PASKAN PUHUMINEN JA KIUSANTEKO

täällä äänekoskella on kumman paljon ihmisiä jotka puhuvat kummia asioita ja tekevät perättömiä ilmiantoja ja kaikkea muutakin kiusaa olisi mukavaa saada asua perheensä kanssa rauhassa niinkuin muutkin ihmiset

489

8355

    Vastaukset

    • Nimismies.

      Voi toista, miten on voinut käydä niin? Sinähän olet kunnollinen työmies joka on maksanut veronsa, suorittanut armeijan ja elänyt aina nuhteettomasti ja kunniakkaasti.

      Vai olisiko niin että olet karsea rotta ja kullin imijä, linnan ruuna joka elää sossupummina eikä ole koskaan rehellisiä töitä tehnyt...

      • Ozzfest

        Illi on vasikka


    • kapu 78

      Eipä tuo ole ihme,historiasi tietäen.Olisit elänyt kunnon kansalaisen tavoin,välttyisit moiselta harmilta ja "veronmaksajan" roolisi tulisi esiin toisenlaisena.Sossun almuilla kun elää niin siitä saa varmaan kuulla kunniansa.Mene töihin ja elä kunnon kansalaisen tavoin.

      • Nykyään tuo työn saanti ei ole niin helppoa että kuka vaan voi mennä töihin. Itselläni on kolme eri ammattia mutta töitä ei löydy kuin yhdeltä alalta ja nekin työt pätkätöitä. Perheellisenä ihmisenä on hankalaa ottaa vastaan töitä muilta paikkakunnilta ja jos kolmivuorotyöstä on kyse niin vaikeaa on myös kulkeminen kun julkiset kulkuvälineet eivät sovi työaikatauluihin.Sitten on vielä se että pitää olla kaikenmailman passit suoritettuna ja tietokone kurssit käytyinä omalla kustannuksella ennen kuin hyväksytään työpaikkaan, Kunnon kansalainen voi olla vaikka ei töissä kävisikään! T: mirja paatelainen


    • Pässi

      Jospa antaisitte Illin ja Illin perheen olla jo rauhassa. Pariskunnalla on pieniä lapsia eikä nämä ole tehneet kenellekkään mitään pahaa. Illi elää tavallaan eikä tämänhetkinen elämäntapa pitäisi ketään häiritä. Ajelee ne isot herratkin mönkijöillä ja ripustavat valoja kotiinsa. Suurempia roistoja kuin Illi kulkee vapaana suurina laumoina.

    • meikäläinen ei hae penniäkään sosiaalitoimistosta ihan omalla eläkkeellä toimeen tulen ja samoin vaimonikin emme elätä itseämme teidän rahoilla vwi olenko sinulta rahaa tai ruokaa pyytänyt on muuten mukavaa huomata että täällä joku on mys ymmärtänyt meidänkin tilan ettei tuollaiset itse niin muitten yläpuolella olevat koko ajan noki mutta luulempa että te jotka siellä huutelette ette ole sen kummoisempia paskoja kuin minäkään KIITOS

    • No eipä ole sossun tukia paljoakaan tarvinnut hakea ja jos joskus on hakenut niin on tullut kielteinen päätös. Ollaan täällä elelty ihan rauhallista perhe elämään,mutta joitakin sekin tuntuu nyppivän oikein urakalla. Ihmiset voisivat ihan reilusti tulla juttelemaan meidän kanssa jos jotain asiaa on eikä huudella kaiken maailman keskustelupalstoilla nimimerkin turvin

      • ä-veterano

        keskustelupalstoilla nimimerkin turvin sinäkin huutelet.

        Oletko muuten iIIi ajatellut toteuttaa tuon tappouhkauksesi jonka olit eilen jollekin laittanut?


      • ä-veterano kirjoitti:

        keskustelupalstoilla nimimerkin turvin sinäkin huutelet.

        Oletko muuten iIIi ajatellut toteuttaa tuon tappouhkauksesi jonka olit eilen jollekin laittanut?

        ihan omalla nimellä ja kuvalla täällä ollaan kyl multiin semmoset joutas jotka alkaa mun vaimoa haukkuun ja paskaa puhumaan perättömiä lässytyksiä ei muuta kuin kaikki kirjoittajat oma kuva ja oma nimi esille


    • Unohdin kirjoittaa nimeni mutta jos se niin tärkeää on niin voin jokaiseen kirjoittamaani viestiin laittaa perään nimeni. Olen kuitenkin oman nimimerkkini rekisteröinyt jota ei nyt luulisi muiden voivan käyttää t: mirja paatelainen

      • luulen vaimon iettä meidän on turhaa jatkaa hydytöntä keskustelua täällä samat tyypit täällä kirjoittavat kun muillakin palstoilla ja niistä mistä kirjoittavat ja meitä syyttävät niin on niitten omilla harteilla ei tommosten kanssa oo mitään järkeä jankuttaa ja vääntää kyllä kohtalo hoitaa asiat jokaisen kohdalla niitten niinkuin meidänkin


      • illi1 kirjoitti:

        luulen vaimon iettä meidän on turhaa jatkaa hydytöntä keskustelua täällä samat tyypit täällä kirjoittavat kun muillakin palstoilla ja niistä mistä kirjoittavat ja meitä syyttävät niin on niitten omilla harteilla ei tommosten kanssa oo mitään järkeä jankuttaa ja vääntää kyllä kohtalo hoitaa asiat jokaisen kohdalla niitten niinkuin meidänkin

        Olen samaa mieltä kanssasi. Älytöntä tuollainen ettei voida julkisesti tulla sanomaan jos joku pännii ja katsomaan miten me elämme kun se tuntuu niin kiinnostavan ja olisi sitten ainakin perää niiden kirjoituksissa kun näkisivät sen todellisuuden. Täällä kun ei kukaan viinaa eikä lääkkeitä käytä ja eikä tänne ole humalaisilla ja narkkareilla mitään asiaa. Olen sanonut että selvinpäin saa tulla käymään ja kyllä kahvit keitän ja tähänkin perään kirjoitan nimeni ettei tule huuteluita nimimerkin käytöstä t: mirja paatelainen


    • Hämmentynyt

      Miten voi olla noin pässiä sakkia huh huh!! ..Älkää välittäkö noista, patapäistä,rauhaa ja rakkautta Mimmille & Illille ja hyvää joulun odotusta! :)

      • Kiitos tämä lämmittää mieltä. On hyvä huomata että on sellaisiakin ihmisiä joilla on uskallusta kirjoittaa jotakin hyvää. Ei se meilläkään tämä niinsanotun uuden elämän aloittaminen ole helppoa ollut,mutta pärjätty ollaan ihan hyvin. Hyvää Joulun odotusta myös sinne ja toivotaan että ensi vuosi tuo parempaa tullessaan! T: mirja paatelainen


    • kungstan

      Huh nuori eläkeläinen,varmaankin raskas työ uuvuttanut vaiko olet rasittanut liikaa itseäsi? Taitaa ne eläkevuodet tulla vain tekemättömästä työstä,vaiko jopa pää meni ?

      • PAM ja siihen loppui

        Höpö höpö, kyllä sitä voi eläkkeellä olla jo vaikka kolmekymppisenä kuten minä, sillä jotkut voivat joutua työtapaturmaan kun kyse ei ole mistään pitsinnypläyksestä.


    • Äänekoski=Chetto!

      Entisenä äänekoskella asuneena tämä tällänen mustamaalaaminen ei yllätä,tuo kylä pahanen on häpeä pilkku keski-suomelle,yksi preikä! ..jos joku kysyy mistä olen kotoisin niin vaikenen,oikeest muuttakaa Illi ja Mimmi pois tuolta ja äkkiä,tuossa jumalan hylkäämässä chetossa ei ole tulevaisuutta kellään,ei mitään pohjaa rakentaa tulevaa!

      • toi oli hyvin kirjoitettu enkätuhon oikein voi lisätä mitään suunitteilla on kyllä muuttaa pois täältä peräsuolesta ei täällä ole ihmisen hyvä olla


    • rokkipoika

      jaa illikös vai tony vai alex mikä nyt olikaan ei ole koskaan harrastanut kiusantekoa tai paskanpuhumista.empä ole tiennykkää että voi saada eläkettä jos ei ole ikinä tehny töitä

      • Eiköhän meistä jokainen ole joskus jostakin paskaa puhunut ja joitakin kiusannut,eläkkeelle pääsemiseen voi olla monia syitä ei siinä tarvitse aina olla työelämässä ollut. Nykyajan nuoret kerryttävät eläkettä heti työelämään päästyään,mutta meidän vanhempien ihmisten piti tehdä töitä 23 ikävuoteen asti ennen kun alkoi kertymään eläkettä. Ja vielä sekin että kyllä niistä eläkkeistäkin joutuu maksamaan veroja .T: mirja paatelainen


    • äänekoski:urpolandia

      Käykö se niin naamaan jos toinen on eläkkeellä,hitto jokainen on oman elämänsä eläny miten sattuu,ei ole yhtä ainutta kultaista keski tietä,askel horjahtaa jokkaisella ja sen täytyy! Jokainen ihminen on laulun arvoinen ja oman elämänsä anti sankari,elokuvassa oma elämä! menkää peilin eteen jokane ja kysykää siltä kaverilta mikä siellä peilissä näkyy että "mitä MULLE kuuluu"

    • on muitakin eläkkeitä kin työeläke esim tykyvyttömyys eläke ja kyllä noita kiusantekoja ja paskanpuhumisia on tullut harrastettua muta lopetin ne koska ei oo järkevää touhua ja jos jotakuta kiinnostaa tai kyllähän te sen tiedätte että pääni takia olen eläkkeelä helpottaako ketään tämä tieto

    • musti7

      YLÄ VAI ALAPÄÄN TAKIA

      • hyvä kysymys muuten kumpikin joutunut kovalle rasitukselle mutta eläke yläpään takia


    • Kunnon kansalainen

      Taattua ihmiskuonaa. Pysykää äänekoskella, sinne kuulutte.

      • no ei taideta pysyä ollaan ajateltu muuttaa jonnekkin missä ois viksumpaa porukkaa ehkäpä tulemme ... kunnon kansalaistten ... luokse mitäss sitten mieluiten kyl muutettas mahdollisimman kauas muista ihmisistä ettei tarttis olla kenenkään kanssa tekemisissä


      • roti

        Vai kunnon kansalainen?? Kunnon kansalainen ei hauku täällä toisia ihmiskuonaksi. Katsopas peiliin ja pitkään sekä yritä tajuta mitä tänne kirjoitat.


      • roti kirjoitti:

        Vai kunnon kansalainen?? Kunnon kansalainen ei hauku täällä toisia ihmiskuonaksi. Katsopas peiliin ja pitkään sekä yritä tajuta mitä tänne kirjoitat.

        Samaa mieltä olen ettei kunnon kansalaiset hauku toisia.Jokaisella on vastuu omista asioistaan ja ne pitäisi pitää kunnossa. Minua pistää vihaksi se ettei voida tulla kasvotusten sanomaan jos on jotain sanottavaa vaan täällä kirjoitellaan mitä mieleen juolahtaa ja kaivellaan vanhoja asioita. T: mirja paatelainen


    • Veikko vaan

      Pois vaan sieltä jos ei mikään sido olemaan,yli kymmenen vuotta sitten lähdimme kun saimme niin tarpeeksemme ja ei olla kaduttu päivääkään! Suotta polttaa kynttilää kummastakin päästä itsekeskeisten ihmisten hautaan vajoavassa tuppukylässä joitten asukkien älykkyysosamäärä on sama kuin järvisimpukalla!

    • A.Tuppurainen

      Tervetulloo savvoon,tiällä ee katota kettään kieroon eekä jauheta paskoo,mitä nyt kevväällä pellolle! :)

    • kuopio

      älä nappu perse valita

    • MiesMustissa

      Loisen tunnistaa siitä että pitää nilittää suomi24 palstoilla asioitaan.
      Iteppä olet elämäsi päättänyt elää kuten elät, joten turha on enää mistään valittaa, kaikki mitä tapahtuu on ihan oikein, sinulle ja koko suviullesi, rotta.

    • En halua valittaa,mutta muutettiin maalle että saataisiin olla rauhassa,niin eipä sekään ollut ihmisten mieleen. Kiva paikka saatiin vuokralle syrjästä,mutta nytkään eivät ihmiset anna meidän elää ja olla rauhassa. Tuntuu että meidän elämää ja tekemisiä pitää tonkia ja kirjoitella siitä ja viesteillä uhkailla kaikkea älytöntä. Tietääkseni en niille ihmisille ole mitään pahaa tehnyt,olen vain halunnut elää rauhallista elämää perheeni kanssa joka sekin on jo osittain pystytty hajoittamaan älyttömien kakkapuheiden myötä. T: mirja paatelainen

      • MiesMustissa

        Sitä niittää mitä kylvää.
        Ehkäpä Romania olisi teille sopiva maa.


      • Ei naapuri

        Viitsitkö mimmuska sen verran tarkentaa että ovatko nämä teidän nykyiset maalaisnaapurit olleet teitä kohtaan asiallisia etteivät he kenties turhaan leimautuisi kiusaajiksi.
        Hyvää joulunodotusta ja parempaa uutta vuotta teille.


      • Ei naapuri kirjoitti:

        Viitsitkö mimmuska sen verran tarkentaa että ovatko nämä teidän nykyiset maalaisnaapurit olleet teitä kohtaan asiallisia etteivät he kenties turhaan leimautuisi kiusaajiksi.
        Hyvää joulunodotusta ja parempaa uutta vuotta teille.

        Kyllä nämä nykyiset naapurit ovat ihan asiallisia eikä heidän kanssaan ole ongelmia ollut. Eivät ainakaan ole mitään sanoneet ja melkein kaikki nostavat kättä ohi kulkiessaan. Hyvää joulun odotusta myäs sinneT: mirja paatelainen


    • markkamäen vosu

      "eivät ihmiset anna meidän elää ja olla rauhassa". kukas siellä teitä siellä maalla häiritsee.AINOASTAA MUITA VARMAAN HÄIRITSEE SE ILLIN MOPOLLA AJELU KUN OTETTU ÄÄNENVAIMENNIN IRTI TAI SISUSKALUT TAHELLEEN POIS, EI NE ÄÄNET TEHOA TEE

      • kannattas noi silmä lasit hommata jos oot nähnyt mun ajelevan mopolla kyseessä on kumminkin 200 cc crossi mönkijä ja siinä on 4 rengasta mopossahan on vain 2 rengasta ja se on alle 50 cc eli pienehköjä eroja lineen mönkijä kulkee 150 kmh ja mopo vain 45 kmh ja toi ääni on siksi aika kova koska kyseesä on teho pakoputki joka tuo todellakin tehoa no voi kyllä olla et oon ollu niin sekaisin että ajan mopolla ja kuvittelen ajavani mönkijällä no niin tai näin kivaa on ollut ja tulee olemaan


      • markkamäki vesitorni

        ILLI OLI LAITTANUT MÖNKIJÄÄN ÄÄNENVAIMENTIMEN . MUTTA SIINÄ ON LISÄ VALOT OLISIKO SYYTÄ ILMOITTAA VIRKAVALLALLE ....


    • case57

      maalla on tyyli että moikataan kaikkia tunnetaan tai ei

      • No kyllähän ne juttusillakin joskus käyvät. Ja ihan mukavia ihmisiä täällä on. Ne jotka ovat kakkajuttuja puhuneet ja uhkauksia kirjoittaneet ovat ihan muuta väkeä,ilmeisesti joitakin vaan harmittaa jos meillä on mieheni kanssa välit hyvät ja molemminpuolinen luottamus. T: mirja paatelainen


    • vanha tuttu

      Kyllä paskanjauhajia riittää joka kaupungissa, antaa toisten puhua, mitä niistä välittämään vaikka se pistääkin vituttamaan välillä.

      Mutta nyt sulla Illi on tuhannen taalan paikka näyttää että kyllä sää kunnolla osaat olla ja hoitaa perhees ja lapses. Ja ehkäpä on kaikkein paras että työ asuttekin siellä maalla, niin saattepahan olla rauhassa muilta, ettekä häirihe täällä kaupungissa muitten elämää.... jos ymmärrätte mitä tarkoitan...

      Mainettaan ei pääse koskaan karkuun, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä ruveta elämään kunnolla.

      Hyvät joulut teille ja toivottavasti tulevaisuuskin näyttää valoisalta

    • MiesMustissa

      Jos alatte elämään kuten ihmiset niin ehkä joskus vielä hiukka tilanne rauhoittuu.

      Meinaten jos kännistä ja aineissa rihuu niin turha odottaa että kukaan viittii teidä ihmisinä pitää, että ei millään pahalla.

      • no niimpä meillä ei kyllä toki juoda eikä käytetä päihteitä ja kunnon rauhallista elämää tässä yritetään viettää oon kyllästynyt entiseen elämääni jo joitakin vuosia sitten


    • Sivusta seurannut

      On aikoihin eletty kun sekakäyttäjä sossupummia pitäisi alkaa kunnioittamaan. Hirttäytyisi, niin tekisi yhteiskunnalle palveluksen.

      Mokoma ketale!!

      • Sossupummeja ei olla ja viinaa ei tässä talossa juoda ja lääkkeitäkään ei käytetä,viimeksi olen juonut yhden siiderin huhtikuussa ja mieheni yhden oluen. Olen kaikille kavereillekkin sanonut että kylään saa tulla kun ei ole minkään päihteiden vaikutuksen alaisena ja jotkut sitä ovat kunnioittaneetkin,mutta pari tyyppiä eivät ole sitä ymmärtäneet. T: mirja paatelainen


      • killinki2
        mimmuska68 kirjoitti:

        Sossupummeja ei olla ja viinaa ei tässä talossa juoda ja lääkkeitäkään ei käytetä,viimeksi olen juonut yhden siiderin huhtikuussa ja mieheni yhden oluen. Olen kaikille kavereillekkin sanonut että kylään saa tulla kun ei ole minkään päihteiden vaikutuksen alaisena ja jotkut sitä ovat kunnioittaneetkin,mutta pari tyyppiä eivät ole sitä ymmärtäneet. T: mirja paatelainen

        Hienoa kuulla. Tulkaa killinkiin niin tarjoan teille pizzat. Taikina on tehty puhtaaseen keiteleen veteen, ja liha on salakaadettua hirveä kivetyltä. Muut raaka-aineet on huolella valikoituja, ja hyvin säilytettyjä.

        T:killinki2


      • saanen huomautta kaikkitietävälle etten ole sekakäyttäjä enkä liioin sosiialipummi enkä pyydä kenenkään kunnioitusta hirttää en voi itseäni koska ei moiseen ole tarvetta ja jos en muuta olen juuri sinun kiusallasi täällä ja vaimoni ja lapseni tarvitsevat minua eli ei muuta kuin hyvää joulua sinulle


      • Civilized Brutalized

        Joku iikolli täällä taas vaahtoaa. Kyllä se on niin että tää yhteiskunta tuottaa itsensä näköisiä ihmisiä, ja jos joskus halutaan vielä elää ihmisarvoista elämää niin ensin pitää repiä alas koko yhteiskunta.

        Palkkaorjilla ei ole mitään aihetta ylimielisyyteen. Mutta kun ei omalle riistolle voida mitään, jos sitä edes tunnistetaan, niin käydään sitten vielä alemmas poljettujen kimppuun. Säälittävää.


    • ellene

      Kamalaa tekstiä täällä. Todella harvoin kyllä tulee käytyä lukemassa ja se syy muistuu heti mieleen, kun lukee näitä juttuja. Miten ala-arvoisesti voidaan toiselle puhua? ja tosiaan nimettömänä, keskustelun aloittaja sentään esiintyy nimellään. Ihmiset voi tehdä parannuksen ja huonoon elämään voi kyllästyä. Eikö hiukan armollisempia voitaisi olla toisille? toivon teille kaikille kirjoittajille rauhaa sydämeen ja siunattua Joulua.

      • Profiloija

        Tekstistä huomaa että mustalainen kyseessä. Tarpeeksi paljon kun tekee pahaa, niin se jumalanpelko tuottaa tuollaista tekstiä.


      • Profiloija kirjoitti:

        Tekstistä huomaa että mustalainen kyseessä. Tarpeeksi paljon kun tekee pahaa, niin se jumalanpelko tuottaa tuollaista tekstiä.

        ei titääkseni ole mustolais verta ja yläkerran ukkoa en pelkää ehkäpä vain olen kyllästynyt pahantekoon ja kaikkeen ylimääräiseen ehkä olen huomannut että perheen kanssa on mukavaa rakentaa kotia ja olla siellä jos kirjoituksissani on jotain muuta vikaa kuin kirjoitus virheet ilmoita toki ylläpidelle KIITOS


      • Profiloija kirjoitti:

        Tekstistä huomaa että mustalainen kyseessä. Tarpeeksi paljon kun tekee pahaa, niin se jumalanpelko tuottaa tuollaista tekstiä.

        En tiedä ketä tässä tarkoitetaan mutta vastaanpa kuitenkin. Me ollaan ihan vaaleita ihmisiä molemmat,ei mustalaisia. En tiedä kelle olisin niin pahoja asioita tehnyt että tarvitsisi jumalaa pelätä. Jokainen meistä miettikööt omia sanojaan ja tekojaan ennen kun toisia moittii. T: mirja paatelainen


      • Civilized Brutalized
        Profiloija kirjoitti:

        Tekstistä huomaa että mustalainen kyseessä. Tarpeeksi paljon kun tekee pahaa, niin se jumalanpelko tuottaa tuollaista tekstiä.

        Arjalaisten ja indoeurooppalaisten valloittajien perintöä jatkava Suolen valtio on tehnyt meille metsäläisille saman kansanmurhan kuin mustalaisille ja saamelaisillekin. Metsät ja elävä perinne tuhottu, lapset laitostettu sukupolvesta toiseen, alistettu taloudelle ja tuotannolle. Yhtä köyttä tässä pitäisi vetää kaikkien alas poljettujen, eikä tehdä kunnon kansalaisena yhteistyötä isäntien ja valtion kanssa.


    • Ruuskanen

      Mitens se sanonta meninkään? sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee . Jokainen tekee virheitä elämässä ja virheiden kautta oppii. jos oppii.
      Illin olen tuntenut siitä asti kun osa teistä vielä pasko vaippohin ja osalle kasvo palleihin karvanhaituvaa. ja luulen että moni tuntetunut kauemminkin kuin minä MITÄ VITTUA SITÄ JUNKAAMAAN Menneitä. .

    • Velkoja1

      Hyvä että menee hyvin.tässähän on mahkut saada lainatut rahat pois?

      • Velkojalle kysymys kuka on velkaa? Itse tietääkseni olen maksanut kaiken takaisin mitä olen lainannut. T: mirja paatelainen


    • Kontulankundi

      älkää heinäkengät valittako menkää vaan kylvää perunaa ja ajelkaa traktoreilla

      • jjkkuu

        Mene sinä frägää housuus metrotunneliin ja juomaan pirkkakalijaa.


      • C.B.
        jjkkuu kirjoitti:

        Mene sinä frägää housuus metrotunneliin ja juomaan pirkkakalijaa.

        Maaseutua ei olis ilman kaupunkeja (linnoja), eikä kaupunkeja ilman maaseutua. Loppu pitäis tehdä molemmista. Ja puupelloista taas ikimetsiä.


    • sivusta katsoja

      Eikös illi joutunu syömää jotai lääkkeitä psyykkeeseensä ja nyt väitetään ettei syödä mitään lääkkeitä. Ilmeisesti herra on sitten parantunut

    • Täytyy sen verran avautua näin keskustelun loppuun asioista. Se vain on yksinkertaisesti on niin että pieni paikkakunta = suuret puheet. Ja ne jotka kirjoittavat asioista evät nimimerkillä ovat niitä jotka eivät ole ihmisiä koskaan edes tavanneet. Kunhan purkavat pahaa oloaan täällä kirjoittaen. En ole itsekkään täydellinen, vikaa kyllä löytyy kun peiliin katsoo. Ei pitäisi olla kenäkään vastaan sitä ajaako mönkillä vai trakrorilla, juoko vai polttaa, Viinan kuitenkin joutuu itse juomaan jokainen. Kunnon ihmisiä tässäkin ketjusta on ihan jokainen, omalla tavallaan. En sen kummemmin lähde ruotimaan asioita, ne tietää jotkaa tietää...

    • MiesMustissa

      Jos kertoo että on menneet jättänyt taakseen, niin miksi ei voida antaa olla rauhassa?
      Onko joka valittajalla oma elämä niin täysin perseestä että pitää aiheuttaa muille kiusaa, nähtävästi.

      Minä olin ite syvällä suossa, sieltä nousin vaikka en sitä uskonut ja sain rauhan, suodaan se myös aloittajalle ja hänen vaimolleen.

    • on hienoa kuullaetä paska ojasta nousee ihmisiä ja toivon että sieltä vielä moni nousisi on jotain hienoa kun sieltä edes vähän pääsee ylös itselläni on vielä pitkä matka ja varoa ettei tipu uudeleen ja se on tosi etten ryyppää enkä syö mitään pöllön lääkkeitä joskus jos pakko on niin otan särkylääkkeen toi vaimo pitää ukon hittosoikoon aika kovassa kurissa

    • KISSATYTTÖ

      Eikö teillä oikeasti ole muuta tekemistä kun kirjotella jossai hemmetin foorumeilla. kurjaa taitaa olla jokaisen elämä jos täällä enempi kun kerran kirjotteleepi. itse löysin sattumalta tämän palstan ja oli kyllä viimeinen kirjoitus

      • MiesMustissa

        Mikä sinä olet kertomaan kellekkään missä aikaansa viettää.
        Nyt taisi pienen piltin kädet paskaantua, saitkohan oiken pahankin viruksen kun luit tätä kirjoitusta...


      • MiesStay-upeissa

        Miksi et vain käyttäny mimmuska68 nimimerkkiä kun se on jo sinulle rekisteröity.


      • MiesStay-upeissa kirjoitti:

        Miksi et vain käyttäny mimmuska68 nimimerkkiä kun se on jo sinulle rekisteröity.

        Minun ei tarvitse käyttää muita nimimerkkejä kuin ihan omaani. Eilen en ole edes ehtinyt kirjoittamaan kun on ollut puuhaa pienen yksi vuotiaan pikkuneidin kanssa. T: mirja paatelainen


    • NNKK321

      Minusta on ainakin mukava nähdä, että Illi on parempaan päin. Jatka samaan malliin. Jos pahaa sanottavaa on, ni oikealla nimellä voi toki kirjoitella kun henkilökohtaisuuksia latelee. Itse en Illiä tunne, juttuja vaan kuullut, eikä ne aina mairitelevia ole ollut mutta... Mukavaa jatkoa sinulle ja perheellesi!

      • turhaa vihaa

        illin ja sen perheen mahdotonta yrittää mitään elämää keskisuomessa .


    • Velkoja1

      Mutta ne velat?

      • illi supporter

        Pelkuri velkansa maksaa XDDDDD


      • Edelleen haluaisin tietää kuka on velkaa? T: mirja paatelainen


    • Verokarhu

      ilmeisesti miehesi jollekkin muullekkin kun valtiolle

      • kai tuota velkaa on siunaantunut voi niitä toki multa kysyä jos oon jollekkin jäännyt velkaa millekään tyypeille en maksa olemattomia tekaistuja velkoja ne on noitten narkkareitten hommia joillain kun on tapana paukasta ilmoitus että olet 5000 euroa velkaa sellaiset saa haistaa ................


      • Kirvesmies29
        illi1 kirjoitti:

        kai tuota velkaa on siunaantunut voi niitä toki multa kysyä jos oon jollekkin jäännyt velkaa millekään tyypeille en maksa olemattomia tekaistuja velkoja ne on noitten narkkareitten hommia joillain kun on tapana paukasta ilmoitus että olet 5000 euroa velkaa sellaiset saa haistaa ................

        Oikea asenne! Velanperijät on vain pirinarkkeja jotka yrittää tekaistuilla veloilla rahoittaa pirin käyttönsä. Jo eläkkeelle mennyt Rikosylikonstaapeli Junikkakin vihasi narkkareita ja heidän olematonta moraaliaan.


    • velkoja1

      No annetaampa olla tää vippi kun en viitsi lähteä perimään .kunhan pysyt sillätiellä ettei tarvii heti pettyä!

    • SaVon SePPä

      Minusta kanssa tuntuu että joillakin on liikaa aikaa kun pitää kytätä toisten puuhia ja sitten arvostella. Olisivat omillaan ja huolehtisivat omista asioistaan. Jos Illi elää vaimoineen ja lapsineen omaa elämäänsä, mitä se muille kuuluu..? Ja kun mies on saanut asiansa kuntoon niin annetaan olla rauhassa eikä kasata paineita joutavalla paskanjauhamisella. Menneisyys on jokaisella ja tulevaisuuteen katsomme ja siihen voimme vaikuttaa. Olkaamme ja eläkäämme sen mukaan ja arvoisesti.

    • PUTIN

      MITÄ IHMEE PASKAA TÄÄLLÄ MUKA JAUHETAAN.

    • täällähän on saatu ihan hyvä keskustelu aikaiseksi ja eihän toki kaikki voi tykätä kaikista mulle sama mitä ihmiset ajattelee se ei vaikuta minun elämän muutoksen haluamiseen vielä olisi edessä muutama vanha tuomio lusittavana mutta en lannistu vaan jatkan eteenpäin harmittaa vain kun vaimolle jää aivan liikaa vastuulle asioita kesällä muummossa tehdä metsässä puu työt jotta on talveksi lämmitys puita mutta eiköhän kaikki luonnistu kun on vain uskoa huomiseen

    • Kekkonen2

      Ei taida kovin "vanhoja" olla jos istumaa joutuu vielä lähteä, yleensä passitus tulee vuoden kahden sisään tuomiosta eli et varmaankaa ole kovin hirveästi rauhoittunut

      • 3v 3kk vanha juttu vasta tulossa käsittelyyn sille ei voi mitään


      • nimismiäs
        illi1 kirjoitti:

        3v 3kk vanha juttu vasta tulossa käsittelyyn sille ei voi mitään

        Onko väkivalta vai omaisuusrikos kyseessä?


      • nimismiäs kirjoitti:

        Onko väkivalta vai omaisuusrikos kyseessä?

        väkivalta lusin sen pois ja jatkan normaali möllöttämistä täällä maalla


      • Venkula59
        illi1 kirjoitti:

        väkivalta lusin sen pois ja jatkan normaali möllöttämistä täällä maalla

        Mitä sinä Illi vanha vasikka ja rotta, joka on raiskauksestakin liskolla kököttänyt täällä vingut? Siinä ei montaa sekuntia mennyt, kun sait kuopiossa omassa sellissäsi turpaasi ja lähdit matkaselliin häntä koipien välissä.


      • vanginvartija
        Venkula59 kirjoitti:

        Mitä sinä Illi vanha vasikka ja rotta, joka on raiskauksestakin liskolla kököttänyt täällä vingut? Siinä ei montaa sekuntia mennyt, kun sait kuopiossa omassa sellissäsi turpaasi ja lähdit matkaselliin häntä koipien välissä.

        Kerro lisää,kun kerran tunnet/tiedät tapauksen


    • Päällikkö

      Mitä kyseisen "herran" touhuja muistaa, niin linnassa saisi olla lopunikää.

      • Tässä ollaan ihan rauhallisesti eletty yhdessä illin kanssa noin kaksi ja puoli vuotta. Ihminen voi muuttua lyhyessäkin ajassa jos niin haluaa,sillä jokainen meistä itse päättää miten elämäänsä elää ja Illi haluaa nykyään elää perheensä kanssa. Kukaan ei pysty menneisyyttään ja vanhoja tekojaan muuttamaan,mutta nykyisyyden ja tulevaisuuden voi kun annetaan siihen mahdollisuus. Paitsi jos kotona möllöttely on rikollista niin kaipa siitä sitten tuomion voi lykätä monellekkin täällä kirjoittavalle. T: mirja paatelainen


    • -nykkirauta-

      vieläkö illi pitää ulko ove karmeissa kirvestä tai taskussa jotain linkkaria pelkäen että joku tulee kiusaamaa sitä

      • no empä pelkää kiusaamista nykyään vain on kaikkia ihme tyyppejä liikkeellä muta eipä oo puukkoa tullu pidettyä moniin vuosiin mukana tulee turhia vahinkoja eikä oo oven karmissa kirvestä se on liiterissä minne kuuluukin mulla n niin äkänen akka ettei tartte moisia välineitä


    • mutta nyt hyvää ja rauhallista joulua kaikille ja toki myös parempaa ja hyvää uuttavuotta toivottaa meidän perhe

    • kaivohotelli

      Syöhä kinkkua

    • Kaija koo

      Hirtä ittes ihmispska.

      Muille, hyvää joulua!

      • Ihan tarkennusta vaan olen vailla että kenen pitäis itsensä hirttää? Näin jouluna tietysti monikin jolla ei ole perhettä ja läheisiä voi päätyä niin kurjaan ratkaisuun ja päättää elämänsä,mutta meillä ainakin on illin kanssa toisemme ja ihana pieni tytär joka antaa syyn elää vielä monia monia vuosia sekä muut läheiset ihmiset. T: mirja paatelainen


    • Ökkötörö

      hassua että jos ei ole 46 ikävuoteen ollut päivääkään töissä mutta on työkyvytön terve mies. Jotain on kyllä yhteiskunnassa vialla. Koiria jää autojen alle mutta jätkät vaan porskuttaa...

    • Likolahti

      Mites Illi ootko koiriasi nussinut viime aikoina? Mitenkäs ootko tehny banaanilitkua? Vieläkös oot poikas Kaitsun kanssa nussinu Päiviä kaksykkösellä? Saitko Päiviltä aidsin?

      • no empä harrastele tommosia asioita kuin naisten kanssa ja tarkemmin ottan vaimoni kanssa banaanilitkua en oo valmistanut vuosiin ja aidsia en sairasta enkä muitakaan tautia ei mulle tartte omia harrastuksiaan työntää mää pysyn ihan näissä normaaleissa asioissa et sillein


      • Illionelukka
        illi1 kirjoitti:

        no empä harrastele tommosia asioita kuin naisten kanssa ja tarkemmin ottan vaimoni kanssa banaanilitkua en oo valmistanut vuosiin ja aidsia en sairasta enkä muitakaan tautia ei mulle tartte omia harrastuksiaan työntää mää pysyn ihan näissä normaaleissa asioissa et sillein

        Ilkkahan se on monesti runkannut sitä Max koiraansa, pitää tehdä eläinsuojeluilmoitus.
        Illihän oli sen Terhinkin pannut paksuksi sen ollessa alaikäinen ja illi oli itse 40, eli pedofiilihan tuo on.


    • Oon tässä seurannut tätä keskustelua js tullut siihen tulokseen että,täytyy joillakin olla tylsä elämä, kun ei ole muuta tekemistä kun kaivella Illin elämää oikein mikroskoopilla. Mun mielestä Illin lapset ja entiset tyttöystävät vois jättää rauhaan. Niiden ihmisten joilla on jotain sanottavaa Illille,niin kannattais varmaan tulla käymään kylässä eikä täällä kirjoitella. Itse oon tottunu siihen että sanotaan suoraan asiat jos sitä on,eikä kirjoitella nimimerkin turvin. Ei kannata esittää kaveria nenän edessä ja sitten näillä palstoilla kirjoitella täyttä paskaa.T: mirja paatelainen

    • Päällikkö

      Ilmeisesti vakka löytänyt kantensa. Nyt muuttakaa hornan *ittuun yäältä, vaikkapa venäjälle

      • Se taitaa olla ihan sama missä asutaan,kun joillakin ihmisillä ei tunnu olevan muuta tekemistä kuin kaivella mieheni elämää,niin entistä kuin nykyistäkin. Edelleen oon sitä mieltä et tulee rohkeesti vaan käymään ja sanoo jos on jotain sanottavaa. T: mirja paatelainen


    • koskenkorvaaaa

      ois kiva tietää että millä rahalla illi ostelee kaikenmaailman tietokoneita ja mönkijöitä ynnä muita stereoita ja maalailee yms kaikkee kun saa vain jotain työkyvyttömyyseläkettä ja sehän ei montaa sataa ole ja perhekkin ja autovakuutuksetkin lisävaloineen päivineen pitää maksaa ja olette kehuneet ettette saa mistää apuja... viinan poltollako noi vehkeet on maksettu vai jätetty maksamatta. mites illin elatusmaksut varmaan 7 lapsesta, onko ne maksettu vai meneekö veronmaksajien rahjoista nekin maksuun, taitaa olla moni kakku päältä kaunis...

      parempaa uuttavuotta

      • no ei tätä omaisuuta kyl kovin paljoa oo ja halvallakin saa jotakin ja kyllähän tota velkaakin on aika paljon joo ei me saada soskusta eikä mistään mitään tukia ja parempi niin kyllä tässä välillä tiukkaa on mutta jotenkuten on pärjätty ja ihan laillisin konstein et ei oo viinan myyntiä eikä muutakaan


      • Elatusmaksut menee maksukyvyn mukaan siihen asti kunnes lapsi täyttää 18v. Eläke ei järin suuri ole eikä kodinhoidontukikaan,mutta toimeen tullaan,joskus pystyy jotain edullisesti ostamaan kuten esim tietokoneen muutamalla kympillä. Ja onneksi joillekkin ihmisille pystyy maksamaan osamaksulla,mitä heiltä on ostanut. En ymmärrä miksi ihmisiä kiusaa se että meillä on jotain vanhoja mööpeleitä,jokainen pystyy kyllä sellaisia hankkimaan ja pitämään jollei työnnä rahojansa viinaan ja huumeisiin. T: mirja paatelainen


      • komosto
        illi1 kirjoitti:

        no ei tätä omaisuuta kyl kovin paljoa oo ja halvallakin saa jotakin ja kyllähän tota velkaakin on aika paljon joo ei me saada soskusta eikä mistään mitään tukia ja parempi niin kyllä tässä välillä tiukkaa on mutta jotenkuten on pärjätty ja ihan laillisin konstein et ei oo viinan myyntiä eikä muutakaan

        Taitaa Illin äiti vielä elättää poikaansa suurella eläkkeellään.


      • komosto kirjoitti:

        Taitaa Illin äiti vielä elättää poikaansa suurella eläkkeellään.

        mammahan meille ostaa ja maksaa kaiken kohta tulee talo ja kaikki mahdollinen hahh tai sitten ei omilla pärjättävä


      • pullat uunissa
        komosto kirjoitti:

        Taitaa Illin äiti vielä elättää poikaansa suurella eläkkeellään.

        No taitaapi olla kohta lisää niitä elätettäviä tulossa


      • tietämätön

        mitä ihmettä en ole kuullut että auton vakuutukseen vaikuttaa se jos siinä on lisävalot? onko ne paljonkin kalliimmat ne vakuutukset sillon jos on lisävalot?


      • tietoinen nainen

        kyhyl ton mihen ei tarvii ketään väkisin maata .


      • murukolo
        tietoinen nainen kirjoitti:

        kyhyl ton mihen ei tarvii ketään väkisin maata .

        Kyllä sille on tarjokkaita riittäny


    • ompahan taas juttuja no hyvä että jollakin mielikuvitus pelaa ja tietoa pisaa on hyvä tietää itsekkin asioista

    • Aikuinen nainen

      Eiköhän kaikki varmaan tiedä että olet pannut lukuisia alaikäsiä

      • niin no sitä en kiistä etteikö niin olisi tapahtunut mutta kyllä noi ns kertomukset ovat aika väritettyjä ja kyllä seksi ja raiskaus on aivan eri asioita ja muutoinkin on asioitani väritelty aika rajusti mutta on niitä kyllä muittenkin ihmisten juttuja muuneltu joten en ole ainoa no nykyinen vaimoni ainakin on 46 vuotias ei linee sakkolihaa no ei tässä muuta


    • isoäiti

      Eiköhän niitä muitakin miehiä ole kun kyseinen henkilö jotka ovat alle 18v. tyttöjen kanssa olleet. Nykyään nuoret aloittavat jo aikaisin tuon seksin harrastamisen jopa jo 12 vuoden ikäisinä. Monesti nuoret tytöt kiinnostuvat itseään paljonkin vanhemmista miehistä,koska nämä ovat kokeneempia kun nuoret pojat. Nämä nuoret tytöt kirjoittelevat keskustelu palstoilla ja etsivät seuraa juuri vanhemmista miehistä. Mielestäni vanhempien tehtävä olisi seurata missä sivuilla alaikäiset lapset pyörii ja mitä kirjoittelevat. Itse olen pitänyt huolen ettei lapseni alaikäisinä päässeet kirjoittelemaan mihinkään keskustelu palstoille.

    • Kiljutiimi

      Kiinnostaisi kovasti tietää tuon legendaarisen banaanilitkun ohje?

    • neitsyt69

      ILLI ON PORNO KEISARI ! ! !

    • rudi 69

      Kaikki eivät ole saaneet tuomiota raiskauksesta.

      • eipä sekään ole ihme homma saada äänekoskella eikä varmasti tartte kyseistä tekoakaan tehdä mutta kaikkihan tonkin asian varmaan tietää kun oli 100 ihmistä katsomassa ja pitämässä tyttöä kiinni


      • tillukka

        Aika erikoinen juttu tuo raiskaus syytös,miksi tyttö joka on raiskattu haluaakin alkaa seurustelemaan tämän henkilön kanssa sen jälkeen kun hän on tuomionsa istunut ja kiven sisältä vapautunut? Kirjeenkin jopa kirjoittanut jossa myöntää valehdelleensa raiskauksesta. Outoa käytöstä!


    • Kiusaajat raukkoja

      Onko kukaan saanut asiattomia viestejä numerosta: 041 700 5857? Yritän selvittää kuka tyyppi on. Kaksi vaihtoehtoa on jäljellä, toinen Salossa, toinen Äänekoskella.

      • mitä kummaaaaa

        Siis täh! Ei kai kahta samanlaista puhelin numeroa voi olla. Ei kai Salossa ja Äänekoskella voi olla samanlaiset puh.numerot kahdella eri henkilöllä????!!!


      • nieminen2

        yritetäänkö noitakin juttuja laittaa illin syyksi ? ? ?


    • Suomen Sisu

      Ei tosiaankaan. Vaan ehkäpä nämä ei tykkää Illistä?

      • nieminen2

        ehkä sekin mies turhaan vihattu . onhan hänellä menneisyys mutta on sitä liikaa muuneltu !


    • jeesus44

      KERRO NYT SE BANAANIKILJUN OHJE JO

    • Suomen Pisu

      Sitähän just yritin sanoa että vainoamiseen ei välttämättä tarvita mitään syytä. Mun nimimerkki on karkeaa pilaa. Halveksittavaa sakkia ovat nämä suomen sisun porukka.

      • hegel

        Mistä oot saanu päähäsi että suomen sisu yhdistys sua vainoaa? Aika vainot päällä O_o


    • juissipa

      haha...illi hassun outo tyyppi ja hiukan epämääräinen käytökseltäään ollu ja tulee olemaan aina =) mutta ei prkl tuo kaikki p..ska mitä täällä kirjoitetaan...jos herra on syylinen noihin juttuihin niin ilmeisesti Poliisi aloittaa tutkinnan Suomessa ja senjälkeen lautamiehet tutkii/hutkii... jättäkää nyt jo hullu rauhaan =)

      • ex virkamies

        niin ei nukkuvaa karhua kannata herättää. antaa sen nyt vain levätä rauhassa ehkä kaikkien sillon on paree olla !


      • kuulostelija

        no joo joillekkin vaan tuntuu tuo kyseinen henkilö olevan punainen vaate,eikä ihmisen anneta rauhassa elellä omissa oloissaan,vaan väkisin pittää kaikkea juttua keksiä. Noista jutuista ei varmaankaan edes murto-osa piä paikkaansa. Jokaisesta ihmisestä varmaan löytyy paljonkin juttuja ja tyhmähän kaikkia juttuja uskoo! hullu saa olla mutta ei tyhmä


      • mikonraitti
        kuulostelija kirjoitti:

        no joo joillekkin vaan tuntuu tuo kyseinen henkilö olevan punainen vaate,eikä ihmisen anneta rauhassa elellä omissa oloissaan,vaan väkisin pittää kaikkea juttua keksiä. Noista jutuista ei varmaankaan edes murto-osa piä paikkaansa. Jokaisesta ihmisestä varmaan löytyy paljonkin juttuja ja tyhmähän kaikkia juttuja uskoo! hullu saa olla mutta ei tyhmä

        Harvoin sitä syytömiä suomessa tuomitaan.... ohan siltä ainakin kolme kämpä palanu, kaks taloa missä se on asunu, yhest löyty alakeran ukko kuoleena kaivosta, mut näähä onkin varmaan itekseen syttynyt.....


      • raitin hurja
        mikonraitti kirjoitti:

        Harvoin sitä syytömiä suomessa tuomitaan.... ohan siltä ainakin kolme kämpä palanu, kaks taloa missä se on asunu, yhest löyty alakeran ukko kuoleena kaivosta, mut näähä onkin varmaan itekseen syttynyt.....

        ei jaksanut raahata ukkoa kovin pitkälle laitto kaivoon . sai myöhemmin lihasopan siitä !


      • HEIKKI 52
        mikonraitti kirjoitti:

        Harvoin sitä syytömiä suomessa tuomitaan.... ohan siltä ainakin kolme kämpä palanu, kaks taloa missä se on asunu, yhest löyty alakeran ukko kuoleena kaivosta, mut näähä onkin varmaan itekseen syttynyt.....

        ohkohan illin nykyisessä asunnossa millaiset ruumiin säilömis mahdollisuudet . voi olla että noita yliinnokkaita kun sinne menee että sille tielle jäävätkin ...


    • al-Mullah

      Onkos se tämä illi sitten se mr.white?

    • Paskantainen
    • Pässi

      Selvittäkää nyt perkele asioita. Pohjantien talon kaivosta löytyi ruumis 80-luvun alussa. Illi asui taloa 90-luvun loppupuolella. Ei nyt ihan kaikki Illinkään syytä voi olla. Tai sitten se piru tappoi myös Kyllikki Saarenkin.

      • mummeli46

        taidat tuntea tämän markkamäen eemelin kun tunnut tietävän asioista enemmän kuin moni muu kirjoittelija, olen kyllä samaa mieltä ettei kaikkia rötöksiä ja tekoja voida illin syyksi laittaa. kummallista miten ihmisillä ei tunnu olevan kenestäkään muusta kirjoitettavaa vaikka onhan täällä äänekoskella muitakin joista voisi puhua


      • vanha tuttu

        Antaa nyt miehen olla rauhassa, menneet on menneitä ja niistä tuomionsa on saanut ja istunu.

        Ei tehtyä tekemättömäksi saa vaikka kuinka täällä kirjottelette. Antaa miehen elää rauhassa perheineen siellä missä asuvatkin


    • kissanainen x

      jospa illi on oikeasti bätman

    • al mullahille ja muillekkin tiedoksi en ol mikään mr white enkä mikään mukaan pelkkä illi vain ja tule vain tänne kyselemään mikä tai kuka olen laitetaan kahvit tulemaan ja ajetaan mönkijällä

    • mustanaamio & devil

      .. jännä huomio 1 tyyppi kirjoittaa vain oikealla nimellä. ja vieläpä profiili kuvalla olisikin mielenkiintoista jos kaikkit toimisivat moisella tavalla.. HAASTE .. huom onko illi bätman kuka on robin ?

    • ewrfqweq

      minkä merkkinen mönkijä sulla illi on?

      • yamaha ysf 200 cc blaster crossi mönkijä 2 tahti koneella


      • illi1 kirjoitti:

        yamaha ysf 200 cc blaster crossi mönkijä 2 tahti koneella

        tuli virhe tohon se on yfs eikä ysf


    • al Mullah

      Thank´s Dr Illi, etsimme ainoastaan mr.white. halumme keskustella mr white kanssa. kun loydamme mr.white pois suomesta ja ystava on autetu.

      • no olkaapa hyvä


    • eläköön vallankumous

      pieni allu2.1.2015 23:23 1 SULJE
      Jokos muslimitkin on jonkun perässä?
      VASTAA
      FacebookTwittershare emailshare url Ilmoita asiaton viesti
      tero k2.1.2015 23:50 1 SULJE
      Onkos ne just niitä jotka päivällä oli s-marketin edessä vuokramersulla, car-rent luki kyljessä.

      Ulkonäkö oli sellainen ettei huvittaisi joutua noiden "kuulusteltavaksi". Lontoota vahvalla aksentilla väänsivät. Kuin suoraan qaidan rivistä.
      VASTAA
      FacebookTwittershare emailshare url Ilmoita asiaton viesti
      arne lingreen3.1.2015 00:270 SULJE
      ne on binlaadenin pojat soluttautuneet äänekoskelaiseen rikollisjärjästöön ja kohta nousevat valtaan koko suomessa . eläköön AL MULLAH !!!!
      VASTAA
      FacebookTwittershare emailshare url

    • pakolainen3
    • mehumaija!

      mitäs juttuja tuolta sitten löytyy,yhden ainoan uuden keskustelun löysin äänekoskea koskien

      • matti kassinen

        minäkin näin tuon kyseisen artikkelin siellä aika rumasti kyllä puhutaan. kuinka tuommoista saa julkaista


    • äänekoskesta löytyy paljon juttuja ja varsinkin erityisen paljon joistakin äänekoskelaisista näiltä sivuilta,mutta ehän kaikkia voi miellyttää t: mirja paatelainen

    • vaapukkainen

      SE ON MIES ISOLLA M5.1.2015 01:17 1 SULJE
      Tässä illan aikana olen lueskellut tätä typerää sivua, kun eräs ystävättäreni pyyti minua katsomaan, millaista sontaa tänne on ihmismieleltään rappeutuneet ns. ihmiset kirjoittaneet eli suoltaneet täyttä ****** monesta ihmisestä ja varsinkin YHDESTÄ KUNNON henkilöstä mies puolisesta. Hän on toki tehnyt paljon pahaa elämänsä aikana, mutta myös hyvää ja nykyisin elää hyvää elämää, mutta täällä häntä kadehtivat velttomunaiset onnettomat niinsanotut mieseläjät, jotka eivät ole hänen koiransa paskankaan arvoisia, jotka eivät ole kyvenneet samoihin naismääriin onnettomissa elämisään, eikä yhtä suureen suosioon elämänsä aloilla ja naiset jotka tätä henkilöä täällä myös haukkuvat, ovat rannalle jääneet ruikuttamaan kun kyseinen mies on mukaansa ottanut hyvänkin näköisiä ja myös kunnollisten perheitten ja eri kuntaluokkien tyttöjä.On aivan naurattavaa että te juntit keksitte älyttömiä valheita tai pienestä totuuden jyvästä paisutatte aivan uskomattomia satuja hänen teoistansa, luulisi teitä hävettävän ja nolottavan mitä teette, muttei teillä äitin hylkäämillä paskahousuilla ole edes järkeä sen vertaa suotu jotta ymmärtäisitte. Kyllä te täällä räksytätte kuin katu rakit nimimerkkienne turvissa, muttei kenestäkään, ei yhdestäkään ole huutelemaan omalla nimellä tai jopa itse mennä sanomaan kyseiselle miehelle niin sanottua asiaanne. Teistä ei koskaan tule miestä, niinkuin tämä kyseinen henkilö, teillä onnettomilla maanmatosilla olisi häneltä paljon opittavaa. Ette edes ole oikeutettuja kulkemaan samoja polkuja, mitä hän on kulkenut ja tulee kulkemaan. On todella alhaista ja tuomittavaa, että paskan puhumisella yritetään tuhota ja murtaa toinen ihminen, mutta tiedättekö mitä te ette ikinä tule mahtamaan hänelle mitään. Voitte keksiä juttuja ja syytteitä, mutta te itse olette ennemmin hirressä, kuin hän ja te itse ajaudutte siihen epätoivoiseen tekoon eli menette hirteen, jos älynne riittää tehdä hirttosolmua. Mutta tehkää se lääkkeillä ja viinalla, niitähän te älyn hylkäämät raukat vedätte muutoinkin.Älkää toki itkekö,kun vielä tuomionkellot soi ja pimeys tulee.ps : voikaa hyvin ja nauttikaa elämästä niinkuin hän tekee!
      VASTAA
      FacebookTwittershare emailshare url

      • satu 33

        no piruvieköön siinä on joku tyhjentäny sydämmestään asti tunteensa.saa olla onnen jolppi kelle tuo puhe on pidetty !!


      • ihmettelijä
        satu 33 kirjoitti:

        no piruvieköön siinä on joku tyhjentäny sydämmestään asti tunteensa.saa olla onnen jolppi kelle tuo puhe on pidetty !!

        No huh huh, mikähä lääkitys on kirjoittajalla ollu. Ja aika paljon täällä kyllä on tullu ihan faktaa, eikä mitään paisuttelua. Ite tunnut vaan vähättelevän kaikkea tapahtunutta, Ootko vieläkin noin rakastunu ettet pysty myöntämään itselleen tosiasioita,

        Mutta hyvät jatkot vaan illin perheelle


    • VITUTTAAKO NOIN PALJON jos mulla menee ihan kivasti ja oon onnellinen perheeni kanssa täällä maalla ja voin elää selvää elämää ja tiedän mitä teen ja missä kuljen kirjoittakaa ja puhukaa vain niin paljon kuin sielu sietää mutta mun on hyvä olla ja te ette pysty sitä mitenkään tuhoamaan polttakaa vain mun mönkijä ja pelit ostan uudet haukkukaa ja tehkää mitä haluatte mää vain oon ja en ikipäivänä haluaisi mennyttä elämääni takaisin oon hyt 47 v mutta olen vasta oikeastaan pari vuotta elänyt mutta voikaa kaikki hyvin vaikka tuntuu siltä että hukkuisitte PASKAAN

    • Ruuskanenko

      Onkohan tämä palsta ennemmin nimeltään mielensäpahoittajat :P
      JA TOI JOLPPI ON ENNEMMIN JYLPPY.
      Hyvä ystävä meidän perheelle jylpynperhe. ei mitään pahaa sanottavaa jylpystä ja heidän elämästään.

      jättäkkää illi rauhaa ja kiusatkaa minua .

    • jölppy

      jylppy prhe hmm onko se sitten hyvä perhe.ketkä pahoittivat mielensää, jolppi jylppy illi sinä kuka !

    • pamppu 67

      millos se illin kivitalo reissu olikaan tulossa ja mihin taloon menet

      • sanna 33

        tuskin hän sun kavereillesi antaa persettä


    • pamppu67

      tarkoitus olikin sitten selvittää että menikö heti liskoille piileskelemään

      • viipur

        tuskimpa illin tarvii ketään piileskellä ja käräjät on vasta tulossa


    • no jos jotakuta noin kiinnostaa niin käräjät on vasta ens viikolla ja meen laukaaseen pääsette taas liimailemaan mun sellin oveen niitä vammaisia lappujanne ja irvailemaan no onhan se hyvä että joillakin on kivoja harrastuksia

      • ihmettelijä

        Mikä helvetin puujalka ?


    • pamppu67

      ei se pelle uskalla kivitaloon mennä,ja eikös laukaaseenki mennä kivitalon kautta nykyäänkin. täytyys selvittää onko tuttuja laukaassa

      • pöllö

        sinäkö sitten oot rohkea kun täällä kirjoitat? mee suoraan illille sanomaan jos on asiaa


      • juolestunut äiti

        pamppu67 vieläkö teet juttuja pikkupoikien kanssa.kyllä jos linnassa ukot tietäs sinunkin todellisen taustan siellä oisit ton illin kanssa samassa kopissa siellä saisit hänelle kertoa asiasi itse olisiko jännää ..


    • isokund ss

      Ketjun aloittaja on saanut haluamansa julkisuuden,nyt olis aika maksaa velat yhteiskunnalle ja muille uhreille,eipä taida pystyä siihen,liskoile vain rauhassa .

      • täys käännös

        no eipä näy kellään muulla olevan pokkaa ja rohkeutta kirjoittaa täällä nimellään ja jopa kuvallaan . kun tolla illillä ja ihan tuntuu asiaa kirjoittavan ja asialliseen sävyyn kyllä täällä monella muulla olisi opittavaa . ja miksiköhän tämä illiksi kutsuttu ns pahis on saannut paljon tykkäyksiä ja kyllä aika moni jopa hänen ja hänen perheen puolella on ettette vain olisi hänelle kateellisia kun nykyisin menee paremmin kuin ennen . ja uskaltaa asioista puhua ei hän toki puhdas pulmunen ole ollut mutta voi ihminen muttua antakaamme siihen mahdollisuus ..


      • kare
        täys käännös kirjoitti:

        no eipä näy kellään muulla olevan pokkaa ja rohkeutta kirjoittaa täällä nimellään ja jopa kuvallaan . kun tolla illillä ja ihan tuntuu asiaa kirjoittavan ja asialliseen sävyyn kyllä täällä monella muulla olisi opittavaa . ja miksiköhän tämä illiksi kutsuttu ns pahis on saannut paljon tykkäyksiä ja kyllä aika moni jopa hänen ja hänen perheen puolella on ettette vain olisi hänelle kateellisia kun nykyisin menee paremmin kuin ennen . ja uskaltaa asioista puhua ei hän toki puhdas pulmunen ole ollut mutta voi ihminen muttua antakaamme siihen mahdollisuus ..

        Juuri noin, itsekin törppöilin parikymppisenä ja kaksi tuomiota sain pahoinpitelyistä ja sen jälkeen en ole mitään rikollista tehnyt eli nyt jo mennyt 30 vuotta hyvin kaidalla tiellä, ei alkoholia ei tupakkaa, huumeita ei ikinä, ei tule enää mieleenkään tehdä mitään sellaista josta tuomittaisiin sillä mukava elellä ja harrastaa. Töissäkin tuli sittemmin nuo 30 vuotta oltua ja nyt työkyvyttömyyseläkkeellä selkäni takia, tuli riehuttua raskaassa työssä hieman liikaakin ja valtavasti ylitöitä, olin työnarkomaani mutta tykkäsin työnteosta en tehnyt sitä väkisin.


    • rusinanenä

      se illin pahoinpitely niin löitkö oman ikästäs vai alle 20 vuotiasta teiniä

      • tietävä

        oli kuulema ollut veitsellä heitto . uhri yli 40 v ja syyte törkeä pitely


    • rambe

      Illille pointsit täältä!

      Anna vaan Illi näiden urpojen vittui**a täällä kun se on niin helppoa istua kotona mukavasti sohvalla ja kirjoittaa toisista sontaa mutta eivät varmasti uskalla kasvotusten sanoa edes päivää.

      Koko suomi24 täynnä kettuilua, kun raukat eivät muuhun kykene.

      • rambe

        Mirja Paatelainen myös tämän viestiketjun ehdoton "kunnon ihminen" Illin kera kun jaksaa kirjoittaa asiallisesti vaikka koko ajan sataa sontaa niskaan, kunpa kaikki olisi tuollaisia.

        Mirja Paatelaiselle ja Illille hyvää tätä vuotta 2015 ja molempien perheille myös.


      • rambe kirjoitti:

        Mirja Paatelainen myös tämän viestiketjun ehdoton "kunnon ihminen" Illin kera kun jaksaa kirjoittaa asiallisesti vaikka koko ajan sataa sontaa niskaan, kunpa kaikki olisi tuollaisia.

        Mirja Paatelaiselle ja Illille hyvää tätä vuotta 2015 ja molempien perheille myös.

        Olemme kyllä samaa perhettä Illin kanssa ja kiitos samoin sinulle rambe hyvää vuoden 2015 jatkoa T: mirja paatelainen= illin vaimo


    • -luu5-

      VIELÄKÖ SE ILLI REPPANA PITÄÄ JOTAIN PUUKKOA MUKANAA, EIKÖ SE VIELÄKÄÄ PÄRJÄÄ NYRKEILLÄ HAH HAH HAH

      • en tarvitse puukkoa enkä mitään rauhallisessa kotielämässä ei tarvitse puukkoja ja pyssyjä eikä nyrkkiä ei mun tartte pärjätä ja toi puukko juttukin on yli 3 vuotta vanha tapahtuma ja ehkä pikkuisen vahinkokin mua ei enään kiinnosta moiset hommat vain normaali koti elämä ja siihen liittyvät asiat


      • Ilkka=Vasikka

        Illi on paskapöksy, ja se vasikoi aina kaikki ihmiset. Ja illi on myös raiskari.


    • nainen 34v

      "luu5" taitaa itse olla se reppana, etkö keksi mitään muuta tekemistä kuin haukkua muita täällä netissä, taidat olla vielä teini tai teinisateelle jäänyt, koeta aikuistua äläkä täällä hahattele. TAMPIO!

    • vie mut taivaaseen
      • typykkä25

        jee minäki haluaisin et tuo illi veis mut taivaaseen mut kuuluu olevan varattu


      • kokemusta on

        moni on päässy illin toimesta katselee tähtitaivasta


    • pil vis tä

      ( REHELLISTÄ AUTOKAUPPAA ) markku kakkala / pakkala ja jos on polttimo himmee et ei oikein sytytä . hankippa polttimo pojalta VP LUKS niin on pikkuisen välkettä polttimossa ja naurattaa kovasti .

    • ISOT bosat on popp
      • mies maailmalta

        illissä ei ole muuta vikaa kuin se että hän asuu seutukunnalla,jossa suurin osa asukkaista on sukusiitettyjä keskenään ja joille jo vieraan auton ohiajamisen näkeminen on niin suuri asia että se saa aikaan erektion/orkun ja siitä riittää juttua koko vuodeksi. Ihminen joka on värikäs persoona eikä häviä harmaaseen tapettiin on hulluille suomalaisille kauhistus. Pidä illi lippu korkealla ja pärjäile. TERV:Itsekkin samaa kokenut


      • mies maailmalta kirjoitti:

        illissä ei ole muuta vikaa kuin se että hän asuu seutukunnalla,jossa suurin osa asukkaista on sukusiitettyjä keskenään ja joille jo vieraan auton ohiajamisen näkeminen on niin suuri asia että se saa aikaan erektion/orkun ja siitä riittää juttua koko vuodeksi. Ihminen joka on värikäs persoona eikä häviä harmaaseen tapettiin on hulluille suomalaisille kauhistus. Pidä illi lippu korkealla ja pärjäile. TERV:Itsekkin samaa kokenut

        tuohon ei kyllä oikein ole muuta sanottavaa semmosta se elämä täällä vain on siksi olisinkin onnellinen jos pääsisin perheeni kanssa pois täältä ja varmasti pidän lipun korkealla ja pärjäilen on ihan hyvä olla on kivaa kun tänne tulee posiitiivistäkin palautetta joten kiitos


      • Allahuakbar1
        mies maailmalta kirjoitti:

        illissä ei ole muuta vikaa kuin se että hän asuu seutukunnalla,jossa suurin osa asukkaista on sukusiitettyjä keskenään ja joille jo vieraan auton ohiajamisen näkeminen on niin suuri asia että se saa aikaan erektion/orkun ja siitä riittää juttua koko vuodeksi. Ihminen joka on värikäs persoona eikä häviä harmaaseen tapettiin on hulluille suomalaisille kauhistus. Pidä illi lippu korkealla ja pärjäile. TERV:Itsekkin samaa kokenut

        Illissä on muutakin vikaa, esim, että se on vasikka, pedofiili, rotta ja juorukello.


      • opettajatar1
        Allahuakbar1 kirjoitti:

        Illissä on muutakin vikaa, esim, että se on vasikka, pedofiili, rotta ja juorukello.

        Eläimestä käytetään se sanaa ja käsittääkseni tämä Illi on ihminen. Mitäpä tämä sinun kirjoituksesi sitten on ellei juoruilua. Kenties olet niin hieno persoona,että voi halutessasi kirjoittaa toisista mitä mieleesi juolahtaa ja hyvällä omallatunnolla?!


    • kokemusta on

      Illi: missä tahansa suomalaisella maaseudulla on samanlaista. Sukusiitettyjä idiootteja löytyy joka paikasta. Ja jos oot vähänkin erilainen, joudut silmätikuksi. Jos pidät pääsi kiinni, sua suvaitaan ja tavoillesi naureskellaan. Mutta auta armias, jos rupeat puuttumaan totuttuihin kuvioihin - oli se sitten vaikka eläinten huonosti pito - susta alkaa liikkua tosi inhottavia juoruja. Siksi muutin kaupunkiin.

      • niin se varmaan on totta mutta esim toi yx koirantappo juttu siihen oli pakko puuttua oli niin törkeä homma muuten ei toisten jutut kiinnosta tulihan siitä jonkinlainen lisätitteli mun listoihin hienosti sanottuna koiran seksuaalinen hyväksi käyttö no onneksi ihmiset jotka minut tuntee tietävät että höpö höpö juttuja


      • Illionjuutalainen
        illi1 kirjoitti:

        niin se varmaan on totta mutta esim toi yx koirantappo juttu siihen oli pakko puuttua oli niin törkeä homma muuten ei toisten jutut kiinnosta tulihan siitä jonkinlainen lisätitteli mun listoihin hienosti sanottuna koiran seksuaalinen hyväksi käyttö no onneksi ihmiset jotka minut tuntee tietävät että höpö höpö juttuja

        Nyt Ilkka puhutaan siitä, kun runkkasit Max nimistä koiraasi, etkä uskalla sanoa sitä täällä ääneen, koska pelkään ja olet juutalainen.


      • outolintu4
        Illionjuutalainen kirjoitti:

        Nyt Ilkka puhutaan siitä, kun runkkasit Max nimistä koiraasi, etkä uskalla sanoa sitä täällä ääneen, koska pelkään ja olet juutalainen.

        Sanamuoto tässä kirjoituksessa herättää huomion! Mitä tämän kirjoittaja pelkää? Ilkkaa vai Max-koiraa vaiko juutalaisia? Omituista että kirjoittaa tänne jos kerran pelkää!


    • olen ihminen

      Illi ootko pannu lapsia? äänekosken legendaarisin lapsen nussija

      • aikuinen nainen

        älkää tyrkyttäkö LIKAISIA TAPOJANNE illille juttuja mitä itse. harrastatte aika oksettavaa hyi häpäisitte munattomat nahjukset !!!


      • äiti-ihminen64

        "Olen ihminen" taitaa itseäsi viehättää lapset kun tuollaisia kirjoittelet. On sulla hyvä mielikuvitus kun tuollaista sontaa tänne suollat. Jos tuollaisia kirjoittaa niin pitäisi varmaan löytyä näyttöä noille väitteille,eikä keksiä omasta päästään tuollaista älytöntä paskaa


      • Hitler88

        On se nussinut lapsia, ihan fakta juttu. Illi on pedofiili.


      • terveydenhoitaja
        Hitler88 kirjoitti:

        On se nussinut lapsia, ihan fakta juttu. Illi on pedofiili.

        Minkä ikäinen on lapsi? No mielestäni alle 12v. on lapsi siitä eteenpäin 18 vuoteen asti ollaan teinejä jotkut ehkäpä hieman pidempäänkin. Nykyajan nuorilla alkaa murrosikä jo tuossa noin 10-12 vuoden iässä ja aloitetaan kokeilut niin päihteiden kun seksinkin suhteen. Mieluiten näkisin että vielä nämä 12-15 vuotiaat pysyisivät kotonaan ja kavereidensa kanssa leikkimässä ja pelailemassa ja harrastamassa jotakin muuta kuin viikonloppuisin viina ja huume höyryissä harrastamassa seksiä saaden tauteja ja ei toivottuja raskauksia,mitä nykypäivinä tulee ihan liian paljon. Eikä edes tiedetä kuka on ollut seksikumppani kun niitä on niin paljon jopa yhden viikonlopun aikana. Mielestäni vastuu on vanhemmilla jotka päästävät lapsensa tuonne kaupungille ilman tietoa missä menevät ja mitä tekevät kun nämä lapset eivät itse siihen pysty.


    • salapoliisi

      illi on pannu koskella lukemattomia alaikäsiä vuosien varrella. kuka muuta väittää on valhe

      • sanna 22

        eiköhän alaikäisten ja lasten kanssa seksualinen kanssakäyminen ole hieman eri asia .kaikentietävä salapoliisi ja tytöt on itse olleet halukkaita seksiin ja mielummin ollet mihen kanssa kuin jonkun onnettoman tuhkamunan kanssa itseeäni ainakin kiinnostaa MIES kuin onnettomat teini narkkarit . itse menisin heti tän illin luo jos ei olisi äijjä varattu .


      • sanna & virpi

        Kyllä toi illi on oikeassa noissa jutuissa, että teillä menee käsityöhommiksi elämä,kun ei teille kukaan persettä anna ja ootte kateellisia miehelle joka voi panna niin paljoin, kuin haluaa. Kotona äitin nurkissa majailette ja pyykkikorista salaa otatte äitin pikkupöksyjä ja salaa nuuhkitte niitä ja runkkaatte ja villeimmissä unelmissanne teette kaikkea kivaa monien tyttöjen ja naisten kanssa. Niin ja onko illi ainoa mies äänekoskella ja koko maailmassa, joka on nuorten tyttöjen kanssa pelehtinyt? Sinäkin panisit jos joku sinulle antaisi.


      • PAPUKAIJJA .

        on se pannu satoja eukkoja


    • no jopas ns ihmisiä kiinnostaa toisten seksuaali elämä että oikein pitää kirjaa toisten panemisista on silloin omat jutut pikkuisen kuivia lieneekö ihan käsityö hommiks mennyt no ei toi mun vaimo ainakaan ole lapsi tai alaikäinen saman ikäinen kuin minä keksikää nyt paremmanpuuttessa siitäkin jotakin kirjoittamista tai tehkää niitä käsityö hommia hyvää illan jatkoa rakkaat suomi 24 lukijat ja kirjoittelijat

    • ent.äkiläinen

      Illi..ei me järkevät kuule uskota mitä nämä jotkut täällä sinusta kirjoittaa, kirjoittivatpa mitä tahansa niin usko mennyt noihin.

      Toisista pahaa kirjoittavat ovat yleensä heikolla itsetunnolla varustettuja ja heillä ei ole oma elämä oikein hallinnassa. Katsoisivat ensin peiliin ja pitkään sekä hoitaisivat omat asiat ja nimenomaan pitäisivät omista asioista huolta, ovat kuin mitäkin juoruakkoja, miespuolisille *askankirjoittajille pitäisi ostaa hame.

      • no ei mun elämä toki ole ollut kovinkaan puhdasta paljon on väärintehtyä ja hölmöilty mutta ainahan juttuja väritellään ja paskaa puhutaan mutta nyt noin 3 vuotta oltu suhteelisen kunnolla ei kiinnosta enään hölmöily nyt on vanhoista asioista käräjät muttei niihin mailma kaadu jatkan vaimoni ja perheeni kanssa eläämää eteen päin kirjottakoot ihmiset mitä huvittaa jos siitä itsetunto kohenee niin hyvä mun elämää ei saa enään mikään paskalle tielle .


      • Illionjuutalainen
        illi1 kirjoitti:

        no ei mun elämä toki ole ollut kovinkaan puhdasta paljon on väärintehtyä ja hölmöilty mutta ainahan juttuja väritellään ja paskaa puhutaan mutta nyt noin 3 vuotta oltu suhteelisen kunnolla ei kiinnosta enään hölmöily nyt on vanhoista asioista käräjät muttei niihin mailma kaadu jatkan vaimoni ja perheeni kanssa eläämää eteen päin kirjottakoot ihmiset mitä huvittaa jos siitä itsetunto kohenee niin hyvä mun elämää ei saa enään mikään paskalle tielle .

        Älä siellä vanha lisko-disko rotta vasikka juoruämmä vikise. Ilkka on vasikka, rotta, pedari ja paskahousuhuorarottahomo!!!!!


      • psykiatri2
        Illionjuutalainen kirjoitti:

        Älä siellä vanha lisko-disko rotta vasikka juoruämmä vikise. Ilkka on vasikka, rotta, pedari ja paskahousuhuorarottahomo!!!!!

        Taitaa kirjoittajalla olla väärä lääkitys


    • yksinäinensusi

      onhan illi itsekkin tääl myöntäny jo asioita niin tarviikos kenenkään enää valehdella

      • kaksinainen susi

        Joo mutta näyttää täällä olevan niitä joilla oma elämä taitaa olla retuperällä kun itsetuntoa pitää yrittää pönkittää toisia haukkumalla kun eivät enää muuta keksi.


    • Onhan tuo illi noiden tyttöjen kanssa pelehtinyt,tytöt ovat olleet nuoria eivät lapsia. Täällä syytellään asioista ja kirjoitetaan kuulopuheiden perusteella niin paljon paskaa. Joitakin vaan tuntuu ärsyttävän se,että Illi on elänyt muutaman vuoden rauhallista elämää ja päässyt eroon viinasta ja haluaa elää perheensä kanssa. Jos on jotakin sanomista, niin edellen voipi tulla tänne kahville selvinpäin juttelemaan asioista.T:mirja paatelainen

      • min9

        mulla on asiaa ja nro on; 0466124709


      • min9
        min9 kirjoitti:

        mulla on asiaa ja nro on; 0466124709

        sori meni nro väärin päin se on; 0466124907; ja toimii 24/7


      • min9 kirjoitti:

        sori meni nro väärin päin se on; 0466124907; ja toimii 24/7

        kiitos ollaan yhteydessä ja parannetaan maailmaa t:mirja paatelainen


      • IlkkaIlkkaIlkkahyi!!
        mimmuska68 kirjoitti:

        kiitos ollaan yhteydessä ja parannetaan maailmaa t:mirja paatelainen

        Olet kyllä typerä akka, kun uskot sen vasikka-paskahousu-illin valheita. Mitä se on sulle selittänyt? Onko se kertonut olevansa joku kovakin jätkä vai? HAH!!! Ei tosiaan montaa minuuttia kestänyt, kun se tuli kuopiossa kerrokselle, niin sai turpaansa ja paineli paskat ja kuset housussa matkaselliin pelkuroimaan, eikä uskaltanut käydä edes ruokailuissa, vaan mussutti suklaata pimeässä sellissään, koska on PELKURI!!!!!!!!!!


      • IlkkaIlkkaIlkkahyi!! kirjoitti:

        Olet kyllä typerä akka, kun uskot sen vasikka-paskahousu-illin valheita. Mitä se on sulle selittänyt? Onko se kertonut olevansa joku kovakin jätkä vai? HAH!!! Ei tosiaan montaa minuuttia kestänyt, kun se tuli kuopiossa kerrokselle, niin sai turpaansa ja paineli paskat ja kuset housussa matkaselliin pelkuroimaan, eikä uskaltanut käydä edes ruokailuissa, vaan mussutti suklaata pimeässä sellissään, koska on PELKURI!!!!!!!!!!

        Voin sinun mielestäsi olla typerä,mutta en monenkaan muun mielestä sitä ole. Minunko pitäisi uskoa sinua joka kirjoitat täällä nimimerkillä/merkeillä juttujasi? Jos olisit rohkea niin kirjoittaisit omalla nimelläsi taikka tulisit noita juttujasi suoraan minulle kasvotusten kertomaan. Ehkäpä vaan on niin ette uskalla nimeäsi ja kasvojasi paljastaa. Minä olen sellainen ihminen etten usko ennen kun näen asiat. Sinulla on ilmeisesti olemassa dokumentteja kyseisistä tapahtumista kun niitä täällä pystyt esittämään. Minulle on aivas sama mitä ihminen on ollut menneisyydessään ,ainoastaan nykyisyys ja tulevaisuus merkitsee! t: mirja paatelainen


    • P U T T E
    • pylvästaloon!

      Nyt kun Illi on hieman jo julkisuudessa niin IIli eduskuntaan!

      Antaisin ääneni heti, kyllä siellä kaikilla muillakaan eduskunnassa ei ole täysin rikkeetön menneisyys ja en kyllä Illin taustoja tiedä eikä ole tarpeenkaan ja jos on rangaistukset kärsinyt niin silloin on ok.

      Vuosikymmenet on äänestetty ja homma polkee paikallaan, Perussuomalaiset nyt hieman yrittää kiilaa väliin mutta hankalaahan se on kun kaikki siellä vetää yhtä köyttä niin kuin pitäisikin.

      Ei muuta kun Illi ehdokkaaksi mieleiseensä puolueeseen.

      • nukkuvien puolue


      • IlkkaPaatelainen
        illi1 kirjoitti:

        nukkuvien puolue

        Illi1 = Raiskari


      • tiedonhaluinen69
        IlkkaPaatelainen kirjoitti:

        Illi1 = Raiskari

        sinutko on raiskannut?


    • pylvästaloon!

      Joo, niin mä arvelin, en kyllä itsekään viitsisi lähteä pylvästaloon 5000 euron kuukausipalkalla valehtelemaan, no voishan sitä olla koko uran hiljaakin niin kuin jotkut tekee.

    • matti k

      kyllähän sitä 5000 euron kuukausi palkalla voi jo puhua ihan mitä sattuu omat tulot kun on vain 500 kuukaudessa.mutta toi illi ehdottomasti saatava eduskuntaan.

    • utelias11

      Onko joku joutumassa lusimaan ?
      Joko häkki heilahti ?

      • VARMA TIETO 31

        illi sai tuomion 2 v8 kk vaimonsa puukottamisesta.ja asuu vieläkin vaimonsa kanssa ...


      • tuttava
        VARMA TIETO 31 kirjoitti:

        illi sai tuomion 2 v8 kk vaimonsa puukottamisesta.ja asuu vieläkin vaimonsa kanssa ...

        Onko tuo totta? Ei helkkari,ei oikein jaksa uskoa tuohon


      • VARMA TIETO 31 kirjoitti:

        illi sai tuomion 2 v8 kk vaimonsa puukottamisesta.ja asuu vieläkin vaimonsa kanssa ...

        No eipä ole illi minua puukottanut eikä muutenkaan minua kaltoinkohdellut. Hyvinkin sopuisaa ja onnellista avioliittoa elämme pientä tytärtämme hoidellen täällä maaseudulla. Katsomaan voi tulla jollei muuten usko! t:mirja paatelainen


    • kullinpää

      onko se koiran persereikään paneminen nyt vasta oikeudessa vai mikä

      • Illinussiikoiria

        On se Illi Max nimistä koiraansakkin nussinut, olen valitettavasti joutunut vierestä näkemään.....


      • mielisairaanhoitaja
        Illinussiikoiria kirjoitti:

        On se Illi Max nimistä koiraansakkin nussinut, olen valitettavasti joutunut vierestä näkemään.....

        saitko pahojakin traumoja ja jouduitko kenties niuvanniemeen hoitoon?????


    • tyttö turust

      Ihan älyttömiä juttuja täällä ja uteliaita ihmisiä tuntuu riittävän. En ymmärrä miksi täällä kirjoitellan,kun varmaan voisi käydä henk.kohtaisesti kysymässä asianomaiselta henkilöltä itseltään miten asia on. Sekin miten yhtä ihmistä mollataan tämän menneisyyden vuoksi eikä oteta huomioon että hänellä nykyisin ilmeisesti perhe ja haluaa elää normielämää. Jos jotain on menneisyydessään tehnyt niin miksi sellaiset asiat pitää vetää esille vielä vuosien takaa.

    • magnum 357

      no tappakaa se illi jos se on kerran niin hirveä ihminen . ettette muuta osaa tehdä kuin haukkua sitä koko ajan .

    • iso nenä

      onhan tuon illin nykyinenkin eukko alaikäinen.ja nillä on yli vuoden ikäinen lapsi .

      • vanha varis

        Kateellisten panettelua! Mitä tuosta, itsekin aikoinaan menin alle 18 vuotiaan kanssa naimisiin ja itsekin olin vielä ihan pentu, edelleen ollaan yhdessä, 30 vuotta jo.

        IIllille ja Illin vaimolle mukavaa jatkoa kirjoituksista huolimatta. Paskasakki kateellisena kirjoittelee. Antaa kirjoitella jos siitä kiksejä saavat tai huonoo omatuntoaan ylöspäin hiissattua.


    • Apina Kapina

      On täällä sairasta porukkaa kun toista aletaan noin ahdistelemaan. Tekisin itsekkin tämän omalla nimellä, mutta sitten kirjoitettaisiin minusta. Vähemmän Illistä on minullr harmia kuin monesta muusta.

      Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Mönkkäristä voi lähteä ääntä, mutta todistan sen, että Illi ei ole ajanut vastuuttomina aikoina vehkeellään. Enemmän noista cittarin teineistä on harmia.

      Ennemmin Illi naapurissa kuin nuo ylhäällä olevat kateelliset.

      PS: Itse olen tehtaalla töissä ja en ole käynyt koskaan sossussa.

    • pöljä eki

      illi on jkl tehosatolla jäi mönkijällä rekan alle 4 tiellä . sitkee ukko jos tosta selviä !!

    • tohtori lääkitsee

      Pöljän päästä lähtee pöljiä juttuja. Missäs tällainen tehosato on?

    • PI PAA PII PAAA

      JYVÄSKYLÄN KESKUSAIRAALASSA . TOHTORI TIETÄÄ NYTTEN

      • paska puhetta

        Rekka-auto meni lunastukseen ja kuski joutu sinne teholle. Illille ja sen super mönkijälle ei käyny mitenkään kun tollasta kolaria ei ole edes tapahtunut.


      • mönkijät ry
        paska puhetta kirjoitti:

        Rekka-auto meni lunastukseen ja kuski joutu sinne teholle. Illille ja sen super mönkijälle ei käyny mitenkään kun tollasta kolaria ei ole edes tapahtunut.

        ehkä se olikin jonkun toive ajattelua . olisihan kolarista ollut lehdessä tai muissa tiedotusvälineissä eläköön illi .


      • mc willit pippelit
        paska puhetta kirjoitti:

        Rekka-auto meni lunastukseen ja kuski joutu sinne teholle. Illille ja sen super mönkijälle ei käyny mitenkään kun tollasta kolaria ei ole edes tapahtunut.

        miten niin super mönkijä ihan normi peli se on . mitä oon sillä joskus ajanut .


      • Illilläonprinssinakk
        mönkijät ry kirjoitti:

        ehkä se olikin jonkun toive ajattelua . olisihan kolarista ollut lehdessä tai muissa tiedotusvälineissä eläköön illi .

        Heh, Yksi Illin EXä (Terhi) Sanoi, että illillä on oikeasti sellainen 3cm ruttuinen katkarapu-pippeli.


      • kokemusta on
        Illilläonprinssinakk kirjoitti:

        Heh, Yksi Illin EXä (Terhi) Sanoi, että illillä on oikeasti sellainen 3cm ruttuinen katkarapu-pippeli.

        taidat vaan olla kateellinen kun itselläsi ei taida olla ollut yhtä suurta menestystä naisrintamalla kuin illillä tai jos oot nainen niin et oo päässy illin peiton alle. kyllä se kuulkaapas niin on ettei sillä vehkeen koolla ole merkitystä vaan sillä miten mies sen homman hoitaa,jos ei tiedä miten naisen saa tyytyväiseksi niin ei siinä edes ns iso vehe auta.


    • mora1

      Ei tarvii Illin vedellä venttejä

      • devil 666

        aikoja sitten menneitä hölmöilyjä ja paholaisen etsimistä .


      • ILKKAONPEDARI

        Illi on idiootti.


    • zxwrtswq
      • kivetyn lammet

        kyllä kai se on kun puhutte paskaa ja härnäätte ..


    • maarit 40

      tämä mies puhuu silkkaa asiaa .

      • maarit 40

        piti kyllä tulla tuhon aloituksen alle .


    • 4234234

      Sivullisesta tälläinen jauhaminen turhaa.
      Oikeuslaitos antaa rangaistukset ja ne suoritettuaan on vapaa yrittämään elämäänsä uudelleen. Sitä ei kannata sivullisten ryhtyä moralisoimaan tai panettelemaan vaan keskittyä omaan elämäänsä.

    • ARVOSTAN . I 1 .

      PASKAA ette puhu muuta kuin paskaa ja paskaa yhtä ihmistä täällä vain morkaatte . kyseinen ihminen sentään nimelään ja kuvallaan kirjoittaa täällä ja kertoo mitä halua elämältään . eli elää hyvää rauhallista ja raitista elämää perheensä kanssa onko helvetti liikaa pydetty että hän saisi elää ja olla rauhassa minä ainakin kunnioitan ja arvostan illiä nostakaamme hattua hänelle . ottakaa mihestä oppia ......

      • ihmettelijä

        Perusta joku fanclupi jos noin sitä fanitat ja arvostat


      • fani i 1
        ihmettelijä kirjoitti:

        Perusta joku fanclupi jos noin sitä fanitat ja arvostat

        se on jo olemassa.


    • ilman liivejä olt 0

      kivetyn hurjapää esa on saannut liivit . hd odottaa tallissa pojun vapautumista .

    • liimattala 5

      muistaaksen illi ja topi kiduttivat jotain miestä liimattalassa,tulikohan siitä pojille kakkua

      • mitäs me kiduttajat

        eikö toi illi saannu joku 4 vuotta ja topi lusi vain muutaman kuukauden oli se aika rankka juttu . silloin aikoinaan siitä oli radiossakin ihme että selvisi ukko hengissä .


      • illionpedofiili

        Ne oli hakanneet jonkun surkean puliukon jonkun parin kympin kiljuvelan takia. Surkeaa toimintaa. Illi on raiskari ja vasikka.


      • surkea sika oot
        illionpedofiili kirjoitti:

        Ne oli hakanneet jonkun surkean puliukon jonkun parin kympin kiljuvelan takia. Surkeaa toimintaa. Illi on raiskari ja vasikka.

        no ei se ole hyvä tou sinunkaan touhusi . isukin kanssa seksin harrastaminen hyi helvetti .


    • spönde

      joo kerma kakkua iso pala ainakin illille

      • Pamppu kyliltä

        Väkivaltarikoksista rangaistukset aivan liian lieviä.
        Väkivaltarikoksia tekevät ovat elämässään epäonnistuneita surkimuksia.
        Vankiloissa nämä kovatkin miehet ovat säälttäviä luusereita pelkotiloneen,ahdistuneina,pillereitä anelemassa ja niitä peräsuolessaan salakuljettamassa.
        Väkivaltarikoksesta tuomitun ei kannata naamaansa julkisesti esitellä.
        Vaisuja ovat nämä surkimukset muurin takana , vaikka siviilissä kovaa poikaa esittävät,sätkä suussa kuljeskelevat.
        Rundiin kun viedään, niin siellä itkevät kuin lapset.


    • TARMO J KARVANEN

      Voihan vittu näitä juttuja luulisi ihmisillä olevan muutakin tekemistä kuin tonkia jonkun Illin elämää ja mitä on joskus tehnyt ja vielä kirjoitella tänne siitä. Ei saatana uskoisi että on aikuisia ihmisiä kirjoittelemassa. HANKKIKAA ELÄMÄ ITSELLENNE!

    • ILKKARAISKAA

      Illi on oikeasti pedofiili, raiskari, vasikka, sekä patologinen valehtelija.

      • perttu .

        taitaataas joku kateellinen lörpötellä omiaan . onko sinun omat asiat kunnossa eipä taida olla kun yrität täällä parantaa omaa itsetuntosi sinun kannattaisi puhua ongelmistasi ammatti auttajalle niin saat hoitoa jopa mielisairaalassa.


    • Pete666

      Kyllä muutes juttu on niin, jotta Tony Paatelainen, elikkäs illi on oikeastikkin raiskari, siitähän se on lusinutkin. Liskolla tietty.

      • 666pete

        Olit varmaan näkemässä tapahtuman?


    • LuCiFerSam13

      Mitä sinä vanha vasikka ja limanuljaska siellä vikiset? Ritasen veljeksetkin olet tuhannesti vasikoinut, olen nähnyt pöytäkirjat ihan henkilökohtaisesti. Junikalle otit jokakerta soittoa, kun jotakin kuulit jostain.
      Sinähän se kyyditset aina kaikkia 13 vuotiaita skootterilla ja haet lapsille tupakkaa ja kaljaa ja huijaat niitä, että olet muka joku kova jätkä, vaikka oikeasti olet paskahousu, pedofiili, vasikka ja juoruämmä.
      Terhikin tuli järkiinsä, vaikka yritit sitäkin manipuloida. Kyllä se oma vaimosikin vielä oppii, minkälainen idiootti ja paskanpuhuja olet ja jättää sinut, mikäli sillä on yhtään älliä päässä.

      • kylässä kävijä

        mun tietääkseni illillä ei oo skootteria ja asuu nykyään maalla joten tuskimpa sieltä lähtee kävellen hakemaan kaljaa ja tupakkaa pennuille. taitaa olla sun omia harrastuksia tuollaiset jutut. ja mitä siihen Terhiin tulee niin eiköhän tuo ihan itse pilannut suhteensa illin kanssa tarjoamalla itseään muille miehille,niin kuin monikin nainen tekee miehen jouduttua kiven sisään. ei kukaan tervejärkinen mies sellaista akkaa viitsi katsella. ja illin nykyinen vaimo on kokenut ja nähnyt elämää monelta kantilta ja on tiennyt illin teini-ikäisestä asti ja hänen vaiheistaa eikä usko tuollaisia paskajuttuja joita te tänne kirjoittelette,sillä heillä on kuitenkin onnellinen avioliitto ja yhteinen lapsi ja elävät rauhallista päihteetöntä elämää.


    • psygologiaa

      jännää että täällä yksi tai muutama sekavassa mielentilassa oleva kirjoittaa eri nimimerkeillä . yhdestä henkilöstä eikö olisi syytä hakeutua pikaisesti hoitoon vakavan persoonallisuushäiriön vuoksi. ehkä sinut / teidät saadaan lääkeillä kuntoon jotta voitte elää ihmisten ilmoilla mutta niuvvaniemen hoitolaitos lineen teille sopiva hoitopaikka. voi olla että mitä te kirjoittelette että ne on teidän omia juttuja ja harrastuksia on oikeastaan säälittävää tuommoinen elämä. ja vieläpä sekoitatte päänne huumeilla ja viinalla syynä tuommoiseen käytökseen linee teillä kotioloissa insesti ja väkivalta ja epävakaat vanhemmat muutoinkin.eli ei ole ihme että teistäkin on tullut epämääräisiä harha hiihtäjiä elämän laduilla .

    • partanaama3

      50v illi mikä on 16v tasolla ja leikkii isää

      • Illi on 47 vuotias eikä 50. Ihan on mies parhaassa iässä ja henkiseltäkin tasoltaan ihan ikäänsä vastaava. Ei tarvitse leikkiä isää kun on isä. t: mirja paatelainen = illin vaimo


    • ulkopuolinen3

      Eikö ole parempaa tekemistä kun ruotia toisten tekemisiä ja tekemättä jätttämisiä.
      Keskittykää omaan elämään

      • No näillä jotka paskaa kirjoittelevat ja meidän elämää täällä tonkivat ei tunnu olevan muuta elämää. Kaipa ne kohta alkavat etsiä minunkin menneisyydestä luurankoja kun kirjoittelun aiheet miehestäni loppuu eivätkä samaa virttä jaksa kauaa jauhaa. Siinä sitä onkin heillä miettimistä. t: mirja paatelainen


    • aleksey

      Minkähän ikäisiä mahtaa olla nämä jotka Illistä noita typeriä juttuja kirjoittelevat, vaikuttavat kyllä ihan oikeasti teineiltä tai muuten vaan älli on jäänyt teini-asteelle.

      En asu Äänekoskella enkä edes lähelläkään enkä ole koskaan Äänekoskelainen ollut mutta ihmettelen silti kuinka juntteja siellä Äänekoskella oikein asuu? Tuollaiset tyypit eivät kovin pitkään esimerkiksi Venäjällä elossa pysyisi, itse olen asunut Pietarissa ja Moskovassa yhteensä 8 vuotta ja siellä kaivetaan tuollaiset kusipäät vaikka kiven kolosta ja sitten on kyyti kylmää, siellä arvostetaan suoraa puhetta face to face eikä tällaista pas*an kirjoittelua netissä ja jos ei tiedetä kuka kirjoittaa Venäjällä käydään läpi iso piiri "lempeästi" kuulustellen ja aivan varmasti tekijä löytyy.

      Olisikin kiva pistäytyä siellä kylässä ja hieman katsastaa millaista jengiä siellä baareissa pyörii ja kenestä puhutaan ja mitä puhutaan.

      • fladimir puutin

        PUHUT ASIAA


      • Tervetuloa Äänekoskelle! Täällä olisi paljon töitä jotta saataisiin nämä sonnan puhujat kuriin ja esille koloistaan t: mirja paatelainen


    • junikka72

      kukas täällä illistä sontaa puhuu, jokainen tietää että lapsi jutut ja talojen poltot yms on täyttä totta

    • tietävä .

      olen lukenuttätä sivustoa parin päivän aikana on kyllä pahoja psyykisiä ongelmia joillakin kirjoittajista . kirjoitetaan aivan fiktiivisiä kertomuksia toisen ihmisen elämästä joihin ehkä voi liittyä jokin todellinen tapahtuma jota on alettu voimakkaasti värittämään ja muuntelemaan . erikoisen sairaalla tavalla ja viäläkin sairaammalla mielikuvituksella lieneekö ollut vielä höysteenä päihde aineet kuten alkohooli ja ehkäpä huumeet . mielenkiintoisinta linee se että ihminen jota solvataan kirjoittaa omalla nimelään ja jopa omalla kuvallaan vaatii todella paljon että voi tälläiseen foorumiin kirjoitella . kun siten tuommoiset yhteiskunnan hylkijöt ja sontiaiset nimimerkkien turvin hyökkäävät kimppuun kyseisillä ihmisillä lineen heikko itsetunto ja paha olo kun tuollaisia mielikuvituksellisia tarinoita tuovat julki . onneksi tällä sivulla on moniakin ihmisiä jotka ovat ymmärtäneet tämän sivun aloittaneen henkilön idean että ihminen joka on tehnyt virheitä ja viettänyt pahaa elämää haluaa muttua ja elää onnelisena perheensä kanssa . mutta jotenkin tunttuu että nämä jotkut epäonnistuneet hylkiöt ja yhteiskunnan ulosteet eivät voi hyväksyä kyseisen ihmisen hienoa ja järkevää ajattelutapaa . olen ottanut asioista selvää moneltakin eri taholta kyseisestä henkilöstä jota täällä niin kovin solvataan niin prosentuaalisesti 70 % on pelkkää sontaa eihän kyseinen henkilö mikään taivaan enkeli ole . muttei hän sitä itse väitäkkään herää kysymys miksi ihmiset kirjoittavat tuollaista sontaa julkisesti eikö todellakin olisi syytä monenkin otta mallia tämän foorumin aloittajasta on hienoa todellakin että mies yrittää muuttaa elämäänsä ja elää niinsanottua normaalia elämää . on toki lukian oman harkinnan varassa mihin kukin haluaa uskoa ja luottaa tarkoitan tällä sitä mitä nuo hylkiöt ja laitapuolen kulkiat kirjoittavat minää ja minun ryhmäni toivotamme illille ja hänen rakkaale perheelle hyvää jatkoa ja elämää : ps älkää välittäkö noitten hylkiöitten sonnan jauhamisesta !!!!

    • palomies1

      En päästäisi Illiä kyliin ettei pala talo tai ulkorakennus

      • palomies 69

        palomies homomies ime munaa


    • Saima Kantola

      Eksyin tälle sivustolle ihan vahingossa,kun eräs tuttavani on joskus asunut jossain päin keski-suomea. Löysin tämän keskustelun ja ihan mielenkiinnosta luin koko jutun. Onpa omituista miten yhtä ihmistä ja hänen perhettään vainotaan. Jos ihminen on jättänyt menneet taakseen ja elää nykyisin perheensä kanssa ns. normaalielämää,niin miksei hänen anneta olla rauhassa. Typeryyden huippu on se että kirjoitetaan nimimerkillä,jos nämä asiat kyseisestä ihisestä ovat tosia,niin miksei rehellisyyden nimissä,niinkuin tämä henkilö itsekin,kirjoittaisi omalla nimellään. Meillä täällä otetaan asioista selvää suoraan henkilöltä itseltään ja kun on jotakin sanottavaa niin se mennään myös kasvotusten sanomaan kyseiselle henkilölle. Onkohan näistä kakkajuttujen kirjoittajista suurin osa kuitenkin mielenterveys- ja päihdeongelmaisia jotka sekoittavat faktan ja fiktion.

    • ARVOSTUSTA

      täällä kun jotkut kirjoittavat aikamoisia törkeyksiä toisista ihmisistä ihan vain ajatuksena kannattaisikohan teidän etsiä joku mielenterveys ongelmaisten sivusto . tai perustaa itse sellainen mikäli älyllinen taso riittää siihen olisi mukavaa jos tällä sivustolla voisimme keskustella asioista järjellisellä tasolla . linee sivuston aloittaja samaa mieltä kanssani ja muutkin ketkä täällä asiaa kirjoittavat on hyvä että tälläinen keskustelu on ylipäätään aloitettu .

    • Aleksey

      Alekseyn Siivouspalvelu
      Sovetskaya 11.
      Dmitrovsky Districh Moscow oblast.
      Venäjä

      Suorastaan räjäyttää lian pois. Palvelemme 24/7

      • siivousämpäri

        siivouspalvelulle olisi paljon töitä täällä paskakylässä . menisi kyllä ylitöiksi


      • sama

        Olen puoliksi Venäläinen ja puoliksi Suomalainen, isäni on Venäläinen ja olen asunut molemmissa niin Suomessa kuin Venäjällä.

        Venäjällä olisi jo tällaisen kirjoittelun uhri palkannut koplan hoitamaan kirjoittelijat ja ne kyllä löydetään, yleensä vihamiehet selviää kun alkaa hieman pohtimaan ja sitä kautta kun käy hieman keskusetelemassa niin löytyy koloistaan muutkin.


      • Olisi kiva tietää kuka näitä paskajuttuja tänne kirjoittaa,mutta nämä ilmeisesti ovat sitä sorttia etteivät kehtaa/uskalla naamaansa meille näyttää. Joitakin entisiä ns.kavereita voi kyllä olla osa noista kirjoittajista ja osa sellaisia jotka ovat kuulleet juttuja ja sitten niitä hieman muunneltuna kirjoittelevat. Sama systeemi täällä pitäisi olla että nämä jutunkertojat etsittäisiin ja hieman heidän kanssaan jutusteltaisiin niin monellakin varmaan mieli muuttuisi noiden juttujen suhteen T: mirja paatelainen


    • rusina93

      illin tuntien kaikki tietää että aika hyvin on nämä tarinat totta, en ymmärrä et mix häntä pitäisi kaunistella, jokos hän lähti taas linnaan vai onko taas palanut hermot ja kaikki omat tavarat on särjetty kun ei ole enään kirjoitellut

      • illintuttu

        Eipä oo tavaroita särkeny eikä linnaan lähteny,kotonaan möllöttelee perheensä kanssa. Ja mitä noihin juttuihin tulee niin aika paljon on väritetty noita tarinoita ja osa on täyttä paskaa


      • Kyllä se niin on ettei Illi viitsi teidän paskajuttuihinne kommentoida. Kyllä kai ihmisellä menee hermot tollaiseen jos joka päivä jotain paskaa saa lukea tältä palstalta. Itse käyn joka päivä katsomassa mitä olette kirjoittaneet,ihan vain mielenkiinnon vuoksi ja joskus kirjoitan jotakin. Täällä kotona ollaan ja eletään normaalia perhe-elämää. Jos joillakin on sanottavaa niin tulee käymään ja sanoo asiat suoraan päin naamaa,niin ei tarvii täällä kirjoittaa. T: mirja paatelainen= illin vaimo


      • alex

        Olipa jutut totta tai ei niin ei niitä mielestäni täällä pitäisi julkisesti levitellä, ihan tekisi mieli käydä oikeasti Äänekoskella ihan vaan siksi että opettaa tällaisia kus*päitä koska tuntuu että niitä alkaa olemaan liikaa joka puolella.
        Olen aina ollut niiden puolella jotka ovat jonkun tai joidenkin nälvimisen tms kohteena ja mulla on sellaiset kaverit Pietarissa ja Moskovassa jotka ei kahvikupin ääressä näitä asioita selvittele, reiluja kavereita. Priyom!


      • HantiMansissssk
        alex kirjoitti:

        Olipa jutut totta tai ei niin ei niitä mielestäni täällä pitäisi julkisesti levitellä, ihan tekisi mieli käydä oikeasti Äänekoskella ihan vaan siksi että opettaa tällaisia kus*päitä koska tuntuu että niitä alkaa olemaan liikaa joka puolella.
        Olen aina ollut niiden puolella jotka ovat jonkun tai joidenkin nälvimisen tms kohteena ja mulla on sellaiset kaverit Pietarissa ja Moskovassa jotka ei kahvikupin ääressä näitä asioita selvittele, reiluja kavereita. Priyom!

        Oot nyt alex elämäsi käännekohdassa. Kohdatako Illin vihaajat ja hänestä paskaa puhuvat. Taitaa olla tylsä elämä sinulla siellä Vjenäjällä.


    • hienomies2222
      • kaatopaikalla

        mielestäni illi 1 puhuu ihan asiallisesti ja asiaa ei hän ole täälä ketään pyytänyt puhumaan paskaa . ja on illi tämän linkin alittanut näkeehän sen pässikin ja hyvä kun aloittikin mutta ihan suoraa paskaa täällä kirjoitetaan . onhan illi virheitä tehnyt ja ne sovittanutkin miksi hän ei saisi elää normaali elämää perheensä kanssa . ja tämä venäjän ukko on asia mies kyllä hänellä ja hänen kavereillaan olisi paljon hommaa täällä . kun ei tuo jätehuolto oikein koske kaikkia jätteitä .


      • tuttava46

        Tässäpä äxän uutisessa on monta seikkaa jotka eivät täsmää Illiin. Ensinnäkin illillä on crossimönkijä ja hänellä ei ole eikä hänen vaimollaankaan 6v. poikaa. Ikä kyllä täsmää mutta muut seikat eivät. Jotenka kannattaa ottaa asioista selvää ennekun kaikkia asioita Illin syyksi laitatte.


    • nuttuperse1984

      illi o eläkeläinen ja kirjottelee tälläsessä lastenpaikassa...ei taida saada ikäsistään juttuseuraa kun teineille keittelee edellee kahveja 24/7

      • kahvillakäynyt

        Onko 25-55 vuotiaat teinejä? Eipä siellä illin luona sen nuorempaa porukkaa käy kylässä ja eiköhän siellä emäntä ne kahvit keitä


      • En tiennytkään ettei tänne saa AIKUISET kirjoittaa? Käsittääkseni tämä keskustelupalsta on tarkoitettu kaikille eikä vain tietylle ikäryhmälle. Teinejä ei nurkissamme pyöri ellei sitten yli 25v. lasketa vielä teineiksi. Tässä talossa on tapana,on ollut kohta 3v. että minä ne kahvit keitä ja myös päätän kenelle ne kahvit tarjotaan. Ystävät ja meistä hyvää puhuvat ihmiset ovat tervetulleita kahville ja myös ystävälliset ihmiset Venäjältä. Ihmettelen vaan että mistä tämä nuttuperse1984 on saanut päähänsä että täällä teinejä käy,onko hänellä jossain puussa riistakamera tai jonkinlainen valvontajärjestelmä täällä meidän vuokraamallamme talolla ja sen pihapiirissä? t: mirja paatelainen


      • absolutisti

        Käykö se vittu vieköön niin paljon luonnon päälle jos Illillä on ystäviä jotka käyvät kahvilla siellä vai onko niin ettei joitakin ihmisiä ole sinne kutsuttu tai sisälle päästetty? Moneen kertaan ovat tällä palstalla vaimonsa kanssa kirjoittaneet että eivät halua humalaisia ihmisiä asuntoonsa ja kyllähän jokaisen JÄRKEVÄN ihmisen se pitäisi tajuta ettei humalassa mennä lapsiperheeseen riekkumaan.


    • piilokamerakekkonen

      Eiköhän illi ole se kuka virittelee rivitalojen seiniin kameroita että näkee ketä mukamas siellä pyörii ja pelottelee

      • kyläilijä

        No illipä ei asu rivitalossa,on kohta vuoden asunut maalla omakotitalossa vaimonsa,tyttärensä ja lemmikkeittensä kanssa. Ja heidän pihassaan on liiketunnistimella toimivia halogeenivaloja!


      • eki45

        no jopas on taas ihmisillä jutut kaippa he kohta väittävät että ukko on miinoittanut pihan.ja istuu haulikon kanssa jossakin vartiotornissa menisitte hyvät ihmiset jonnekkin hoitoon .


      • Onko se niin HELVETIN vaikeaa ymmärtää että me halutaan elää rauhassa ilman näitä typeriä kirjoituksia. Alunperin oli tarkoitus saada ihmiset kommentoimaan tuota paskanjauhantaan ja perättömiin juttuihin liittyvää asiaa,ei kaivelemaan Illin tai minun menneisyyttä ja arvailemaan asioita,Vittu että pistää jo vihaksi nämä ainaiset jutut joissa Illiä syytetään jos jonkinlaisista asioista. Jos olette niin HELVETIN kiinnostuneita meidän elämästä niin tulkaa SAATANA katsomaan T: mirja paatelainen


      • hermanGÖÖRING

        joo mitä olen tätäkin sivustoa seurannut niin jo jaksaa tiettyjä ihmisiä kiinnostaa yksi illi . on se vaan kummaa miten jotkut jaksaa pumpata paskaa menisivät lassila & tikanojalle töhin paskaautolla ajamaan saisivat mielin määrin pumpata sitä paskaa . ja saisivat siitä vieläpä rahaakin huumeisiin ja viinaan saisivat tyhmän päänsä vieläkin enemmän sekaisin . pitäisi edottaa suomen elokuvasäätiölle että tekisivät illistä elokuvan tai reality sarjan saisi koko suomen viisas kansa nauttia tästtä ILLI 1 villityksestä vaikko illityksestä . kukakohan sopisi hyvin pääosiin vai esiintyisikö isäntä itse mitäs siihen sanotte paskapökäleet vituttaisiko hähh milloin muuten alatte puhumaan paskaa illin ja hänen vaimonsa lapsista ei olisi toki mikään ihme jos heidätkin vedätte mukaan näihin paskatalkoisiin . ei ole ihme jos itänaapurimaankin kansalaiset vittuuntuvat tähän hommaan kyllä sinne volgan peräkontiin joutas tuommoinen rupusakki ja viedä siperiaan paleltumaan ja susien ruuvaksi . harmittaisi toki kun sudet sairastuisi ties mihin kun tuollaisia sontiaisia söisi .


    • cccp1

      mietin tuota ns illin kahvilaa mihin voi laittaa hakemuksen ja syntymätodistuksen liitteeksi että voi mennä kahville ilman paskapuheita . illin , ja hänen perheen luokse tuntuu hölmölle että pitäisi olla hakemus ja s todistus iän todistamiseksi jotta voi kyseisen perheen luo mennä vaikkapa nauttimaan kahvia . ja mikä tuo hemmetin kameravalvonta juttu on siellä ei tiettävästi ole kamera valvontaa missään taitaa joillakin laukata mielikuvitus ( yliälyllisellä ) tasolla minä ainakin menen katsomaan kyseisen perheen luokse millaista siellä on ja miten eletään onko kellään osoitetta tai puh numeroa mistä heidät tavoittaa ja jos tarjotaan juon sitä kahvia tykkäsipä suomi 24 paskanpuhujat mitä tykkää .....................

      • sergei1

    • 0066
    • technopoliisi
      • dickoPEIKKO

        no ei illi edeleenkään ole 50 vuotias ja käykö noin pirusti kateeksi jos jollain on kunnon viihde vehkeet kämpässä . pitäisikö olla vanha putkiradio ja tupakasta savut minä ainakin kävisin mielelläni kylässä illin luona jos hänet tuntisin paremmin .


    • Keinonen

      Hyvä meininki. Kukkia ja kaikkea. Hyvä kasvualusta lapsille. Oispas Mäenpuro vielä jousillaan niin vois käydä kylässä.

      • kotiPOLIISI66

        no eikö muita poliiseja ole kuin mäenpuro . tee ilmoitus poliisille käyvätpähän sitten illin luona kylässä jos on asiaa ja ilmoita myös sosiaalitoimistoon jos et muuta keksi .


      • kukkivakoti36

        Poliisi varmaan onkin kiinnostunut tavallisista huonekasveista. Näkyi olevan Muratti ja joku muu koristekasvi kasvamassa ruukuissaan. Taitaa kirjoittajalla olla itsellään laittomia kasveja kun käyttää kasvualusta termiä kun yleisesti puhutaan kasvuympäristöstä.


    • EiHyvääPäivääVit

      Hyvä meininki oli, itte seppäkin näkyi videon lopussa. Harmi että katos niin äkkiä hyvä pätkä oli. Kuvaaja ja julkaisijakin (facessa) kuulosti pelkkää kansalaisluottamusta nauttineelle.

      • cafeeDICKO1967

        illin luona on aina hyvä ja oikea meiniki . ja kivaa voi olla täysin selvinpäinkin illi ja hänenperheehsä hienoa porukkaa siellä ei hillu humalaiset ja narkkarit .


    • dickoKING

      eikös mimmillä oo muita hyvii pätkii illin dicko luolasta . huippu siistit valo systeemit .

    • aleksey

      "mimmuska68"! Älä vaivaa mieltäsi äläkä tuhlaa aikaasi siihen mitä tänne kirjoittetaan, parasta kun et vastaa näihin typeriin viesteihin niin viestiketju kuolee aikanaan, on vähän kuin heittäisi bensaa liekkeihin kun tänne vastaa, vaikka se voi ketuttaa mutta tosiasiat puhukoon puolestaan eikä nämä typerät viestit.
      Miksi suomi24 on täällä muuttunut eikä edes huoli minun alkuperäistä nimeäni nimimerkiksi, aleksey, no huolii se tähän tekstiin sen. Onko siellä sama juttu että suomi24 on muuttunut? Jaa, nyt se huolii tuon nimimerkin..

      Terveiset täältä Moskovasta sinne Äänekoskelle, dasvidania dr. illi&mimmuska68!

      • Kyllä tämä suomi24 on muuttunut täälläkin. Eihän tänne pitäisi kirjoittaa eikä välittää noista paskanpuhujista mutta kun luonto on tulinen ja vaikka kuinka yrittää olla vastaamatta noihin paskajuttuihin,niin alkaa hermot mennä jopa minullakin vaikka aika pitkä pinnainen olenkin. Sinun kanssa olisi mukavaa vaihtaa mielipiteitä, niitä voisi jatkossakin vaihtaa vaikka Facebookin kautta jos sinulla sellainen käytössä on.On ollut mukava lukea kirjoituksiasi. Jos joskus ilmestyt Äänekoskelle niin etsi meidät,keitetään kahvit ja jutellaan mukavia. Terveiset täältä maalta sinne suureen maailmaan T: mirja paatelainen


    • Vesku_67

      Näin illin joskus 5vuotta sitten harrastavan seksiä siwan edessä autossaan koiransa kanssa. Älytön uikutus kuulu ja kun koputin lasiin niin huusi että reikä se on rotallakin. Älytöntä touhua

      • murmeliina28

        Illin ei oo tarvinnu koiraansa panna,kyllä sille on aina nainen löytynyt kun on ollu tarvetta joskus jopa jonoksi asti kun kaikkihan sen petikaveriksi tahtoo,kun on niin osaavainen mies


    • uksev_76

      vesku_67 kertoo omista perversseistä kokemuksistaan . hyi aikamoisen sairaat harrastukset mihellä kannattaisi miellummin harrastaa masturbaatiota. kuin panna koiraa kumminkin olette niin tyhmiä ettette diädä sanaa masturbaatio se on sama kuin runkaaminen eli itsetyydytys .älkää ihmiset puhuko perätöntä paskaa illistä hän on fiksumpi kuin monet teistä .!

    • viranomainen

      Olen selannu näitä Äänekoskea koskevia keskusteluja tässä lähi aikoina. Olen huomannut että tässä keskustelussa Illiä väitetään pedofiiliksi useaankin otteeseen,mutta miestä ei ole sellaisesta tuomittu eikä hänen nimeään löydy esim. Parantaisen pedofiili sivustolta tai muiltakaan asiaa käsitteleviltä foorumeilta. Miksi tässä keskustelussa sitten näin väitetään ja keltä näistä kirjoittajista löytyy todisteita asiasta? Ja myös se että miehen väitetään hyväksikäyttäneen koiraansa niin miksi sitä eivät ole poliisit ja eläinsuojeluviranomaiset sitten tutkineet ja kellä on todistusaineistoa moisista jutuista?

    • tuomari-66

      Olen selannu näitä Äänekoskea koskevia keskusteluja tässä lähiaikoina. Olen huomannut että tässä keskustelussa Illiä väitetään pedofiiliksi useaankin otteeseen,mutta miestä ei ole sellaisesta tuomittu eikä hänen nimeään löydy esim. Parantaisen pedofiili sivustolta tai muiltakaan asiaa käsitteleviltä foorumeilta. Miksi tässä keskustelussa sitten näin väitetään ja keltä näistä kirjoittajista löytyy todisteita asiasta? Ja myös se että miehen väitetään hyväksikäyttäneen koiraansa niin miksi sitä eivät ole poliisit ja eläinsuojeluviranomaiset sitten tutkineet ja kellä on todistusaineistoa moisista jutuista? Ihmeellisiä juttuja voidaan kirjoittaa jollei todistusaineistoa löydy.

    • saunassa_ja_sen_takana

      kyllä sen kaikki tietää ketkä noita juttuja levittelee kyseisestä henkilöstä . kateelliset idiotit joilla on oma elämä päin peräaukkoa antakaa ihmisen elää elämäänsä . ei se sitä tarkoita vaikka henkilö on avannut tämän sivuston että täällä kirjoitettaisiin perätöntä kakkaa . vaan asiallista ja oikeata asiaa .

    • Eisaatanaks

      Jos on koskellä ikänsä asunut niin tietää tämän sankarin toimet. Amput ja muut. Muistan yhden kissaihmis-nimisen kaverin joka melkein teki yhteiskunnalle palveluksen. T. kymmenen vuotta nuorempi

      • villilänsi

        ei osannut ilves kisu käyttää veitseä . siksi siirtyikin ampumaaseisiin t . nelkyviis vuotta vanhempi


    • ERKKI_TORIKAT_4

      paha ei paha paha ei paha . JATKUU .. keksikää uusia juttuja jospa siten ns PAHA VOITTAISI eli illi olisi pahis .

      • Ihmettelijä_44

        Jatkuukohan tämäkin ketju niin kauan että tulee 500 viestiä täyteen niin kuin esim. toi legendaarisimmat tyypit ketju sulkeutui,jos niin on niin kohtahan tämäkin on sitten täynnä ja paljon lyhyemmässä ajassa kun toi aiemmin mainittu keskustelu? Illi tuntuu olevan monen ihmisen mielessä!


    • HÄPEÄLLISTÄ

      Mielenkiitoinen seikka on se, että jos täällä puolustaa tai kirjoittaa asiallisesti tästä kohuperheestä tai sen isännästä, niin saa vihat niskoileen. On melko mieletöntä tällainen toiminta! Tosi asia on se, että illi on elänyt nyttemmin ihan kelvollista hyvää elämää sanokoon kuka mitä huvittaa ja hänen on hyvä olla perheensä kanssa. Onko tarkoitus tuhota tuon perheen hyvinvointi jatkuvalla paskanpuhumisella ja kirjoitella juttuja mitä mies on tehnyt. Kumpa nekin jutut olisivatkin edes puoliksi totta. Pitäisi olla ihan fakta tietoa, jos alkaa kirjoittelemaan toisista juttuja näin julkisesti. On perin kummallista että katkerat ihmiset tai jossain huumehöyryisään täällä mellastetaan yötä päivää, eikö olisi muuta tekemistä ihmisillä. Onko noin paha olla teillä. On se jännä juttu, jos tuolta itänaapuristakin on jo tulossa tänne väkeä tutkimaan asiaa ja pistämään stopin tälläiselle mielenvikaiselle toiminnalle, kai tästä tulee tiedotusvälineisiinkin kohta juttua,niin tuntuu lähtevän käsistä.Ilmeisesti illi teki väärin kun paljasti erään koirantappo jutun, mistä koko suomi nousi takajaloileen.Tämän suomi 24 sivuston pitäisi olla hullusuomi niminen,helvetti että minua ja ystäviäni hävettää millaisia ihmisiä täällä puhuu mitä sattuu . HYI HÄVETKÄÄ !!!!!!!!!!!!!

    • josef_stalin

      sitten kun illi täyttää 50 vuotta hänen ystävänsä järjästävät kunnon bileet moskovassa . hahh vitutasko ..........................................http://youtu.be/NhIMEMDYxZE

    • juustoahiirulaisille

      Äänekoskea moititaan asuinpaikkana ja en yhtään ihmettele miksi. Kun lukee näitä viestejä niin saa kuvan siitä millaisia ihmisiä asuu Äänekoskella, kateellisia luusereita joiden oma elämä on niin rempallaan kuin olla vaan voi ja omatunto miinuksella.

      Aikuiset ihmiset kirjoittelee tällaista sontaa toisista päivät pitkät, nokatusten vikisevät kuin pienet hiirulaiset eivätkä uskalla edes päivää sanoa ja katse pälyilee kengänkärjistä katon rajaan. Todennäköisesti nämä sonnan kirjoittajat ovat syntyneet sisäsiittoisesti ja tulos on nyt näkyvissä, ainoa keino olisi yrittää synnyttää nämä luuserit uusiksi mutta epäilen että ei se silläkään parantuisi, tiedä vaikka huonompaan suuntaan mentäisiin.

      • kalle_26

        Näinhän se on että nenätysten ei voida sanoa mitään kun PELÄTÄÄN,mutta minun mielestä olisi rehellistä näyttää naamansa ja kertoa kyseiselle henkilölle suoraan nämä asiat. Tuskimpa se Illikään heti turpaan vetää jos sinne menee asiasta puhumaan


      • timppa35

        illi on rauhoittunut ei sitä kiinnosta kuin kotona möllöttäminen . perheensä kanssa.ja mökijällä ajaminen ja sen rassaaminen ei oo ukko juonnutkaan 3 vuoteen ei olisi siitäkän vilpertistä uskonut eikä ole edes uskoon hurahtanut . eli voi sitä lujalla tahdolla pystyä mihin vain .


    • oonsaanunaarasta
      • HÖLMÖLÄ_44

        NO KAI SE ON SAMA MILLÄ NIMELLÄ FACEBOOKISSA ON,MITÄ SE KENELLEKKÄÄN KUULUU? JOS NIIN KIINNOSTUNUT OOT ILLIN ELÄMÄSTÄ ETTÄ PITÄÄ ETSIÄ FACESTA PROFIILIKIN NIIN MIKSI ET EHDOTA ET MENET SEN LUO ASUMAAN JA SEURAAMAAN SEN TOUHUJA PAIKAN PÄÄLLE


      • fb_SIKA

        no nyttetenhän illille voi lähettää paskaviestiä henkilökohtasesti . hieno


      • PETOSTA

        täytyypä laittaa illille viestiä että laittaa omalla nimellä sen facebook profiilin ja myös kuvalla . jos se jotakuta niin häiritsee olisiko vielä jotain itkun aihetta voin illille sitten välittää sanan .


      • dementikko

        voihan se olla et illi on unohtanu salasanan sähköpostiin ja faceen niin on pitäny sen takia tehä uus profiili! vaikee sitä vanhaa on saada auki jollei oo salasanaa muistissa


      • kukkapuska2015

        ilillä on monts profiilia


      • facebook_POLIISI

        32 profiilia suomessa ja venäjällä 2


      • urmas_66

        yks profiili on nimellä tomi lappi


    • lokki75

      hukkukaa kuhnamoon :D

      • HAUKKA_6

        tiedätkö lokitkin ovat paska lintuja kuten harakat ja variksetkin . ja lokit varsin aivottomiakin kuten yksilö 75 .


      • aapelipajunen

        Kyllä nyt olet väärässä, lokit, harakat ja varikset paljon viisaampia kuin ihmiset, kyllä se ihminen on se joka voidaan luokitella "paskalinnuksi" ja aivottomiksi täällä maailmassa ja jotkut ihmiset astetta enemmän aivottomia kuten nämä täällä jotka Ilistä ja hänen asioistaan kirjoittelee, oletteko itse puhtaita pulmusia??..epäilen että ette ole, en ole minäkään mutta sen verran minulla on kunnioitusta toisia ihmisiä kohtaan sekä itsetunto kohdallaan että ei tarvitse itsetunnon pönkittämiseksi alkaa kenestäkään henkilökohtaisesti täällä kirjoitella. Voisin vaikka itseäni ennemmin moittia siitä mitä olen elämässä väärin tehnyt. Joten katsokaapa peiliin itse kukin ja ajatelkaa.


      • hot_SEXY

      • Aleksey

        Nimia vaan tänne ketkä kirjoittaa sontaa niin jospa käymme virkistäytymässä hiihtolomalla kun tullaan Hankasalmen häkärinteille hauskanpitoon, voisimme pitä hauskaa myös Äänekoskella.


      • Olisihan se kiva tietää ketkä noiden nimimerkkien takana piileskelee. Muutamia tyyppejä kyllä epäillään näistä kirjoituksista. Kyllä varmaan suurin osa näistä sonnan puhujista viettää aikaansa viikonloppuisin baareissa tai jossain kavereidensa asunnoissa. Täällä en viitsi nimiä kirjoitella kun en varmaksi tiedä että nämä henkilöt joita epäilen ovat kirjoitusten takana. Olisi kyllä mukava nähdä teikäläiset kun kerran niinkin lähelle olette tulossa ja vaihtaa muutama sana ihan kasvotusten ja tutustua. T: mirja paatelainen


      • Aleksey

        Kun näkyy äänekosken katukyvassa musta porsce cayenne-maasturi niin me olemme tulleet. kolme viikkoa vielä.


      • vanha_tuttu
        Aleksey kirjoitti:

        Kun näkyy äänekosken katukyvassa musta porsce cayenne-maasturi niin me olemme tulleet. kolme viikkoa vielä.

        Tere tulemast, älä sitten pety äänekoskeen, on aika pien paikkakunta. Laskettelurinteitäkään kun ei ole kuin kaks kappaletta, mutta kyllähän sielläkin voi hauskaa pitää, tai itseasiassa kolme rinnettä kun yks on sellainen pieni harjoittelu rinne. Haneysta löytyy kylän parhaimmat pizzat, ja keskustassa on vain kaks baaria,


      • Aleksey
        vanha_tuttu kirjoitti:

        Tere tulemast, älä sitten pety äänekoskeen, on aika pien paikkakunta. Laskettelurinteitäkään kun ei ole kuin kaks kappaletta, mutta kyllähän sielläkin voi hauskaa pitää, tai itseasiassa kolme rinnettä kun yks on sellainen pieni harjoittelu rinne. Haneysta löytyy kylän parhaimmat pizzat, ja keskustassa on vain kaks baaria,

        Olen käynyt Äänekoskella muutaman kerran musiikkifestivaaleilla jotka olivat siinä joen varressa, on tuttu kylä ja on ollut minulla jotain sukusuhteita sinne mutta ei enää, täältä käy muutamia perheitä häkärinteillä talvella, minä käyn 4 kaverin kanssa.
        Toinen vanhemmistani on siis suomalainen ja suomea osaan kirjoittaa aika hyvin kun on tämä kannettava joka näyttää kirjoitusvirheet, puheesta varmaan huomaa että ei ole suomalainen täysin. Onko Äänekoskellakin laskettelurinne? Missä? No google varmaan löytää.


    • jylppy_Einari

      vai on ihmeellistä että mulla on eri facebook profiili kun mitä nimi on soittakaa ihmeessä poliisille

    • einaamakirjaa

      On se ihmeellistä miten täällä saadaa joku sota aikaiseksi yhdestä facebook profiilista. Tiedän monia ihmisiä jotka eivät omaa nimeään ole laittaneet profiilinimeksi. Onko se rikollista toimintaa jos laittaa esim. lempinimen profiilinimeksi?

    • tyttöPIENI83

      skitsofrenia illi vai tony vai alex ois oikea ainoa nimi!!!!!

      • AlekseyaliasAlex

        ÄLÄS KUULE MINUN MIMEÄNI ALA SEKOITTAMAAN TÄHÄN JUTTUUN SEN ENEMPÄÄ MITÄ ITSE TÄNNE KOMMENTOIN, MEILLÄ ON KEINO KAIVAA IP-OSOITE MISTÄ VIESTI ON LÄHTENY, RAHA SAA IHMEITÄ AIKAAN, VOISIN MELKEIN LAITTAA TÄHÄN LIITTEEKS VIDEON MITEN ME HOIDETAAN ASIAT JOS TARVE ON JIOTEN KATSOPAS SEURAAVAN KERRAN KENEN NIMIÄ KIRJOITTELET! JA VAIKKA VÄLIMATKAA ON SE EI OLE MEILLE ESTE EIKÄ HIDASTE!

        Terveisin: Aleksey alias Alex from Dmitrovsky Districh Moscow oblast.


      • MINÄ_OLEN_MINÄ

        tyttöPIENI83
        4.2.2015 15:11.
        UUSI
        skitsofrenia illi vai tony vai alex ois oikea ainoa nimi!!!!! .................. VOI VOI ONKOS SINULLA PÄÄKOPPA SEKAISIN .................. ILLI ON ILLI = TONY ALEX .


      • MINÄ_OLEN_MINÄ

        tyttöPIENI83
        4.2.2015 15:11.
        UUSI
        skitsofrenia illi vai tony vai alex ois oikea ainoa nimi!!!!! .................. VOI VOI ONKOS SINULLA PÄÄKOPPA SEKAISIN .................. ILLI ON ILLI = TONY ALEX . ON KOKONAISUUDESSAAN OIKEA NIMI.


      • Jänojussi29
        MINÄ_OLEN_MINÄ kirjoitti:

        tyttöPIENI83
        4.2.2015 15:11.
        UUSI
        skitsofrenia illi vai tony vai alex ois oikea ainoa nimi!!!!! .................. VOI VOI ONKOS SINULLA PÄÄKOPPA SEKAISIN .................. ILLI ON ILLI = TONY ALEX . ON KOKONAISUUDESSAAN OIKEA NIMI.

        Hyvä nyt tulee ainakin tuon nimimerkin tyttöPIENI83 molemmille persoonille selväksi kuka on kuka,kun viesti on laitettu kahteen kertaan, jos nyt vaikka ymmärtäisi hänen molemmat persoonansa että illi on illi!


      • tyttöPIENI83
        AlekseyaliasAlex kirjoitti:

        ÄLÄS KUULE MINUN MIMEÄNI ALA SEKOITTAMAAN TÄHÄN JUTTUUN SEN ENEMPÄÄ MITÄ ITSE TÄNNE KOMMENTOIN, MEILLÄ ON KEINO KAIVAA IP-OSOITE MISTÄ VIESTI ON LÄHTENY, RAHA SAA IHMEITÄ AIKAAN, VOISIN MELKEIN LAITTAA TÄHÄN LIITTEEKS VIDEON MITEN ME HOIDETAAN ASIAT JOS TARVE ON JIOTEN KATSOPAS SEURAAVAN KERRAN KENEN NIMIÄ KIRJOITTELET! JA VAIKKA VÄLIMATKAA ON SE EI OLE MEILLE ESTE EIKÄ HIDASTE!

        Terveisin: Aleksey alias Alex from Dmitrovsky Districh Moscow oblast.

        en tarkoittanu sinun nimeäsi


    • tyttöPIENI83

      anteeksi

      • Aleksey

        Okei, hyväksyn anteeksi pyynnön "tyttöPIENI83". Me kunnioitetaan ihmisiä mutta jos meille meitä kohtaan ollaan epäreiluja me tulemme ja keskustelemme asiasta ja kun saan tuo videon lähtemään niin laitan esimerkin kun autoni kamera sen tallensi kuinka me ratkotaan asiat ja se tuleekin sitten kerralla selväksi.
        Tämä homma tuntuu kiehuvan siellä Äänekoskella ja kohteena yksi ihminen ja sellaista emme oikein hyväksy, täällä ratkotyaan asiat joko face to face mies miestä vastaan tai jos vastassa on jengi löytyy meiltäkin jengi. Pentuna minua hakattiin ja kiusattiin Moskovassa mutta ei todellakaan jumalauta enää ja siitä olen vihaine että yksi otetaan kohteeksi porukalla niin kuin siellä Äänekoskella juuri tapahtuu, vetäkää ennemmin kohdetta turpaan jos voitte mutta paras lopetaa kirjoittelu.

        Terveiset meiltä: Aleksey, Valery, Boris ja Andre


      • eino-olavi37

        on tainnut tyttöPieneltä jäädä lääkkeet ottamatta


    • noniin olen taas pallannut koko nimelläni kun oli epäselvää ilmeisesti käytänkö jonkun toisen nimeä kuvanikin laitan heti kun se on mahdollista . muuten tämä veli venäläinen puhuu asiaa ja tuntuu ihan järki kaverilta joku on jopa sitä mieltä että minä esiintyisin hänenä joka ei tosin pidä paikkaansa mutta ihmiset nyt muutoinkin luulevat mitä sattuu se onkin hauskaa kun perheeni kanssa hiihtolomalla toivottavasti näemme alekseyn ja hänen ystävänsä toivottavasti nytten kenellekkään ei jää epäselvää kuka on kuka .ja aleksey laitai ihmeessä se video tälle keskustelu palstalle se olisi hyvä juttu

    • Ilkkaraiskaa

      Tony Paatelainen on vasikka, paskahousu ja seksuaalirikollinen. Tästä ei ole kahta puhetta.

      • puhu toki vain omista jutuistasi ja fantasijoistasi älä tarjoaniitä muille KIITOS


      • Eiköhän se ole niin että ne jotka eivät omalla nimellään uskalla kirjoittaa ovat niitä paskahousuja!!!!! T: mirja paatelainen


    • KallePoni1

      Noni Moskovan muuli, laitahan video porschen mönkijästä häkärinteen laella, mutta parempi ku pysytte siellä, tarvi tänne tulla uhoamaan. Illi on hyvä mies nykyään. Jatka samaan rauhalliseen malliin ja hyvää vuoden jatkoa!

      • Aleksey

        Tsot stot poju! Illille me ei edes uhota vaan päin vastoin, niille jotka esim porukalla käy yhden kimppuun, videot löytyy YouTubesta, meillä oma video-expert, googlettakaa vaikka "russia mafia moscow, road attack" niin siellä voi näkyä vaikka musta Porsche Cayenne, videoita paljon, minä kalju ja tukeva, jos näette videon missä puristelen tiepoliisia kauluksesta, itse en oikein edes osaa tänne videota siirtää tai linkittää vai mitä se on. Täällä me pysymme mutta laskettelemassa olemme aina Häkärinteillä ja voimme käydä myös siellä katsomassa kuinka Äänekoski on muuttunut siitä kun viimeksi siellä olin, muistapa KallePoni1 että tarvittaessa ME saamme tiedon kuka kirjoitaa, setelitukun edessä nöyrtyy pienipalkainen ja kertoo IP-osoitteen.


      • Aleksey kirjoitti:

        Tsot stot poju! Illille me ei edes uhota vaan päin vastoin, niille jotka esim porukalla käy yhden kimppuun, videot löytyy YouTubesta, meillä oma video-expert, googlettakaa vaikka "russia mafia moscow, road attack" niin siellä voi näkyä vaikka musta Porsche Cayenne, videoita paljon, minä kalju ja tukeva, jos näette videon missä puristelen tiepoliisia kauluksesta, itse en oikein edes osaa tänne videota siirtää tai linkittää vai mitä se on. Täällä me pysymme mutta laskettelemassa olemme aina Häkärinteillä ja voimme käydä myös siellä katsomassa kuinka Äänekoski on muuttunut siitä kun viimeksi siellä olin, muistapa KallePoni1 että tarvittaessa ME saamme tiedon kuka kirjoitaa, setelitukun edessä nöyrtyy pienipalkainen ja kertoo IP-osoitteen.

        alekseylle mietin miksi et ole vastannut minulla tai vaimolleni siihen että olisi mukavaa tavata henkilökohtaisesti sinut ja ystäväsi jos kerran tulette äänekoskelle ja olette olemassa vai olemmeko kirjoittaneet epäymmärrettävästi asiasta vai


    • juutjuuppi

      onks se toi russia mafia vs police?

    • mää en löytäny kun ton videon . no tuleekos toverit käymään meillä kylässä olisi kiva nähdä .....http://youtu.be/a4UuQf3j3XI

      • Aleksey

        Ei olla me tuossa, tuossa kun avaa tuon videon niin ylhäällä oikealla heti on meidän autosaattuetta, aina toisinaan joku aikoo törkeästi kiilailla niin silloin valitettavasti joutuu joskus tekemään tilaa että saa vapaasti hengittää.

        Ei olla jouduttu spetsnaziskun kohteeksi koska me osataan keskustella sivistyneesti, se tuo KallePoni1 alkoi muuliksi sanomaan, aina olen halunnut olla järjestämässä jotain luonnonläheistä, jotain retkeilyä tai kaikkein eniten lähellä sydäntä on koskikellunta, voisimme järjestää koskikellunnan eksoottisesti naama alaspäin.


      • Aleksey

        Jos sitä videota haet niin googleta "russia mafia and traffic police" pitäisi tulla ensimmäisenä. Emme suinkaan ammuskele aina. Tuttu rannekello!


    • FckOff

      Kovasti vetää kirjoittajia Suomi24 Äänekoski ja tällainenkin aihe. Täytyy sanoa, että ei oo ihmisillä vittu tekemistä tuon paskaakaan. Koko ketju on ihan turha vittuiluineen ja väkivaltaisine kommentteineen. Tämän voisi sulkea. Todellakin teinien tasolla kirjoitettua kommentti toisen jälkeen, kuten ylempänä mainittiin.

      • olet aivan oikeassa ei olisi pitänyt aloittaa koko keskustelua toki odotin hieman järellisempää keskustelua eikä mitään joutavaa paskaa


    • FcKoff

      Mutta paskaksihan tää muuttuu väkisinkin, kun ihmisiä on moneksi. Josta tää ois kirjoittelun loppua pikkuhiljaa

      • no niimpä no eihän kaikki mene niinkuin pitää kyllä tän vois poistaa koko paskan


      • Adolf-Hitler
        ILLI1_TONY_ALEX kirjoitti:

        no niimpä no eihän kaikki mene niinkuin pitää kyllä tän vois poistaa koko paskan

        Olet vasikka ja liskovanki. Voiko alemmas vajota?


    • Eihän tämmöinen paskanjauhaminen lopu koskaan,ihmiset puhuu jopa sittenkin vaikka ne henkilöt olisivat kuolleet joista ovat aiemminkin puhuneet. Inhottavaa vaan että lapset joutuvat tulevaisuudessa kärsimään noista paskapuheista. Lapset ovat kuitenkin syyttömiä kaikkeen tähän paskaan jota täällä kirjoitetaan. Lapset tulevat kuulemaan kuitenkin kaiken tämän mitä täällä on kirjoitettu ja vielä ehkä hieman väritettynä. Miettikää hyvät ihmiset miten se vaikuttaa lapseen jos hänen vanhemmistaan koko ajan kirjoitetaan ja puhutaan paskaa? Miten kun sattuisi omalle kohdalle sama asia? T: mirja paatelainen

    • Aleksey

      Aivan oikein, itse olin koulukiusattu ja en ole sitä unohtanut, tuollainen kirjoittelu vanhemmista voi johtaa koulukiusaamiseen tavalla tai toisella, niin kuin olen jo aiemmin sanonut että mieluummin ottaa reilusti turpaan sillä psyykinen väkivalta sattuu enemmän nuoreen, outoa puhetta minulta mutta nykyään ei MINUA KIUSATA, se on kova kovaa vastaan, liikenne on toinen missä näyetetään sitä mahtia mutta googlettakaapa noita "russia road attack"-videoita niin näette miten liikenteessä keskustellaan meillä siitä jos toinen vaikka kiilaa tai näyttää keskisormea, kiilauksen jälkeen voi tulla vaikka sarja AK-47:sta tuulilasista sisään.
      Siksi tämä keskustelu osui silmään kun haukutaan julkisesti perhettä jossa lapsi, me ei julkisesti haukuta ketään meillä on muut keinot keskustella ja yleensä keskustelu riittää.

    • Ilmaveivimaalintakaa

      Suomessa, tai tarkemmin täällä keski-suomessa vähemmän on liikenteessä ns. räikeää vittuilua, eikä ole aihetta turvautua konetuliaseisiin. Nyrkillä siitä selviää reilusti mies miestä vastaan, jos siihen tilanteeseen menee. Tosi harvinaista sekin. Nämä paskan kirjoittajat taitaa olla jotain teinejä, jotka on vaan "joltain tutulta kuullut" juttuja, ja nehän muuttuu matkan varrella, kuin iltalehden haastattelussa konsanaan. Älkää välittäkö, kyllä tuo paska (kirjoittelu) laantuu kun munapäät ei enää jaksa.

      • joo harvemmin täällä ammuskellaan ja edes tapellaankaan enemmän tälläista netti sotaa . ja joutavaa kökköä tulee mun tarkoitus kyllä oli saada hieman järkevämpi keskustelu tänne mutta toisin kävi mutta tää edellinen kaveri kyllä puhuu ihan asiaa ja onneksi on ollut monia asiallisia juttuja ja ihmisiä jotka ymmärtääkin asioita .


      • Aleksey

        Katselin googlemapsista katunäkymiä Äänekoskelta, liekö muuttunut paljon noiden googlen kuvien oton jälkeen?
        Googlemaps näyttää myös täältä Moskovasta paikan kun kirjoitaa mapsiin Dmitrovsky 11.
        Vastapäätä "kioskia" talo jossa rautaiset ikkunaverhot muutamassa ikkunassa.


    • vitali66

      Vuoropuhelua itsekseen,ei tällä vedätetä ketään.Keksi jotain parempaa.

      • skabu

        Aivan,venäläisessä tietokoneessa ääkköset?


      • Eipä ole tällä palstalla tarvinnut yksin kirjoitella. Ei minun eikä mieheni! Meillä on rekisteröidyt nimimerkit ja niillä kirjoitamme jo jotakin haluamme tänne kirjoittaa.T: mirja paatelainen


      • mimmuska68 kirjoitti:

        Eipä ole tällä palstalla tarvinnut yksin kirjoitella. Ei minun eikä mieheni! Meillä on rekisteröidyt nimimerkit ja niillä kirjoitamme jo jotakin haluamme tänne kirjoittaa.T: mirja paatelainen

        joo kaikkihan nää kirjoitukset mimmi on meidän kirjoittamia miksi ei muka venäläiset voi täällä kirjoittaa


      • ILLI1_TONY_ALEX kirjoitti:

        joo kaikkihan nää kirjoitukset mimmi on meidän kirjoittamia miksi ei muka venäläiset voi täällä kirjoittaa

        Niin tuntuu taas olevan jollain vilkas mielikuvitus,jos luulee että me ollaan kaikki nämä jutut tänne kirjoitettu. No voihan se olla että kone ei ole venäjältä hommattu vaan suomesta niin silloin siinä on ne ääkköset olemassaT: mirja paatelainen


      • joku jos on sitä mieltä että kaikki on meidän kirjoittamia varsinkin noi venäjän kirjoitukset kannattas kaverin joka moista väittää huolehtia toi lääkitys kuntoon ei ne auta jos lääkkeet jättää syömättä


      • Aleksey
        skabu kirjoitti:

        Aivan,venäläisessä tietokoneessa ääkköset?

        Katsos kun suomesta voi venäläinen voi ostaa läppärin, olen puoliksi suomalainen ja puoliksi venäläinen. Joillakin asiat ei mene päähän ja eivät usko ennen kuin ne taotaan sinne.
        Perussuomalaiset tunnetusti sinisisilmäisiä.


      • niimpä ja meneekö edes takomalla asiat päähän


      • Minun ei tarvitse kysellä keneltäkään illistä mitään. Eikä ainakaan sellaisilta ihmisiltä jotka eivät häntä ole kunnolla koskaan oppineet tuntemaan. Kun sinä kerran tiedät ja tunnet illin niin mikset voi omalla nimelläsi kirjoittaa tai tulla juttujasi kertomaan kasvotusten? Ehkäpä minä kuitenkin tunnen mieheni paremmin kun tuollainen kakkapylly joka nimimerkin turvin huutelee joutavia. T: mirja paatelainen


      • Venkula57
        mimmuska68 kirjoitti:

        Minun ei tarvitse kysellä keneltäkään illistä mitään. Eikä ainakaan sellaisilta ihmisiltä jotka eivät häntä ole kunnolla koskaan oppineet tuntemaan. Kun sinä kerran tiedät ja tunnet illin niin mikset voi omalla nimelläsi kirjoittaa tai tulla juttujasi kertomaan kasvotusten? Ehkäpä minä kuitenkin tunnen mieheni paremmin kun tuollainen kakkapylly joka nimimerkin turvin huutelee joutavia. T: mirja paatelainen

        Heh, se "nimimerkki" ja prepaid mokkula, sekä käytettynä ostettu kone ovat ainoat syyt, miksi Ilkka ei voi mennä poliisille vasikoimaan ja vaatimaan korvauksia jostain, esim. kunnianloukkauksesta. Jos tänne kirjoittaa omalla nimellään, illi menee heti itkemään kytille. Ja onko Se vasikka valehdellut sinulle, ettei se saa heti linnassa turpaansa, jos kerrokselle tulisi???? Voin kuule kertoa, ettei siinä mennyt montaa minuuttia, kun illi tuli kuopiossa kerrokselle, niin se sai turpaansa, pakkasi kamansa ja muutti matkaselliin ja lusi tuomionsa siellä paskat housussa, eikä uskaltanut käydä edes ruokailussa, saati edes ulkoiluissa. Siellä se lihava sika mussutti suklaata pilkkopimeässä sellissään..... Että kukakohan tässä on se kakkapylly? Se, ettet tiedä, minkälaisen aasin kanssa elät, on oma häpeäsi.


      • ulpukka56

        Ip-osoitteen saa selville silti vaikka olisikin käytetty kone ja mokkulassa prepaid liittymä ja sijainnin missä kone ja liittymä on


      • Venkula57 kirjoitti:

        Heh, se "nimimerkki" ja prepaid mokkula, sekä käytettynä ostettu kone ovat ainoat syyt, miksi Ilkka ei voi mennä poliisille vasikoimaan ja vaatimaan korvauksia jostain, esim. kunnianloukkauksesta. Jos tänne kirjoittaa omalla nimellään, illi menee heti itkemään kytille. Ja onko Se vasikka valehdellut sinulle, ettei se saa heti linnassa turpaansa, jos kerrokselle tulisi???? Voin kuule kertoa, ettei siinä mennyt montaa minuuttia, kun illi tuli kuopiossa kerrokselle, niin se sai turpaansa, pakkasi kamansa ja muutti matkaselliin ja lusi tuomionsa siellä paskat housussa, eikä uskaltanut käydä edes ruokailussa, saati edes ulkoiluissa. Siellä se lihava sika mussutti suklaata pilkkopimeässä sellissään..... Että kukakohan tässä on se kakkapylly? Se, ettet tiedä, minkälaisen aasin kanssa elät, on oma häpeäsi.

        Vituttaako sinua noin suunnattomasti se että olen illin kanssa naimisissa ja meillä on lapsi? Minun ei tarvitse uskoa ns. kasvottomien kirjoituksia,eikä muutakaan paskaa. Sitten vasta uskon jos minulle tuodaan mustaa valkoisella ja leimattuna. Olen tiennyt illin 15 vuotiaasta asti joten en varmaankaan tarvitse ketään kertomaan minkälainen mieheni on ja mitä hän on joskus tehnyt. Menneisyys ei merkitse ainoastaan nykyisyys ja tulevaisuus. T: mirja paatelainen


      • tuttutakaavuosien
        mimmuska68 kirjoitti:

        Minun ei tarvitse kysellä keneltäkään illistä mitään. Eikä ainakaan sellaisilta ihmisiltä jotka eivät häntä ole kunnolla koskaan oppineet tuntemaan. Kun sinä kerran tiedät ja tunnet illin niin mikset voi omalla nimelläsi kirjoittaa tai tulla juttujasi kertomaan kasvotusten? Ehkäpä minä kuitenkin tunnen mieheni paremmin kun tuollainen kakkapylly joka nimimerkin turvin huutelee joutavia. T: mirja paatelainen

        Illin vaimon tuskin tarvitsee kysellä mitään eiköhän tuo tiedä ja tunne miehensä taustan. Ja sen verran taitaa rouvalla olla elämänkokemusta ettei mitkään tytönheitukat voi nevoa häntä.


      • todista
        ulpukka56 kirjoitti:

        Ip-osoitteen saa selville silti vaikka olisikin käytetty kone ja mokkulassa prepaid liittymä ja sijainnin missä kone ja liittymä on

        Kuka todistaa sen kuka on kirjoittanut solvaavasti,sen voi kirjoittaa kuka hyvänsä sillä koneella missä ip sijaitsee,siinä se pulma on,et voi todistaa kuka on kirjoittanut kyseisen viestin.


      • Ilkkaonraiskari
        mimmuska68 kirjoitti:

        Vituttaako sinua noin suunnattomasti se että olen illin kanssa naimisissa ja meillä on lapsi? Minun ei tarvitse uskoa ns. kasvottomien kirjoituksia,eikä muutakaan paskaa. Sitten vasta uskon jos minulle tuodaan mustaa valkoisella ja leimattuna. Olen tiennyt illin 15 vuotiaasta asti joten en varmaankaan tarvitse ketään kertomaan minkälainen mieheni on ja mitä hän on joskus tehnyt. Menneisyys ei merkitse ainoastaan nykyisyys ja tulevaisuus. T: mirja paatelainen

        Pyydäppä sitten Illiä tilaamaan kaikki pöytäkirjat jokaikisestä rikoksesta, jonka hän on tehnyt :)
        Sieltä löytyy raiskauksia, vasikointia ym materiaalia, joka saa sinut järkiisi.
        Eivät nämä jutut ole mitään taruja, kaikki on saatavilla paperimuodossa tilaamalla poliisilaitokselta.


      • Ilkkaonraiskari kirjoitti:

        Pyydäppä sitten Illiä tilaamaan kaikki pöytäkirjat jokaikisestä rikoksesta, jonka hän on tehnyt :)
        Sieltä löytyy raiskauksia, vasikointia ym materiaalia, joka saa sinut järkiisi.
        Eivät nämä jutut ole mitään taruja, kaikki on saatavilla paperimuodossa tilaamalla poliisilaitokselta.

        No jos se noin helppoa on niin miksi sinä et tilaa niitä papereita ja tuo minulle niitä henkilökohtaisesti? Ehkäpä vaan et uskalla näyttää naamaasi,koska sinulla ei ole puhtaat jauhot pussissa?! Kyllä minä mieheni menneisyyden tiedän enkä ole mikään kokematon tyttönen,jos sitä luulet. Eikös tämä yksi tytttö ole raiskattu niin monesti ettei tyttöparka taida tietää edes itse,ainakin niin monia on sellaisesta syyttänyt ja miksi hän kirjeen kirjoitti missä myönsi valehdelleensa asiasta? Tule tuohon tuomaan niitä papereita vai ketä pelkäät kun et voi kasvojasi paljastaa? MINUAKO? T: mirja paatelainen


      • IlliOnVasikka
        mimmuska68 kirjoitti:

        No jos se noin helppoa on niin miksi sinä et tilaa niitä papereita ja tuo minulle niitä henkilökohtaisesti? Ehkäpä vaan et uskalla näyttää naamaasi,koska sinulla ei ole puhtaat jauhot pussissa?! Kyllä minä mieheni menneisyyden tiedän enkä ole mikään kokematon tyttönen,jos sitä luulet. Eikös tämä yksi tytttö ole raiskattu niin monesti ettei tyttöparka taida tietää edes itse,ainakin niin monia on sellaisesta syyttänyt ja miksi hän kirjeen kirjoitti missä myönsi valehdelleensa asiasta? Tule tuohon tuomaan niitä papereita vai ketä pelkäät kun et voi kasvojasi paljastaa? MINUAKO? T: mirja paatelainen

        No elä vaan vasikan kanssa... Se ei ole keneltäkään mitään pois.


      • Pelimanne
        IlliOnVasikka kirjoitti:

        No elä vaan vasikan kanssa... Se ei ole keneltäkään mitään pois.

        Vakka löytää yleensä kantensa, vähän kuin kusi paskan.


      • toisentuttu

        Onko se väärin jos joku nainen haluaa elää illin kanssa ja on onnellinen? Ehkäpä teitä vaan vituttaa kun illillä on vaimo ja lapsi ja haluaa näiden kanssa elää rauhallista elämää! Ihme touhua tuollainen kun yritetään tuhota toisten elämä vanhoilla jutuilla.


    • Alfreedo

      Mikä saa menemään Häkärinteille, kun pohjoisen hiihtokeskuksissa on vallaton meno, esim. Levi, Ylläs, Ruka. Varsinkin Levi on huippupaikka.

      • Aleksey

        Tulepas katsomaan talvilomien aikaan kuinka täältä Moskovasta ja varsinkin Pietarista käy ihmisiä Häkärinteillä, kaikki ei tykkää ihmispaljoudesta sillä sitä saa kokea täällä ja toisilla on sukulaisia Hankasalmella.
        Minä en pidä talvilomaa kun on oma "firma", menen muiden mukana minne huvittaa.


      • Aleksey kirjoitti:

        Tulepas katsomaan talvilomien aikaan kuinka täältä Moskovasta ja varsinkin Pietarista käy ihmisiä Häkärinteillä, kaikki ei tykkää ihmispaljoudesta sillä sitä saa kokea täällä ja toisilla on sukulaisia Hankasalmella.
        Minä en pidä talvilomaa kun on oma "firma", menen muiden mukana minne huvittaa.

        tuleeko itänaapurin miehet käymään meillä kylässä hiihtolomalla täällä maalla


      • Aleksey

        Ei tiedä vielä, bisnekset kukkii ja menoa paljon, aika yhteensattuma tuo sinun nimesi, lie alias-nimi tuo Alex kun minä käytän myös nimeä Alex koska moni sekoittaa nimeni Alekseyn nimeen Alexey mutta kaikki ymmärtä että Alex kirjoitetaan Alex eikä Aleks.


      • TONY ALEX SE ON MUN NIMI IHAN OLLU HYVÄ NIMI . OIS KYL KIVA NÄHDÄ ITÄ NAAPURIN MIHET JOTKUT HÖLMÖT KUN LUULEE ETTÄ SINÄ JA MINÄ YKSI JA SAMA MIES


      • Tuntematonsotilass

        Sun nimi on Kai Ilkka Paatelainen


      • niiin on entinen nimi joskus kauvvan kauvvan sitten mutta hautakiveen tulee tony alex paatelainen ja sillä selvä ja kaikissa tiedostoissa on sama nimi .


      • Tuntematonsotilass kirjoitti:

        Sun nimi on Kai Ilkka Paatelainen

        Kyllä vihkitodistuksessa lukee että olen naimisissa Tony Alex Paatelaisen kanssa. Ei se ole rikos jos nimensä vaihtaa jollei vanhasta tykkää. Itse en tykkää omasta nimestäni kun sitä aina väännellään,mutta kuitenkin olen vielä toistaiseksi sen pitänyt. T: mirja paatelainen


      • Aleksey

        Jos joku luulee että en ole täältä Moskovasta niin luulkoon sitten mitä lystää, ei kiinnosta, täällä asuu paljon muitakin ja suurin osa on ihan paljasjalkaisia suomalaisia ja moni lähtenyt esimerkiksi Lappeenrannasta tai Imatralta yms itäsuomesta, itse olen asunut vanhempien kanssa Pietarissa ja kun vanhemmat on kuopattu olen muuttanut tääne Moskovan pohjoispuolelle.


      • IlliOnJuutalainen
        ILLI1_TONY_ALEX kirjoitti:

        niiin on entinen nimi joskus kauvvan kauvvan sitten mutta hautakiveen tulee tony alex paatelainen ja sillä selvä ja kaikissa tiedostoissa on sama nimi .

        Siinä hautakivessä tulee lukemaan Tony Vasikka Raiskari PatologinenValehtelija Rotta Paatelainen. Jos et valitse tuhkausta, vaan sut tökätään kirkon pihalle monttuun, tulen henkilökohtaisesti piirtämään daavidin tähden ahutakiveesi, sinä lihava juutalais-rotta.


    • Täällä ihmiset uskoo vaan kaiken paskan mitä toisista puhutaan ja kirjoitetaan. Jos joku kirjoittaa tai sanoo jotakin hyvää meidän perheestä ,niin näille ihmisille se on kuin punainen vaate härälle. Täällä ihmisten mielestä olemme jotakin ihan muuta kuin ihmisiä ja meistä ja meidän perheestä tuntuu saavan puhua ja kirjoittaa mitä vaan. Mielestäni pitäisi ottaa asioista selvää ennen kun alkaa ketään täällä taikka missään kirjoittelemaan ja jos joku meitä täällä puolustaa niin ei heti pidä epäillä että minä tai illi ollaan kirjoituksen takana. Eipä tuo käräjäoikeuskaan kovin pahana miestäni pitänyt kun eilen käräjillä sai sakot yli 3 vuotta vanhasta asiasta,joten hyvää jatkoa puolustajille ja tukehtukoot paskanpuhujat vaikka siihen mitä suustaan päästävät ja tänne kirjoittavat. T: mirja paatelainen

    • kekkonen56
      • no täsmää saa sitä noittenkin juttujen jälkeen muuttaa elämäänsä paitsi mönkijällä ajelemista .


      • elämä_on_laiffii

    • nurkantakanaoottamassa

      Oliko kuinka mones naisen hakkaus tai puukotus

      • nurkantoisellapuolella

        luuletteko täällä ettei illi muuta tee kuin hakkaa ja puukottaa naisia . on kai hänellä muutakin tekemistä .


      • varmaakineka

    • lukija55

      Lehdet kirjoittavat siitä mistä on ollu syytettynä eivät siitä mitä on toteen näytetty ja mistä on rangaistuksen saanut.

    • Pelimanne

      Ahkera poika kun nuin paljon töitä tekee löpön vuoks.. Löpön valitsi varmaan ettei vahingossakaan ole veroja mennyt keltään. .......Oliko tämä pahoinpidelty ja puukotettu kenties kirjoittanut ikävään sävyyn suomi24:lla kun piti noin opettaa? btw. mihin se ryssä hävis ak:nsa kanssa?

    • ns pahoinpidelty ei oo koskaan kirjoittanut mitään nettiin ja nytten ei varsinkaan kun on jo taivaassa sen kummemmin en vitsi selittää koska täällä on niin paljon tietoviisaaita jotka tietää paremmin asiat kuin minä ja itänaapurin kaverille visiinkin tullut ak seen vinosyöttö tai ei enään jaksa vääntää typeriä asioita ken tietää

    • Vinosyotto

      Hahhah! Vinosyöttö :D .. no sit hänen toive taisi toteutua ja kiusaamisensa loppuu.

      • jokniemi

        siis kenen toive ja kenen kiusaaminen?


    • viljami37

      Ei tänne kukaan viitsi mitään hyvää enää kirjoittaa kun saa sitten itse paskaa niskaansa. On tainnut paskanpuhujienkin aiheet loppua tai eivät kännissä ja aineissa enää keksi uusia paskajuttuja illistä ja hänen perheestään

      • PÖnö

      • fiksuuskaukana

        No mikähän tämän linkityksen tarkoitus oli?? Löytyyhän tuo viestiketju linkittämättäkin, ai joo..aivan kuten tuo PÖnö..samalla älykkyysosamäärällä varustetut eivät muuten tajua, ittu että ootte tyhmiä tampioita, sukusutkauksella siitettyjä joista ei enää parane vaikka nuijis turkin hihaan ja yrittäis synnyttää uusiksi.

        Terveisin: Koiviston ukko


    • sasunen

      Niin kauan kun täällä asut saat kuulla juttuja ja aina löytyy joku joka laittaa lisää siihen oli totta tai ei.Itse muutin pois täältä ,tulin takaisin ja lähden taas enkä palaa tähän perähikän katkeroituneeseen ihmissakkiin koskaan,olen saanut tarpeekseni näistä sonnanjauhajista ,selkäänpuukottajista ,epäluotettavista ääliöistä.

      • orpopiru10

        Tuo on totta, niin totta. Tuli tuossa mieleen kuinka aikuiset mollaa nuorisoa sen kielen käytöstä yms mutta tosi-asiassa olisi syytä katsoa aikuisten peiliin tässä asiassa, tämä suomi24 sekä muutkin foorumit naamakirjaa myöten on aikuisten mellastuskenttiä, aikuisten hiekkalaatikoitajoissa kumautetaan päähän toista muovilapiolla ja syötetään väkisin kissanpissihiekkaa.
        Mukana täällä foorumeilla mellastaa sellaisiakin jotka surfailevat viestiketjusta viestiketjuun ja lukevat viimeisen viestin ja kommentoivat jotain mikä saa viestiketjun kiehumaan.


    • Tosionjoo

      Loppulause ja tämä aihe pähkinänkuoressa: Minkä takia pitää aloittaa tällainen keskustelu, jos ei halua itsestään paskaa kirjoitettavan? Juuri niin: Huomion ja itsesäälin takia.

      • 123456987

        kun ei enää kylillä' pyöri ni sit uhotaa ja kitistää netissä


      • erilainen65
        123456987 kirjoitti:

        kun ei enää kylillä' pyöri ni sit uhotaa ja kitistää netissä

        Kuka ei pyöri kylillä ja kitisee netissä? Jos illiä tarkoitat niin haluaa elää perheensä kanssa ilman ihmisten paskapuheita ja jokainen voisi omalle kohdalleen miettiä miltä tuntuisi jos heistä kirjoitettaisiin joka päivä näitä juttuja tänne! Tuskimpa siksi illi tämän ketjun aloitti että saisitte täällä hänestä kirjoittaa näitä juttuja.


      • NÄÄTÄÄÄ

        YX PELLEIMMISTÄ TYYPEISTÄ KESKI SUO,MESSA


    • yfs200cc
      • hyvää-

        hauska pätkä onko toi joku tosikin juttu


      • neitirouva

        ajakoo vaikka jäihin tuollainen akkojen pieksijä


    • torinkingi

      illi tais saada muutama vuosi sitten selkäänsä eräältä markukselta karhunlähteellä, mix et häntä lyöny puukolla, muuta kun vastassa oli nainen hakkasit ja puukotit. oot sää kova jannu

      • karhunlähde07

        Minäs vuonna tällainen on sattunut? On tainnut mennä ohi korvien tuo juttu


      • torinkingi

        Noin 3-6 vuotta sitten ehkä kyminkadulla


      • karhunlähde07
        torinkingi kirjoitti:

        Noin 3-6 vuotta sitten ehkä kyminkadulla

        Oliskohan mahdollisesti kuitenkin kyseessä Sami R. ja vastassa Markus H.


      • kyseessä saattoi olla kun markus h suuttui eräälle tyypille kun olivat pöllineet hänen autonsa markus otti mua rinnuksista kiinni ja kysyi että ymmärrätkö kuinka vituttaa se ei ole mielestäni turpaan saantia mutta täällähän kaikki tiedetään paremmin mut toi ajanjakso sopii tohon juttuun


    • HÖRHÖ76

      ONKO ILLI VIIMEAIKOINA KÄYNY VARASTELEE TYÖKALUJA YMS ROJUA KAUPOISTA VAI ONKO SEKIN PASKAPUHETTA JA KIUSANTEKOA :D

      • Ihan on rahalla ostettu kaikki työkalut sun muut vermeet mitä meidän huushollista löytyy! T: mirja paatelainen


      • köyhäpaska

        tohon voi melkein sanoa eetä jos teillä on jotai tavaraa nurkat täynnä ni hyvin on osteltu jos molemmat on pelkällä kelan korvauksellaaina ja jatkuvasti. normaali ihminenää ei välttämättä elä niillä vaikka ei osta mitään, teillä on tietokoneita, steroita, autoja, mänkijöitä työkaluja, diskovaloja yms yms. pyhä henkikö ne teille on lahjottanu vai jäälä vuokrat maksamatta vai maksaako vanhemmat kaiken teille valmiiksi


      • IlkkaPonrotta
        köyhäpaska kirjoitti:

        tohon voi melkein sanoa eetä jos teillä on jotai tavaraa nurkat täynnä ni hyvin on osteltu jos molemmat on pelkällä kelan korvauksellaaina ja jatkuvasti. normaali ihminenää ei välttämättä elä niillä vaikka ei osta mitään, teillä on tietokoneita, steroita, autoja, mänkijöitä työkaluja, diskovaloja yms yms. pyhä henkikö ne teille on lahjottanu vai jäälä vuokrat maksamatta vai maksaako vanhemmat kaiken teille valmiiksi

        Ne on varastettu, tai sitten Illi teki niin, kuin silloin vuonna 2008, että hän teetätti pikkurikoksia 18v penskoilla(Ritasen veljekset, Röntysen Samppa jne). Pisti kakarat varastelemaan sille kaikenmaailman krääsää.


    • Olen aiemmin saanut liiton päivärahoja ja diskovalot on ostettu jo noin 2,5 vuotta sitten,stereot,tietokoneet ja auto sekä mönkijä ostettu ystäviltä osamaksulla,oman koneeni hinta oli 10e ja sen maksoin kaverille ennen kun koneen toi tuollainen jostain 90 luvulta peräisin oleva kone. Silloin tällöin jää hieman rahaa laskujen ja vuokran jälkeen joilla pystyy ostamaan työkaluja yms kauppojen halpakoreista ja joskus jotakin tilaamaan netistä,kun maksaa verkkopankissa ostokset. Välillä on tiukkaa,mutta pärjätään kyllä,eikä tarvitse kaupasta mitään varastaa! Molempien äidit on eläkeläisiä ja heidän rahansa on tarkoitettu heidän elämiseen ei meidän! T: mirja paatelainen

      • Veronmaksaja69

        Illi on kyllä käynyt vanhan äitinsä kukkarolla kokoajan äänekoskella asuessaan. Monesti, kun olen ajanut illin muorin omakotitalon ohi autolla, olen nähnyt siellä illin notkumassa.
        Sinnehän se Ilkka suuntaa, kun tupakki, suffelit ja pepsi max ovat loppu.
        Surkea pummi.....


      • Veronmaksaja69 kirjoitti:

        Illi on kyllä käynyt vanhan äitinsä kukkarolla kokoajan äänekoskella asuessaan. Monesti, kun olen ajanut illin muorin omakotitalon ohi autolla, olen nähnyt siellä illin notkumassa.
        Sinnehän se Ilkka suuntaa, kun tupakki, suffelit ja pepsi max ovat loppu.
        Surkea pummi.....

        Sinähän sen näköjään paremmin tiedät. Olet ilmeisesti pitänyt oikein kirjaa kuinka usein illi käy äitinsä luona? Oletkos miettinyt sellaista asiaa että vanha ihminen voi tarvita apua esim kaupassa käyntiin,saunan lämmitykseen ja pihatöiden tekemiseen? Ei kaikki pysty niitä enää yli 70 vuotiaana yksin hoitamaan ja illi ei kyllä mistään hinnasta juo pepsi maxia,enkä kyllä minäkään. T: mirja paatelainen


      • kummastunut
        Veronmaksaja69 kirjoitti:

        Illi on kyllä käynyt vanhan äitinsä kukkarolla kokoajan äänekoskella asuessaan. Monesti, kun olen ajanut illin muorin omakotitalon ohi autolla, olen nähnyt siellä illin notkumassa.
        Sinnehän se Ilkka suuntaa, kun tupakki, suffelit ja pepsi max ovat loppu.
        Surkea pummi.....

        Onko se joku ongelma jos illi käy äitiään katsomassa ja auttelemassa? Kai se illin äitikin haluaa lapsenlapsen nähdä vai onko sekin jotenkin rikollista viedä lapsi tutustumaan mummoonsa kun toisen mummon luokse on pitkä matka ettei varmaankaan monesti vuodessa sellaista matkaa pysty tekemään


      • rikasaina

        ILLI ON PUMMI


    • senTIETTÄÄkaikki1

      ILLI ON NUMERO 1 . ETTE VOI SILLE MITÄÄN !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!1

    • naarajärvi

      joskus oli huhu että vankilaaikana hänen perseeseen tungettiin napun varsi missä oli joku koukku kun olivat saaneet tietää että tykkää nuorista tytöistä. kih kih kih ettei ole vaa numero kakkonen, tuskin tollastakaan juttua on huvikseen keksitty

    • loppu_hyvin_kaiikihyvin

      THE END .

    • jossukka99

      tainnu illin reppanalla taas hermo mennä ja retkikirveellä tietokone rikki vai eikö ole varaa ostaa prepaid liittymään puheiakaa enenkuin eläkerahat tulee tilille vai pitääkö käydä pöllimässä vaatteita että saa myytyä niitä

      • tietäjä65

        Ei ole kone rikki ja liitymässä on käyttöaikaa ihan riittävästi siitä pitää siellä emäntä huolen ja eikohän se ole ollu vaatteiden varastaja eräs henkka eikä illi


      • tunnistettuon

        jossukka99 voisi itsekin hankkia itselleen elämän, voi *ittu että kyllä jossukka99:n kohdalla voisi yrittää synnytystä uudelleen mutta taitaa ainekset olla niin *itun onnettomat että ei tule muuta kuin *usipääkakara.
        On tainnut eka siitoksessa lirahtaa *usta joukkoon. Tuollaiset on juuri niitä koulukiusaajia ja "ura" jatkuu työpaikkakiusaajana ja pyrkyrinä jos yleensä töihin kykenee.
        Tuollaiset kyllä tunnistetaan, työpaikoilla puhuvat *askaa toisista selän takana ja pyrkyrinä nuolevat pomoja ja kohottavat itsensä olemattomalle korokkeelle.


    • Kyllä illin kone on ihan ehjä ja netti toimii. Suoraan sanottuna vituttaa jo tuollaiset jutut. Meiltä ei retkikirvestä löydy ihan vaan tavallinen ja halkomakirves jos joku sillä tiedolla jotakin tekee ja niitä käytetään puiden pilkkomiseen. Mietin että koskakohan ollan myyty varastettuja vaatteita että olisi saatu rahaa? Eipä ole tarvinnut sellaista tehdä. T: mirja paatelainen

    • avaruuskissaa

      mitenkäs illin skitsofrenia voi, no huonosti tietnkin ku eihän siitä voi parantua, onkos illi viime aikoina pessyt eläviä kissoja pesukoneessa niinkuin vuosia vuosia sitten, asia ei voi olla paskapuhetta eikä kiusantekoa kun hän itse on niin kehunut

    • aikuinenNAINEN1972

      nyt se 55v eläkeläis illi rassaa latttiamattojaa 80 luvu autostaa irti että saa pestyä... voi vittu et kyl o järkevää puuhaa...ja keulass kiiltää laittomia valoja useampi kappale. siis niin aikuismaista topuhua kun vaa voi olla

      • Valoapimeään

        S 1967 ja vm. 1994


      • pulutyttö

        kuinkapitkä illillä on velttona kun kaiken tiedät


    • timmityttö

      ainahan se niitä halpis romujaa puunailee ja kuvittelee että ne on helvetin hienoja ja siistejä varsinkin kun laitetaan hajukuusia auto täyteen

      • penitomussoliini

        Parempi halpisromu ja oma kuin velkakärry, timmityttö varmaan ajelee uudella velka-bemarilla tai velka-audilla ja syö alennussafkoja..haaaahhhhhaaaahhaa buuaaahhhhhhhaaaaahhaa..


    • LUUVITONE

      EIHÄN SOSIAALI TYÖTÖN PUMMI PAREMPIA AUTOJA SAAKKAA KU TOLLASIA ROMUJA MITÄ PITÄÄ PUUNATA JA SIT KATKASTA PAKOPUTKI JA ESITTÄÄ KYLILLÄ,VELAT O KAIKILLE MAKSAMATTA JA ISOTTELEE JOLLAIN MOPO MÖNKIÄLLÄ MIKÄ LIENEE VARASTETTU TAI VÄHINTÄÄNKIN LAITON VEKOTIN

      • synnitön

        oletko ajetellut ikmoittaa virkavallalle tuon tyypin tekosista . ???


      • LAKIjaOIKEUS

        karstulasta källitty mönksy ja auto katsastamaton melko rikollista !!


    • sini-h

      MIKSI OLETTE KATEELLISIA

      • dollarihymy123

        ai illille HAH HAH HAH HAH


    • KATEELLISUUS

      eiköhän tony alexilla ole varaa hankkia vehkeitä kun ei juo eikä narkkaa.ihmeellistä kytätä toisten elämää niin no joo jos ei itsellään sellaista ole olrtte vain katkeria kun toisilla menee hyvin.

      • dollarihymy123

        500 euron kelakorvauksella ei osteta nykyään YHTÄÄN mitään kun ei riitä edes elämiseen. sama pätee myös illiin


    • pannupoiliisi

      muutama vuosi sitten illi ajeli jonkun varastamalla skootterilla ympäri kyliä ja tankoon oli kiinnitetty jotkut ministereot mistä kuului poliisiauton hälytys ääni. tosi aikuismaista touhua kaikinpuolin

    • HANNUHANHI-

      no nyt ainakin on varaa illin perheellä ostaa mitä huvittaa kun saivat sitää rahaa . 53.000 euroa oispa itelläänkin niin paljon rahaa .

    • koppalakki56

      täytyys ilmottaa ulosottomiehelle

    • oikeaOSOITE56

      meni kyllä rahat oikeaseen paikkaan ihmisille jotka todellakin tarvitsee . ja ei mene ainakaan ryyppäämiseen ja huumeisiin onnea teille illin perhe .

    • qwerty68

      nyt aletaa puhumaa jostai saaduista isoista olemattomista rahasummista ettei niitä epäiltäs mistää varkauksista.. aika helvetin uskottavaa

      • tietääethdeby

        KATEELLINEN


    • pyromaani45

      kaupassa nähtyäni illin ja akkansa ja veivät pulloja kjauppaan ni todella uskottavaa että olisivat voittaneet jostain rahaa. ja jos on niin voisi poliisit alkaa tutkimaan uudestaan liikuntakentän talon paloa, nyt olisi ehkä yhdellä ehkä polttajista rahaa maksaa tuhotyönsä, ympäriltähän löytyi silloin mönkijän jälkiä... montas kertaa illi on jotain polttanu hmmm. 2 omakotitaloa, yhden ulkorakennuksen ja varmaan ne pankkisillan uimarannan kopitkin. on hän nii kova esittää tytöille

      • mistäsenvoitietää

        Jos ne on saanu jostain perintöä?


    • tiedonhaluinen72

      Tietääkö kukaan tosta illin muijasta et mistä se on ilmestyny kuvioihin?

      • avioliitto

        illi varasti senkin hyi roswo


      • huoletonpoikalapsiolen

        jonku pete kettusen jätkän ex akka, illin löysi ni lapsen jätti sille ex ukollee ja läx illin mukaan, eli kun ero tulee niin taas on yx avioton lapsi lisää


      • kukatietää
        huoletonpoikalapsiolen kirjoitti:

        jonku pete kettusen jätkän ex akka, illin löysi ni lapsen jätti sille ex ukollee ja läx illin mukaan, eli kun ero tulee niin taas on yx avioton lapsi lisää

        eikös illi ja se tyttö ole kumminkin naimisissa . ja niillä on se lapsikin alle vuoden ikäinen .


      • Kuussavaimaassa
        huoletonpoikalapsiolen kirjoitti:

        jonku pete kettusen jätkän ex akka, illin löysi ni lapsen jätti sille ex ukollee ja läx illin mukaan, eli kun ero tulee niin taas on yx avioton lapsi lisää

        Oon kuullu et sillä olis enemmänkin mukuloita, mihin se on ne sit laittanu?


    • mummo66

      illillä on 3 lasta yksi tyttö tampereella yksi poika helsingissä ja tyttö joka asuu illin ja vaimon kanssa kotona. 11 kissaa ja yksi koira muut lapset mitä illillä väitetään olevan 7 kpl kenen lineekään lapsia...

      • dorkajeff

        mihis unohtu illin kaksospojat tuosta listasta


    • 2kerrtaa3ja5

      ai ketkä ei sil oo kaksosii

      • kallunnakki

        on sillä ja hämäläis kaitsu kasvatti ne ominaan


    • tuplaWEEBERI

      ai jaa kummaa touhua . eikös ne ole weeberin mukuloita siis vesa virsusen ........

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      52
      2904
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      540
      2761
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      32
      1897
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      48
      1895
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      119
      1768
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1707
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1382
    8. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1168
    9. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      91
      1168
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1122
    Aihe