Hankala lapsi 5-v

Erikoislapsi?

Saako tänne tilittää vähän?

Olen vähän ihmeissäni että mitä pitäisi ajatella seuraavita asioista. Minulla aika voimakastahtoinen lapsi, jota pitää kotonakin jämäkästi "määrätä" ja välillä jaksaa ottaa mittaa meistä aikuisista. Kuitenkin lapsemme tulee oikein hyvin toimeen kotona ja viikonloppuisin kavereilla leikkiessä. Kotona ja päiväkodin ulkopuolella ei ole ongelmia. Mutta lapsella on "suuria" ongelmia päiväkodissa. Lapsi on se hankala lapsi siellä, ja sen huomaa tädeistä. Esimerkkinä se, että olin hakemassa lastani ja eteisessä toinen lapsi sähläsi, tällä lapsella oli samanvärinen takki kuin omallani yleensä on, niin täti oli heti ojentamassa tätä lasta ja kutsui lapseni nimellä. Oli sitten vähän nolo ja pyysi anteeksi minulta kun huomasi tämän.

- Tädit valittavat kun lapsi ei koskaan osallistu mihinkään puuhiin mm. piirtämiseen tms. No, ei lapsi aina kotonakaan aloita kynähommia mielellään, mutta otan kädestä ja vien pöydän ääreen, siinä sitten hetken kitisee ja sitten jo kohta tyytyväisenä touhuaa. Minun mielestä minun on hiukka vaikeaa puuttua mitä päiväkodissa tehdään kun en ole paikalla siellä. Kuvastaako tällainen nyt sitten jotain suurta ongelmaa lapsessani vai mitä?

- Lapsella päiväkodissa kumisaappaat. Kun vien lapsen sadepäivänä, niin vien saappailla ja oletan että laittavat kumpparit jalkaan ulkoiluun jos märkää. Ei onnistu. Kun haen lastani, niin kengät kuin ämpärissä uitettuja, lapsi ei kuulema suostunut laittamaan kumppareita. Tapahtuu kaksi kertaa samalla viikolla. Olenko jotenkin ihmeellinen kun voisin olettaa että 5-v lapselle tädit saa kumpparit jalkaan halusi lapsi tai ei?

- Lapsi kertoo kun kaveri nipistää häntä piirissä aina välillä, puhuu kotona tästä usein. Otan asian esille keskustelussa, niin täti sanoo että kun se teidän lapsi häiritsee ja on levoton piirissä, niin vieressä oleva kaveri oirehtii siitä näin. Eli aikovatko puuttua asiaan vai ei?

- Lapsi ollut lukunurkassa ja tädin mielestä rikkonut kirjan. Lapsi kertoo minulle että ei muista mitä tapahtui ja ei tunne että olisi hänen vikansa. Kun asiasta puhuu tädin kanssa, niin täti ei ole nähnyt mitä tapahtui, huomannut lapsella rikkinäisen kirjan. Siis on täysin mahdollista että lapseni rikkonut kirjan (ei tosin ole koskaan aikaisemmin rikkonut yhtään kirjaa), mutta yhtälailla mahdollista on, että kirja on rikkoutunut muulla tavalla. Onko oikein sanoa että lapseni rikkoi kirjan?

- Lapseni on tädin mielestä liian lähellä muita lapsia. Leikkii kuulema oikein nätisti pihalla jne. mutta ei kunnoita muiden yksityisaluetta. Varmaan totta. Meillä kun ollaan perheessä paljon toistemme lähellä ja lapsi tottunut olemaan kylkikyljesä sisarusten kanssa. Mutta täti (ilmeisesti) näkee että tämä olisi jotenkin poikkeavaa.

Olen ihan kypsä. Pitäisikö lasta katsoa yhdessä erikoislastentarhanopen kanssa vai ei, kuten täti ehdottaa. Ei kukaan varmaan halua lapselleen leimaa tms. mutta apuahan pitää lapselle saada jos tarvitsee. Mutta. tämä meidän lapsi on TÄYSIN NORMAALI lapsi kaikkialla muualla paitsi päiväkodissa. Tilanne ahdistaa ja mietin mitä tehdä.

Onko lapsella ongelma vai päiväkodilla?

15

2110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tätitäti

      Etpä tunnu sinäkään arvostavan päiväkodin henkilökuntaa, kun "tädittelet" heitä noin.
      Täti on lapsen isän tai äidin sisar, päiväkodissa työskentelee kouluttu henkilkunta, joista kukaan ei ole lapsesi täti. Täditteletkö myös kaupan henkilökunta, lääkäreitä, tulevaisuudessa lastasi opettaa opettaja-täti...
      Soita päiväkodin johtajalle, sovi aika tapaamiseen je kerro huolesi. Aika vaikea sitä näkemättä on kertoa, missä ongelma on.

      • ookko olevinas

        Miten niitä sitten puhutellaan?Kautta aikojen vieraat ihmiset ovat olleet "tätejä" ja "setiä", mihin se nyt ois muuttunut?

        Etunimellä puhuttelu tällä palstalla ei toimi.


      • jopas on

        Et ole tosissasi? Täti-sana ei automaattisesti viittaa sukulaisuuteen. Sama pätee setä-sanan kanssa. Vrt ruotsin farbror, siinä jopa sanotaan, että 'isän veli', mutta on silti kuka tahansa setä, ilman sukulaisuussuhdettakin.

        Mikä (tai mitä) on "kouluttu henkilkunta"?


    • eijuuvaari

      "ja kutsui lapseni nimellä" eli on jo leima otsassa, hankala lapsi ja kun jotain tapahtuu niin..Villepetter se oli tietysti!

      "lapsi ei koskaan osallistu mihinkään puuhiin" ilmeisesti pöytähommat tyyliin "pois sieltä riehumasta ja piirtämään" eli rangaistuksena pöytähommia, kuka sillai tahtoo piirtää, ei kukaan!

      " täti ei ole nähnyt mitä tapahtu" No miks syyttää sun lasta, on voinu rikkoutua jo aikaa sitten, vähänkö päiväkodis on risoja kirjoja!


      "lapsi tottunut olemaan kylkikyljesä sisarusten kanssa" Puhu tästä kotona, siitä että on yksityisalueita ja jotkut ei tykkää ku tuppaa liian lähelle, ei edes aikuiset!

      Ja joo...pyydäppä se eniten nariseva hoitaja juttelemaan vanhempainvarttiin ja pomo mukaan kuuntelemaan, ei kyl vaikuta ongelmalta muuta kuin se täti! JA sori vaan seuraava kirjoittaja, kyl yleensä puhutaan päiväkodin tädistä kun täällä ei voi nimeltä kutsua! Ja mä kyl sanon kaupan täi tai kaupan setä tai kaupan tyttö!

    • no näin

      Otapas päiväkotiin yhteyttä ja pyydä erikoislastentarha-opettajan arvioita.Myös pk jojtajan kanssa kannattaa puhua. Aina ei ole helppo hyväksyä jos lapsi ei käyttäydykuin pitäisi. Oma poikani sai apua aikanaan ja pääsi lästeneurologisiin tutkimuksiin ja hänellä oli neurologista ja kehityksellistä pulmaa.Päiväkodin hoitajat olivat juuri näitä huomoita tehneet ryhmätoiminnassa ja yksilötoiminnassa.Hyvä niin-koska omat arveluni neuvolassa kuitattiin vaan sanomalla että lapsi on vaan persoonallinen..

    • hohhoijaaaa

      Eipä lapsesi varmasti muualla olekaan isossa ryhmässä, joss monilla saattaa tulla ongelmia näkyviin. Kotona varmasti saa huomiota helpommin, kuin parinkymmenen saman ikäisen lapsen ryhmässä. Ja ihan joka ikisiseen asiaan mitä päiväkodista sanotaan tai siellä tapahtuu ei kannata suhtautua liian vakavasti esim. jos puhuttelee toista lasta oman lapsen nimellä... voi että, sellaista sattuu ihan päivittäin, kun lapsilla on samanlaisia vaatteita tai muuten vaan menee vahingossa nimet sekaisin. Tuntuu, että tehdään päiväkodissa niin tai näin, aina on väärin. Joko puututaan turhaan tai ihmetellään, miksi päiväkodissa ei ole huomattu tätä ja tätä ongelmaa ja puututtu asiaan. Eihän ne meidän lapset vaan muiden...

      • merja7

        HYVÄ VANHEMMAT, että kuuntelette lastanne. On todella ikävää, että on päiväkoteja, missä henkilökunta ei osaa, ei ole kiinnostunut ... keskustella neutraalisti asioista.
        Ns. nalkuttajia. On itsestään selvää, että lapset tekevät joskus paljonkin ei-toivottuja -asioita, mutta se ei oikeuta henkilökuntaa nalkuttamaan, jumittumaan siihen ongelmaan. tms. Sitten on myös syyttömien syyttelyä ja leimaamista. ARGH!
        Henkilökunnan tulisi olla ensiksikin oikealla alalla, KOULUTTAUTUA, alkaa elämään,
        lapsilta voi oppia elämän alkeita näin aluksi. Hyvää jatkoa vain "ammattikasvattajat" ja ja oikein hyvää jatkoa oikeasti ammattikasvattajille ja kiitos teille positiivisesta ja lapset näkevästä ja huomioonottavasta työtavasta ja ilmapiiristä. Sellaisille kunnia.


    • tuleva_lto

      Näiden tietojen perusteella molemmilla on hieman mietittävää. Työntekijät ovat luultavasti leimanneet lapsesi hankalaksi, mikä on kovin yleistä. Heidän tulisi yrittää suhtautua häneen olettamatta, että lapsi tekee pahojaan jatkuvasti. Lisäksi monet ongelmat olisivat varmasti korjattavissa helposti. Esimerkiksi istumapaikan vaihto nipistelytapauksessa on helppoa.

      Sinulla vanhempana on paljon sydämelläsi. Asioista ei auta kuin puhua. Voit pyytää mukaan useamman ryhmän työntekijän, päiväkodin johtajan ja varhaiserityisopettajan. Teidän täytyy sopia yhteinen linja siitä, miten missäkin tilanteissa toimitaan. Muuten toiminta on lapsellekin hämmentävää.

      Älä pelkää käyttää varhaiserityisopettajaa apuna! Nykyisin kaikenlaisiin pieniinkin ongelmiin voidaan puuttua ajoissa. Apuun kannattaa tarttua. Yllättävän moni lapsi saa apua veo:lta, erilaisilta terapeuteilta ja niin edelleen, eikä siinä ole mitään hävettävää. Veo saattaisi myös tuoda ulkopuolisen näkökulman esille sekä sinulle että päiväkodin työntekijöille.

      Päiväkodin työntekijöiden olisi pitänyt huolehtia kaikista näistä asioista. He tosin ovat ehdottaneet veo:n arviointia. Ikävä kyllä sinun on nyt avattava suusi ja laitettava homma liikkeelle, vaikka se olisi heidän työnsä, eikä sinun. Kiteytettynä lapsen etu siis olisi, että asiat keskustellaan halki ja sovitte yhteisestä linjasta. Et halua leimautua hankalaksi vanhemmaksi!

    • SeElto

      Ei ole olemassa mitään erikoislastentarhanopettajaa tai varhaiserityisopettajaa. Mutta erityislastentarhanopettaja eli ELTO luultavasti paikkakunnallanne on.
      Toivottavaa olisi, että tulisi seuraamaan lastanne arjen tilanteissa päiväkodissa. Missä kohtaa on ne haasteet ja vaikeudet ja millä keinoin lastanne voisi auttaa.
      Uskon päiväkodin henkilökunnan puhuvan aivan totta, eikä ole kenenkään etu eikä tarkoitus, että joku lapsi saa ainoastaan negatiivista palautetta. Kenties ongelma onkin, että lapsi ei pysty toimimaan isossa ryhmässä ja siksi käyttäytyy epämieluisalla tavalla. Mutta kysymys lienee se, kuinka lasta voisi auttaa. Vuoden päästä alkaa esikoulu ja seuraavaksi koulu. Haasteet siis vaan lisääntyy.
      Kumisaapas tms. asiaa en voi ymmärtää. Joko laitetaan kumisaappaat jalkaan tai sitten ei ulkoilla ollenkaan. Aika yksinkertaista.

    • Miksinäinontapahtunutwhy
    • äippänen

      Wou miten tutun kuuloista. Meille kävi myös niin, että lapsi leimattiin hankalaksi. Hän jäi aika pian pois myös muiden lasten leikeistä hoitajien hiljaiselle hyväksynnällä. Hoitajat olivat sitä mieltä, että hän vaan pilaa muiden leikit. Kommunikaatio oli päiväkodin kanssa meitä vanhempia syyllistävää. Olen myös epäillyt, että joku ulkopuolinen olisi puhunut meistä perättömiä ja että meitä sitten on pidetty pitkään mahdollisina alkoholisteina, väkivaltaisina tai mitä lieneekään. Ilmeisesti lapseltani oli yritetty kysellä jotain lyömisistä ym, lapseni puheista päätellen. Elikkä päiväkoti suhtautui lapseen hankalana tapauksena, jolla on ongelmavanhemmat ja hänen annettiin jäädä ulkopuoliseksi ja siitä alkoikin aikamoinen kierre. Päiväkoti oli myös yhteydessä ELTO:oon lapseemme liittyen ja halusivat selvittää lapseemme liittyviä ongelmia hänen kanssaan. Päiväkodin suhtautuminen oli aina todella ylimielistä ja minun mielipiteitäni ja ajatuksiani aina vähäteltiin tai ne vain ohitettiin kuuntelematta. Olin todella ärsyyntynyt siitä, että ELTO:n kanssa aloitettiin keskustelut minulle puhumatta, mutta loppujen lopuksi asia kääntyikin positiiviseksi meille. Ennen ELTO:n tapaamista soitin hänelle ja ilmoitin, että haluan olla osallisena lapseeni liittyvissä asioissa, enkä halua, että asioitamme selvitetään "selkämme takana" ja puhuin myös hänelle siitä, minkälaisena olen kokenut suhteemme päiväkodin kanssa ja siitä, että saan vain jatkuvasti negatiivista palautetta lapsestani (lapseni kuullen) ja minulle kerrotaan että lapseni ei osaa leikkiä muiden kanssa... Yllätyksekseni ELTO olikin kanssani samaa mieltä. Päiväkoti ei voi vain heitellä ongelmia eteeni tarjoamatta niihin minkäänlaisia ajatuksia ja ratkaisuehdotuksia. Lapseni tosiaan tarvitsi aktiivisempaa tukea leikkien jatkumiseen. Kun tämä asia saatiin selvitettyä ja päiväkoti muutti omaa shtautumistaan lapseen, leikit alkoivatkin sujua ja lapsella alkoi olla enemmän ja enemmän hyviä päiviä päiväkodissa. Mutta aika paljon ahdistustua ja itkua sekä lapsi että äiti täällä kävimme läpi ennen kuin hommat lähtivät rullaamaan. Tärkeintä tässä kait oli se, että lapsi hyväksyttiin omana itsenään ja häntä alettiin tukemaan niissä asioissa, joissa hänellä oli vielä haasteita vanhempien syyllistämisen sijaan. Oman kokemukseni pohjalta siis suosittelsin ottamaan yhteyttä ELTO:oon ja lähtemään selvitämään sotkua hänen kanssaan.

    • Deepi

      Mä oon sitä mieltä, että tässä olisi tuumatuokion paikka molemmille; päiväkodin henkilökunnalle ja kotiporukoille.

      Serkkuni oli kahden vilkkaan, haastavan ja voimakastahtoisen lapsensa kanssa kotosalla enempi vähempi siihen asti, että lapset menivät kouluun. Jo kolmevuotiaana sukulaistätimme esitti huolensa, ettei lapsilla ollut kaikki kohdillaan; vihan ja raivonpuuskat lapsilla olivat liian voimakkaat ja molemmilla tuli "lukkotiloja". Päiväkodissa pienen pätkän käytyään (kotiäitinä serkku oli muuten, kävi yhden kesän töissä ennen lasten kouluikää) lapsista esitettiin huoli; ryhmässä toimiminen ei onnistunut ikätasoisesti. Ei osattu noudattaa annettuja ohjeita, keskittyä tekemiseen jne.

      Neuvolaan eivät vanhemmat ilmaisseet muiden huolia ja eihän heillä kotona ollut ongelmia, kun oli opittu arki luovimaan lasten mukaan pahimmat karikot välttäen.

      Kouluun mennessä helvetti ratkesi irti, kun ryhmässä toimiminen ei todellakaan onnistunut niinkuin olisi pitänyt ja ei ollut enää mahdollisuutta lapsen mukaan luovia tilanteita parhain päin. Häiriökäyttäytymistä jne jne.

      Itse siis pyytäisin erityislastentarhan opettajaa tarkkailemaan viisivuotiastasi ja neuvolassakin ottaisin esille päiväkodin ilmoittamat huolet, jotta neuvolan henkilökin osaisi tarkkailla lasta tietyltä kantilta. Ennen kouluikää olisi hyvä selvittää, että mistä kenkä puristaa; onko lapsen käytöksessä kodin ulkopuolella todellakin jotain, johon pitäisi erityisesti kodin ja päivähoidon yhteistyöllä kiinnittää huomiota, vai onko kaikki ihan ok.

      Itse olen neljävuotiaastani ilmaissut huoleni päiväkotiin ja neuvolaan juurikin keskittymiskyvyn puutteesta; ei tuo meidän viisivuotias mahdoton ole, mutta joissain tilanteissa minusta tuntuu, että liikutaan harmaalla alueella; onko kyse vaan lapsen luonteesta (=eläväinen) vai meneekö jo yli. Lapsi itsekin on siinä iässä, että on osannut alkaa harjoitella keskittymistä tietoisesti sellaisissa tilanteissa, joissa ongelmia ilmennyt (mm. ruokapöytä ja aamupiiri). Lapsi ymmärtää, että arkojen lapsien pitää harjoitella reippautta ja eläväisten lasten keskittymistä. Päiväkodissa ja neuvolassa eivät olleet huolissaan, mutta tilannetta tässä seuraillaan ja omaksi ilokseni olen havainnut viimeisen vajaan vuoden aikana, että kehitystä keskittymiskyvyssä on tapahtunut mukavasti. Onneksi on vielä kaksi vuotta kouluun menoon :)

    • skgiii

      Hassan norouzi jare tiihonen ja heidän panonsa katja rahkola

    • öskjdfhvöjksd

      öjhgöksjf

    • Deepi

      Siis nejä vuotiaana otin esiin keskittymiskyvyn puutteen tietyissä tilanteissa VASU-keskustelussa ja nyt viisivuotiaana tilanne on parempi. :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5289
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1562
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      191
      1449
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1066
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe