Raamatus väkivalta

Lukijatar

Olen päättänyt lukea vihdoinkin Raamatun kannsta kanteen. VT:n alkuluvut ovat täynnä vihamielisiämryhmittymiä, jotka taistelevat tuhansien miehien suuruisilla armeijoilla ja tappavat valloittamiensa kaupunkien asukkaat naisia ja lapsia säästämättä. Tarinat antavat ymmärtää, että Jumala auttaa ja tukee yhtä taistelevaa osapuolta ja lupaa ikuisiksi ajoiksi valloitetut maa-alueet.
Toinen linja on viekkaat kuninkaat ja papit, jotka kieroin tavoin - taas Jumalan tukemana - onnistuvat tappamaan kilpailijan tai hankkimaan etua jossakin asiassa.

En kritisoi tarinoita muuten, mutta mietin vain, mikä näissä kertomuksissa tekee ne niin arvokkaiksi, että ne on säilytetty kristinuskon ja juutalaisten pyhimpiin kirjoituksiin.

Miten teologia käsittelee nämä asiat? Kyselen varmaan liian aikaisessa vaiheessa, koska en ole vielä lukenut suinkaan koko VT:ia, mutta minusta tuntuu tämä väkivaltaisuus niin kohtuuttomalta.
Esim. mies, joka piilotti takaa-ajetun miehen taloonsa. Takaa-ajajat uhkasivat talon väkeä, jolloin isäntä antoi raivoavalle joukkiolle kaksi naista perheestään, ja toinen tuli raiskattuna ja verisenä kotiportaille aamulla. Mies silpoi hänet 12 osaan ja lähetti palat joukkion päämiehille ja uhkasi tehdä tämän saman kaikille vastaanottajien sukukunnille.

Miesten uskonto! Miltä tuntui viattomista naisista, jotka heitettiin revittäväksi vaahtosuisille vihollisille, auttoiko kukaan tai mikään näitä uhreja! Missä oli heidän Jumalansa sillä hetkellä? Oliko se takaa-ajettu pappi niin arvokas, että hän pystyi ohittamaan kahden naisen raiskatut ruumiit ja elää elämäänsä eteenpäin.

Ruutin kirjassa kerrotaan kahden naisen syvä kiintymys, se oli lohduttavaa luettavaa kaiken verenvuodatuksen keskellä.

59

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • selvä peli

      Vanhan testamentin lukeminen on nopein tie ateismiin. On täysin mahdotonta kuvitella että ikuinen, viisas, kaikkivoipa jumalaolento olisi niin pikkumainen, narsistinen, turhamainen, sadistinen, moraaliton ja tietämätön millaiseksi VT hänet kuvaa.

      Toisaalta on helppo ymmärtää että tuhansia vuosia sitten eläneen paimentolaismiehen keksimä jumalaolento omaisi juuri edellämainitut ominaisuudet.

      • ei-kannattaisi

        Kukahan luulet olevasi joka Jumalaa arvostelemaan? Ei tuollainen ole viisasta.

      • no-kun-ei-ole

        Kukahan luulet olevasi JOPA Jumalaa arvostelemaan? Ei tuollainen ole viisasta.

      • vapaa-maa
        no-kun-ei-ole kirjoitti:

        Kukahan luulet olevasi JOPA Jumalaa arvostelemaan? Ei tuollainen ole viisasta.

        Miksi ei? Siksikö että kyseenalaistavia ihmisiä ei voi laput silmillä ohjailla kuin pelinappuloita? Vai siksi että kyseisen olennon toimien kriittinen tarkastelu paljastaa hänen toiminnassaan huomattavia ristiriitoja, äkkipikaisuutta, tunteettomuutta?

        Kuten joku joskus sanoi, jos Jumala on niin mahtava kuin hänen annetaan ymmärtää, ei hänen itsensä luomien maan matosten epäilyn, niskuroinnin tai edes pilkan pitäisi häntä lannistaa.

    • Aloita tästä

      Pitäisi siis rukoilla että Jumala auttaisi niitä taistelemaan Isisiä vastaan jotka siihen kouluttautuvat.

      Jeesus opettaa Uudessa Testamentissa, joten voit huoletta aloittaa siitä jos et jaksa lukea Israelin vanhaa menneisyyttä kun silloin oli erilaista ja oli niitä sotiakin.

      Minulle Vanha Testamentti kuvaa Jumalan Pyhänä Jumalana joka rakastaa luotujaan, mutta laittaa asiat järjestykseen siinä järjestyksessä kuin Hän haluaa, eikä niinkuin mukavassa nojatuolissa istuva arvoseleva ihminen ehkä haluaisi että kaikki tapahtuisi.

      Itse aloitin Raamatun lukemisen Vanhasta Testamentista, mutta kohdallasi olisi varmaankin viisaampaa että aloittaisit Uudesta? Ei sillä ole väliä kummasta sen aloittaa.

      http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/UT.html

      • tästä se siis alkaa

        Se alkaa sukuluettelolla:

        Jeesuksen Kristuksen, Daavidin pojan, Aabrahamin pojan, syntykirja
        .
        Aabrahamille syntyi Iisak, Iisakille syntyi Jaakob, Jaakobille syntyi Juuda ja tämän veljet;

        Juudalle syntyi Faares ja Sera Taamarista, Faareelle syntyi Esrom, Esromille syntyi Aram;

        Aramille syntyi Aminadab, Aminadabille syntyi Nahasson, Nahassonille syntyi Salmon;

        Salmonille syntyi Booas Raahabista, Booaalle syntyi Oobed Ruutista, Oobedille syntyi Iisai;

        6. Iisaille syntyi Daavid, kuningas. Daavidille syntyi Salomo Uurian vaimosta;
        7. Salomolle syntyi Rehabeam, Rehabeamille syntyi Abia, Abialle syntyi Aasa;
        8. Aasalle syntyi Joosafat, Joosafatille syntyi Jooram, Jooramille syntyi Ussia;
        9. Ussialle syntyi Jootam, Jootamille syntyi Aahas, Aahaalle syntyi Hiskia;
        10. Hiskialle syntyi Manasse, Manasselle syntyi Aamon, Aamonille syntyi Joosia;
        11. Joosialle syntyi Jekonja ja tämän veljet Babyloniin siirtämisen aikoina.
        12. Babyloniin siirtämisen jälkeen Jekonjalle syntyi Sealtiel, Sealtielille syntyi Serubbaabel;
        13. Serubbaabelille syntyi Abiud, Abiudille syntyi Eljakim, Eljakimille syntyi Asor;
        14. Asorille syntyi Saadok, Saadokille syntyi Akim, Akimille syntyi Eliud;
        15. Eliudille syntyi Eleasar, Eleasarille syntyi Mattan, Mattanille syntyi Jaakob;

        16. Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi.

        17. Näin on sukupolvia Aabrahamista Daavidiin kaikkiaan neljätoista polvea,

        ja Daavidista Babyloniin siirtämiseen neljätoista polvea,

        ja Babyloniin siirtämisestä Kristukseen asti neljätoista polvea.

        18. Jeesuksen Kristuksen syntyminen oli näin.

        Kun hänen äitinsä Maria oli kihlattu Joosefille, huomattiin hänen ennen heidän yhteenmenoaan olevan raskaana Pyhästä Hengestä.
        19. Mutta kun Joosef, hänen miehensä, oli hurskas, ja koska hän ei tahtonut saattaa häntä häpeään, aikoi hän salaisesti hyljätä hänet.

        20. Mutta kun hän tätä ajatteli, niin katso, hänelle ilmestyi unessa Herran enkeli,
        joka sanoi:

        "Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa tykösi Mariaa, vaimoasi; sillä se, mikä hänessä on siinnyt, on Pyhästä Hengestä.

        21. Ja hän on synnyttävä pojan,

        ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus,

        sillä hän on vapahtava kansansa heidän synneistänsä."

      • ei väkivaltaista...?
        tästä se siis alkaa kirjoitti:

        Ja eräällä sadanpäämiehellä oli palvelija, joka sairasti ja oli kuolemaisillaan ja jota hän piti suuressa arvossa.
        Ja kuultuaan Jeesuksesta hän lähetti juutalaisten vanhimpia hänen tykönsä ja pyysi, että hän tulisi parantamaan hänen palvelijansa.

        Kun nämä saapuivat Jeesuksen tykö, pyysivät he häntä hartaasti ja sanoivat: "Hän ansaitsee, että teet hänelle tämän;

        sillä hän rakastaa meidän kansaamme, ja hän on rakentanut meille synagoogan".

        Niin Jeesus lähti heidän kanssansa. Mutta kun hän ei enää ollut kaukana talosta, lähetti sadanpäämies ystäviänsä sanomaan hänelle: "Herra, älä vaivaa itseäsi, sillä en minä ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle;

        sentähden en katsonutkaan itseäni arvolliseksi tulemaan sinun luoksesi;

        vaan sano sana, niin minun palvelijani paranee.

        Sillä minä itsekin olen toisen vallan alaiseksi asetettu,

        ja minulla on sotamiehiä käskettävinäni,

        ja minä sanon tälle: 'Mene', ja hän menee, ja toiselle: 'Tule', ja hän tulee, ja palvelijalleni: 'Tee tämä', ja hän tekee."

        Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli häntä,

        kääntyi ja sanoi kansalle, joka häntä seurasi:

        "Minä sanon teille: en ole Israelissakaan löytänyt näin suurta uskoa."

        Ja taloon palatessaan lähettiläät tapasivat palvelijan terveenä.

        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Luuk.7.html

      • satujahve
        ei väkivaltaista...? kirjoitti:

        3. Moos. 12:6 "Kun pojan tai tytön synnyttämisestä määrätty puhdistumisaika on kulunut umpeen, naisen on tuotava papille pyhäkköteltan oven eteen vuoden vanha karitsa polttouhriksi ja metsäkyyhky tai muu kyyhkynen syntiuhriksi. 7 Pappi uhratkoon ne Herran edessä ja toimittakoon sovitusmenot, ja näin nainen on taas puhdas verenvuodosta. Tämä laki koskee naista, joka on synnyttänyt lapsen, joko pojan tai tytön.

        Sitä voi vain miettiä miksi ikuinen, äärettömän viisas jumalaolento vaati eläinuhriksi metsäkyyhkyn ja karitsan synnyttämisestä. Ja mikä siinä veressä oli niin epäpuhdasta?

        Tietysti jos miettii asiaa siltä kannalta että tämän jumalan keksivät takapajuiset paimentolaismiehet, jotka eivät ymmärtäneet miksi naisesta vuotaa verta niin kaikki on selvää :D

      • Lukijatar
        satujahve kirjoitti:

        Minä siis luen ko. teosta kannesta kanteen. Ei ole tarpeen kopioida tänne VT:n tekstejä. Luen ne itse kirjasta.

      • lopeta-ilveily
        Lukijatar kirjoitti:

        Minä siis luen ko. teosta kannesta kanteen. Ei ole tarpeen kopioida tänne VT:n tekstejä. Luen ne itse kirjasta.

        eivät kuule nykyisin vaadi eläinuhreja syntyvistä lapsista, silloin kun oli sellainen aika ja kulttuuri, et elänyt siellä etkä sen takia voi sitä omakohtaisesti edes ymmärtää.

      • 196

        "mutta laittaa asiat järjestykseen siinä järjestyksessä kuin Hän haluaa, eikä niinkuin mukavassa nojatuolissa istuva arvoseleva ihminen ehkä haluaisi "

        Enkä minä kykene arvostamaan olentoa, jonka tärkeysjärjestys on täysin omani vastainen. Sota ennen hoitamista, väkivalta ennen rauhaa.

    • Lukijatar

      On siis minulle outoa asia, mikä näissä kertomuksissa on se ansio, jonka vuoksi tarinat ovat kahden suuren uskonnon pyhässä kirjassa.
      Minä luen VT:tia kyllä mielenkiinnolla. Teksti on mahtavaa, jotenkin sen rytmi ja sananvalinnat antavat elävän kuvan tarinan tapahtumista. Johtuuko se sitten niistä monista uutisfilmeistä tai elokuvista, jotka kuvaavat Siinaita, Golania tai Niilin rantoja, en tiedä. Monet tarinat tuntuvat tutuilta, niiden aiheita on varmasti käytetty saduissa ja tarinoissa kautta aikojen.

      Menneinä aikoina ihmisillä oli usko, joka oli vankkumaton. Heidän jumalansa saattoi olla joko tämä oikea ja aito, Raamatun jumala, tai sitten kansa eksyi palvomaan vääriä jumalia, mutta joka tapauksessa kukaan ei epäillyt jumaluuden olemassaoloa.

      Kaunis ja komea kuningas Saul on mielenkiintoinen henkilö, sillä jostakin syystä hän ei vanhemmiten enää ollutkaan Herralle mieleen. Mikä hänet käänsi? Se ei minulle selvinnyt, vai oliko hän mielipuoli tai ehkä vain masentunut, koska rauhoittui Davidin soitosta? Mutta olisihan Herran pitänyt se tietää!

      • ristiretkitunnelmat

        "Heidän jumalansa saattoi olla joko tämä oikea ja aito, Raamatun jumala, tai sitten kansa eksyi palvomaan vääriä jumalia"

        LOL :D

    • fda

      Sen takia ensimmäinen UT kasattiin kun Markion ei pitänyt VT:n Jumalaa samana kuin Jeesuksen Jumala. Toisaalta hän oli se mies joka otti Paavalin kirjeet tärkeimmäksi.

      • oletpa-jännä-

        Jännä-argumentti-sitä voisi tutkii-suurennoslasin.kanssa-

      • niin---vai
        oletpa-jännä- kirjoitti:

        Jännä-argumentti-sitä voisi tutkii-suurennoslasin.kanssa-

        tosin tuo sopii tutseihin eikä Raamattuun mut mitä väliä sulla?

    • 1213

      En usko, että olet edes lukenut itse Raamattua, mutta...

      "Esim. mies, joka piilotti takaa-ajetun miehen taloonsa. Takaa-ajajat uhkasivat talon väkeä, jolloin isäntä antoi raivoavalle joukkiolle kaksi naista perheestään, ja toinen tuli raiskattuna ja verisenä kotiportaille aamulla. Mies silpoi hänet 12 osaan ja lähetti palat joukkion päämiehille ja uhkasi tehdä tämän saman kaikille vastaanottajien sukukunnille."

      Suosittelisin näyttämään suoraan mitä Raamatussa sanotaan, ilman omia versioita.

      Raamatun mukaisessa tarinassa Lootin vieraaksi tuli kaksi enkeliä. Sodoman miehet sanoivat: "Missä ne miehet ovat, jotka tulivat luoksesi yöllä? Tuo heidät tänne meidän luoksemme, ryhtyäksemme heihin.". Ja loot tarjosi ilmeisen homoille miehille tyttäriään, jotta he eivät raiskaisi hänen veiraaksi tulleita enkeleitä. Sinä olet siis sitä mieltä, että enkelit olisi pitänyt ennemmin raiskata kuin tyttäret? Ok. Minun mielestäni ei kumpaakaan olisi pitänyt, mutta on tietyllä tavalla parempi olla antamatta vieraanasi olevia (mies) enkeleitä raiskattavaksi.

      Ja sitten tarina jatkuu Raamatun mukaan näin:

      "Mutta he vastasivat: "Mene tiehesi!" Ja he sanoivat: "Tuo yksi on tullut tänne asumaan muukalaisena, ja yhtäkaikki hän alati pyrkii hallitsemaan. Nytpä me pitelemmekin sinua pahemmin kuin heitä." Ja he tunkeutuivat väkivaltaisesti miehen, Lootin, kimppuun ja kävivät murtamaan ovea. Silloin miehet ojensivat kätensä, vetivät Lootin luoksensa huoneeseen ja sulkivat oven. Ja he sokaisivat ne miehet, jotka olivat talon ovella, sekä nuoret että vanhat, niin että
      he turhaan koettivat löytää ovea."
      1 Moos. 19:9-11

      Itse en löytänyt sinun kertomaasi loppua.

      "Oliko se takaa-ajettu pappi niin arvokas, että hän pystyi ohittamaan kahden naisen raiskatut ruumiit ja elää elämäänsä eteenpäin."

      Kertoisitko mihin Raamatun kohtaan viittaat tuolla?

      • Lukijatar

        Tarina on Tuomarien kirjan 19 luvussa. Luin sen nyt uudestaan ja huomaan, että kyseessä ei ollut pappi, vaan eräs matkaava leeviläinen mies, joka sai yösijan erään vanhan miehen luota Gibean kaupungissa. Mutta kaupungin kelvottomat miehet sanoivat vanhalle miehelle: "Tuo tänne se mies, joka tuli taloosi, ryhtyäksemme häneen".
        Mutta mies ei suostunut, vaan antoi miehille tyttärensä ja vieraansa sivuvaimon, ja lupasi, että miehet saavat tehdä heille mitä haluavat, mutta hän ei voi antaa vieraalleen tapahtua pahaa.
        Yövieras löysi sivuvaimonsa portailta, nosti hänet aasin selkään ja vei kotiinsa, jossa pilkkoi hänet luineen kaikkineen 12 kpleeksi ja lähetti ne kaikkialle Israelin alueelle.
        Luku 19:29.
        Muistini siis petti, mies ei edes ollut takaa-ajettu, vaan tavallinen matkalainen. Ja silppuaja oli naisen aviomies itse.
        Kysymykseni ei kuitenkaan muutu: Kuinka nämä kaikki miehet pystyivät unohtamaan nämä naiset ja elämään elämäänsä kuin ennenkin! Mistään seuraamuksesta ei mainita.

        Väärinkäsitys voi tulla siitä että jotkut fundikset pitävät leeviläisiä automaattisesti pappiskastina.

      • 1213
        Lukijatar kirjoitti:

        Tarina on Tuomarien kirjan 19 luvussa. Luin sen nyt uudestaan ja huomaan, että kyseessä ei ollut pappi, vaan eräs matkaava leeviläinen mies, joka sai yösijan erään vanhan miehen luota Gibean kaupungissa. Mutta kaupungin kelvottomat miehet sanoivat vanhalle miehelle: "Tuo tänne se mies, joka tuli taloosi, ryhtyäksemme häneen".
        Mutta mies ei suostunut, vaan antoi miehille tyttärensä ja vieraansa sivuvaimon, ja lupasi, että miehet saavat tehdä heille mitä haluavat, mutta hän ei voi antaa vieraalleen tapahtua pahaa.
        Yövieras löysi sivuvaimonsa portailta, nosti hänet aasin selkään ja vei kotiinsa, jossa pilkkoi hänet luineen kaikkineen 12 kpleeksi ja lähetti ne kaikkialle Israelin alueelle.
        Luku 19:29.
        Muistini siis petti, mies ei edes ollut takaa-ajettu, vaan tavallinen matkalainen. Ja silppuaja oli naisen aviomies itse.
        Kysymykseni ei kuitenkaan muutu: Kuinka nämä kaikki miehet pystyivät unohtamaan nämä naiset ja elämään elämäänsä kuin ennenkin! Mistään seuraamuksesta ei mainita.

        Ok, kiitos tarkennuksesta.

        Karmea tarina ja kohtalo. Mielestäni tuo tarina antaa homoista aika karmean kuvan, vaikka toki myös aviomiehen teko on outo, mutta ei välttämättä niin outo, jos vaimo oli kuollut kun hän näki vaimonsa aamulla. Mieletsäni ei voi sanoa, että aviomies olisi jatkanut tuosta kuin mitään ei olisi tapahtunut, vaikka Raamattu ei jää eritysiesti märehtimään tapahtunutta vaan toteaa "...Harkitkaa tätä, neuvotelkaa ja puhukaa.". Vaikuttaa, että siitä seurasi keskustelua ja ehkä myös ihmiset ottivat opikseen, ettei sellaista koskaan kävisi enään.

        "kaupungin miehet, kelvottomat miehet, piirittivät talon, kolkuttivat ovelle ja sanoivat vanhalle miehelle, talon isännälle, näin: "Tuo tänne se mies, joka tuli sinun taloosi, ryhtyäksemme häneen"."
        Tuom. 19:22

        En yhtään ihmettele, jos jotkut uskovat suhtautuvat homoihin negatiivisesti.

      • kommentti

        Ne naiset eivät kelvanneet niille koska nämä olivat heidän tuttujaan samasta kaupungista, vaan he yrittivät edelleen päästä niiden vieraiden kimppuun.

      • ettäsilleen
        kommentti kirjoitti:

        Ne naiset eivät kelvanneet niille koska nämä olivat heidän tuttujaan samasta kaupungista, vaan he yrittivät edelleen päästä niiden vieraiden kimppuun.

        Kyllä huomaa miten Raamattua yritetään pilkata kun ei anneta siihen linkkiä että voi käydä katsomassa miten siellä oikeasti lukee.

      • Lukijatar
        ettäsilleen kirjoitti:

        Kyllä huomaa miten Raamattua yritetään pilkata kun ei anneta siihen linkkiä että voi käydä katsomassa miten siellä oikeasti lukee.

        Kyllä minä ihan selvästi olen kirjoittanut, että tarina on Tuomarien kirjan 19.luvussa.
        Ja minä en pilkkaa mitään, minä luen kirjaa kannesta kanteen.

      • ihmiset-ovat-pahoja-
        Lukijatar kirjoitti:

        Kyllä minä ihan selvästi olen kirjoittanut, että tarina on Tuomarien kirjan 19.luvussa.
        Ja minä en pilkkaa mitään, minä luen kirjaa kannesta kanteen.

        ja se jatkuu:

        Kaikki israelilaiset Danista Beersebaan asti ja aina Gileadin maata myöten kokoontuivat yhtenä miehenä Herran eteen Mispaan. 2 Israelin päälliköt, kaikkien sukukuntien päämiehet, ja koko Jumalan kansa tulivat yhteiseen kokoukseen. Heitä oli siellä neljäsataatuhatta aseistettua miestä. 3 Benjaminilaiset saivat kuulla, että israelilaiset olivat kokoontuneet Mispaan.

        Israelilaiset kysyivät: "Kuinka tämä rikos tapahtui?" 4 Leeviläinen mies, jonka sivuvaimo oli tapettu, vastasi: "Minä menin sivuvaimoni kanssa Benjaminin Gibeaan yöksi, 5 mutta Gibean miehet yrittivät käydä kimppuuni ja piirittivät yöllä talon. He aikoivat tappaa minut ja tekivät väkivaltaa sivuvaimolleni, niin että hän kuoli. 6 Minä paloittelin hänen ruumiinsa ja lähetin kappaleet Israelin kaikkiin osiin sen törkeän ja pöyristyttävän teon vuoksi, jonka gibealaiset ovat Israelissa tehneet. 7 Te olette kaikki israelilaisia, joten sanokaa, mitä mieltä olette ja mitä olisi tehtävä."

        8 Kaikki nousivat yhtenä miehenä seisomaan ja sanoivat: "Kukaan meistä ei saa poistua teltalleen eikä lähteä kotiinsa. 9 Me teemme Gibealle näin: Heitämme arpaa 10 ja valitsemme Israelin kaikista heimoista kymmenen miestä sataa kohti, sata miestä tuhatta kohti ja tuhat miestä kymmentätuhatta kohti keräämään väellemme muonaa. Kaikki muut lähtevät benjaminilaisten Gibeaan kostamaan sen törkeän teon, jonka gibealaiset ovat Israelissa tehneet." 11 Israelilaiset päättivät yksimielisesti lähteä sotimaan Gibeaa vastaan.

        http://www.evl.fi/raamattu/1992/Tuom.20.html

      • niitä-sotia-oli
        ihmiset-ovat-pahoja- kirjoitti:

        Silloin oli sotia, ja aseina miekka tai joku muu sellainen, oli toisenlaista elämää kuin meillä on nykyisin.

      • envoihyväksyä

        "Ja loot tarjosi ilmeisen homoille miehille tyttäriään, jotta he eivät raiskaisi hänen veiraaksi tulleita enkeleitä. Sinä olet siis sitä mieltä, että enkelit olisi pitänyt ennemmin raiskata kuin tyttäret? Ok. Minun mielestäni ei kumpaakaan olisi pitänyt, mutta on tietyllä tavalla parempi olla antamatta vieraanasi olevia (mies) enkeleitä raiskattavaksi."

        Niin millä tavalla? Ne eivät luultavasti ole yhtä puolustuskyvyttömiä kuin naiset. Jumalan luomia ja taivaallista sotajoukkoa ja silleen. Ja missähän se Jumala hymisteli kun ei puuttunut tuohon tilanteeseen mitenkään? Miksi hän ei voinut lähettää niitä enkeleitä vaikka 20 niin ei olisi muutama tavallinen jamppa käynyt ahdistelemaan.

    • tiedoks

      Kaipa ne on haluttu tallettaa että heidän teoistaan voisimme lukea vielä tänäkin päivänä, Jumalahan on sodankin Jumala, ei pelkkä rakastava Jumala!

    • huom

      Huomasin valheesi:

      Tarina on Tuomarien kirjan 19 luvussa. Luin sen nyt uudestaan ja huomaan, että kyseessä ei ollut pappi, vaan eräs matkaava leeviläinen mies, joka sai yösijan erään vanhan miehen luota Gibean kaupungissa. Mutta kaupungin kelvottomat miehet sanoivat vanhalle miehelle: "Tuo tänne se mies, joka tuli taloosi, ryhtyäksemme häneen".

      Mutta mies ei suostunut, vaan antoi miehille tyttärensä ja vieraansa sivuvaimon, ja lupasi, että miehet saavat tehdä heille mitä haluavat, mutta hän ei voi antaa vieraalleen tapahtua pahaa.

      Valhe: Yövieras löysi sivuvaimonsa portailta, nosti hänet aasin selkään ja vei kotiinsa, jossa pilkkoi hänet luineen kaikkineen 12 kpleeksi ja lähetti ne kaikkialle Israelin alueelle. (tätä ei lue Raamatussa tässä tarinassa, outo poiminta sen takia...?)

      • Lukijatar

        Minä luen omaa vihkiraamattuani, jonka olen saanut v. 1956. Mitä raamattua itse luet?

      • Lukijatar

        "huom. Huomasin valheesi." - Missä vastauksesi viipyy?

        Haluaisin tarkennuksen, miksi sanot tekstiäni valheeksi. Mitä huomasit? Et kai vaan lue jotain lahkolaisten raamattua? Minun Raamatussani teksti on aivan selvästi suomen kielellä, ja tarkistin, että myös netissä julkaistussa Raamatussa tämä luvun 19 jakeet 29-30 ovat näkyvissä. Tarkistin myös v, 1992 Raamatusta, että jakeet ovat myös siinä.
        Ensin syytät minua valheesta, sitten et selitä sanallakaan, mihin perustat väitteesi.
        Minä odotan. En suostu siihen, että minua syytetään valehtelusta.

        Kirjoitukseni pointti oli kylläkin se, että VT ei arvosta naisia sen vertaa, että olisi ollut pahoillaan ja surrut viattoman naisen kohtaloa. Hänet heitettiin rikollisten käsiin, vaikka hän oli arvostetun ja suojeltavan vieraan sivuvaimo.

        Kauhistumme tämän päivän terroristien julmia toimia, mutta todettava on, että ihmiskunta on aina osannut tappaa ja silpoa oman lajinsa jäseniä.

      • 418

        "En suostu siihen, että minua syytetään valehtelusta."

        Tuohon saat pikimiten tottua jos jatkat raamatusta keskustelua...

    • löytyylinkistä

      Niin eräs fariseuksista pyysi häntä ruualle kanssaan; ja hän meni fariseuksen taloon ja asettui aterialle.
      Ja katso, siinä kaupungissa oli nainen, joka eli syntisesti; ja kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen talossa, toi hän alabasteripullon täynnä hajuvoidetta
      ja asettui hänen taakseen hänen jalkojensa kohdalle, itki ja rupesi kastelemaan hänen jalkojansa kyynelillään ja kuivasi ne päänsä hiuksilla ja suuteli hänen jalkojaan ja voiteli ne hajuvoiteella.

      Mutta kun fariseus, joka oli hänet kutsunut, sen näki, ajatteli hän mielessään näin: "Jos tämä olisi profeetta, tietäisi hän, mikä ja millainen tuo nainen on, joka häneen koskee: että hän on syntinen."
      Niin Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Simon, minulla on jotakin sanomista sinulle". Hän virkkoi: "Opettaja, sano". -

      "Lainanantajalla oli kaksi velallista; toinen oli velkaa viisisataa denaria, toinen viisikymmentä.
      Kun heillä ei ollut, millä maksaa, antoi hän molemmille velan anteeksi. Kumpi heistä siis rakastaa häntä enemmän?"

      Simon vastasi ja sanoi: "Minun mielestäni se, jolle hän antoi enemmän anteeksi". Hän sanoi hänelle: "Oikein sinä ratkaisit".

      Ja naiseen kääntyen hän sanoi Simonille: "Näetkö tämän naisen? Minä tulin sinun taloosi; et sinä antanut vettä minun jaloilleni, mutta tämä kasteli kyynelillään minun jalkani ja kuivasi ne hiuksillaan.

      Et sinä antanut minulle suudelmaa, mutta tämä ei ole lakannut suutelemasta minun jalkojani siitä asti, kuin tulin sisään.

      Et sinä voidellut öljyllä minun päätäni, mutta tämä voiteli hajuvoiteella minun jalkani.

      Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän."

      Sitten hän sanoi naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut".

      Niin ateriakumppanit rupesivat ajattelemaan mielessänsä: "Kuka tämä on, joka synnitkin anteeksi antaa?"
      Mutta hän sanoi naiselle: "Sinun uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".

      http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Luuk.7.html

    • katsolinkistä

      Kun Jeesus palasi, oli kansa häntä vastassa; sillä kaikki odottivat häntä.
      Ja katso, silloin tuli mies, nimeltä Jairus, joka oli synagoogan esimies. Ja hän lankesi Jeesuksen jalkojen juureen ja pyysi häntä tulemaan kotiinsa,
      sillä hänellä oli tytär, ainoa lapsi, noin kaksitoistavuotias, ja se oli kuolemaisillaan. Mutta hänen sinne mennessään väentungos ahdisti häntä.

      Ja siellä oli nainen, joka kaksitoista vuotta oli sairastanut verenjuoksua ja lääkäreille kuluttanut kaiken omaisuutensa, eikä kukaan ollut voinut häntä parantaa.
      Tämä lähestyi takaapäin ja kosketti hänen vaippansa tupsua, ja heti hänen verenjuoksunsa asettui.
      Ja Jeesus sanoi: "Kuka minuun koski?"

      Mutta kun kaikki kielsivät, sanoi Pietari ja ne, jotka olivat hänen kanssaan: "Mestari, väentungos ahdistaa ja pusertaa sinua".

      Mutta Jeesus sanoi: "Joku minuun koski; sillä minä tunsin, että voimaa lähti minusta".
      Kun nainen näki, ettei hän pysynyt salassa, tuli hän vavisten, lankesi hänen eteensä ja ilmoitti kaiken kansan kuullen, mistä syystä hän oli koskenut häneen ja kuinka hän oli kohta tullut terveeksi.

      Niin hän sanoi hänelle: "Tyttäreni, uskosi on sinut pelastanut; mene rauhaan".

      Hänen vielä puhuessaan tuli joku synagoogan esimiehen kotoa ja sanoi: "Tyttäresi on kuollut; älä enää opettajaa vaivaa".

      Mutta sen kuultuaan Jeesus sanoi hänelle: "Älä pelkää; usko ainoastaan, niin hän paranee".

      Ja kun hän tuli taloon, ei hän sallinut kenenkään muun käydä sisälle kanssaan kuin Pietarin ja Johanneksen ja Jaakobin sekä lapsen isän ja äidin.
      Ja kaikki itkivät ja vaikeroivat tyttöä. Mutta Jeesus sanoi: "Älkää itkekö, sillä hän ei ole kuollut, vaan nukkuu".
      Niin he nauroivat häntä, tietäen tytön kuolleeksi.

      Mutta hän tarttui hänen käteensä ja huusi sanoen: "Lapsi, nouse!"
      Niin hänen henkensä palasi, ja hän nousi heti ylös; ja Jeesus käski antaa hänelle syötävää.
      Ja hänen vanhempansa hämmästyivät; mutta Jeesus kielsi heitä kenellekään sanomasta, mitä oli tapahtunut.

      http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Luuk.8.html

      • tässähetkessä

        Ja tapahtui, kun hän oli yksinäisessä paikassa rukoilemassa ja hänen opetuslapsensa olivat hänen kanssaan, että hän kysyi heiltä ja sanoi: "Kenen kansa sanoo minun olevan?"
        19. He vastasivat sanoen: "Johannes Kastajan, mutta toiset Eliaan, toiset taas sanovat, että joku vanhoista profeetoista on noussut ylös".
        20. Niin hän sanoi heille: "Kenenkä te sanotte minun olevan?" Pietari vastasi ja sanoi: "Sinä olet Jumalan Kristus".
        21. Niin hän vakavasti varoittaen kielsi heitä kenellekään tästä puhumasta
        22. ja sanoi: "Ihmisen Pojan pitää kärsimän paljon ja joutuman vanhinten ja ylipappien ja kirjanoppineiden hyljittäväksi ja tuleman tapetuksi ja kolmantena päivänä nouseman ylös".
        23. Ja hän sanoi kaikille: "Jos joku tahtoo minun perässäni kulkea, hän kieltäköön itsensä ja ottakoon joka päivä ristinsä ja seuratkoon minua.
        24. Sillä joka tahtoo pelastaa elämänsä, hän kadottaa sen, mutta joka kadottaa elämänsä minun tähteni, hän pelastaa sen.
        25. Sillä mitä se hyödyttää ihmistä, vaikka hän voittaisi omaksensa koko maailman, mutta saattaisi itsensä kadotukseen tai turmioon?
        26. Sillä joka häpeää minua ja minun sanojani, sitä Ihmisen Poika on häpeävä, kun hän tulee omassa ja Isänsä ja pyhäin enkelien kirkkaudessa.

        http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Luuk.9.html

    • viisaatvastaukset

      Niinpä minäkin sanon teille: anokaa, niin teille annetaan; etsikää, niin te löydätte; kolkuttakaa, niin teille avataan.
      10. Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
      11. Ja kuka teistä on se isä, joka poikansa häneltä pyytäessä kalaa antaa hänelle kalan sijasta käärmeen,
      12. taikka joka hänen pyytäessään munaa antaa hänelle skorpionin?
      13. Jos siis te, jotka olette pahoja, osaatte antaa lapsillenne hyviä lahjoja, kuinka paljoa ennemmin taivaallinen Isä antaa Pyhän Hengen niille, jotka sitä häneltä anovat!"
      14. Ja hän ajoi ulos riivaajan, ja se oli mykkä; ja kun riivaaja oli lähtenyt, niin tapahtui, että mykkä mies puhui; ja kansa ihmetteli.
      15. Mutta muutamat heistä sanoivat: "Beelsebulin, riivaajain päämiehen, voimalla hän ajaa ulos riivaajia".
      16. Toiset taas kiusasivat häntä ja pyysivät häneltä merkkiä taivaasta.
      17. Mutta hän tiesi heidän ajatuksensa ja sanoi heille: "Jokainen valtakunta, joka riitautuu itsensä kanssa, joutuu autioksi, ja talo kaatuu talon päälle.
      18. Jos nyt saatanakin on riitautunut itsensä kanssa, kuinka hänen valtakuntansa pysyy pystyssä? Tehän sanotte minun Beelsebulin voimalla ajavan ulos riivaajia.
      19. Mutta jos minä Beelsebulin voimalla ajan ulos riivaajia, kenenkä voimalla sitten teidän lapsenne ajavat niitä ulos? Sentähden he tulevat olemaan teidän tuomarinne.
      20. Mutta jos minä Jumalan sormella ajan ulos riivaajia, niin onhan Jumalan valtakunta tullut teidän tykönne.
      21. Kun väkevä aseellisena vartioitsee kartanoaan, on hänen omaisuutensa turvassa.
      22. Mutta kun häntä väkevämpi karkaa hänen päällensä ja voittaa hänet, ottaa hän häneltä kaikki aseet, joihin hän luotti, ja jakaa häneltä riistämänsä saaliin.
      23. Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan, ja joka ei minun kanssani kokoa, se hajottaa.
      24. Kun saastainen henki lähtee ihmisestä, kuljeksii se autioita paikkoja ja etsii lepoa; ja kun ei löydä, sanoo se: 'Minä palaan huoneeseeni, josta lähdin'.
      25. Ja kun se tulee, tapaa se sen lakaistuna ja kaunistettuna.
      26. Silloin se menee ja ottaa mukaansa seitsemän muuta henkeä, pahempaa kuin se itse, ja ne tulevat sisään ja asuvat siellä. Ja sen ihmisen viimeiset tulevat pahemmiksi kuin ensimmäiset."
      27. Niin hänen tätä puhuessaan eräs nainen kansanjoukosta korotti äänensä ja sanoi hänelle: "Autuas on se kohtu, joka on kantanut sinut, ja ne rinnat, joita olet imenyt".
      28. Mutta hän sanoi: "Niin, autuaat ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja sitä noudattavat".

      http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Luuk.11.html

      • Lukijatar

        "Joka ei ole minun kanssani, se on minua vastaan"

        Tämä periaate on tehnyt hirvittävää tuhoa vuosisatoja, koska se antaa jokaiselle oikeuden olla parempi kuin erimielinen lähimmäinen. Se on tukenut taistelevia sotajoukkoja, se on antanut voimaa poliittisille näkemyksille, hallitsijoille, erilaisille uskonnoille, kasvattajille, opettajille....

        Ihmiselle on annettu järki ja tunteet, mutta vallanpitäjät ovat koko ihmiskunnan historian ajan yrittäneet hillitä ja hallita toisten ajatuksia ja tunteita säännöin ja kielloin, väkivaltaisesti ja alistaen.

      • 2020

        Huomionarvoinen asia.

    • älkää_sotkeko

      Aloitus käsittelee vanhan testamentin väkivaltaa. Tähän ei pidä sekoitaa otteita toisesta kirjasta vaan avata sille oma ketju. Tietysti takana on se, että sekoitetaan asiat keskenään. Uusi Testamentti ei kerro juutalaisten ankarasta, pitkävihaisesta koston jumalasta joka rankaisee ihmisiä kolmanteen ja neljänteen polveen ja käskee tappamaan valloitetun kaupungin naiset, lapset, vanhukset ja kaikki eläimet viimeiseen asti. Eri jumala vaikka nimi ei vaihdu.

      • Lukijatar

        Kiitos, ajattelen ihan samaa. Ei haluta tuoda esiin omia ajatuksia, vaan päin vastoin tehdä ketju niin epäluettavaksi, että punainen lanka katoaa.
        Jos aloituksessani jo sanon, että luen parhaillani Raamattua kannesta kanteen, ei todellakaan ole tarpeen jäljentää VT:ia tällä palstalla luettavaksi. Jokainen voi lukea sitä itse vaikka netin omilta sivuilta.

        Koska UT pohjautuu VTestamenttiin, katson, että minun pitää lukea se voidakseni ymmärtää UT:n sanoman. En vain jaksa hyväksyä naiia alistavaa uskontoa, koska se on aiheuttanut niin paljon epäoikeudenmukaista kohtelua kautta maailman. Yritän ymmärtää, että kirjoitusten syntyaikoina koko maailmanjärjestys oli toinen, mutta ihmisluonto on kuitenkin ollut hamasta Aatamista alkaen samanlainen:
        "En se minä ollut, se oli Eeva!"

    • Raamattu on yksi ristiriitaisimoia teokisa joita osa ihmiskunnasta seuraa.

      Usein kuulee kristittyjen sanovan, että uutta testamenttia pitää seurata ja unohtaa vanha testamentti.

      No miksi kristittyjen pyhässä kirjassa sitten ylipäätään on vanha testamentti?

      Raamatusta en minä ainakaan ole löytänyt yhtään vastausta. Uusi testamentti sisältää vain muutaman erilaisen version Jeesuksen elämästä ja yhden lähetyssaarnaajan mielipiteitä.

      Mutta mitään mihin todella nojata uskonsa en löydä sieltä.

      Ja mitä siihen rauhan ja lähimmäisen rakkauden uskontoon tulee niin siitäkään en löydä mitään viitettä uudesta testamentistakaan.

      Uuudessa testamentissahan Jeesus sanoo nimenomaan tulleensa tuomaan rauhan sijasta miekan. Toisessa kohdassa hän kertoo tulleensa vain Israelin kansa kadonneiden lampaiden (ilmeisesti Juutalaisten takia). Muita kansoja luonnehditaan koiriksi jotka saavat nuolla leivänmruja isäntänsä pöydän alta.

      Minä en ole koira, joka nuolee leivänmruja isännän pöydän alta! Siksi en ole kristitty vaan kunnioita meidän Suomalaisten ikivanhoja Jumalia.

      • eipahalle

        Vanha testamentti osoittaa Jumalan suuruuden erityisesti kaikki voipaisuuden ja tietämyksen ennalta. (profetiat)
        Toisekseen se osoittaa Jumalan armollisuuden ihmistä kohtaan kun ihminen tekee sen mikä on mieluista Jumalalle.
        Kolmanneksi luettuasi et voi kuin hämmästellä miten profeetat tiesivät esim. Jeesuksen maallisen vaelluksen historiallisen toiminnan.
        Erityisesti se opettaa miten kelvoton ihminen on ollut luonnoltaan johon Jumala on puuttunut ojentaessaan yksilöä tai koko kansakuntia oikeaan suuntaan.
        Meidän tulisi myös tarkata niitä ennustuksia jotka eivät ole vielä toteutuneet.
        Ymmärretään että kaikki paha on ihmisien tekemää johon Jumalalla on omat ratkaisunsa ollut ja tulee olemaan. Ihmisen osa on tehdä oikein siten oikein mikä on Jumalan tahto ei oma tahto tehdä mikä mieluista on.
        Voinemme todeta että sen ansaitsee minkä on tienannut eli jokainen on palkkansa ansainnut. Ihminen on siis syyllinen muita ei ole oikeuteen demonien lisäksi kutsuttu vastaamaan teoistaan.

      • heikkohenki
        eipahalle kirjoitti:

        Jos juutalaiset on Jumalan valittu kansa ja tälle kansalle tapahtuu mitä kävi II maailmansodassa niin kovin surkean heikko on tämä Herra. Kannattaisi vaihtaa ja alkaa seuraamaan sellaista Jumalaa joka pystyy suojelemaan kansaansa eikä pelkästään lupaa sitä. Kuulostaa ihan nykypoliitikkojen touhulta. Paljon lupaa mutta siinä kaikki.

      • kun-et-vaan-ymmärrä
        heikkohenki kirjoitti:

        Jos juutalaiset on Jumalan valittu kansa ja tälle kansalle tapahtuu mitä kävi II maailmansodassa niin kovin surkean heikko on tämä Herra. Kannattaisi vaihtaa ja alkaa seuraamaan sellaista Jumalaa joka pystyy suojelemaan kansaansa eikä pelkästään lupaa sitä. Kuulostaa ihan nykypoliitikkojen touhulta. Paljon lupaa mutta siinä kaikki.

        Ei kun et vaan ymmärrä, miksi pitäisi seurata jotain outoa "jumalaa" josta ei mitään tiedä ja joka ei rakasta ihmistä? Siinä ei ole mitään järkeä.

      • pieni-lisäys
        kun-et-vaan-ymmärrä kirjoitti:

        Ei kun et vaan ymmärrä, miksi pitäisi seurata jotain outoa "jumalaa" josta ei mitään tiedä ja joka ei rakasta ihmistä? Siinä ei ole mitään järkeä.

        Jumala on viisas, kaikelle on syynsä, ihminen on luotu, aivotkin ymmärtävät rajallisesti ja ihminen on siis heikko.

      • näinsemenee
        eipahalle kirjoitti:

        Vanha testamentti osoittaa Jumalan suuruuden erityisesti kaikki voipaisuuden ja tietämyksen ennalta. (profetiat)
        Toisekseen se osoittaa Jumalan armollisuuden ihmistä kohtaan kun ihminen tekee sen mikä on mieluista Jumalalle.
        Kolmanneksi luettuasi et voi kuin hämmästellä miten profeetat tiesivät esim. Jeesuksen maallisen vaelluksen historiallisen toiminnan.
        Erityisesti se opettaa miten kelvoton ihminen on ollut luonnoltaan johon Jumala on puuttunut ojentaessaan yksilöä tai koko kansakuntia oikeaan suuntaan.
        Meidän tulisi myös tarkata niitä ennustuksia jotka eivät ole vielä toteutuneet.
        Ymmärretään että kaikki paha on ihmisien tekemää johon Jumalalla on omat ratkaisunsa ollut ja tulee olemaan. Ihmisen osa on tehdä oikein siten oikein mikä on Jumalan tahto ei oma tahto tehdä mikä mieluista on.
        Voinemme todeta että sen ansaitsee minkä on tienannut eli jokainen on palkkansa ansainnut. Ihminen on siis syyllinen muita ei ole oikeuteen demonien lisäksi kutsuttu vastaamaan teoistaan.

        1. Minulle se osoita kaikkivoipaisuutta ja tietämystä mitenkään, että kykenee hallitsemaan ihmisryhmiä ainoastaan tappamalla. Sehän on alimman tason alkeellisinta diktatuuria.

        2. Eli osoittaa miten Jumala kiristää ihmisiä?

        3. Mitä tarkoittaa "Jeesuksen maallisen vaelluksen historiallinen toiminta"? Jos Raamatun ennustuksista jotain voi sanoa, niin ne ovat mallia: "tulee tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin kunhan riittävän kauan odottaa". Kukaan ei voi todistaa ennustuksen täyttymättömyyttä, koska kukaan ei elä ikuisesti. Tietysti sattumanvaraisissa "toteutumisissa" auttaa se että ennustukset ovat ylimalkaisia ja monitulkintaisia.

      • eipahalle

        näinsemenee.
        Minusta Raamattu profetioineen avautuu jälkikäteen historiallisessa ajassa että kaikki on tapahtuneet siten kuin profeetat ovat tietonsa julkituoneet Jumalan ilmoituksina.
        Jeesuksen maallisen vaelluksen historia selviää siltä ajalta kun Hän syntyi ihmiseksi ja erityisesti viimeisinä kolmena vuotena hänen elämässään tehdessään opetustyötä jotka monesti käytännössä olivat ihmeitä johon ei ihmiset pysty. Apostolit tekivät myös ihmeitä mutta eivät siinä määrin eikä sen vertaisia kuin Jeesus. Pidän historiallisena tosiasiana Jeesuksen elämää maanpäällä joka ilmenee Raamatun kertomuksina ja muun historia kertomuksina mitä oli tapahtunut.
        Ei Jumala ketään kiristä päin vastoin Jumala haluaa että ihmiset oppisivat elämään toistensa kanssa sulassa sovussa ja rakkaudessa, että myös uskoisivat ja toteuttaisivat Jumalan lapsina sen mikä Hänelle on mieluista että pelastuisi. Jumala siis lupaa jokaiselle kaiken ihanuuden ajattomasti eteen päin vaatimuksena vain elää sitä rakkauden täyttämää elämää oman tahtonsa valinnan mukaan. Itsellä on siis valinta.
        Kerrotko miten kongreettisesti Jumala on kohdellut sinua huonosti vai narrasitko.

    • ajantasalle

      Totta on että EU on suuri tekijä maapallolla mutta suurin osa sen asukkaista kumartaa pienen aasialaisen paimentolaiskansan muinaista kummajaista. Todella outoa! Pitäisi viimein tulla tällä vuosituhannelle tässäkin asiassa. Uskonto, joka käskee tappaa on pahasta. Islamissa sen näkee parhaiten vielä nykyäänkin.

      • ei-mene-noin

        Kukaan ei kumartele mitään kummajaista, mielikuvitustasiko?

    • Lukijatar

      "eipahalle" sanoo, että ihminen on palkkansa ansainnut ja saa sen mikä hänelle kuuluu.
      Minä kysyn, maksaako naissukupuoli yhä esiäiti Eevan synnistä, sekö on se palkka, jonka naiset ovat ansainneet? Sanon naissukupuolen edustajana, että onpas sovinistinen ajatus.
      Minä luen uskonnon perustana olevaa kirjaa, eikä siinä juuri lainkaan mainita naisia.
      VT:n aikana oli ilmeistä, että moniavioisuus oli voimassa, en siis kritisoi sitä, koska elämä kaikin puolin muutenkin erilainen kuin tuhansia vuosia myöhemmin.
      Suomen kielessä "ihminen" on neutraali sana. Sen ansiosta on naisillekin helpompi antaa ihmisarvo, mutta monissa kielissä ihmistä vastaa mm. sana "man", eli mies. Syy ja seuraus?

      • järjestys-meni-näin

        Ensin luotiin mies mutta koska Jumala näki ettei tämän ollut hyvä yksin, hän teki tälle naisen seuraksi.

      • Lukijatar

        Oletko löytänyt luomiskertomuksesta miehelle luvan sortaa sitä seuraneitiä?

      • eipahalle

        Lukijatar
        En minä puhunut naisista vaan sinä puhuit joten erehdyit ilmeisesti puheissasi mutta ei se mitään sillä tunteet voivat johtaa helposti harhaan.
        Nyt puhun naisista. Raamatussa lukee siten ,että synnytyksen ja uskossa oleva nainen voi pelastaa ei uskossa olevan miehensä. Huom , kirjoitus muistin varainen.
        Voiko tämän enempää enää ihmistä arvostaa kuin esimerkissäni. Et ollut varmaan tätä kohtaa vielä lukenut.
        Esittäisin että ei tehdä asioista eri sukupuolten välisiä riitoja koska se ei edistä Raamatun opetuksien tulkintaa sillä Jokainen ihminen on Jumalalle tärkeä.
        Olethan huomannut myös mitä Jeesus sanoi avioliitosta.

    • ihmettelen

      En ymmärrä miksi nainen on mukana järjestelmässä joka alistaa naista. Yhtä lailla juutalaisuus, kristinusko ja islam tekevät tätä. Jos olisin nainen niin pysyisin kaukana näistä porukoista. Ehkä naiset ovat jo sopeutuneet tähän vuosituhansien alistamiseen. Ihmettelen!

      • ei-mene-ihan-noinkaan

        Minua ei ole alistanut kukaan eikä tule alistamaankaan, olet väärässä.

    • tämä-on-arvioni

      Sinuna taitaisin aloittaa Uudesta Testamentista ja kun ymmärrät sen niin voit aloittaa Vanhasta...! Ei pahalla...!

    • uusmies_

      Siis Vanha Testamentti ei ole kristinuskoa. Se on totta. Se on juutalaisten pyhä kirja. Jostain käsittämättömästä syystä se on otettu mukaan kristinuskon pyhään kirjaan. Miksi!

      • eipahalle

        uusmies
        Siksi kun Jumala on tuonut tiettäväksi alusta alkaen kättensä työt (luomisen).
        Siksi koska Jumala on tuonut alusta alkaen Jumaluutensa kaikkien tietoon maailmassa käyttäen siinä välikätenä Israelin kansaa .
        Vanhatestamentti tuo julki ihmisten pahuuden ja miten Jumala on pahuuteen suhtautunut että hyvyyteen.
        Selkeästi Raamattu opettaa mikä on ihmisen osa ja miten ihmisen tulisi elää oman tahtonsa varassa ja uskossa.
        Kantavana voimana on rakkaus kaikkeen Jumalan luomaan ihmisiin,eläimiin ja luontoon.
        Mistä ihminen vastaisi itse jos ei ole lakia. YMS.

    • lahkoja_piisaa

      Siksi, että kristinusko on vain juutalaisuuden yksi lahko.

      • eipahalle

        lahkoja-piisaa
        Oletko huomannut että kaikilla on sama Jumala riippumatta siitä mikä Kristitty kirkko on tai kristitty lahko. Lisäksi Islamin uskossa uskotaan Aabrahamin ,Iisakin ja Jaakopin jumalaan.
        Lahko sana ei ole se oleellinen sana vaan Jumala jonka Raamattu ilmoittaa. Kirkkojen kesken on eri näkökulmia joista on hyvä ekumeenista keskustelua jatkaa ja kuunnella mitä muilla on kerrottavaa.
        Osoittaako tämä jatkuva näkökulmien viilaaminen sen että ihmiset ovat niin erilaisia monella tapaa ja meiltä puuttuu riittävä viisaus käsittää Jumalan tarkoitusperät yhteisesti.
        On siis hyvä jatkaa keskustelua rakentavassa hengessä.
        Apostoli Paavali piti erilaisia käsityksiä rikkaana samoin kuin ihmisissä on eri jäseniä ne erilaisuudet muodostavat kokonaisuuden.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      377
      3608
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      198
      1720
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      66
      1347
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      148
      1224
    5. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      873
    6. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      164
      865
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      56
      833
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      830
    9. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      819
    10. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      46
      792
    Aihe