Miksi kaupungin virkakoneisto sallii ulkomaalaisten syrjinnän

Ps:a nuoleva teksti

Ihan kummallinen päätös on taas syntynyt varhaiskasvatus- ja koulutuslautakunnan hengen tuotteena. Esittelevä virkamies on tietysti asian valmistellut siinä hengessä, ettei läpimeno ainakaan vaarannu. Kirjoitelma kuvastaa, ettei järjen jättiläisestä ainakaan ole kyse. Vähemmälläkin juridiikan ymmärryksellä kyllä tajuaa mistä päin tulee. Eihän kaupungintarpeita yksinkertaisesti esitetä kaupunginosittain. Muutoinhan budjettikin tulisi laatia kaupungin osa-alueittain. Onhan siinä mamujuristeilla taas ainakin töitä.

16

301

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ruskeakielisiä liikk

      Niin tämähän on syytä viedä tutkintaan. Yrittäjä jatkanee kamppailuaan yhdenvertaisuuden puolesta. Syrjintä on rikos, jos sellaista on tapahtunut. rikos tai ei - päätös on eettisesti ja moraalisesti erittäin arveluttava.

    • voi artsi minkä teit

      Kuntaliiton lakimiehen mukaan näin ei voi toimia. Jossakin kaupungin osassa palveluseteliä ja jossakin ei. Voisiko toimia vanhuspuolella? Onko kuntalaiset erarvoisessa asemassa?

      • voi taivahan vallat

        yes, oikein innostun. Siis oivallinen vertaus vanhuspuoleen. Olisihan se perin kummallista käyttää eri tavalla palvelusetelimahdollisuutta kaupungin eri osissa. Jo tämä kertoo sen, että päätös on mahdoton sekä juridisesti että maalaisjärjellisesti. Haa.. No lautakunta näytti taas karvansa, syrjinnällinen päätös.


    • uusia tuulia ja

      Aikaisempikin yrittäjää koskeva päätös hallinto-oikeudessa. Kaupunki saa hyvää mainosta yrittäjäystävällisyydessä!

      Vanhuspuolenkin yritykset pidetään kaupungin toimesta tyhjillään, näin saadaan kaadettua pienyrittäjät. palveluseteliä ei sielläkään myönnetä ja vanhukset eivät pääse hoitoon. Kaupunki säästää.

      Tässä nyt nähdään mitä on saatu uusien johtajien myötä!

    • pois pois pois

      Koko palveluseteli homma purettava! Maksakoon jokainen pentunsa hoidon jos tarvitsee, olipa musta, vihreä, sininen, tai valkoinen!

      • Yks äiti

        Olet oikeassa äidit ovat lastensa oikeita hoitajia, tuskin somalinaiset ovat työssä joten voivat hoitaa lapsensa kotona samoin suomalaisetkin äidit, ei lapsia pidä tehdä jos ei niitä jaksa itse hoitaa, miten lapsi saa äidin rakkautta jos pienestä pitäen joku vieras häntä hoitaa, onko tämä oikein lasta kohtaan?


    • häpeäksi suomelle

      Yliopiston tutkijat voisivat perehtyä päätösmuistioihin ja tutkia, miten rasismi on jo näissä päätöksissä luettavissa! Niin rakenteissa, virkakoneistossa ja ajatusmaailmassa.

      Sihvosen lempparijuttu maahanmuuttajille onkin, että kun hän asui ulkomailla,miten huonosti siellä oli pakolaisten asiat ja miten kiitollisia pitää olla kaikkien Lieksan tilanteeseen. Pitäiskö olla? Lieksa Suomen rasistisin kylä!

      Suomen häpeä !

      • sivettikissa

        Suomen häpeä ! = Lieksan hyysärit joiden päätöksiä sietäisi tutkia !!!


      • paetaan

        Oliko Sihvonen pakolaisena, kun tietää niiden asiat? Jos oli, miksi pakolaisuus loppui ja hän palasi kotikonnuilleen? Eikö voisi olla Erkki-Esimerkkinä näille meidän "pakolaisille", että kotiinpaluu kannattaa aina.


    • Ei rasismia!

      Musta ja valkea, mitä eroa näillä kahdella värillä on?

      Musta ei näy pimeänä syysyönä ja valkea menettää näkyvyytensä talvihangella!

      Tässä ei ole mitään rasismia ja rasismi syntyykin vain eri kulttuurien näkemys erosta asioihin joita ei ymmärretä!

      • muukalaisia

        Missäs täällä on ulkomaalaisia? Kaikkihan ovat kuulemma lieksalaisia. On se kumma, kun tarpeen mukaan voi olla lieksalainen tai ulkomaalainen riippuen, kummasta on enemmän hyötyä. Parempi puhua mustista ja kanta-asukkaista, kun eri viivalla kuitenkin ollaan. Jälkimmäiset kustantavat ja ensinmainitut "mina haluta, mina onkelma ja mina mina". Tuntuu kuin omat olisivat joutuneet muukalaisiksi omassa maassaan.


    • perusartsi

      Hyvä, että tapaukset tutkitaan. Oli kyse kantiksesta tai mamuista. Ei kaikki päätökset ole päivän valon kestäviä! Tasa-arvoisesti ja laillisesti pitäisi yrittää toimia vaikka pienen kunnan virkatapit kyllä kuvittelevat itsestään vaikka mitä. Yleensä nämä kuntiin tulevat virkamiehet ovat olleet opiskeluryhmiensä huonoimpia ja eivät ole päässeet muualle. Hakevat pieniin kuntiin ja yrittävät nostaa arvoaan toimimalla näin.

    • totuus2
    • voi on tämä hankalaa

      Tuskin rasismikortti, mutta eriarvoisuutta havaittavissa niin yrittäjien kuin kuntalaisten palvelujenkin osalta.

      • akatemiatutkija vaan

        Näyttää siltä, että päätökset päivähoidon osalta eivät ole syntyneet ihan oikealla tavalla. Seteliasiaan on jo aikaisemmin otettu kantaa ja näkemykseni on se, ettei seteliä voi viritellä eri tavalla eri osiin kaupunkia eikä siten perustella jnk kaupunginosan päivähoitotarvetta omalla toiminnallakaan. Kieltämättä erikoinen tilanne.


    • vitsaatperk

      Minä en ainakaan pistäs kersojani mihinkään mamuhoitolaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe