Kreationismin hatara perusta

DanKetch

Aivopieru tarkoittaa tietynlaista inhimilliseen virheeseen toistuvassa tehtävässä johtavaa poikkeavaa aivotoimintaa[1][2] tai yleisemmin henkistä herpaantumista tai tehtävään liittyvää unohtamista. Henkilön puheita ja kannanottoja arvosteltaessa sanaa aivopieru käytetään joskus samassa merkityksessä kuin sanontaa päästää sammakko suustaan, mutta tällöin ilmaus on selvästi alatyylinen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Aivopieru

Yllä mainitussa artikkelissa on selvästi kerrottu kreationismin hatarista perusteista. Tämän tuotoksen historia on seuraavan lainen. 1650-luvulla Irlantilainen pastori James Ussher päräytti ilmoille että luomisen ajankohdan voi laskea satunnaisesti valitusta päivästä. Ja siitä lähtien kreationistit ovat tätä laskelmaa pitäneet totuutena, vaikka kyseessä on oikeasti mielipide.

57

142

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Otan vapauden täsmentää hiukan. Nykykreationismi seisoo tietenkin erittäin tukevalla perustalla sillä eihän sitä olisi olemassakaan ilman evoluutioteoriaa - mutta sen sannikkaitten pohja on niin liukasta teflonia että sannikkaitten käyttäjät lentävät alvariinsa nenälleen tai persiilleen.

      http://www.wallpaperseries.com/files/wallpapers/Cat Smiling Lol Wallpaper.jpg

    • Kreationismin perusta on uskonnolliset dogmit ja Raamatun kirjaimellinen tulkinta. Jälkimäistäkään eivät palstan kreationistit tosin tunnu kovin hyvin tuntevan.
      Tieteen kanssa kreationismilla ei ole mitään tekemistä ja siksi heidän taistelunsa tieteellisiä todisteita vastaan on niin epätoivoisen säälittävää.
      Jos he tyytyisivät saarnaamaan luomisuskoaan omilla sivustoillaan tieteeseen mitenkään sekaantumatta, ainakaan minä en korviani lotkauttaisi. Jokainen uskokoon mitä haluaa, mutta kreationistien valehtelua ja vääristelyä on syytä oikoa.

      Kuten Enqvist erään yleisöluentonsa lopussa kressuille sanoi: "Antakaa tieteen mennä"

      • xxxxxx Tieteen kanssa kreationismilla ei ole mitään tekemistä ja siksi heidän taistelunsa tieteellisiä todisteita vastaan on niin epätoivoisen säälittävää xxxxx

        Tiede ei ole absoluuttinen totuus. Se muuttuu jatkuvasti. Tästä syystä tiede ei voi toimia totuuden mittarina luomista ja Jumalan olemassaoloa koskevissa asioissa.
        Toiseksi hengelliset asiat ovat tieteen ulkopuolella ja sen ulottumattomissa ja siksi on virheellistä edes yrittää tutkia hengellisiä asioita tieteen avulla. Hengelliset asiat edustavat korkeampaa totuutta kuin tiede.

        Toisaalta voidaan myös ajatella niin, että jos tiede on niin alkeellisella tasolla, ettei pysty todistamaan edes Jumalan olemassaoloa ja luomista, niin silloin on parasta potkaista sellainen tiede niin kauas kuin pippuri kasvaa!

      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxxx Tieteen kanssa kreationismilla ei ole mitään tekemistä ja siksi heidän taistelunsa tieteellisiä todisteita vastaan on niin epätoivoisen säälittävää xxxxx

        Absoluuttiset totuudet on hakattu kiveen, kirjoitettu savitauluihin tai kultalevyihin.
        Ne absoluuttiset totuudet ovat vain jokaisella uskonnolla ja kulttuurilla erilaiset.

        "Toisaalta voidaan myös ajatella niin, että jos tiede on niin alkeellisella tasolla, ettei pysty todistamaan edes Jumalan olemassaoloa ja luomista, niin silloin on parasta potkaista sellainen tiede niin kauas kuin pippuri kasvaa! "

        Ei voida.
        Jos tiede ei tarvitse jumal-hypoteesia minkään asian selittämiseen maailmassa, on parasta potkaista jumalat ja uskonnot niin kauas kuin pippuri kasvaa.

        Ei vaan. En ole sitä mieltä. Uskonnot antavat monille ihmisille paljon. Mitä sitä teiltä riistämään. Kunhan te uskovaiset oppisitte ja ymmärtäisitte sen, että tiede menee menojaan. Ei se välitä uskonnollisista dogmeistanne. Pitäkää uskonne.

        Kari Enqvist: "Antakaa tieteen mennä"

      • agnoskepo kirjoitti:

        xxxxx Absoluuttiset totuudet on hakattu kiveen, kirjoitettu savitauluihin tai kultalevyihin.
        Ne absoluuttiset totuudet ovat vain jokaisella uskonnolla ja kulttuurilla erilaiset. xxxxx

        Jumala ei ole antanut eri uskonnoille erilaisia absoluuttisia totuuksia, vaan ihmiset ovat sen tehneet.

        ( "Toisaalta voidaan myös ajatella niin, että jos tiede on niin alkeellisella tasolla, ettei pysty todistamaan edes Jumalan olemassaoloa ja luomista, niin silloin on parasta potkaista sellainen tiede niin kauas kuin pippuri kasvaa! ")

        xxxxxx Ei voida.
        Jos tiede ei tarvitse jumal-hypoteesia minkään asian selittämiseen maailmassa, on parasta potkaista jumalat ja uskonnot niin kauas kuin pippuri kasvaa. xxxxxx

        Maailma on tullut tuhansia vuosia toimeen ilman tiedettä, mutta maailma ei ole tullut päivääkään toimeen ilman uskontoja ja Jumalaa.

        xxxxx Kari Enqvist: "Antakaa tieteen mennä" xxxxx

        Se tiede, jota Enqvist edustaa, saakin mennä niin kauas kuin missä pippuri kasvaa! Onneksi on kuitenkin olemassa myös rehellistä tiedettä!

        "Se tiede, jota Enqvist edustaa, saakin mennä niin kauas kuin missä pippuri kasvaa! Onneksi on kuitenkin olemassa myös rehellistä tiedettä! "

        Siis Suomen akatemian professori Kari Enqvistkö ei edusta rehellistä tiedettä. Niinkö?
        Kaukana on sinultakin realismin rannat,

      • No juu ei
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Absoluuttiset totuudet on hakattu kiveen, kirjoitettu savitauluihin tai kultalevyihin.
        Ne absoluuttiset totuudet ovat vain jokaisella uskonnolla ja kulttuurilla erilaiset. xxxxx

        Jumala ei ole antanut eri uskonnoille erilaisia absoluuttisia totuuksia, vaan ihmiset ovat sen tehneet.

        ( "Toisaalta voidaan myös ajatella niin, että jos tiede on niin alkeellisella tasolla, ettei pysty todistamaan edes Jumalan olemassaoloa ja luomista, niin silloin on parasta potkaista sellainen tiede niin kauas kuin pippuri kasvaa! ")

        xxxxxx Ei voida.
        Jos tiede ei tarvitse jumal-hypoteesia minkään asian selittämiseen maailmassa, on parasta potkaista jumalat ja uskonnot niin kauas kuin pippuri kasvaa. xxxxxx

        Maailma on tullut tuhansia vuosia toimeen ilman tiedettä, mutta maailma ei ole tullut päivääkään toimeen ilman uskontoja ja Jumalaa.

        xxxxx Kari Enqvist: "Antakaa tieteen mennä" xxxxx

        Se tiede, jota Enqvist edustaa, saakin mennä niin kauas kuin missä pippuri kasvaa! Onneksi on kuitenkin olemassa myös rehellistä tiedettä!

        Minä olen tullut jo yli 50 vuotta toimeen ilman uskontoja ja jumalaa.
        Ja tulen myös koko loppuelämäni, aivan satavarmasti.
        Tiedettä ja sen tuloksia tarvitsen ja käytän joka ikinen päivä.

        Huuhaahörhöjen harhaiset haihatukset, lapselliset luulottelut ja näkymättömät mielikuvitusystävät jätän aina omaan arvottomuuteensa, koska ne eivät ole edes kadulla lojuvan koiranpökäleen arvoisia. Itse asiassa niiden vertaaminen pökäleeseen on suuri loukkaus, nimittäin sitä pökälettä kohtaan.

        Ja on aina yhtä säälittävän surkuhupaisaa, kun joku jälkeenjäänyt ääliö mollaa tiedettä kirjoittamalla tiedemiesten kehittämällä tietokoneella tiedemiesten kehittämään maailmanlaajuiseen tietoverkkoon ja asuu jossain lämmitetyssä talossa joka on täynnä sähköllä toimivia, tieteen kehittämiä laitteita kuten jääkaappi ja käyttää erilaisia tieteen kehittämiä laitteita kuten lamppuja, autoja, akkuja, paristoja, junia, kännyköitä, televisioita, pölynimureita, porakoneita, moottorisahoja, partakoneita ja sähköhammasharjoja.

        Jatkossa laitat sitten kaikki viestisi hiilenpalalla vuohennahalle siellä luolassasi nuotin loisteessa ja kalastat ja metsästät itse ruokasi, etkä koskaan käytä mitään laitetta joka toimii sähköllä, koska joka ikisen niistä on kehittänyt tiede. Etkä ikinä käy esim. sairaalassa tai lähikaupassa, jotka eivät toimi ilman tiedettä.

      • JohnnyBlaze

        No jos nyt välttämättä haluat, niin luovu tieteen saavutuksista. Senkun vaan muutat alasti korpeen asumaan...

      • iwuhi
        No juu ei kirjoitti:

        ---Minä olen tullut jo yli 50 vuotta toimeen ilman uskontoja ja jumalaa.---

        Ellei olisi Jumalaa, ei olisi sinuakaan joten et ole tullut toimeen ilman Jumalaa.
        Sitä paitsi Jumala myös ylläpitää elämää joten joka päivä jokainen on riippuvainen Jumalasta.
        Ei ole tiedemiehet rakentaneet minulle taloa, minä olen sen itse rakentanut ja Jumala on antanut minulle siihen mahdollisuuden.

        Ei olisi myöskään ruokaa ilman Jumalaa.

      • JohnnyBlaze
        iwuhi kirjoitti:

        Nyt sinä sekoitat evoluution ja alkuräjähdyksen siihen olemattomaan jumalaan. Ja tiedehän se mahdollisti sinulle sen talon rakentamisenkin. Arkkitehtuurista fysiikkaan. Ilman niitä talosi ei pysyisi kasassa eikä siellä olisi vettä tai sähköä...

      • iwuhi
        JohnnyBlaze kirjoitti:

        Nyt sinä olet seonnut, ei mitään evoluutiota ole koskaan tapahtunut.

        Eikä mikään tiede ole minulle mitään koskaan mahdollistanut koska sellaista kun tiede ei ole olemassa, se on pelkkä ateistien mielikuvitushahmo.

        En tarvitse edes arkkitehtia koska osaan suunnitella itse taloja ja Jumala on luonut kaiken fysiikankin.

      • iwuhi
        JohnnyBlaze kirjoitti:

        No jos nyt välttämättä haluat, niin luovu tieteen saavutuksista. Senkun vaan muutat alasti korpeen asumaan...

        Ei mikään tiede ole saavuttanut mitään koska mitään tiede-nimistä henkilöä ei ole olemassa.

        Tutkijat tekevät tutkimuksia ja he voivat saavuttaa jotain.

      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Absoluuttiset totuudet on hakattu kiveen, kirjoitettu savitauluihin tai kultalevyihin.
        Ne absoluuttiset totuudet ovat vain jokaisella uskonnolla ja kulttuurilla erilaiset. xxxxx

        Jumala ei ole antanut eri uskonnoille erilaisia absoluuttisia totuuksia, vaan ihmiset ovat sen tehneet.

        ( "Toisaalta voidaan myös ajatella niin, että jos tiede on niin alkeellisella tasolla, ettei pysty todistamaan edes Jumalan olemassaoloa ja luomista, niin silloin on parasta potkaista sellainen tiede niin kauas kuin pippuri kasvaa! ")

        xxxxxx Ei voida.
        Jos tiede ei tarvitse jumal-hypoteesia minkään asian selittämiseen maailmassa, on parasta potkaista jumalat ja uskonnot niin kauas kuin pippuri kasvaa. xxxxxx

        Maailma on tullut tuhansia vuosia toimeen ilman tiedettä, mutta maailma ei ole tullut päivääkään toimeen ilman uskontoja ja Jumalaa.

        xxxxx Kari Enqvist: "Antakaa tieteen mennä" xxxxx

        Se tiede, jota Enqvist edustaa, saakin mennä niin kauas kuin missä pippuri kasvaa! Onneksi on kuitenkin olemassa myös rehellistä tiedettä!

        >Maailma on tullut tuhansia vuosia toimeen ilman tiedettä, mutta maailma ei ole tullut päivääkään toimeen ilman uskontoja ja Jumalaa.

        Ei päivää, vaan useita miljardeja vuosia.

      • iwuhi
        iwuhi kirjoitti:

        Ei mikään tiede ole saavuttanut mitään koska mitään tiede-nimistä henkilöä ei ole olemassa.

        Tutkijat tekevät tutkimuksia ja he voivat saavuttaa jotain.

        Olen palstan pohjanoteeraus. Jos huonoutta mitattaisiin pallonpinnalla (siis vähän niin kuin sellaisella, mitä maapallo ei nimestään huolimatta ole), niin olisin niin kaukana sieltä hyvästä navasta, että jos vielä huonommaksi yrittäisin, olisinkin jo vähän parempi.

