Pesuhuone

ongelmaa

Meillä -80 luvulla rakennettu talo jossa olemme asuneet reilu 10 v. Kauppoja tehdessä ilmeni pesuhuoneessa kosteutta joka kuntotarkastajan mukaan johtui lattiamatosta joka oli huonosti asennettu.Myyjän piikkiin jäi maton irrotus kuivaus ja uuden maton asennus.Uusi matto asennettiin alan liikkeen toimesta. Nyt maton ja kaakelin välinen reuna on tummentuneita läiskiä täynnä joka ei lähde pesemälläkään.Lisäksi seinälle nouseva matto on joistakin kohdista kai irti koska se joustaa tai liikkuu kun sitä painelee.Seinä jossa on suihku ja joka on myös saunan seinä,tuoksahtelee kellarimaiselle hajulle.

Laatoissa ja saumoissa ei ole pilkkuja.Mutta viereinen seinä jossa käsienpesuallas haisee melko voimakkaalle.Seinä on ulkoseinä ja siinä pari vuotta sitten hana jäätyi..putkifirmasta kun kävivät sulattamassa sen joutuivat rikkoa laattaa kohdasta jossa menee hanan putkijohdot.Peitimme reiän vain vahvasti putkiteipillä isolta alueelta, koska suunnitelmissa oli toteuttaa kylppäriremontti muutenkin lähiaikoina. Nyttemmin kun poistimme teippivuorauksen ja haistoimme reikää, oli haju todella kellarimainen jopa multamainen.

Purkuhommiin ryhdytään heti keväällä kun ei enää ole pakkasia.Onko kellään vastaavanlaista kokemusta? Lähinnä kiinnostaa se, että onkohan vika kuinkakin paha.Hajua ei ole muissa talon tiloissa.Remonttia on tehty kaikissa muissa tiloissa ja kaikki seinät ,villat ja puuosat ovat oleet moitteettomassa kunnossa.Tosin seinälevyt on aina vaihdettu uusiin koska tapetointihommat on helpompi tehdä kun ei tarvi pakkeloida ja hioa niin paljon.

Eli siis , kun pinnallisia vikoja ei näy seinissä,katossa, laatoilla taikka saunankaan paneleissa, onkohan kyse nyt lattian rajan vauriosta. Entä kun uutta seinämateriaalia laitetaan korjauksessa, käytetäänkö siihen kipsilevyä vai mikä ratkaisu? Uusia taloja rakentaessa kai käytetään nykyisin kivi/betonipohjaisia ratkaisuja.

14

241

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • joskus kuivatellut

      Ihan ensimmäinen asia on selvittää, mikä on tontin kuivatuksen tilanne, eli onko salaojitus ja jos on, toimiiko se varmasti. Myös kattovedet kannattaa ohjata muualle kuin sokkelin juureen. Kolmas asia, sokkelin routaeristys.
      Muuten se kylppäriremontti on ihan rahanhaaskausta. Kuulostaa siltä, että kosteutta on päässyt kylppärin rakenteisiin muualtakin kuin suihkusta, eikä muiden tilojen hajuttomuus takaa sitä, että siellä on rakenteet terveet.
      Ei ole normaalia että kylppärissä jäätyy vesiputket.
      Jos tekee rempan, kannattaa tehdä kunnolla. Tulee pidemmän päälle halvemmaksi.

    • vanhakörmy

      Kuinka oman talon kuntoa tarkkaillaan noin huonosti. Kädettömän ja saamattoman henkilön kannattaa mennä vuokralle.

      Tuollaiset viat ovat olleet näkyvissä jo vuosia ja pitää jokaisen talonasujan mennä joskus kontalleen niin tarkastuksessa löytyy korjattavat kohdat hyvissä ajoin.

      Tämä litania ei auta tätä asukasta mutta on varoituksena muille, että kannatta olla muulloinkin kontallaan, kuin makkarissa.

      Tämän aloittajan on paras ottaa purkuporukka, jos ei itseltä poveria löydy.

      Olen tilanteestasi pahoillani.

      • alkuper

        Kyllähän sitä pesuhuonetta on jatkuvasti tarkkailtu silmämääräisesti.Visuaalisesti nähtävät viat alkoivat näkyä myöhällä syksyllä 2014.Talvea vasten ei ole mahdollista alkaa tekemään sen luokan purkuhommaa ja se on pakko suorittaa keväällä kun ilmat lämpeää.
        Tarkoituksena on todellakin purkaa kaikki pintamateriaalit ja vasta sen jälkeenhän näkee mitä on vastassa.Ei todellakaan ole tarkoitus vain vaihtaa seinälevyt ja nopeasti kaakelit päälle. Onko "vanhakörmy" kirjoittajalla luulo että kaikki on automaattisesti älykääpiöitä?

        Se että jos ongelma johtuu jostain muusta mitä ei voi jokapäiväisesti tarkkailla KONTALLAAN, sille ei voi mitään.

        Talo on rakennettu kalliopohjalle hieman rinnemäiselle tontille, jossa vedet ei pitäisi seisoa.
        Katolla käydään usein varsinkin sadesäällä ,tarkistetaan ulkopuolelta ja välikaton puolelta mahdollisia vuotokohtia. Sellaisia ei ole löytynyt.Villat myös tarkistetaan ja kuivia ovat.

        Se että hana on kerran -35 asteessa jäätynyt, johtuu takuulla siitä että ei ole eristetty kunnolla rakennusvaiheessa.Ja mistäs sitäkään tiesi etukäteen, kun oletus on että rakennusvaiheessa ne ns. ammattilaiset hoitaa homman. Tässäkin voidaan syyttää suurelta osin niitä raksamiehiä joilla on tainnut olla kiireempi mennä kessupaussille kuin villottaa hanan ympärys. Kyseistä hanaa on yli -10 pakkasilla laitettu tiputtamaan vettä ja eipä ole enää jäätynyt.Lisäksi Talon kaikki vesijohdot on suojaputkessa.

        Että kyllä täälä tarkkaillaan kaikkea mahdollisimman tarkkaan..röntgenkatsetta ei kuitenkaan kellään ole.

      • Kontallaan körmyt

        Vanhakörmy taitaa olla siinä pisteessä, että ei jaksa paljoa katsoa edes silmiin pantteria. Jos kontallaan makkarissa täytyy olla.

      • suksi vittuun
        alkuper kirjoitti:

        Kyllähän sitä pesuhuonetta on jatkuvasti tarkkailtu silmämääräisesti.Visuaalisesti nähtävät viat alkoivat näkyä myöhällä syksyllä 2014.Talvea vasten ei ole mahdollista alkaa tekemään sen luokan purkuhommaa ja se on pakko suorittaa keväällä kun ilmat lämpeää.
        Tarkoituksena on todellakin purkaa kaikki pintamateriaalit ja vasta sen jälkeenhän näkee mitä on vastassa.Ei todellakaan ole tarkoitus vain vaihtaa seinälevyt ja nopeasti kaakelit päälle. Onko "vanhakörmy" kirjoittajalla luulo että kaikki on automaattisesti älykääpiöitä?

        Se että jos ongelma johtuu jostain muusta mitä ei voi jokapäiväisesti tarkkailla KONTALLAAN, sille ei voi mitään.

        Talo on rakennettu kalliopohjalle hieman rinnemäiselle tontille, jossa vedet ei pitäisi seisoa.
        Katolla käydään usein varsinkin sadesäällä ,tarkistetaan ulkopuolelta ja välikaton puolelta mahdollisia vuotokohtia. Sellaisia ei ole löytynyt.Villat myös tarkistetaan ja kuivia ovat.

        Se että hana on kerran -35 asteessa jäätynyt, johtuu takuulla siitä että ei ole eristetty kunnolla rakennusvaiheessa.Ja mistäs sitäkään tiesi etukäteen, kun oletus on että rakennusvaiheessa ne ns. ammattilaiset hoitaa homman. Tässäkin voidaan syyttää suurelta osin niitä raksamiehiä joilla on tainnut olla kiireempi mennä kessupaussille kuin villottaa hanan ympärys. Kyseistä hanaa on yli -10 pakkasilla laitettu tiputtamaan vettä ja eipä ole enää jäätynyt.Lisäksi Talon kaikki vesijohdot on suojaputkessa.

        Että kyllä täälä tarkkaillaan kaikkea mahdollisimman tarkkaan..röntgenkatsetta ei kuitenkaan kellään ole.

        "-80 luvulla rakennettu talo"
        "tainnut olla kiireempi mennä kessupaussille kuin villottaa hanan ympärys"
        "Talon kaikki vesijohdot on suojaputkessa."

        Jotenkin sun jutut haiskahtaa nyt trollille, joten eiköhän tämä ollut tässä.

    • Astma4

      Eikös siihen suihkun seinään pääse helposti kurkistamaan
      sauman puolelta. Muutama paneeli vain irti.

      Jos muovimatto on laitettu niin, että vain alin laattarivi on
      poistettu niin tämä ei ole hyvän rakennustavan mukaista.
      Laatan ja maton välistä pääsee kosteutta uudelleen maton alle.

      Eli kun muovimatossa vikaa niin seinätkin täytyy remontoida.

      Olen remontoinut kylpyhuoneen jossa kaakelit ja kaikki päällisin
      puolin kunnossa eikä kosteutta. Laattojen alta löytyi valtava homekasvusto joka oli kuivunut.
      Syy perheen oireiluun löytyi.

    • laattamies3

      Näitä ja vastaavia vikoja löytyy tämänikäisistä taloista jatkuvasti. Näkemättä taloa ei voi täytentävää vastausta antaa. Edelliset jo mainitsi salaojat, ne on oltava kunnossa. Katolta tulevat vedet on ohjattava vähintään viiden metrin päähän talon seinästä. Rakennuksen ympärillä maanpinnan on laskettava talosta poispäin. Muovimatto lattiassa-seinässä on yleensä jo aina ongelma. Ei kestä kauaa vesitiiviinä. Sen joutuu ainakin purkamaan. Pintakosteusmittarilla kannattaa tutkia mistä kaikesta löytyy kosteutta, ja sitä mukaa purkaa. Kiviseinä olisi kosteissa tiloissa se paras. Jos laitetaan seinään levyä, niin kosteaan tilaan ei missään nimessä kuivan tilan levyjä kuten gyprok. Tällähetkellä paras kostean tilan levy on aquapanel. Ennenkuin rakentaa mitään uutta niin kaikki kosteus on saatava pois rakenteista. Eli keväällä ensin purkua ja sitten kuivatusta. Vaikka vevieristeisiin luotetaan nykyisin jo liikaakin niin silti pohjatyöt on tehtävä kunnolla. Pesuhuoneen lattiassa on oltava riittävä kallistus kaivoonpäin ja lattialämmitys, kolmantena asiana on se vesieristys. Näitä töitä ei kannata lähteä ihan ominpäin tekemään vaan kannattaa kysellä alan ammattilaisilta..Välillä kuulee puhuttavan ettei 80-luvulla ollut vielä edes vesierirteitä. itse käytin niitä kyllä jo 70-luvun puolivälistä lähtien. Tämä remontti kannattaa tehdä jo terveyten kannalta.

      • normi_suoritus

        > Välillä kuulee puhuttavan ettei 80-luvulla ollut vielä edes vesierirteitä. itse käytin niitä kyllä jo 70-luvun puolivälistä lähtien

        80-luvun taloissa on vesieritys ... lattiassa. Tässä tapauksessa muovimatto. Vaihtoehto 2 on vesieritys ja laatat.

        Seinillä on nyt laatat. Joiden alla on pelkkä kosteussulku (jos alkuperäinen rakenne) tai muovitapetti. 80-luvulla eikä vielä pitkälle 90-lukuakaan vaadittu seinille muuta kuin kosteussulku ja erittäin yleistä oli myös muovitapetin päälle laatoitus. Jossain vaiheessa muuttui ohjeet sitten silleen, että vesieritys pitää olla lattiassa JA seinällä suihkun kohdalla. Syytä ei tarvi kauaa miettiä - yleensä nämä kosteussulut ovat vuotaneet just siitä suihkun kohdalta...

        Niin tai näin, vaikka tilassa olisi alun perin ollut kunnolliset kosteuseristeet (tai muovitapetti seinillä), niin näiden materiaalien max. 30 vuoden elinikä on lopussa = tilanteen ei olisi pitänyt tulla yllätyksenä.

      • suomalaista.osaamista
        normi_suoritus kirjoitti:

        Kyllä nykyäänkin voidaan tehdä täysin asumiskelvotonta sekundaa. Tässä hyvä esimerkki:

        http://www.etuovi.com/kohde/9977715

        Ok-talo vuodelta 1997, "Asunnosta puuttuu höyrynsulkumuovit ulkoseinistä ja se vaatii remonttia!"
        Pistää miettimään, mitä muuta talosta puuttuu. Ja miten tuollainen on mennyt rakennustarkastuksesta läpi? Höyrysulkumuovien lisääminen valmiiseen taloon ei ole mikään pikkuhomma. Helposti menee 100 tonnia, jos kunnolla tekee.

      • kosteusvaurio

        jos tietää varmasti ettei hs-muovia ole, eikä hs-papereita, voi rakenne hs:n puuttumisestä huolimatta hyvällä tsägällä ollakin ihan kunnossa; kohtalaisen ohut lämmöneristys ja tuuletusrako suht.auki ja toimiva, eikä talossa ole asuttu nykytyyliin kuin jossain kylpylässä, niin mikä ettei, kuivuu vuoden ajasta riippuen molempiin suuntiin. Ja jälkikäteen voi hs:n tehdä ilman totaalipurkuja, kun tietää mitä tekee. Mutta pientä tutkiskelua vaatii...

    • laattamies3

      Jos lattiaa joudutaan avaamaan niin samalla kannattaa tarkistaa onko pesuhuoneen kaivo ja korokerengas tiivisteellinen. Tiivisteetön korokerengas vuskaa vettä lattiaan-betoniin. Ei kaikissa 90-luvulla rakennetuissakaan pesuhuoneissa löydy vesieristeitä rempan yhteytessä. Jos urakoitsija on rakentanut eikä valvoja ole vaatinut niin poishan on jätetty. On kyllä säästetty ihan vika paikassa. Näihin tällaisiin remontteihin kannattaa aina ottaa osaava valvoja. Eikä kannata maksaa sitä viimeistä erää ennenkuin valvoja on sanonut homman olevan kunnossa. Märkätila saneeraus on jo senverran vaativaa työtä että sitä joutuu useamman vuoden opettelemaan ennenkuin pystyy yksin tekemään.

    • gagelmaister

      monessa 80 luvun kylppärissä muovi ulkoseinän levyn alla,järjestään ollut puretuissa levy takapuolelta täysin homeessa ja karmee haju.Levy on siellä muovin ja muovitapetin tai laatan ja kosteussulun välissä ja sinne tulee kastetta,sitä enemmän mitä huonompi lämpöeristys.Tänä päivänä katon höyrysulku yhdistetään seinien vesieristykseen,mikä toimii seinän höyrysulkuna myös.

    • VoivalaPetri

      -80 luvun talon märkätilat ovat elinkaarensa lopussa. Pesuhuoneen lattia ja seinät kannattaa purkaa runkoon asti. Vesiputken, vaikka onkin ulkoseinässä, saa eristettyä niin että ei pääse jäätymään. Vedeneriste terminä otettiin käyttöön vasta 1998 muutetun C2 määräysten jälkeen. Vanhat muovimatot ja kosteussulut eivät täytä tämän päivän vedeneristevaatimuksia. Ennen C2 määräykset olivat kahden sivun pituiset ja siinä ei paljon muuta todettu kuin tehtävä hyvää rakennustapaa noudattaen. Keskusteluun osallistuvien ei kannata sekoittaa sen hetkistä hyväksi todettua rakennustapaa rakentajien ammattitaitoon. Onhan se jokseenkin outoa että asbesti on ollut hyvä rakennusmateriaali. Ei siitä ole kauan aikaa kun sen käyttö kiellettiin.

      • hypätkää-avantoon

        Yli 10 vuoteen ei ole saanut enää piilottaa vesiputkia rakenteisiin. Ne saa laittaa koteloon, tai roiloon, mutta ei enää vanhalla tavalla niin että ne ei ole helposti otettavissa esille ja vaihdettavissa.
        Jos edes miettii vesiputken jemmaamista kylmän ulkoseinän sisään, sellainen vatipää pitäisi kääriä kanaverkkoon ja tiputtaa itämereen, koska sellainen vatipää on elinkaarensa päässä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe