Tiedä ja Voita TV-pelin ratkaisu

Ratkaisupalvelu

Jos tiedät oikean vastauksen, älä soita. Vaikka tehtävä olisi aluksi haastava ja olisit taitavampi kuin useimmat muut, ei sittenkään kannata soittaa. Pitkäksi venytetyn pelikierroksen aikana tuotantoyhtiö järjestää vihjeitä niin että lähes kaikki katsojat löytävät oikean ratkaisun.

Keksi viisikirjaiminen MAA! A-kirjaimeen päättyvät ovat GHANA INTIA KENIA KIINA KUUBA LIBYA MALTA NORJA PUOLA SAKSA SAMOA ja TONGA.

Parikymmentä minuuttia pelattiin pikkupoteilla KIINA SAKSA PUOLA NORJA ja nyt viimeistä sanaa INTIA haetaan sata minuuttia. Sinä aikana puhelinkilpailuun tehdään tuhansia soittoja ja mahdollisuus voittaa satasia on olemattoman pieni.

176

4005

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Huijausohjelma

      Tänään oli sellainen tehtävä, että numerossa 3564, joka oli muodostettu tulitikuista piti siirtää kahta tikkua, ei lisätä mutta siirtää. Eräs rouva teki näin ja juontaja väitti, että vastaus on väärä, koska vastaaja lISÄSI tikkuja???? Näin ei ollut, vaan hän siirsi kolmosessa yhden ja muodosti 9 ja viitosesta yhden ja sai 9. Vaikka vastaus ei olisikaan ollut oikea, niin juontaja oli väärässä! Huijausta !!!

      • Ysissäonalasakara

        Kolmosesta ja viitosesta yhtä tikkua siirtämällä ei saa ysiä, koska ysissä pitää olla alhaalla vaakasakara. Sekä 3 että 5 pitää lisätä yksi tikku, että niistä tulisi ysiä, joten juontaja oli aivan oikeassa.


    • Juristilleasiaa

      Eilen oli samantyylinen tulitikku tehtävä, jota juontaja tanään mainostikin moneen otteeseen. Siitä oli voitettu 2000 euroa. Olisi kiva saada tuo eilinen ohjelma jos jollakin on se tarttunut kovalevylle. Potti nousi nopeasti tuohon 2000 euroon jonka jälkeen joku soittaja sanoi mahdollisen oikean vastauksen. Sen jälkeen muuttivat oikean vastauksen toiseksi. jonka jälkeen helpottivat tehtävää niin, että 4 piti tehdä yhtä tikkua liikuttamalla 2 ykköstä. Tämä helpotus vain siksi että, saisivat mahdollisimman paljon soittajia jo menetetylle 2000 eurolle.

      • Hupsista!

        Harmittaa vain esim. eläkeläisten puolesta, jos huijataan vähätkin varat. Ihmettelen, että Nelosen kaltainen kanava lähettää tällaista soopaa! Ja, että kukaan ei puutu tähän???


      • Luin ohjeet En pelaa

        Tietokilpailu muuttuu arvonnaksi jos vastaukset annetaan (lähes) kokonaan. Arvonta olisi ulkomaiselle saalistajalle laitonta ja siksi tuo arvonta on muutettu helpoksi tietokilpailuksi.

        2000e potti jaettiin kaikkien 8 oikean vastauksen kopioineen kesken. Kullekin 250e, josta n. 40% vero pois, jää 150e. Puhelukulut 50e - 500e. Jos ensimmäinen oikean vastauksen antaja saisi potista suurimman osan niin hommassa voisi olla mieltä. Muut matkivat suurimman vastauksen ja vievät potista aina yhden osan lisää.

        Hei muutetaan Lottoakin niin että arvonnan jälkeen kaikki saa ruksia ne 7 numeroa ja potti jaetaan heidän kesken. Jos jollain oli ennen arvontaa 7 oikein, hän saa kans sen saman miljoonasosan potista. Reilua vai mitä.


      • juristilleasiaa
        Luin ohjeet En pelaa kirjoitti:

        Tietokilpailu muuttuu arvonnaksi jos vastaukset annetaan (lähes) kokonaan. Arvonta olisi ulkomaiselle saalistajalle laitonta ja siksi tuo arvonta on muutettu helpoksi tietokilpailuksi.

        2000e potti jaettiin kaikkien 8 oikean vastauksen kopioineen kesken. Kullekin 250e, josta n. 40% vero pois, jää 150e. Puhelukulut 50e - 500e. Jos ensimmäinen oikean vastauksen antaja saisi potista suurimman osan niin hommassa voisi olla mieltä. Muut matkivat suurimman vastauksen ja vievät potista aina yhden osan lisää.

        Hei muutetaan Lottoakin niin että arvonnan jälkeen kaikki saa ruksia ne 7 numeroa ja potti jaetaan heidän kesken. Jos jollain oli ennen arvontaa 7 oikein, hän saa kans sen saman miljoonasosan potista. Reilua vai mitä.

        Nyt pelattava peli on jo kestänyt 2 päivää. Potissa on 3000 euroa ja oikeita vastauksia on tullut jo useampi mutta juontaja sanoo peli jatkuu.. potti jaetaan kaikkien kahden päivän aikana oikein vastanneiden kesken.


      • juristilleasiaa
        juristilleasiaa kirjoitti:

        Nyt pelattava peli on jo kestänyt 2 päivää. Potissa on 3000 euroa ja oikeita vastauksia on tullut jo useampi mutta juontaja sanoo peli jatkuu.. potti jaetaan kaikkien kahden päivän aikana oikein vastanneiden kesken.

        Tehtävään on periaatteessa kaksi oikeaa vastausta. Jos toista oikeaa vastausta kukaan sano niin ne valitsevat sen oikeaksi vastaukseksi. Josmolemmat vastaukset sanotaan niin helpottavat peliä jotta mahdollisimman moni soittaisi ja saisivat katetta potille.


      • juristilleasiaa
        juristilleasiaa kirjoitti:

        Tehtävään on periaatteessa kaksi oikeaa vastausta. Jos toista oikeaa vastausta kukaan sano niin ne valitsevat sen oikeaksi vastaukseksi. Josmolemmat vastaukset sanotaan niin helpottavat peliä jotta mahdollisimman moni soittaisi ja saisivat katetta potille.

        Kukaan ei ole vielä kahden päivän aikana vastannut 35641111. 95511 on ainakin viisi kertaa... potti jaetaan tai ei ole saatu oikeaa vastausta. Jään "jännityksellä" odottamaan oikeaa vastausta. Jos jollakin on tallentunu 13.1.2015 tiedä ja voita ohjelma jossa voitettin 2000 euro kahdeksan pelaajan kesken. Olisin oiken kiinnostunut näkemään sen uudestaan.


      • juristilleasiaa
        juristilleasiaa kirjoitti:

        Kukaan ei ole vielä kahden päivän aikana vastannut 35641111. 95511 on ainakin viisi kertaa... potti jaetaan tai ei ole saatu oikeaa vastausta. Jään "jännityksellä" odottamaan oikeaa vastausta. Jos jollakin on tallentunu 13.1.2015 tiedä ja voita ohjelma jossa voitettin 2000 euro kahdeksan pelaajan kesken. Olisin oiken kiinnostunut näkemään sen uudestaan.

        Oikaisu: 3561111


      • määääääkiii
        Hupsista! kirjoitti:

        Harmittaa vain esim. eläkeläisten puolesta, jos huijataan vähätkin varat. Ihmettelen, että Nelosen kaltainen kanava lähettää tällaista soopaa! Ja, että kukaan ei puutu tähän???

        Muutama vuosi sitten MTV-3 aloitti Trivial Pursuit- tietovisan lauantaisin. Pääsin heti ensimm. lähetykseen vastailemaan kysymyksiin, ja voitin 240 e. Vähän ajan päästä tuli kilpailun muistaakseni tanskalaiselta järjestäjältä kortti, jossa luki, että raha on tuota pikaa tililläni. No, rahaa ei kuulunut, ja päivät ja viikot kuluivat. Soitin maikkarille, ja he sanoivat, että he ovat vuokranneet lähetysaikaa jollekin ulkom. yhtiölle, eivätkä ole missään tekemisissä k.o. ohjelman kanssa. No, laitoin kovan kovaa vasten, ja maikkari maksoi mulle voittamani summan. Se tietovisa loppui muutaman esitys kerran jälkeen. Kuinkahan moni jäi nuolemaan näppejään?


    • Ratkaisupalvelu

      95511 oikeita vastauksia tullut kymmenkunta kuuden pelitunnin aikana. Verojen jälkeen ei jää edes puhelukuluihin voittorahoja.
      Yksi tulitikku ei riitä ykköseksi.

      • juristilleasiaa

        Säännöissä lukee: Yhtiö varaa oikeuden sääntöjen muutoksiin ja kilpailun päättämiseen milloin tahansa. Tällaiset muutokset julkaistaan ja ne astuvat voimaan julkaisupäivänä.

        Eli säännöt muuttuvat pelin edetessä riippuen pelaajien vastauksista..


    • Ratkaisupalvelu

      3000 euroa jaettiin 12 kesken joten 250 euroa kullekin. Verottajalle 125 euroa ja puhelukuluihin oletus 50 puhelua eli 100 euroa. Jää 25 euroa. Onnittelut voittajille vai pitäisikö sanoa luusereille, sillä se kuvaa tähän ohjelmaan soittavia paremmin.

      • juristilleasiaa

        siinä oli voittajien osuus tuotosta. Paljonkohan niiden usuus jotka ei voittanu... Ei ihme että tiedä ja voita ohjelma tulee monesti päivässä...


    • Jakojäännös nolla

      Niitä jotka sanoivat oikean 95511 pyydettiin sanomaan se uudelleen, jotta kaikki huomaisivat että tuo on se luku jota haetaan. Ihmeen moni sanoi noiden jälkeen pienempiä lukuja - ei kai sinne soita kuin hölmöt.

      • okkigaam

        Tuttavani on ottanut osaa ja kertoi: Vaikka vastasi tv ruudulla näkyvään kysymykseen oikein. Sen jälkeen pitää vastata nopeasti 5 kysymykseen jotka käsittelivät mitä tahansa aihetta. En kysynyt, suullisesti vai tekstill?
        3 ensimmäistä oli hänellä oikein sitten tuli kysymys jota ei tiennyt... Joten se on pelkkää rahan keräystä kanavalle.


    • juristilleasiaa

      Tällä hetkellä pelataan peliä nimeltään: PIKKU POTIT JAKOON JA SITTEN ALKAA IHMISTEN KUSETUS. pelin kulkua kerrottu ensimmäisessä viestissä.

    • juristilleasiaa

      Huomioikaa mahdollisuus pelin jatkuminen vaikka huomiseen asti.. ( pelikierros päättyy ennen lähetyksen loppumista ellei lähetyksessä toisin ilmoiteta.)
      Lopussa on mahdollisuus tehdä jako potti muuttamalla sääntöjä. vaikka tietyn ajan sisällä oikein vastanneiden kesken.

    • juristilleasiaa

      Onko joku tallentanut tämän viikon Tiedä ja voita ohjelmia? oiskohan mahdollista että niissä olisi ollut sääntörikkomus ennen sääntöjen muuttamista. koskien tulitikkupelin kahden ja kolmen tonnin potin muuttamista jako poteiksi.

      • Huijausohjelma

        No eikö siinä ole jo sääntöjen vastaista jos sanotaan, että pitää siirtää kahta tikkua ja nainen sanoo luvun, jossa on siirretty. MUTTA juontaja sanookin, että ei SAA LISÄTÄ...kun ei lisäystä tapahdu. Eli eivät itsekään ole oikein jyvällä koko pelistä, miten sitten katsojat. Luulisi, että TV-kanavalla Nelosella olisi myös jonkinlainen vastuu ohjelmista???


    • juristilleasiaa

      Tänään on taas tarjolla tiedä ja voita peliä. Kolmio tehtävä.. just nousi potti 3000 euroon.. Peli kestää keskiviikkoon asti ja potti jaetaan kaikkien oikein vastanneiden kesken. Tällä hetkellä peli on haastava. Houkutus on suuri vastata oikein ja voittaa 3000€. Kahen päivän päästa voi olla jo helpompi vastata oikein kun on tullut oikea vastaus ja peliä helpotetaann soittojen liisäämiseksi. nopeasti katsoessani kolmiota sain luvuksi 78.

      • Jakojäännös nolla

        Tikkutehtävissä ensin 2000 euron potti jaettiin kahdeksalle pelaajalle ja sitten 3000 euron potti kahdelletoista, niin tämäkään 3000 euroa ei säily ehjänä näiden kolmen päivän, viiden 2t lähetyksen aikana. Yhteensä 10 tunnissa oikeita 81 vastauksia tulee monta lisää kun sitä matkitaan. Harvempi osaa itse laskea kaikkia kolmioita mutta tämä sama kuvio on ollut aikaisemmin.

        Tuottaja tosiaan houkuttelee näennäisesti isolla potilla hölmöjä ja nehän soittavat jos oikea vastaus annetaan muka vahingossa. Kun tulee oikea vastaus, pyydetään se toistamaan ja jos tulee liian pieni vastaus, sanotaan että se on väärä.
        Kuten aina, hölmöjen rahastus tapahtuu esikarsintalinjalla ja tuo ruutupeli on vain kulissi.

        Haluatko sinä hävitä 25 euroa?
        3000/20=150
        150-75=75
        75-50*2=-25
        Potti jaetaan 20 oikein vastanneen kesken, verottaja vie puolet ja puheluja kuluu ainakin 50 ennen kuin pääset lähetykseen.


      • Laske yhteen huijaus
        Jakojäännös nolla kirjoitti:

        Tikkutehtävissä ensin 2000 euron potti jaettiin kahdeksalle pelaajalle ja sitten 3000 euron potti kahdelletoista, niin tämäkään 3000 euroa ei säily ehjänä näiden kolmen päivän, viiden 2t lähetyksen aikana. Yhteensä 10 tunnissa oikeita 81 vastauksia tulee monta lisää kun sitä matkitaan. Harvempi osaa itse laskea kaikkia kolmioita mutta tämä sama kuvio on ollut aikaisemmin.

        Tuottaja tosiaan houkuttelee näennäisesti isolla potilla hölmöjä ja nehän soittavat jos oikea vastaus annetaan muka vahingossa. Kun tulee oikea vastaus, pyydetään se toistamaan ja jos tulee liian pieni vastaus, sanotaan että se on väärä.
        Kuten aina, hölmöjen rahastus tapahtuu esikarsintalinjalla ja tuo ruutupeli on vain kulissi.

        Haluatko sinä hävitä 25 euroa?
        3000/20=150
        150-75=75
        75-50*2=-25
        Potti jaetaan 20 oikein vastanneen kesken, verottaja vie puolet ja puheluja kuluu ainakin 50 ennen kuin pääset lähetykseen.

        Justiisa äske Tomi sanoi 81 ja siihen juontaja pyysi toiston ja se 81 tuli sanotuksi oikein selvästi. Juontaja selitti heti sen jälkeen miten saatte ahaa elämyksen sitten kun oikea luku kerrotaan. Vihjaili että kuulitteko, tuossa oli se oikee vastaus.

        Nyt menossa oleva lähetys on otettu lisäksi niihin kymmeneen tuntiin, sama peli pyörii vieläkin. Muuttivat lupauksen että peli päättyy 21.1. kello 09:30 alkavassa lähetyksessä. Nyt siellä lukee että peli päättyy kello 11:50 alkavassa. Jos ennen töihin lähtöä laitoit nauhotuksen aamulähetyksen loppuun niin et saakaan pelin lopun videota. Petosta.


      • ghertretert
        Laske yhteen huijaus kirjoitti:

        Justiisa äske Tomi sanoi 81 ja siihen juontaja pyysi toiston ja se 81 tuli sanotuksi oikein selvästi. Juontaja selitti heti sen jälkeen miten saatte ahaa elämyksen sitten kun oikea luku kerrotaan. Vihjaili että kuulitteko, tuossa oli se oikee vastaus.

        Nyt menossa oleva lähetys on otettu lisäksi niihin kymmeneen tuntiin, sama peli pyörii vieläkin. Muuttivat lupauksen että peli päättyy 21.1. kello 09:30 alkavassa lähetyksessä. Nyt siellä lukee että peli päättyy kello 11:50 alkavassa. Jos ennen töihin lähtöä laitoit nauhotuksen aamulähetyksen loppuun niin et saakaan pelin lopun videota. Petosta.

        Nyt menossa oleva lähetys on otettu lisäksi niihin kymmeneen tuntiin, sama peli pyörii vieläkin. Muuttivat lupauksen että peli päättyy 21.1. kello 09:30 alkavassa lähetyksessä. Nyt siellä lukee että peli päättyy kello 11:50 alkavassa. Jos ennen töihin lähtöä laitoit nauhotuksen aamulähetyksen loppuun niin et saakaan pelin lopun videota. Petosta.


    • juristilleasiaa

      81 vois olla aika lähellä. ainakin kerran sanottu.

    • Ratkaisupalvelu

      81 sanottiin 15 kertaa 12 tunnin aikana maanantai-keskiviikko. Voitto-osuus 200e ennen veroja.

    • Ratkaisupalvelu

      Oikeita 98112 vastauksia annettu jo puolisen tusinaa, kolme viimeisintä lähes peräkkäin koska kopiointi on helppoa. Tätä peliä on tänään ja huomenna 4 lähetystä, yhteensä 8 tuntia joten taas noin 15 oikeaa vastausta on odotettavissa.

      • Ratkaisupalvelu

        Kun peli päättyi, kerrottiin oikea vastaus 98112 ja että he saivat yhteensä 20 voittajaa, jotka jakavat potin 3000e.

        Viimeiselle pelaajalle annettiin vihjeeksi että vastauksessa on viisi numeroa ja että se alkaa yhdeksiköllä. Vielä uusi vihje 98__2 takasi, ettei vastaus voi mennä väärin, kuten ei mennytkään, viimeinen pelaaja pääsi pottiin jakajaksi muiden 19 kanssa.

        Vihjeiden antamisessa taas kerran mentiin aivan liian pitkälle. Eipä tuo niinkään haittaisi jos peli olisi itsenäinen ja kaikilla olisi uusi mahdollisuus, mutta kun tässä avustettiin pienentämään jo osuutensa matkimalla ansainneen 18 voitto-osuutta ja tietenkin sen ensimmäisen, joka ratkoi tehtävän itsenäisesti. Matkiminen vaati hieman taitoa ymmärtää että juuri tuo vastaus oli suurin mahdollinen luku.

        Toteutunutta voitto-osuutta 150e eivät kehdanneet ilmoittaa koska illuusio suuresta 3000e voitosta ei saa särkyä edes lopussa.


    • Jeeeeee

      Iida Palosaari is back !!

      • (o )( o) = SI

        Virossako pikkujoulun markkinatempauksen palkintojen asennus?


      • ertwwwwtwte

        t4restttttttttttttttttt


      • ertwwwwtwte kirjoitti:

        t4restttttttttttttttttt

        Käytä muuta kuin rekisteröityä käyttäjätunnustasi


    • Jalakaa_laskemmaa

      Kissoja ja kissanpentuja matkustaa tyttöjen mukana bussissa.
      Kaikki mahdollisuudet on jo kokeiltu, 220 222 224 294 296 298 ja silti juontaja väittää ettei oikeaa vastausta ole vielä saatu. Onko bussikuskin jalat laskettu mukaan, mitä tyttö vei mukanaan tai tulee viemään seuraavalla pysäkillä.

      Varmaa on ainakin se, että osa juontajan puheista on valetta. Lähes sama peli oli pari vuotta sitten mutta sen mukaan laskettuna oikeita vastauksia olisi tämän viikon tehtävään annettu jo ainakin pari kertaa. Onneksi tonne ei tarvitse soittaa.

      • Nelosenpaskaa

        Niinpä, bussissa on neljä tyttöä kissoineen ja vasta seuraavalla pysäkillä yksi tyttö jää pois, mutta ottaako kissat mukaan, ei mainita. Ajaako joku tytöistä bussia vai onko bussilla oma kuski.? Onko muita matkustajia? Jokaisella kissalla on kaksi pentua, mutta ei mainita onko ne korissa - korissa itse asiassa sanotaan olevan vain 3 kissaa, ei sanota että olisi pentuja koreissa, ainoastaan että kissoilla on olemassa pentuja. Lasketaanko jalat ennen kuin yks tyttö ottaa ritolat vai vasta sen jälkeen?
        Tehtävän lähtötiedot ovat niin epämääräiset ja tulkinnalliset, että ohjelman tuottaja voi itse päättää mikä on oikea vastaus.


      • "Kissapelin" maalaisjärjellä ajateltu vastaus on 80, koska pentujen määrähän ei vaikuta asiaan mitenkään, se on vain "täyte tekstiä"

        Toki jos poistuva tyttö jättää kissat bussiin, niin vastaus on 104... Eli 104 on suurin mahdollinen vastaus.

        Toki voi ajatella myös että koko höpinä kissoista on "täytettä" koska niillä on tassut, ja vastaus voi olla myös siten 8 jalkaa

        Tai vastaus voi olla jopa "bussilla ei ole jalkoja, siinä on pyörät" eli 0 jalkaa...


      • Oho, joku idiootti vastasi 78... Eli oli muuten oikea vastaus mutta unohti kuskin, joka mainitaan "rivien välissä"


      • Nelosenpaskaa

        Bussissa on tytöt, kissat ja kuski - vasta seuraavalla pysäkillä yksi tyttö jää pois. Siksi oikea vastaus voi olla 4 x (2 6x4) 2 (kuski) = 106, olettaen että pennut eivät ole koreissa.
        Tai sitten iha mikä vaan, ohjelman tuottaja päättää kunhan on ekaksi kuunnellut millaisia vastauksia tulee.


      • Nelosenpaskaa kirjoitti:

        Bussissa on tytöt, kissat ja kuski - vasta seuraavalla pysäkillä yksi tyttö jää pois. Siksi oikea vastaus voi olla 4 x (2 6x4) 2 (kuski) = 106, olettaen että pennut eivät ole koreissa.
        Tai sitten iha mikä vaan, ohjelman tuottaja päättää kunhan on ekaksi kuunnellut millaisia vastauksia tulee.

        siis ihan ala-asteen sanallisissa tehtävissä oli jo noita "kompia" eli kerrottiin asioita jotka ei liity tehtävään millään muotoa, eli ne on vain sekottamassa...


      • Nelosenpaskaa

        Ja "oikea" vastaus oli mukamas 272, ihmettelen vaan, että millä logiikalla.


    • Nelilaskinriittää

      Niinpä.

      Lasketaanko määrä pentuineen?
      Ei ole mainittu erikseen, että pennut ovat mukana koreissa.
      Tarkoitetaanko määrää ennen yhden tytön poistumista?
      Tarkoitetaanko määrää yhden tytön poistumisen jälkeen?
      Jos näin, poistuuko hän yksin vai koreineen?
      Mielestäni juontaja antoi vihjeitä siitä, että tyttö poistuu kissoineen.
      Kuljettajan jalat on laskettava mukaan.
      Oli niin tai näin, en ymmärrä mistä tuo määrä 272 tulee.
      Tämä oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun katson moista visailua. Sorruin jopa soittamaan ja ihmettelin sitä, ettei kilpailuun osallistumiseen riitä oikean vastauksen tietäminen, vaan pitää vastata aivan muihin kysymyksiin.
      Minä päädyin lukuun 224 edellyttäen, että jalat lasketaan tytön poistumisen jälkeen ja että pennut ovat koreissa
      ja kissat poistuvat tytön mukana.
      Kyllä minä olen korkeampaa matematiikkaa opiskellessani
      tottunut täsmällisten lähtötietojen saamiseen.
      Saakohan edes kysymällä tietää oikean vastauksen laskemistavan? Taidanpa yrittää. Kai sieltä jokin asiakaspalvelun sähköpostiosoite löytyy.

      • LanttiH

        Kuljettaja ja neljä tyttöä sekä 24 kissaa ja 48 pentua lähtevät matkaan (298 jalkaa). Yksi tyttö kissoineen jää pysäkille (-26 jalkaa). Pennut eivät olleet matkalla koreissa eli jäävät bussiin. Vastaus 298-26=272 jalkaa.


      • Taasmeitähuijattiin

        Seuraava pysäkki on tulevaisuutta joka ei kysymyshetkellä ollut vielä toteutunut. Siksi peli oli virheellinen jos 272 oli tarkoitus saada ratkaisuksi. Niillä näytetyillä sanoilla 298 olisi ollut oikea ratkaisu.


      • öplok
        Taasmeitähuijattiin kirjoitti:

        Seuraava pysäkki on tulevaisuutta joka ei kysymyshetkellä ollut vielä toteutunut. Siksi peli oli virheellinen jos 272 oli tarkoitus saada ratkaisuksi. Niillä näytetyillä sanoilla 298 olisi ollut oikea ratkaisu.

        Mikä oli lopullinen oikea vastaus, vai joko se on kerrottu


      • rimpparallaa
        LanttiH kirjoitti:

        Kuljettaja ja neljä tyttöä sekä 24 kissaa ja 48 pentua lähtevät matkaan (298 jalkaa). Yksi tyttö kissoineen jää pysäkille (-26 jalkaa). Pennut eivät olleet matkalla koreissa eli jäävät bussiin. Vastaus 298-26=272 jalkaa.

        Ja kun tytöt kantoivat vain koreja joissa oli vain emokissat, niin miten ne pennut sinne bussiin menivät. Koko tehtävänannossa ei mainittu edes, että pennut olisivat olleet bussissa ja kun tytöt eivät niitä sinne kuskanneet niin kuka? Logiikka puuttui koko tehtävästä - ja entenkin annetusta oikeasta vastauksesta.


      • Jalakaa_laskemmaa

        Niinpä, kevytkin kissa painaa 3 kg, tytöillä on vähintään 10 kg kantamukset molemmissa käsissään, varmaan urheilijoita. Ehkä ne pennut oli lastenvaunuissa.
        Logiikka ontui pahiten siinä aikajärjestyksessä, ei se tyttö vielä ollut poistunut.


    • En kyllä ymmärrä miksi näissä "potti jaetaan kaikkien kesken" peleissä pitää olla näitä kompatehtäviä... Miksi ei kysyttäisi vaikkapa kaupunkia jossa viisi A-kirjainta :)

      Tehtävään olisi voitu lisätä lisäksi kohta "jokaisella tytöllä on yksi veli" miten se olisi vaikuttanut tulokseen? ei mitenkään

    • Jakojäännösnolla

      Kolme päivää pelataan samaa 4849 tulitikkupeliä yhteensä 12 tuntia. Oikea vastaus 118119 on jo sanottu ja sitä matkitaan vielä monta kertaa. Potti jaetaan niin moneen osaan että vain verottaja voittaa järjestäjien lisäksi.

      • joojoojerma

        Paljon tuossa pelissä oli voittajia? Luulin, että se olisi tämän päivän lähetyksessä ratkennut, mutta siellä olikin jo tuo europeli nyt menossa.


      • joojoojerma

        Tänään tuli soittoa asiakaspalvelusta niin 111e tuli voittoa tuosta, kiva voitto 6e panostuksella :)


    • Rahankeräystä

      Olen katsonut muutaman pelin ja yrittänyt ratkaistakin muutamia. Eniten tykkään noista tulitikkupeleistä ja silloin yritin soittaakin, kun olin niin varma oikeasta vastauksesta, mutta 10 yrittämisen jälkeenkään en ollut tarpeeksi nopea pääsemään läpi ohjelmaan. En kyllä ymmärrä, miten joku mummo ja papparainen voi olla niin nopeasormisia, vai valitaankohan soittajista joku ihan summassa. Puhelinlasku minulla vain kasvoi ja enää en tuohon rahankeräykseen ja kusetukseen mene mukaan.

    • Eurot

      Nyt on menossa eurojen laskeminen. Otin kuvan ruudusta ja vein tietokoneelleni tarkempaa tarkastelua varten ja zoomailin rahoja verraten oikeisiin euroihin ja mikäli selvää sain aika monta feikkirahaa kuvassa oli tarjolla.
      Jäin miettimään, voiko tuo ohjelma mennä noin pitkälle, että katsojien tulee mennä näinkin tieteelliseen tarkasteluun saadakseen oikean vastauksen aikaan. Minulla on terävä ja iso televisio, mutta en kyllä televisiokuvasta pystynyt löytämään niitä virheitä, joita tietokonekäsittelyn jälkeen löysin.

      Nyt vaan eläkeläisille ja vanhuksille kurssitusta ja koneiden hankintaa, etteivät turhaa vähäisiä rahojaan lahjoittele tuolle formaatille.

      En kylläl takuuvarmasti soittele ratkaisuehdotuksiani ohjelmaan, vaikka siellä nyt onkin jaossa 5000 euroa eikä kuulemma yhtään oikeaa vastausta ole annettu. Ohjelma jatkuu viikonlopun jälkeen.
      Olisi kuitenkin aika kiva kuulla teiltä, jotka olette tuota eurojuttua miettineet, minkälaisia argumentteja ja ratkaisuvaihtoehtoja olette keksineet.

    • Operaattoriunkarioyj

      Oletteko huomanneet,että lähes kaikki vastaukset ovat äänitettyjä ja luonnollisesti vastaukset päin persettä,kuten 1€ tai 45€. (Kuvassa näkyy selvästi kolme 20€ seteliä). Huomiotavaa on myös 22 centin kolikko. Pitäisikö laskea vai ei? Vaikka potissa on 5000€,menee vain pieni osa oikeille pelaajille. Osa voittajista on tuotantotiimin fiktiivisiä henkilöitä.

      Näistä tiedoista on luotettavalta taholta tullut tietoja joten tuulesta temmattuja nämä esille nostamani asiat eivät ole.

      • Taasmeitähuijattiin

        Luotettava taho? Kuka luottaa, kuka ei. Lähdekritiikkiä hieman. Oletko varma ettei yksi ollut 22 euron seteli tai jotain. Ei suomalaisia tolloja tarvitse nyhjästä tyhjästä, ovat aitoja.


      • Otasilmäkäteenjakatso

        Se päällimmäinen ei seteli EI ollut 20 seteli, sen nyt näki sokee reettakin viiden metrin kepillä kuin vesi hanhen selkää nurmen ollessa vihreämpi siellä missä aita on matalin. Nimittäin isolla olevan 2 vasemmalla puolella oleva paksu "pylväs" oli aivan liian pitkä, aidossa setelissä selvästi lyhyempi.


    • xxkillerxx

      Tänään selvisi kolikko tehtävän vastaus oli 43,90€. Kusettamista,ei niitä muutamaa vikaa voinut nähdä Tv-ruudulta. Pitäisi kieltää nämä ohjelmat. Voittajiakin yksi,saa nähdä saako rahojaan.

      • Vierleuka

        Etkä saa nähhä ku en kerro


    • jeppejeeh

      Voihan pyhä peffa, katsoin just tuon vastauksen ja tarkastelin vielä omat yhteenvedot niin oli jääny 2e kolikoiden erot huomaamatta (mikä selvästi jäi suurimmalla osalla oikein katsoneista). Myös se toinen 50c oli hankala huomata, erittäin tarkkaa tutkailua vaati. Heitin menemään kaksi vastausta, 45,90 ja 46,40. Jos tuon 2e olisin vielä hoksannut katsoa kunnolla läpi niin 2500e, mutta ei niin ei. Näillä mennään ja kohti seuraavaa, saa nähdä jatkuuko vielä vastaavanlaiset.

    • 14-88

      Kysymys:"Kuinka monta euroa on kuvassa?"
      Lähetyksiä oli useampia ja vain mies juontaja kertoi,että "vääränlaisia rahoja ei lasketa"

      Kusetusta?

      • AitoVäärennös

        Jos saat käteistä rahaa, lasketko paljonko sait. Lasketko silloin väärennetyt mukaan vai et? Ehkä vaadit tasan sitä euromäärää mistä on sovittu. Kai pelaajalla jotain omaakin aivotoimintaa pitäisi olla.


      • AitoVäärennös kirjoitti:

        Jos saat käteistä rahaa, lasketko paljonko sait. Lasketko silloin väärennetyt mukaan vai et? Ehkä vaadit tasan sitä euromäärää mistä on sovittu. Kai pelaajalla jotain omaakin aivotoimintaa pitäisi olla.

        Jos itse saan käteistä rahaa niin katson nopeasti että ne on oikeanlaisia.

        En taatusti huomaa jos yksittäisessä setelissä on joku kohta millin väärin tai kolikosta puuttuu yksi maa tms...


    • UusLaskuTehtävä

      Torstaista alkaen laskettiin kolmioita ja 5000 euroo jaettiin 55 osaan. Verottaja muistaa syksyllä 2016 ottaa puolet mätkyissä. 29 soiton jälkeen sain studiosta puhelun. Paikallisverkkomaksu 8 senttiä. Mä vastasin oikein. Laske, voitinko vai hävisinkö?

      • oNlyonepersonwinwin

        Joskus jaettiin 111 osaan 5000€ potti eli reilu 110€ per henkilö. Kannattaako?


      • tietämätön

        Moikka. Kertoisko joku, paljonko niitä kolmioita oli siinä, joka päättyi tiistaina?


    • Taasmeitähuijattiin

      Oho, kolmiopeli on jo loppunut. Tuhannella eurolla pitäisi keksiä sana. En viitsi soittaa huijareille rahaa niin tässä vastaukseni AARIA, ensimmäinen monesta vaihtoehdosta.

    • Taasmeitähuijattiin

      Vantaa Kouvola Lappeenranta Järvenpää Seinäjoki. Löydä 5 tiettyä suomalaista kaupunkia. Nuo näkee heti.

    • Ratkaisupalvelu

      Kolmannen kerran samat pelit kuukauden aikana. Ensin KANA, sitten NORJA SAKSA, pari hedelmää ja lopuksi ESPOO HELSINKI JOENSUU KUOPIO MIKKELI.

      • Oho, vai oikein kolmannen kerran....

        Kolmosella on etsitty Maarianhaminaa lähes koko yö reilu 90 kertaa


    • Jakojäännösnolla

      Jos rahasi haluat menettää nyt, soita vastaus 55641. Se on sanottu jo näin pelin alussa kolmesti ja sanotaan vielä niin monta kertaa ettei pienestä potista riitä jaettavaa. Peliä pelataan kai 4 tuntia päivässä 4 päivän ajan ja kaikki kopioivat tuota vastausta.

      • voitan4euroa

        Mutta onhan siellä 27 lähetyksessä sanotusta vastauksesta 16 väärää.


      • Jakojäännösnolla

        Sanna sano 5551 joka on pienempi kuin alkuperäinen. Noin käy kopioijille, jotka ei ymmärrä tikkujen siirtelystä mitään ja matkii muilta kuulemiaan vastauksia. Hahhahhaa.


      • Jakojäännösnolla

        Oikeita tuli niin paljon että ne lopetti pelin heti ensimmäiseen vastaukseen, joka tietenkin oli oikea. 500 euroa jaettiin 35 oikein vastanneen kesken, heistä tuli rikkaita, 14 euroa kullekin brutto josta verokarhu puraisee puolet ja 7 eurosta maksetaan puhelinlaskua, jokaiselta voittajalta vähintään 2 euroa pois.
        KORVASIENIMUHENNOS sanalla saakin 200e tässä vaiheessa.


      • Mathematika
        Jakojäännösnolla kirjoitti:

        Sanna sano 5551 joka on pienempi kuin alkuperäinen. Noin käy kopioijille, jotka ei ymmärrä tikkujen siirtelystä mitään ja matkii muilta kuulemiaan vastauksia. Hahhahhaa.

        Ottamatta kantaa kyseiseen tehtävään, niin tehtävänähän näissä tikkupeleissä on kahta tikkua siirtämällä muodostaa mahdillisemman suuri luku. Teoriassa muodostettava luku voisi olla alkuperäistä pienempikin, koska kahta tikkua on pakko siirtää. Siinäpä haaste, laadi sellainen tikkutehtävä, jossa kahta tikkua siirtämällä suurin mahdollinen luku on pienempi kuin alkuperäinen!


    • Ratkaisupalvelu

      Balsa gamma haapa haara halia halma halpa naama naara nappa natsa palaa paloa palsa pampa pappa pasma patja vaaja vaara vajaa valaa valua vamma vapaa vasoa vatsa

      Iida toistaa ettei tuotantotiimi ole löytänyt yhtään sanaa ja ettei voi taata että kukaan löytää enää yhtään sanaa ruudukkoon. Valehtelulla ei ole rajoja.

      Edellisessä tehtävässä kello 12.19 Marjan 55541 oli myös selvästi kopioijan vastaus. Kuuli tai muisti väärin jonkun edellisen sanoman luvun ja taito sen tarkistamiseen puuttui.

    • Looser1984

      Äskeinen Teron 1553 vastaus on huonoin tähän mennessä. Luuli kai että pitäisi tehdä mahdollisimman pieni luku 5569 tikuista.

    • Ratkaisupalvelu

      Iida juonsi äsken kirjainpeliä jossa on H I M E kirjaimet.
      Taas hän kyseli mikä ihme peli tässä on ja muisteli joulukuista sekoilua kun oli sama peli.
      Lilli sai sanalla IHME 50 euroa.
      HYMY ja PALLOPELI seuraavat.

      • Ratkaisupalvelu

        PALOKUNTA


    • Ratkaisupalvelu

      ON TAOTTAVA SILLOIN KUN RAUTA ON KUUMA

    • katteleepi

      Tyttöjähän siinä vaan katsellaan, ei pelillä niin väliä, mahtaako vetoketju pysyä kiinni mekossa?

    • Ratkaisupalvelu

      RAUMA JÄMSÄ ESPOO KITEE TURKU

    • Ratkaisupalvelu

      KOKKOLA PORVOO ROVANIEMI TAMPERE TURKU löytyy ristikosta

    • Ratkaisupalvelu

      Löydä 1 eläin SARVIKUONO ja saat 1000e. Äärimmäisen helposta tehtävästä sama potti jakamattomana kuin edellisessä lähes mahdottomassa pelissä voittajat joutuivat jakamaan 1000e potin keskenään. Käänteinen palkitsemisjärjestelmä kuten usein Uutisvuodossa, jossa hävinnyt joukkue saa paremmat palkinnot.

    • Ratkaisupalvelu

      HELSINKI TAMPERE TURKU VAASA VANTAA

    • harmittavatpuhelinlaskut

      En avaa koko kanavaa enää, koska pettyy kun ei pääse langoilla eteenpäin, vain rahat menee turhiin kokeiluihin ja sitten harmittaa puhelinlaskut.

      • yökukkuja16

        millä ihmeen konstilla jokuJORMA on päässyt 5kertaa samaan lähetykseen...kun katsoin voittajien listaa niin samat henkilöt vievät potit.pitäiskö olla joku erkoispuhelin. entä sitten ne.jotka ei tiedä soittaneensa koko ohjrlmaan.eräs rouvasihminenkin vastasi tulitikkutehtävään PÄÄSIÄINEN,,,,,,


    • Jakojäännösnolla

      Tulitikkuja 3568 on siirrelty tämän viikon ja eilen jo noin joka toinen vastasi oikein 35621. Ainut jännitys on tuleeko potille yli 30 jakajaa, se selviää parin tunnin päästä.

      • voitan44euroa

        75681 on oikea.


      • owirhgnpo

        EI OLE 75681 oikein, koska kolmosessa yksi tikuista EI ollut tulitikku!


    • Ratkaisupalvelu

      MAKSA LAHNA PATJA VAUVA HAIMA KALLA AARIA NASTA sanojen perään käy vielä monta sanaa ja juontaja harhauttaa ihmettelemällä josko siihen kävisi enää mikään.
      RAAKA RAMPA RANKA RAPEA SAADA SAAGA SAMBA SAMEA SAMOA SANKA SANOA TAARA TANKA
      On erittäin helppoa keksiä joku noista ja jos uskoo omaan erinomaisuuteensa, saattaa erehtyä tuhlaamaan rahansa pelilinjalla. ÄLKÄÄ SOITTAKO huijarien hyväksi.

      Ensimminen pelaaja joka lähetyksessä sanoi NASTA, tuli hylätyksi koska juontaja kuuli MASTA (M oli jo käytetty). Väärä tuomio. Toisen pelaajan sanomana se sana hyväksyttiin.
      Tänään kävi myös toinen tapaus joka kertoo ohjelman heikosta tasosta.
      Pelaaja sanoi AARIA. Tällä kertaa kesti kauan ennen kuin ohjaaja hyväksyi sen. Aikaisemmin se on tullut virheellisesti hylätyksi.

    • AitoVäärennös

      Petteri löysi aamulla vetureista vain 2 eroa, savupilven ja punaiset pyörät. Mutta ei vihreää ikkunaa ja sai satasen muttei kahta.
      Suomi on väärän rahan paratiisi. Kohta päättyvässä rahanlaskupelissä tulee vääriä vastauksia viisi kuudesta. Voittoa ei oikeilla vastauksilla paljoa saa kun 21,10 euroa on sanottu jo niin monta kertaa.

      • mommeli16

        21,5. rahapeli.UKI vastasi41.95 ja oikea oli 51.95 ainalin ruudulla. saikohan pitää 500 euroo


      • Eisaanumuutkaan
        mommeli16 kirjoitti:

        21,5. rahapeli.UKI vastasi41.95 ja oikea oli 51.95 ainalin ruudulla. saikohan pitää 500 euroo

        Ei saanut Urho rahoja kun huomasivat mokan, sanoi asiakaspalvelu.


    • Looser1984

      Mitä ihmettä - tuomashh meni äske sanomaan 11 joka on yhtälön ratkaisu. Se on kielletty tekstivanassa. Voihan viiksi, mä luulin että se oli hyvä näissä.

      • mnbvcxzasd

        tuli ratkaisu ja julia jaksoi toitottaa että näytetään koko juttu.mistä se tuli...ei näytetty.vaan ainoastaan tulos. saattoi arvatakin että ei näytetä ei oo ennenkään näytetty-


      • FGHJKLÖÄ

        miten porukkaa pääsee peliin.jotkut monta kertaa.ei tavallisel puhelomel pääse yritin jonkun kerran. ölin aina USKOMATTOMAN LÄHELLÄ-------


      • Ainameitähuijataan
        FGHJKLÖÄ kirjoitti:

        miten porukkaa pääsee peliin.jotkut monta kertaa.ei tavallisel puhelomel pääse yritin jonkun kerran. ölin aina USKOMATTOMAN LÄHELLÄ-------

        Tavallisin puhelin on nykyisin älykännykkä. Niiden kosketusnäytöllä ei voi pelata, aina kun painaa, se käyttää aikaa näppäilyn tulkitsemiseen ja olet jo silloin hävinnyt.


      • mnbvcxz16

        mikä puhelin toimisi.minulla on tavallinen.mutta millainen kannattaisi hankkia .mikäli hankin uuden---


      • Symbianinmuistolle
        mnbvcxz16 kirjoitti:

        mikä puhelin toimisi.minulla on tavallinen.mutta millainen kannattaisi hankkia .mikäli hankin uuden---

        Et ole kuvannut nykyistä puhelintasi millään tavalla jos sanot sen olevan tavallinen. Joku ajattelee tavalliseksi sellaista 1940 - 1990-luvun reikäveivattavaa, jonkin mielestä tavallinen on Nokia 3110 pienellä näytöllä ja naksuvilla näppäimillä. Todellisuudessa tavallisin puhelin on isolla kosketusnäytöllä älytön puhelin.

        Jos vähänkään luet tätä ketjua, pitäisi ymmärtää ettei ainakaan pidä pelata soittamalla huijarien laskuun. Kannattavuus edellyttää jomman kumman saamista, joko rahallista voittoa tai mielihyvää pelaamisesta. Koska edellinen ei ole mahdollista kuin arvontaluonteisesti voittamalla niin jäljelle jää tehtävien ratkominen omaksi iloksi eikä siihen tarvita puhelinta. Tällä palstalla voi sitten lukea ja pohtia ratkaisuja ilmaiseksi.

        Pelaajakunta kuulostaa vanhemmalta väeltä joilla ei ole muutakaan tekemistä ja silti eivät osaa ratkoa aina edes yksinkertaisia tehtäviä. Vanhat käyttää vanhoja lankapuhelimia.

        Älypuhelin muuntaa näppäilyt ja puheen paljon suuremmalla vaivalla radiotaajuudelle ja 3G tai 4G kännyköissä koodauksien ja radioyhteyksien viiveet saavat ihmiset puhumaan toistensa päälle. Matkapuhelimissa puhe menee perille vasta noin kahdeksasosasekunnin päästä. Se on samaa luokkaa kuin keskustelussa lauseiden välit ja siksi toinen puhuja ehtii aloittaa vaikka toinen vielä jatkaa uudella lauseella ja syntyy sanojen kolari. Lankapuhelimissa viive on paljon pienempi. Päättele siitä kummalla puhelinliittymällä voitetaan tuhannesosasekunnein mitattu esikarsinta. Elisa ei myy enää lankaliittymiä.


    • Ratkaisupalvelu

      LAKKA MAILA SAUNA HARJA VAHVA PASTA TAMMA sanojen perään käy ainakin 11 sanaa, vaikka juontaja valehteli että heillä on tietokonejärjestelmä löytänyt vain 2 sanaa.
      AATRA BALSA KALPA KANSA KAPEA KAPPA KATUA NAARA NAPPA NATSA RAPEA

      • Ratkaisupalvelu

        Joku pelaaja sanoi lopussa KATUA. Ohjaaja hyväksyi sen vaikka lisäsi että normaalisti sanojen pitäisi olla perusmuodossa.
        Toki katu -sanan partitiivi on KATUA mutta on myös verbi KATUA.
        Jos ohjaajan mielestä sana oli sääntöjen mukaan väärä, se olisi pitänyt hylätä.

        Tiedä ja voita pelissä ei pidetä säännöistä kiinni, ei osata tavallisia suomalaisia sanoja ja tietokonejärjestelmä on erittäin puutteellinen.
        Tai sitten tuo kaikki on hämäystä. Tylsää ohjelmaa väritetään noilla valheilla.

        Ohjelmassa katsojia johdetaan harhaan jotta nämä soittelisivat innoissaan keksittyään yhden sanan.


      • zxcvbnm15

        olipa laskutehtävä,mistä ihneessä ne keksi tuloksen 325 kun niitä L kirjaimia öli jo 6 kpl


      • Taasmeitähuijattiin
        zxcvbnm15 kirjoitti:

        olipa laskutehtävä,mistä ihneessä ne keksi tuloksen 325 kun niitä L kirjaimia öli jo 6 kpl

        Vain ehjät lasketaan mut ku ei niitä pienii viivan päätyjä näje onko suorassa. Turha arvailla, ei oikeeseen osu kuiteskaa.


      • yritteliäslaskija

        näin se on..juontajat huutaa ---laske kaikki koukerot ja kiemurat katso tytön kaulaa ...si
        ellähän 2L ki rtjainta ja2 viivaa eli 102.ei minkään matematiikan mukaan tulos voi olla 325......taitavat muuttaa sääntöjä eivätk'ä paljasta mistä tulos syntyy. niin kuin joku aika sitten ANNA osasi ainoana sanoa 1263.......


    • Ratkaisupalvelu

      Aada, Aava, Aija, Aila, Aina, Aira, Alma, Anja, Anna, Arja, Asta, Aura
      Siinä arvaamista, järjetön puheluruuhka ja peliyhtiö tienaa 3000e pelkästään tämän viimeisen pelaajan etsimisessä. Itse veikkaan Aura.

      • eisoittaja

        ja nimi oli AKKA......SILKKAA HUIJAUSTA.tyttö käski katsomaan kalenterista.


      • Taasmeitähuijattiin
        eisoittaja kirjoitti:

        ja nimi oli AKKA......SILKKAA HUIJAUSTA.tyttö käski katsomaan kalenterista.

        Ei se AKKA oo nimipäiväluettelossa. Sen nimisii naisia on ollu sadan vuoden aikana yhteensä alle 10 ja mikä kummallista, myös miehiä on muutamia. Tavallisena sanana akka onkin paljon yleisempi kuin etunimenä. Peliyhtiö hämäsi taas kerran.
        Yks pelaaja sano KAKKA joka oli ylivoimaisesti paras sana tänään eikä vain sen vuoksi että se muistutti kirjekuoressa ollutta sanaa eniten.


      • HelKariSentas
        Taasmeitähuijattiin kirjoitti:

        Ei se AKKA oo nimipäiväluettelossa. Sen nimisii naisia on ollu sadan vuoden aikana yhteensä alle 10 ja mikä kummallista, myös miehiä on muutamia. Tavallisena sanana akka onkin paljon yleisempi kuin etunimenä. Peliyhtiö hämäsi taas kerran.
        Yks pelaaja sano KAKKA joka oli ylivoimaisesti paras sana tänään eikä vain sen vuoksi että se muistutti kirjekuoressa ollutta sanaa eniten.

        Etunimi Ukko on kalenterissa ja niitä on ollut yhteensä pari tuhatta. Voihan sitä Akkaa etsiä kalenterista ja todeta, ettei ollut siellä. Sama kun joku mainos sanoo että jotain on tutkittu. No varmaan tutkittu joo ja lopputulosta ei kehdata tunnustaa, mutta tutkittu kuiteski ja huonoks havaittu.


      • uteliasvaan

        OLIPA kierroksella pituutta 10 tuntia ja soittajia varmaan paljon,ei kaikki varmaan tajunneetkaan.että peli siis junapeli. oli alkanut jo maanantaina ja juontaja hoki,että kierros päätttyy.500 meni jollekin.liekö tuotannosta kun ei nimeään sanommut.


      • uteliasvaan

        Ei taida tuotanto lukea näitä.Ajattelin kysyä laskutehtävästä 1.6-5.6...Öikeita vastauksia oli 2 potti 1000e.mutta voittajaluettelossa näinä päivinä ei ollut kahta 500e voittajaa,,,,,,,,,,,,,,siis oliko voittajia älyttömään tehtävään?


      • ensaadavoittorahat
        uteliasvaan kirjoitti:

        Ei taida tuotanto lukea näitä.Ajattelin kysyä laskutehtävästä 1.6-5.6...Öikeita vastauksia oli 2 potti 1000e.mutta voittajaluettelossa näinä päivinä ei ollut kahta 500e voittajaa,,,,,,,,,,,,,,siis oliko voittajia älyttömään tehtävään?

        ei löydy koksa siit et se toinen ulkomalainen jolla ei oo oikeutta voitaa ja sit toinen sai koko pottin.


    • Ratkaisupalvelu

      Jotta ette menis tavoittelemaan 1600 euron pottia, en kerro kuin ajankohtainen miehen nimi.

      • Ratkaisupalvelu

        Kirjekuoressa oli JUSSI eikä tietenkään kukaan voittanut 2000 euroa. Vaikka tietäisi vastaukset näihin tehtäviin niin ei kannata osallistua.


    • onpashelppoo

      sana IIDA
      onko tuon juontajan nimi?

      • Palosaariforever

        On, ois pitäny arvata kun se miesjuontaja joka lopetti oli JUSSI nimeltään ja seuraavaksi tulee tietenkin Juulia. Vanha arvuutus - mikä on sinun mutta muut sitä käyttää. Eli nimi ja Iida P. sanoi vihjeen aika monta kertaa. P*kl kun en tajunnut.


      • Taasmeitähuijattiin

        Tänään oli kirjekuoressa KAIN ja juontaja oli hehkuttanut että hän tuntee kaksikin tämän nimistä. Suomessa on vuoden 1900 jälkeen ollut alle 41 kpl Kain nimistä miestä.


    • Ainameitähuijataan

      Montanello tai Mascarpone ja joku sanoo tieteski Mozzarella
      Pääasia ettei 2000 euron palkintoa makseta

      • Ainameitähuijataan

        Raija meni lankaan Mozzarella vastauksellaan ja sai vain lohdutuspalkinnon 300 euroa. Koska ihmiset tajuavat ettei tuolta voita isompia potteja hyvällä arpaonnella. Hämäyksen vuoksi annettiin 3 kirjainta M O ja E italialaiseen juustoon.


    • Ratkaisupalvelu

      ELSA ELLA ELMA ELNA tuskin on kirjekuoressa, ehkä harvinainen ELEA tai sitten erittäin harvinainen ELVA ELKA tai ELTA. Tietoa ei kannata käyttää kun ruuhka 2300 euron potin perässä on niin mahtava. Eipä viitsi laskea ratkaisua enää koska viimeisten vihjeiden jälkeen lähetykseen otetaan vain muutama.

      • Ratkaisupalvelu

        Peliyhtiön rehellisyys tuli jällen punnituksi kun kuoresta paljastui ELIA.
        Se on ollut yli 800 miehellä ja alle 40 naisella vuoden 1900 jälkeen. Vihjeenä oli NAISTEN NIMI ja juontaja sanoi että ei mikään miehen nimi. Päätelkää itse onko kyseessä petos.


      • LiikaaVaadittu
        Ratkaisupalvelu kirjoitti:

        Peliyhtiön rehellisyys tuli jällen punnituksi kun kuoresta paljastui ELIA.
        Se on ollut yli 800 miehellä ja alle 40 naisella vuoden 1900 jälkeen. Vihjeenä oli NAISTEN NIMI ja juontaja sanoi että ei mikään miehen nimi. Päätelkää itse onko kyseessä petos.

        Kai se peliyhtiö sitten lopuksi vetäytyy tämän niiden nettisivuilta löytyvän säännön taakse: "Yhtiö pyrkii mahdollisuuksien rajoissa ja parhaan kykynsä mukaan varmistamaan sen, että vastaukset kysymyksiin ovat oikeita"

        Onhan se tietysti harmi, jos yhtiön "kyvyt" ovat noin surkeat. Varmaan ne vielä jonain päivänä keksii laittaa tehtäväksi 1 1 ja kirjekuoreen oikeaksi vastaukseksi 5. Sitten kun kisa loppuu, ei olekaan löytynyt voittajaa, koska suurin osa on vastannut 2, joka olisikin peliyhtiön kyvykkyyden rajoissa 5 :)


    • ÖHÖH

      KVITTENI

      • ÖHÖH

        NITA


      • Taasmeitähuijattiin
        ÖHÖH kirjoitti:

        NITA

        Eikä oo kun TITA
        Ja kansa soittaa RITA tai IITA nimien keksimisen jälkeen innolla.


      • Taasmeitähuijattiin
        Taasmeitähuijattiin kirjoitti:

        Eikä oo kun TITA
        Ja kansa soittaa RITA tai IITA nimien keksimisen jälkeen innolla.

        Ai nyt sinne tuli T ekaksi kirjaimeksi, no TIIA tai TINA nimen joku sanoo eikä saa isoa pottia.


      • Taasmeitähuijattiin

        TIRA nimiä ollut alle 20 naisella Suomessa sadassa vuodessa. Ne laittaa jus noita kummia nimimuunnoksia kirjekuoreen. Vanhempien mielestä on kivaa muutaa yhtä kirjainta tunnetusta nimestä kun halutaan antaa vauvalle erikoinen nimi.


      • 353535

        mut et saIDA jaksaa ärsyttää aina kimittää,et kukaa ei soita.vaik taatusti tietää ketää yhistetä


      • 606060_
        Taasmeitähuijattiin kirjoitti:

        TIRA nimiä ollut alle 20 naisella Suomessa sadassa vuodessa. Ne laittaa jus noita kummia nimimuunnoksia kirjekuoreen. Vanhempien mielestä on kivaa muutaa yhtä kirjainta tunnetusta nimestä kun halutaan antaa vauvalle erikoinen nimi.

        Sanoko se, että haettiin just suomalaista nimeä


      • jotain_rajaa_
        606060_ kirjoitti:

        Sanoko se, että haettiin just suomalaista nimeä

        kaikki kirjainjonot miten tahansa sekaisin voivat olla nimiä jossain slovaklandiassa.


      • juuhlia
        606060_ kirjoitti:

        Sanoko se, että haettiin just suomalaista nimeä

        Just äske kolmosella julia sano että suomalainen nimi. Onhan se eri ohjelma mutta sama asiakaspalvelu. Viikko sitten en tiiä sanoko vai ei, ei tainnu sanoa.


      • SumeaLogiikka

        Mikä määritellään suomalaiseksi nimeksi?

        1. Nimi, joka löytyy väestörekisterikeskuksen nimitilastoista
        2. Nimi, joka on mukana nimipäiväkalenterissa http://almanakka.helsinki.fi
        2a. Suomenkielisessä
        2b. Ruotsinkielisessä
        2c. Ortodoksisessa


      • Ainameitähuijataan
        SumeaLogiikka kirjoitti:

        Mikä määritellään suomalaiseksi nimeksi?

        1. Nimi, joka löytyy väestörekisterikeskuksen nimitilastoista
        2. Nimi, joka on mukana nimipäiväkalenterissa http://almanakka.helsinki.fi
        2a. Suomenkielisessä
        2b. Ruotsinkielisessä
        2c. Ortodoksisessa

        Nimi joka on jollain Suomen kansalaisella nyt tai viimeisen 1000 vuoden aikana. Yksi riittää ja vaikka mamun seitsemäs nimi. Jos juontaja sanoo naisen nimi, yksi nainen riittää vaikka se sama olisi 1000 miehelläkin. Tämä on Tiedä ja Voita pelin noudattama sääntöpolitiikka.


      • Hämärälokiika
        SumeaLogiikka kirjoitti:

        Mikä määritellään suomalaiseksi nimeksi?

        1. Nimi, joka löytyy väestörekisterikeskuksen nimitilastoista
        2. Nimi, joka on mukana nimipäiväkalenterissa http://almanakka.helsinki.fi
        2a. Suomenkielisessä
        2b. Ruotsinkielisessä
        2c. Ortodoksisessa

        Tuhkimo oli yks kerta pelissä vastauksena ja se on annettu kerran 1960-luvulla yhdelle sisarusparille, pojalle ja tytölle. Että sellainen naisten nimi tuo sadun nimi. Ei tarvii olla suomalainen oikean ihmisen nimi.


    • vitsi

      Joo, kerran soitin ison rahan toivossa. Sain jatkokysymyksiinkin vastaukset niin nopeasti kuin se on mahdollista, eli välittömästi ja ne olivat oikein. Niiden jälkeen kuului "kiitos soitostasi...jos haluat osallistua kilpailuun, soita uudestaan". Tai jotain tämän tapaista. En muista enää niin tarkkaan, mutta olin tyrmistynyt. Laitoin sähköpostia neloselle asiasta, mutta sieltä ei ole vaivauduttu vastaamaan. Suorastaan törkeää vedätystä.

      • samatvoittaa

        Oletteko seuranneet tuota voittajaluetteloo? Kannattaa seurata. Laittaa se yhdeksi suosikkisivuksi. Siitä näkee, miten samat henkilöt ovat voittajalistassa muutaman viikon välein. Ettei olis eräs, joka on usein ollut voittajana "juontajan" sukua, tullut vaan mieleen. Ja voittaa aina VAIN isoja summia, vähintään tonnin kerrallaan. En katsonut nyt onko tuossa listassa, mutta usein on ollut ja tietyltä paikkakunnalta. Epäilen myös, että saman talouden hekilöitä, esim pariskuntia lienee useita. Toinen käytännössä näpyttelee ja toinen sitten vastaa kun ei saa voittaa joka viikko.

        http://tiedajavoita.com/index.php?page=winners


    • Ratkaisupalvelu

      Lintu jota haetaan on TIIKI mutta pöllö oot jos soitat tuhansien muiden tapaan.

    • Ratkaisupalvelu

      Peliyhtiön rehellisyys tuli jällen punnituksi kun äsken ei annettu 50 euron palkkiota uudesta ideasta. Pelaaja sanoi Corvette ja se tuomittiin sääntöjen vastaiseksi koska se on peliyhtiön mukaan automalli Chevrolet Corvette. Vuonna 2005 General Motors erotti Corvetten omaksi automerkikseen. Älkää soittako huijareille rahaa!

      • Ratkaisupalvelu

        Kirjekuoressa oli KOEHLER, joka on kuorma-auto. Aikaisemmin juontajat ovat nimenomaan kieltäneet kertomasta näitä rekkoja, busseja tai kuorma-autoja.


    • idiootit

      Eilen oli kyllä hyvä kun 1500 vai 1400 potti lähti samantien ei mennyt kuin 5 minuuttia lähetystä. Piti etsiä 3 pääkaupunkia ruudukosta.. Kyl näki juontajan ilmeest et oli yllätys :D
      idiootit vastas barcelonaa ym.

      • wrewt3rt

        Teit saman kuin se punatukkanen, sanoit 5 minuuttia vaikka oikeesti kului 13 min, se tuntuu kai lyhyemmältä. Mut joku edellinen oli jo sanonut yhen niistä kaupungeista nii ei sen Janin tarvinnut löytää ku kaksi ja sai 1400. Ei menny tappiolle kun itiootit soittelee jopa sata puhelua minuutissa.


    • Ratkaisupalvelu

      SAUNA TARRA VAAKA KASSA LAIVA RANTA perään käy sanat
      GAMMA HAKEA HALIA HALLA HALMA HALPA JAKAA MAFIA MAGIA MAGMA MAHLA MAKEA MALJA MAMBA MAMMA MATAA NAPPA PALAA PALOA PAMPA PAPPA PATJA
      Ohjaamossa ei muka tiedetä sanaa joka kävisi ruudukkoon. Mieti yrittävätkö harhauttaa katsojia ja miksi. Pelaa ilmaiseksi - älä soita!

      • Varokaa_kusettajia

        Itsekin ihmettelin, kuinka on mahdollista tuo rahanjakelu noin heppoisin perustein. No, asian selvittämiseksi päätin uhrata pari euroa ja soitin ko. numeroon. Hetihän se kusetusmetodi selvisi: Automaatti esitti aiheeseen liittymättömän naurettavan kysymyksen, johon vastattuani kiiteltiin ja pyydettiin soittamaan uudelleen. Ties sitten kuinka monen maksullisen soiton jälkeen olisin päässyt läpi, mutta uskoin kerralla, että ei kannata edes yrittää.


    • Enpelaaenää

      LURI

      • Enpelaaenää

        tai KORULURI


      • wrewt3rt
        Enpelaaenää kirjoitti:

        tai KORULURI

        Osasitko ratkaista oppilastehtävän kun tiesit oikean vastauksen?? Tai no olihan siinä lintuvihjeitä aika monta K_R____I.


    • Ratkaisupalvelu

      KALAJOKI, KANNUS, KARKKILA, KASKINEN, KAUHAJOKI, KAUHAVA tai KAUNIAINEN on kirjekuoressa.

    • Ratkaisupalvelu

      Vihjeiden jälkeen jäljellä enää KARKKILA ja KAUHAVA. Veikkaan jälkimmäistä.

      • 1517

        Ei oo ku KAARINA.


      • Ratkaisupalvelu

        KARKKILA oli oikea vastaus. Nyt 2x LEPAKKO, 3x SUSI, 4x KETTU ja 5x PORO. Vanhat pelit aina vaan uudelleen. Tylsää. Älypuhelimella ei muutenkaan ehdi painamaan nopeammin kuin lankaliittymällä, joten älkää vaivautuko.


    • Huijaustouhua

      Katsoin äsken tiedä ja voita, halusin tietää, saako joku muka sen voittopotin. Oli 3000... melkoista vedätystä ja sitten se nimi oli Elta... en minä ainakaan ole koskaan kuullutkaan, ulkomaisena ehkä. Ei näkynyt nimipäivähakukaan löytävän.
      Huijausta koko touhu !

      • Näinpänäin

        Väestörekisterikeskuksen VRK.FI nimihaun mukaan on 1900-luvulla sekä miehille että naisille annettu nimeksi Elta 4-16 kertaa (tarkkaa lukua ei kerrota).

        Sitä ei varmaan nimipäiväkalenteriin oteta mukaan, ennenkuin yleistyy :)

        Noissa visailuissahan tarkoituksella laitetaan niin hankalia ratkaisuja, ettei kukaan pottia voittaisi ja yhtiö käärii rahat soittajilta.


      • Ratkaisupalvelu
        Näinpänäin kirjoitti:

        Väestörekisterikeskuksen VRK.FI nimihaun mukaan on 1900-luvulla sekä miehille että naisille annettu nimeksi Elta 4-16 kertaa (tarkkaa lukua ei kerrota).

        Sitä ei varmaan nimipäiväkalenteriin oteta mukaan, ennenkuin yleistyy :)

        Noissa visailuissahan tarkoituksella laitetaan niin hankalia ratkaisuja, ettei kukaan pottia voittaisi ja yhtiö käärii rahat soittajilta.

        Muita nimiä, joita on muutamia sekä miehiä että naisia: Alte, Etla, Late, Leta ja Tela. Atle on selvästi miehen nimi ja niitä on muutama sata. Tale ja Alet nimiä todennäköisesti vain yksi kumpaakin. Arvauspeliä.


      • Merkitys
        Näinpänäin kirjoitti:

        Väestörekisterikeskuksen VRK.FI nimihaun mukaan on 1900-luvulla sekä miehille että naisille annettu nimeksi Elta 4-16 kertaa (tarkkaa lukua ei kerrota).

        Sitä ei varmaan nimipäiväkalenteriin oteta mukaan, ennenkuin yleistyy :)

        Noissa visailuissahan tarkoituksella laitetaan niin hankalia ratkaisuja, ettei kukaan pottia voittaisi ja yhtiö käärii rahat soittajilta.

        En haluaisi nimeä Elta. Täällä syy:

        http://www.suomisanakirja.fi/eltaantua


    • ewr3t32tt

      Tissihirmu yksinkertaisuus mongertaa jotain murretta, ärsyttävän ja yksinkertaisen kuulosta: eurua. Saa jotain kohtauksia koko ajan, liekö lääkitys ihan kohdallaan? Tisseillä (jotka iskä maksoi) pääsee helposti televisioon töihin, hienoa!

      • sdfjgkldsjölk

      • jtjtjuj

        Tekomurretta, ei oikeasti puhu niin. Välillä unohtaa lähetyksessäkin murteen vääntämisen.


    • Tiedäälävoita

      Jos tiedät oikean vastauksen sinulla on iso voittomahdollisuus.. ja vielä isompi mahdollisuus on ettet pääse edes lähetykseen.

    • Kaksvastausta

      Joku tyhmä sano kaks vastausta ku vaan yhen saa antaa kerralla. Koskaan ei voita noin. Jos toinen niistä olis oikea, silikonitissi ottaa sen väärän niistä kahdesta vastaukseksi. Näin tänään ku jälkimmäinen kirjotettiin taululle, ei aina ole ekaks sanottu joka valitaan pelaajan vastaukseks.

    • Kolmikaupunkii

      Vitsit et katsojat on tyhmii, ei ne tajuu miten epätodennäköistä on voittaa tiedä-älä-arvaa pelistä rahaa. Keskiviikkona arvailivat ruudukkoon piilotetuista kaupungeista niitä kolmea jotka oli kirjekuoressa. Ne piti saada kaikki oikein, minkä todennäköisyys oli vain yksi promille, sillä 3 kaupunkia voidaan valita 19 kaupungista 969 eri tavalla. Että pääsisi pelaamaan menee esikarsintaan helposti sata puhelua yhtä läpipääsyä kohti. Voittopotisa pitäisi olla 200000 euroa että pääsisi ees omilleen. Lopettakaa arvailu tai pelatkaa Veikkauksen arvauspelejä, siellä palautetaan voitoina laskennallisesti paljon suurempi osuus 35%, kuin tästä pelistä noin 1%.

      • Nollaeuroo

        Tyhmiähän ne on, jotka soittaa ja koittaa. Tuskin kovin moni niistä lukee näitä keskusteluja. Siis meidän kaikkien tulisi lähimmäisiä neuvoa, että laittaa rahansa mieluummin vaikka Lottoon. Jos ei itse voita, niin menee ainakin osa rahasta Veikkauksen kautta hyväntekeväisyyteen.


      • Kansalaispoliisi

        Miten tälläinen säälittävä rahan kerjääminen on telkkarissa mahdollista. Tätä ei voi terveellä järjellä ymmärtää. Nelonen media on tässä asiassa suurin rikollinen. Mätäpaise joka täytyy puhkaista. Kaikkien suomalaisten on täytyy käydä taisteluun tätä vastaan.


    • Älä_kuiteskaa_pelaa

      Välillä Nelosen peliohjelmassa juontanut Julia sai potkut, söpö Sofia aloitti tilalla, jeee.

      • Veikkaa_ja_voita

        Nyt lasketaan taas jalkoja bussissa. Aikaisemmin en ole nähnyt tällaista kompaa. Kerrotaan matkustajien nimet ja niiden perusteella pitäisi päättää, kuka on tyttö ja kuka on poika. Tämä on ihmeellinen ja vaikea arvata. Aada, Aapo, Arto, Airi, Aili. Millä perusteella mahtaa se peliohjaaja päättää, mikä on pojan/tytön nimi?

        Ei hyväksyttäviä nimiä luokitella sukupuolen mukaan eli jakauma tässä tehtävässä voi olla kai mikä tahansa.


    • HelppojaHöynäyttä

      Viikossa tullu 490 niin monta kertaa et pari kymppiä jää verojen jälkeen jolla maksella puhelinlaskua. Mitä sekoilet - p/t erottuu nimistä.

    • Turhasoittaa

      Ei sitä missään laissa tai asetuksessa kielletä, että esimerkiksi tytölle annettaisiin nimi Arto.

      Voihan jotkut matkustajat olla vaikka turisteja, joiden nimet ei varsinkaan vastaa suomalaisten nimien sukupuolistandardeja.

      • Kelk4st4

    • PÄNKÄLE

      Tulitikkutehtävä 25.4.2017 kahta tikkua siirtämällä numerosta 3864. mielestäni oikea vastaus on 99611 Lähetetty klo 11.15

    • PÄNKÄLE

      99611 tämän vastaksen joku soitti ja vastasi, oli kuulemma väärä vastaus? No mietitään... KLO 11.31

    • PÄNKÄLE

      Eli suurinta mahdollista lukua etsitään. 3864 kahta tulitikkua siirtämällä.

    • pänkäleenvelipoika

      SIELLÄ ON TULITIKKUJEN SEASSA MUITAKIN TIKKUJA NIITÄ EI SAA SIIRTÄÄ. 3864

    • PÄNKÄLE

      9824 oli oikea vastaus.

    • Tebbo

      "Eli suurinta mahdollista lukua etsitään. 3864 kahta tulitikkua siirtämällä. "

      Jos kaikki tikkuja saa siirtää, oikea vastaus olisi: 13861

      • Paskapuhetta

        Vaikka tietäisit oikean vastauksen niin et varmasti pääse lähetykseen...


      • Jerkkilä

        Juontaja painotti nimenomaan, että vain tulitikkuja saa siirtää. Kaikki muut härpäkkeet pysyy paikalla, niitä ei saa siirtää. Kun katsoo tarkasti, niin joukossa on tikkuja joissa ei ole tulipäätä, niinkuin tulitikuissa.


      • JubaJaba
        Jerkkilä kirjoitti:

        Juontaja painotti nimenomaan, että vain tulitikkuja saa siirtää. Kaikki muut härpäkkeet pysyy paikalla, niitä ei saa siirtää. Kun katsoo tarkasti, niin joukossa on tikkuja joissa ei ole tulipäätä, niinkuin tulitikuissa.

        Ai että oikein sanoi. Kas kun en kuullut.


    • PÄNKÄLE

      Tännään blondi juontaa tulitikkutehtävää. isointa lukemaa haetaan ja tulitikkujen muodostama numero on 6369. siinä on tulitikkuja 17 kpl ja pelkkiä tikkuja 6kpl.

    • PÄNKÄLE

      Oma vastaukseni olisi 8469

    • EsoTV

      9369 on vastaus

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      59
      3047
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      544
      2886
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      37
      2068
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      1942
    5. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1795
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      304
      1761
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      9
      1492
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      99
      1247
    9. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1198
    10. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      22
      1152
    Aihe