      • iwuhi
        iwuhi kirjoitti:

        Nyt sinä olet seonnut, ei mitään evoluutiota ole koskaan tapahtunut.

        Eikä mikään tiede ole minulle mitään koskaan mahdollistanut koska sellaista kun tiede ei ole olemassa, se on pelkkä ateistien mielikuvitushahmo.

        En tarvitse edes arkkitehtia koska osaan suunnitella itse taloja ja Jumala on luonut kaiken fysiikankin.

        Ja näistä sekoamisista puheen oleen, kokeilkaapa kreationismia. Sen sekaisempi ei voi enää ihmispolo olla. Puhun kokemuksesta. Nimittäin meikäläisen maailmankuvassa ei edes ymmärretä, että oma logiikka vetää mattoa altaan. Mikäs tässä on mattoon kierittynä pyöriä loputtomia rappusia alas ja vielä ihan oma on vika.

      • No juu ei kirjoitti:

        Minä olen tullut jo yli 50 vuotta toimeen ilman uskontoja ja jumalaa.
        Ja tulen myös koko loppuelämäni, aivan satavarmasti.
        Tiedettä ja sen tuloksia tarvitsen ja käytän joka ikinen päivä.

        Huuhaahörhöjen harhaiset haihatukset, lapselliset luulottelut ja näkymättömät mielikuvitusystävät jätän aina omaan arvottomuuteensa, koska ne eivät ole edes kadulla lojuvan koiranpökäleen arvoisia. Itse asiassa niiden vertaaminen pökäleeseen on suuri loukkaus, nimittäin sitä pökälettä kohtaan.

        Ja on aina yhtä säälittävän surkuhupaisaa, kun joku jälkeenjäänyt ääliö mollaa tiedettä kirjoittamalla tiedemiesten kehittämällä tietokoneella tiedemiesten kehittämään maailmanlaajuiseen tietoverkkoon ja asuu jossain lämmitetyssä talossa joka on täynnä sähköllä toimivia, tieteen kehittämiä laitteita kuten jääkaappi ja käyttää erilaisia tieteen kehittämiä laitteita kuten lamppuja, autoja, akkuja, paristoja, junia, kännyköitä, televisioita, pölynimureita, porakoneita, moottorisahoja, partakoneita ja sähköhammasharjoja.

        Jatkossa laitat sitten kaikki viestisi hiilenpalalla vuohennahalle siellä luolassasi nuotin loisteessa ja kalastat ja metsästät itse ruokasi, etkä koskaan käytä mitään laitetta joka toimii sähköllä, koska joka ikisen niistä on kehittänyt tiede. Etkä ikinä käy esim. sairaalassa tai lähikaupassa, jotka eivät toimi ilman tiedettä.

        xxxxx Minä olen tullut jo yli 50 vuotta toimeen ilman uskontoja ja jumalaa.
        Ja tulen myös koko loppuelämäni, aivan satavarmasti.
        Tiedettä ja sen tuloksia tarvitsen ja käytän joka ikinen päivä xxxx

        Et ole tullut päivääkään ilman Jumalaa. Joka päivä hengität happea, jonka Jumala on luonut ja käytät siihen keuhkojasi, jotka Jumala on luonut.
        Syöt ruokaa, jonka Jumala on luonut ja käytät siihen ruuansulatuselimistöä, jonka Jumala on luonut. Sydämesi pumppaa verta automaattisesti, koska Jumala on luonut sydämesi ja veresi ja ohjelmoinut sydämesi toiminnan oikeaksi.
        Joka päivä käytät aivoja, jotka Jumala on luonut ja joka päivä käytät aistejasi, jotka Jumala on luonut jne. jne.
        Tiede ei ole saanut ainuttakaan yllä luetelluista asioista aikaan!

      • JohnnyBlaze kirjoitti:

        No jos nyt välttämättä haluat, niin luovu tieteen saavutuksista. Senkun vaan muutat alasti korpeen asumaan...

        xxxxx No jos nyt välttämättä haluat, niin luovu tieteen saavutuksista. Senkun vaan muutat alasti korpeen asumaan...xxxxxx

        Tiede ei ole ilman Jumalaa saanut mitään aikaan. Ilman Jumalaa ei olisi maailmankaikkeuttakaan eikä siten tiedettäkään.

      • Epäjumalienkieltäjä
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxxx Tieteen kanssa kreationismilla ei ole mitään tekemistä ja siksi heidän taistelunsa tieteellisiä todisteita vastaan on niin epätoivoisen säälittävää xxxxx

        Tiede ei ole absoluuttinen totuus. Se muuttuu jatkuvasti. Tästä syystä tiede ei voi toimia totuuden mittarina luomista ja Jumalan olemassaoloa koskevissa asioissa.
        Toiseksi hengelliset asiat ovat tieteen ulkopuolella ja sen ulottumattomissa ja siksi on virheellistä edes yrittää tutkia hengellisiä asioita tieteen avulla. Hengelliset asiat edustavat korkeampaa totuutta kuin tiede.

        Toisaalta voidaan myös ajatella niin, että jos tiede on niin alkeellisella tasolla, ettei pysty todistamaan edes Jumalan olemassaoloa ja luomista, niin silloin on parasta potkaista sellainen tiede niin kauas kuin pippuri kasvaa!

        "Tiede ei ole absoluuttinen totuus."

        Tiede on näyttöjen perusteella paras tapa kasvattaa tietämystä meistä itsestämme ja meitä ympäröivästä maailmasta. Siksi se on paras totuuden mittari mitä on. Ei absoluuttinen, mutta paras.

        "Toisaalta voidaan myös ajatella niin, että jos tiede on niin alkeellisella tasolla, ettei pysty todistamaan edes Jumalan olemassaoloa ja luomista..."

        Taas meni väärinpäin. Teidän luomistarunne on niin alkeellinen, että tiede on pystynyt jo vuosisadan osoittamaan että se ei pidä paikkansa.

      • ootko tosissas
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Minä olen tullut jo yli 50 vuotta toimeen ilman uskontoja ja jumalaa.
        Ja tulen myös koko loppuelämäni, aivan satavarmasti.
        Tiedettä ja sen tuloksia tarvitsen ja käytän joka ikinen päivä xxxx

        Et ole tullut päivääkään ilman Jumalaa. Joka päivä hengität happea, jonka Jumala on luonut ja käytät siihen keuhkojasi, jotka Jumala on luonut.
        Syöt ruokaa, jonka Jumala on luonut ja käytät siihen ruuansulatuselimistöä, jonka Jumala on luonut. Sydämesi pumppaa verta automaattisesti, koska Jumala on luonut sydämesi ja veresi ja ohjelmoinut sydämesi toiminnan oikeaksi.
        Joka päivä käytät aivoja, jotka Jumala on luonut ja joka päivä käytät aistejasi, jotka Jumala on luonut jne. jne.
        Tiede ei ole saanut ainuttakaan yllä luetelluista asioista aikaan!

        Voi hellanlettas...

      • huutis.
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxxx Tieteen kanssa kreationismilla ei ole mitään tekemistä ja siksi heidän taistelunsa tieteellisiä todisteita vastaan on niin epätoivoisen säälittävää xxxxx

        Tiede ei ole absoluuttinen totuus. Se muuttuu jatkuvasti. Tästä syystä tiede ei voi toimia totuuden mittarina luomista ja Jumalan olemassaoloa koskevissa asioissa.
        Toiseksi hengelliset asiat ovat tieteen ulkopuolella ja sen ulottumattomissa ja siksi on virheellistä edes yrittää tutkia hengellisiä asioita tieteen avulla. Hengelliset asiat edustavat korkeampaa totuutta kuin tiede.

        Toisaalta voidaan myös ajatella niin, että jos tiede on niin alkeellisella tasolla, ettei pysty todistamaan edes Jumalan olemassaoloa ja luomista, niin silloin on parasta potkaista sellainen tiede niin kauas kuin pippuri kasvaa!

        »Tiede ei ole absoluuttinen totuus.»

        Totta, mutta kreationismi on absoluuttinen valhe.

      • leisolan persläpi
        iwuhi kirjoitti:

        ---Minä olen tullut jo yli 50 vuotta toimeen ilman uskontoja ja jumalaa.---

        Ellei olisi Jumalaa, ei olisi sinuakaan joten et ole tullut toimeen ilman Jumalaa.
        Sitä paitsi Jumala myös ylläpitää elämää joten joka päivä jokainen on riippuvainen Jumalasta.
        Ei ole tiedemiehet rakentaneet minulle taloa, minä olen sen itse rakentanut ja Jumala on antanut minulle siihen mahdollisuuden.

        Ei olisi myöskään ruokaa ilman Jumalaa.

        "Sitä paitsi Jumala myös ylläpitää elämää joten joka päivä jokainen on riippuvainen Jumalasta."

        Jumala on kyllä luoda lätkäyttänyt maailmankaikkeuden, mutta niin fiksu hän myös oli että laittoi sen raksuttamaan luonnonlakien voimalla itsekseen. Ilman säätämistä.

      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Minä olen tullut jo yli 50 vuotta toimeen ilman uskontoja ja jumalaa.
        Ja tulen myös koko loppuelämäni, aivan satavarmasti.
        Tiedettä ja sen tuloksia tarvitsen ja käytän joka ikinen päivä xxxx

        Et ole tullut päivääkään ilman Jumalaa. Joka päivä hengität happea, jonka Jumala on luonut ja käytät siihen keuhkojasi, jotka Jumala on luonut.
        Syöt ruokaa, jonka Jumala on luonut ja käytät siihen ruuansulatuselimistöä, jonka Jumala on luonut. Sydämesi pumppaa verta automaattisesti, koska Jumala on luonut sydämesi ja veresi ja ohjelmoinut sydämesi toiminnan oikeaksi.
        Joka päivä käytät aivoja, jotka Jumala on luonut ja joka päivä käytät aistejasi, jotka Jumala on luonut jne. jne.
        Tiede ei ole saanut ainuttakaan yllä luetelluista asioista aikaan!

        >Tiede ei ole saanut ainuttakaan yllä luetelluista asioista aikaan!

        Itse asiassa on.

        >Syöt ruokaa, jonka Jumala on luonut

        "Jumalan luoma" ruoka ei nykymaapallolla riittäisi enää mihinkään. Se, että emme verissä päin taistele ruuasta (sikäli kuin nälältämme jaksaisimme), perustuu 1900-luvun tieteen merkittävimmäksi sanottuun keksintöön: ammoniakkisynteesiin. Laskepa raamattu hetkeksi kätösistäsi ja ota selvää mikä se on.

      • tieteenharrastaja
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Älä suotta yritä. Jaakob lataa kohta, kuka on luonut sekä ammoniakin että synteesin. Ja varmuuden vuoksi vielä fotosynteesinkin.

      • tieteenharrastaja kirjoitti:

        Älä suotta yritä. Jaakob lataa kohta, kuka on luonut sekä ammoniakin että synteesin. Ja varmuuden vuoksi vielä fotosynteesinkin.

        Mutta varmaankaan ei synteettistä evoluutioteoriaa...

    • xxxxx James Ussher päräytti ilmoille että luomisen ajankohdan voi laskea satunnaisesti valitusta päivästä. Ja siitä lähtien kreationistit ovat tätä laskelmaa pitäneet totuutena, vaikka kyseessä on oikeasti mielipide xxxxx

      Kreationismi perustuu siihen, että Jumala on luonut maailmankaikkeuden ja kaikki, mitä siinä.
      Tämä luominen tapahtui kauan ennen kuin James Ussheria oli edes olemassa.

      Ussher ainoastaan laski sukuluetteloiden perusteella milloin luominen tapahtui.
      Tämän saman laskelman voi tehdä kuka tahansa muukin henkilö, koska sukuluettelot ovat nähtävissä Raamatusta. Tosin ne eivät ole täydellisiä, mutta niiden perusteella luomisen aika saadaan kuitenkin varmaan tuhannen vuoden tarkkuudella selville ja se riittää evoluutioteorian kumoamiseen.
      Mainittakoon samalla, että juutalaisten kalenteri alkaa maailman luomisesta ja sen mukaan elämme nyt vuotta 5775.

      • söin hänet

        Jos nyt on juutalaisen kalenterin mukaan vuosi 5775 niin luomisesta on pikaisesti laskien noin 5600 vuotta. Juutalaisten kalenterihan perustuu puhtaaseen kuuvuoteen.

      • eiluuleskeleva mään

        "Kreationismi perustuu siihen, että Jumala on luonut maailmankaikkeuden ja kaikki, mitä siinä."

        Eli kreationismi perustuu pelkkään luuloon. Kukaan koskaan missään ikinä ei ole onnistunut osoittamaan, että jokin jumaluus olisi luonut yhtään mitään. Vielä kauempana on sen osoittaminen, että tämä jumaluus on Raamatun Jahve. Ja vielä paaaaaaljon kauempana on sen osoittaminen, että Jaakobin uskonlahko on se joukko, joka on tulkinnut Jahven tahdon oikein. Siinä sinulle Jaakob työsarkaa, josta varmaan riittää vielä pojan pojan pojan pojan pojallekin hommia:D

      • eiluuleskeleva mään kirjoitti:

        xxxxx Eli kreationismi perustuu pelkkään luuloon. Kukaan koskaan missään ikinä ei ole onnistunut osoittamaan, että jokin jumaluus olisi luonut yhtään mitään xxxxx

        Selitä ensin, kuinka maailmankaikkeus ja luonnonlait ovat voineet luoda itse itsensä tyhjyydestä ja olemattomuudesta ilman Jumalaa.

      • Epäjumalienkieltäjä
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxx Eli kreationismi perustuu pelkkään luuloon. Kukaan koskaan missään ikinä ei ole onnistunut osoittamaan, että jokin jumaluus olisi luonut yhtään mitään xxxxx

        Selitä ensin, kuinka maailmankaikkeus ja luonnonlait ovat voineet luoda itse itsensä tyhjyydestä ja olemattomuudesta ilman Jumalaa.

        Luonnonlait ja universumi on ollut aina. Kummatkin ovat muuttaneet muotoaan mutta olemassa ne ovat olleet niin kauan kun aika on ollut olemassa. Ilman aikaa sellaiset käsitteet kuin "alku" "aina" "myöhemmin" tai "aikaisemmin" ovat absurdeja.

    • Aloittaja. Mistä kaikki?

      • Tyhjästä tai ainakin niin tyhjästä kuin Heisenbergin epätarkkuusteoria mahdollistaa.

        Miksi kysyt yhä uudelleen asiaa, joka on sinulle kerrottu kai jo kymmeniä kertoja?
        Etkö ymmärrä lukemaasi?
        Pätkiikö muisti?
        Vai kieltäydytkö hyväksymästä vastausta ilman, että olisit kyennyt esittämään ainuttakaan vasta-argumenttia? Jankutat vain samaa tyhjää jargonia.

      • agnoskepo kirjoitti:

        Tyhjästä tai ainakin niin tyhjästä kuin Heisenbergin epätarkkuusteoria mahdollistaa.

        Erikoinen evoluutio. Se perusti Israel-valtion, jotta paluumuutto voisi toteutua ja jotta Efraim pääsisi evoluution sille varaamalle seudulle :D
        http://jarmo10.org/sakuva.jpg

        Erikoinen evoluutio. Se loi ennustuskirjan, joka ennusti Efraimin paluun:)

        - niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan Joosefin sauvan, joka on Efraimin kädessä, ja häneen liittyneet Israelin sukukunnat, ja minä asetan ne yhteen Juudan sauvan kanssa ja teen niistä yhden sauvan, niin että ne tulevat yhdeksi minun kädessäni. Ja kun sauvat, joihin olet kirjoittanut, ovat sinun kädessäsi, heidän silmäinsä edessä, niin puhu heille: Näin sanoo Herra, Herra: Katso, minä otan israelilaiset pois pakanakansojen keskuudesta, minne vain he ovat kulkeutuneet, kokoan heidät joka taholta ja tuon heidät omaan maahansa.

      • yurki1000js kirjoitti:

        Kuka muu kuin Agnoskepo palvoo ihmistä tai tiedettä? Neuvostoliitossa palvottiin tiedettä :D
        https://www.youtube.com/watch?v=uoAEKHBtNIA

        Jumalattomat ihmiset jäytävät isänmaatamme. Laitan pätkän Googlen sensuroimasta paljastussivustosta.
        https://www.google.fi/interstitial?url=http://www.reporadio.fi/

        > Eteenpäin Suomen Kommunistisen Puolueen johdolla Otto Wille Kuusisen viitoittamaa tietä!" Kuva on Sosialistisen Opiskelijaliiton kokouksesta 1970-luvulta. Puhujapöntössä seisoo vähemmistökommunistien, ns. taistolaisten eli stalinistien johtohahmo Taisto Sinisalo. Hän sai luokkataistelun kaaderikoulutuksen kommunistien Sirola-opistossa ja opiskeli Moskovan kouluissa vallankumouksen tekoa. Sinisalon joukoille oikeisto oli "luokkavihollinen", jota vastaan käytiin "luokkasotaa". Äärikommunistien, myös Kremlin ohjeiden mukaan vallankumouksen tullessa osa kansasta "neutraloidaan tai eliminoidaan". Tätä varten kommunisteilla oli 1960-1970-lukujen taitteessa eri laitoksissa, mm. yliopistoissa eliminoitavien poliittisten vastustajien hirttolistoja. Murhauhkaukset ja muu henkinen painostus toisinajattelijoita kohtaan oli kovaa ja se johti jopa itsemurhiin. <
        www.reporadio.fi

        Erkki Toivanen oli Ylen toimittaja.

        > Taistolaistunut reporadio aikanaan shokki Erkki Toivaselle

        - No se oli kyllä shokki: Yleisradio, joka oli, sanoisinko taistolaistuva, jossain määrin taistolaistunut. Ja minä en ymmärtänyt sitä, että täällä Kiinan kulttuurivallankumouksen jälkeen saattoi olla nuoria, jotka julistautuivat maolaisiksi.. että täällä saattoi Stalinin kuoleman jälkeen olla nuoria, jotka olivat stalinisteja, totesi legendaarinen Ylen ulkomaantoimittaja Erkki Toivanen kaksi vuotta sitten haastattelussa Ylelle .

        Yleisradion dokumentti ”Yks tavallinen Toivanen” (Yle 2010) kertoo Erkki Toivasen elämästä ja urasta. Hän eli 1938-2011 ja toimi Ylen toimittajana 1963-2001. Tämän jutun sitaatit ovat mainitusta ohjelmasta.Sitaatit ovat osa tämän kirjoittajan viestintäpoliittisen tutkimuksen lähdeaineistoa.

        Meillä kumarrettiin verisille tyrannioille

        – Kun minä olin ollut 1968 Tsekkoslovakiassa, jossa ihmiset halusivat vapautua, olen tuntenut Euroopassa 60-luvun vapautumisen. Suomessa ihmiset napsahtivat kiinni ja kunnioittivat tyrannioita, verisiä tyrannioita. Tiesimme kaikki, mitä stalinismista ja maoismista oli ollut seurauksia kiinalaisille ja venäläisille ja muille.

        BBC -ihannne muuttui kommunistipropagandaksi

        – Mutta sitten, kun tapasin Eino S. Revon vähän ennen hänen kuolemaansa, hän kertoi minulle, että kun hän oli pääjohtajana ja loi tämän reporadion, hänen esikuvanaan oli ollut BBC, nimenomaan pääjohtajana 1960-69 toimineen Hugh Greenen BBC. Repo halusi avata ovet ja ikkunat auki, luoda uutta henkeä Yleisradioon. Mutta sitten hän totesi, että kun minä avasin ovet ja ikkunat niin sieltä tulikin porukkaa, joka ei osannut tehdä ohjelmaa, mutta jolla oli poliittisia mielipiteitä. Talo oli politisoitunut hyvin pitkälle. Ja hän sanoi, että siinä minä olin kuin rekkakuski, jolla tukkikuorma oli ojassa; käännä sitä rattia sitten oikeaan tai vasempaan.

        Reporadiossa myös paljon hyvää

        – Täytyy myös muistaa, että reporadiossa oli myös paljon hyvää ja jälkeenpäin täytyy ymmärtää, että Eino S Repo oli viimeinen kulttuurihenkilö, joka oli Yleisradion johdossa. Valitettavasti viimeinen, totesi Erkki Toivanen haastattelussa vuosi ennen kuolemaansa.

        Suomettautuminen oli liikaa Toivaselle

        ”Sitten tuli tämä, sanoisinko suomettautumisilmiö, joka todella häiritsi minua. No se oli ärsyttävää, ja siksi minä mielelläni lähdin Suomesta sitten kirjeenvaihtajaksi Lontooseen, kun se paikka tuli auki… Koska en minä viihtynyt tässä henkisessä ilmapiirissä.

        Toivanen katsoi, että hän ei pystynyt toimittajana sanomaan Neuvostoliiton politiikasta sitä, mitä hänen olisi pitänyt sanoa.

        – Neuvostoliiton ohjusohjelmista ja Breznevin ulkopolitiikasta; se oli sitä suomettautumista, se oli henkinen tila, jossa ihminen alkaa sensuroida itseään. Se on hyvin vaarallista. Keski-Euroopassa oli nimenomaan vapautumisen aika.. sitten tulla tänne, se oli kuin osteri, joka oli napsahtanut kiinni. Hampaat irvessä ajattelemaan näitä vakavia, merkitseviä asioita, totesi aikansa suosittu journalisti, yksi Yleisradion uutisikoneista, Erkki Toivanen. <
        http://www.jarmoviljakainen.fi/2013/11/taistolaistunut-reporadio-aikanaan-shokki-erkki-toivaselle/

      • DanKetch
        yurki1000js kirjoitti:

        Ja natsi-saksassa sitä sinun jumalaasi... Muuten tekstejäsi kuvaa tämä linkki:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Aivopieru

      • agnoskepo kirjoitti:

        Tyhjästä tai ainakin niin tyhjästä kuin Heisenbergin epätarkkuusteoria mahdollistaa.

        Miksi kysyt yhä uudelleen asiaa, joka on sinulle kerrottu kai jo kymmeniä kertoja?
        Etkö ymmärrä lukemaasi?
        Pätkiikö muisti?
        Vai kieltäydytkö hyväksymästä vastausta ilman, että olisit kyennyt esittämään ainuttakaan vasta-argumenttia? Jankutat vain samaa tyhjää jargonia.

        Ihmemies Agnoskepo. Goisaa ja skrivaa yhtaikaa. Gaiveri sentään tsemppaa :D
        http://www.lebigmac.org/wp-content/uploads/2014/09/extra8090_v-original.jpg

      • DanKetch kirjoitti:

        Ja natsi-saksassa sitä sinun jumalaasi... Muuten tekstejäsi kuvaa tämä linkki:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Aivopieru

        Dan. Vitsailetko vai oletko tosissasi?

        "Yllä mainitussa artikkelissa on selvästi kerrottu kreationismin hatarista perusteista. Tämän tuotoksen historia on seuraavan lainen. 1650-luvulla Irlantilainen pastori James Ussher päräytti ilmoille että luomisen ajankohdan voi laskea satunnaisesti valitusta päivästä. Ja siitä lähtien kreationistit ovat tätä laskelmaa pitäneet totuutena, vaikka kyseessä on oikeasti mielipide."

        Dan. Ellet noteeraa henkimaailmaa, et voi ymmärtää maailmaa. Aktivoidu. Netti on avoinna. Toistaiseksi. Eliitti suitsii jo.
        http://www.reporadio.fi/

        Hitler ja moni johtaja on okkultisti ja psykopaatti. Luuletko, että aivoton evoluutio olisi luonut tuollaisia ilmiöitä ja ominaisuuksia? Raamattu sanoo suoraan, että pedonmerkkiyhteiskunta tulee.
        https://www.netikka.net/mpeltonen/salaliitot.htm

        Hitler oli katolinen ja natseista vain 1,5 ateisteja. Lisäksi natsi-saksa hylkäsi evoluution. Jotta niin kivoja heppuja uskovaisista löytyy.

      • DanKetch kirjoitti:

        Hitler oli katolinen ja natseista vain 1,5 ateisteja. Lisäksi natsi-saksa hylkäsi evoluution. Jotta niin kivoja heppuja uskovaisista löytyy.

        Dan. Miten tullaan Kristuksen uskoon? Älä sekoita Vapahtajaa uskontoihin. Nimittäin Jeesus/Usko vapauttaa ja uskonnot sitovat ja alistavat ihmisiä. Valitan, etteivät kirkkomme ja opettajamme ole viitsineet opettaa tätä seikkaa opistoissamme ja kouluissamme. Vai onko oppi mennyt ohi korvien?

        Evoluutioon uskoville

        Oletetussa evoluutiossa on vain evoluutiota. Siinä ei ole henkeä. Oletettavasti emme ole elossa. Siinä ei ole tunnetta, ei ajatusta eikä luovuutta. Niinikään siitä puuttuvat tahto ja pyrkimys. Ellette ole tyytyväisiä, valittakaa oletetulle evoluutiolle.

        Luomakunta on ihmeellinen. Kuun alkuperäkin on mysteeri. Aika hyvä suoritus oletetulta aivottomalta evoluutiolta.

        > Kuun synty tapahtui nykynäkemyksen mukaan luultavimmin... <
        http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuun_synty

        Fysiikka ja aika
        http://www.sanansaattaja.com/SIVU66.htm

        Magnetismi ja aika
        http://koti.mbnet.fi/jrambon/RV7-2013.html

        Sähköinen avaruus.
        https://www.netikka.net/mpeltonen/plasmateor.htm
        https://www.youtube.com/watch?v=tRV1e5_tB6Y

        Mysteeri olisi, jos asiasta ei tiedettäisi mitään:

        "Kuun alkuperäkin on mysteeri."

        Linkkisi mukaan Kuun syntytavasta on paljonkin pääosin yhtenevää tietoa, vaikka yksityiskohdista on vielä erilaisia oletuksia ja joitakin vielä selittämättömiiä havaintoja. Tämä on tieteessä normaali tilanne.

        Muut viestiti linkkisivut taas ovat varman näköistä täyttä huuhaata.

    • DanKetch

      >>>Kreationismin hatara perusta

    • Kreationistisen ajattelun perusta jää aina varmuutta ja vahvistusta vaille, koska se perustuu puhtaasti uskonnolliseen uskoon (juutalaiseen, kristilliseen, islamilaiseen jne.). Vaikka jossakin olisi absoluuttinen Totuus isolla T:llä, ei ihminen äärellisenä ja vajavaisena sitä tunnistaisi eikä voisi olla sataprosenttisen varma, että juuri tässä ja vain tässä on se absoluuttinen totuus.

      Jotkut puhuvat kognitiivisesta sulkeutumasta ihmisessä ja muissa eliölajeissa (esim. hämähäkki ei kykene tajuamaan Einsteinin yleistä suhteellisuusteoriaa).

      • xxxxxx Kreationistisen ajattelun perusta jää aina varmuutta ja vahvistusta vaille, koska se perustuu puhtaasti uskonnolliseen uskoon (juutalaiseen, kristilliseen, islamilaiseen jne.). xxxxxx

        Ei jää varmuutta ja vahvistusta vaille. Se on vahvistettu Jumalan sanassa.
        Jumala on kreationismin "takuumiehenä:" Hän on kreationismin perusta. Se ei ole hataralla pohjalla, koska kukaan ei ole koskaan pystynyt horjuttamaan Jumalaa. Hän istuu valtaistuimellaan yhtä tukevasti kuin on aina istunut.

        Evoluutio ja sekulaarinen tiede sen sijaan ovat hataralla pohjalla. Niitä on jatkuvasti täytynyt muutella ja korjailla. Kreationismia ei ole tarvinnut koskaan muuttaa. Se on pysynyt luomisesta asti aina samana. Syy siihen on, että sillä on varma ja tukeva perusta - iankaikkinen Jumala.

      • RepeRuutikallo
        Jaakob kirjoitti:

        xxxxxx Kreationistisen ajattelun perusta jää aina varmuutta ja vahvistusta vaille, koska se perustuu puhtaasti uskonnolliseen uskoon (juutalaiseen, kristilliseen, islamilaiseen jne.). xxxxxx

        >kukaan ei ole koskaan pystynyt horjuttamaan Jumalaa. Hän istuu valtaistuimellaan yhtä tukevasti kuin on aina istunut.

        Toivottavasti puhut nyt vertauksin, sillä muussa tapauksessa Jumala kärsii aivan mahdottomista peräpukamista.

      • Jaakob kirjoitti:

        xxxxxx Kreationistisen ajattelun perusta jää aina varmuutta ja vahvistusta vaille, koska se perustuu puhtaasti uskonnolliseen uskoon (juutalaiseen, kristilliseen, islamilaiseen jne.). xxxxxx

        Ei jää varmuutta ja vahvistusta vaille. Se on vahvistettu Jumalan sanassa.
        Jumala on kreationismin "takuumiehenä:" Hän on kreationismin perusta. Se ei ole hataralla pohjalla, koska kukaan ei ole koskaan pystynyt horjuttamaan Jumalaa. Hän istuu valtaistuimellaan yhtä tukevasti kuin on aina istunut.

        Evoluutio ja sekulaarinen tiede sen sijaan ovat hataralla pohjalla. Niitä on jatkuvasti täytynyt muutella ja korjailla. Kreationismia ei ole tarvinnut koskaan muuttaa. Se on pysynyt luomisesta asti aina samana. Syy siihen on, että sillä on varma ja tukeva perusta - iankaikkinen Jumala.

        Jaakob:"Evoluutio ja sekulaarinen tiede sen sijaan ovat hataralla pohjalla. Niitä on jatkuvasti täytynyt muutella ja korjailla. Kreationismia ei ole tarvinnut koskaan muuttaa. Se on pysynyt luomisesta asti aina samana. Syy siihen on, että sillä on varma ja tukeva perusta - iankaikkinen Jumala. "

        Se, että eri tieteenhaarat korjaavat itse itseään on nimenomaan osoitus tieteellisen metodin voimasta ja pätevyydestä. Uudet havainnot ja tutkimustulokset saavat aikaan sen, että tiedemiehet päivittävät tiedettä.

        Jos kreationismi on niin vahvalla pohjalla kuin väität, eikä sitä ole tarvinnut koskaan muuttaa niin miksi edes kristityt kreationistit (puhumattakaan muslimi- ja hindukreationisteista!) eivät ole päässeet konsensukseen sen kristillisen kreationismin sisällöstä ja yksityiskohdista? On YEC, OEC, ID, progressiivinen kreationismi, viime torstai-luomisusko ja jotkut kannattavat teististä evoluutiota.

        Mikä se ainoa oikea kreationistinen Totuus siten on?

      • totuusfriikki7678 kirjoitti:

        >Se, että eri tieteenhaarat korjaavat itse itseään on nimenomaan osoitus tieteellisen metodin voimasta ja pätevyydestä. Uudet havainnot ja tutkimustulokset saavat aikaan sen, että tiedemiehet päivittävät tiedettä.

        Kreationistit "ajattelevat" siis täsmälleen päinvastoin: Se että tiede muuttuu on paras todiste siitä että tiede on valhetta – ainakin siltä osin kuin se on ristiriidassa kretupellen oman raamatuntulkinnan kanssa.

        Voimme tietysti leikitellä ajatuksella että tiede olisi pysähtynyt johonkin vaiheeseen, esim. vuoteen 1900, jolloin evoluutiota oli jo hyvän aikaa pidetty totena. Hyväksyisivätkö fundisuskovaiset tieteen kaikki tulokset – lopulliset ja muuttumattomat – silloin? Eivät tietenkään.

      • RepeRuutikallo kirjoitti:

        En minäkään usko, että kreationisteillemme tiede tuloksineen kelpaisi, vaikka se olisi sementoitu vuoden 1900 tilaan.

        Ja sitten voisi mainita, että kyllähän se kristillinen uskokin muuttuu vuosisatojen aikana - ja vuosikymmenien! Otetaan esimerkiksi vaikka naispappeus! Sehän oli mahdottomuus melkein pari tuhatta vuotta, kunnes kirkot yksi toisensa jälkeen protestanttisessa kristikunnassa hyväksyivät naispappeuden (Suomen kirkossa vuonna 1986).

        Joskus esim. traktori oli syntiä, mutta jo pitkään ovat kristityt maanviljelijät tehneet työtä traktoreilla, eikä siinä nähdä mitään kristinuskon vastaista.

        Taitaa kuitenkin olla niin, että naispappeuden hyväksyvä kreationisti on melkein yhtä harvinainen lintu kuin pikkukuovi jouluaamuna lintulaudalla.

        Vastaavasti ye-kreationismiin uskovia naispastoreita voi bongata suunnilleen yhtä helposti kuin kääpiövirtahepoja snägärin jonossa uudenvuodenaattona.

    • Jyri

      Noin on, ei luomisen ajankohtaa olmoiteta Raamatussa. Siellä ilmoitetaan vain Aadamin luomisen ajankohta joka on laskettavissa, olen näet itsekin sen laskenut.

      Ja toden totta, fundamentalistikreatinismissa on valitettavan paljon hölmöjä väittämiä mukana, siis asioita joita Raamatusta ei löydy.

      MTK on tässä suhteessa evolutionisteille huomattavasti haastavampi vastus, sillä se tukeutuu vain siihen mitä uskomusvapaa tiede tosiasiallisesti sanoo ja siihen mitä Raamattu tosiasiallisesti sanoo.

      • evolutionisti

        Tiede:
        " Ihmiskunnan kantaäiti, Mitokondrio-Eeva, oli löytynyt. Jatkotutkimuksissa Eevan syntymäaika on aikaistunut. Tällä tietoa hän eli noin 143 000 vuotta sitten...
        Aadam oli todennäköisimmin elänyt 59 000–89 000 vuotta sitten, 54 000–84 000 vuotta myöhemmin kuin Eeva. Onneksemme kantavanhempiemme syntymäajat eivät määritä lajimme syntyhetkeä.."

        Pääsitkö samaan tulokseen? Jos et, niin tarkastahan laskusi.

    • Ei kuulosta uskottavalta tuo puhe "modernista tieteellisestä kreationismista" ja "uskomusvapaasta tieteestä" koskapa kreationismi eli luomisusko/luomisoppi on uskonnollinen käsitys. Eli uskoa. Kaukana uskomusvapaudesta.

      • Jyri

        Totuusfriikki on ollut liian kauan poissa palstalta.

        Nyt täällä rulettaa MTK joka ei tarvitse Raamattua tuekseen vaan pohjautuu täysin 100 %:sesti uskomusvapaaseen tieteeseen.
        Se on vain sattumaa että tiede lähestyy koko ajan Genesistä. Mutta kun se lähestyy niin se lähestyy eikä sitä lähestymistä rehellinen tiede voi jättää huomiotta, siksi tämän tutkimusalan nimenä on MTK.

        Mutta kun et ole oikein jyvällä MTK:sta niin kerron sinulle muutaman asian jossa uskomusvapaa tiede on hylännyt evouskonnolliset uskomukset ja on nyt siis lähempänä Genesistä kuin aiemmin kun evouskomus sumensi tervettä ajattelua.

        1. Roska-Dna on evouskomuskäsitteenä yleisesti hylätty ja nyt puhutaan Genesistä askeleen lähempänä olevasta tilke-dna:sta, joka sekin ilmaus on kohdannut vastustusta ja sen tlalle on ehdotettu Genesiksen kanssa täysin yhtenevää ilmausta "säätely-dna".

        2. Koulukirjoista tutut apinaihmis-sukupuut joissa habilikset ja muut on järjestetty sarjoiksi ja joissa annetaan lasten ymmärtää että nuo ovat polveutuneet toisistaan tietyssä järjestyksessä on nyt lopultakin hylätty evouskomuksena, ja tutkijat myöntävät etteivät nuo piirrossarjat vastaa todellisuutta ja että nyt tuo sukupuu on pantu vastaamaan Genesiksen kanssa sopusoinnussa olevaa luetteloa sukupuuttoon kuolleista apinoista joista yhtäkään ei enää pidetä ihmisen suorana esi-isänä. Puhumme nyt sukupensaasta jolla ei ole havaittu mitään yhtäläisyyttä ihmiseen.

        Tätä on MTK. Löydätkö moittimista?

      • EiMitäänVikaa
        Jyri kirjoitti:

        MTK on moitteeton,mutta genre väärä. Kyse ei ole tieteestä vaan tyylipuhtaasta mynhausenimistä, vieläpä ilkeänsävyisestä sellaisesta.

      • Kaanaan kääntäjä

        Pitää vähän valistaa tietämätöntä kaanaan kielen kieliopista.

        Kretionismi uskomusvapaana tieteenä on ymmärrettävä samoin kuin sana demokratia entisissä NL:n alusmaiden terminologiassa.
        Esimerkiksi Deutsche Demokratische Republik erottui valtiosta Bundesrepublik Deutschland juuri aidon ja toimivan demokratian perusteella, kuten maan nimikin jo sanoi.
        Aivan samaa filosofiaa noudattaen tieteellinen uskomusvapaa kreationismi erottuu pelkkiin uskomuksiin perustuvasta epätieteellisestä evoluutioteoriasta.

      • valheen jäljet
        Jyri kirjoitti:

        Totuusfriikki on ollut liian kauan poissa palstalta.

        Nyt täällä rulettaa MTK joka ei tarvitse Raamattua tuekseen vaan pohjautuu täysin 100 %:sesti uskomusvapaaseen tieteeseen.
        Se on vain sattumaa että tiede lähestyy koko ajan Genesistä. Mutta kun se lähestyy niin se lähestyy eikä sitä lähestymistä rehellinen tiede voi jättää huomiotta, siksi tämän tutkimusalan nimenä on MTK.

        Mutta kun et ole oikein jyvällä MTK:sta niin kerron sinulle muutaman asian jossa uskomusvapaa tiede on hylännyt evouskonnolliset uskomukset ja on nyt siis lähempänä Genesistä kuin aiemmin kun evouskomus sumensi tervettä ajattelua.

        1. Roska-Dna on evouskomuskäsitteenä yleisesti hylätty ja nyt puhutaan Genesistä askeleen lähempänä olevasta tilke-dna:sta, joka sekin ilmaus on kohdannut vastustusta ja sen tlalle on ehdotettu Genesiksen kanssa täysin yhtenevää ilmausta "säätely-dna".

        2. Koulukirjoista tutut apinaihmis-sukupuut joissa habilikset ja muut on järjestetty sarjoiksi ja joissa annetaan lasten ymmärtää että nuo ovat polveutuneet toisistaan tietyssä järjestyksessä on nyt lopultakin hylätty evouskomuksena, ja tutkijat myöntävät etteivät nuo piirrossarjat vastaa todellisuutta ja että nyt tuo sukupuu on pantu vastaamaan Genesiksen kanssa sopusoinnussa olevaa luetteloa sukupuuttoon kuolleista apinoista joista yhtäkään ei enää pidetä ihmisen suorana esi-isänä. Puhumme nyt sukupensaasta jolla ei ole havaittu mitään yhtäläisyyttä ihmiseen.

        Tätä on MTK. Löydätkö moittimista?

        Heidelbergin ihmistä ja Homo erectusta pidetään ihmisen suoranaisina esi-isinä niinkin tuoreen kirjan kuin Stringerin 2013 "Vain yksi jäi" mukaan, joten älä viitsi valehdella.

      • Kaanaan kääntäjä kirjoitti:

        Pitää vähän valistaa tietämätöntä kaanaan kielen kieliopista.

        Kretionismi uskomusvapaana tieteenä on ymmärrettävä samoin kuin sana demokratia entisissä NL:n alusmaiden terminologiassa.
        Esimerkiksi Deutsche Demokratische Republik erottui valtiosta Bundesrepublik Deutschland juuri aidon ja toimivan demokratian perusteella, kuten maan nimikin jo sanoi.
        Aivan samaa filosofiaa noudattaen tieteellinen uskomusvapaa kreationismi erottuu pelkkiin uskomuksiin perustuvasta epätieteellisestä evoluutioteoriasta.

        Ja ovathan meillä yhä myös Korean tasavalta sekä Korean Demokraattinen Kansantasavalta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1605
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1234
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1062
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1029
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      950
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      837
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      731
    Aihe