Elo ihmisen huolineen...

Herkistyin monessa kohtaa kyyneliin, kauniita sanoituksia kaikissa kaunis sanoma pitää vain ottaa 'korva käteen ja kuunnella'.
On se väliaikainen sanoitukseltaan paljon puhuva eikä pelkästään jenkka.
Väliaikaista on elämämmekin tällä Telluksella.

Lapin suurena ihailija kuuntelen useinkin Lapin kesää erään tuttavani pojan laulamana, nautin syventyneenä unohtaen ympäristön, tunnen olevani tunturin suojassa.
Koville otti Paula Koivuniemen esitys Lapin kesästä, ymmärsin tuon tunnetulvan, kosketti se minuakin, laulaa ystävälle iltahan oli Veskun.

Jollei näyttelijät ja esiintyjät yleensä elä tunnetiloissa, eivät esitykset ole luontevia, eivät ne kosketa, tai kuuntelijatkin voivat olla kylmiä.

Kaikilla on sydän kivelläkin.

Itsekseni tuota jenkkaa tässä rallattelin ja aika mukavaa sanailua tässä onkin.

Hauskuus pienikin on elon rikkaus
sehän tiedetään tosiaan.
Viinan juonti ja syntyvä hikkaus
sitä ei ole ollenkaan.

Näitä yksin mä tässä nyt rallattelen
kun muuta ei olekaan.
Syksyn viimeisen kaunihin kukkasen
vei kylmä jo mukanaan.

mitäs tuosta jos näin tässä kävikin
ei se nuukaa oo ollenkaan
hiukan elämän leikissä hävisin,
mutta valmis oon jatkamaan.

Nyt on aika jo rillutus lopettaa
ja maistella murkinaa
sitä rinnan alle kun hiukan saa
olo taas on niin mukavaa.

Vai täyttä elämää se sellanen itkeminen. Yhen kerran yritin sitä ohjelmaa kattoo, mut jätin sitten, kun koko ajan vaan vuorotellen itkivät. Vai siitä jenkastakin itkivät, voi herraisä.

Niin. Hirmuista on kattella miehen itkua. Mites se Linnan Väiskikin sanoi; no älä ny siinä poraan käy.
Parkuen me tänne tullaan. Pitääkö loppuparku aloittaa jo hyvissä ajoin ennen henkenheittäjäisiä.
Kun tekee luopumista päivittäin sillai yt-neuvotteluiden henkessä niin ei tule yllätyksenä se päivä kun ei enää petistä jaksa jalkeille.

Kiinnostuin väliaikaisesti tästä Tatu Pekkarisen sanoittamasta laulusta ja kuuntelin sitä You Tubessa, mm. Tauno Palon, Tapio Rautavaaran kuin Vesa-Matti Loirinkin esittämänä.
Rautavaara voitti.

Kyyneleet eivät kylläkään tulvahtaneet kenenkään kohdalla.

Ymmärrän kyllä, että ohjelman tarkoitus ei ole yksittäisten laulujen paremmuusjärjestyksen asetteleminen, mutta tämä jenkka nyt vain jäi korvamadoksi.
Olihan ohjelmassa muitakin esityksiä, ja Elastisen "Naurava Kulkuri" jäi mieleen. Ei itkettänyt edes ohjelman osallistujia, mutta esitys oli ihan hyvä.

Tunteiden näyttäminen on aivan oikein, ja miehisyyden vahvuutta todistaa se, jos mieskin pystyy selkeästi näyttämään kyynelten valumisen poskilleen. Kaikki miehet, jopa Samuli Edelmankin, pystyivät siihen.
Tuli ihan tunne, että siis: MIESKIN on ihminen!

En katso krokotiilikyynelten kilpairroittelua. Katsojien kosiskelua.

Varmaan moni tykkää, minä en.

Palaan perjantai illan ohjelmaan, joka näkyi TV 4 kanavalla, Vain Elämää oli ensimmäinen jakso V-M Loirin isännöimänä. Esiintyjät olivat hiukan varttuneempaa porukkaa joten laulutkin olivat sen mukaisia, illan isännän repertuaarista.

Muuten ei ollut valittamista lauluissa eikä esiintyjissä niin mukaan tempaavan tunnelmallisia loirimaisia esityksiä. Katsojia oli ruudun ääressä lehtitiedon mukaan yli miljoona - jo tämä katsojamäärä puhuu ohjelman suosion puolesta. Ohjelma jatkuu, tosin isäntä vaihtuu joka kerta kertoja on yhteensä 10.

Aion seurata ohjelmaa perjantai iltoina, pe illan ohjelma meni katsojiin kun kuuma veitsi Valion voikiloon.

http://www.nelonen.fi/ohjelmat/vain-elämää/tag/paula-koivuniemi

On huomattava, ihmisten vanhentuessa tapahtuu ilmiö kuten vanhalle viinille joka tulee aina vain paremmaksi kuten vanha viini. Se tuli esiin itse seremonia mestari
V-M Loirin habituksesta.

Mitään ohjelmaa en katso, missä V:M nimi esiintyy.
On se niin ällö mies, en ymmärrä hänen suosijoitaan.

(se on Duaalia)

Miesmakuni on Veskun vastakohta eikä Paula Koivuniemikään kuulu suosikkeihini.
Ei kiitos ohjelmalle.

Onpa niinkin että voisi napsauttaa suun kiinni jos ei tykkää, perustelen riidan haastannaksi nuo reilut erimielisyydet.

Minä tykkään näistä esiintyjistä nuorista ja vanhoista, mukavaa seurata kunkin omaa iltaansa, eikä 'isäntä' tiedä mitä esiintyjat ovat valmistaneet tarjottavaksi.
Vesku on monipuolinen, laulaa ja näyttelee, esiintyy sketseissä jne, nyt jo hiljentänyt paljon vauhtiaan.
Ensimmäinen filmi oli kai Pojat, jo siinäkin 'itki' taidokkaasti kun äiti lähti saksalaisen sotilaan kanssa junalla pois.

Paula V oli yllätys, miten voimakas ja omaperäinen ääni, hän lauloin duona jonkun kanssa, vieläkö jatkanevat?

Kuitenkin en minä aivan erikoinen ole jakso oli kaikkien aikojen katsotuin ''Vain elämää'' - ohjelma, ja monessa kohtaa kyynel silmäkulmassa oli minullakin.

Asetun joka perjantai-ilta hyvään asentoon nauttimaan tuon ryhmän ohjelmistosta.

Valitan niin minä sen tulkitsin, etpä sinäkään osannut ilman hammasten kiristystä sanoa asiaasi, miksihän?

Näitä raakkujia tässä ketjulla näyttää riittävän.

Joo, anteeksi nyt kovasti vaan, jos vähän hupimielellä mainitsin tuosta ylettömästä nyyhkimisestä kyseisessä ohjelmassa. En varmaan sisäistänyt sitä ´ oikein ´ vähäisellä vilkaisullani.
Sen vaan sanon kyl vielä, että onko niin mahottoman ylevää kyynelet silimissä ain olla, olipa hauskaa tai surullista. Herranen aika, olkaa toki ihan rauhassa. Minunki piti niillä silmätipoilla lääkitä liiallista tippa linssissä olemista, hyvinhän nuo vaikutti, nyt saap itkee, jos on syytä.

Tämä ei oel iso huoli, mutta minulle ainutkertainen muutos. Nimittäin syyspäivätasauksen päivä onkin tiistaina 23.9 eikä tänään.
Taitaa aamulla sattua tälläkertaa kun Wikipediasta sitä selasin. Hain oikein Allakan. Kyllä.Aika on klo 5.29. Sanoinhan, ei tavanomainen vuosi.

Vesamatti Loiri. Aivan huikea tyyppi aikanaan. Nyt jotenkin sisäisesti murtunut mies. Ymmärtäis hyvä mies siirtyä syrjään. Tunteet ovat ottaneet Loirin valtaansa.

No. Eipä ole pakko katsoa.

Taisin kirjoittaa mielipiteeni V-M :ta liian töykeästi.
Voin korjata hieman etten todellakaan katso hänen esiintymisiään, en katsonut tätäkään elämää.
Ei tainnut tulla sen paremmin, heh

Ai nuorena VesaM olisi kelvannut näille viimosille?

Ihan elävä ketjuhan tästä tulikin, " vain elämää"...eiks ni. Kyllähän toki omat mielipiteensä pitää voida sanoo, itsekukin meistä voi tietysti kehitellä sanomisensa tyyliä, ettei niin hyökkäävästi tuo esille. Eri luonteisia tietysti olemme, persoonallisuus, temperamentti erilainen.
Ei kai nyt hyvä isä sentään itkijät vaan tässäkin ketjussa niinsanotusti oikeessa.

Voi hyvänen aika, mitä etuoikeuksia käyttäytymisessään taiteilijoille, erityisesti näyttelijöille suodaan, ´ taiteilijaveri kuohahtelee ´- joo.
Hieno monipuolinen taiteijahan Loiri on ollut, siitä ei tainnut ollakaan niin kyse.
Onhan niitä muistissa hänenkin vapaa-aika-töpeksimisiään, ei niitä pahalla muisteta.
Pikkusen juoruan nyt, nyt kun oli vuosikymmeniä sitten miltei ensimmäinen lähes henkilökohtainen kohtaaminen Loirin kanssa. Oli mieheni veljen häät Klippanilla aikoinaan, siis suljettu tilaisuus muilta. Kukas siellä olikaan yksinään nukahtanut pöytään....Loiri. No hienotunteisesti annettiin hänen torkkunsa ottaa, kaipa pojat sitten myöhemmin skoolailivat hänenkin kanssaan. Ja liekö jottain laulaa lurrauttanut hänkin morsiimelle.
Ei ne meiänkään juhlat ihan ykstotisia olleet.

Elämäntaiteilijoitahan me itsekin, kukin luonteenpiirteinemme. Mutta en ikänään oo voinut sulattaa tätä sanontaa " annetaan kaikkien kukkien kukkia " ....jotensakin turhaa lepertelyä.

Onko se harrastettu kulttuuri niin korkeatasoista palstalaisaten parissa ettei ,monitaitoiset kulttuurin parissa työtätevätkään ruoki nälkää.
Monikohan tyttö tai poika pystyy kaikkeen siihen mitä veskukin on tehnyt, laulut, roolit, runoillat, sketsit ym ym.
Osat naisena ja miehenä??

Hän on monessa ollut mukana ei kaikista tarvitsekaan kaikkien tykätä.

Pohjimmiltaan herkkä hyvä ihminen hän kuulee sydämelläänkin.

Huvittavaa että susmorsian ensi teilasi koko Loirin ja ohjelman mutta kun alkoi muilta tulla kehuvia kommentteja, niin käänsi kelkkansa.

Onhan se persoonallista,

Taide on meikäläiselle arvoituksellista aluetta.
On jokaisella tietenkin oikeus nauttia niin musiikista kuin muustakin luovuudesta.
Onko se aina taidetta, sen päättää kuulija ja katsoja. Jos siitä nauttii, eikö se silloin ole taidetta, jos taas ei, voi kysyä, miksi ei.

Modernin ja uuden nimissä kuitenkin näkee ja kuulee välillä tuotantoa, joka ei todellakaan tunnu "taiteelta".
"Vain elämää-ohjelma on artistien tekemä ja esittämä, hyvin esitettyä musiikkia, varmasti taiteen määrittelyyn sopivaa. Kaikki ovat koulutettuja ja musiikilleen omistautuneita esiintyjiä.

Mutta joskus alkaa epäillä, kokeileeko taiteilija yleisön ja kriitikon käsityskykyä. Iäti muistan edesmenneen Retretin näyttelyssä kerran katselleeni "modernia taidetta" taulurivistössä, joka sisälsi pahville liimattuja ongenkoukkuja ja pyykkipoikia erilaisissa kokoonpanoissa. Minulle oli ihan turhaa esitellä ko. taiteilija kantaa ottavana modernistina, minusta hän oli huijari. Se oli minun käsitykseni, mutta nyt olen sitä mieltä, että tämä ns. taide taisi olla hyvinkin vaikuttavaa, koska se on ainoa anti, minkä Retretin sen kertainen näyttely jätti mieleeni vuosien päähän.
Niin että oliko hän sittenkin suuri taiteilija?

Mikä loppujen lopuksi on taidetta?

Retretissä...
Sissäntulo aulassa oli ihmeellinen noin 1m halkaisijalla lasinen 'kaappi', jonka sisältöä jäin tuijottamaan samalla kun odotin oppaan ja muun ryhmän kokoontumista tuossa sovitussa paikassa.
Selvisihäön se kun selitettiin sinne oli laitettu ruokatarvikkeita kaikkea mahdollista maidosta leipään lihaan ja hedelmiin.
No olivat olleet jo pari kk eli sisällön tarkkaa olemusta ei minun taiteellinen silmäni pystynyt analysoimaan.

Hometta pitkä- ja lyhytkarvaista, eri väsejä ja osa oli valunut maahankin.
Eli siis elävää taidetta, johan piti uskoa.

Oli toki paljon katseltavaa sillä kertaa, helpotus oli kuitenkin päästä ulos luonnon valoon ja kesäiseen Suomen luontoo, siinä on taidetta jota ymmärrän.

Hyviä kysymyksiä, Makriina. Varmasti löytyy aika kattaviakin taiteen määritelmiä mutta rajanveto on paljolti subjektiivinen ja häilyvä. Kirjallisuudessa erotetaan viihde- ja kaunokirjallisuus. Viihdekirjallisuus on kaavamaista, pinnallista, ajankuluksi lähinnä tarkoitettua, mutta voisiko sitä viihdemusiikkiinkin soveltaa. Tämä ao. ohjelmahan on kai viihdeohjelma mutta viihdetaitelijathan siinä esiintyvät ja taidetta on ainakin nuo Leinon runot.

Kuvataiteista Sini-sirkku voisi varmaan sanoa painavammin ja omakohtaisen näkemyksensä. Taiteen tarkoitus on paitsi ylevöittää, myös herättää kysymyksiä ja kyseenalaistaa. Siksi taiteen piiriin sopii myös rujo, raju, ruma, rosoinen. Taiteen tulee herättää tunteita ja ajatuksia. Minunkin mielestäni nykytaide ei läheskään aina taiteen tuntomerkkejä täytä, jos se on hutiloiden tehtyä, tai kuin katsojansa aliarvointia. Joskus vasta aika punnitsee, mikä on todella taidetta, esimerkiksi kirjailijoiden kohdalla on näin käynyt. Professori Ahlqvist-Oksanen teilasi Aleksis Kiven teokset raakoina ja barbaarisina, samoin monet muutkin realismin suuntauksen taiteilijat saivat kokea.

Ei taiteen tarvitse olla kaunista tai "näköistä", mutta sen pitää olla mieltä ja asiteja koskettavaa ja jollain tavalla ainutlaatuista ja aikaa kestävää.
Hyvää maalausta voi katsella kauan ja usein, hyvää kirjaa lukea ja hyvää sävellystä kuunnella aina uudelleen...olkoot taidetta tai ei.

En tietänyt täällä keskusteltavan taiteesta, Retretin annista sillä alalla. Ramoona* toivoisi minukin siitä kirjoittavan, juuri kun olin samaan aikaan tehnyt avauksen mieltäni kiehtovasta osaamisesta lähinnä!

Taiteen kentät,...on niin moninaiset, ne heijastavat aikaansa, ympäröivää maailmaa, tekijän sisäistä todellisuutta mm. Todellakaan ei pelkkä kauneus, harmonia ole sen kieli, vaan herättäjänä, vartijana ja rajuja esimerkkejä näyttävänä se ilmenee.

Muuttuvat kentät ovat alati liikkeessä, kaukana on menneen maailman staattinen perspektiivimaalaus, tunnistettavasta kohtauksesta perhepiireissä, aika joka edelsi valokuvauksen puuttumista, ja muissakin täysin naturalistisissä tekotavoissa.
En osaa kuin sanoa,...jokaisen oma subjektiivinen kokemus, niin tekijällä kuin näkijällä, luo tunteen, joka joskus ylittää ajan ja avaruuden, irti kaikesta mikä on konkreettista.
Itselleni ne kokemukset antavat joskus tarvitsemaani vapautta.

Ei varmasti ole helppoa kaikille.
Joku pulpahtaa esille ja pysyy kuin korkki vedenpinnalla (robin), toiset jäävät unhoon muutaman levyn tai näytöskappaleen jälkeen.

Joku aine nimeltä viina silläkin ja sen käytöllä joku pilaa koko elämänsä,
kovaa itsekuria ja vielä kovempaa työtä päivin öin vasta se jossain tuntuu.

Raadolliset arvostelut voivat joillekin olla se joita ei voi lukea, taiteilija ei ole terästä vaan tunteva herkkä ihminen.

Tämä ei vastaa aloittajan kyselyyn, vaan laitoin ihan omalla luvalla.

Joo ja Ola Virtaa haukuttiin laulavaksi lihapullaksi. O.V tykkäsi sittä pahaa.

Katsoin tilastoa eri kanavien esittämistä ohjelmista viime viikolla. Kuinka ollakaan,
Vain elämää ohjelma oli reilusti katsotuin ohjelma, siinä pyristeli katsojamäärältä jäljess Tanssii tähtien kanssa. Jotenkin TTK ohjelma muutoksin on kuin lässähtänyt pannukakku.
Tuomareistakin 2 on aivan poissa kartalta arvosteluissa. Koska kyseessä on
kuitenki n jonkinasteinen kilpailu, tuomariston pitää olla alan asiantuntijoita.
Katsojilla on vapaa valinta, kannattaako miltei hömpän tasolla esiintyvää ohjelmaa katsoa.

Jos seuraavalla kaudella 2015 ohjelma on vielä käytössä, kait meidät
mummot ja papatkin olemme hörhelöissä ja frakki yllä paraati valoissa esiintymässä. Onhan meissä karismaa ja nuoruusajan aitoa tanssitaitoa.

Tanssii tähtien kanssa odotin siinä on ollut mielenkiintoa aikaisempina vuosina jo ensilähetyksestä, nyt joko tanssijoiden jännitykset tai epäonnistumiset haittasi.
Jos seuraavallakin kerralla samat 'koikkeloi' tanssinsa voi melkein arvata mielessään putoajien alkujärjestyksen.

Näyttelijä rouvat Anu ja Sinikka tottuneina esiintyjinä olivat parhaasta päästä.
Jännitys ja epäomnnistumisen pelko vaivasi suurinta osaa he tunnustivatkin avoimesti, jännittyneenä ja pitkä odotus ensikerralla voi tehdä tanssistakin flopin.

Puvut oli suurimmalla osalla onnistuneet, vain yksi erottui heikompana valintana.

Kyllä se varmaan jonkun tanssi kerran jälkeen tiivistyy maku.


Nyt on vaan Tuomari valintaa kehuttava.

Viihdeohjelmastahan on kyse, mutta yksikin epäpätevä tuomari riittäisi. Hyvää mainostahan Jutta itselleen sai ja oli uhkea ilmestys punaisissaan. Krissen kälätystä en kyllä välittäisi kuunnella koko kisan ajan.

Anu Sinisalo yllätti iloisesti, niin sensuelli, aikuisen naisellinen ja leikkisä tanssi ! Sinikka Sokka tietysti myös esiintyjän kokemuksellaan oli varma itsestään, oikein hyvä mailli meille kypsille naisille, pieni pyöreyskin vain pukee häntä.

Kankityyppit aina löytyy, voi miten se Anne-parkakin jännitti, ja pituushyppääjä koikkelehti kuin eksyksissä parketilla. Juontajilla on sama rutiini vuodesta toiseen, voisi se Vappukin keksiä uusia repliikkejä, vauu ja mielettömän upeeta
hän vähintään joka toiselle sanoo.

Aivan liikuttavan ihana se Tuure Kilpeläisen valssi Tahtoisin, tahtoisin, jonka tahtiin valssasi oikein sympaattisesti Kaj Kunnas.

http://www.youtube.com/watch?v=7K8xSJBxwYU

Kun Makriina kysyit, mikä on taidetta, niin sanon vain, että mikä on kenellekin, se on yksilöllistä, jokaisen oma kokemus. - Siitä olen kuitenkin onnellinen, että Kauppatorilta viedään pois Tommi Toikan Pissapoika-patsas. Se on ollut paljon puhuttu asia monta kuukautta.

http://www.hs.fi/kulttuuri/Kauppatorin pissaajapojan kohtalo ratkesi apulaiskaupunginjohtajan kantaan Kyllä se oli siinä/a1305877528712

Laittaisitko Merilii nimesi adressiin, jolla pyytäisimme Brysselin kaupungin hallintoa poistamaan sen Manneken pis patsaan?

Patsaan muoto, tuo avuttomuudessaan mieleeni monet laitapuolen kulkijat ilman rahaa pisuaareihin, asuntola kaukana, ilman rohkeutta mennä kahvilantiskiltä pyytämään avainta, sekä muualta pääkaupunkiin tullut nuoriso Vappuaattona, ilman riitäviä paikkoja moisessa kivikylässä mihin tehdä tarpeensa.
Kaukaa se on jo kertonut minulle tarinansa, mikä koon tarkoitus lie ollutkin, ehkä päättäjät ovat jo viestin ymmärtäneetkin.

Ehkä taiteilija on halunnut Kauppatorin rannan patsaalla huomauttaa, että me olemme vähän vielä epäsivistyneempiä kuin vauras ja perinteikäs Keski-Eurooppa, mutta perässä tullaan, parhaamme yritämme!

Meidän pissipoikamme on täällä kylmissään ja kananlihalla, ja suurin silmin katselee Brysselin kolleegaa, jolle kuulemma puetaan silloin tällöin uudet vaatteetkin jonkun juhlapäivän kunniaksi.
Varmaan katteeksi käy.

Pissapoijalla sillä Manneken-Pis'illä on vaatemuseo.

Patsaan pukemisesta erilaisiin asuihin on jo tullut perinne. Sitä harrastavat varsinkin eri ammattien edustajat, mutta myös erilaiset viralliset valtuuskunnat pukevat patsaalle omia kansallisia asusteitaan. Nykyisin Manneken Pis omistaakin useamman sadan asun kokoelman, jota säilytetään Brysselin Grand-Placen varrella sijaitsevassa kaupunginmuseossa Kuninkaan talossa (Maison du Roi).

(lainattu kuukkelista.)

On pakko laittaa esille asia joka tässä ketjussa oli monimielinen nimittäin itku ja tunteiden ilmaisut.
On ihmisiä joille itkeminen on pilkattavaa, saa nauttien kirjoittaa vähänpätöisten tunteilusta, mainitaan moneen kertaan kun ollaan kovia ei itketä, monesti tunteeton ihminen juuri päinvastainen itkijään, tunteeton kylmä ja julma.
Linkki kertoo loput.

http://www.iltasanomat.fi/vainelamaa/art-1288742941865.html

Vaikeaa on yleistää ihmisiä ihan pelkitetysti itkeviin ja ei itkeviin, kun monen on vaikea julkisesti antautua surunsa valtaan. Muistan tätini, ja hänenkin luokitteluaan omista pojistaan.
Koskaan hän ei voinut ymmärtää vanhempaa poikaansa, joka ei itkenyt vanhempien erotessa. Isä oli löytänyt sihteerissään uuden kumppanin, ja niin jäi entinen perhe ilman isää.
No, nuorempi poika tätini kertomana, kieri lattialla itkien tuskissaan, mutta 14v. isoveli ei näyttänyt tunteitaan samalla tavalla. Niinpä tätini ei jaksanut ymmärtää muuta kuin omanlaisensa lapsen käytöstä myöhemminkään.
Minusta taas tuo hillitty serkkuni oli sekä humoristinen, että älykäs nuori mies, niihin aikoihin kun heitä enemmän näin. Minusta hän vastasi totuudenmukaisesti äidilleen, joka oli tivannut: etkö sinä itke lainkaan?
Itken, mutta itken sisäänpäin, kun kaikki vaan parkuu.

En yleistä mutta kun tuli niin rajua arvostelua ''vetistelystä'', niin laitoin tuon IS
artikkelin.


Olen nähnyt minäkin paljon lasten itkevän mutta se kuuluu asiaan lasten elämässä, he eivät vielä ole oppineet muuten selviytymään monesti itku auttaa.

Anteeksi että olen olemassa, voisin jo sanoa, mutta en sitä tarkoita.

"Älä sano, että rakastat mua
tiedän sen muutenkin".

Noin joku laulaa radiossa.

Naisjuontaja siihen: Mitäpä sitä turhia

Otsikko ohjelman kyyneleet ovat paremminkin onnen kyyneleitä ei itkua, hyvä mieli ja rakkaat muistot pulpahtaa pintaan voimakkaina ja mitä siinä voi muuta tehdä kuin elää se hetki niin kuin on parasta.
Sitä samaa onnen ja muistojen kyyneleitä oli myös esiintyjillä, niin nuorilla kuin vanhoilla.

Monesti vuosien takaa vanhan ystävän tavatessa myös kyynelehditään eikä sekään ole itkua, tunteet vain jyllää ja hyvä mieli, ilo nousee pintaan, jälleen
näkemisen tunne on sanoin kuvaamattoman lämmin tunne.

Miksi me olemme niin helposti arvostelemassa kaikkea tekemistä ja olemista jopa julkkisten televisioesiintymisten kyyneliä ja tunteita?

Miksi emme voi ihailla heidän herkkyyttänsä?
Kiva kun joku osaa ja uskaltaa näyttää herkimmänkin puolensa, raadollisuutta me harvemmin heidän ohjelmissaan näemmekään, se on leikattu pois.

Minusta on hienoa tuossa ohjelmassa se aitous joka laulajista henkii.
Kiitos kun ovat aitoja ihmisiä tunteidensa takana.

Olkoon se joskus vaikka teatraalista, se tulvii juuri sitä minkä he osaavat!

Täällä palstalla osataan moittia ja arvostella!

Missä kiitokset ja ilmaukset siitä, että meillä on vapaus olla aitoja ihmsiä, meillä on sanan vapaus ja meillä on vapaa maa elää ja asua.

Kiitoksen sanoja täällä kyllä saa hake kuin neulaa heinäladosta, tai paalistahan ne heinät nykyisin hevosellekin annetaan. Varoa ei tarvitse, neuloja ei ole, kiitokset kun täällä ovat ylen harvojen sanavarastossa.

Olen onnellinen kun saan katsoa telkkaristakin ohjelmia joiden parissa viihtyy jaz joissa ihmiset ovat aitoja siinä mitä tekevät, vaikka sitten näyttelisivätkin.

Jos jokin uusinnan uusinta ja toiston toisto ei minua kiinnosta, en siitä tule tänne palstoille valittamaan.
Täällä niille ei kukaan mitään voi, eikä kenellekään kuulu mikä milloinkin ottaa päähän. ON / OFF nappi on kaikissa telkkareissa.

Radiossa juuri hyvää musiikkia, kiitos näistä, vaikka minun kaapissani ei ole luurankoja, kuten juuri tulevassa laulussa... enkä siitäkään niin välitä, mutta kosketusta minäkin rakastan. Eikä meikkipussissanikaan ole paholaisia, siitäkin laulu kertoo...ja miksi menin sen miehen sänkyyn... rakkauden kaipuuni orja, tyydyn siihen mitä ma saan.. Mari Lii: Luurangot henkarilla.

Raadollisuutta, yksi klkkejä aivan sairaalla kiireellä aina uudestaan yrittämässä, kyllä joko omalla nimellä tai sitten nikitönnä , ne ovat ainoat mahdollisuudet täällä.
Ja nuo omaa heimoaan korostavat separatistit täälläkin tulevat vielä hämmästymään, mikä eteen, kun suomalaista yhtenäisyyttä tarvittaisiin itsenäisyytemme puolustamiseen.

Aika kauas on jo siirrytty aloitukseni mietteistä.
Osoittaa vain sitä, kuinka julkituotu ajatus herättää toisen ja taas toisen, ja niin ketju kasvaa ja aiheet muuttuvat.

Tämä on juuri sellainen ketju, jota on mukava seurata.
Hyvää päivänjatkoa kaikille!

Huomenta Makriina ja muut.
Aloituksen aihe unohtuu kun ketju etenee. Näinhän se käy ihmisten keskustellessa kasvokkainkin. Edellisen puhujan sanat johtavat asiasta toiseen.
Olen pelkästään lueskellut ketjuasi, nyt vasta jotain kommentoin.
En ole kumpaakaan Vain elämää ohjelmaa katsonut, vaikka se on mediassa (Iltalehdessä) ollut paljon esillä
Tämä ketju on saanut aikaan sen, että nyt pitää mennä Katsomoon ja kaivaa ne esiin katsottavaksi. Tuosta esintymiskaartista olen kiinnostunut Loirista ja Edelmannista ja Elastisestahaluan otaa selvän.
Tulee mieleen elokuva Matkalla pohjoiseen, jossa Loirilla ja Edelmanilla oli pääosat. Loiri oli fyysisesti hirveän huonossa kunnossa siinä, olen iloinen että hän on saanut apua ja toipuut noin hyvään kuntoon.

Kumma, miten Paula Vesalan ilta ei liikuttanut niin syvästi kuin Vesa-Matti Loirin ilta.
Tietenkin omakin herkkyysasteeni voi eri päivinä vaihdella, mutta myöskin Paula Vesalan oma suhtautuminen oli viileämpi.
Nuo kyyneleet edellisen taiteilijan illassa olivat empatian aikaansaamia, samaistuessani koin saman tunteen kuin hänkin, ja kyyneleet kohosivat silmiini.

Mielenkiintoinen keskustelu.