Tavallista?

4+5

Kävin loppuvuodesta lääkärillä pyytämässä lausuntoa terapiani jatkoa varten kolmannelle vuodelle. Kerroin työympäristöni vaikeuksista kuin myös yksityiselämäni kuormituksesta. Käynnin jälkeen lääkärini otti yhteyttä työterveyshuoltoon ja työnantajaani. Työnantajani, esimieheni vuoti tilanteeni ja kokemani työyhteisölle, joka on laaja. Sain terapialle jatkon. Työpaikalla henkilöstö on ottanut etäisyyttä minuun, osa ei tervehdi, osa ei juttele ja koen olevani entistä enemmän yhteisön ulkopuolella. Lääkäri ei kysynyt lupaa keskustella työnantajani kanssa asiasta. Hän totesi terapian tarpeellisuuden ja kirjoitti lausunnon. Onko tällainen käytäntö normaalia ja mitä voi tehdä enää tilanteessa?

7

240

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KummallistaH

      Esimies ei saa kertoa edes sairasloman syytä eteenpäin työkavereille, mutta kaikki eivät tätä tajua.

    • kokemusta on

      Esimiehellä ei ole oikeutta vuotaa työntekijän terveystietoja kenellekään. Hän on kuitenkin vastuussa työturvallisuudesta ja velvollinen puuttumaan epäasialliseen kohteluun työpaikalla.

    • 6+9

      Mitä työntekijä voi tällaisessa tilanteessa tehdä? Vahinko on tapahtunut ja tilanne omalta osaltani on vain tuskallisempi. Työyhteisön tilanteeseen sillä ei ollut vaikutusta, päinvastoin. Jos asiasta olisi keskusteltu, olisi silloin ollut parempi keskustella työntekijän kanssa. Nyt työntekijä jätettiin ulkopuolelle ja tiedottaminen tapahtui muille työntekijöille. Lopun alku.

    • voimia!

      Työnantajasi on syyllistynyt laittomaan potilastietojesi levittelyyn.

      Onko työterveyslääkäri luotettava ja voitko kysyä häneltä menettelyohjeita. Onko luottamusmies luotettava tai työsuojeluvaltuutettu, joista edes joku voisi auttaa. Työterveyslääkäristä on muistettava, että hän on työnantajan palkkaama ja tuskin ryhtyy toimimaan leivän antajaansa vastaan, mutta ainahan voi kysyä, jospa hän muistaisi vannomansa lääkärin valan ja toimisi sen mukaisesti.

      Myös jonkinlainen tietosuojavaltuutettu tms. on olemassa tässä yhteiskunnassa, joka on ulkopuolinen ja voisi olla puolueeton ja se osaava taho. Löytyisikö goolesta hänen yhteystietojaan?

      • voimia!

        Tietosuojavaltuutetun internet-sivuilta löytyi puh no 029 56 16670. En tiedä auttaako soitto, mutta ainahan voi kysyä. Esitä kysymyksesi asiallisesti ettet itse riko mitään tietosuojaa, lojaliteettivelvollisuutta tms.


    • utelias777

      onko soitto auttanut?

    • akka.odottavainen

      Työantajasi ei saa kertoa sitäkään oletko lomalla vai sairaslomalla vai muuten vain poissa. Myös työkavereita sitoo samainen lainpykälä, jos ovat asian kuulleet muulta taholta.

      Ota yhteyttä tietosuojavaltuutettuun, osaavat ainakin sieltä ohjata oikealle henkilölle.

      Jessus sanon näitä työpaikan ihmisiä, osaavat olla täysiä moukkia. Voisivat mennä ns.itseensä ja miettiä miltä itsestä tuntuisi, kun tietoa levitetään.

      Sairaalamaailmassa on samanlaisia saastoja jakamassa työkavereiden ja heidän omaisten tietoja, jotka kantautuu monen suun kautta vääristyneenä tietona lähimmille työkavereille. Asiasta ei puhuta itse kohteena olevalle, niin ilmeistä ja käytöksestä huomaa jotain olevan tekeillä.
      En tiedä mikä on pahempaa supina nurkan takana vai supinoiden uskominen, tiedon jakaminen tietämättä taustoja vai ottamalla tiedon vastaan tarkistamatta asian todenperäisyyttä.

      Tämän kaltaisia "tiedon jakaja besserwisereitä" pitäisi näpäyttää kunnolla. Itse odotan oikeaa hetkeä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6382
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4106
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      265
      2529
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1498
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      96
      1348
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1001
    Aihe