Miehen juominen - ongelma vai ei?

Vähän ulalla

Olemme olleet yhdessä mieheni kanssa pari vuotta. Mieheni on koko ajan käyttänyt määrällisesti paljon alkoholia (ainakin minun mittapuullani) Hän juo joka viikonloppu ainkin neljä pulloa viiniä ja viikolla menee yhteensä ehkä viisi-kuusi olutta tms. (nämä jakautuvat siis viidelle päivälle)

Tästä huolimatta suhteemme on ok, harrastamme paljon yhteisiä asioita viikolla ja viikonloppuna. Hän ei esim. viikonloppuisin juo aamuusta iltaan vaan aloittaa sitten kun olemme tehneet mitä olemme suunnitelleet eikä tarvitse enää esim ajaa autoa. Töissä hän käy säännöllisesti ja pitää kotiamme kunnossa sisältä ja ulkoa. Osallistuu todella kiitettävästi siivoukseen ja ruuan laittoon.

Hänen käytöksensä ei mitenkään muutu hänen ollessa humalassa. Hän on smamanlainen lempeä mies kuin selvänäkin, ei sössötä kannissä tai kaatuile tai ole väkivaltainenkaan. Hänestä ei juuri huomaa että olisi ottanut mitään.

Minua ei siis häiritse hänen käytöksensä alkoholin juomisen suhteen vaan enemmänkin ilmeisesti tämä määrä. Toisaalta olenko nyt jotenkin ylinipo kun tästä valitan. Taustastani sen verran että edellinen mieheni oli lähes absolutisti joten en oikestaan ole koskaan aiemmin ollut miehen kanssa joka käyttää alkoholia.

Summa summarum elämäni on todella hyvää, mieheni kohtelee minua todella hyvin ja ainoa ongelmani nyt tuntuu olevan tyhjien pullojen määrä kaapissa. Eli onko tässä nyt loppujen lopuksi ongelma vain minulla vai onko mies alkoholisti josta tulisi hankkiutua eroon?

18

422

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Elämä on valintoja

      Kyllä hänellä on riippuvuus ja ongelma, jos ei osaa olla irti esim. viikkoa alkoholista. Aiheestakin olet huolissasi ja pidemmän päällehän se vaurioittaa ihmistä fyysisesti, jos se ei nyt vielä näy, niin tulevaisuudessa sitten. Itse olen seurustellut miehen kanssa, jolla tuollainen ongelma oli, ja en vain jaksanut peitellä ja järjestellä elämäämme hänen ryyppäämisten mukaan ja kun itse juon alkoholia myös äärimmäisen harvoin, niin aika rasittavaa ja huolettavaa sitä on katsella kuitenkin vierestä.

      • Alkon kanssa ollut

        Hyvä jos ei nyt vaikuta miehen persoonaan. Mutta jos miehesi olisikin viikon ja viikonlopun ilman pisaraakaan, niin muuttuisiko sitten? Olisiko mies hermostunut, aukoisiko päätään, olisi levoton? Sitten asia on ongelma.

      • vähän ulalla
        Alkon kanssa ollut kirjoitti:

        Hyvä jos ei nyt vaikuta miehen persoonaan. Mutta jos miehesi olisikin viikon ja viikonlopun ilman pisaraakaan, niin muuttuisiko sitten? Olisiko mies hermostunut, aukoisiko päätään, olisi levoton? Sitten asia on ongelma.

        Hän pystyy kyllä olemaan olemaan juomatta viikolla jos niin haluan (ei siis omasta halusta) eikä silloin ole mitenkään sen kummempi kuin normaalistikaan. Mutta kyllä hän sitten viikonloppuna tällaisinakin viikkoina haluaa juoda. Ilmeisesti kai tällainen henkilökin määritellään sitten alkoholistiksi.

        Elämää ei tarvitse järjestellä hänen juomistensa mukaan, vielä tällä hetkellä juomiset järjestellään elämän mukaan. Mutta se tässä tietenkin mietityttää että mikä on miehen terveys tulevaisuudessa tuolla määrällä alkoholia jne.

      • vähän ulalla kirjoitti:

        Minulle tuli tuossa aikaisemmin mieleen, että miehillä on tässä maassa pitkät perinteet stressin poistamiseen alkoholin avulla. Nykyään lääkärit tuputtavat masennuslääkitystä tuosta vaan kaikille ilman mitään sen suurempia selittelyitä. Eikö nukuta ja asiat harmittavat? Ota pilleriä. Miehen terveys on ilmiselvästi vaakalaudalla tuollaisella alkoholin kulutuksella, mutta olisiko myös mahdollista selvittää juomisen taustalla olevia syitä? Päästäisiinkö tästä kohti vähempää kulutusta?

      • 50+2
        osrunit kirjoitti:

        Samaa mietin minäkin. Mihin hän tarvitsee alkoholia, voisiko syitä selvittää? Tuollaisen määrän juominen ilman näkyvää humalaa on selvä merkki siitä, että toleranssi on kasvanut, mikä on iso riski terveydelle.

        Monet käyttävät päihteitä rentoutumiseen. Voisitteko löytää jotain muuta tekemistä viikonlopuiksi, joka korvaisi alkoholinkäytön ja auttaisi rentoutumaan. Kyse voi olla vain tottumuksesta, joka on lähtenyt pikkuhiljaa kohti huolestuttavaa suuntaa.

      • vähän ulalla
        50+2 kirjoitti:

        Se minua tässä huolestuttaakin että on alunperin alkanut käyttämään alkoholia rentotumiseen ja on sitten siitä lähtenyt kohti mainitsemaasi huolestuttavaa suuntaa. Itselläni on kyllä alkanut olla sellainen käsitys että kyse on jo riippuvuudesta. Tässä pitäisi nyt sitten päättää jäänkö vai lähdenkö. Jotenkin vain aina kuvittelin, että alkoholistin kanssa eläminen olisi hieman erilaista. Väkivaltaa, epähygieenisyyttä, työttömyyttä jne. Nyt kaikki on muuten täydellisesti lukuunottamatta suurta määrää alkoholia (tietenkin sitten ajan myötä varmaankin noita jo mainittuja terveysongelmia myös)

      • ei hyvä
        vähän ulalla kirjoitti:

        Todennäköisesti miehen persoonallisuus tulee kuitenkin aikaa myötä muuttumaan noilla ja ehkä nousevilla määrillä, vaikka vielä ei näkyisikään.
        Ei tuohon suhteeseen ainakaan lapsia kannata hankkia. Alkoholista aiheutuvat ongelmat tuppaavat lisääntymään, jos kerran alkujaankin on.

    • BEM

      Ainut, mikä minulle pistää silmään on tuo viikonloppujen alkoholimäärä se on aikalailla yläkanttiin. Viikolla tapahtuva kulutus on mielestäni ihan terveellisissä mitoissa.

      Pariskuntana meillä joskus kului viikonloppuiltana 1-2 pulloa viiniä. Se oli sen verran paljon, että seuraavana iltana ei tehnyt yleensä mieli viiniä.

      Toisaalta jos ongelmaa ei ole, miksi siitä tehdä sellainen. Kannattaa tietysti pitää silmällä ettei kulutus lähde nousuun. Tuollainen määrä alkoholia merkitsee myös yhden päivän ylimääräisiä kaloreita >3000 kal.

    • Kilttis.

      Varmaan eka mies joka ei ole jännämies vaikka juo usein alkoholia. Pidä tuo mies ja keksi sille vaikka joku muu harrastus kuin se juominen. Ihmettelen vaan että missä välissä se juo ne viinit ja kaljat kun harrastatte yhdessä juttuja?

      • Kiltti atm

        Sinun pitää kai ensin löytää syy miehen juomiselle. Kirjoitukses perusteella näyttää että miehellä ojn kaikki mitä mies tarvii. On tyttöystävä ja mukava elämä ja rakkautta. Minulla olisi tuhat syytä juoda koska en ole saanut naisilta mitään huomioo 15 vuoteen enkä mitään rakkautta juuri koskaan joten minulla pitäis olla paljon syitä juoda joka päivä mutta olen juonut viimeisen 3 kk aikana kaksi kertaa. Tänä vuonna olen laihtunut 4 kg ja käynyt salilla joka ikinen päivä. ehkä odotan ihmettä että joku nainen kiinnostuu minusta vielä joskus sen takia koska viina ei maistu usein. Taitaa olla sekin ihan turha haave.

      • huoks
        Kiltti atm kirjoitti:

        Mua kiinnostaisi ihminen, jolle ei maistu viina turhan usein. Alan olla lopen kyllästynyt siihen, että mikään muu ei maistukaan kuin viina... :/

    • Peittääkö?

      Jotenkin toi juomis tarina kuulostaa tutulta. Minä seurustelin samanlaisen miehen kanssa pitkään ja jotenkin kiinnitin miehen juomiseen.Ja ajan myötä juominen paheni.Kuitenkin myöhemmin tajusin,että miehellä onkin todella alkoholi ongelma.
      Nyt voin sanoa,että mies salaa alkoholi ongelmaa.Ja suhteenne on ollut vasta 2vuotta. Todella taittava mies osaa senkin tehdä niin,että et näe todellisuuttaa.Se hiipii kuin salakalava ja mies osaa varoa,että et näe todellisuutta.kyllä sinä sen ajan myötä tajuat mistä puhun.Sitä on vain nyt niin vaikeata selittää täällä.
      Mutta luota omaan vaistoosi,äläkä epäile omia tuntemuksiasi. Sillä sinä elät sen miehen kanssa.Emme me kirjoittajat.
      Sanoin miehelle joskus,että siä et pysty olemaan ilman viinaa yhtä kk:tta.Tee sellainen koe,että pystyykö miehesi olemaan ilman viinaa kk.Mutta älä pakoita häntä siihen,jos hän ei ole niin tai reagoi oudolla tavalla asiaan niin silloin tajuat,että miehelläsi on todellakin salakalava alkoholi ongelma,joka ei vielä suhteessa näy.Mutta odota,kun aikaa kuluu riittävästi niin,kyllä sinä sit näet todellisuuden.Mies esittää sinulle nyt!
      Minulla oli samalainen tunne,kunnes hänen oma lapsi puhui,että isä juoo,joka sai minut näkemään asiat toisin. Sinuna ottasin asioista selvää niin,että mies ei tiedä mitään,jotta ei suhteesi kärsisi.Se on välittämistä.mieti asiat tarkkaan mitä teet.Mutta jos miehesi on sellainen kun luulen niin luulen,että tilanne pahenee ajan myötä niin,että et huomakaan.Mies kontroloi myös sinun käytöstäsi ja suhtautumista hänen juomiseen.Alkoholisti peittää myös juomisen,kun luoo uuden suhteen.Ja miehesi on sulle mieliksi,että et huomasi hänen juomistaan.Suhteesi on vasta niin alussa,että voi tuntea häntä vielä kovin.

      • Alkon kanssa ollut

        Jos harrastaa liikuntaa niin vielä menee, krapulassa ei tietenkään hyvä juttu. Miehen kaveri joi vähän joka päivä, saunakaljan ja viikonloppuisin enemmän. Ei liikkunut yhtään, mutta ei ollut lihavakaan. Sai sydänkohtauksen 32vuotiaana, oli terve, ilmeisesti jatkuva alko ja liikkumattomuus aiheutti. Jotenkin se aina vaikuttaa, että usein juo. Toisten kroppa jaksaa kauemmin, toisten ei. Sitäkään ei aina tiedä kenellä loppu tulee nopeammin.

    • 20+12

      Eipä tuo alkoholi minulle ainakaan ongelma ole. Kaikki myös tietää että mieheni on alkkis. Heitetään aika rankkaakin läppää asiasta. On luultavasti jatkuvasti yli 3 promillen humalassa. Nytkin juonut 3kk käytännössä yötä päivää kun yölläkin juo 5-10 olutta. Ei näe mistään että on humalassa. Pitäisihän sen katkolle lähteä...

    • Peilikuv

      Aargh!! Taas kytätään kumppanin toimintaa. Katso välillä peiliin ja mieti, olisiko siellä puolella jotain paranneltavaa.

    • oldis

      Tutun tuntuinen tilanne. Kahden seurusteluvuotemme aikana olin säännöllinen viikonloppu juoppo. Ei häiriöitä eikä haittaa.

      Avioiduttuamme jo alkukuukausina alkoi tahtini hiljenemään. Kertakaan vaimoni ei edes ilmeellään osoittanut paheksuntaa vaikka oli itse likimain absolutisti.
      Perheen kasvettua jäi alkotteluni harvoihin juhlatilanteisiin.

      Työelämäni viimeiset 12 vuotta menivät siten, ettei vaimoni nähnyt minua täysin selvänä juuri koskaan. Viikot olin työpaikkakunnilla raittiina mutta viikonloput harrastin tasaista dokausta. Perhe- ja parisuhdeasiat kuitenkin hoituivat.

      Jäätyäni putkeen naukkailin kolmisen vuotta päivittäin mutta kohtuullisesti.
      Tuon jälkeen nämä 14 vuotta olen maistellut vain matkoillamme.

      Tämä on ollut alkokaareni. Kyllä kai kehitys on yksilöllistä mutta meillä ei ole ollut koskaan sanomista tästä aiheesta.
      Jos vaimoni olisi ryhtynyt nalkuttamaan niin luultavasti käyttöni olisi lisääntynyt ja johtanut ties mihin.
      Viisas nainen joka on vieläkin tyytyväinen elämäänsä.
      Päättele itse!

    • Euforiaatääonkovain

      Että sellaista. Vaikea teitä on neuvoa, koska näyttöä ei ole.

    • tossuolet

      Aloittaja on ihan tossun alla. Mies juo aina ja aloittaja ei uskalla sanoa mitään kun pelkää että juopon kanssa suhde loppuu.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6203
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3976
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      260
      2373
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1930
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1393
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1306
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1050
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      996
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      961
    Aihe