Millaisia perheitä Sipoossa asuu??

räksymaatti

22

2823

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • silmä_silmästä

      Tekijät selviävät tuosta koska ovat alaikäisiä. Itse jos olisin tuon uhrin isä niin panisin noita turpaan ihan olan takaa ja kusisin myös sitten niiden päälle kuten he tekivät. Kehoitankin kaikkia niin tekemään noille urpoille!

    • Käsittämätöntä

      Kyllä Sipoossa asuu ihan tavallisia perheitä, mutta joidenkin perheiden jälkikasvulla on vakavia, huolestuttavia oireita, joihin pitäisi välittömästi puuttua. Olen koko talven odottanut yllämainitun kiusaamistapauksen johdosta tehtyjen toimenpiteiden julkistamista, mutta mitään ei kuulu, joten luultavasti asia yritetään painaa villaisella. Käsittämätöntä! Vastuuta tapahtumasta pitäisi kohdentaa kiusaajanuorten lisäksi myös vanhempiin ja opettajiin, sekä kuntaan. Kyse oli koulumatkasta ja rehtori puolustautuu, että ei voi puuttua vapaa-ajan tapahtumiin. Entä nyt kun toinen järkyttävä ja pelottava uhka leviää jo paikkakunnalla! Pakettiauto vaanii Nikkilässä lapsia kyytiinsä! Koulussa on varoitettu, että tuntemattoman kyytiin ei pidä mennä, kertomatta epäilyuhasta kuitenkaan vanhemmille! Antavatko opettajat näin räikeän asian vain olla, että koulun maine ei mene! Kun koulun ja kodin välinen matka on turvaton, tulisi kunnan tarjota koulukyytiä taksilla lapsille aivan kuten susien väijymille alueille. Kaiken tämän lisäksi joka viikko saa Sipoon Sanomista lukea nuorten ilkivallasta, ja myös autoilu ja mopoilu on aivan villiä. Lisäksi Nikkilän asukkaita häiritään edelleen jatkuvilla asuntomurroilla! Porvoon poliisi on siirtänyt tapaukset asukkaiden huoleksi, kehoittamalla soittamaan poliisin vihjenumeroon! Halloo!

    • kiiroosi

      NO eikös siellä asu lestu Sipilä, Kuinkas lestulla siellä pidetään maanisia uskon kokouksia??Eipä taida lestun eukkoa näkyä, ei varmaan pelko on suuri??Onkohan lestun talon ympäri laitettu SÄHKÖAIDAT, pelkää henkeensä??

      • Boxbybo

        Sipoossa sen enempää Sipilä kuin Kepukaan ei kiinnosta käytännössä ketään. Meillä on tärkeämpääkin tekemistä.


    • uskomatonta.menoa

      Onko samat tekijät kuin viime sunnuntain kuula-asepahoinpitelyjutussa. Painetaan taas vaan villaisella ja kyllä se siitä. Ootellaan vaan koska lähtee sitten henki. Mutta joo kouluhan ei totta kai tietenkään ota mitään kantaa kun tapahtui kouluajan ulkopuolella eihän se heille mitenkään kuulu vaikka tapahtuikin koulu pihalla. Ja poliisi ei sitten minkäänlaista kiirettä tekijöiden etsimiseen. Voi hyvä luoja en muuttais ikinä Sipooseen jos ei siellä haluta selvittää pahantekijöitä ja laittaa vastuuseen.

      • SyynäHiljainenhyväksyntä

        Samanlaista on muuallakin Suomessa. Oma lapseni oli koko kouluaikansa kiusaamisen ja väkivallan kohteena, johtava opettaja alakoulussa paineli asian villaisella, vaikka oli todella törkeästä tapauksesta kyse ja kaiken kukkuraksi syylisti lasta sanomalla, että "kuvitteletko itse olevasi syytön, rällikello" ja yläasteella sama jatkui rehtoria myöten ja kiusaajat ja pahoinpitelijöitä puolusteltiin esim. siten, että pyydettiin kiusatuksijoutunutta ymmärtämään kiusaajaa, koska "se on vain ajattelematon ja sillä on jotain vaikeuksia".

        Kiusaamista kouluissa ei olisi, jos koko kouluketjua tarkkailtaisiin kokonaisuutena, eikä siellä suvaittaisi hyvävelijärjestöjä. Koira ei koiran kintulle kuse, sanoo vanha sananlasku ja se pitää myös koulumaailmassa paikkansa, valitettavasti!


    • tillikkakorva

      Rehtorilla täytyy olla munaa, että rankaisee näitä roikaleita kurinpidollisin toimin, eikä vain silitä päätä, etteivät traumatisoitu. Ennen sai pienistäkin törmäilyistä pari viikkoa koulukieltoa pysyä kotona käytöksenalennuksen. Ps. Onko ns uussuomalaisia joukossa hämmentämässä?

      • Kenenmunatkopassa

        Yleensä ne rehtorin "munat" ovat samassa kopassa muiden "munien" joukossa, siksi kiusaamista katsotaan läpisormien.


    • TotuusEsiin-

      Ketä nämä hullut virtsaavat pahoinpiteliät oikeen on onko ulkomaan elättejä.

    • mikä.mättää

      Minua häiritsee eniten se, ettei poliisilla ole vieläkään nyt keskiviikkona mitään tietoa tekijöistä eikä sitä ilmeisesti ole selvitettykään vaikka teko tapahtui jo sunnuntaina siis tuo kuula-ase pahoinpitely. Poliisin tiedossa on vaan sähköpostilla tehty tiedoksianto tapahtuneesta ja sekin olettaisin uhrin tutkineen lääkärin tekemä. Eikä ilmeisesti haluakaan selvittää kun jauhetaan vaan uhrin selviämisestä. Eiköhän se juuri uhrin selviämisen kannaltakin olis parasta saada tekijät mahdollisimman pian kiinni ja vastuuseen ovat minkä ikäisiä tahansa. Vai ovatko kenties Sipoon varakkaamman väestön jälkikasvua joten asia silotellaan kaikessa hiljaisuudessa.

      • Kenenmunatkopassa

        Yleensä ovat nimenomaan niitä silmäätekevien jälkeläisiä, joten hys hys ja villaisella painelu! Sipoon tapausta en kuitenkaan tunne.


    • Onkooutoa

      Ei kuulu pillin vihellystä, ei marsseja, ei konsertteja, Jopokin jää saulilta antamatta. Täytyy olla hys hys ettei vaan suvaitsevaiset hermostu.

    • kasvatustiede

      Onko tekijöiden vanhemmat parempaa kermaa? ei ole aikaa kasvattaa lapsia ja välinpitämättömyyttä? aika julmaa, saa nähdä tuleeko tuosta mitään seuraamuksia tekijöille.

      • pomoonhomo

        Jos lapsi on psykopaatti, niin siihen auta vaikka vanhemmat kuinka kurittaisivat.


    • RKPIsänmaanPetturiPuolue

      Sipoo on sisäsiittoisten sulkeutunut piiri jossa ei ulkopuolisille kerrota mitään.

    • Tuntiturpaan

      Tekijät joko mamuja, poliisin/poliitikon tai opettajan lapsia. Muuten ei hyssyteltäisi.

    • werwqrtwe

      Eikös siinä vastaanottokeskus ole? Tekotapa muutenkin viittaa näihin hieman tummempiin sipoolaisiin.

    • antaapa_tulla
      • hölömö_

        Vitun imbesilli, tuolla jo kysyttiin..oma ketju!


    • antaapa_tulla

      Vaan eipä ole vastaksia tullut, onko porvoolaiset todella noin solidaarisia tuon sikaporukan ja heidän vanhempien suhteen kun ovatkin ihan paikkakuntalaisia ??

    • uhrilammas

      Uhrin nimi on Robin.

      Muita suojellaan.

    • Anonyymi

      376 Markus Kuotesaho

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      52
      5056
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3327
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1462
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1307
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      1000
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      898
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      806
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      748
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe