Entäpä jos Beatlesia ei ollut koskaan olemassakaan?

Dennis O'Bell

Vuosisadan kulttuuriskandaali on paljastumassa?

http://www.thebeatlesneverexisted.com/

Vielä keskeneräiset sivustot, mutta kannattaa jo nyt käydä katsomassa.

8

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 1960-luku

      Jos The Beatlesia ei olisi ollut olemassa, se olisi vaikuttanut moneen muuhunkin brittibändiin kuten The Rolling Stonesiin. Paul McCartneyn ja John Lennonin ansiosta monet tulevat bändit saivat sen ajatuksen että he voisivat itse säveltää ja sanoittaa kappaleensa eivätkä olla riippuvaisia ulkopuolisista lauluntekijöistä. Toisaalta Bob Dylan siirtyi akustisen folk-musiikin puolelta sähköisen rock-musiikin puolelle, ja Dylan ja Beatlesin välillä oli keskinäinen vuorovaikutussuhde,

      The Beatles toimi esikuvana myös monelle aloittelevalle muusikolle ylipäätään perustaa rockbändi kuten Neil Young, Steven Tyler (Aerosmith), Ozzy Osbourne (Black Sabbath) ja monia muita nimeä. Beatlesien menestys ja toimintamenetelmät mullistavat 1960-luvulla musiikkiteollisuuden mm. heidän panostamisensa albumeihin, jotka olivat enemmän kuin vain hätäisesti kasattuja kokoelmia muutamalla vahvalla singlellä vahvistettuna.

      • Rock-vaari

        "albumeihin, jotka olivat enemmän kuin vain hätäisesti kasattuja kokoelmia muutamalla vahvalla singlellä vahvistettuna"

        Jaa. No mitä muka esim. Please Please Me -LP sitten oli jos ei juuri tuota? Tai kaikki Beatlesien USA:n Capitol-levyt? Beatlesin albumit alkoivat muuttua täysipainoisiksi kokonaisuuksiksi vasta sitten kun KAIKKI MUUTKIN 60-luvun puolivälin samantyyppiset artistit (Dylan, Beach Boys, Rolling Stones, Byrds, Kinks, Who) löysivät formaatin vuosina '65/'66. Huom! Beatlesin Rubber Soulia edelsi sekä Dylanin Bringing It Home Again että Highway 61 Revisited, ja ennen Revolveria ehti ilmestyä Rolling Stonesin Aftermath, Beach Boysin Pet Sounds, Byrdsin Fifth Dimension, Zappan Freak Out ja Dylanin "magnum opus" Blonde On Blonde. Ei ihme että kaiken em. tarjonnan keskellä 1966 Beatlesin ajateltiin olevan ikään kuin menneen talven lumia. Sgt. Pepper's tehtiin sitten poikien ja Martinin toimesta vähän puoliväkisin todistamaan käsitys vääräksi.


      • äijä-
        Rock-vaari kirjoitti:

        "albumeihin, jotka olivat enemmän kuin vain hätäisesti kasattuja kokoelmia muutamalla vahvalla singlellä vahvistettuna"

        Jaa. No mitä muka esim. Please Please Me -LP sitten oli jos ei juuri tuota? Tai kaikki Beatlesien USA:n Capitol-levyt? Beatlesin albumit alkoivat muuttua täysipainoisiksi kokonaisuuksiksi vasta sitten kun KAIKKI MUUTKIN 60-luvun puolivälin samantyyppiset artistit (Dylan, Beach Boys, Rolling Stones, Byrds, Kinks, Who) löysivät formaatin vuosina '65/'66. Huom! Beatlesin Rubber Soulia edelsi sekä Dylanin Bringing It Home Again että Highway 61 Revisited, ja ennen Revolveria ehti ilmestyä Rolling Stonesin Aftermath, Beach Boysin Pet Sounds, Byrdsin Fifth Dimension, Zappan Freak Out ja Dylanin "magnum opus" Blonde On Blonde. Ei ihme että kaiken em. tarjonnan keskellä 1966 Beatlesin ajateltiin olevan ikään kuin menneen talven lumia. Sgt. Pepper's tehtiin sitten poikien ja Martinin toimesta vähän puoliväkisin todistamaan käsitys vääräksi.

        -nyt rock-vaari höpisee, sillä Beatles on ainut yhtye/artisti, jonka jokainen albumi on täysipainoista musiikkia alusta loppuun, edes Bob Dylan ei pysty samaan, vaikka tekstien puolesta onkin aina hieno, upea, mutta musiikki Bobin levyillä on luvattoman heikkoa monen piisin oslta, parhaiten onnistuu Blood on The Tracks kokonaisuutena....muilla mainitsemillasi bändeillä kamalia kappaleita kaikilla albumeilla, vaikka heidän levyillä olikin myös muutama todella upea klassikkopiisikin...


    • Luin kirjasta että Bobbyt olivat suosittuja 60-luvun alussa. Bobbyihin luetaan myös Paul Anka. En oikein muista itse. Ennen Biitleksiä tiesin vain kitaraa soittavista bändeistä Shadowsin. Eero ja Jussi olivat myös telkkarissa ja rämpyttivät jotain soittimia. Ne teki oikein LP levynkin sitten. Siinä oli se Liisan koira.

    • Ihanmahdollista

      Saattoivat tosiaan olla vain hyviä näyttelijöitä.

    • FAKTAK

      Ilman niitä olisimme musikaalisesti koulutetumpia.

    • Musiikkidiggari

      Pitää muistaa, ettei Beatles ollut ainoa bändi Liverpoolissa. Tietysti Beatles vaikutti hyvin paljon aikalaisbändeihin, ja sen myötä tietysti tuleviinkin, mutta kyllä Liverpoolista olisi aivan yhtä hyvin voinut tulla joku muukin iso bändi.
      Ja vaikka Beatlesia ei olisi koskaan ollutkaan, eihän se tarkoita etteikö Lennonia olisi koskaan ollut. Sälli olisi voinut tehdä jonkin muun kokoonpanon kanssa musiikkia.

    • Theminä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2904
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      540
      2761
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1897
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1895
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1768
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1707
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1382
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1168
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      91
      1168
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe