Vieläkö näitä vikapesiä valmistetaan ?

Attenzione

Luulin, että ovat jo ymmärtäneet laittaa pansselit santaan keskittyä spagetin syöntiin EU-tukirahoilla.

Erehdyin jokunen vuosi sitten ottamaan työsuhdeautoksi uuden Alfan. Koeajossa kaikki tuntui toimivan eikä auton ominaisuuksissa tai ulkonäössä ollut moitittavaa, vaikka jotkut yksityiskohdat kielivätkin suurpiirteisestä työn laadusta.
Murheet alkoivat heti, kun ajoin auton ulos myyjäliikkeen hallista. Takuuaikana vaihdettiin osia oikein urakalla, myös sellaisia joiden olemassaolo laajensi tietouttani autojen rakenteesta. Näistä kolmesta kuuluisasta minulta lopui ensimmäisenä rakkaus, sitten usko ja lopulta myös toivo. Viat vain jatkuivat ja lopulta silloinen työnantajani kysyi haluaisinko vaihtaa autoa, koska autoni oli ylivoimaisesti käyttökuluiltaan firman kallein. Takuuajan jälkeen tuli koko ajan isompia ja kalliimpia remontteja joiden aikana piti tietysti olla vuokra-auto alla jne.
Kolmisen vuotta tätä kesti, uskon, toivon ja rakkauden jälkeen loppui se vimeinenkin, eli sisu. Vaihdoin automerkkiä ja ihmettelen vieläkin miten tuommoisia katistkoita valmistava tehdas voi edelleen olla pystyssä ja kuinka joku vielä näitä pyydyksiä ostaakin. Vai löytyykö maailmalta niin paljon kaltaisiani hyväuskoisia ekakertalaisia....

9

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Muute hyvä provo

      "Alfa Romeon takuu on 3 vuotta / 100.000 km. 2 ensimmäisen vuoden takuu on ilman kilometrirajoitusta"

      Koitas väkertää joutoajallas jotain uskottavampaa, tai mee muitten tyhjäntoimittajien kanssa Esoon baariin.

    • Huono vale

      "Kolmisen vuotta tätä kesti"

      Jos maksoi itsensä sairaaksi takuuajalla, 3 vuuotta ? Et vässykkä osaa edes keksiä provoa !

      • Attenzione

        Sattuvatko märkäkorvat tietämään, että vielä jokunen vuosi sitten autojen takuajat olivat vuodesta kahteen !
        Tarina on täysi tosi, ei provo vaikka uskomattomia piirteitä tulisikin esiin jos oikeasti alkaisin niitä lukuisia vikoja yksilöidä.

      • Seli, Seli
        Attenzione kirjoitti:

        11.01.2008

        Delta-Auto toimii maahantuomiensa Alfan, Fiatin, Lancian, Ladan ja Kian lisäksi monen muunkin automerkin valtuutettuna jälleenmyyjänä ja huoltajana. Deltasta ostetulle uudelle autolle ostaja on saanut valmistajan takuun lisäksi lisätakuun niin, että auton takuu on pituudeltaan 5 vuotta tai 150 000 kilometriä.

        Jo kohta neljä vuotta sitten takuuaika oli 3 vuotta

        http://www.taloussanomat.fi/autot/2011/11/11/naiden-automerkkien-ei-tarvitse-kilpailla-takuulla/201116607/304

        Odotamme seuraavaa meriselitystä sulta

      • Attenzione
        Seli, Seli kirjoitti:

        Ei maalla meriselityksiä kaivata.
        Me aikuiset vain ajeltiin työsuhdeautoilla jo silloin kun sinä kuljit vielä Pampersit pöksyissä. Kuvailemani tapahtumasarja on täyttä totta viime vuosituhannen lopulta.

      • Haluatko lyödä vetoa

        Olisit jo mädäntynyt kauan aikaa sitten haudassa, jos olist ajellut Alfoilla kun minä vielä tein vaippoihin. Voi, voi sun kanssas taas.

      • 250TR
        Attenzione kirjoitti:

        Ei maalla meriselityksiä kaivata.
        Me aikuiset vain ajeltiin työsuhdeautoilla jo silloin kun sinä kuljit vielä Pampersit pöksyissä. Kuvailemani tapahtumasarja on täyttä totta viime vuosituhannen lopulta.

        No selitäpä maalla sitten, humoristi.

      • 250TR
        Attenzione kirjoitti:

        Sattuvatko märkäkorvat tietämään, että vielä jokunen vuosi sitten autojen takuajat olivat vuodesta kahteen !
        Tarina on täysi tosi, ei provo vaikka uskomattomia piirteitä tulisikin esiin jos oikeasti alkaisin niitä lukuisia vikoja yksilöidä.

        Voisi olla selvintä yksilöidä edes muutamia, tähän mennessä kun et ole maininnut ainuttakaan autosi mahdollista vikaa!

    • 250TR

      Etkö sitten itse syö spagettia?!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe