Kuolinviesti perille???yse

Pulmallista

Olisiko kenelläkään ideaa, miten saada lapsen kuolemasta viesti perille?

Kyseessä on avioero, joka tapahtunut vuosikymmeniä sitten. Avioliitosta yksi vammainen lapsi, joka on ollut hoitolaitoksessa koko ikänsä. Lapsi on nyt kuollut, mistä tieto pitäisi saada äidille.

Äiti on käynyt katsomassa lastaan viimeksi 1990-luvulla ja ollut lmeisesti silloin hyvin heikossa psyykkisessä kunnossa.

Olen jäljittänyt äitiä sen verran, että todennäköisesti tiedän hänen asuinpaikkansa ja puhelinnumeronsa. Hänelle on yritetty soittaa ja lähettää tekstiviestiä. Soittoyrityksiin tulee vastauksena, että puhelimeen ei juuri nyt saada yhteyttä. Ei ole saatu viikkoon, minkä ajan on soittoyrityksiä tehty.

Ei ole tietoa siitä, onko puhelin vain syystä tai toisesta poissa päältä, puhelinlasku maksamatta tai sitten akku loppu esim. siksi, että henkilö makaa kuolleena asunnossaan - kyse on iäkkäästä ihmisestä. Voi olla myös jossain hoidoassa.

Pojan hoitolaitos on ilmoittanut, ettei heillä ole oikeutta jäljittää äitiä. Olen ollut yheydessä huoltomieheen, taloyhtiön toimistoon ja poliisiin sekä sairaalaan. Kaikki vain pyörittelevät käsiään. Auttaisi, jos olisin lähisukulainen, vaan kun heidänkään asuinpaikasta ei ole tietoa. Olen ex-miehen vaimon sukulainen.

Kokemus on vähän sellainen, että enpä ihmettele, että Suomessa voi ihminen maata kuolleena vuosikausia asunnossaan.

Olen ajatellut kysellä vielä edunvalvonnasta, josko hänellä on ollut edunvalvoja. Vaan eiköhän tuossakin yrityksessä käy niin, ettei mitään vastausta heru. Kyse olisi kuitenkin hautaukseen kutsuminen ja aikanaan perunkijan teossakin auttaisi yhteys äitiin.

8

137

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • JätäJo

      Mikset anna asian olla? Joskus vaikeneminen on paras vaihtoehto.

    • wertgawerg

      jos kerta tiijät osoitteen niin mene sinne. Kyllä se on sen tekstarin lukenut. Lähetä kirje postitse.

    • Keepo

      Soita paikkakunnan poliisille ja kysy voivatko he välittää kuolinviestin perille.

    • lissupiisa

      tässä on imiselvästi exx puolison yritys jäljittää vaimoaan joka hakenut osotetietojen luovutuksen kieltoa.. jätä se ex jo rahaan..

    • hushus

      Kyllä ne ilmoitukset menevät viranomaisteitä. Ei siihen kumminkaimoja tarvita. Älä työnnä nokkaasi joka asiaan. Rikollinen meininki mielessä.

      • meissi

        no empä sanois noinkaan jos siel onkin ruumis niin miten sit suu pannaa hei. terveisin Hyvää päivän-jatkoa


      • eisorkita

        Väestörekisteri ja poliisi selvittää, ei ulkopuolinen


    • prn23

      Käy poliisilla niin kaikista paras vaihtoehto

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe