Melua on maailmassa liikaa - Kissan kehräys on

Hyrinää

Autotehtaat yrittävät suurella vaivalla ja isolla rahalla saada aikaan mahdollisimman hiljaisesti kulkevia ajoneuvoja. Akustiikan suunnittelijat vuosikymmenten koulutuksensa ja kokemuksensa turvin laskevat kaikkien komponenttien meluvaikutusta ja pyrkivät välttämään resonoivien ja ääniä vahvistavien koriosien käyttöä. Lopuksi nämä akustiikan parhaat taitajat tuovat äänimaailmasta esille ihmisille luotaisesti kissan kehräysä muistuttavan matalan hyrinän esille, joka on todettu luottamusta herättäväksi. Monessa automerkissä ja mallissa tässä on jo onnistuttukin melko hyvin. Joissakin autoissa melun vähentämisessä ei ole kuitenkaan onnistuttu.

24

228

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • netti tyhmentää

      Kuitenkin uusien autojen rengasmelu on kasvanut lähes poikkeuksetta.

      Voi melupoikaa, sinä se jaksat.
      Näköjään aina näitä röllejä pitää löytyä ihan joka paikasta.
      et varmasti saa sanaa ulos suustasi jos lähettyvillä on muita ihmisiä, siinä sulle kehityksen paikka.

    • Sukkasillaan,

      Rengasmelu on tosiaankin kasvanut, eikä ainoastaan uusissa autoissa vaan myös vanhoissa. Se johtuu Suomeen pinttyneestä nastarenkaiden käytöstä.

      Teiden kulumiskestävyyden lisäämiseksi tiet joudutaan tekemään suurirakeisesta louhossepelistä, joka aiheuttaa paljon lisämelua. Lisäksi uusikin asfaltti menettää nopeasti melua vaimentavan bitumin pinnaltaan kun sitä hakataan kovametallipiikein. Bitumin poistumisen jälkeen nastat hakkaavat keskimäärin 4 kg 100 kiviainesta pölyksi jokaista nastarenkailla ajettua 100 km kohti karhentaen tien kiviaineksen melua tuottavaksi. Edelleen nastarenkailla ajaessa kivenhakkustyö tuottaa raastavaa melua. Normaaliauto on suunniteltu aivan toisiin olosuhteisiin, jossa kovametalia käytetään pääasiassa teräksen työstöön. Niissä olosuhteissa kaikki autot kulkevat kuin sukkasillaan. Rengasmelusta valittavat Suomessa kaikki - eikä syyttä!

      • riidanhaastajat pois

        Voit siirtyä keskustelemaan rengaspalstoille vänkäämään ikusuuskysymyksestä, tuo ei kuulu automerkkipalstalle.


    • Suojautukaa!

      Myöskään huokoista melua vaimentavaa huokoista asfalttia ei Suomessa voida käyttää, koska huokoset tukkeutuvat nastarengaspölystä.

      Ei nyt niin paljoa ihmisten keuhkoista väliä, mutta kun asfaltin huokokset täyttyvät nastarengaspölystä. Autoillessa Suomessa tulee käyttää kuulo- ja hengityssuojaimia.

      • voih näitä

        väärä palsta röllipojilla.


    • HYRYSYSY.

      Etteikö kissan kehrays ei olisi hyrinää? Jopa auton nimeksi Suomessa ehdotettiin reilut sata vuotta sitten "Hyrysysy Menolainen", joka tulee selvästi Kissan kehräysäänestä.

    • sähköä

      Japsi tekivät hiljaisen sähköauton, johon piti lisätä meteliä keinotekoisesti, että jalankulkijat kuulivat auton tulevan.. Että semmoinen oravanpyörä.

    • Melua

      Mini teki äänekkään polttomoottoriauton, johon saatiin melua huonon suunnittelun johdosta, näin autossa kulkijat joutuvat altistumaan kovalle melulle. Että sellainen kottero.

      • kehitysvammaa vai ?

        Olet melkein hauska trollipoika.


    • Miniauto

      Etkö pidä kissan kehräyksestä?

      • melutrolli

        se on ihan liikaa melupojalle.


    • melupoika

      Hei Tässä minä, melupoika. Mulla ei ole ollut ikänä miniä, enkä ole edes kyytiin päässyt. Kateellisena ole keksinyt tavan kohentaa itsekuntoni haukkumalla miniä siitä mitään tietämättä.
      Kumpa joskus saisi oman minin, tai saisimpa edes jotain.

      Melupoika

      Ps. naiminen ei käy, koska siitä saattaa tulla liikaa melua.

    • Meluttomuutta

      Melun on todettu rasittavan ihmisen elimistöä. Näin on järkevää hankkia auto, jossa on onnistuttu melun vaimentamisessa.

      • melupojan paluu

        Uudessa Minissä on niin tehtykin.


    • Hyrrrr

      Kissan kehräys on kyllä mukava ääni. Se ei ole melua.

    • Rohkeasti vain

      Mini on saavuttanut jokaisessa vertailutestissä kultamitalin melumittauksien desibelilukujen suuruudessa. Jospa joku voisi esittää sen vertailutestin jossa näin ei ole käynyt, niin se olisi melkein ihme.

      Laittakaapa rohkeasti vain testituloksia vastauksiin.

      • jos kortin saisin?

        Onhan se noloa kun ei ole ikää käydä koeajamassa autoja, vaan pitää kaikki perustaa lehtien juttuihin ja mielikuvamainontaan. Autoissa on muutakin merkittävää tekijää kuin rengasäänet, mm ajo-ominaisuudet ja hauskuus.


    • Meluhauskuusko?

      Hauskuus?

      • koulu kutsuu

        Ei röllin kanssa kannata keskustella, joten byebye pikkupoika.


    • Hauskuusko

      Minissä on kovat rengasäänet "hauskuutena".

      • kuinkaTyhmäVoiOlla

        Melupojan jutut hauskuuttaa, tai tarkemmin sinun tyhmyytesi ja syrjäytymisesi.


    • PointsitMeluttomuudelle

      Melu rasittaa ja sairastuttaa ihmistä ja sitä tulisi vähentää aina kaikin keinoin.

      • melupojanPaluu

        Maailmalla meluun tottuneet ihmiskunnat mm. aasialaiset sairastuvat hiljaisuuteen.


      • Melukottero

        Melu on nyky- yhteiskuntien vakavampia ongelmia josta kaikki pyrkivät eroon. Tulemme naureskelemaan nykyihmisen tyhmyydelle, joka ei tehnyt parastaan suunniteltuaan Minikotteron.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe