Luke: susien määrä on lisääntynyt runsaasti

tulev

Luonnonvarakeskuksen (Luke) arvion mukaan Suomen susikanta on kasvanut kuluneen vuoden aikana noin 80 yksilöllä. Viime vuoden helmikuussa susikantamme käsitti noin 150 sutta, ja tänä vuonna luku on noussut jo noin 230 yksilöön.

Luke perustaa arvionsa pääosin petoyhdistysverkoston havaintotietoihin sekä esimerkiksi poroisäntien ja rajavartijoiden havaintoihin.

Lähde: Maaseudun Tulevaisuus

http://www.patriootti.com/luke-susien-maara-on-lisaantynyt-runsaasti/

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • isopaha

      Kanta varmaan jonkin verran tosissaan kasvanut mutta on myös huomattava, että susi niin päättäessään on todella liikkuva eläin, joka voi vrk:ssa siirtyä helposti 70-100km. Siis ihan eri kulkuri kuin koirat. Liikkuvuus lisää jonkin verran samaa eläintä koskevia havaintoja.

      • luontonen

        Liikaa niitä joka tapuksessa on! Missään ei uskalla liikkua kun sudet liikkuvat asutuksenkin lähellä. Ja sitten vielä mussutetaan että joo ihan turhia pelkoja, ei susi mitään tee.

        vai tekeeköhän sittenkin? http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1428374794076.html

        Luonnossa liikkuminen olisi ihanaa ja tekisi itsekullekin hyvää, mutta kun ihan pakko on pitää siellä susia ja muita vaarallisia eläimiä niin ettei sinne sitte voi mennä. Jos niitä pakko on siellä pitää niin eikö niille voitaisi aidata joku alue missä sitten olisivat ja ihmiset olisivat turvassa. Jokaisella pitäisi olla oikeus liikkua luonnossa ilman pelkoa syödyksi tulemisesta!!


      • Säälittävää
        luontonen kirjoitti:

        Liikaa niitä joka tapuksessa on! Missään ei uskalla liikkua kun sudet liikkuvat asutuksenkin lähellä. Ja sitten vielä mussutetaan että joo ihan turhia pelkoja, ei susi mitään tee.

        vai tekeeköhän sittenkin? http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1428374794076.html

        Luonnossa liikkuminen olisi ihanaa ja tekisi itsekullekin hyvää, mutta kun ihan pakko on pitää siellä susia ja muita vaarallisia eläimiä niin ettei sinne sitte voi mennä. Jos niitä pakko on siellä pitää niin eikö niille voitaisi aidata joku alue missä sitten olisivat ja ihmiset olisivat turvassa. Jokaisella pitäisi olla oikeus liikkua luonnossa ilman pelkoa syödyksi tulemisesta!!

        Höpö höpö,kyllä nui metästäjät,ja kukkahatut taas kaikkea yrittävät..Vaarallisin elukka on edelleenkin ihminen hirvi,koira, jopa punkki ym..Näyttää muuten tuo hölmö peto-pelottelu hyvin purevan joihinkin yksinkertaisiin ihmisiin.Itse "susialueella" asuvana tiedän kyllä näiden metsästävien herrojen metkut,kaatolupia ja tappoja on saatava keinoilla millä hyvänsä.Surettaapi suuresti että näiden yksinkertaisten, heikkohermoisten hysteerikoiden annetaan lisääntyä.


      • naistenhakkaaja420

        asutko helsingissä vitun homo


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe