Muistatteko kun pikkulapset melperi1 ja Admata

sivusta katsoja.

..."vaihtoivat" palstalla toistensa sukunimet ja paljastivat ne meille kaikille? Toinen lapsista on kuulemma koulutukseltaan helluntailainen tuomari ja jos oikein ymmärsin niin toinen jonkin sortin professori, jolla vl-taustaa ja hakomaja keskustelusivusto.

Niin pieni on maailma, mutta heidän mielestä riita oli iso jossa aitaa kaatui. :(

Minusta episodi kertoi, paitsi uskonnollisen keskustelun fundamentalistisista piirteistä, jossa loppupelissä mikään ei ole pyhää, varsinkaan tälle helluntailaiselle, mutta myös sen kuinka sairaiden ihmisten kautta täällä vl-keskustelua loppupelissä käydään.

Aikanaan tämä palsta sai valtakunnan julkisuutta sillä, kun kävijämäärät olivat muka tuhansissa. Harva ymmärsi, että lukijamäärät kohosivat suuriksi ainoastaan siitä syystä, että helluntailainen narsisti naputteli työkseen lukijamääriä tähtitieteellisen suuriksi.

Myöhemmin kun suomi24 pyrki teknisillä muutoksilla estämään vastaavan lukijamäärämanipuloinnin, niin yhtäkkiä huomattiin, ettei täällä kirjoita kuin pari kolme helluntailaista ja muutama entinen vl-eläkeläinen. Lukijamäärät romahtivat totaalisesti. Siis ne manipuloinut.

Admata on häveliäisyyssyistä siirtynyt tämän palstan osalta maan alle, mutta melperi terrorisoi edelleen entiseen malliin. Yöt hän nukkuu, en tiedä mikä lääke voi tollasen häirikön hiljentää yöksi niin totaalisesti ettei pihahdustakaan kuulu.

95

410

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kiilu silmä

      Koomisinta oli kuulla huhuja melperin itsensä shokeerautuneen korkeista lukijamääristä kaikkein eniten ja "hänenlaiselle" tyypillisesti myös uskoi niihin itsekin? Hän sai huhun mukaan manipuloiduista lukijamääristä voimaa kirjoittaa omalla nimellään mm. Kalevaan ja ministeri Rehulalle, joista uroteoista täällä etukäteen mainosti.
      Hän esiintyi välillä täälläkin fiksuna ja kertoi ylpeänä "julkkiksena" ja sivistyneenä herrasmiehenä käyneensä suviseuroissa jututtamassa sakastin edustalla puhujaveljiä.
      Huhun mukaa täällä tuon kerrottuaan, seuraavassa hetkessä alkoikin naputtamaan siihen fiksuun tekstiinsä lukijamääriä isommiksi. Välillä huuteli puskista rämemajavista ja heinähatuista.

      Jotenkin on semmonen tuntuma että hänen aika alkaa olla tuolla tasolla ohi.
      Hänenlainen ihminen saa helpotusta joka kerta, kun hän saa vihollisen polvilleen. Lestadiolaisuus on niin loppuun koluttu aihe kaikilla tasoilla, ettei siihen liittyvät negatiiviset julkisuusriepottelut enää häntä kanna, kuin ehkä muutaman tunnin tai päivän ja se on narsismisen ajattelun tuho.

      Hänenlaisensakin ymmärtää lopulta, ettei tuulimyllyä vastaan taistelu ikuisesti häntä kannata. Hän tajuaa lopulta, että vaikka vl-ihminen pahoittaakin mielensä vl-pedofilin nimeä toistamalla, niin se ei kuitenkaan johda mihinkään pysyvään tilaan. Kun mielensäpahoittajien määrä on olematon ja kestoaikakin ehkä enää minuuteissa, niin keinot ovat lopussa.

      Niin ja entä sitten. Pedofilin nimen julkistaminen ei kenenkään terveen ihmisen elämää pysyvästi mullista, paitsi tosin ehkä uhrin ja narsistihan ei valitettavasti ajattele asioita tunteella, joka uhrin huomioisi.

      • juu heh

        Joo heh

      • juu heh
        juu heh kirjoitti:

        Joo heh

        Joo heh

      • -mieli
        juu heh kirjoitti:

        Joo heh

        Into

      • vsrmaninristä
        juu heh kirjoitti:

        Joo heh

        Tutulta kulostaa !?

      • leinbusseillla

        Leinbusit

      • naurunremakka
        leinbusseillla kirjoitti:

        Leinbusit

        Hän esiintyi välillä täälläkin fiksuna ja kertoi ylpeänä "julkkiksena" ja sivistyneenä herrasmiehenä käyneensä suviseuroissa jututtamassa sakastin edustalla puhujaveljiä.

      • niinAivan
        vsrmaninristä kirjoitti:

        Tutulta kulostaa !?

        Aivan

      • hullukaiseon

        ylpeänä "julkkiksena" ja sivistyneenä herrasmiehenä

      • 3-9
        juu heh kirjoitti:

        Joo heh

        loppupelissä mikään ei ole pyhää,

      • jalugola
        -mieli kirjoitti:

        Into

        ¿)???¿¿???????

      • 1-91-9
        -mieli kirjoitti:

        Into

        Seurakunnissa kouluttajana toimiva evankelista ja projektityöntekijä Pirkko Muhonen kertoo tavanneensa runsaasti hyväksikäytöstä kertovia uhreja helluntailaispiireissä. ... Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion. Viime toukokuussa HELLUNTAISEURAKUNNAN KUORONJOHTAJA sai puolentoista vuoden vankeustuomion oman lapsensa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion. Syynä oli lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö.

        Lokakuussa Iltalehti uutisoi tunnetun HELLUNTAIPASTORIN saamasta puolen vuoden ehdollisesta vankeustuomiosta. Asian käsittely jatkuu hovioikeudessa, jonne valitti syyttäjä, ei tuomittu."

        "Nyt jo aikuinen HELLUNTAISEURAKUNNAN jäsen kertoo, kuinka nuorisotyöntekijä käytti häntä ja muutamaa muuta poikaa TÖRKEÄLLÄ tavalla seksuaalisesti hyväkseen monen vuoden ajan. Pojalle sanottiin, että hän on itse syyllinen hyväksikäyttöön. Nyt hän on yrittänyt selvittää asiaa liikeen sisällä.

        Hyväksikäyttäjä on myöntänyt teon. Hänet on palkattu erään seurakunnan pastoriksi seurakunnan vanhimmiston hyväksynnällä: heidän perustelujensa mukaan tekijä on sovittanut tekonsa Jumalan silmien edessä. Hyväksikäytetyn uskon seurakunnan vanhimmat ovat asettaneet kyseenalaiseksi."

        Elokuussa Helsingin käräjäoikeus langetti HELLUNTAISEURAKUNNAN EVANKELISTANA aiemmin toimineelle miehelle viiden vuoden vankeustuomion

    • paikkansa kaikella

      Mitähän, jos keskittyisit tämän palstan aiheeseen?

      Jatkuvasti esiin tuomaasi helluntaiahdistustasi voinet purkaa sopivalla hellaripalstalla.

      • avaus on aiheessa

        Helluntainen itse taas ohjailemassa?

      • Aihetta voi ollakin
        avaus on aiheessa kirjoitti:

        Helluntainen itse taas ohjailemassa?

        Avaus on väärällä palstalla.

      • röhönaurua :D
        Aihetta voi ollakin kirjoitti:

        Avaus on väärällä palstalla.

        Mitä tekemistä avauksella olisi helluntaipalstalla? Avaus kertoo tämän palstan historiasta. Avaaja on syytön siihen että historiaan liittyy oleellisesti sinä sairas helluntailainen.

      • ninenomaa!!!
        röhönaurua :D kirjoitti:

        Mitä tekemistä avauksella olisi helluntaipalstalla? Avaus kertoo tämän palstan historiasta. Avaaja on syytön siihen että historiaan liittyy oleellisesti sinä sairas helluntailainen.

        Minusta episodi kertoi, paitsi uskonnollisen keskustelun fundamentalistisista piirteistä, jossa loppupelissä mikään ei ole pyhää, varsinkaan tälle helluntailaiselle, mutta myös sen kuinka sairaiden ihmisten kautta täällä vl-keskustelua loppupelissä käydään.

      • Kuulehan admata!!!
        ninenomaa!!! kirjoitti:

        Minä EN ollu se Oulun kokouksessa OLIJA!!

        Eikö tämä mene PERILLE ????

      • yksinäinen on.
        Kuulehan admata!!! kirjoitti:

        Minä EN ollu se Oulun kokouksessa OLIJA!!

        Eikö tämä mene PERILLE ????

        Atmata parka.

      • en salem hullu
        yksinäinen on. kirjoitti:

        Atmata parka.

        järkimies tohon helluntaiveljeen verraten

      • 6*7
        en salem hullu kirjoitti:

        järkimies tohon helluntaiveljeen verraten

        Ei kumpikaan

      • mielisairaala.
        6*7 kirjoitti:

        Ei kumpikaan

        Avaus kertoo tämän palstan historiasta.

      • 25+6

        On aivan ihana ihminen tämä Hilkka. Tutustuin häneen täällä netissä aikaisemmin. Ihania kirjoituksia häneltä! Voitte lukea niitä hakemalla keskusteluhausta!

      • osuva commentti
        mielisairaala. kirjoitti:

        Avaus kertoo tämän palstan historiasta.

        Naulan kantaan.

      • Hahahahahahahaha
        osuva commentti kirjoitti:

        Naulan kantaan.

        Hahahahahahahaha

      • niin oli
        25+6 kirjoitti:

        On aivan ihana ihminen tämä Hilkka. Tutustuin häneen täällä netissä aikaisemmin. Ihania kirjoituksia häneltä! Voitte lukea niitä hakemalla keskusteluhausta!

        Samoin

      • parivaljakkopöolo
        röhönaurua :D kirjoitti:

        Mitä tekemistä avauksella olisi helluntaipalstalla? Avaus kertoo tämän palstan historiasta. Avaaja on syytön siihen että historiaan liittyy oleellisesti sinä sairas helluntailainen.

        niimpä on

      • anneli45-
        ninenomaa!!! kirjoitti:

        Minusta episodi kertoi, paitsi uskonnollisen keskustelun fundamentalistisista piirteistä, jossa loppupelissä mikään ei ole pyhää, varsinkaan tälle helluntailaiselle, mutta myös sen kuinka sairaiden ihmisten kautta täällä vl-keskustelua loppupelissä käydään.

        niin se on se jutska tässä

      • Fonecta65432
        avaus on aiheessa kirjoitti:

        Helluntainen itse taas ohjailemassa?

        Jotenkin on semmonen tuntuma että hänen aika alkaa olla tuolla tasolla ohi.

      • niinvaaaanon
        avaus on aiheessa kirjoitti:

        Helluntainen itse taas ohjailemassa?

        avaus on oikealla palstalla

    • sairauden murtamat

      Fundat vähän riitelivät.

      • m ui stan hyvi n

        Hyvin on muistissa,eihän tuosta ole kuin pari vuotta.ww liittyi siihen myös.

      • titua ono
        m ui stan hyvi n kirjoitti:

        Hyvin on muistissa,eihän tuosta ole kuin pari vuotta.ww liittyi siihen myös.

        helluntailainen karkoitti hänet pois täältä

      • jessNapakymppi

        Napakymppi

      • vankilassa pian

        Molemmat houraa ja syyttää toista.

    • tähän kysymys1

      Muistatteko kun pikkulapset melperi1 ja Admata "vaihtoivat" palstalla toistensa sukunimet ja paljastivat ne meille kaikille?"

      Liittyikö juuri tuohon episodiin myös ko lasten kissa?
      Kun toinen lapsista googlemapsasi meille toisen lapsen kissankuvia kotiportailta tai kotiositteesta Heinolasta, vai oliko se Viljamin kuva?

      • ekumenia-VL

        No, mennään VL-asioihin. Joko sais vastauksen menettelikö SRK:n pääsihteeri T. Hänninen oikein 2013, kun kyseenalaisti oman kirkkonsa piispan (Samuel Salmi) antaman synninpäästön?

      • ekumenia-VL kirjoitti:

        No, mennään VL-asioihin. Joko sais vastauksen menettelikö SRK:n pääsihteeri T. Hänninen oikein 2013, kun kyseenalaisti oman kirkkonsa piispan (Samuel Salmi) antaman synninpäästön?

        Menetteli oikein vl-teologian mukaan.

        Toiminta oli tyypillistä VAIN ME -omavanhurskautta.

        VAIN ME!

      • sivusta katsoja
        ekumenia-VL kirjoitti:

        No, mennään VL-asioihin. Joko sais vastauksen menettelikö SRK:n pääsihteeri T. Hänninen oikein 2013, kun kyseenalaisti oman kirkkonsa piispan (Samuel Salmi) antaman synninpäästön?

        Melperi vastasi oikein, vaikka huutaa :)

        Miksi muuten kysyt asiaa johon tiedät vastauksen?

        Sitä en nyt kysy, että miksi melperi vastaa tuohon samaan kysymykseen jo tuhannennen kerran, vaikka useimmiten kukaan ei edes kysy.
        Melperi on pääasiassa oikeassa, mutta rehellisyys ei tee ihmisestä automaattisesti tervettä.

        admata oli taas ihan päinvastainen - takinkääntäjä.

      • pikku riiviö
        sivusta katsoja kirjoitti:

        Melperi vastasi oikein, vaikka huutaa :)

        Miksi muuten kysyt asiaa johon tiedät vastauksen?

        Sitä en nyt kysy, että miksi melperi vastaa tuohon samaan kysymykseen jo tuhannennen kerran, vaikka useimmiten kukaan ei edes kysy.
        Melperi on pääasiassa oikeassa, mutta rehellisyys ei tee ihmisestä automaattisesti tervettä.

        admata oli taas ihan päinvastainen - takinkääntäjä.

        atmata oli lapsellisempi

      • hihihi :D

        Hahahaa

    • on on on

      Vauhdissa

      • ekumenia-VL

        Niin, nuo saamani vastaukset vahvistavat sen mitä pelkäsinkin: Menee vuosikymmeniä ennenkuin Hännis-harhasta irtisanoudutaan. Äärimmilleen vedettynä VL-synninpäästö vaikka PF-rippi-isältä käypi vaan ei piispa Salmen antama synninpäästö. Ei kellään rippi-isällä ole mitään mustanpuhuvaa tai valkean sävyistä sädekehää, josta näkee onko asuvainen Pyhä Henki vai ei. Vuosikymmenien varrella on luultavasti useampikin VL-synninpäästö annettu PF-rippi-isän toimesta. Näillä ei ole VL-opin mukaan ollut jumalallista voimaa. Ihmisten edessä voidaan teeskennellä, ei Jumalan edessä. Siksi kai kirkko on aina torjunut donatolaisuuden harhana. Mutta tämä harha on asuvaisena VL-opissa. Hänninen sen vahvisti omilla puheillaan v. 2013. Hänninen mitätöi täydellisesti ev. lut. piispan / papin viran.

      • nimierkki:ekumeniaVL

        Niin, nuo saamani vastaukset vahvistavat sen mitä pelkäsinkin:*****

        Missä mainitsemiisi vastauksiin vois tutustua?

    • sotket kaimaan
      • ikä täsmää

        Saman ikäinen. Kalevi muuten kertoi että myös ww on vanha kurppa.

      • onko tuo?

        Onko hän tuo pyöreäposkinen "poika" joka tulee kun googlaa Antin nimellä?

      • eiköhän
        ikä täsmää kirjoitti:

        Saman ikäinen. Kalevi muuten kertoi että myös ww on vanha kurppa.

        eiköhän

    • Deavoit

      Olet oikeassa ja admata taisi olla Oulusta - ei Oulujoelta. Ilmeisesti admata on jääkiekkolegenda Sakke Pielitän veli. Olenko ymmärtänyt oikein?

    • Hänetkö?

      Hänet on palkattu erään seurakunnan pastoriksi helluntaiseurakunnan vanhimmiston hyväksynnällä?

    • leikkii

      Hihhulipari

    • Oi, muistatko vielä
    • typerä tyyppi

      sairasta admatalta kertoa melperin olevan kalevi ja helluntaitaustainen vl-forumilla

      oma koira puri

      on saastaa

      terv. helluntailen

    • haukkova 1

      Noi on "niitä"

    • huh huh

      huh huh

    • on muutki

      Hyvin surullista tämä kaikki, mutta toisaalta helluntaiseurakunta (johon siis itsekin kuuluu)on ansainnutkin tulla häväistyksi niin ettemme pöyhkeinä kauhistele kuinka paha tämä maailma on ja me täydelliset täällä vaan saamme kauhistella jumalattomien tekoja.

      Toivottavasti tämä laittaa helluntalaisiakin polvirukoukseen ja itkemään tilaamme. Niin että Jumalan todellinen voima ja rakkaus voi vaikuttaa meissä.

      • Inhottava realisti

        Kuvitteletko polvirukousten kenties poistavan ihmisten häiriköinnin täällä?

      • Toivottavasti
        Inhottava realisti kirjoitti:

        Kuvitteletko polvirukousten kenties poistavan ihmisten häiriköinnin täällä?

        Toivottavasti tämä laittaa helluntalaisiakin polvirukoukseen ja itkemään tilaamme. Niin että Jumalan todellinen voima ja rakkaus voi vaikuttaa meissä.

    • en.

      En.

    • ekumenia-VL

      SRK opettaa harhaoppeja, mikäli väitetään, että vain SRK-vanhoillisuuden piirissä on pelastavaa uskoa. Monissa kristityissä maissa niiden ihmisten prosenttiosuudet, jotka ovat kuulleet VL-parannuksesta, ovat hyvin matalia. Jo ihan kielimuurinkin vuoksi. Suurimmalle osalle esim. liettualaisia HURTTIIKIT, VEEÄLLÄT, SUVARIT tai esim. hoitokokoukset ovat silkkaa utopiaa. Eivät ikinä törmää em. asioihin tai SRK-vanhoillisuuteen muutenkaan. Ja silti voivat löytää tien Vapahtajan luokse. Ilman SRK-vanhoillisuutta.

    • hahahahahahaha

      haha

    • heh sekin vielä

      Tuokin puoli hänessä.

      • ouotokomentti

        hah, nii??????????????????

    • ypsilon09

      Onko voimassa SRK-oppi, jonka mukaisesti Suomen Maaseudun Puolueen (nyk. PS) äänestäminen johtaa "Jumalan valtakunnan" ulkopuolelle / helvetin matkalaiseksi? Onko tämä oppi siis voimassa? Jos on, saisiko perusteluita kuten Raamatun jakeita tueksi.

      • Se_on_tässä

        Väyrysen kirjeessä Perussuomalaisille, 13. luvussa:

        12. Tietäkäätten, että minä olisin ollut ainoa kelvollinen mies Suomen ulkoministeriksi.
        13. Ilmoitin selkeästi puolueemme kokemattomalle puheenjohtajalle jo ennen vaaleja, että edellytän minut nimitettävän ulkoministeriksi, koska olen ainoa, jolla on kokemusta siunauksellisista Kekkosen ajoista.
        14. Mutta Sipilä suuressa armossaan ilmoitti, että täytyypä tässä hieman vatuloida.
        15. Ja aikansa jappaistuaan Sipilä ilmoitti, että minun ainani on jo ohi.
        16. Sekä huomautti, että hänhän on neljässä vuodessa saanut aikaan kaiken sen, mitä minä olen turhaan yrittänyt 45 vuotta.
        17. En minä julkisesti tätä halunnut ilmoittaa, mutta yksityisesti vaimolle peiton alla.
        18. Vaimo sanoi: "Paavo, sinun aikasi on ohi."
        19. Oikeassahan vaimo on, vaikka se karvaalta tuntuukin, sillä olen kaiken aikaa tiennyt, että olen korvaamaton.
        20. Minulla on vahva epäilys, että Jumala on Juha Sipilän puolella.
        21. Minulla ei tietenkään ole mitään sitä vastaan.
        22. Olihan Jumala Kekkosenkin puolella, koska hänen isänsä oli lestadiolainen.
        23. Sekin kaduttaa, että otin taannoin palvelukseeni Hanna Mäntylän, viehättävän nuoren naisen. Nyt hän istuu minun sijastani maan hallituksessa.
        24. Ja lestadiolaisille ilmoittaisin vielä, että äläkäätten helevetissä äänestäkö perussuomalaisia, koska lestadiolaisiakin ehdokkaita on pilvin pimein muissa puolueissa.

      • kokoomuslaiska
        Se_on_tässä kirjoitti:

        Kyllä perSujen Hanna Mäntylä ei ole Paavon palveluksessa ollut, vaan se toinen tornion ääniharava. Katri Kulmundi ja hän on Kepusta!

        Muuten kirjoituksesi oli osuva. Huomautan että kannattaa lukea Paavon uusin ploki. Ehdottaa suomen eroa eurosta, kreikan perässä. Taas Paavo on oikeassa jota kukaan ei kuuntele.

    • ...-.-.

      ..-.-.

    • ei kiiinnosta

      epä kinosta

      • evvvvvk

        ei yhtään

    • ahdasmielinen?

      Ei kiinnosta?, mutta niin vain heitettiin saatanalle SMP:n tukijoita, jotka olivat VL-uskovia. Millainen on herätysliike, joka on tehnyt tällaista?

    • kulostaatutulta

      tuosta oli avaus

      Kes

      • Riita1975

        Ja missä muka?

    • kuoliaaksinaurattaja

      hohoo, purskahdin nauruun

    • vauhtiapiisaa

      kyseiset veljet edelleen pääosassa

    • hahhahhHs

      Hahahahahaaaaahahhah

    • helluntailainen7

      Harva ymmärsi, että lukijamäärät kohosivat suuriksi ainoastaan siitä syystä, että helluntailainen narsisti naputteli työkseen lukijamääriä tähtitieteellisen suuriksi.

      • melperii

        kui nii

      • eitodTervakeuhko

        Ei ole proffa

    • 5-98

      Onko ko helluntailiikkeen rikoksen tekijät täällä kun sen verta törkeitä vittu viestejä työntävät tauluun?

    • vainanttitajunnutpoistua

      sama laulu askelten

    • ei-jatkoon

      sairas kumpikin

    • kessikin.jengissä

      hassuja veitikoita
      veitikoita

      vekkulia

      velikullat

    • Totta-

      Totta.

    • haikkaiharmy

      Hämärä muistikuva on kyllä juu.

    • jotainRajaa1

      Haluan lyhyesti mainita, että Hän ei ole helluntinen ??

    • Helposti_eroon

      vaarallisista jätteistä ja metalliromuista.

    • okcetuz

      yäk, jätteet esillä

      • Katso_milloin

        kierrätysautomme on alueellasi.

    • IsäNitro1

      Vajakkeja molemmat.

    • HilikkaKyssyyy

      Auneko se siell?

    • Jokukoteistä

      Mutta kuka se Hilkka on ??????

    • räiskyyjarudisöö

      Oisko Viljamin veli, siis mellun kummi?

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5066
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1472
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      908
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe