Tällaistakin on ilmassa

hyvin vahvasti.

On ollut lehdessä (järviseuden sanomat ) .. sellaistakin kirjoitusta että tänne Lappajärvelle olisi jotenkin vaikiaa rakentaa järven rannoille rivitaloja ? Mielestäni asia on niinkin että riippuu mihin verrataan. Onhan rannan läheisyyteen rakentaminen lupamenettelyjen kannalta hieman ongelmallista , mutta ei mahdotonta. Kyseisestä lehdestä luin että rakennuttajan mielestä Kauhavalle vastaavanlaisen rakentamiseen olisi lupa tullut parissa viikossa . Mutta eihän Kauhavalla ole suurta järveä ? Yhtä kaikki. Kuinkahan kauan olisi vienyt rakennusluvan saanti jos joku Lappajärveläinen rakennuttaisi rivitalon Kauhavan perinnemaisemaan. Perinnemaisemalla tarkoitetaan viljely lakeutta jossa ei rakennukset pökkää silimään. Olisikohan rakennuslupa tullut ihan parissa viikossa ? Eppäilen.

2

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ranta-asukas

      Asumme Lappajärven rannalla. Ostimme rantatontin 1983. Silloin piti hakea poikkeuslupaa, kun ei ollut voimassa olevaa yleiskaavaa. Kaavalla määritellään paikat, minne voi rakentaa. Kahteen kerrokseen ei saa rakentaa (tarkoittaa sitä, että samalla tontilla on jo rannemmalla aikaisempi rakennus), eikä rannan suojavyöhykkeelle saa rakentaa ilman poikkeuslupaa. Rannassa on 0,2 kerroin rakentamisalalle ja ylempänä 0,6. Jos rannassa olisi ennastaan sauna ja pukuhuone/oleskelutila ja haluaisi rakentaa isomman rakennuksen tilalle, ei pinta-ala saisi ylittää sitä, mitä entinen ja veranta mukaanlukien on. Silloin ei tarvitse hakea poikkeuslupaa.

    • timpuriko

      Vaikeaa! no ei todellakaan. Perkeleen kallista vaan. Mitä ihmettä pyydetään tontista kolminkertainen hinta. Paskaista vettä ja pinta laskee kokoajan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1224
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1056
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      1005
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      997
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      900
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      754
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      690
    Aihe