Persunuoret peruivat piirroskilpailun

pakkonöyrtyminen

18

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Itsesensuuria

      Näyttää siis siltä, että Suomessakin on alistuttu itsesensuuriin pyhän sodan uhan edessä. Tällaista antautumista en olisi sentään persunuorilta odottanut.

      • Synnitön ja eka kivi

        Puolueen kannatuksen kannalta sen nuoriso-osaston vellihousumainen käytös tässä ei ole hyväksi.

        Yleensä on typerää olla menemättä loppuun asti tällaisessa asiassa, kun ensimmäiset kivet on jo heitetty.


      • Just joo, ihan hyvä

        että käytöstapoja ja järkeä saadaan "ylifiksuille" länsimaisille pösilöille edes jotenkin päähän. Olisihan se ikävä, jos meidät pitäisi räjäyttää ..von..ttuun pelkästään tyhmyyttämme ja ylimielisyyttämme. Tottahan niin tulee käymäänkin, mutta menee ainakin hiukan kauemmin.

        Ei ole ainakaan ihan hirveästi Islamilaisesta maailmasta tihkunut pilakuvia ja -tekstejä kristinuskosta ja uskovista. Tietys me länsimaisina, ainoina oikeamielisinä ja sivistyneinä olemme oikeutettuja muita pilkkaamaan, koska olemme niin ylivertaisia ;)


      • pupupu
        Just joo, ihan hyvä kirjoitti:

        että käytöstapoja ja järkeä saadaan "ylifiksuille" länsimaisille pösilöille edes jotenkin päähän. Olisihan se ikävä, jos meidät pitäisi räjäyttää ..von..ttuun pelkästään tyhmyyttämme ja ylimielisyyttämme. Tottahan niin tulee käymäänkin, mutta menee ainakin hiukan kauemmin.

        Ei ole ainakaan ihan hirveästi Islamilaisesta maailmasta tihkunut pilakuvia ja -tekstejä kristinuskosta ja uskovista. Tietys me länsimaisina, ainoina oikeamielisinä ja sivistyneinä olemme oikeutettuja muita pilkkaamaan, koska olemme niin ylivertaisia ;)

        upup


    • Maisterisbroileri

      Kisaan alkoi ilmaantua enemmän pilakuvia Allah-ahosta ja turbaaanisoinista kuin islamista, joten loukkaantuneet ps-nuoret lakkasivat oikopäätä kannattamasta sananvapautta.

      • pupupu

        upup


    • Adelio

      Tuo pilakuvakilpailuhan ei ollut mitäänmuuta kuin uuden pj:n, Sebastian Tynkkysen, julkisuuskiimaa. Tyyppi haluaa otsikoihin ja 15 minuutin julkisuuteen aiheella kuin aiheella. Pestinsä sai BB:n turhan julkisuuden kautta, ja BB-tyylinen toiminta näköjään jatkuu hänellä vielä sen jälkeenkin.

      • Bi,Bi;Bi

        Ei kauniiseen käteen,vaan ottivat lusikan kauniisti käteensä.Sebastian Tynkkynen kirjoitti Usariin blokin homojen kokoontumisesta joihin kuuluu ja oli osallistunut, ehdokkaaksi päästyään hankki tyttöystävänkin jotta verkot olisivat kaikissa sameissa vesissä.


      • upitan
        Bi,Bi;Bi kirjoitti:

        Ei kauniiseen käteen,vaan ottivat lusikan kauniisti käteensä.Sebastian Tynkkynen kirjoitti Usariin blokin homojen kokoontumisesta joihin kuuluu ja oli osallistunut, ehdokkaaksi päästyään hankki tyttöystävänkin jotta verkot olisivat kaikissa sameissa vesissä.

        upittaja


    • IHMETTELIJÄ

      Jos puolueen nuorilla olisi huumorintajua, heidän kannattaisi tehdä pilakuvakilpailu
      perussuomalaisten omasta toiminnasta. Itseironia osoittaisi omaa vahvuutta. Siinä saisi
      pistää halvalla puolueen johtoa ja eräitä julkisuudessa möhlineitä kansanedustajia ym.
      kaikella ystävyydellä.

    • late lapista

      Persunuorten pitää ilmaista mielipiteensä piirtämällä kun eihän reppanat osaa kirjoittaa.

    • Intti Ranne

      Syytä peruuttamiselle ei ilmoitettu, mutta luultavaa on, että puolueen piilodemarit onnistuivat torpedoimaan hankkeen viime hetkellä.

      • No joo just just

        Ajatus idioottimainen alunperinkin, mutta onhan taas palstalla jotain idioottimaista ihmeteltävää ja arvuuteltaaa. Tärkeämpäähän ei maailmalla kyllä olekaan menossa.


      • Intti Ranne
        No joo just just kirjoitti:

        Ajatus idioottimainen alunperinkin, mutta onhan taas palstalla jotain idioottimaista ihmeteltävää ja arvuuteltaaa. Tärkeämpäähän ei maailmalla kyllä olekaan menossa.

        Joo kiitosta vaan minäkin olen huomannut että täällä on paljon demareita.


    • Riikka P

      Kyllä näitäkin joukkoja on alettu nyt johtamaan edestä Timoa lainaten.

    • PS tulee

      Helsingin asunnonjaossa kiilaavat suurperheet
      eli käytännössä monikulttuuriset

      tähän tulee muutos

      muutoksen nimi on PS
      faktoja ei voida kieltää toistelulla päättömiä mamutuksen ihanuudesta

    • Eed

      Kyllä seuraavissa vaaleissa tulee anti-jytky, ja PS:n edustajien määrä tippuu. Ei kukaan enää jaksa kuunnella persujen kitinää aiheesta kun aiheesta. Aikuiset miehet itkee kuin lapset hiekkalaatikolla kun joku sanoi vähn pahasti.

      Ja tämä kitinäpuolue muka se "äijien" puolue

      • Intti Ranne

        Tai ehkä Jättimäinen "Torjuntavoitto" kun demareiden kannatus hupenee alle 10 prosentin.


    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      71
      3319
    2. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      562
      3150
    3. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      39
      2634
    4. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      49
      2042
    5. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      311
      1853
    6. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      120
      1835
    7. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      12
      1745
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      127
      1407
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      26
      1251
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      63
      1238
    Aihe