Mieheni ja minä kuolemme yhdessä

Jos on lapsia teillä olemassa,niin toki kertokaa heille aikeenne,niin saavat jo maistella suussaan teidän ajatustanne.Minäkin olen syövän sairastanut ,mutta olen itse tyytynyt siihen ,mitä minua varten on Luojalla ollut annettavaa minulle.Parannuin syövästäni ja jatkan elämääni onnellisena ja tyytyväisenä.Elämän tärkein asia on tyytyväinen mieli.Siis tyytyminen annettuun osaan.

Kaikilla meillä on parantumaton sairaus nimeltä vanhenimen.Eikä ainakaan rekan alle sitten.tsemppiä parantumiseen.

Haluaisitko kertoa lisää noista itsetuhoisista ajatukistasi jollekulle? Jos olet kiinnostunut niin meilaa minulle osoitteeseen [email protected] Kiinnostaisi kuulla mikä "parantumaton tauti" teillä kahdella todella on?

En kyllä noin tekisi. Ymmärrän että Jumala on elämäni ja päiväni suonut ja saa päättää kuolinpäiväni. En tahdo asettua vastustamaan Hänen sunnitelmaa olemassaoloni suhteen. Ei elämä kuolemaan pääty ja ihminen on vastuussa päätöksistään.
Vastaus ei saata olla mieleenne, mutta kun mielipiteesi esität niin siihen saa lukija rehellisesti ja omantuntonsa mukaan vastata.

Toivottavasti provo!
Älkää nyt hyvät ihmiset rekkaa päin menkö, ajatelkaa kusia ja hänen elämänsä jatkuvuutta, jos selviää fyysisesti, niin henkisesti ei ainakaan.

En tajua tuota ajattelutapaa laisinkaan.

On tosi törkeää pamauttaa päin rekkaa. Miksi juuri tuota tietä kiirehditte sinne helvettiin ja teette sitten tavallisesta ammatinharjoittajasta hermorauniota. Jos herkkä, niin voi mennä pitkäksi aikaa elämä pilalle, jopa työkyky ja sen myötä ajallinen helvetti hänen perheelleen. Rekoilla ajetaan kalliita lasteja ja tunteja ja firmoille tulee turhia seisokkeja muutaman itsekkään hullun tähden. Jos niin päättää, niin pamauttaa sitten vaikka kivimuuriin tai sillalta järveen.

No, koska täällä näin kovasti moralisoidaan rekan alle ajamista niin valitaan sitten tuo ampuminen niin ei varmastikaan vahingoitu muita siinä samalla.

Olen jo kaksi vuotta suunnitellut, että jos ampuminen niin sitä ei tehdä kotona. Enkä viitsisikään vuokranantajan lähes uutta, siistiä vaaleaa asuntoa sotkea meidän jäännöksillämme. Eli vuokraamme jonkun syrjäisen "erämökin" ja vietämme siellä muutaman mukavan päivän. Meinaan syödä kaikkia mieliruokiani ja leivoksia vielä viimeisen kerran.

itsemurhapäivänä otan annoksen huumaavia lääkkeitä ja alkoholia. Mieheni ampuu ensin minut ja sitten itsensä. Entisenä sotilaana hän haldaa nämä hommat. Hänelle ihmisen tappaminen on sama, kuin rotan tappaminen, kuten hän on sanonut.

Tietenkin laitamme kaiken mahdollisimman valmiiksi omaisia varten eli asiat järjestykseen.

Koen, että olen tavallaan etu-oikeutetussa asemassa verraten tilanteeseeni. Monella vakavasti sairaalla, joka haluaisi kuolla ennen loppusairauden kärsimyksiä ei todellakaan ole puolisoa tai muuta omaista, joka ensinnäkään haluaisi, osaisi tai voisi surmata tämän sairaan ja uhraisi myöskin vielä oman elämänsä.

Minulla on siis sillä tavalla hyvä asema, että jos nyt tulisi ilmi, että olen sairastunut syöpään uudestaan niin voisin vielä ottaa (en ole varma haluaisinko) vastaan ne hoidot mitä minulle voidaan antaa ja jos en niillä paranisi niin sitten suunnitelma toteutettaisiin. Tai sitten voisin suoraan jättää ne rankat hoidot pois laskuista ja valita kuoleman saman tien. Tavallaan ajattelen, että kävi miten kävi niin hyvin käy kuitenkin. Minun ei tarvitse elää niitä lopun kärsimyksiä, koska minulla on puoliso, joka hoitaa minut pois päiviltä.

Kaikilla ei ole näin, vaikka haluaisivatkin. He joutuvat pelkäämään ja kitumaan päivästä toiseen, kuolemaa odottaen. He haluaisivat kuolla nopeasti ja kivuttomasti eli tehdä itsemurhan niin kauan, kuin vielä kykenevät mutta heillä ei ole siihen keinoja, eikä ketään kuka auttaisi.

Siksi pidän suuressa arvossa miestäni, joka ymmärtää minua ja on valmis päästämään minut ja itsensä kärsimyksistä jos sellainen tilanne tulee.

Kyllä minä tänne saan kirjoitella. Kirjoittelee tänne muutkin. Turha se on kenenkään alkaa hermostumaan ja haukkumaan. Voi miettiä sitten kun on itse meikäläisen tilanteessa. En minä näistä asioista ajatellutkaan mennä naapureille tai kadulla vieraille avautumaan. Kyllä nämä hoidellaan sitten ihan salaisesti kun sen aika tulee. Ja omaisille kaikki tehdään mahd. helpoksi. Ja tiedoksi: helvettiä ei ole olemassakaan. Ihminen, joka sellaiseen uskoo on täysin pimeä. Taivas on kyllä olemassa ja sinne menevät kaikki kuolleet. Itsemurhan tehneet eivät pääse suoraan taivaaseen vaan jäävät joksikin aikaa ns. "välitilaan" selvittämään asioitaan. Sen jälkeen sitten menevät taivaaseen. Luuletko, että olen niin tyhmä, etten ole ottanut selvää minne olen menossa kuoleman jälkeen? Sääliä en kerjää, koska inhoan sääliä. Siksi en ole kellekään kertonut edes sairaudesta, koska en jaksa kuunnella ihmisten voivoottelua. Mietipä sitten itse kun sairastut, saattaa ajatukset ja tuomitseminen hieman muuttua? Se on hyvä saarnata ja huudella niin kauan kun on itsellä kaikki hyvin. En minäkään terveenä ja onnellisena mitään itsemurhia suunnitellut. Niin vain elämä voi muuttua ja ihan hetkessä. Mietipä sitä!

Minua vapauttaa se ajatus, että minulla on vapaus valita. Että voin lopettaa tämän kaiken jos minusta niin tuntuu. Tänäänkin aamulla, kun petasin sänkyä niin tulin oikein iloiseksi, kun ajattelin, että tämä kaikki (ainaiset huolet, talousongelmat, sairaudet) voivat periaatteessa olla piankin ohitse jos niin käy. Tietysti niin kauan kuin sairauden uusiutumista ei todeta niin haluan jatkaa elämääni.

En väitä, etteikö itsemurhakin olisi tavallaan pelottava ajatus siis sen tekeminen. Mutta jos tulee ammutuksi tai rekan alle niin ei siinä ehdi kissaa sanoa, kun kaikki on ohitse. Ja mieheni entisenä ammattitappajana kyllä osaa tehdä niin, että ei jää kitumaan.

Mutta tänään lauantaina aion elää ja siivota, kenties leipoa jotain, kuunnella radiota ja sen sellaista. Vielä kun on elämää jäljellä. Enhän minä tänä päivänä sentään kupsahda :)

Hämärää, pimeää, kuollutta on ikkunan takana.

Helppoa on näkemänsä perusteella uskoa, että Kuolemanvarjonlaakso on tämä maanpäällinen. Taivaassa ei ole vaivoja, ei masennusta, eikä siellä koskaan tule aika pitkäksi..tällaisen lauseen kerran luin ja se puhutteli minua syvästi.

Minulla on ikävä lapsuuteen. En minä suunnitellut aikuisuuteni olevan tällainen. Tuntuu, kuin 36-vuotiaana olisin elänyt jo täyden elämän niin paljon minulle on tapahtunut, myös paljon pahaa. Ja sairautta. Se muutti elämän lopullisesti. Olen minä yrittänyt kovasti. Elää ja luottaa elämään. Mutta kun sen luottamuksen kunnolla menettää ja perusturvantunteen niin hankala sitä on enää takaisin saada.

Ja tulee ajatuksia, että mihin se minun elämä on vilahtanut? Ongelmiin ja lyhyisiin onnen hetkiin. "On lainaa ilon sekunnitkin, ne surun tunnein maksetaan" pitää täydellisesti paikkansa minun elämääni. Minulla on puoliso, josta olen joka päivä kiitollinen. Muuta ei ole. Ei koulutusta, ei työtä, ei omaisuutta, ei lapsia, ei oikein fyysistä, eikä henkistä terveyttä enää. Eipä siis mitään.

Tässä hieman taustaa, miksi vakavan sairauden uudelleen kohdatessani en ehkä jaksaisi enää taistella täällä. Minulla on diagnosoitu myös epävakaa persoonallisuushäiriö ja taipumus vakavaan masennukseen ja sen aikana psykoottiseen käyttäytymiseen.

Olen jo kesästä 2013 pannut merkille, että itsemurha-uutisia saa kuulla joka viikko ja joskus jopa pari kertaa viikossa. Aivan kuin olisi kohta joku trendi mennä junan alle, tehdä perhesurma tai varsinkin se ajaa rekan alle. epätoivoisille ihmisille ulee ahaa-elämys, että minäkin voin noin tehdä, kun kerta niin paljon muutkin tekevät ja ratkaisevat asiansa noin. Varmasti itsellekin siksi tulee näitä enemmän mieleen. Olen miettinyt paljon, melkein joka päivä sitä Rautavaaran Äidin itsemurhaa lastensa kanssa.

Ja tämä pimeys saa vielä enemmän miettimään kaikenlaista..Kyllä minä rukoilenkin silloin kun jaksan. Radiosta kuuntelen joka ilta iltahartauden ja aamulla aamuhartauden. yritän saada niistä lohtua ja mielenrauhaa vaikka en mikään uskovainen olekaan, enkä kaipaa uskonnon tyrkyttämistä minulle.

Rekan tai bussin alle ette kyllä mene. Siinä menee muiden elämä pilalle. Jos oikeasti haluatte lopettaa elämänne samaan aikaan hypätkää vaikka käsi kädessä johonkin isoon jokeen tai joltain kalliolta/korkeudesta alas. Niin ettei kukaan sivullinen joudu kärsimään.

"Rekan tai bussin alle ette kyllä mene"

Luuletko, että ihmiset, jotka on valinneet tehdä itsemurhan siinä mielentilassa enää ajattelevat, että sattuuko nyt vaikka rekkakuskille jotain tai että ei me nyt ajeta rekan alle kun suoli24-palstalla kiellettiin..hah,hah!

Ja tosi harvoin sille rekkakuskille mitään tapahtuu. Kuljetusalan ammattilaisena voin sanoa, että rekka on sen verran järeää tekoa, että on hyvin harinaista, että sille tai sen kuljettajalle käy yhtään mitenkään. Henkinen puoli on tietysti eri asia, mutta useimmat siitä toipuvat kyllä.

Turhaa moralisointia ihmisiltä, jotka eivät tiedä asioista yhtään mitään. Pahempi kait se on jos vie pommin jonnekin kauppakeskukseen, vai????

Junalauta millaisia pönttöpääjuttuja! Onko yhdellekään koskaan juolahtanut mieleen järjen käyttö? Tai pahahan sitä on käyttää, jos se ei valaise.

Mitä se rekkakuski on teille tehnyt että pilaatte hänen työnsä ? Mitään niin sikamaista ei kukaan voi tehdä kuin mennä raskaankaluston keulaan tai junan alle, siellä on ihminen vastassa joka jää seurakset kärsimään, haukkuja tulee joka puolelta, vaikka itse on syytön. Entä jos on nuori vasta-alkaja siinä ratissa, eikä pystykään enää töitä tekemään ? Rekkakuskit joutuvat siis yksin siellä odotteleen, joskus tuntikausia, että joku tulee hakemaan, apua saa ehkä sitten joskus.

Ja tuollaisesta jää ikuinen trauma. Sitä aina jotenkin alitajuisesti on varuillaan, että jos sieltä jälleen joku hullu pamauttaa. Myös kuormasta on kuljettajalla vastuu. Olen jutellut tällaisen ajurin kanssa.
Jos haluaa kuolla, niin keinoja on monia tehdä se niin ettei ulkopuolisia satuta.

Ai, että rekan alle ajamalla. Ei sitten tullut mieleen ajatella muita ihmisiä ja varsinkin sitä rekkakuskia. Jos olette noin hävyttömiä niin menkää vaikka järveen..

Vit.. idiootit! Hankkikaa vaikka dynamiittia ja menkää jonnekin helkka... korpeen ja pamauttakaa itsenne taivaan tuuliin!! Eipähän sivulliset ihmiset kärsi teidän hölmöilyistä!!

Siinä vaiheessa, kun ihminen on päättänyt tehdä itsemurhan ei hän kykene enää ajattelemaan toisten hyvinvointia tai ei välitä siitä. Tämän tajuaa jokainen, joka vähänkään osaa aivoillaan ajatella. Tällainen ihminen ajattelee vain sitä, miten pääsee mahd. nopeasti ja varmasti hengestään, eikä muuta.

Turha haukkua idiootiksi. Kelle tahansa meistä voi tulla eteen tilanne, että sinne rekan alle ajamista suunnittelee. Vaikka nyt menisi hyvin niin vuoden päästä ei ehkä enää menekään. Ja kuten aiemmin sanottiin niin tosi paljon porukkaa sinne rekan alle ajaa porukkaa jatkuvasti, koska se on hyvin varma keino ja nopea.

Ei ne rekkakuskit (minun tuntemat) ole niin heikkohermoista porukkaa, että siitä lataamolle joutuvat jos joku tulee alle. Tottakait se ei kivaakaan ole, mutta siitä toipuu. Olen sen läheltä nähnyt. Ja jos ei toivu niin..ei sille mitään mahda. Jos minä teen itsemurhan niin en minäkään toipunut elämäni tragedioista, aina ei voi voittaa.

Haukkuessanne paljastatte tyhmyytenne ja vahvistatte sitä kuvaa, kuinka ilkeitä ja tyhmiä ihmisiä tämä maailma on täynnä. Saatte olla tyytyväisiä jos itsemurhaan mukaan joutuu "vain" se rekkakuski, eikä vielä lisäksi muitakin....

"palava" rakkaus" on taas juuh paskat ,kyllä on taas niin mielen köyhyyttä että jää melkein sanomattomaksi
Sehän on "hieno"älynväläys mennä rekan alle ,saa ainakin lisää elämää tuhottua kun täältä poistuu.hyvä trolli tai/ja muuten idiootti ihminen.
ja jos tohon menee kaksi vuotta ajattelua niin olis tonkin ajan voinut käyttää johonkin muuhun.Nuori ihminen ajattelee jotain noinkin idioottimaista kun "romeo & juliet "meininkiä","(onko tullut katsottua liikaa elokuvia?)totuus on että kun kuolee niin kuolee,siinä ei ole mitään kaunista tai muuta hienoa,romanttista ,ihminen vain poistuu täältä kenties jonnekkin muualle, ei oo varmaa tietoa.Se että pitäis viedä muita mukanaan on vain typerää ,itsekästä toimintaa,se että itse haluaa poistua niin jotka täällä haluavat olla niin antaa olla ,jokainen päättäköön itse mahdollisesta halusta poistua,ei siinä tarvita jonkun muun päättävän puolestaan.

SUOSITTELEN ..!
Menkää nyt ihmeessä Helsinki-Tukholma laivaan ja yhdessä käsikädessä hyppäätte yöllä pimeässä hyiseen kylmään veteen,Ei tarvitse kauan aikaa elää,koska hukkuminen on ihan varmaa!ÄLKÄÄ KIUSATKO REKKAKUSKIA!!!

oikee meininki, eläkeyhtiöt ja kela ovat haltioissaan kun saavat taas teidän rahanne bonuksiin kun ei tarvi eläkkeitä maksaa. Mut ampukaa itsenne tai kunnon ämpärillinen lääkkeitä vaan naamaan niin lähtee se henki. Ei ole kiva rekkakuskia laittaa kärsimään.

Palava rakkaus . Huomaan että tosiaan olet kovin sairas- päästäsi! miksi tehdä syyttömälle rekkakuskille ja ajoneuvon omistajalle elinikäinen henkinen ja taloudellinen tuho oman vähäjärkisyyden vuoksi. Aja mieluummin siltapilariin, niin toivottu lopputulos on sama eikä syyttömät kärsi. nimimerkki:" itsemurhan tekijän kohteeksi joutunutuskova2 rekkakuski"

Hoitoon koko sakki joka edes komnmentoi moista!

Olen sitä mieltä, että täällä kommentoivat henkilöt eivät itse ole ihan täysjärkisiä, kuten tuokin "rekkamiehen muija", joka muka tehnyt työtä itsemurhaa yrittäneiden kanssa. Kukaan sen alan ihminen ei oikein isoilla kirjaimilla kiroa ja hauku sairaaseen sävyyn tai sitten on todella häiriintynyt terveydenhuoltoalan työntekijä.

Täällä on tehty nyt suuri numero siitä, että suunnitelma olisi ajaa rekan alle. Ymmärrän, että ei ole oikein sitä kuljettajaa kohtaan, mutta ei se oikeuta kiroamaan ja haukkumaan törkeästi minua ja miestäni, jos olemme epätoivoisia, emmekä enää halua jatkaa elämää täällä maan päällä. Ilmeisesti tämän ketjun kirjoittajien mielestä jokainen itsemurhan rekan alle menemällä tehnyt täytyy haukkua mitä rumimmin sanoin. No, mites on kouluampujat? Myyrmannin pommin räjäyttänyt? Ovatko hekin kauheita idiootteja, jotka tulee tuomita alimpaan helvettiin?

Ja muka uskovaisia täällä, jotka pahiten haukkuvat ja huutavat. Anteeksi vain, mutta ihan naurattaa. En tunne ketään kaltaistanne sairasmielistä uskovaista, joka noin rumasti kirjoittelisi.

Totuushan on se, että VAIN Jumala voi tuomita ketään. Te maan matoset ette voi tuomita yhtään ketään, joten turha räyhätä täällä. TE annatte itsestänne mielisairaan kuvan. Joka ikinen päivä joku menee rekan/junan alle ja te ette sille mitään mahda. Niin vain käy ja tulee aina käymään. Joku päivä se rekan alle menijä voi olla teidän oma perheenjäsen ja mikä on sitten ääni kellossa? Onko idiootti ja mielisairas?

Teemme päätökseen suuntaan taikka toiseen. Se ei ole tämän päivän asia. Aika näyttää, kuinka käy. Vaihtoehdot ovat: ampuminen tai rekan alle, thats it. Mitään sen epävarmempaa tai hankalampaa emme ala edes ajattelemaan.

Heikkuli!

Ps. Olette vain kateellisia, koska itse teistäkin moni haluaisi tehdä itsemurhan, mutta ei ole kanttia tehdä sitä. Tai kumppania, jonka kanssa se tehdä.

Ja jos vielä osaat nauraa, niin masennuksesi on vain pelleilyä. Kuhan vain halpaa sääliä täällä kerjäät ja ruikutat.

Minä juuri en ruikuta. Ruikutusta kuulen ympärilläni päivittäin. Milloin mistäkin. Minähän juuri en haluakaan jäädä ruikuttamaan jos asiat lopullisen huonosti menevät. Minä toimin, enkä jää ruikuttamaan. Siinäpä koko asian ydin. En jää paskat vaipoissa jonnekin kroonikko-osastolle ruikuttamaan kauheaa kohtaloani.

Ruikuttaja on sellainen, joka ruikuttaa ja valittaa, mutta ei uskalla tehdä asioiden parantamiseksi mitään. Eikä varsinkaan itsemurhaa tarvittaessa. Mietin miksi kirjoitukseni itsemurhasuunnitelmastani on herättänyt niin paljon aggressioita täällä. Eikö sellaisesta saisi sitten puhua? Onko se niin tabu? Täällähän muutkin päivittäin kirjoittaa itsemurhasta. Ok, ymmärrän, että mielestänne rekan alle kuskin vuoksi ei ole oikein, mutta mistä tuo muu suuri vihamielisyys?

Täällä taitaa kirjoitella ihmiset, joilla ei ole elämässä tapahtunut sen suurempia, eikä myöskään ajatuksellinen kapasiteetti ole kovin laaja. Empatiakyky on nolla. Jos tämä porukka edustaa yhteiskunnan yleistä henkeä en ihmettele enää jos niin paljon ihmiset tekevät itsemurhia. Haluan kyllä uskoa, että täällä Suoli24 on harvinaisen typeriä ihmisiä, etteivät kaikki tuolla livemaailmassa ole samanlaisia.

Ja kyllä. Olen masentunut. Pystyn silti nauramaan (välillä). Tänään meinaan taas siivota ja leipoa, jotta miehellänikin olisi mukavampaa olla kotona. Kun alkaa ahdistaa otan diapamia ja siinä se päivä taas meneekin.

Ps. Esim. syöpä koskettaa nykyään jo joka kolmatta ihmistä jossain vaiheessa elämää. Tänään olet ehkä terve, mutta vuoden päästä sinulla on syöpä. Sitten voit miettiä haukutko v*tun idiootiksi ja ketä. Tuskin sentään itseäsi. Ehkäpä siinä kauhussa alkaa tuntumaan jopa järkevälle vaihtoehdolle mojauttaa sinne rekan alle.

Äidin sisarukista on kolme kokenut syövän. Yksi menehtyi haimasyöpään hiipunen noin vuoden, kaksi selvisi, toinen rinta- ja toinen kohtusyövästä. Isän sisko menehtyi keuhkosyöpään, sisareni mies mahasyöpään. Hyvä ystäväni kuoli mahasyöpään, joten aika läheltä olen sairautta nähnyt. Ja lisään vielä että parhaimpia ystäviäni sairasti rintasyövän kauan aikaa sitten ja myös hänen miehellään on ollut 15 sidekudossyöpä.
Ei ole ollut puhe itsemurhasta eikä uhitteluista lentää rekkojen alle. Kyllä vaikea sairaus nujertaa ja masentaa, mitta minnekään rekan eteen ei tarvitse silti mennä sotkemaan liikennettä ja toisten elämää. Voihan olla menossa vaikka kuinka tärkeä kuorma määränpäähänsä ja kaksi hullua sotkee hommat. Kyllä siitä nyt jokin seisokki tulee.
Olen empaattinen mutta tuollaisia elämälle protestoijia en päästä silittele. Jos on palavaa rakkautta omaa ukkoa kohtaan, niin ei se ole syy olla itsekäs lähimmäisiä kohtaan.

Tärkeä lasti menossa määränpäähän? Mikä maallinen tavara muka on NIIN tärkeää? Ei kuule mikään. Ja oletteko tietoisia, että niillä rekoilla on vakuutukset, jotka korvaa onnettomuuden aiheuttamat vahingot? Ei siitä mitään elinikäistä taloudenmenetystä tule. Kovin tuntuu porukat olevan täällä huolissaan vaan jostain rekkakuskeista ja rekkautosta ja sen lasteista. Sanoisin, että v*tun tyhmää porukkaa. Ja seisokki liikenteeseen..voi apua, sehän onkin jo maailmanloppu jos liikenne vähäksi aikaa häiriintyy. Mutta ihmishenki ja ihmisen maanpäällinen kärsimys sillä ei ole MITÄÄN merkitystä ja sen jos lopettaa niin on idiootti, hullu ja mitä tässä nyt on tullut esille.

Minulla on ollut kolme miestä ja he kaikki ovat olleet rekkakuskeja, joten sanoisin jonkin verran tietäväni alasta. En viitsinyt tätä vain heti paljastaa. Nykyinenkin on entinen rekkakuski. Näistä kahden keulaan on tullut itsemurha-ajaja. Mitä sitten? Ei mitään. Ei se heitä minnekään lataamoon vienyt, eikä rekalle saati kuskille siis käynyt mitenkään. Tietysti se on sillä hetkellä vähän kelju kokemus, mutta normaali psyykellä varustettu kuski kyllä toipuu siitä ja jatkaa työtään ilman mitään taukoja. Se kuka saa ne elinikäiset traumat ei muutenkaan ole kaikki kotona päässä ja saisi trauman varmaan jos supikoira jäisi sen rekan alle. Joten jankutus niistä kuskeista voi varmaan jo riittää. Sitä paitsi useat niistä ajavat puoliunessa, krapulassa, jopa kännissä, joten ainakin herää unestaan sitten kun keulaan kajahtaa.

Ja tietysti kaikki suomen syöpäpotilaat ovat jaloja, ylimaallisia pyhimyksiä, jotka kirkasotsaisesti kantavat kärsimyksensä loppuun saakka valittamatta ja pieneen mieleenkään ei mitenkään heillä tule itsemurha?! Hah, sanon minä. Tilastojen mukaan JOKA TOINEN syöpäpotilas on miettinyt itsemurhaa vakavasti ja luulenpa, että myös se rekan alle meneminen on ollut aika potentiaalisena vaihtoehtona mielessä. Ja aika moni potilas siihen itsemurhaan päätyykin ei se ole salaisuus. Ja sehän on täysin ymmärrettävää.

Ja ilman syöpääkin niitä itsemurhia tehdään ihan joka päivä. Jopa nuoret alta parikymppiset menevät junan alle jne. Ovatko hekin idiootteja raukkiksia jne.

Jos/kun sinun läheinen tekee itsemurhan niin huudatko siellä haudalla tämän ihmisen olevan raukkamainen idiootti????? Vieraille on hyvä huudella näin nettipalstalla.

Sanonpa minäkin suoraan sitten; Vihaan suurinta osaa ihmisistä. Ihmiset ovat tyhmiä, itsekkäitä, ilkeitä ja kaikinpuolin paskoja, jotka sietäisi suurin osa räjäyttää vaikka pommilla taivahan tuuliin, eikä edes harmittaisi. Kateellsia, tyhmiä, paskoja, jotka voisivat vetää itsensä jojoon.

No niin, tästä on hyvä jatkaa päivää siivoamalla kaunista kotia ja leipomalla mustikkapiirakkaa. Vielä kun tässä ollaan hengissä. Elän päivän kerrallaan. Huomisesta ei voi tietää. Ase on valmiina olemassa. Kaiken varalta.

Vittu mitä aivokääpiöitä. Kiipeä itse sähkötolppaan. Minä en kiipeä, koska en ole mikään apina. Sorry, mutta en jaksa olla enää kovin asiallinen, kun täällä ei näytä mitään oikeaa keskustelua syntyvän mielestäni ihan mielenkiintoisesta aloituksestani. Saattaa olla, että Suoli24 ei ole sopiva paikka tällaisesta aiheesta "keskusteluun".

Luuleeko porukat, että tämä kirjoitus on joku vitsi? Ei ole vaan totista totta. Elämää, jota minä ja puolisoni elämme päivästä toiseen. Terveenä ja onnellisena en todellakaan miettinyt mitään itsemurhaa. Mutta kun vuodet vierivät, terveys menee, henkiset ja fyysiset voimat vähenevät, taistelutahto ehtyy, koko elämä kapeutuu niin alkaa siinä melko luonnolliselle tuntua sen lopettaminen.

Turha varmaan juuttua enää jankuttamaan tekotavasta, ettei mene pelkästään huutamiseksi ja rekkakuskien puolustamiseksi (ei minulla ole mitään heitä vastaan). Olkoot tapa sitten mikä on. Eihän sitä vielä tiedä tapanko itseäni ensinkään. Ehkä makaankin juurikin paskat housussa jossain saattohoito-osastolla ja laulan vaikka Siionin virsiä ja haukkaan bebe-leivosta, jos vielä pystyn syömään.

Hip Hei!!!!

Minä en ole ensimmäisenä haukkunut ketään. Olenkin yllättynyt, kuinka tylyjä ihmisiä täällä yleensä on. Täysin sydämettömiä ja törkeitä. Haukutaan ties miksi ja käsketään oikein tappaa itsensä. Ja sitä itsemurhaa en ole tänään tekemässä. Ei se ole tämän päivän ja tuskin huomisenkaan asia. Joten en vain mene ja tee sitä. Ei se niin mene. Ennen sitä on paljon valmisteltavaa ja kaikki täytyy olla tarkasti suunniteltu. Ja minulla on täysi oikeus kirjoittaa tänne ajatuksistani, kuten muillakin. Myönnän, että olen itsekin nyt viime päivinä sanonut haukkumasanoja, koska koen, että minua vastaan on hyökätty todella törkeästi. Olisi mukava keskustella asiallisesti, mutta ilmeisesti ihmiset täällä vain purkavat omaa pahaa oloaan tuntemattomiin ihmisiin.

Tälläkin hetkellä erittäin moni miettii itsemurhaa ja on ennen sen toteuttamista saattanut miettiä jo monta vuotta. Ei sitä aina vain mennä ja tehdä samantien. Toki joku voi tehdäkin hyvin nopeastikin. Riippuu tilanteista ja motiiveista.

Tiedän miehen, joka mietti (ja välillä puhui) itsemurhasta noin viisi vuotta. Kaikki pitivät sitä vain hieman omituisena. Eräs aamu sitten oli ampunut itsensä. Ei mitään viestiä jälkeensä jättänyt. Oli vielä seinät muovittanut, ettei tullut omaisille paljoakaan siivoushommia.

Puhuit pimeästä, tästä vuodenajasta. Jos et pidä pimeydestä, miksi oikein kiihkeästi haluat osaksi sitä? Sinne päädyt jos itsesi tapat. Uskon kuitenkin että armolle on tilaa vielä viimeisellä sekunnilla, se on kiinni sinusta ja Jeesuksesta. Etkö ymmärrä että paha haluaa nujertaa sinut ja kutsuu sinua pimeyteen. Syövän voit vielä voittaa, sairauden voit vielä voittaa. Rukoile ja pyydä johdatusta ja ryhdy toimeen. Pyydä apua: esirukousta. Syö enemmän kuin suositellaan D -vitamiinia, osta kirkasvalolamppu, syö kaaleja, etenkin parsakaalia, älä syö sokeria, älä ruoki syöpää. Poista kaikki loiset, ne voivat olla niin syövän, kuin psyykkisten ongelmiesi takana. Hommaa pyhää frankinsence eteeristä öljyä ja ota sitä joka päivä, se tuhoaa syöpäsoluja. Tee coctail teelusikallisesta (alumiinitonta Bobs Red Mills saa Iherbistä) ruokasoodaa ja vaahterasiirappia, syö tämä joka päivä kolmen viikon ajan (ensimmäisellä viikolla 1xpäivä, kahdella viimeisellä 3xpäivä). Kesällä voit kaivaa voikukanjuuria ja keittää teeksi: tuhoaa syöpäsoluja. Hanki ystäviä. Mene avoimeen yliopistoon tai aikuisopistoon, tai vaikka kansalaisopistoon opiskelemaan. Suosittelen taidetta: piirrä, maalaa kipusi ja tuskasi. Tai kirjoita. Tänne kirjoittamalla aloitit jo. Usko itseesi ja rakasta myös itseäsi, sinun elämäsi on ainutkertainen ja arvokas. Myös muiden on, älä käytä muita kuolemasi välikätenä. Itsensä murhaaminen ei ole rohkeaa, eläminen sairauden, kivun ja vaikeuksien läpi on. Vaikutat älykkäältä, vaikkakin vähän eksyneeltä tai eksytetyltä ihmiseltä, miksi et eläisi potentiaaliasi täyteen? Äläkä hyvä ihminen houkuttele miestäsi itsemurhaan, se on lähestulkoon sama kuin murhaisit hänet omin käsin.

No voihan olla jollakin tapaa helpotus purkaa sisintään vaikka Suomi24-palstoilla. Toivon sinulle aloittaja jälleen jaksamista ja tietenkin terveyttä.

En voi ymmärtää miksi ihmisten pitää ajaa juuri rekan alle kun haluavat itsensä lopettaa. Eikö samaan lopputulokseen pääse jos autossa on vauhtia tarpeeksi ja tekee ohjausliikkeen kallionleikkauksen kohdalla jos on jo valmiiksi katsonut sopivan paikan missä ei ole ojaa eikä muuta estettä vaan tieltä pääsee pamauttamaan suoraan kiveen. Sama lopputulos siitä tulee ja rekkamies tai nainen saa tehdä rauhassa raskasta työtään kun kaikenmaailman hullut ei tule henkeä uhkaamaan sillä kyllä näitä tapauksia on missä itsemurhaajat ovat aiheuttaneet myös rekkakuskin kuoleman. Miten joku voi olla niin itsekäs ja hullu ettei välitä viattoman ihmisen hengestä eikä psyykestä vähääkään. Tällaiset tyypit ovat kyllä siinä mielessä oikeassa että maailma on parempi paikka jos tuollaiset aivottomat eliminoivat itsensa täältä pois kunhan tekevät sen niin etteivät teollaan vahingoita viattomia ihmisiä !!!

Kovasti ristiriitainen juttu, koska rakkaudella ja kuoleman suunnittelulla ei ole mitään tekemistä keskenään. Vai tarkoittaako nm:n välissä oleva piste juuri sitä, joko palaa tai rakastaa?

Kiitos ihan ystävällisistä vastauksista, mitä nämä viimeisimmät ovat olleet. Ehkä minulla on tarve kirjoittaa tästä asiasta, koska samalla kun kirjoitan ikäänkuin vahvistan omia ajatuksiani. Rakkaus mielestäni on tässä juuri kantava asia vaikka edellinen kirjoittaja oli sitä mieltä, että rakkaudella ja kuoleman suunnittelulla ei ole mitään yhteistä. Minun mielestä on paljonkin. Minulla ja miehelläni on ollut ja on tälläkin hetkellä ihana ja kaunis suhde. Päätimme jo aikanaan yhteen mennessämme, että olemme ikuisesti yhdessä ja jos toiselle tapahtuu jotain niin lähdemme yhdessä. Meille se on aivan selvä ja arkipäiväinen ajatus, joka on otettu aina silloin tällöin puheeksi. Tietysti elämme niin kauan niin hyvää elämää kun pystymme, mutta sitten kun mahdollisuuksia ei enää ole tyydyttävään elämään niin sitten on lähdön aika. Mies hoitaa asiantuntijana käytännön puolen esim. aseen hankkimisen tai auton ajamisen pöpelikköön tai sitten jonkin alle, mutta siitä en enää ala keskustelemaan, kun se aiheuttaa niin kovaa hälyä täällä. Tekotapa olkoot jo käsitelty aihe ja piste. Myönnettäköön, että olen joistakin asioista hieman katkera yhteiskunnalle ja hampaankoloon on jäänyt asioita, sekä pettymystä elämää kohtaan kyllä on ja ihan aiheesta, mutta niitä en ala tässä selostamaan niin siltä pohjalta olen melkein ymmärtänyt näitä kouluampujia ja Myyrmannin pommiräjäyttäjää. Joskus itse olen hetken ajatellut miltä tuntuisi kävellä jonnekin ostoskekukseen ja räjäyttää se, mutta samantien tajuan, että en minä sellaista halua tehdä ja koko homma liian vaivaalloista. Haluan nopean, varman lähdön vain mieheni kanssa. Olen tämän ajatuksen muutaman kerran esittänyt minua hoitaneille tahoille ja se on aina laitettu psykoosin piikkiin. Joo, olen sitten varmaan kroonisesti psykoosissa, hah. Minullahan on epävakaa persoonallisuushäiriö, mutta mielestäni en ole koskaan ollut psykoosissa. Ja sen pers.häiriön kanssa olen tullut elämäni aikana ihan hyvin toimeen ilman mitään lääkityksiä. Pariin otteeseen olen ollut osastolla masennuksen vuoksi. Olen kyllä taipuvainen masentumaan ja ahdistumaan, mutta silloin otan pamia tai temestaa (en jatkuvasti) ja pärjään näin.

On minulla haaveitakin, etten koe sillä tavalla olevani ihan pohjalla. Haaveilen, että sairaus pysyisi minusta poissa, eikä uusiutuisi. Nyt en kunnolla uskalla suunnitella elämää eteenpäin, kun koko ajan on pelko, että mitä jos se taas alkaa..Haaveilen, että voisin pysyä niin terveenä, ettei tarvitsisi siksi asua pääkaupunkiseudulla, että on varmuuden vuoksi lähellä Meilahden sairaalaa jos se hoitoruljanssi taas alkaa. Voisin muuttaa jonnekin enemmän maaseudulle ja elää ekohenkistä elämää siellä. Olen taiteellinen ja haluaisin taas alkaa toteuttamaan sitä puolta itsestäni. Haluaisin yleensäkin vain elää rauhassa, omaa, pientä elämääni. Mieheni haluaisi samanlaista elämää. On luontoihminen ja voisi asua vaikka erämaamökissä keskellä korpea.

En tiedä onko se sitten niinkään outoa, että elän tätä elämää päivästä toiseen kaikenlaista hommaillen. Kotitöitä, ruoanlaittamista, siivoamista, suht normaalia elämää ja samalla kuitenkin suunnittelen tätä kuolemaa. Mutta koen, että se on se varasuunnitelma ja viimeinen vaihtoehto. Ehkä se auttaa minua jaksamaan elää tätä päivää.

Minulla on todisteita kuolemanjälkeisestä elämästä. Suvussani on henkilöitä, jotka ovat nähneet kuolleita ja saaneet enneunia ja näkyjä. Oma äitini mm. kuuluu näihin henkilöihin. Hän näki useita jo kuolleita siis heidän sielujaan, "henkiä" ja jopa keskusteli heidän kanssaan (intuitiivisesti). Joo, tiedän että nyt heti ollaan sitä mieltä, että koko sukuni on hulluja, mutta näin ei ole. Tiedän, että he eivät ole hulluja vaan heillä on vain tällainen ominaisuus. Itsekin olen nähnyt useita enneunia ja minulla on selvä-ajatuksen kykyä. Mutta ei siitä sen enempää..

Nyt minua alkoi tympimään tämä päivä. Pimeää ja kurjaa. Kuolemanvarjonlaakso. Taidan tänään enimmäkseen makoilla sängyllä. Juon kahvit ja syön eilistä mustikkapiirakkaa. Sen jälkeen vedän pamia ja saan pahaa oloani näin turrutettua loppupäiväksi. Radiosta tulee Muistojen Bulevardi. Voi Luoja, kun pääsisi vaikka vuoteen 59. Antakaa minulle aikakone..

Tänään minut valtasi yhtäkkiä melkein hyvän olon tunne, kun mietin, että jos kuolisin. Siis jos kuolisin luonnollisesti, enkä itsemurhaan. Silloin olisi Jumalan tarkoitus, että kuolen niin ja uskon, että pääsisin iänkaikkiseen elämään. Kuolema olisi vain siirtymä ja minulle alkaisi uusi elämä siellä toisessa todellisuudessa.

Keskustelin mieheni kanssa eilen. Hänen isänsä aikanaan kuoli syöpään. Diagnoosi toli tullut kaikille täytenä yllätyksenä. Isä oli varmaan tiennyt kuitenkin jo kauan, että kaikki ei ole hyvin. Kuusi etäispesäkettä ympäri kehoa, keuhkosyöpä. Yksi pesäke aivoissa. Kumma kyllä hänestä ei ollut huomannut mitään. Sitten meni lääkäriin, kun alkoi "huimata". Diagnoosin jälkeen eli vain vähän aikaa. Oli sairaalassa. Pääsi vielä 4 kertaa käymään kotonaan ja sitten kuoli. Oli rauhallinen loppuun saakka. Tosin oli muutenkin melko "cool" tyyppi, joka ei oikein mistään hätkähtänyt ja sodan käynyt mies.

Tuli kuitenkin ajatus, että jos minä kuolisin sairauteeni niin ehkä voisin kohdata sen kuoleman luonnollisesti ja yrittää nauttia viimeisistä ajoista. En tiedä..Mutta näin ajattelen tänään. Onhan niin moni muukin kuollut luonnollisesti. Miksi siis en minäkin siihen "kykenisi"? Itsemurhan tekeminen olisi lopulta aika pelottavaa ja vaivaalloista. Enkä kyllä oikeasti haluaisi, että kukaan muu kuolisi, siis ulkopuolinen. Haluaisin vain kuolla rauhallisesti läheisteni läsnäollessa.

Kiitos sinulle, kun olet rukoillut puolestani. Minulla on tänään parempi ja rauhallisempi mieli, enkä ajattele niin aktiivisesti itsemurhaa.

Aion keskittyä elämiseen ja siihen mitä minulla nyt on. Niin kauan kuin sitä kestää. Ainakin pyrin siihen.

Eihän tiedä vaikka minulla olisi aikaa jäljellä vielä. Se epävarmuushan se eniten rassaa, että kun on kerran ollut syöpä niin uusiiko ja se ja milloin? Vai eikö niin tee. Ilman näitä epävarmuuksia varmaan en koskaan edes miettisi mitään itsemurhaa.

Minulla oli elämässäni jakso, etten yli kymmeneen vuoteen ajatellut itsemurhaa, koska elämä meni mieluisasti.

Kolmenkympin jälkeen alkoivat nämä aikuisiän ongelmat. Pian täytän 37 vuotta. Siis 7 myllerryksen vuotta. Niihin mahtuu hengästyttävän paljon, myös pahaa. Ei sitä kukaan varmaan edes uskoisi, että yhdelle ihmiselle voi tapahtua kuin jostain Kauniista ja Rohkeista. Draamankaarta ja juonenkäänteitä hurjan paljon.

Mutta onhan minulla myös epävakaa persoonallisuushäiriö ja tutkinnan alla kaksisuuntainen mielialahäiriö (itse luulen, että minulla on vain evph). Tiedä sitten, kuinka paljon se on kaikkeen ja ajatuksiini vaikuttanut. Tunnen kuitenkin pärjääväni sen kanssa.

Nyt alan päivän hommiin. En pane pahakseni jos joku haluaa rukoilla puolestani. Uskon kyllä Jumalaan ja Jeesus Kristukseen.

Anteeksi vain, mutta tänään ei hyvin mene. Ajatukset kuolemasta ja itsemurhasta pyörii mielessä. Suoraan sanottuna pelkään kaikkea ja kaikkia. Elämää, kuolemaa, tätä maailmaa.

Kunpa joku vain voisi sanoa minulle, että kaikki on hyvin ja minun ei tarvitse pelätä mitään. Ja se olisi vielä totta. Lopettaisin pelkäämisen siihen paikkaan, enkä ajattelisi enää itsemurhaa. Vain pelko saa minut ajattelemaan sitä.

Oli pakko ottaa rauhoittava. Nyt pää hieman turtuneena istun tässä ja ajattelen jos joku tulisi yhtäkkiä tuohon makuuhuoneen ovelle ja ampuisi minut. En ehtisi kissaa sanomaan ja kaikki olisi ohitse.

Tehkää ennemmin itsemurha johtamalla pakokaasu auton sisälle eli häkämyrkytys.

Pahinta huomionhakua ajaa rekan alle, saa jutun julkiseksi ja kuvankin lehteen. Kerran elämässään julkkis. Ajakaa se auto metsätielle ja pakokaasut sisään niin ei tarvitse kenenkään kerätä kappaleitanne ympäristöstä. Aimutta eihän se ole hohdokasta, ampuminenkin ois niin coolia.

Kirjoittajahan kertoi diagnoosinsa: epävakaa persoonallisuushäiriö.

Tällaisia itsmurhailtasatuja ne tuppaavat kertomaan, mitään ei kuitenkaan tapahdu. Uhkailevat vain kun eivät muuhun kykene.

Persoonallisuuhäiriö ei parane, se ei ole luokitelu mielitaudiksi.

Emme ole yhtään itsekkäitä, mutta haluamme kuolla yhdessä, minä ja mieheni. Olisiko junan alle jääminen parempi vaihtoehto??
Eikö juna pysy raiteilla, vaikka se ajaisi ihmisten ylikin?
Meillä on niin palava rakkaus, että haluamme kuolla yhdessä.
Niin, en kyllä ole koskaan ajatellut muita ihmisiä, vain itseäni rakastan ja vähän tota puolisookin. Mulla on palava rakkaus näköjään itseäni kohtaan. Suutelen päivittäin itseäni ja hyväilen myös pilluani ja tissejä joka päivä. Olen niin rakas itselleni. Muiskis taas minä!

Miksi teette rekkakuskin elämästä maanpäällisen helvetin ?

No. Joko palava rakkaus kohtasi tuon puoleisen, vai vieläkö ajatus kytee?

Jos on ihan pakko kuolla niin silleen ettette aiheuta sivullisille psyykkistä tai fyysistä harmia. En silti suosittele ja ymmärrän että voi tuntua ainoalle vaihtoehtolle.

Kuulostaa tosi traagiselta ja kamalalta! Jos haluat jonkun jolle puhua tunteistasi voit meilata minulle osoitteeseen [email protected] Sen sanon, että tiedän paljon parempia ja helpompia tapoja kuolla kuin jäädä auton tai junan alle. En suosittele!