tiede vs uskonto

jorman vasen korva

Miksi evoluutio pitäisi kieltää? Ei se sinällään todista mitään Jumalan tai luomisen vastaista. Evoluutioteoria on vain teoria, jota ei tiedoissa olevien aukkojen vuoksi pystytä todistamaan oikeaksi, siitäkin huolimatta, että osaksi näytöt puhuu puolestaan. Eikä raamattu pysty todistamaan evoluutiota vääräksi. Mitä jos "Olkaa hedelmälliset ja täyttäkää maa" sekä evoluutio puhuu samasta asiasta, mutta ovat vain eri näkökulmista kirjoitettu? Mitä jos yleensä raamattu yms. ja tiede puhuu samoista asioista, mutta vain eri näkökulmista? Tiede tutkii todellisuudessa tapahtuvia ilmiöitä ilman Jumalia tai psykologisia seikkoja, mutta tiede ei pysty olemaan läsnä ajassa, jolloin raamatun tekstejä kirjoiteltiin. Raamatun tekstit on taas kirjoitettu aitiopaikalla.

Tiede vs uskonto ei todellakaan perustu todisteisiin vaan puhtaasti asenteisiin. Turha on uskovaisten ja ateistien etsiä omista aineistoistaan todisteita toisiaan vastaan, kun sellaisia ei ole.

Ja kun mennään ajassa taaksepäin aikaan, jolloin oletettavasti uskonnot sai alkunsa, niin millä selitetään esi-uskontojen, jumalolentojen, henkimaailmojen jne samankaltaisuus ja jopa identtisyys ympäri maapallon? Vai onko kyseessä geneettinen taikausko tai taipumus kuvitella jumalien, henkimaailman sekä toisen ulottuvuuden, jossa jumalolennot asui, olemassa olo?

Tiede todistaa vain sen, minkä ihminen pystyy havaitsemaan, eikä raamattu pysty todistamaan kirjoituksiaan tosiksi, eikä myöskään kumoamaan esim. evoluutioteoriaa. Yleensäkin ateistit vs teistit on päättymätön suo. Turhaa ajantuhlausta ja toisten ivaamista. Idiootit.

36

150

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • aika himmeetä

      Kun kirjoitetaan: ".Evoluutioteoria on vain teoria," paljastetaan samalla, etti tiedetä tieteestä yhtään mitään. Teoria on tieteessä paras olemassaoleva selitys ilmiöstä tai ilmiöryhmästä. "Vain teoria" on tyypillistä kressujen kielenkäyttöä, jossa tieteellinen teoria pyritään asettamaan samalle tasolle kuin arvaus.

      Samankaltaisuus selittyy varsin hyvin sillä, että mielikuvitustarinoiden kehittäjät ovat kaikki ihmisiä, joille evoluutio on kehittänyt samanlaisen mielikuvituksen.

      "Turha on uskovaisten ja ateistien etsiä omista aineistoistaan todisteita toisiaan vastaan, kun sellaisia ei ole."

      Väitit, siis, ettei yli sata vuotta maailman johtavissa yliopistoissa tutkitusta evoluutioteoriasta ole todisteita. Kukahan on "idiootti"

    • uskotonta

      Uskonnot on samanlaisia? Moni väittää, että islam ja kristinusko eroavat toisistaan. Juutalaisuus ja kristinusko ovat kyllä samanlaisia koska kristinusko on yksi juutalaisuuden lahko.

      Raamatussa Aatami luotiin maan tomusta. Se on väärä oppi koska jokainen eliölaji on miljoonien vuosien kehityksen tulos.

      • A aina A

        Ihmisen tomusta luomissatu häviää kuitenkin Aisopoksen saduille 0-10. A ei yrittänytkään todistaa, että tarinansa olisivat 100% totuus.

    • oregino

      Tiede vs. evoluutio: Tiede voitti 8273568265828282582-0.

      Ei evoluutioteoria ole mitään tiedettä vaan harhauskoa.

      • Esittelepä niitä vertaisarvioituja tiedeartikkeleita, joiden mukaan "evoluutio on voitettu". Sitä edelleen odotellessa...

      • uskonnon harha

        Uskonnon sekoittaman vajakin pakonomaista valehtelua. Evoluutioteoria on tiedettä, jota tutkitaan sadoissa huippuyliopistoissa.
        Kreationismi on uskomus, jota saarnataan äärifundamentalistien hartaustilaisuuksissa.

      • Krevo.
        uskonnon harha kirjoitti:

        Uskonnon sekoittaman vajakin pakonomaista valehtelua. Evoluutioteoria on tiedettä, jota tutkitaan sadoissa huippuyliopistoissa.
        Kreationismi on uskomus, jota saarnataan äärifundamentalistien hartaustilaisuuksissa.

        Jep 4:sta eli kreationismia saarnataan kirkoissa, ja 5-6:ta eli evoluutioita omituisine sekseineen, joissakin biologisissa opinahjoissa. Kuitenkin biologia on uskonnon poika, tietysti.... Jos 40 lukulainen sai 58 lukulaisen lapsekseen niin näin on...
        Mää oon 75, levosta käsin elän, lähes urheilija, ja mukamas tieremies, Isälläni (34) on suurempi uskontokirja, lukee yhtenään englanninkielisiä selitysteoksia, MikroRabbistaan, josta mullakin on vanhempi versio. Äänisyntikka on metka.... Pistin sen kerran lukemaan koko ilmestyskirjan, ja väliin tuli sellaista smalltalkkia, jota ei ollut tekstissä....

    • samhai

      jos katsotaan jokainen meistä on luotu tomusta..eli tähti pölystä jokaisen meidän atomit ovat miljardeja vuosia vanhoja syntyneet kun joku tähti joskus muuttui novaksi..jäljelle jäi tähtipöly josta koko aurinkokunta on syntynyt...raamattu on vertauskuvallinen tarina..se ei ole jumlan kirjoittama koska jumala on käsittämätön ihmiselle..raamattu on ihmisen kirjoittama uskon kappala jota jokainen voi tulkita uskonsa mukaan...kristin uskon sanoma on rakkaus ja anteeksi anto....tiede ei kumoa sitä..uskonto ei toisaalta kumoa tiedettä vaan tiede perustuu empiiriseen todistus aineistoon....miksi mollata luojaa miten ihmeellisen puutarhan hän on luonutkin....enkä usko että me olemme ainuita luojan luomia...mikä taas luoja on ...se on täysin filosofinen kysymys..ehkä universumi on itsessään luojamme..ei tietoinen entiteetti..jokainen meistä on pala jumalaa tai luojaa.....tiede käsittelee ihmistä fyysisenä,psyykkisenä ja sosiaalisena kokonaisuutena...uskonto ..henkisenä...henkinen puoli ei ole mitattava tai todistettavissa oleva.......se on kuitenkin....henkistä olemusta kukaan ei voi kieltää ...kukaan ei voi todistaa rakastavansa lapsiaan tai vanhempiaan...se ei muuta asiaa että heitä kuitenkin rakastaa....
      ja edelleen evoluutio on luonnossa tapahtuva ilmiö..esimerkiksi koirissa on nähtävissä evoluutio...ei alun alkaen ollut esim suomenpystykorvia vaan ne jalostuivat

    • iwfuiuh

      Tiede vs. evoluutio tilanne tällä hetkellä: Tiede voitti 8273568265828282585-0.

      • Pakene vuorille

        Lapsi on terve, kun leikkii... mutta sairas, jos ei osaa lopettaa sitä.

      • yqdwfyf
        Pakene vuorille kirjoitti:

        Lapsi on terve, kun leikkii... mutta sairas, jos ei osaa lopettaa sitä.

        Tiede vs. evoluutio tilanne tällä hetkellä: Tiede voitti 8273568265828282586-0.

      • säälittävä raukka
        yqdwfyf kirjoitti:

        Tiede vs. evoluutio tilanne tällä hetkellä: Tiede voitti 8273568265828282586-0.

        Sekaisin kuin seinäkello, ihmisparka.

      • iwuefiu
        säälittävä raukka kirjoitti:

        Sekaisin kuin seinäkello, ihmisparka.

        Tiede vs. evoluutio tilanne tällä hetkellä: Tiede voitti 8273568265828282587-0.

      • Vajakki-kakki-palstalle
        iwuefiu kirjoitti:

        Tiede vs. evoluutio tilanne tällä hetkellä: Tiede voitti 8273568265828282587-0.

        Evoluutio on luonnossa tapahtuva prosessi. Miten se voi olla vastakkainen tieteelle. Kuten ylempänä on aivan oikein todettu, olet sekaisin kuin seinäkello.

      • iwuegu
        Vajakki-kakki-palstalle kirjoitti:

        Evoluutio on luonnossa tapahtuva prosessi. Miten se voi olla vastakkainen tieteelle. Kuten ylempänä on aivan oikein todettu, olet sekaisin kuin seinäkello.

        Evoluutio on evoluutiouskiksen päässä tapahtuva uskonnollinen prosessi.

      • uniwukki
        iwuefiu kirjoitti:

        Tiede vs. evoluutio tilanne tällä hetkellä: Tiede voitti 8273568265828282587-0.

        Tässä näyte kreationismiin uskovan älykkyydestä. Jyrbä siinä inttää kuin 10-vuotias.
        En halua ikinä tulla hihuksi, never never never

      • jfjhhkhh
        uniwukki kirjoitti:

        Tässä näyte kreationismiin uskovan älykkyydestä. Jyrbä siinä inttää kuin 10-vuotias.
        En halua ikinä tulla hihuksi, never never never

        Sinähän olet jo ateisti hihhuli.

      • Näinonnäreet

      • Näinonnäreet

        Siinä on suomenkielinen tekstitys.

    • gertpo

      Uskonnot ,oli sitten kristitty tai joku muu perustuu kuolemanpelkoon, ja siihen että on joku kuolemanjälkeinen paikka johon pääsee uskomalla,eikä siis ole pelkkää matojen ruokaa kun viimeisen henkäyksen vetää.
      Voi helposti kuvitella,kuinka ihmiset ovat keksineet tälle pelolle lievennystä uskonnoista jo todella pikään.
      Tässä ei tietenkään mitään väärää ole,ellei sitten mennä fundalismin tasolle,joissa tietoisesti jopa valehdellaan ,että oma usko pysyisi pystyssä.

      Jään toki elämään omaisten mielissä yhden sukupolven,sitten tulee se lopullinen unohdus.
      Karu totuus,jonka jotkut hyväksyvät,jotkut ei.

      Tämä on oma mielipiteeni,muut saavat päättää omistaan ihan vapaasti.

      • whuh

        Evoluutioteoria perustuu ihmisten pelkotiloihin. Alitajunnassaan nämä evokkipelkurit tietävät että he joutuvat lopulta tilille tekemisistään ja haluavat torjua tämän ikävän tosiasian piiloutumalla valheellisen evoluutioteorian taakse luullen virheellisesti että se pelastaa heidät.

        Nykyisin tämä evoluutiofundamentalistinen liike korostaa evoluutioteorian sanatarkkaa erehtymättömyyttä.

        Karu totuus on kuitenkin se että evoluutioteoria on valhe.

      • onkapannu kuumana
        whuh kirjoitti:

        Karu totuus on, että olet vahvasti yhteiskunnan tarjoamien mielenterveyspalvelujen tarpeessa. Ota pikaisesti yhteyttä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon.

      • iwqfiuh
        onkapannu kuumana kirjoitti:

        Karu totuus on, että olet vahvasti yhteiskunnan tarjoamien mielenterveyspalvelujen tarpeessa. Ota pikaisesti yhteyttä paikkakuntasi mielenterveystoimistoon.

        Onkapannulla on hyvä keittää nuotiokahaveet.

      • hakeudu hoitoon
        iwqfiuh kirjoitti:

        Onkapannulla on hyvä keittää nuotiokahaveet.

        Onkapannullako?
        Onkapannu on höyrykoneen painekattila. Tuskin sillä kahvia keitetään. Tietosi tekniikasta ovat näkäjään samalla tasolla kuin tietosi biologiasta.

        Mielenterveydellisiin häiriöihin viittaa sekin, että jeppe kirjoittelee hölmöyksiään siihen aikaan, kun normaalit ihmiset ovat sikeimmässä unessa.

      • iwufhi
        hakeudu hoitoon kirjoitti:

        Höyrykoneen painekattilalla on hyvä keittää nuotiokahaveet.

        Onkapannu on höyrykoneen painekattila.

      • owner_
        whuh kirjoitti:

        Evoluutioteoria perustuu ihmisten pelkotiloihin. Alitajunnassaan nämä evokkipelkurit tietävät että he joutuvat lopulta tilille tekemisistään ja haluavat torjua tämän ikävän tosiasian piiloutumalla valheellisen evoluutioteorian taakse luullen virheellisesti että se pelastaa heidät.

        Nykyisin tämä evoluutiofundamentalistinen liike korostaa evoluutioteorian sanatarkkaa erehtymättömyyttä.

        Karu totuus on kuitenkin se että evoluutioteoria on valhe.

        whuh
        Juuri ruoskalla ja väkivallalla tuotu juutalainen uskonto perustuu pelotteluun kadotusfantasian avulla. Vain jäsenmaksun maksanut on uskovaisten mielestä ok.

      • 1253
        hakeudu hoitoon kirjoitti:

        Onkapannullako?
        Onkapannu on höyrykoneen painekattila. Tuskin sillä kahvia keitetään. Tietosi tekniikasta ovat näkäjään samalla tasolla kuin tietosi biologiasta.

        Mielenterveydellisiin häiriöihin viittaa sekin, että jeppe kirjoittelee hölmöyksiään siihen aikaan, kun normaalit ihmiset ovat sikeimmässä unessa.

        "Minä tulen kuin varas yöllä"(Ristus sanoi)....
        Jos menehdyt uneesi, kun näet Jeesuksia liikaa, niin valvomattomuus silläkin hihhulilla syynä, kun ei valveilla halunnut omaa veljeään Herroitella, vaikka Jeesus olisikin senkin Herran Herra, tai "Henna", niin väliäkös tuolla:-)

      • pohjanmaa-on
        1253 kirjoitti:

        "Minä tulen kuin varas yöllä"(Ristus sanoi)....
        Jos menehdyt uneesi, kun näet Jeesuksia liikaa, niin valvomattomuus silläkin hihhulilla syynä, kun ei valveilla halunnut omaa veljeään Herroitella, vaikka Jeesus olisikin senkin Herran Herra, tai "Henna", niin väliäkös tuolla:-)

        Nimimerkillä > 1253 < on homma haskassa.

      • EWokki
        whuh kirjoitti:

        Evoluutioteoria perustuu ihmisten pelkotiloihin. Alitajunnassaan nämä evokkipelkurit tietävät että he joutuvat lopulta tilille tekemisistään ja haluavat torjua tämän ikävän tosiasian piiloutumalla valheellisen evoluutioteorian taakse luullen virheellisesti että se pelastaa heidät.

        Nykyisin tämä evoluutiofundamentalistinen liike korostaa evoluutioteorian sanatarkkaa erehtymättömyyttä.

        Karu totuus on kuitenkin se että evoluutioteoria on valhe.

        Jyrbä kirjoittaa:

        "Nykyisin tämä evoluutiofundamentalistinen liike korostaa evoluutioteorian sanatarkkaa erehtymättömyyttä.

        Karu totuus on kuitenkin se että evoluutioteoria on valhe."

        Tässä Jyrbä unohtaa mainita että taikausko johon hän uskoo on parempi vaihtoehto, Sitä ei kuulemma tarvi todistaa, pelkkä taikausko riittää

    • 2+14

      Ei stn tätä samaa paskaa jaksa jauhaa joka viikko... Jokainen uskokoon mihin haluaa, ei kiinnosta vähäänkään jos joku uskoo mieluummin alastomaan partajeesukseen kuin siihen mitä näkee ympärillään ja päinvastoin.

      • Krevo.

        Joo, itseänikin kiusaa etten ymmärrä tätä laskelmaani:
        => 3,833 mrd vuotta/(200 mrd galaksimme tähteä) = 7 päivää

        Se todella on tuo määrä, mutta onko materia kaikkialla syntynyt rinnakkain vai sarjaan, aikojen suhteen?

        Neljä miljardia vuotta tuli myös kaikkien ihmisenkaltaisten olioiden vaaditussa sukupolvimäärässä joita oli noin 45 000 000 sukupolvea * 90 vuotta, ja nyt siis mennyt 66,666 sukupolvea tai 6000/90 = 66.6666666666..... Missä he kaikki ovat, muissa tähdissä? Mutta tällöin 10^300 kpl gridasteikossakin pitäisi olla 10^2 gigaa geenejä, ja siis 6 666 666,66666 UNIVERSIUMIA?

      • åoijåojhio
        Krevo. kirjoitti:

        Ei ihme, ettet ymmärrä. Ei ymmärrä kukaan muukaan.

      • Aukino....
        åoijåojhio kirjoitti:

        Ei ihme, ettet ymmärrä. Ei ymmärrä kukaan muukaan.

        Niin, kumpa ymmärtäisi edes ensimmäisen periaatteen siitä, miten MASSAA liikutellaan?
        Rubiikin kuution pyöritysohjelman olen tehnyt, vuorokaudessa osapuilleen, matriisien kertolaskuna ja muuna, mutta onko avaruuden gridissä esim metrinkin sisällä 10^50 kpl yksiköitä, jotka kaikkialla huolehtivat kaiken kestosta ja koosta?
        Sen ohjelman saatte kotisivultani, pitääkö pistää tänne uudelleen?
        Jumala todella laskee MYÖS panteistisesti kaikkialla massaojen paikkoja, ei ihmisen tiedostus ole lähinnä kuin ääntä ja kuvaa ja jotain ymmärryskohtauksia.....

      • nakamura o
        Aukino.... kirjoitti:

        Aivan. Siis Rubikin kuutiohan tästä enää puuttuikin. En pahalla. Huumori on oiva rele tilanteessa, jolloin kaikki alkaa käydä y l i.

        Näm kretsu-inttäjät kuluisivat 1800 luvulle. Missä kellareissa he ovat lymyilleet jopa yli seitenkymppisiksi?

    • suomalaisasiamies

      Nykyinen monikulttuuri pilaa tiedettäkin. Ihmisten evoluutiot eli eri rotujen välisten erojen esittäminen on rasismia. Juuri sain ikuiset bannit Tiede palstalta kun sanoin blondien olevan Euroopan natiiveja. Jääkauden luonnonvalinta tappoi tummat ja tyhmät. Välimeren laaksoissa oli meidän Skandinavia ilmastomme. Se loi blondit. Ja muinaiset kreikkalaiset olivat tyyppiä. Vaaleita ja älykkäitä. Eivät nykyisiä latinoita. Jopa Kanarian alkuasukkaat olivat blondeja. Menivät sinne aikoinaan jalan sillä eivät osanneet purjehtia. Kaikki tämä faktaa ja tiedemiesten DNA tuloksilla vahvistettua. Farao Ramses II oli punatukkainen eurooppalainen. Ei nykyegyptiläinen.

    • Tuomio_on_tulossa

      Se on niin päin, että evoluutioTEORIA on kehittynyt siltä pohjalta, kun on haluttu kieltää ihmisen vastuu Jumalan, Luojansa edessä. Jollei olisi Luojaa, ei olisi Hänen lakiaan, ei syntiä, ei vastuuta mistään kenellekään ulkopuoliselle eikä myöskään viimeistä tuomiota ja helvettiä ja taivasta. Mutta ne ovat. Olemme Luojan luomia ja Hän on määrittänyt lait (kymmenen käskyäI), joita meidän pitää noudattaa. Noh, kaikki olemme rikkoneet niitä vastaan, se on suuremman luokan rikos Majestettia ja Kuningasta vastaan. Siitä seuraa rangaistus ankarimman kautta. (vertaa maalliset lait, maallinen oikeuslaitos, tuomarit ja vankila). Jumala kuitenkin armossaan halusi järjestää mahdollisuuden välttää tuo iankaikkinen hirvittävä rangaistus, helvetti. Oman Poikansa Jeesuksen ristikuolema sovitti tuon rangaistuksen. Jeesus Kristus nasaretilainen kuoli, haudattiin ja kolmantena päivänä Hän nousi kuolleista. Uskomalla Häneen, katumalla ja tekemällä parannuksen synneistä, pääsee taivaaseen. Mutta jollet kadu, tee parannusta ja usko, saat helvetinrangaistuksen kärsittäväksesi kokonaisuudessaan. Sieltä ei ole mahdollista päästä ehdonalaiseen. Ikinä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4230
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4142
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      611
      3927
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      20
      2755
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2485
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2074
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2072
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      191
      1970
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1629
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1432
    Aihe