpitää kylläisyyttä, hillitsee ruokahalua ja syömistä.

      Kananmunat ovat hyvällä syyllä todellista superruokaa esimerkiksi sydänterveyttä ajatellen.

      Kananmunat sisältävät runsaasti antioksidantteja, joista voi olla apua monenlaisten sairauksien ehkäisyssä. Tutkijat ovat havainneet, että kaksi kananmunan keltuaista sisältää yhtä paljon antioksidantteja kuin 25 grammaa karpaloita. Tutkijoiden mukaan ihmisiä tulisikin rohkaista syömään enemmän kananmunia, koska ne ovat niin terveellisiä. Suomalaiset syövät keskimäärin vain 3 kananmunaa viikossa, joka on kananmunien terveellisyyttä ajatellen todella vähän.

      Kananmunien suhteen on erityisen tärkeää huomioida laatutekijät etenkin jos kananmunia syö runsaasti. Voi olla mahdollista, että tehotuotettujen munien runsas syöminen ei ole pitkässä juoksussa hyvä juttu terveyttämme ajatellen. Tämä johtuu siitä, että tehotuotetut kananmunat ovat esimerkiksi rasvahappokoostumukseltaan huomattavasti huonompia, kuin luomukananmunat. Lisäksi on hyvä muistaa sekin, että luomukananmunat sisältävät enemmän ravintoaineita kuin tehotuotetut kananmunat.

      Munat kannattaa säilyttää omassa pakkauksessaan.

      Kananmunan terveysvaikutukset saa hyödynnettyä parhaiten jos sen syö mahdollisimman vähän kypsennettynä. Esimerkiksi keltuaisen antioksidanttipitoisuus vähenee puoleen jos sen kypsentää liian kypsäksi.

      Keitto-ohje: keitä 3 minuuttia ja nosta kattila liedeltä. Anna hautua 7 minuuttia. Jäähdytä.

      Kananmunaa ei kannata syödä raakana avidiinin (estää biotiinin eli B7-vitamiinin imeytymistä) ja pienen salmonellariskin takia.

      • munakas.

        Yhdysvaltalaisen meta-analyysin mukaan kananmunien syönti ei lisää sepelvaltimotautia eikä aivoverenkierron häiriöitä. Meta-analyysiin oli sisällytetty kahdeksan artikkelia ja yhteensä yli 250 000 osallistujaa.
        (Rong Y ym. BMJ 2013:346:e8539 doi: 10.1136/bmj.e8539)



        "Voit syödä niin monta kananmunaa kuin haluat. Kananmunat ovat maksan jälkeen ravinteikkain ruoka mitä voit maan päällä nauttia. On valtava häpeä, että lähdimme demonisoimaan näitä ruokavalion kulmakiviä."
        Tim Noakes (professori)
        http://talkfeed.co.za/eggs-and-cholesterol/


    • N 40 v

      Ymmärrän hyvin tuskasi. Itse kärsin vuosikausia aknesta, joka alkoi samanikäisenä kuin olet nyt. Kokeilin kaikkea mahdollista, kunnes vihoviimeisenä keinona uskaltauduin kokeilemaan isotretinoin actavis kuuria. Nyt vasta ihoni on kunnossa ja finnitön. Mitään sivuvaikutuksia, lukuunottamatta ihon ja huulien kuivumista, mistä selviää apteekin perusvoiteilla ja bebanthen huulirasvalla, ei peloitteluista huolimatta ilmaantunut. Harmittaa ainoastaan etten syönyt kuuria aiemmin, niin ehkä olisin säästynyt arvilta, turhalta rahanmenolta, monelta mielipahalta ja sydänsurulta. Kaikille kyseinen lääke ei ehkä sovi, mutta minun akneni (keskivaikea) se paransi.

    • Auttoi minulla

      Minulle lääkäri kirjoitti reseptin Dalasin -valmisteesta kasvojen alueen tulehdukseen.

      • Akne kuriin

        Akne on ihon tulehdustila johon harvoin pelkät hoitotuotteet auttaa kokonaan. Terveyskeskuslääkäriltä saa reseptin tetrasykliiniantibioottiin (n3-4kk kuuri) ja jos oireet vielä palaavat niin sitten ihotautilääkäriltä roaccutan kuuri joka onkin sitten paljon vahvempi. Reippaasti lääkekuuri hakemaan, turha kärvistellä vaivan kanssa kun siihen saa lääkäristä apua


    • Luonnollisesti

      Oletko kokeillut luontaistuotteita?Madaran kasvosaippuat, valkosavi ja koivu-merilevä, yrttikasvovettä, konjac spogne aloe vera-sientä, arganöljyä hillitsemään talineritystä ja näin auttamaan epäpuhtaan ihon hoidossa. Kaikkien edellä mainittujen tuotteiden saatavuus ja lisätiedot Ruohonjuuri

    • otsonoitu

      kokeileppa otsonoitua oliiviöljyä,haisee ihan jäätävän pahalle mutta auttoi ainakin mulla naaman ja selän jätti finneihin

    • entinenaknepotilas

      Paras mitä oman akneni hoitoon käytin oli Bion-tuotteet. Kokeilin ties mitä voidetta, rasvaa ja myös apteekin tuotteita enkä saanut akneani kuntoon. Usein kyllä akne taantui hetkellisesti, mutta palasi pian uudelleen.. Paras ja näkyvin apu tuli ehdottomasti Bionilla kun muisti pestä aamuin illoin ihon ja laittaa hoitonesteen, nyt ei oo enää aknea mutta välillä saattaa tulla valkopäitä esiin kun ei jaksa muistaa aina pestä lärviä

    • sinkkitabletti

      Tiedän, että olet varmasti kokeillut vaikka mitä ihonhoitotuotteita, mutta minulla tepsi tämä: sinkkitabletteja ja paljon! Kuuriluontoisesti 90mg/vrk(se on todella paljon liikaa, siksi kuurikuontoisuus, sen jälkeen voit palata normiannostukseen). Ulkoisesti Arganöljyä, tiesän, että mitä se höpisee, öljyä rasvaiselle iholle, mutta otapa selvää tästä öljystä...se mm.tasapainottaa talirauhasten toimintaa kaiken muun hyvän ohella, itse jäin koukkuun! Ja peseytymiseen Konjac spogne-sieni, mutta päivittäiseen käyttöön suosittelen aloevera-sientä, vaikka se onkin tarkoitettu kuivalle ja herkälle iholle. Nämä auttoivat minua, mikä sitten sopii kenellekin...

    • GaelleMa

      BiONin tuotteet - ei voi muuta sanoa. Kaikki keinot käytetty eikä ruokavaliossakaan ole vikaa, geenit ja hormonitoiminta vaikuttaa eniten. Ainoa sarja josta ollut apua.

      • Pelargonia_

        Samma här - itellä ollut bion-tuotteet käytössä ties kuinka kauan. Luultavasti jo yli viis vuotta. Alunperin lähdettiin hoitamaan suht vaikeaa aikuisiän aknea (suurimpana ongelmana lähinnä posket..)

        Tuotteet kyllä aluks hiukan pisti nassun punottamaan, tuntu kihelmöintiä mutta loppujen lopuksi rupes pikkuhiljaa ihon kunto paranemaan. Antibioottikuurin kokeneena suosittelen kyllä kaikille näitä tuotteita mieluummin. Kuurista jäi paljon arpia :/


    • AknesaKärsivä

      Voi kai miehetkin käydä kuorinnassa ja kasvohoidossa. Oon myös käyttänyt läpi kaikki pesuaineet/ihonhoitotuotteet, lääkeravat ja pillerit, mutta mikään ei akneen auttanu. Kaveri kerto kemiallisesta kuorinnasta ja sen patistamana kävin sellasta kokeilemassa Helsingin Lookilla. Käsittelyn jälkeen iho kuoriutu viikon verran vähän ja oli jo paljon paremman näkönen. Vielä käyn parissa käsittelyssä ja toivon, että niillä pääsen viimesistäin tukkeumista eroon.

    • aknelähti

      http://www.iherb.com/?rcode=PRP504 tilaappa tuolta madre labsin green tea voidetta ja sen lisäksi ala juomaan vihreää teetä. Vihreän teen sisältämät antioksidantit vähentää talin hapettumista, jolloin näppyjäkään ei synny. Kuullostaa typerältä, tiedän. Mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, että toimii!

    • xzxccv

      Ootko koittanyt happoja? Salisyyli jne? Niitä käytetään useissa iho ongelmissa voit tehä joko kosmetologilla tai tilata kotiin netistä. Googlaa vaikka tca tai salisyyli jne
      T.niinusks

    • Pertti58765877
    • Kryon

      La Cure mutanaamio ja saman sarjan mutasaippua aivan huipputuotteet vaikean aknen hoitoon!Löytyy Life kaupoista ja varmaan muistakin luontaistuotekaupoista.Itse sain pahan akneni pois parissa kuukaudessa.Nyt jatkan La Curen suolasaippuan käyttöä,mikä pitää ihoni kunnossa.Päälle saman sarjan kosteusvoidetta,missä on luonnon hoitavia mineraaleja.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3087
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      545
      2942
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2135
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1962
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1805
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1771
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1522
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1257
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1208
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1162
    Aihe