voiko koiraa rakastaa liikaa

Provoja provoja.

sinua estää ottamasta rakastettua ja rakastettavaa sessuasi mukaan sinne reissuun? Tai tekemästä riittävän pitkiä lenkkejä sen kanssa? Sille viimeiselle matkalle lähdön hetkeä ei tiedä kukaan. Rakasta siis rauhassa sessua sen aikaa kun se kanssasi elämänsä jakaa.

Minäkään en kaukomatkaile, kotimaassa koira aina mukana. Minuakin harmittaa ja omatunto soimaa jos en työaamuna kerkeä kuin 10min pissakakkalenkin. Tippa linssiin tulee minullakin, kun ajattelen tulevaa ilman koiraani.

Rakastat liikaa silloin jos ihmislapsen ja eläimen raja hämärtyy, ja alat pitää koiraa ihmisenä. Paapoa ja inhimillistää se pilalle. Se ei ole enää tervettä rakkautta.

Saatat olla läheisriippuvainen. Jos olet, niin siinä on omat haittansa, kun se satuttaa sinua, ikävöit, pelkäät suuresti menetystä ja et osaa elää hetkessä yhtään. Se piirre sinussa saattaa myös ns tarttua koiraan jos se oppii, että sinä olet aina siinä ja sillekkin voi tulla ongelmia olla erossa sinusta, joskus myös sellaisilla tapauksilla on ongelmia kommunikoida toisten koirien kanssa.

Voi toki XD

Mä tunnustan kyllä että rakastan omia kahta koiruliani todellakin paljon paljon enemmän kuin pystyisin koskaan yhtäkään ihmistä rakastamaan. Enkä häpeile osoittaa sitä niille. Halailen, pussaile, rapsutan, ostan herkkujakin silloin tällöin, hoidan niin hyvin kun suinkin osaan. Luovun monista omista menoistani ja hankinnoistani kunhan koissuilla on kaikki mahdollisimman hyvin. En kaipaa matkustelua enkä trendivaatteita, en edes kovin paljoa turhia ihmistuttavia kunhan saan viettää mahdollisimman paljon aikaa koirieni kanssa. Lapsena aina pyysin vanhemmilta koiraa enkä koskaan saanut. Nyt kun on oma kämppä niin heti otin kaksi koiraa. Vanhemmat ei niitä suostu kkoskaan hetkeäkään hoitamaan eikä heille saa koiirien kans mennä käymään kun kuulema koti likaantuu. Veljen ja siskon lapset on siellä kyllä melkein joka päivä ja nitä lellitään kyllä. En nyt oo vanhempiin ja sisaruksiinkaan ollu yhteydessä sit kun kerran näin on. En kaipaakaa heidän läheisyyttään kun eivät hyväksy koiria. Näin paljon pystyn rakastamaan koiriani ja se on ihanaa!

Koiruuteni on minulle tärkeämpi kuin yksikään ihminen maan päällä. En inhimillistä sitä, mutten voi mitään sille, että rakastan sitä yli kaiken maailmassa. Koirani tietää, että rakastan sitä suuresti ja osoittaa sen minulle usein. Minulla on onni saada pitää sitä aina joka paikassa mukana missä liikunkin, yhteiselomme on kestänyt jo yli 10 vuotta enkä tiedä kuinka selviän ilman koiraani, kun sen aika täältä on lähteä. Mielestäni rakkaus ei tunne rajoja ja se voi ilmetä usein eri tavoin, joista kaikista hienointa on molemminpuolinen täydellinen luottamus.

kunnes sain oikean vauvan ja koira jäi automaattisesti kakkoseksi. Tietysti nyt vähän harmittaa se, kun koiralle ei ole enää aikaa niin paljon ja lenkitkin ovat lyhentyneet. Nyt joutuu elämään vauvan rytmeissä.

Minäkin rakastan meidän perheen koiraa, mutta minulle koira on koira, ei ihminen. Tämä ois ihan hyvä muistaa kaikkien eläinten ja koirienomistajien.

Minä rakastin ja pieni koirani rakasti minua, kultani ymmärsi kaiken mitä sille sanoin.
Sain koiran joka oli silloin 1,4 kk
Nukuimme kaiket yöt päämme samallatyynyllä, koirani seurasi minua kaikkialla yötä/päivää, Sitten jouduin eroon koska minun piti mennä sairaalaan 2 vrk.
Rakkaani oli minun kotona veljeni (tuttu henkilö) oli sitä hoitamassa Eli tuttu ympäristö, omakoti. Kultani oli itkenyt. Ja käynnyt tyhjää sänkyäni katsomassa..
Veljeni meni nukkumaan, ja aamulla tämä minun pikku hauvani makasi kuoleena lattialla...
Koirani oli vain 9v. vanha täysin terve reipas, EI YSKÄÄ (joka on sydänvian oire)
En ikinä voinut kuvitella että noin kävisi, en olisi mennyt sairaalaan, jos olisin tiennyt että rakkaani kuolee suruun..
Nyt mulla on hirveen ikävä, ja pahamieli. Koska ''hylkäsin'' rakkaani, vai niinkö kultani luuli?
Kultani kuoli viimeyönä, maa jäässä, pitää se laittaa autotalliin odottamaan kevättä että saan kultani hautaan..
Olen erittäin vihainen/pettynyt taivaan isälle jos sellainen on? miksi sen piti ottaa ainut rakkaani pois.

Mulla on ensi kuussa 7v täyttävä iso koira. Se on mulle kaikki kaikessa. Makaa tossa sohvalla ja hellästi katselen sen nukkumista. Se tulee joka yö viereeni, kun sammutan valot ja menen sänkyyn. Joskus nukun sohvalla, ja silloin koirani on myös olohuoneessa, omalla sohvallaan. Me olemme aina yhdessä. Kun käyn asioilla tai vaan kaupassa, ajattelen kotimatkalla että "odota ihan vähän, olen tulossa", ja kiirehdin askeleitani. Minä myös halailen sitä paljon, joskus murahtaa että mene jo siitä. Nukkumaan meno on sitä, että hiljaa rapsuttelen ja juttelen sille, ja se lopuksi nuolaisee naamaani. En matkustele, koska en halua laittaa sitä mihinkään hoitolaan. Kukaan ei halua isoa ja vahvaa koiraa ottaa hoitoon, siis tuttavistani ja vieraalle en anna. Olen tottunut että olemme kahden kotona. Se on kova vahti, ja myös pitää huolen että tuntemattomat eivät ulkona tuu liian lähelle. Rakastan sitä niin paljon, että monet kerrat hellyys tuo kyyneleet silmiini. Tiedän sen rakastavan muo. En luota kehenkään ihmiseen yhtä paljon. Pidän siitä todella hyvää huolta ja meillä on hauskaa yhdessä.

Olen aina ollut elämässä vailla mitään ihmisrakkautta, koira on ollut aina minun rakas, kiinnyn siihen kuin pöhlö piimään, ja koira minuun, ja luotettavampaa rakasta tuskin on, nyt menetin rakkaani ja olen hirveen suruinen, itken ja muistelen häntä, kuolenkohan nyt suruun, no en pelkää sitäkään, koska rakkanikin kuoli...Ja koirani kuoliko sen takia kuin luuliko että hylkäsin hänet? Se minua eniten harmittaa. Koira tuli minulle 1v.. Sillä oli menneisyys, huomasin että se ei alussa tykännyt miehistä, pelkäsi niitä, entinen perhe tuli katsomaan rakastani, ja rakkaani ei mennyt niiden lähellekkään, se tahtoi olla vain minun kanssa...
Ei saa aliarvioida sanomalla että se on *vaan koira* koira on ihmisen paras ja luotettavin ystävä kuolemaan saakka.. Ja jollekin ihmiselle se ainut rakkauden kohde.
Mulla on niin ikävä rakkaani joka aamuisia haleja mitä hän tuli aina tekemään naamalleni tuhisten.. ja ne oli pitkiä... halattiin toisiamme joka aamu, eikä kultani koskaan lähtenyt yöllä vierestäni pois, ei näin läheistä rakkautta kestä ketään ihminen..nyt se päättyi kesken, yleensä nämä villakoirat elää helposti 13-16v
Ja rakkaani oli niin terve ja hyvässä kunnossa....

haluaa osoittaa rakkautta, niin silloin sitä pitää ulkoiluttaa ja käyttää myös lenkeillä. Se on osoitus, että rakastaa omaa lemmikkiään. Koira ei ole pelkkä nallukka sohvalla, jolle syötetään herkkuja ja paijataan.

Useasti olen nähnyt koiria käytettävän vain joku pieni kusilenkki talon ympäri ja aina samaa reittiä. Se ei ole mitään rakkautta, vaan koira kärsii tylsyydestä ja yksitoikkoisesta elämästä.

Silloin jos ottaa koiran pitää karsia muuta elämää/harrastuksia, jotta jää aikaa omalle lemmikille. Aamulla täytyy olla valmis laittamaan kello hiukan aikaisemmin soimaan, jotta koira pääsee muutakin, kuin nurkalle kuselle.

minä rakastan eläimiä, varsinkin omaa koiraani niin paljon, etten ikinä edes halunnut/halua lapsia.

Kyllähän nuo koirat piristää mieltä vaikka olisi kuinka masentunut. Sitten jos kovin harmittaa ni eiku niitte kaa ulos temuamaan ja johan on murheet ja vitutukset unohtuneet. Rakastan koiriani

Hurahtanut olet anna koirasi jollekin joka osaa sitä oikein hoitaa ja ennenkaikkea ulkoiluttaa riittävästi sillä koirat tarvitsee liikuntaa eikä vain pikapikaa ulkonakäyntejä sillä ethän sinä koiraasi rakasta jos et viitsi edes ulkoiluttaa älä vaan enää sorru toista koiraa ottamaan sillä jos vaikka sairastut kuka sitten ulkoiluttaa koiraasi ei sukulaisetkaan ole velvollisia ottamaan koiraasi hoitoon.

Kyllä jokainen vastuuntuntoinen koiranomistaja tietää sanomattakin, että se koira menee muiden asioiden eelle. Että kotiin mennään suoraan töistä, ja se koira viedään lenkille. Koirakaan ei oo niin viisas et osaisi pytyllä käydä. Meillä aamulenkkikin on lenkki eikä mikään pikapissatus. Laitan koirani kaiken edelle. Yksikään asia tai ihminen oo niin tärkeä.

Totisinta totta. Syön kuukauden mieluummin pelkkää puuroa, kuin jäten koirani käyttämättä eläinlääkärissä mikäli siihen on välttämätön tarve.

Koiraa ei voi rakastaa liikaa,,,itsekin tekisin mitä vaan koirani vuoksi. Se on kuin yksi lapsistani ❤ koira ei ole vain lemmikki vaan yhtä tärkeä kuin muutkin perheen jäsenet

Kannattaa itää mielessä että se on VAAN koira.Höperö...joo totta.

Itse tuntisin pahaa omaatuntoa ennemmin rodunvalinnasta... Ranskikset on yks sairaimmista koiraroduista ikinä. Suntuubin sivuilta kun lueskelin ranskanbulldoggeista niin paha olo oikeen tuli.
Itsekin rakastan yli kaiken omia sessujani

Mä NIIIIIN ymmärrän sua! Itsellä 6v ranskis narttu ja luopumista en pysty edes ajattelemaan. Koirani on minulle maailman tärkein!

Mulla aikalailla sama juttu, mutta tästä huolimatta kohtelen niitä koirina, enkä lapsenkorvikkeina niinkuin jotkut tuntuu ajattelevan ja jotkut jopa tekevän näin. Aikalailla mun koko elämä menee koirien ehdoilla, mikä ei oikeasti edes haittaa mua koska olen luonteeltani introvertti ja valitsisin milloin vain ennemmin pitkän metsälenkin koirien kanssa kuin kännykällä näpäräilyn kaverien kanssa tai joka viikonloppuna juomisen. Ja onhan se myös fyysisesti terveellistä koska koirat luo selkeän päivärytmin elämään ja tulee oikeasti liikuttua ulkona, lisäksi oon tämmönen superujo tapaus, mutta koiraihmisten kanssa mun on aika helppo puhua kun on se yhteinen kiinnostuksen kohde.

Jotkut ajattelee ettei ole tervettä olla näin kiinni koirissa ja kyllä mä tavallaan pystyn ymmärtämään niiden pointin, mutta silti, nää koirat on mun elämässä ollu aina ne joihin mä pystyn luottamaan ja tiedän että ne pysyy uskollisena mun rinnalla ja suojeleekin tarvittaessa ja muutenkin nuo pitää mut pystyssä ja auttaa jaksamaan paskatkin päivät kunnialla läpi.