Suomi24 VaaliTV esittelee ehdokkaat

Jokaisella eduskuntavaaliehdokkaalla on mahdollisuus päästä tänä keväänä kertomaan omista vaaliteemoistaan maan suurimmassa yhteisömediassa Suomi24:ssä politiikan erikoistoimittajan Matti Simulan haastattelemana. Lähetykset tehdään suorina nettiTV-lähetyksinä Suomi24:n vaalisivustolle.

VaaliTV-kiertue ulottuu kaikkiin vaalipiireihin ja toteutetaan seitsemän eri paikkakunnan toreilla suorana lähetyksenä. Yleisö voi seurata ehdokkaiden esiintymistä sekä suorana lähetyksenä Suomi24:llä että paikan päällä. Lisäksi haastattelut tallennetaan Suomi 24:n vaalisivustolle. Ehdokkaat saavat haastattelusta käyttöönsä myös oman vaalivideon, jota voivat hyödyntää omassa kampanjassaan ja jakaa omissa somekanavissaan.

”On tärkeää antaa kaikille ehdokkaille tasavertainen mahdollisuus laajaan näkyvyyteen vaaleissa. Meillä on Suomen suurin yhteisömedia, joten ratkaisu järjestää suorana lähetettävä vaalikiertue ja positiivinen vaalivideo kullekin ehdokkaalle pelkin tuotantokustannuksin tuntui luonnollisesta ratkaisulta”, kertoo Allerin Digitaalisen liiketoimintayksikön johtaja Laura Avonius.

Mukaan lähtevät ehdokkaat saavat suoran 7-minuuttisen haastattelun lisäksi lähetyksestä vaalivideon oman kampanjoinnin tueksi sekä tallenteelle näkyvyyttä vaalipiireittäin kohdistetun äänestäjäkunnan kesken.

Kampanjan avulla kiinnostavimmat ehdokkaat saattavat tavoittaa helposti kymmeniä, jopa satoja tuhansia potentiaalisia äänestäjiä. Suomi24 tavoittaa viikottain jopa 1,4 miljoonaa lukijaa.

”Suomi24:llä poliittinen keskustelu on aktiivista ja näinä päivinä verkossa nimenomaan viimeinen äänestyspäätös tehdään. Viime eduskuntavaaleissa pystyimme ennustamaan helposti sivustomme analytiikan avulla jopa perussuomalaisten jytkyn”, tähdentää Avonius.

VaaliTV Suomi24 on Goodmood Innovations Oy:n tuottama ja Suomi24:fi:n keskustelufoorumilla näkyvä ohjelmasarja. Kaikki ehdokkaat saavat sähköpostitse henkilökohtaisen kutsun mahdolliseen haastatteluun. Suomi24:n vaalisivusto aukeaa helmikuussa 2015.

Lähetykset tehdään suorina lähetyksinä seuraavilta paikkakunnilta:
- Helsingin, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan ehdokkaat Helsingissä 21. – 22.2.2015
- Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan ehdokkaat Kuopiossa 28.2. – 1.3.2015
- Vaasan ja Keski-Suomen ehdokkaat Jyväskylässä 7. – 8.3.2015
- Hämeen ja Pirkanmaan ehdokkaat Tampereella 14. – 15.3.2015
- Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Ahvenanmaan ehdokkaat Turussa 21. – 22.3.2015
- Lapin, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun ehdokkaat Oulussa 28. – 29.3.2015
- Uudenmaan ehdokkaat Espoossa 4. – 5.4.2015

4

408

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • voi perse!!!

      Ketä kiinnostaa?

    • Äänestäjä

      Tämähän on hyvä juttu. Pääsee kaikki ehdokkaat samalle viivalle, eikä kampanjabudjetti raitkaise asiaa.

    • HeidiSalo

      Otetaanko tähän mukaan myös pienpuolueiden edustajia jos tämä kerta koskee kaikkia ehdokkaita ja miten lähetätte kutsut eteenpäin?

      • HeidiSalo

        entäs ne Hutsut, jos joku pienpuolueiden edustaja suostuu siihen?


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      880
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      724
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe