"Taskuun" sopiva kamera lintuharrastajalle

bongari vm 56

Mikä olisi hyvä kamera keveytensä ja pienen koonsa vuoksi lintuharrastajalle. Laitan myyntiin järkkärini painavine teleineen koska ei tule otettua mukaan nykyisin ja kuvausintokin on laantunut. Onko superzoom digipokkareista vielä mihinkään?

40

1468

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Canonisti minäkin

      Käytännössä superzoomilla ei voi korvata järjestelmäkaeraa oikein missään kuvauksessa. Satunnaisesti, voit saada ns. lajitunnistuskuvia, kunhan valoa on riittävästi. Samaan, mihin semipro järjestelmäkamera pääsee hyvän prime telen kanssa, et pääse millään muulla kameralla.

      Edes vaihto peilittömään pikkujärkkäriin ei auta, koska niidenkään tarkennusnopeus ei ole vilä lintukuvaukseen riittävä, minkä takia niihin ei myöskään ole vielä pitkiä prime teleobjektiiveja.

      Kuvauksessa on ainakin minulla ollut välillä suvantovaiheita. Itse olen lähtenyt aina perusteiden kautta uudestaan. Jopa niin, että palasin hetkeksi käsisäätöiseen runkoon ja filmiin! Tosin vaihdoin samalla dian kokoa 6x6:een.

      Pari vaihtoehtoa:

      Unohdat lintujen kuvauksen ja ostat oikeasti hyvän pokkarin, joka käytännössä on tällä hetkellä Fujin X100T. Keskityt kuvauksessa linturetkilläsi muuhun luontoon.

      Jos sinulla on kunnollinen tele sellaista merkkiä, johon saa käytettynä hyvälaatuisen filmirungon, niin kokeilet paluuta diakuviin. Hankit siis täysin käsisäätöisen rungon, jonka kanssa palaat takaisin kuvauksen lähteille. Ainakin Pentaxilla ja Nikonilla tuo onnistuu. Canon, joka vaihtoi kiinitystä, on vähän kinkkisempi, koska EOS-rungoissa on kaikissa automaatti valotus.

    • lintukuvvailija

      Miltä kuulostaisi digiscoping, jos sinulla on kaukoputki? Laitat vain kevyen pokkarin kiinni kaukoputkeen tarkoitukseen saatavall sovitteella ja räpsit kuvia kaukoputken läpi.

      Jos haluat kevyen kameran, jolla yltää lintuihin ilman kaukoputkea, silloin superzoom on kai ainoa vaihtoehto, mutta kuvien laatu ei sitten tule olemaan läheskään järkkärin tasolla. Voit etsiä netistä testejä superzoomeista ja arvioida riittäisikö niiden laatu sinulle.

      En tiedä, kuinka painava tele sinulla on, mutta jos on esim. 300mm f/2,8, niin kalusto kevenee paljon, jos vaihtaa vaikka 300mm f/4:een tai johonkin muuhun kevyeen objektiiviin kuten Canonilla 100 - 400mm.

      • Canonisti minäkin

        Digiscoping on ihan hyvä idea, kun kyse ei ole varsinaisista lintukuvista, vaan tunnistuksen tueksi otettavista kuvista, jolloin laadulla ei ole hirveästi väliä. Ainakin minä ymmärrän lintukuvauksella jotain sellaista, mitä esimerkiksi Hannu Hautala edustaa.

      • lintukuvvailija
        Canonisti minäkin kirjoitti:

        Hyvällä pokkarilla ja laadukkaalla kaukoputkella saa varmasti ihan laadukkaitakin digiscoping-kuvia, luultavasti parempia kuin superzoomin maksimisuurennoksilla.

      • lintukuvvailija kirjoitti:

        Hyvällä pokkarilla ja laadukkaalla kaukoputkella saa varmasti ihan laadukkaitakin digiscoping-kuvia, luultavasti parempia kuin superzoomin maksimisuurennoksilla.

        Olen lähes vakuuttunut tuosta digiscopingin paremmuudesta sillä siinä se putki on jalustalla kun se superzoomissa on vain kännyssä.

        Olen kerran messuilla kokeillut digiscoping välinettä ja sekin oli hieman hutera kun putki oli varsin "pitkä". Kuitenkin verrattuna Canon PowerShot SX30 superzoomiin se oli vakaa kuin "kallio".

        Ainakin tuossa itselläni olevassa superissa ei niillä pitkillä asetuksilla ole kovinkaan helppoa kuvata kameran keveyden vuoksi. Se painaa noin 600 gramma kun järkkärin runko on jo suurempi massaltaan ja siihen kilo tai kaksi optiikkaa mukaan.

        Ainakin tuon Canonini etsin on aika surkea jos sillä yrittää hakea sen tipun siihen kuvaan kun asetus on siellä maksimissaan noin 800 mm vastaavalla kuvakulmalla jolloin kulma ei montaakaan astetta ole. Kun taas siitä takanäytöltä yrittää sihdata tuolla pituudella niin pitää nauttia rauhoittavia tuhtisti sillä muutoin kuva vaeltaa niin ettei kerkiä huomaamaan milloin se tipu on kohdalla. Ainakin joku tuki tai monopod tarvitaan välttämättä.

    • taskikokoa

      Normaaliin taskuun sopisaa superzoomia ei ole.
      Taskuun sopivin pokkari lienee Panasonic LF-1
      28–200mm F2.0 LEICA DC VARIO-SUMMICRON

      Digizoomin tarkkuuskin riittänee lintubongarille. Intelligent Zoom 14.3x

      Kuvanlaatu on muutaman vuoden takaisiin järkkäreihinkin verrattuna kilpailukykyinen.

    • superzoom
    • bongari vm 56

      Kamerani on ca 40d ja optiikka ca 400/5,6. Yksi vaihtoehto myös jota ajattelin on päivittää kamerani kevyempään ja pienempään järkkäriin ja jokin kevyt zoom objektiivi. Eihän ne taskuun sovi mutta kevenis ainakin. Digiscopingia olen kokeillut mutta en kaukoputkeakaan nykyisin mukana usein pidä.

      • lintukuvvailija

        Mites olisi vaikka Canon EF 70-300mm f/4.5-5.6 DO IS USM ja EOS M minijärkkäri ( sovite, jolla saat siihen ef-objektiivin kiinni)?

      • Canonisti minäkin

        Noissa on ainakin se hyvä puoli, että ne menevät takuuvarmasti kaupaksi, kun hintapyynnön laittaa tolkulliseksi! Tuollainen on hyvä setti aloittelijalle opetella lintukuvauksen alkeita.

        Runkona 40D:ssä on jo kohtuullinen laskentateho ja se on sääsuojattu (ei tosin virallisesti), joten se sopii hyvin luontokuvaajan ensimmäiseksi rungoksi. Minulla on ollut tuollainen ja pidin siitä, mutta hain itsekkin pienempää kalustoa.

        Objektiivina f/4.0 300 mm olisi monessa mielessä minusta parempi aloittelijalle. Valovoima vaikuttaa tarkennuksen onnistumiseen. Mutta aivan varmasti tuolle on ostajia, kunhan hinta on järkevä.

        Pienemmistä järkkäreistä Fujilla on sääsuojattu XT1 runko ja Fujille on tulossa noin 140 - 400 zoomi ensi vuonna. Oma analyysini markkinatilanteesta oli tosin se, että siirtyminen peilittömiin tarkoittaa käytännössä luopumista haaveesta ostaa tauon jälkeen lintutele.

        http://www.fujirumors.com/first-image-of-the-140-400-prototype-shown-at-photokina/

        Valovoima on huhujen mukaan telepäässä yhtä huono kuin nykyisessä telessäsikin, joten en oikein ole vakuuttunut tuosta. Sopii ehkä enemmän kojukuvaukseen.

        Yleisemminkin peilittömien tarkennus ei ole vielä peilikameroiden tasolla. Toimii, kunhan kontrasti ja valo riittävät. Eroa lisää, ettei peilittömiin ole hyvävalovoimaisia prime telejä.

      • Canonisti minäkin
        lintukuvvailija kirjoitti:

        Mites olisi vaikka Canon EF 70-300mm f/4.5-5.6 DO IS USM ja EOS M minijärkkäri ( sovite, jolla saat siihen ef-objektiivin kiinni)?

        Miten ajattelit, että tuollaisella takaa tihrustettavalla saisi teleobjektiivin kanssa kohteen hollille? Liikkuvan kohteen seuraaminen ja kuvaaminen vaatii etsimen sekä tukeva kuvausasento vaatii etsimen. Optinen on minusta yhä parempi, mutta uusimmat Olyn ja Fujin sähköisetkin ovat välttäviä. Panan GH4:ää en ole kokeillut.

        Micro 4/3 järjestelmään (Oly ja Pana) vain ei ole yhtään hyvää objektiivia, joka ulottuisi 300 mm asti tai jos kerroin otetaan huomioon, niin ei edes oikein kelvolista 150 mm asti. Paras taitaa olla Panan kittisuttu 45 - 150 mm? Fujiin on tulossa alla mainittu, mutta vaikka lasi olisi hyvä, on peilittömien kehittäjillä paljon töitä tarkennuksen kanssa.

      • tihrustettavalla

        Miten ajattelit, että tuollaisella takaa tihrustettavalla saisi teleobjektiivin kanssa kohteen hollille?

        No kerroppa sinä miten kuvataan edestä tihrustettavalla aloittajan kysymällätaskuun sopivalla kameralla?

        Jos keveys on tärkeä valintakriteeri, niin jostain on varmaan sitten tingittävä. Kuitenkin se 300 millin ulottuvuus on aika tärkeää oman kokemukseni mukaan.

      • Paras kittisuttu
        Canonisti minäkin kirjoitti:

        Miten ajattelit, että tuollaisella takaa tihrustettavalla saisi teleobjektiivin kanssa kohteen hollille? Liikkuvan kohteen seuraaminen ja kuvaaminen vaatii etsimen sekä tukeva kuvausasento vaatii etsimen. Optinen on minusta yhä parempi, mutta uusimmat Olyn ja Fujin sähköisetkin ovat välttäviä. Panan GH4:ää en ole kokeillut.

        Micro 4/3 järjestelmään (Oly ja Pana) vain ei ole yhtään hyvää objektiivia, joka ulottuisi 300 mm asti tai jos kerroin otetaan huomioon, niin ei edes oikein kelvolista 150 mm asti. Paras taitaa olla Panan kittisuttu 45 - 150 mm? Fujiin on tulossa alla mainittu, mutta vaikka lasi olisi hyvä, on peilittömien kehittäjillä paljon töitä tarkennuksen kanssa.

        Micro 4/3 järjestelmään taitaa olla tämä:
        https://www.topshot.fi/product/9361/olympus-mzuiko-di-ed-40-150mm-f28-pro--mc-14-kit

      • Canonisti minäkin
        tihrustettavalla kirjoitti:

        Miten ajattelit, että tuollaisella takaa tihrustettavalla saisi teleobjektiivin kanssa kohteen hollille?

        No kerroppa sinä miten kuvataan edestä tihrustettavalla aloittajan kysymällätaskuun sopivalla kameralla?

        Kas kun kaikkea ei voi saada. Lintukuvaukseen sopiva kamera ei ole kovin kevyt eikä se mahdu taskuun.

      • Canonisti minäkin

      • Panan FZ200
        Canonisti minäkin kirjoitti:

        Noissa on ainakin se hyvä puoli, että ne menevät takuuvarmasti kaupaksi, kun hintapyynnön laittaa tolkulliseksi! Tuollainen on hyvä setti aloittelijalle opetella lintukuvauksen alkeita.

        Runkona 40D:ssä on jo kohtuullinen laskentateho ja se on sääsuojattu (ei tosin virallisesti), joten se sopii hyvin luontokuvaajan ensimmäiseksi rungoksi. Minulla on ollut tuollainen ja pidin siitä, mutta hain itsekkin pienempää kalustoa.

        Objektiivina f/4.0 300 mm olisi monessa mielessä minusta parempi aloittelijalle. Valovoima vaikuttaa tarkennuksen onnistumiseen. Mutta aivan varmasti tuolle on ostajia, kunhan hinta on järkevä.

        Pienemmistä järkkäreistä Fujilla on sääsuojattu XT1 runko ja Fujille on tulossa noin 140 - 400 zoomi ensi vuonna. Oma analyysini markkinatilanteesta oli tosin se, että siirtyminen peilittömiin tarkoittaa käytännössä luopumista haaveesta ostaa tauon jälkeen lintutele.

        http://www.fujirumors.com/first-image-of-the-140-400-prototype-shown-at-photokina/

        Valovoima on huhujen mukaan telepäässä yhtä huono kuin nykyisessä telessäsikin, joten en oikein ole vakuuttunut tuosta. Sopii ehkä enemmän kojukuvaukseen.

        Yleisemminkin peilittömien tarkennus ei ole vielä peilikameroiden tasolla. Toimii, kunhan kontrasti ja valo riittävät. Eroa lisää, ettei peilittömiin ole hyvävalovoimaisia prime telejä.

        http://acwilli.smugmug.com/Other/FZ200-Keepers-Crops-and-jpegs/

        Yllättävän hyviä kuvia tuolla Panan FZ200 plus Nikonin telekonvertterilla.

      • jfksdjk

      • lintukuvvailija
        jfksdjk kirjoitti:

        Ihanneolosuhteissa kuvattu (valoisaa). Miten onnistuisi lentokuvaus kuusimetsässä..

        Se ei tahdo onnistua edes ammattijärkkärillä ja huippulinssillä!

      • Pöllökuvaajia
        lintukuvvailija kirjoitti:

        Se ei tahdo onnistua edes ammattijärkkärillä ja huippulinssillä!

        Tuossa tilanteessa tulee esille juuri erot. Olen ollut tilaisuudessa vertailla usean kuvaajan erityyppisillä kalustoilla samasta pöllöstä samassa tilanteessa ottamia kuvia eräässä lintharrastajian tialisuudessa. Mukana oli omasta kerhostamme 5D (varmaan silloin kakkonen) f/2.8 telellä, kymppi (ehkä 50D) Canon f/4.0 telellä ja sitten joku halvempi Nikon millä lie zoomilla. Oma kalusto ol sillä kerralla sellainen (500C), etten edes viitsinyt yrittää lintua, jonkin ruudun kuvaajista kyllä otin. Purkutilaisuudessa voi havaita, että vitosella oli otettu lukuisia teknisesti kelvollisia ruutuja ja kympilläkin muutamia. Zoomilla ei ollut mitän asiaa noihin karkeloihin.

      • Pöllökuvaajia kirjoitti:

        Se runkohan ei tänään ole useinkaan rajoite vaan objektiivin pituus, aukko ja laatu.

        Riippuen paikasta ja tilanteesta hyvän lintuputken tulisi olla yli 300 mm ja valovoimaa ei ole koskaan liikaa.

        Nuo vaan 500 mm F5.6 tai isommat aukot alkavat olla aika raskaita kantaa pitkälle. Sillä onko runko Canon vai Nikon ei liene suuria vaikutuksia. Tuntematta juurikaan Canon runkoja niin Nikonin D3x00 sarjan 24M kennot ja muut ominaisuudet riittävät kyllä lintukuvaajallekin kunhan lasitavara on oikein valittua.

        Jos läheltä haluaa lintuja kuvata niin kannattaa lähteä Norjan pohjoisen lintutuntureille ja saa melkein varoa jottei astu niiden päälle.

        Pöllökuvaajakin sanoo, ettei zoomilla ole mitään asiaa lintukuvauksessa mutta se riippuu zoomista ja kuvaajasta. Itse käytän mieluummin zoomia kuin kiinteää koska se antaa tietyn edun rajausten suhteen kiinteään polttoväliin verrattuna. Kohtuullisen laatuisella zoomilla saa riittävän laadukkaita kuvia mistä hyvänsä vaikka primeissä onkin monesti parempi piirto ainakin reuna-alueilla.

      • fdhahoi
        nikon_d90 kirjoitti:

        Riippu tosiaan zoomista, mitä sillä tekee lintukuvauksessa. Parinsadan euron 70 - 300 millisellä f/5.6 ei varmaan tee paljon mitään, mutta esim. Canonilla 200 - 400 mm f/4 extender 1,4x -objektiivi on luultavasti yhtä hyvä kuin kiinteät telet.

      • fdhahoi kirjoitti:

        Kaikista asioistahan voi olla useampaa mieltä. En tosin enää omista tuota 70 - 300 mm muutaman satasen lasia mutta aikoinaan sillä kuvasin esim. alla olevan osoitteen kuvan:

        https://picasaweb.google.com/Tapani.Niittyaro/Joutsenperhe2007#5474454819336755122

        Ei se nyt ole mikään huippulaatuinen mutta linnun tuntee, kaiketi. Kyllä sillä harjoittelemaan pääsee jos lompakko kuristaa harrastusta. Se oli Sigman tekeleitä ja kuvasi makroa 200 - 300 mm välillä 1:2 suurennoksella. Ei ollut VR tai IS toimintoja siihen aikaan.

        Niin no. Jos kuvasarja olisi jatkunut kohdassa "kun lähtivät lentoon..." niin... ;) Paikallaan olevaan kohteeseen voi saada tarkennuksen vaikka superzoomilla.

        Sinänsä varsinkin viimeinen kuva on kiva.

        Tiedän liiankin hyvin tunteen, kun olisi kelvollisella kalustolla ollut mahdollisuus saada hyviä kuvia, mutta ... Joten en suosittele edes aloittelijoille sellaista kalustoa, mikä vain harmittaa, kun on vähän kokemusta.

      • Canonisti minäkin
        fdhahoi kirjoitti:

        Riippu tosiaan zoomista, mitä sillä tekee lintukuvauksessa. Parinsadan euron 70 - 300 millisellä f/5.6 ei varmaan tee paljon mitään, mutta esim. Canonilla 200 - 400 mm f/4 extender 1,4x -objektiivi on luultavasti yhtä hyvä kuin kiinteät telet.

        Zoomit ovat joskus hyviä kojukuvauksessa. Kun liikutaan ja kuvataan usein käsivaralta, en näe zoomia käyttökelpoisena välineenä eläinkuvauksessa.

      • Canonisti minäkin kirjoitti:

        Miten ajattelit, että tuollaisella takaa tihrustettavalla saisi teleobjektiivin kanssa kohteen hollille? Liikkuvan kohteen seuraaminen ja kuvaaminen vaatii etsimen sekä tukeva kuvausasento vaatii etsimen. Optinen on minusta yhä parempi, mutta uusimmat Olyn ja Fujin sähköisetkin ovat välttäviä. Panan GH4:ää en ole kokeillut.

        Micro 4/3 järjestelmään (Oly ja Pana) vain ei ole yhtään hyvää objektiivia, joka ulottuisi 300 mm asti tai jos kerroin otetaan huomioon, niin ei edes oikein kelvolista 150 mm asti. Paras taitaa olla Panan kittisuttu 45 - 150 mm? Fujiin on tulossa alla mainittu, mutta vaikka lasi olisi hyvä, on peilittömien kehittäjillä paljon töitä tarkennuksen kanssa.

        Mikähän se kelvollinen olisi. Löytyyhän micro 4/3 kareraan ainakin panan 100-300mm F4-5,6. Kun kerroin huomioidaan sen kinovastaavuus on 200-600mm. Se on melko kevyt eikä tolkuttoman kalliskaan. Minun kokemuksen mukaan se tuottaa tyydyttävää jälkeä.
        Koska MFT kamerat on lähinnä tarkoitettu harrastajille ei niihen ole monien tuhansien jopa kymppitonnien hintaisia huippu opjektiiveja. MFT järjestelmät on alunperin suunniteltu keveiksi järjestelmiksi ja sitä ne ovatkin. Suhteessa polttoväliin ja valovoimaan niiden optiikatkin ovat varsin kevyitä.

      • Canonisti minäkin
        hexi kirjoitti:

        Tuollaisella f/5,6 lasilla ei tee yhtään mitään Suomen pimeydessä. Eläinkuvauksessa tarvitaan valovoimaa. Mielummin f/2.8, mutta harrastajan on usein tultava toimeen f/4.0:lla. Noidenkin välillä on iso ero tarkennuksessa.

        Erehdyin kerran sanomaan yhdelle tutulle, laajasti maailmaa kiertäneelle kuvaajalle, että kävisihän tuo ainakin Afrikan auringossa, johon hän totesi, että siellä vasta valovoimaa tarvitaan, koska iso osa kiinostavista eläimistä on liikkeellä vasta hämärissä.

        Nythän sinä kummia latelet. Aloittaja haluaa vaihtaa raskaat kuvausvälineet kevyempiin. 300mm F2,8 ei ole mikään kevyt. Tuo panan 100-300mm F4-5,6 painaa 520g. Sen kaveriksi jokin videoetsimellä varastettu runko. Tällä yhdistelmällä päästään alle 1000g painoon, mutta sekään ei kyllä mahdu mitenkään taskuun.

        Tuolla yhdistelmällä on lintukuvaus mahdollista ja tulee useimmin mukaan kuin raskas järee systeemi.

      • Yksi vaihtoehto olisi siirtyminen Micro Fout Third järjestelmään, joita pana ja oly tekee. Niitä on saatavana myös videoetsimellä. Luontokuvaukseen esitmetön takanäytöltä katsottava ei sovellu. Niihen on saatavana panan 100-300mm F4-5,6 opjektiivi. Se on painoltaan 520g. Tämä on laadultaa melko hyvä oman kokemukseni mukaan. Tuon kävyempää järjestelmää ei taida löytyä.

      • khfjwhgfhe
        Canonisti minäkin kirjoitti:

        Zoomit ovat joskus hyviä kojukuvauksessa. Kun liikutaan ja kuvataan usein käsivaralta, en näe zoomia käyttökelpoisena välineenä eläinkuvauksessa.

        Eräs tapaamani luontokuvaaja kommentoi zoomeja näin: "Käytännössä eläinkuvauksessa on zoomeissa vain yksi polttoväli"
        Tiedätte varmaan, mikä se on.

        Pitkissä zoomeissa on yleensä huono valovoima ja heikko reunapiirto pitkässä päässä. Käytännön tilanteissa säätö tuppaa aina olemaan väärässä päässä ja tilanne menetetään.
        Venyvät zoomimallit on myös ikäviä käyttää. Kuljetuksen ajaksi ne täytyy ruuvata lyhyeksi ja kuvatessa taas pitkäksi ja siihen menee tilanteessa turhaa aikaa.

        Minun matkazoomissani on vielä se vika, että pakkasella se käy jäykäksi polttovälisäädön puolivälissä.
        Olenkin monesti kuvannut vain puolella pituudesta luullen säätäneeni täyteen pituuteen.
        Kenuttaa jäkeenpäin.

        Teillä nykynuorilla ei ole mitään käsitystä, siitä, miten alkeellisilla välineillä ja lyhyillä polttoväleillä ennen saatiin kuvia. Nykyään ei riitä mikään. Lienee vain taidon puutetta.
        Eräskin kuvaaja käytti 135 millistä pikkulintujen kuvaamiseen tiheässä pensaikossa.
        Eräs toinen sanoi, ettei ole juuri kohdetta, jota ei saisi kuvattua 100 millisellä makrolla ja 300 millisellä teleellä.

        Nykyään voi hommata pienen superzoomin 25-1000 mm:n kinovastaavuudella. Jälki on hyvää lyhyessä päässä, mutta älkää odottako, että saatte täysin teräviä kuvia pitkässä päässä.
        Kuitenkin se nettikuviin ja kymppikuviin riittää.

      • Canonisti minäkin
        hexi kirjoitti:

        Yksi vaihtoehto olisi siirtyminen Micro Fout Third järjestelmään, joita pana ja oly tekee. Niitä on saatavana myös videoetsimellä. Luontokuvaukseen esitmetön takanäytöltä katsottava ei sovellu. Niihen on saatavana panan 100-300mm F4-5,6 opjektiivi. Se on painoltaan 520g. Tämä on laadultaa melko hyvä oman kokemukseni mukaan. Tuon kävyempää järjestelmää ei taida löytyä.

        Käytännössä f/5.6 on kyllä liian pimeä, eikä micro 4/3 kilpailijoita pienempi kenno helpota asiaa. Valovoimaisempi 40-150/2,8 Pro ja MC-14 telejatke voi toimia, mutta silloinkin tulee kysyneeksi, miksi ihmeessä raahaa mukanaan 40 - 149 mm osuutta.

      • lintukuvvailija
        Canonisti minäkin kirjoitti:

        Käytännössä f/5.6 on kyllä liian pimeä, eikä micro 4/3 kilpailijoita pienempi kenno helpota asiaa. Valovoimaisempi 40-150/2,8 Pro ja MC-14 telejatke voi toimia, mutta silloinkin tulee kysyneeksi, miksi ihmeessä raahaa mukanaan 40 - 149 mm osuutta.

        Hienot aamu- ja iltavalot saattavat jäädä käyttämättä f/5.6-optiikalla, mutta pivänvalossa se mielestäni riittää ihan hyvin. Tietenkin suuri valovoima on aina hyvä asia, mutta jos keveys on tärkeä valintakriteeri, jostain joutuu tinkimään. Nykykameroiden kennot mahdollistavat melko korkeiden herkkyyksien käytön, jolloin f/5,6-valovoimallakin pärjää. Aloittajapa kuitenkin itse tietää, miten hyvin sillä valovoimalla hänen mielestään pärjää, koska hänellähän on 400mm f/5,6.

        Jep, mutta valovoima vaikuttaa myös tarkennukseen. Eli vaikka saisit kuvan, mutta kamera ei tarkenna, niin siitä ei ole paljoa iloa. F/2.8 on hyvä, mutta harrastaja joutuu usein tyytymään f/4.0:aan, millä vielä pärjää.

        Katselin eilen illalla YouTubesta vertailun, jossa verrattiin Olympuksen OM-D E-M1 ja Fujin X-T1 runkoja kittisutuilla ja lyhyillä teleillä. Mukana ei siis ollut pitkiä objektiiveja.

        Olyn automaattitarkennusta pidettiin aivan ylivoimaisena, mutta jutussakin taidettiin mainita ennen joulua tullut softapäivitys, jota ei siis ollut keväällä käytössä. Kokemuksesta voin sanoa, että joulun softapäivitys paransi Fujin (X Pro1) tarkennusta huomattavasti. Käsitarkennus taas Fujissa oli testin mukaan parempi. Itse en pidä siitä, mutta vertaankin tarkennusta hyvään leikkokuvaan, joka on ollut suosikkini.

        Hämärässä otetuissa kuvissa oli taas selkeä ero Fujin hyväksi. Fujin kenno on sekä suurempi että siitä revitään irti huimasti kilpailijoita enemmän paremmalla pikselikuviolla. Testien perusteella ainakin tuo Oly f/2.8 40 - 150 mm objektiivilla ja telejatkeella saattaa olla varteenotettava vaihtoehto, jos ei hae suuria julkaisukelpoisia kuvia ainakaan hämärällä.

      • Canonisti minäkin
        hexi kirjoitti:

        Nythän sinä kummia latelet. Aloittaja haluaa vaihtaa raskaat kuvausvälineet kevyempiin. 300mm F2,8 ei ole mikään kevyt. Tuo panan 100-300mm F4-5,6 painaa 520g. Sen kaveriksi jokin videoetsimellä varastettu runko. Tällä yhdistelmällä päästään alle 1000g painoon, mutta sekään ei kyllä mahdu mitenkään taskuun.

        Tuolla yhdistelmällä on lintukuvaus mahdollista ja tulee useimmin mukaan kuin raskas järee systeemi.

        Itse en ole ollenkaan varma, että yhdenkään peilittömän kameran tarkennusnopeus riittää vielä lintukuvaukseen. Panan GH4 (enemmän suunnattu videoihin) ja Olympuksen OM-D E-M1 sekä Fujin X-T1 ovat kaiketi parhaat tällä hetkellä markkinoilla, mutta kummallakaan valmistajalla ei ole vielä pitkää primea, mikä viittaa siihen ettei tarkennus ole vielä kehittynyt riittävästi. Valovoima f/5.6 on joka tapauksessa aivan liian vähän.

        Peilipuolella sen sijaan huomasin juuri ensimmäisiä testituloksia uudesta, paljon edellistä pienemmästä f/4.0 300 mm Nikkorista. Tuo yhdistettynä kohtuupainoiseen runkoon sekä vaikka f/1.8 35 mm normaaliin voisi olla oikeasti vastaus kevyempää järjestelmää hakevalle.

        Jos haluaa välttämättä kokeilla peilitöntä, niin Olyn Digital ED 40-150/2,8 Pro ja MC-14 telekonvertteri olisi ehkä kokeilun arvoinen. En kuitenkaan usko vielä siihenkään.

    • pimeässä

      Eipä näillä ressukoilla ole vähäisintäkään käsitystä taskuun sopivasta kamerasta kuntarkennetaan pimeässä kuusimetsässä kun lähtivät lentoon :)

      Sääliksi käy, mutta auttaa en voi.

    • MOI!
      .."taskuun sopiva " Zoom kamera, tässä välissä on unohtunut...
      Lintubongari vm 56, sulle olisi lisäkysymys, onko tarkoituksenasi kuvat "tornillta" kymmenien metrien päähän tirpusia, vain metsässä, pusikossa hiipiä liki Lintusta ja näpätä kuva tunnistusta varten sen sijaan että yrittäisit kiikaroida lintusen?

      ...300/400/500/600mmm ehdotuksissa on kaukokuvauksiin, painaa on ikäviä mukana, mutta lähestymistavan muutos ja muulloin kuin aamu/ilta/yöhämärissä mahdollistaa superzoomit...

      .jos hiipivä lähesyvä on mahdollista liikkuvudellisesi esim Olympus Stylus1 on oiva laite!

    • Värivirhe

      Useita keveiksi mainittavia, pienikokoisia digikameroita löytyy tätänykyä joko Olympuksen tai Panasonicin Micro 4/3-mallistoista. Moni niistä kestää vallan mainiosti rämpimisen metsässä lintujen perässä. Esimerkiksi Olympus E-M5 on mainio kamera, vaikka ei aivan taskuun mahdukaan. Se painaa akkuineen kauhistuttavat 425 grammaa! Ja siihen kun liittää esimerkiksi 760 grammaa painavan Olympus 40-150mm ƒ/2.8 Pro M.Zuiko Digital ED-optiikan, niin lintukuvaajan ottamien kuvien laatu ei ole ainakaan välineistöstä kiinni. Tämän kokonaisuuden paino on siis alle 1200 grammaa.
      Jos 1200 gramma tuntuu vielä liian raskaalta, niin edellämainitun, 760-grammaisen huippuzoomin voi korvata jollakin kiinteäpolttovälisellä optiikalla. Esimerkiksi 305 grammaa painava Olympus 75mm ƒ/1.8 M.Zuiko Digital ED on häkellyttävän hyvä objektiivi. Näin toimivan kokonaisuuden painoksi tulee 730 grammaa. Muuan kirjoittaja totesi suoraan, että tuo suurivalovoimainen objektiivi oli vuonna 2012 piirtokyvyltään yksi parhaimmista, mitä hän oli ikinä testannut, mukaanlukien kaikki Canonin ja Nikonin lasit. Hän ei löytänyt tuosta objektiivista juuri lainkaan kromaattista aberraatiota, ja myös kuvien kontrasti oli loistava. Kun lisäksi otetaan huomioon optiikan iso valovoima, niin on helppo ymmärtää, miksi niin moni ammattilainen on kaikessa hiljaisuudessa jättänyt hyvästit aiemmin mukanaan raahaamillensa kalustoille ja siirtynyt Micro 4/3-järjestelmän käyttäjiksi.
      Jos joku vanha nikonisti tai kaanonisti välttämättä haluaa säästää jonkin aiemmin käyttämänsä lempiobjektiivin, niin nettikaupoista löytyy myös joukko verrattain edullisia sovitteita. Tosin niitä käytettäessä menetetään autofokuksen lisäksi myös autohimmennin. Onneksi käyttäjä ei kuitenkaan jouda pitkään suremaan noita vanhoja lempiobjektiivejaan. Micro 4/3-markkinoille näet ilmestyy jatkuvasti uusia, loistavia objektiiveja, joista monet jättävät muiden valmistajien vastaavat tuotteet laadussa kauas taakseen.

      • tgdjj

        Pitää olla vähintään 300 millin optiikka. Muuten ei tule lintukuvauksesta mitään.

      • Canonisti minäkin
        tgdjj kirjoitti:

        Pitää olla vähintään 300 millin optiikka. Muuten ei tule lintukuvauksesta mitään.

        Tuo 40-150 mm zoomin telepää vastaa pikkukennoisessa Olyssa 300 mm kinokoossa. Lisäksi siihen saa 1,4 jatkeen, jolloin vastaavuus on 420 mm. Aika paljonhan varsinkin täyskennoisilla on siirrytty jo 400 mm objektiiveihin.

        Mitä sillä mukanaraahattavalla 40 - 149 mm osuudella tekee, on hyvä kysymys? Käytännössä se on turha ja huonontaa vain objektiivia siellä telepäässä.

        Peilittömien (käytännössä Pana, Oly ja Fuji) tarkennus ei kuitenkaan ole vielä lintukuvaukseen tarkoitettujen peilikameroiden tasalla. Riittääkö tarkennusnopeus, on jokaisen kokeiltava itse.

    • on hyvä kysymys?

      Pitää olla taskuun sopiva vähintään 300 mm optiikan putki jossa on valtavasti valovoimaa, kuvanvatkain ja autofocus, että voi kuvata hämärässä metsässä lentäviä arkoja tipuja. Taskuun sopivassa kamerassa pitää ehdottomasti olla myös peilinheilutin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      87
      3654
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      577
      3425
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      42
      3279
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      50
      2141
    5. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      13
      2061
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      316
      1918
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1895
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      152
      1599
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1341
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1322
    Aihe