Kuinka IPUN vaaliohjelma etenee

makkara matti

joko on kampanja täydessä käynnissä, kuinka rahoitus?

Jos ei nyt tule menestystä, niin joko laitetaan pillit pussiin? Kauan on yritetty ilman tulosta.

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älähöpise

      Kunhan ensin saadaan uudet miehet remmiin. Helppohan olisi saada suuri kannatus vaaleissa kun kerran eduskunnan ääliöpuolueet ovat tuhonneet työpaikat ja säästömme nolliin. Ei kai edes sinivihreä voi tätä vastaan väittää? IPU on siis ollut täysin oikeassa mutta järki ei ole riittänyt vaalimenestykseen.

      • Tampere2008

        Mitään uusia miehiä ei tule. Pesosen kopla pitää puoluetta kuristusotteessa. Kyllä kai Pesonenkin menestystä haluaa, mutta eniten hän kaipaa ihailua ja sitä, että hänestä käytetään sanaa "johtaja".

        Tässä puolue teki virheen. Aina pitäisi muistaa, että johtajaksi pitää valita sellainen, joka ei tehtävään erityisen aktiivisesti pyri. Nyt valittiin Pesonen "innokkaana ja nuorena", mutta Pesosen innokkuus on mennyt oman puheenjohtaja-aseman betonisoimiseen. Nuorikaan Pesonen ei enää ole, ikää on yli 50 ja hiukset ovat lähteneet järjen tavoin päästä.

        Nyt tulee lähteä puhtaalta pöydältä. Ei EU:lle, Natolle ja eurolle. Suuri kyllä terveelle yritteliäisyydelle. Ehdoton EI nykyjohdon rakkaasti hellimälle kommunismille. Tavallinen ihminen ei kommunismia kannata.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      54
      5269
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3417
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1552
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      190
      1430
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      978
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      778
    10. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    Aihe