Mitä virakaa persänjakajalla on?

perintö rosvoille

Luin aiempia viestejä ja monte kertoivat että perinnönjako voi kestää jopa kahdeksan vuotta.
Meillä toko on pesää yritetty jakaa noin seitsemän vuotta, niistä kaksi viimeisintä äidin kuoltua kaksi vuotta todella aktiivisesti.
Nyt sitten otettiin pesänjakaja ja hän aloitti saman huutoäänestyksen, sopiiko tämä ja tämä ja tämä, kaikkea samaa mitä olemme jo sata kertaa yrittäneet.
Tämä maksettu mies on hiljaa, herää kun pistän postia. Muut ovat täysin hiljaa, vaikka meitä on lähes kymmenen perijää.
On monenlaista omaisuutta ja nyt sitten yksi keksi, että eräästä paikasta pidetään huutokauppa. Huutokaupalla myydään koneet ja lusikat?
Tilillä on rahaa, olenkin ajatellut että vitkutellaan tosiaan 8-vuotta ja tili on tyhjä. Synnyinkotimme vaimet ovat maksetulla miehellä samoin tilinkäyttö lupa. Ei ole laittanut sp. tietoa kaikesta viimevuodelta, mitä on maksanut.
Kun kysyin mitä olen velkaa hänelle, mikä on suunniteltu hinta tälle jutulle, ei vastannut. Minä en hakenut pesänjakajaa vaan yksi toinen.
Isäni hiellä ja vaivalla kyhäämä omaisuus menee nyt taivaan tuuliin. Ihan kamalaa.
Kuvaavaa on, että yksi riitauttaa tilanteet, kaksi idioottia pesaa. Kun juristi laitta sp. jonkun ehdotuksen nämä diootit ovat hiljaa, pitää lypsää mielipide ja yleensä se on vastaan.
Homma lähti sivuraiteelle kun pesää hoitanut yritti jakoa ja veti omaan pussiin. Kielsi kertomasta asioista kaikille, piti peijaisia perikunnan talossa, sähkölasku kesän osalta lähes 600 € ja perikunnan tililtä kaikki.

Mutta nyt tämä maksettu mies jatkaa samaa, sillä erotuksella että maksaa paljon enemmän meille perikunnan jäsenille.
Jo on touhua, kohta kyllä kilahdan ja annan kunnon palautetta.

4

92

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kylmäävää

      Vaihda miestä.
      Perusteita on.
      Istukaa alas, lukkojen taakse , isän kuva mukaan ja äidin ja sitten omatunto mukaan.

      aikuiset ihmiset. Kunnioitusta. Vainajan kai viimeisestä tahdosta ja palveluksesta heille on kysymys.

      He tarkoittivat varmaan jättää teille perintöä eikä heitettäväksi taivaan tuuliin. Turvaanne. Mitä raukat ajattelisivat.

      idiootteja ootte.

    • sdsdddsadassd

      Pesänjakaja yleensä pitää 1-2 kokousta ja jos ei niiden aikana päästä yhteisymmärrykseen niin sitten jakaja jakaa pesän niinkuin parhaaksi näkee.

      Sen jälkeen joku osakas voi tietysti vetkutella ja viedä jakajan päätöksen rosikseen jos ei ole tyytyväinen.Mutta jos kaikki tyytyy jakajan päätökseen niin pari kolme kk niin pesä on jaettu.

      Erinäisillä valituksilla jakajan päätöksen jälkeen asiaa voidaan pitkittää korkeimpaan asti joka taas kestää vuosi pari.

      Sanot vaan jakajalle että vaadit pesänjakoa mahd.nopeasti.

      • perintö rosvoille

        Kiitos teille. Tässä ollaan harjoittelija näissä asioissa.

        Kuten joku mainitsi, järkyttävää että edemenneitten vanhenpiemme kunnioitus vedetään lokaan muutaman "huntin" vuoksi, jota sanaa poikani käyttää.
        Olen viestittänyt pesänjakajalle, että missä mennään että halun tämän päätökseen. Muut osakkaat eivät pistä postia, olen odottanut jopa kuukauden ja mitään ei tapahdu. Nyt taas aletaan taatusti puhumaan, hiihto, pääsiäis ja kesälomista ja sitten onkin joululomien aika, eikä millään ehdi ottaa järkevästi kantaa omiin huutoihin.
        Vahva sana tuo rosvo, mutta tässä hästää veljeni. Parin siskon puolisot ovat aktiivisia, vaikka heidät on testamnetilla suljettu pois. Kun isäni kuoli, taloon maalla alettiin kuskaamaan tavaroita ja veli ostatti äidillä kaikkea, vaatimalla ettei sitten sille sille sanota mitään. Kun soitin äidille, (soitin päivittäin, koska hoidin molempia vanhempia loppuun saakka, matkaa toki välillä tuhat km) äiti huomasi että veli ajaa pihaan, hän hädissään totesi että hei nyt se ajoi pihaan, lopetetaan puhelu.
        t. aloittaja


    • jakamaanmenossa

      kuten joku muukin jo totesi niin hae uus jakaja! Perusteita selkeesti on!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6163
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      3936
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      255
      2319
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1920
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      26
      1373
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1296
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1077
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1040
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      986
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      951
    Aihe