minkärotuinen koira minulle?

miettivä2

ei vielä ajankohtaista, mutta kumminkin, mitkähän rodut minulle sopisi ? Tarkoitus muuttaa kohta himasta pois, varmaan kerrostaloon ja aika varmasti koiran hankin, nytkin meillä kotona koira joten ilman on vaikea elää kun on makuun päässyt. Kriteereitä on lyhyt tai puolipitkä karva, jota tarvitsee harjata silloin tällöin, eikä irtoa suuria tupppoja sinne tänne. Koon puolesta tahdon keskikokoisen/isohkon koiran, eikä saisi olla herkkähaukkuinen, tottakai koulutus tulee päälle mutta jotkut rodut vaan on hiljasempia ja jotkut herkkä haukkusempia kuin toiset.
Ei saisi myöskään olla hyperaktiivnen, mielummin rauhallisemman puoleinen rotu, jolla ei pää hajoa jos joutuu joku päivä olla enemmän sisällä jos itse olen vaikka kipeä. Tottakai muuten lenkille pääsee ja leikkimään. Vielä en tiedä koulun tai töiden osaa tulevaisuudessa mutta kyllä jonkun verran joutuisi olemaan yksin päivän aikana. (Pentuaika tottakai eriasia, silloin ulkoillaan enemmän ym.)
Terveys on asia joka on minulle tärkeä, joten rodun on oltava perusterve, ilman kymmeniä periytyviä sairauksia ja koiran elämää vaikeuttavia ulkonäöllisiä ongelmia.
kiva jos jaksatte auttaa :)

8

63

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yliopistossa opiskeleva

      Älä ota koiraa kerrostaloon, varsinkaan pieneen. Pieni tila haittaa koiraa ja koira haittaa lähellä asuvia yksilöitä haukkumisella, karvoillaan ja hajullaan. Asun itse yksiössä ja alakerrassa on keskikokoinen koira joka haukkuu ja jopa murisee aina kun joku kävelee käytävässä ja siellä kävellään jopa keskellä yötä kun täällä on paljon opiskelijoita. Sitten kun menen käytävään alan heti aivastella allergiani takia ja koiran haju on hirveä hississä. Ole siis kiltti äläkä tee sitä.

      • 5+21

        Voi voi dog hateria. Se että sinua haittaa koirien koko olemassaolo, on vaan sairasta. Normaalia ihmistä ei haittaa naapurin koira, jos koira osaa käyttäytyä, eli ei siis hauku räksytä. Karvat ja "haju" ei haittaa KETÄÄN, paitsi sinua.
        Eikä se hissi koiralle lemua, ellei koira asu siellä ja vietä päivänsä siellä. Kuvittelet vaan, koska vihaat koiria, niin pitäähän kaikkien pahojen hajujen ym. huonojen juttujen aina liittyä koiriin ja olla peräisin koirista.
        Taas tuollaista säälittävää mussutusta, nyyh nyyh minäminä. Kukaan ei saa ottaa koiria koska minäminä pelkään.
        Ps. muuta allergiataloon, jos on muka noin paha, hahah tuskinpa!


      • 7+5

        Jaha koiravihaaja taas herännyt viikonloppukoomastaan.

        Ap:lle: siitä vaan koiraa ystäväksi hankkimaan, yks hyvä kerrostalorotu vois olla basenji joka on (dh:llekin tiedoksi) hajuton ja siisti koira, nartuilla juoksutkin harvemmin kuin muilla roduilla, ja lisäksi koira joka ei osaa haukkua ollenkaan. Juttelee jodlaamalla. Kissamainen koira, putsaa itseään huolellisesti. Esim sisäsiisteysopetus voi olla helpompaa kuin muilla koska rotu luonnostaan siisti eli kotia ei sotketa. Huonona puolena itsepäisyys ja huono motivoitavuus eli miellyttämisenhalua ei juuri ole, sekä riistaviettiä on jonkin verran eli vapaanapito voi olla sellainen joka ei onnistu.

        Koko on aika pieni mutta lyhyt karva. Suht terve rotu.

        Tässä yksi idea jos haluaa vähän jotain erilaista :)


    • eurasier?

      AP:lle suosittelen tekemään vaikka parit rotutestit, joilla pääsee vähän makuun sopivista roduista.
      Haetko mitään paimenkoiratyyppistä? Vai saako olla vähän itsenäisempi? Millainen koulutettavuus? En näkisi paimenkoiraa parhaimmaksi, sillä se vaatii omistajalta paljon aikaa. Vähän itsenäisempi rotu voisi sopia.

      Ihan ensimmäisenä tuli mieleen oma suosikkirotuni, eurasier. Ainut vaan, että se on melkoinen karvakamu, mutta ei sitä joka päivä tarvitse puunata sentään. Mutta karvanlähtöaikana kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa...! http://www.eurasierkerho.fi/img/nukan_alterego.jpg
      Kokoluokka olisi myös oikea. Eurasierit eivät ole herkkähaukkuisia, joskus jopa tuntuu ettei tämä rotu osaa haukkuakaan. Itsenäinen koira, ei vaadi kokoajan huomiota ja seuraa. Kuitenkin koulutettavuudeltaan hyvä, vähän jääräpäisiä, mutta miellyttämisenhalua löytyy.

      Perusterve koira, samoja vaivoja mitä kaikilla koirilla. Rotu noudattaa pevisaa, ja vanhempien tulee olla aina terveystutkittuja vähintään lonkkien ja silmien osalta. Jalostuskoirilta suositellaan myös tutkimaan kilpirauhasen ja haiman vajaatoiminta.

      • miettivä2

        kiitos vastauksista! basenjista olen itseasiassa lueskellut ja olisi oiva vaihtoehto. myös englanninvinttikoira olisi yksi vaihtoehto.. eurasierista olen jotain lueskellut, mutta tosiaan nin karvanen kaveri että pelottaa :D minulla on lievää herkkyyttä karvoille, sen takia ei saisi karvoja leijjailla jokapuolella. ja paimenkoiria en ole hirveästi katsellut, juurikin aktiivisuuden takia.
        itsenäisempää koiraa haeskelen, enkä juurikan ole kiinnostunut harrastaman mitään muuta kuin lenkkeilyä ja perus tottelevaisuus koulutusta harjoittelemaan, että jos siihen koira kykenee niin hyvä.
        mittenköhän nuo basenjit tulee riistaviettinsä kanssa toimeen kissojen kanssa? voi olla että kotoa muuttaisi pari kissaa mukaan, jos kämpän koko siis sallii, niin tottuisivatkohan kun pienestä pitäen opettaa olemaan jahtaamatta?


    • miettivä2

      hmm enenmmän basenjia opiskelin nyt niin ei ehkä aivan meikäläisen koira kumminkaan. olisi kiva jos koiralla olisi edes jonkunlaista miellyttämishalua, ja tuo metsästysvietti on kyllä ongelma koska silloin koira ei pääsisi ikinä vapaaksi.täällä meilläpäin kun ei ole koirapuistoja.
      toisaalta myös kiharakarvaista koiraa voisi harkita, kun niistäkään ei karvaa lähde, pitäisi vaan trimmailla sitten. mummollani on lagotto romagnolo, tälläistä voisin myös harkita, mutta tuntuu olevan rodussa yleistä sellainen arkuus ja varautuneisuus, mitä nyt olen kokemuksia lueskellut ja tuota mummon koiraa seuraillut...

    • fdsfsfd

      Ekana tulee Eurasier mieleen, eivät hauku turhia, koulutettavuudeltaan ok, sopii myös ekaksi koiraksi ja ei ole hirveä häslä eri vähemmälläkin liikunnalla pääsee ja turkki on näöstään huolimatta suht helppo, yleensä riittää vain kerran viikossa kun harjaa, karvanlähtöaikaan enemmän.

      Toisena tulee whippet, keskikokoinen, helppohoitoinen turkki, päivittäin päästät koirapuistoon juoksemaan, eivät vaadi paljon, eivät hauku paljon jne. tosin eroahdistukseen näillä on taipumista ja yksinoloon pitää opettaa hyvin ja talvella kaipaavat vaatetusta

      Mutta jokainen koira tarvitsee liikuntaa ja aktivointia ainakin sen 1 tuntia päivässä, mieluiten ainakin 2 rodusta riippuen enemmänkin, jotkut voivat toki tyytyä vähempäänkin ja siihen pitää jaksaa varata aikaa kunnolla siihen rotuun panostamiseen, että vaikka joku mainitsisikin täällä jonkun rodun johon kiinnostut silti kunnolla tutustu siihen rotuun ja kysele kasvattajilta asioita siitä/lue rotuyhdistyksen ja omistajien kokemuksia.

    • Xdogg

      bordeauxindoggi hyvin hyvin rauhallinen rotu, ei tarvitse älyttömästi energiankulutusta tai hikilenkkejä, vain seuraa. helppo hoitoinen turkki ja muutenkin siisti, lukkunottamatta kovaa kuolaamista. :) joidenkin mielestä pelottavan näköinen ulkonakö, ´mutta on aivan päinvastoin erittäin lempeä seurakoira joka varmasti tulee toimeen kaikkien kanssa. ehdottomasti kannastaa tutustua rotuun lisää! :)

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5248
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3407
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1542
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      186
      1410
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1056
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      968
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      887
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      826
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      769
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      768
    Aihe