Oma kokemukseni AMK:sta, onko muilla samoja tunteita?

Hei, voimia ja jaksamista sulle. Jos tuntuu että oot vähän ulkopuolella etkä kuulu ihan sisäpiiriin, niin siitä päsee eroon oiekastaan vaan sillä että alat olla enemmän siinä porukassa mukana ja puhua enemmän. Ei sillä niin aina ole väliä, mitä puhuu kunhan puhuu niin pysyy paremmin porukassa mukana.

Papupata ei tarvii olla mutta ole ainakin mukana, roiku sitkeesti ja sano välillä jotain, niin ne muutkin tajuaa että haluut olla siinä porukassa. Jos vetäytyy omiin oloihinsa niin muut ajattele helposti että oot ylpee tai outo tai friikki tms. että pidät ittees parempana etkä haluu olla muiten kans.

Monet oman alan hyödylliset verkostot syntyy jo opiskelu porukoissa niin kannattaa hankkia kavereita opiskelupaikasta. Niihin samoihin tyyppeihin törmää myöhemmin töissä, koska ne tulee oleen töissä samalla alalla.

> Niihin samoihin tyyppeihin törmää myöhemmin töissä, koska ne tulee oleen töissä samalla alalla.

Olen ollut 7 vuotta työelämässä ja toistaiseksi olen törmännyt töiden merkeissä yhteen henkilöön, joka opiskeli samalla kurssilla. Mutta ehkä niitä kohtaamisia vielä tulee?

> olisi kiva kuulla muidenkin kokemuksia?

Opiskeluaikoina oli joitakin tilanteita, joissa jouduin työskentelemään vieraiden ihmisten kanssa. Koska pelkään vieraita ihmisiä, nuo tilanteet aiheuttivat minulle stressiä. Kaikkiaan opiskeluaika oli melko stressaavaa aikaa. Ajan myötä vieraiden ihmisten pelko on hieman vähentynyt. Koska tiedän että pelkään vieraita ihmisiä, osaan vaimentaa pelkoa tietoisesti.

Aina uudessa ryhmässä muotoutuu vallitsevien arvojen/ihanteiden mukaan nokkimisjärjestys. Muutamat johtohahmot vaikuttavat ratkaisevasti nokkimisjärjestyksen syntymiseen. Vähiten ihanteita vastaavat henkilöt joutuvat syrjityiksi. Muutkaan ryhmäläiset ei uskalla ottaa kontaktia nokkimisjärjestyksessä alemmalla olevaan, pelkona oman sosiaalisen aseman lasku. Jotkut henkilöt pyrkivät nostamaan omaa sosiaalista asemaansa arvostelemalla/kiusaamalla ryhmässä alemmalla tasolla olevia. Ryhmä tavallan tarvitsee aina jonkun "syntipukiksi", syrjitty voi olla myös jostain syystä kadehdittu. Tällä samalla ryhmädynamiikalla toimitaan eri yhteisöissä kautta linjan. Ajan oloon jokainen yksilö kuitenkin tavallan hyväksytään ryhmään kuuluvaksi. Ei kannata lopettaa opiskeluja jos pitää alasta, voit saada myöhemmin jopa arvostusta ryhmässä. Näin se ihmisluonto toimii.

Totuus on se, että amkissa tai yliopistossa opiskellessa ei kannata olla "melko hiljainen". Eikä myöhemminkään työelämässä. Yleensä ketään ei enää amkissa tai yliopistossa syrjitä ulkonäöllisten puutteiden, etnisen taustan tai muun poikkeavan seikan vuoksi. Jos kokee olonsa syrjityksi, niin silloin valitettavasti kannattaa etsiä se syyllinen peilistä. Näin se yleensä menee, vaikka poikkeuksia tietysti on.

"Totuus on se, että amkissa tai yliopistossa opiskellessa ei kannata olla "melko hiljainen". Eikä myöhemminkään työelämässä."

Aluksi pieni sivuhuomio: välttäisin aloittamasta kommentointia sanoilla "totuus on". Joka tapauksessa, olen pitkälti samaa mieltä ed. väitteen kanssa.

Taustalla on yksinkertaisesti eräänlainen peruslogiikka sen suhteen, mitä on olla ihminen, millaisia ihmisyhteisöt ja kulttuurit (alakulttuurit ja laajemmin vaikkapa kansalliset kulttuurit) ovat ja miten ne muodostuvat ja muuttuvat. Sosiaalisuus ja viestintä ovat tässä oleellisessa osassa -- sekä puheviestintä (eli itsensä ilmaiseminen suullisesti) että nonverbaaliviestintä (eli eleet, ilmeet, olemus, vaatetus, tuoksut, tilan ja ajan käyttö jne.)

Ihmiset ovat erilaisia, ja ihmisillä on erilaiset ja yksilölliset viestinnälliset taidot. Näiden viestintätaitojen soveltamiseen vaikuttaa esimerkiksi a) ihmisen persoonallisuus ja temperamentti (näitä voi olla hyvin vaikea muuttaa), b) ihmiselle ominainen viestintätyyli (onko esim. suorapuheinen, meneekö kierrellen vai kaarrellen asiaan, onko hiljaisempi ja haluaa miettiä ennen kuin sanoo mitään).

AMK:ssa teetetään ryhmätehtäviä, koska kenties keskeisin asiantuntijatyössä vaadittava taito on kyetä kommunikoimaan muiden kanssa -- jakamaan omaa tietämystään ja omaksumaan asioita muilta luomaan yhteistä "kulttuuria" omassa tiimissä että laajemmin koko yrityksen tasolla (sama päätee toki julkisella sektorillakin). Helsingin yliopistossa aloitti juuri uusi kasvatustieteen professori, jolla oli muutama mielenkiintoinen ja edellä sanomaani tukeva näkymys:

"Työelämä ja koko ympäröivä maailma muuttuvat sellaisella vauhdilla, että harvalle enää riittää vain nuorena hankittu koulutus ja ammatti, jota sitten toteuttaa koko uransa. Varsinkin vastaisuudessa joutuu kehittämään osaamistaan koko ajan. [...]"

”Rutiiniasiantuntijuus tarkoittaa sitä, että opit jonkin asian hyvin ja toteutat sitä. Niin sanottu adaptiivinen asiantuntijuus tarkoittaa sitä, että pystyt kasvamaan muuttuneiden vaatimusten mittaiseksi, venyttämään omaa osaamista”, [...]"

"Vaikka itseään ei kokisi adaptiiviseksi asiantuntijaksi, sellaiseksi voi kehittyä. Hakkaraisen mukaan usein ongelmana on ennemminkin käsitys siitä, ettei opi, kuin se, ettei oppisi.Hän erottaakin kaksi erilaista tapaa ymmärtää älykkyys: kiinteänä tai kasvavana. Jos pitää älykkyyttä kiinteänä ominaisuutena, ei todennäköisesti usko voivansa kehittyä. [...]

”Ihminen on äärisosiaalinen ja tuntee vaillinaisuutta, ellei koe antavansa jotain merkityksellistä panosta yhteisölleen”, hän jatkaa. ”Kaikki lahjakkuus on sytytettyä, ei löydettyä. Tunnustus antaa lisää voimaa ja vahvistaa.”

"Hakkarainen kuitenkin naurahtaa yksilöiden nostamista jalustalle, kun puhutaan oppimisesta. "Minulla on käsitys, että ihmisen luovuus ja älykkyys ovat ankkuroituneet asiantuntijakulttuureihin. Kasvaakseen luovuuden ja älyllisten vaatimusten tasoiseksi, pitää saada kosketus johonkin asiantuntijakulttuuriin, jossa osaamista on kehitetty”, hän sanoo. Olen joskus väittänyt, että kaikki oppimisen ongelmat ovat verkosto-ongelmia. Jos ei opi, se johtuu siitä, ettei ole yhteyttä porukkaan, jossa jo tiedetään, miten kyseinen homma hoidetaan.”

Nuo kyseiset verkostot muodostuvat viestinnän ja sosiaalisuuden myötä, ja juuri tätä -- kykyä verkostoitua ja oppia muilta -- esim. AMK:ssa tehtävät tiimityöt harjoittavat.

Tämä on mulla yksi asia mikä epäilyttää jos joskus vielä AMK:n aloitan, en tykkää ollenkaan ryhmätöistä joten en haluaisi sellaista koulua jossa niitä koko ajan on.
En tykkää myöskään itsenäisistä kirjallisista töistä enkä lukemisesta, koulunkäynti on vastenmielistä :D Harmi vaan että ilman koulutusta ei voi saada hyvää palkkaa.

Sosiaalisen papupadankin on vaikea suhtauta sellaiseen joka ei anna itsestään irti juuri mitään :( Luonnollisesti parasta seuraa kullekkin on sellainen jossa olo on hyvä eikä tarvitse miettiä tekemisiään tai sanomisiaan. Itselleni tulee tyhmä olo jos yritän jutella jollekkulle joka ei paljoa vastaile tai osoita kiinnostusta. En itsekään aina ole mikään supersosiaalinen ja saatan joskus olla todella ujo. Siihen ei auta muu kuin sen kestäminen kunnes epämukavuus haihtuu.

Toivon että löydät jotenkin papupatamaisemman itsesi ja löydät näistä "syrjivistä" henkilöistä ystäviä tai parempia tuttavia :) opiskelijaelämä on ihanaa aikaa kun on hyvässä seurassa!!

Kandeis mennä yliopistoon

Ymmärrän kyllä hyvin sinua, AP, sillä olen itse nuorempana ollut sosiaalipelkoinen ja hyvin ujo.

Ainut asia minkä voin sanoa on, että omalla kohdallani harjoittelu on auttanut. Ajattelen niin, että aina uuteen tilanteeseen saapuessasi, oli kyseessä sitten uusi työpaikka tai kuten tänä syksynä omalla kohdallani, uusi ammattikorkeakoulu, kyseessä on mahdollisuus itselleni alkaa rakentaa mielikuvaa itsestäni täysin nollasta.

On ahdistavaa, kun ei uskaltaisi ottaa sosiaalista kontaktia, mutta sitä odotetaan. Uudessa tilanteessa on kuitenkin helpompi kokeilla uusia tapoja: voit esimerkiksi yrittää katsoa ympärilläsi olevia ihmisiä silmiin ja tarkkailla heitä lähes näkyvästi, vaikket esimerkiksi juuri sillä hetkellä keskustelisikaan heidän kanssaan. Se kasvattaa itsevarmuutta, eikä sitä pidetä outona käyttäytymisenä sinulta, kun kukaan ei sinua entuudestaan tunne. Muutenkin pieni pakotettu keskustelu muiden kanssa, esimerikiksi huomisista tunneista kysyminen, on jo iso askel eteenpäin.

Noista tapahtumista, itse en käytä alkoholia, mutta olen tapahtumissa jo käynyt, koska oman alani ihmiset eivät alkoholittomuutta katso pahalla - on siellä muitakin samanlaisia. Riippuu varmasti alasta, mutta tapahtumiin kannattaa mennä, jos vain mitenkään uskaltaa - humalaisten kanssa on helppo keskustella, koska siinä tilassa olevia ihmisiä on yleensä helppo naurattaa, eivätkä he tod.näk. muista takeltelua tai muuta keskustelussa enää seuraavana päivänä.