"kristoffer ignatius"

Alzheimer

Oli tällä ex-kajaanilaisella tilitys fb:ssa ja ilta-sanomissa ja olin ko.henkilön kanssa samalla luokalla peruskoulussa enkä kyllä noin kovia kiusaamisia muista. Onko muisti vanheemmutta menossa tai muistuttasko joku

88

7019

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kiusaaminen SEIS!

      MInä kyllä muistan kyseisen "Ignatiuksen" ja häntä ikävä kyllä kiusattiin. Muistan ainakin yhden tapauksen missä häntä lyötiin naamaan. Mutta vaikka kiusaaminen ei ole meistä vierestä nähneistä tuntunut niin kovalta on se uhrille varmasti sitä kuitenkin ollut. Lapsuus ja varhaisnuoruus on kuitenkin ihmisen minuuden perusta.
      Toivottavasti kaikki koulukiusaajat saavat tästä kampanjasta huonot omatunnontuskat!

      • nähnyt monenlaista..

        Suomi on täynnä näitä luusereita jotka kiusaavat heikompiaan. Näitä juttuja ei jostain syystä pysty kukaan hoitamaan kuntoon.

      • vapari4

        Mikko on todella hyvä tyyppi. Ja kiusaamisessa pitää olla nollatoleranssi!!!

      • JoukoKiv

        Minua kiusattiin koko yläaste, ja vaikka varsinaisesti lyötiin naamaan niin että silmä meni mustaksi vain KERRAN, kolme vuotta porukalla panettelua, vittuilua, pilkkaa, nurkan takana vaanimista, pelkoa kuka on tuollakin käytävässä, lyöntejä olkapäähän (ei näy mutta tulee mustelmia), repun viemistä pipon heittelyä, tyrkkimistä lumihankeen kotimatkalla ALKAA TUNTUA.

        Olen nyt 52-vuotias, ja kun koetan analysoida elämääni, että mikä meni vituiksi, alan tajuta orastavasti näin liian myöhään, että olen koko ikäni pitänyt kahden tai useamman henkilön porukoita uhkana, jossa etsitään minusta heikkouksia ja odotetaan tilaisuutta hyökätä päälle. Tässä odotuksessa olen elänyt aikuisikäni, kykenemättä muodostamaan terveitä opiskelu- tai työsuhteita, ja nythän tässä jo kohta kuolema jo korjaakin.

        Ei varmaan tarvitse ihmetellä, miksi monet vuodet ajattelin, että vitut yhteiskunnasta, vitut teistä kaikista, vitut kaikesta, kukaan ei ollut minun puolellani joten minä en ole kenellekään velkaa hevon vittua, en veroja, en vastuuta, en niin saatana mitään.

        Olisin voinut saada tasapainoisen elämän minäkin.
        Puuttukaa kiusaamiseen HETI !

    • _______

      Kyllä se niin on täällä edelleen, että kaikkea uutta ja erilaista ihmetellään kuin lehmä uutta veräjää. Näkeehän se tältä palstalta millaisia näistä kiusaajista aikuisina tulee.

      • Rude World

        "..kaikkea uutta ja erilaista ihmetellään kuin lehmä uutta veräjää.."

        Tässä oli kohtuullisen osuva kiteytys homman nimestä kiusaajien osalta - syynä ei tarvitse tosiaan olla tuon kummempi asia kuin uusi veräjä.

        Tosin homma ei ikävä kyllä jää tuon kauniin ajatuksen ihmettelystä tasolle, vaan vallan noissa "ihmettelijöissä" ottaa mitä suurin raukkamaisuus ja typeryys sekä samalla alkukantainen laumaeläimisyys.

        Kuten Einstein aikoinaan totesi: "Vain kaksi asiaa ovat äärettömiä - universumi ja ihmisten typeryys, enkä ole ensimmäisestä aivan varma."

        Ihmisten alttius silkkaan typeryyteen - se potentiaali on ilmeisen loputon.

    • r5r5r55r

      Ymmärrän ihmisiä jotka eivät pysty, uskalla, halua ym. pistää vastaan kiusaajilleen. Eikä se tee heistä heikkoja. Vastaan pitää aina pistää, mitään ei pidä antaa ilmaiseksi. Lyöt minua, minä lyön kovempaa sinua.

    • Jappe13

      Mikä Kristofferin entinen nimi olikaan? Päässyt unohtumaan vuosien saatossa...

    • sadasdadad

      Mikko Kaarna? En minäkään kyllä muista että tuota olisi kiusattu aktiivisesti...jotkut ehkä selän takana jotain naureskelivat. Ikävää toki jos oli fyysistä ja henkistä kiusaamista.

      Tällä oli muuten hottis sisko :)

      • Ei ihme, ei ihme!!

        Suurin osa sulki kiusaamiselta silmänsä ja osaa ei kiinnostanut ja osa taas ei "huomannut että tuota olisi kiusattu aktiivisesti", voi jessus sentään!!!!!
        aktiivisesti havainnoinut"

      • 308

        osa oli tietysti niitä vitun homo pelkureita jotka pelkäsivät saada turpaansa jos puolustaisivat kiusattua ja nyt ovat jotain muka aktiivisia yhteiskunnan kermaperse tukipilareita saatanan yhteiskunnan rosvo roopet

      • ktktkktk

        Joillakiin saattaa olla myös oma elämä omine juttuineen jolloloin muiden elämän seuraaminen jää vähemmälle.....

    • saksila

      Kuka tämä Kartoffel ignition nyt sitten oikein on

      • ääääliöööööööööö

        KVG!

    • Ei ymmärrä

      Aika pöljiä kommentoijia täällä. "Ottaa suonikkaan suuhun" Muijas ottaa sulta ja se on ok, mutta joku mies ottaa toiselta mieheltä, niin siitä on mölistävä...

    • Rude World

      Hemmetti mitä yllä on osassa viesteistä kirjoitettu. Veikkaan että vanhoista kiusaajista osa palannut temmellyskentälleen näyttämään taitojaan eli avaamaan sisäistä tyhjyyttään, sieluttomuuttaan.

      Ei siis riitä, että lapsena Kristofferia kiusattiin, vaan samaa pitää jatkaa vieläkin. Olen helvetin iloinen Kristoffer puolestasi, että niin äskeisessä YLEn kiusaamisillassa kuin aiemminkin julkisuudessa olet ainakin osaltaan saanut balsamia haavoihisi. Kun kuulin Kristofferin, sielukkaan miehen, tuossa YLEn illan aluksi kertovan tarinaansa, itkin, näin 32-vuotiaalle minulle (miehelle) epätyypillisesti.

      Nyt luin aiemman uutisen Kristofferin Facebook-kirjoituksesta. Osia siitä alla olevan linkin takana. Hänen tarinansa lukeminen on riipaisevaa, todella riipaisevaa. Olen itsekin todistanut vastaavanlaista kiusaamista, ja sellaista todella tapahtuu, vaikka tässäkin ketjussa osa saapui vähättelevien kommenttiensa kera.

      On todellakin huikaisevaa ajatella, että ala-asteikäinen poika on joutunut tuollaisia kysymyksiä päässään miettimään. Kuinka monen aikuisen ihmisen silmien alla tuo kaikki on aikanaan tapahtunut? Eikä kukaan ole pojan tuskaa huomannut, ehkä siskoaan ja äitiään lukuunottamatta.

      Mitä te osan osalta tähänkin ketjuun palanneet kiusaajat oikein ajattelette? Mitä ajattelette, jos edelleenkin sama virsi soi? Ajatteletko te yhtään mitään? Tuskin mitään muuta kuin vain niitä helppoja heittoja, joilla olette tähän mennessä elämässänne ratsastaneet.

      Te sanotte kiusatulle, ettei hänestä koskaan tule yhtään mitään. Joo, niin voi ollakin. Kiusattu ei välttämättä ehdi nähdä edes aikuisvuosiaan ennen kuin hän pahimmassa tapauksessa on jo päätynyt itsemurhaan. Te olette siinä tapauksessa olleet todellakin oikeassa. Taisitte saada sen, mitä halusitte.

      Kristofferin osalta tarinalla on onnellisempi loppuosa. Hänestä on tullut tunteva, sielukas mies, kaikesta tuosta hirveydestä selvinneenä ja siitä huolimatta. Hän oli aikanaan pelokas pieni poika, joka joutui kaikki ne vuodet elämään pelossa ja etsimään rankalla tavalla vastauksia kysymyksiinsä, mikä hänessä on vikana, miksi hänen minuus on sellainen, että hän ansaitsee kaiken sen.

      Todellakin, kenenkään nuoren tytön tai pojan tai myöhemmin aikuisenkaan ei p i t ä i s i joutua kysymään itseltään Kristofferin ajatuksissa juosseita kysymyksiä.

      Ymmärrän täysin, sen mitä Kristoffer YLEn illassa puhui anteeksiantamisesta - ei sellainen mikään automaatio ole, mikä automaattisesti voidaan olettaa melkein minkäpä vain tahansa tehdyn tai tekemättä jätetyn asian jälkeen. Jäljet voivat olla niin syvät, että lähtökohtaisesti enintä mitä kiusaajat voivat toivoa on, että kiusattu jättäisi heidät itsensä myöhemmin rauhaan.

      Mitä näistä kiusaamistaan jatkavista ihmisistä on tullut, jotka tähänkin ketjuun tulivat osoittamaan edistystasoaan ilmentäviä ilmaisutaitojaan? Voisko heistä sanoa, etteivät he ainakaan tähän mennessä ole ihmisinä kasvaneet lauma-apinoita juurikaan kummemmiksi? Toisin kuin kaikesta kokemastaan selvinnyt Kristoffer.

      Kristoffer tosiaan on tehnyt niin ison työn selviytyessään kaikesta kokemastaan, ettei minulla koskaan tule olemaan riittävästi rahaa ostaa riittävän montaa hattua eikä riittävästi aikaa, että voisin riittävässä määrin nostaa hattuja hänen edessään ilmaan. Olen musertuneen pahoillani puolestasi kaiken kokemasi vuoksi Kristoffer, mutta samaan aikaan äärettömän iloinen lukiessani ja nähdessäni, mitä sinä kaikesta huolimatta o l e t nykyään - sinulta kun tehokkaasti yritettiin murskata inhimillistä oikeuttasi olla oma itsesi lapsena..

      ****

      Kristofferin tarinaa: http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288732582762.html

      • aivan loppu

        Hieno kirjoitus ja paljon asiaa :)

      • Rude World
        aivan loppu kirjoitti:

        Hieno kirjoitus ja paljon asiaa :)

        Herää kysymys, minkä vuoksi olet aivan loppu kuten nimimerkkisi antaa ymmärtää? Joudutko mahdollisesti kokemaan samanlaista nyt tahollasi? Onko sinulla ketään tai mitään tahoa, johon voit ottaa yhteyttä ja alkuun edes puhua kokemuksistasi?

        Toivottavasti. Tällaisella palstalla ei juuri kannata kokemastaan kertoa tapahtumien ollessa vielä akuutisti menossa, monen kommentoimaan saapuvan kirjoittajan raukkamaiset nälvimiset kun yleensä tuossa vaiheessa vain satuttavat lisää, ja vaikeuttavat keskittymistä olennaiseen.

        Tämä siis nimimerkkisi pohjalta tekemäni olettamuksen perusteella. Voi kunpa voisin auttaa, jos olet jo väsähtänyt kokemasi jälkeen. Puhu ihmisille, joihin luotat.

        Toivon sulle todellakin jaksamista, sillä mahdollisten kiusaajiesi tekemiset ovat niin kuvaamattoman ala-arvoisia, ettei arvosta ja urheudesta joka jaksamisellasi on tulisi edes puhua samana päivänä kaiken sen ala-arvoisuuden kanssa.

      • 0-toleranssi

        Juuri näin - hienosti sanottu.

        Näin kouluaikoinani kiusaamista ja myös lasteni ollessa kouluiässä, osaa kiusattiin mutta sekä kiusaajien vanhemmat että koulun rehtori vähättelivät kiusaamisen eivätkä puuttuneet mitenkään. (Lehtikankaalla)

        Itse aikoinani pelastin pikkutyttönä yhden kiusatun ja sain osakseni kiusaajilta lumipesun koulumatkalla mutten ollut siitä moksiskaan vaan puutuin kiusaamisiin ja kiusaajapojat olivat ihmeissään . (Purolassa)

    • Coctailpiirakka x 2

      Coctailpiirakat?Ne ovat hyviä.Yllä olevassa tekstissä kirjoittaja on ihanan hienotunteinen,eikä kerro kenenkään yksityishenkilön nimeä.Nimimerkki "coctailpiirakka" on kuitenkin jätetty "vihjeeksi",joka viittaa näiden hakkaajaserkusten henkilöllisyyteen.Kaksi "coctailpiirakkaa" siis hakkasi tämän "henkiö Y:n",eikö vain???Minun mielestäni heidän olisi pitänyt jättää viaton "Ig...eikun henkiö Y" rauhaan.Olisivat ennemmin hakanneet sen "jääkiekkoihmeen" kostoksi sairaalakuntoon.Ignatius on aina ollut ja on edelleen hyvä tyyppi!Voimia ja kaikkea hyvää sinulle Kristopher!!!

      • kertokaa...

        Mä eksyin nyt kyllä ihan väärälle palstalle,mutta on tulossa lapsen ristiäiset ja haluaisin tarjota karjalanpiirakoita ja munavoita.En jaksa tehdä niitä itse.Ajattelin ostaa pakastepiirakoita.Rainbow merkki on ihan surkea.Onko kellään mitään hyviä vinkkejä,mitä kannattais kokeilla?mitän hyvää merkkiä,joka valmistais coctailpiirakoita?

      • Leipuri hiiva
        kertokaa... kirjoitti:

        Kysy leipuri hiivalta...Hän asuu...

      • Moilasen piirakat
        kertokaa... kirjoitti:

        Mä eksyin nyt kyllä ihan väärälle palstalle,mutta on tulossa lapsen ristiäiset ja haluaisin tarjota karjalanpiirakoita ja munavoita.En jaksa tehdä niitä itse.Ajattelin ostaa pakastepiirakoita.Rainbow merkki on ihan surkea.Onko kellään mitään hyviä vinkkejä,mitä kannattais kokeilla?mitän hyvää merkkiä,joka valmistais coctailpiirakoita?

        Kokeile Moilasen coctailpiirakoita.Hyviä ovat.

    • Ikuiset arvet

      "Kommari!"""Kommari ei osaa pelata pesistä!"Kommari on s...tanan ruma!""Miten kommari voi mennä tyttöjen pukuhuoneeseen,kun hän ei ole mikään oikea tyttö ollenkaan,vaan puoliksi tyttö ja puoliksi poika?Kommarilla on uskomattoman ruma sivuprofiili.Minua oksettaa,kun joudun istumaan pulpetissa niin päin,että kommarin sivuprofiili näkyy.Iltaisin kun menen nukkuman haluaisin että mielessäni pyörisi kuva jostakin uskomattoman kauniista naisesta...Mutta ei...Kun menen nukkumaan,niin ensimmäiseksi mieleeni tulevat sinun oksettavat kasvosi v...itun kommari.Kuulostaako tutulta???Näin haukuttiin Mannerheimin Ristin Ritarin ja sotasankarin lastenlasta,supi suomalaista pikkutyttöä aikoinaan Kajaanissa.Tämän suomalaisen lapsen vanhemmat kannattivat Keskustapuoluetta,eikä heillä ollut mitään yhteyksiä kommunistisen puolueen kanssa.Kaikista hulluinta tässä on se,että tämä tyttölapsi oli kasvoistansa imelällä tavalla kaunis.Koulukiusaamisen vuoksi hän kuitenkin luuli vuosia olevansa ruma.Tämä EI LIITY mitenkään Ignatiukseen.Mutta minulla on sellainen "kutina" että kyseinen entinen nimeltä mainitsematon koulukiusaaja saattaisi olla täällä kuulolla?Häpeätkö yhtään?En KOSKAAN anna anteeksi.Tänä päivänä tällä "tyttölapsella" on parempi itsetunto,mitä monella muulla yhteensä.Hän antaa "tuhat" kertaisesti takaisin,jos joku tulee "ryppyilemään".Kouluvuosina hänellä ei ollut kykyä puolustaa itseään.

    • heilimöinen60

      Hyvä kirjoitus, höp höp,höp...
      Nostan hattua Sinulle!
      Minä olen myös koulukiusattu ja sen muistaa koko ikänsä. En anna koskaan anteeksi niille, jotka kiusasivat minua. En ole heidän kanssaan tekemisissä, enkä näe heitä.
      Olen kuitenkin voimakastahtoinen ja hyvän aikuiselämän viettänyt, mutta muistot ovat sisimmässä edelleen, vaikka olen jo yli 50-kymppinen.
      Nykyään olen niiiin kova luu, että minun silmille ei hypitä ja jos joku esim. työyhteisössä sitä yrittää, niin toiseksi jää.
      Kouluajan elämä kuitenkin oli raskas taival, koko yläasteaika.

    • ruunubar

      Kaarnan Eeron poika.Eerohan oli joskus -90 luvulla tuttu näky kaupungilla, aina ihan tillin tallin.Lieneekö raitistunut vai onko jo vaihtanut hiippakuntaa?

      • tuppukylä

        90-luvun Kajaani oli kunnon "umpikieroon kasvanut peräkylän junttila".Siellä kiusattiin poikia,jos harrasti tanssimista.Moni poika lopettikin kivan tanssiharrastuksen,ettei tulisi sitä kiusaamista.Jos harrastit tanssia,leimattiin heti homoksi.Jos olit pitkätukkainen "hevarikundi",niin heti leimattiin homoksi.Kajaanilaisissa nuorisoille tarkoitetuissa discoissa (eli näitä "limudiscoja"alaikäisille) pojat eivät koskaan tanssineet nopeita biisejä.Pojat notkuivat tanssilattian liepeillä ja seurasivat vierestä tyttöjen tanssimista.Pojat lähtivät tanssimaan vaan hitaita tyttöjen kanssa eli näitä "poskitangoja".Tanssia ei voinut nopeita,kun se oli muka niin "hinttimäistä".Tämä on hyvä esimerkki siitä,miten lapsellisia ja junttimaisia asenteita Kajaanissa oli aikoinaan lasten ja alaikäisten nuorten keskuudessa..Miten on nykyisin,en ole tiedä.Aikuisena onkin sitten ihan toinen ääni kellossa.Nuoria aikuisia on alkanut kiinnostaa uudelleen sellainenkin kuin lavatansseissa käyminen.Siellä sitten taas on pulaa näistä tanssitaitoisista miehistä ja tanssitaitoinen mies onkin yhtäkkiä suosittu.

      • Musta Kajaani
        tuppukylä kirjoitti:

        Minä VIHAAN Kajaania.Minä olin myös Kajaanissa aikoinaan koulukiusattu.Olen jo vuosia sitten muuttanut pois tuosta käsittämättömän lapsellisia ihmisiä asuttavasta pikkukaupungista.Takaisin en sinne muuttaisi suurin surminkaan.Toisaalta...Tämä tällainen kotiseutuviha on osittain myös hyvin surullista.Kajaanissa on paljon hyviäkin puolia,eivätkä kaikki kajaanilaiset voiolla lapsellisia ja tyhmiä.Siellä asuu varmasti hyviäkin tyyppejä.Mutta entinen koulukiusattu näkee vain MUSTAA,kun mainitaan paikkanimeltä Kajaani.

      • Kajaani on perseestä
        Musta Kajaani kirjoitti:

        Mulla on sama homma.Näin vanhemmalla iällä vois olla ihan mukavakin vaikka muuttaa takaisin omalle kotiseudulle.Kainuu...Tietynlainen "korpimaan kutsu" soi sisimmässäni.Mutta sitten taas ei...Kajaanissa pitäisi nyt sitten aikuisena törmätä entisiin koulukiusaajiin kaupoissa,katukuvassa jne...Kukaan ei voi enää tehdä minulle pahaa,mutta...En halua nähdä entisiä kiusaajiani.Vanhat muistot nousevat muuten liiaan vahvasti pintaan.Minä VIHAAN heitä.Minä VIHAAN Kajaania.

      • osakkeen omistaja
        Kajaani on perseestä kirjoitti:

        Mulla on sama homma.Näin vanhemmalla iällä vois olla ihan mukavakin vaikka muuttaa takaisin omalle kotiseudulle.Kainuu...Tietynlainen "korpimaan kutsu" soi sisimmässäni.Mutta sitten taas ei...Kajaanissa pitäisi nyt sitten aikuisena törmätä entisiin koulukiusaajiin kaupoissa,katukuvassa jne...Kukaan ei voi enää tehdä minulle pahaa,mutta...En halua nähdä entisiä kiusaajiani.Vanhat muistot nousevat muuten liiaan vahvasti pintaan.Minä VIHAAN heitä.Minä VIHAAN Kajaania.

        Korpimaan kutsu...Kyllä...Välillä tuntuu siltä että olisi kiva muuttaa takaisin Kajaaniin.Miettii että jos saisi töitä sieltä,niin voisi ostaa niin ja niin ison talon,kun omakotitalot ovat siellä niin halpoja.(Osa).Mutta sitten iskee PANIIKKI.Entäs jos mun lapsia aletaan kiusaamaan Kajaanissa koulussa?Nykyisellä asuinpaikkakunnallani heitä ei kiusata ja heillä on paljon kavereita.Tämä on hyvä esimerkki siitä,miten pahat arvet kiusaamisesta jää.Moniko joutuu miettimään tuollaisia asioita,jos harkitsee kotiseudulleen muuttamista?Kajaanilaisten koulujen pelko estää muuttamisen.

      • näin on
        osakkeen omistaja kirjoitti:

        Hei,"osakkeen omistaja".Veit sanat suusta.Minulla on juuri samankaltaisia pelkoja.Ikuiset traumat Kajaanin kouluista.

      • katkera
        Musta Kajaani kirjoitti:

        Minä VIHAAN Kajaania.Minä olin myös Kajaanissa aikoinaan koulukiusattu.Olen jo vuosia sitten muuttanut pois tuosta käsittämättömän lapsellisia ihmisiä asuttavasta pikkukaupungista.Takaisin en sinne muuttaisi suurin surminkaan.Toisaalta...Tämä tällainen kotiseutuviha on osittain myös hyvin surullista.Kajaanissa on paljon hyviäkin puolia,eivätkä kaikki kajaanilaiset voiolla lapsellisia ja tyhmiä.Siellä asuu varmasti hyviäkin tyyppejä.Mutta entinen koulukiusattu näkee vain MUSTAA,kun mainitaan paikkanimeltä Kajaani.

        Sama täällä,vihaan vieläkin vaikka olen jo yli nelikymppinen.Olosuhteiden pakosta vain siellä käyn ja tosi harvoin.Vanhemmat ja sisarukset jäivät sinne,itse lähdin heti kun oli mahdollisuus!

      • Realismia
        näin on kirjoitti:

        Hei,"osakkeen omistaja".Veit sanat suusta.Minulla on juuri samankaltaisia pelkoja.Ikuiset traumat Kajaanin kouluista.

        Käypä Helsingin kouluissa? Menoa ja melskettä löytyy. Tätä tapahtuu ihan kaikkialla, mutta koska nyt ollaan Kajaani palstalla oletuksena kaikki ovat Kajaanista. Koulukiusattu ei katso paikkakuntaa mutta arvet jäävät ikuisiksi. Ainoa ero on juuri kaupunkien suuruus. Harvemmin kiusattu törmää kiusaajiinsa Helsingissä kuin kiusattu Kajaanissa. Nuoret osaavat olla julmia jos he löytävät jotain poikkeavaa johon tarttua.

        Ainoa ongelma minkä näkisin teidän tapauksessanne on se fakta, että jos kiusaajalla on lapsia ja he ovat omineet edes hiukan samoja piirteitä kuin vanhemmillaan, voi ent. kiusaaja mainita lapselleen, että tuo on se "l*tka" / "homo" tai ai sä oot tuon homon pennun luokalla. Todennäköisesti lapsesi ei ole enää turvassa.

      • yuifto
        tuppukylä kirjoitti:

        90-luvun Kajaani oli kunnon "umpikieroon kasvanut peräkylän junttila".Siellä kiusattiin poikia,jos harrasti tanssimista.Moni poika lopettikin kivan tanssiharrastuksen,ettei tulisi sitä kiusaamista.Jos harrastit tanssia,leimattiin heti homoksi.Jos olit pitkätukkainen "hevarikundi",niin heti leimattiin homoksi.Kajaanilaisissa nuorisoille tarkoitetuissa discoissa (eli näitä "limudiscoja"alaikäisille) pojat eivät koskaan tanssineet nopeita biisejä.Pojat notkuivat tanssilattian liepeillä ja seurasivat vierestä tyttöjen tanssimista.Pojat lähtivät tanssimaan vaan hitaita tyttöjen kanssa eli näitä "poskitangoja".Tanssia ei voinut nopeita,kun se oli muka niin "hinttimäistä".Tämä on hyvä esimerkki siitä,miten lapsellisia ja junttimaisia asenteita Kajaanissa oli aikoinaan lasten ja alaikäisten nuorten keskuudessa..Miten on nykyisin,en ole tiedä.Aikuisena onkin sitten ihan toinen ääni kellossa.Nuoria aikuisia on alkanut kiinnostaa uudelleen sellainenkin kuin lavatansseissa käyminen.Siellä sitten taas on pulaa näistä tanssitaitoisista miehistä ja tanssitaitoinen mies onkin yhtäkkiä suosittu.

        Paskat, minä en tanssinut "nopeita" kun en osannut....nykyään tanssin vaikka en osaa edelleenkään, mutta siihen auttaa.....

    • Kosto elää.

      Pikku hiljaa saanut kostettua kaikille mua kiusanneille, nyt on rahaa ja rohkeutta toteuttaa pikku muistutukset niille mulkuille.
      Yhden sain jo työttömäksi, onpahan silläkin aikaa nyt juoda pultsariporukassa.

    • piilo homot

      Siitä puhe,mistä puute:)Mä olen vuosien varrella huomannut moneen kertaan että ne kaikista homokammoisimmat miehet jotka eniten uhoavat ja vihaavat homoja ja tekevät aina hirveän numeron homoista ovat lopulta itse osoittautuneet homoiksi.Kerran tunsin miehen,joka vihasi homoja yli kaiken ja kun telkkarista tuli homoihin liittyvä ohjelma,niin suureen ääneen piti manata,että hyi mikä ohjelma.Kuitenkin silti sitä ohjelmaa piti katsoa,että kylläpä kiinnosti!!!Vuosia myöhemmin hän tuli ulos kaapista.Tunnen minä sellaisiakin hetero miehiä ,jotka tietty ihan oikeasti inhoavat homoja.Homoista kertova ohjelma kun tulee telkkarista,niin he vaihtavat kanavaa tekemättä aiheesta mitään sen kummempaa hirveätä numeroa.Niinhän se menee että siiä puhe,mistä puute.Jonkun onkin jo toistamiseen pitänyt täällä mainita suonikkaasta.Että kylläpä taitaa aihe kiinnostaa!!!

      • Musta Mannerheim

        Meinasin syntyä hintiksi mutta en syntynyt ONNEKS!

      • selvinpäin hullut

        Eero Kaarna oli ammatiltaan opettaja.Käsittääkseni peruskoulun musiikinopettaja ja musiikkimies muutenkin.Tietoni perustuu pelkkiin ulkopuolisten kertomiin juoruihin,mutta siis käsittääkseni Eero Kaarna sai sitten lopulta kenkää työstään alkoholismin takia.Hän oli tosiaan tuttu näky 90-luvulla Kajaanissa keskellä kirkasta päivää umpikännissä.Monet eivät miellä alkoholismia sairaudeksi,mutta nyky yhteiskunnassa se kuitenkin luokitellaan virallisesti sairaudeksi.Älkäämme siis pilkatko Eero Kaarnaa.Alkoholismi on vakava sairaus,joka voi viedä kenet tahansa mukanaan salakavalasti...On surullista että kun "Ignatiusta" kiusattiin ei hänen oma isä ollut poikansa tukena,vaan jossain ryyppäämässä.Eero Kaarnan käytös on kuitenkin selitettävissä.Kaikki johtui hänen sairaudestaan.Kajaanissa on LUKUISIA p...askoja vanhempia jotka eivät välitä lapsistaan.Näillä vanhemmilla ei ole mitään päihdeongelmaa.Mikä on heidän selityksensä?

      • sdfsdfsdfdf

        työnnä se satukirja raamattu perrseeseesi

      • mukavia muistoja
        selvinpäin hullut kirjoitti:

        Eero Kaarna oli ammatiltaan opettaja.Käsittääkseni peruskoulun musiikinopettaja ja musiikkimies muutenkin.Tietoni perustuu pelkkiin ulkopuolisten kertomiin juoruihin,mutta siis käsittääkseni Eero Kaarna sai sitten lopulta kenkää työstään alkoholismin takia.Hän oli tosiaan tuttu näky 90-luvulla Kajaanissa keskellä kirkasta päivää umpikännissä.Monet eivät miellä alkoholismia sairaudeksi,mutta nyky yhteiskunnassa se kuitenkin luokitellaan virallisesti sairaudeksi.Älkäämme siis pilkatko Eero Kaarnaa.Alkoholismi on vakava sairaus,joka voi viedä kenet tahansa mukanaan salakavalasti...On surullista että kun "Ignatiusta" kiusattiin ei hänen oma isä ollut poikansa tukena,vaan jossain ryyppäämässä.Eero Kaarnan käytös on kuitenkin selitettävissä.Kaikki johtui hänen sairaudestaan.Kajaanissa on LUKUISIA p...askoja vanhempia jotka eivät välitä lapsistaan.Näillä vanhemmilla ei ole mitään päihdeongelmaa.Mikä on heidän selityksensä?

        Eero oli musiikinopettajani Kuurnan koulussa 70-luvulla. Kevyesti koulun suosituin ja hauskin opettaja. Kaupungin katukuvassa hän erottui Rättisitikallaan, jonka oli ristinyt "Eeron kaaraksi". Nimi luki auton takaluukussa.

    • Muistiton?

      Muistan sen opettajan, ja muut lapset mutta tätä herraan en muista mitenkään.
      Ei se opettaja silloin ollut mitenkään poikkeava alkoholin käytön suhteen.

      • Mukitolkku

        No loppupäässä kuitenkin jo oli poikkeuksellista. Vuorotteluvapaa taisi koitua liian antoisaksi kokemukseksi.... silloin monelle tulee aikaa keskittyä liiaksikin mu(siik)kiharrastuksiin.

    • Koti Kajaanissa

      Kyllä onneksi asioissa/ajatuksissa on jopa Kajaanissakin päästy eteenpäin
      ylä-asteellakin on ainakin pari tyttö- tai poikaparia avoimesti yhdessä eivätkä suurin osa nykynuorista kuulema pidä sitä minään ihmeenä nyt eletään vuotta 2014!!
      Paluumuuttajat toivotan tervetulleiksi itse ainakin koen Kajaanin yhtä hyväksi paikaksi asua kuin muutkin missä olen asunut-minäkin paluumuuttaja.
      Enempi on kyse siitä millaisia ihmisiä/asioita haluaa lähelleen päästää oli kaupunki mikä tahansa.
      Kristofferille nostan hattua-hieno mies toisin kuin monet häntä kiusanneet

    • Jumppakärpänen juu..

      Nostit esiin yhden vanhan ja kipeän asian nimimerkki "höp,höp,höp".Keskuskoulun (tyttöjen)liikunnanopettaja joka lelli omaa kakaraansa liikuntatunneilla,ja antoi hänen tehdä mitä vaan.Vieläkin nousee "karvat pystyyn" ja tulee "kynnet esiin" vihasta ja kuvotuksesta tuota naista kohtaan.Hän laittoi oman tyttönsä AINA näyttämään,miten jokin liike tehdään,vaikka muitakin tyttöjä olisi ollut,jotka olisivat osanneet näyttää yhtä hyvin,jopa ehkä paremminkin.Omalle lapselle automaattisesti heti liikunnan arvosanaksi kymppi.Muut saivat rehkiä hyvän numeronsa eteen.Aina kaikille (aikuisille) niin ystävällinen ja herttainen suloinen suklaasilmä,ettei kukaan voinut uskoa mitään pahaa hänestä.Kunnon kaksinaamainen käärme!!!

      • besiyy

        Kylläpä nimimerkki "Alzheimer" meni hiljaiseksi,kun tosiasioista alettiin kirjoittelemaan...Eli kiusaamista oli.Ja pahasti!!!

      • Jumala loi homotkin
        besiyy kirjoitti:

        Kylläpä nimimerkki "Alzheimer" meni hiljaiseksi,kun tosiasioista alettiin kirjoittelemaan...Eli kiusaamista oli.Ja pahasti!!!

        Miks homoutta pitäis hävetä?Jos Jumala (eli siis vain JOS) on olemassa,niin silloinhan tää Jumala on itse luonu kaiken,eli siis myös homot.Eikös uskovaiset paasaa just siitä ettäpitää hyväksyä kaikki "Luojan luoma".

      • 4456456543645646

        minä vuonna?

      • qweqeqwe
        besiyy kirjoitti:

        Kylläpä nimimerkki "Alzheimer" meni hiljaiseksi,kun tosiasioista alettiin kirjoittelemaan...Eli kiusaamista oli.Ja pahasti!!!

        missä oli ja milloin?

      • Ohdear12

        ^Mulla tuli ihan sama maikka mieleen....

      • Myymälämaikkako

        Oliko tämä ope myös muissa töissä?
        Jotenkin tuo nimi tuntuu tutulta erään myymälän tiimoilta.

    • ex kiusattu

      Musta on törkeetä että joku on alentunut olemaan kiusaaja. Ja miten voi olla mahdollista että sallitaan tällainen asia kouluissa, missä on opettajat vai eikö kiinnosta. Mun pahimman kiusaajan isä oli erikoisopettaja että onko se niin tosiaan että ei saada kiusaajia kuriin.
      Oikeuteen vaan ja joku rikosrekisteri kiusaajille. Saisivat kärsiä teoistaan aikuisena. Ja vielä sellainen rekisteri että työnantajat näkis kuka on ex kiusaaja, eipähän siirtyisi työpaikoille kiusaajia...tai menisivät terapiaan. Ne kiusaajat on niitä pelkureita!!!!
      Muistaako kukaan sen pojan joka teki itsemurhan joitakin vuosia sitten kajaanissa. ylä aste ikäinen oli. Ja kiusattiin tätä poikaa. Mitähän ne kiusajaat ajattelee nyt siitä että joku oikeasti lopetti elämän heidän tekojen takiaan... Kuka armahtaa nämä ihmiset??

      • 32252355

        Kiusaajille pärjää porukka voimalla. Omia lapsiani opetan olemaan kiusaamatta...eikä kyllä sellaista viestiä olekaan tullutkaan kotiin, Lapsien mukaan koulussa kyllä on häirikkö oppilaita jotka kiusaavat muita erilaisilla tavoilla. Eikä opettajat puutu asiaan. Eli ne koulujen puheet nollatoleransseista on sillä tavalla paskaa, no jos asiaa ei noteerata - ei asiaa ole. Opettajat ja rehtorit on naurettavia pellejä tuon suhteen.

        Olen myös opettanut lapsilleni sellaisen että jos heitä kiusataan niin vetäkää kunnolla turpaaan, tai ainakin yrittäkää kovasti.

      • Kiusaajankiusaaja
        32252355 kirjoitti:

        32252355 sanoo että kiusaajille pärjää porukka voimalla. Monellako kiusatulla on porukka puolustamassa? Kiusatut on varmaan yksinäisiä ilman kavereita ja sen takia heitä helppo kiusata. Jos kiusataan olisi hyvä etsiä kaveriksi joku toinen kiusattu tai joku yksinäinen joka suostuu kaveriksi. Kaksin on paljon helpompaa puolustautua kiusaamista vasten. Jos saa kaveriksi vielä muita voikin vetää kiusaajaa turpiin.

    • Magneetto Ignition

      ihan vaan ilmoitusluontoisesti "kajaanissa nopeiden biisien tanssiminen on edelleen hinttimäistä". Täältä tähän

    • bontsu

      Bontsu,lastenhakkaaja.Haluaa ottaa suonikkaan itse suuhun.Itki monta vuotta kun "smurffiina ei antanu".Smurffiinalla pienet tissit.Eikä yhtään näytä oravalta,onneksi.

      • eipkaitsejoi

        ottiko bonanzaa?

    • epäreilua

      On surullista että jotkut kusipäät luulevat että koulussa kiusattu henkilö olisi aina jotenkin heikko"nössö".Näin ei monesti ole.On uskomattoman hyviä tyyppejä ja reippaita ja osaavat kyllä puolustaa itseään,mutta eivät mitenkään voi pärjätä,kun koko "susilauma" hyökkää yhdessä yhtä vastaan.On sitten erikseen niitä "nössöjä",jotka eivät osaa puolustaa itseään.Missään tapauksessa EI OLE OIKEUTTA kiusata tietenkään myös heitä.Heidät on jätettävä rauhaan.

    • halooSipilä

      Kyllä se vaan niin on,että koulukiusaaminen pitäisi lailla kieltää ja asettaa siitä alaikäisillekin kunnon rangaistukset.Ja ettei sitten kukaan rupeaisi käyttämään sitä lakia väärin eli esim. valehtelisi,että joku on kiusannut,niin nauhoittavat valvontakamerat koulujen tiloihin,pihalle ym.Loppuisipa kiusaaminen aika äkkiä.Mutta eihän tietenkään kovaa vauhtia köyhtyvässä Suomessa sellaisia uudistuksia tehdä,kun ei ole rahaa.Sitten itketään,kun äärimmäisessä ja pahimmassa tapauksessa nämä Kauhajoet ja Jokelat toistuvat,kun mitään ei tehdä.En ymmärrä miksi kukaan poliitikoista ei tee mitään.Yksi pien laki.Miten niin vaikea muuttaa.Eihän aikuinenkaan voi haistatella mitä sattuu,kenelle sattuu.

    • seliseliseliseliseli

      Sais hävetä todella toi nimimerkki "Alzheimer".Onkohan hän itse kenties jokin niistä pahimmista kiusaajista,ja yrittää nyt vähätellä ja kiellellä totuutta kun se on tullut julki.Häpeäisit SAATANA!!!!!!!

    • nevereverever

      Rumana ankanpoikasena saan maksaa kauneudestani kallista hintaa.Liian kallista.Mihin ikinä aikuisena menenkin on ulkonäöstäni annettu palaute positiivista.Aina saa kuulla että olet uskomattoman kaunis.Nuorempana sai aina esim. baarissa kuulla miehiltä,että olet koko baarin kaunein nainen.Moni mies korjasi siihenkin vielä perään,että eikun koko kaupungin kaunein.Olenkohan koskaan yhtään ainoata baarin pääsymaksua,tai drinkkiä joutunut itse maksamaan.Aina tuli joku ihailija perässä lompakko kädessä.Kerran eräs miesjoukko baarissa tuijotti minua.Lopulta yksi heistä tuli sanomaan että anteeksi kun me tuijotetaan sinua,mutta me ollaan tässä kavereiden kanssa ihmetelty miten voit olla noin kaunis,oikea suklaa imellys.Nämä samat miehet sitten selvinpäin arkisin olivat niitä,jotka katsovat kaukaa ujostellen ja punastellen,kun haluaisivat lähestyä,mutta eivät uskalla.Mutta jos vähän hymyilin ja rohkaisin,niin lopulta rohkenivat tulla juttelemaan.Halusin aikoinaan naimisiin,ja aviomieskin sitten löytyi.Tuurilla löysinkin aivan ihanan ihmisen rinnalleni.Elämä on muutenkin kohdellut pelkästään hyvin.Mutta...mutta....Olen usein hyvin surullinen.Yritän peittää sen,mutta se näkyy läpi.Olen surullinen ja ahdistunut,koska lapsuuden aikaiset muistot nousevat pintaan ja pyörivät mielessäni.Minua kiusattiin todella pahasti.Ja nimenomaan haukuttiin rumaksi(uskoin kiusaajiani,koska en itse silloin vielä tajunnut miltä oikeasti näytän).Olen myös ahdistunut siitä,että minun osaltani painajainen on jo ohi,mutta on lukuisia koululaisia tuolla jossakin käymässä läpi sitä samaa helvettiä,mitä minä jouduin käymään.Jouduinko kokemaan sen kaiken,ettei minusta olisi tullut itserakasta diivaa,jolla nousisi kusi päähän,kun kokoajan vain ihaillaan ja kehutaan,en tiedä.Mutta liiankova hinta se oli.En jaksa nauttia sitää,millainen olen,kun tie ankkatarhasta joutseneksi on ollut liian raskas.Päivä kerrallaan jotenkin mennään,ja yritän unohtaa...Koskaan en anna anteeksi.J.M,K.V,M.A.

      • siivinvalkein

        Luultavasti olet allapäin siitä, ettet sittenkään ole ymmärtänyt mikä on itsetunnon ja hyvinvoinnin kannalta olennaista. Ei tosiaankaan se miltä näyttää vaan se miltä tuntuu ja tuo tuntemus perustuu terveeseen itsetuntoon. Et kai oikeasti luule muuttuneesi joksikin muuksi vain se takia, että "miehet baareissa maksavat drinksusi" kai nyt tiedät, että suurin osa naisista on kapakoissa "kauniita"

        Se siitä mutta todellinen terve itsetunto perustuu itsen arvostamiseen ja ymmärtämiseen, että jokainen elämä ja jokainen ihminen on arvokas, saman arvoinen, näyttipä hän miltä tahansa. Ankanpoikasesta joutseneksi muuttuminen ei muuta mitään, ellei korvien välissä tapahdu jotain.

    • taasyksi

      Täällä on taas yksi ruma ankanpoikanen lisää.Montako meitä oikein on?Kirjoituksesi voisi olla minun kirjoittamani.Niin samanlainen olo on.Itse olen aloittanut käymään terapiassa keskustelemassa näistä lapsuuden aikaisista traumoista.Voitte kuvitella terapeutin ilmettä ensimmäisellä käynnillä kun minä ilmoitan että minua kiusattiin lapsena koulussa sen takia koska olin (muka)ruma.Häh?Terapeutti sentään ammattilaisena uskoi minua.Kukaan muu ei kyllä usko.Jos sanon että lapsena minua haukuttiin rumaksi,niin luulevat että keksin kaiken omasta päästäni saadakseni sympatiaa osakseni.Eräs nainen kommentoikin kerran,että "Sinuako muka haukuttu rumaksi,älä viitsi!"Kauniitten ja Rohkeitten ex-näyttelijä Hunter Tylo eli "Taylor"on julkisesti kertonut,kuinka häntä kiusattiin lapsena.Oli haukuttu rumaksi ja isonenäiseksi.90-luvun jaksoissa hän näyttää aivan käsittämättömän kauniilta.Muistutan häntä kovasti.

    • sysiruma

      Täällä kauniit naiset itkee ja valittaa kovaa kohtaloaan,kun ovat lapsena kohdanneet vääryyttä,eikä heidän kauneuttaan ole huomattu.Voi,voi sentään!Elämä on varmasti tosi RANKKAA,jos näyttää saippuasarjan kaunottarelta.Jos teillä on noin rankkaa,niin mihin oikeasti rumat ihmiset sitten joutuvat?Itse olin myös aikoinaan koulukiusattu.Olin ulkonäöltäni helvetin pahan ja häijyn näköinen poika,jolla oli vääränlaiset vaatteet.Turpii tuli melkein joka päivä.En muuttunut aikuisena miksikään komistukseksi,vaan samalta näytän vieläkin.Naiset eivät minuun päin katsoneekaan vuosi kausiin.Eivät edes ne kaikista rumimmat.Lopulta löysin ihmisen,jolle ei ulkokuori merkkaa mitään.

    • LasinenLapsuus

      Melko poikkeuksellinen ketju näillä palstoilla. Joukossa kipeitä kokemuksia.
      Mutta sen verran tätä tarinan alkoholisoitunutta isää tunsin, että mies oli lahjakas ja mukava persoona, valitettavasti myös kostean 60- luvun kasvatti.
      Ilman isän alko-onglmaa tämänkin pojan tarina olisi varmasti ollut aivan toisenlainen...sen tarkemmin asiaa tuntematta, mutta yleisellä tasollahan asia takuuvarmasti on näin.
      Nuoret vanhemmat, isät ja äidit, lasinen lapsuus on todella huono lahja lapsillenne. Miettikää...

    • kiusattuminäkinmyös

      Luultavasti suljit siis silmäsi, tai olit kiusaaja. Silloinhan se ei haittaa. Sinunlaistesi takia kiusaaminen varmaan jatkui.

    • kellonurkka

      Eikö mene näitä "homo junk junk" ja "suonikas" juttuja heittäville ihmisille jakeluun,että tätä Kristoffer Ignatiusta ei kiusattu aikoinaan koulussa sen takia,että hän on homo.Kukaan ei silloin todellakaan tiennyt,että hän on homo.Häntä kiusattiin kyllä pahasti,mutta ei siis homouden takia!Sanonko vielä kerran että tajuatte?Hän oli hyvännäköinen nuori poika,joka vain sattui nyt harrastamaan kilpatanssia.Minä tunsin paljon kilpatanssia harrastavia poikia niihin aikoihin,ja he kaikki lopettivat ettei tulisi kiusaamista.Typerää kun ei saa edes rauhassa harrastaa sitä mistä pitää.Naiset tykkäävät tanssitaitoisista miehistä.Se on fakta.Suomalaisen miehen pitäisi osata tanssia hyvin,mutta tanssimista ei kuitenkaan saisi harrastaa.Menee vähän vaikeaksi.Kaikkea pitää osata,mutta mikään ei käy!

    • even

      Hei,sinä entinen kiusaajani(nimeä en paljasta)...Vielä joku päivä löydät minut edestäsi.Minut,jonka kiusaamisen sinä ehkä jo olet unohtanut...Minut,jonka kiusaamisen ehkä sittenkin muistat,mutta luulet jo minun unohtaneen kaiken...Ja sinä päivänä sinä koulukiusaajan mulkku paska saat samalla mitalla takaisin,ja paljon enemmän...Se päivä ei ole tänään.Eikä se ole huomenna.Mutta se tulee vielä.Naura vain.Naura ihan rauhassa.Mutta se päivä tulee vielä...

      • Neuvokki

        Älä jää vihasi vangiksi, se tuhoaa oman elämäsi

    • fgyjfjk

      just joo

    • fdgd33

      dfdg

    • särönen

      Todella hienoa että Kristoffer tuli puhumaan kiusaamisen vastaisesta työstään kainuuseen. Jotenkin toivoa antavaa että entinen kiusattu on noin hyvissä voimissa vaikka on kohdannut jotain noin julmaa. Surullista tässä on vain se etteivät kaikki selviä kiusaamiskokemuksistaan yhtä hyvin. Tämä antaa toivoa kaikille kiusatuille :) :)
      Toivottavasti hän jatkaa hyvää työtään!!

    • joojust

      niin just

    Ketjusta on poistettu 23 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe