Työvoimatoimiston tätien arviot

fsdfsdfsdfsdfsd

Katsokaas kun kävin työkkärissä kutsuttuna. No, täti siinä selitti jotain. No, sitten se rupes kaivelemaan tiedostoja kohdaltani vuodelta 2004 !!!!!!!!!!! Vuodelta 2004!!!!!

Sinne oli toisen paikkakunnan ammatinvalinnanohjaaja merkinnyt tekstin "ei jatkanut" ammatinvalinnassa. Täti se nyt sen 2004 tekstin luki sieltä ääneen. Minä ensinnäkin olin ihan että missähän toi oli tapahtunut. Sitten vähän palasi mieleen. Mutta nyt kun vielä kotona sitä funtsin, niin tuli mieleen koko tilanne mikä se oli. Täti siis nyt esitti asian niin, että olin sen aiheetta keskeyttänyt!!!! Esitti asian sillä tavalla!
No, tilanne oli se, että kävin ajanvarausajalla, keskustelu ammatinvalinnanohjaajan kanssa päättyi siihen että hänen mielestään kannatti ja voin jatkaa entisen ammattialan töiden hakemista. Ja sitten se ämmä, psykologi, oli kirjannut sinne vaan että ei jatka! Ja nyt akka rupeaa vääntämään tietäen tämän tilanteen mukamas, että joo, et ole jatkanut. Mut siis!

Siinä sen näette, että olis tarpeen kirjailla vähän tarkemmin. Olis tarpeen tosiaan, jos ruvetaan 2004 vuodelta kaivelemaan tietoja esiin ikään kuin olisi akka itse ollut paikalla.

ja toinen juttu oli se, että olin käynyt äskettäin lyhytkurssina iltakurssina omalla rahalla kurssin, joka kesti muutaman kuukauden mutta tunteja ja koulua oli vain pari tuntia yhtenä iltana viikossa. Siis muutaman kuukauden aikana noin 40 tuntia. Niin nyt se akka tänään kävi veivaamaan että olen ollut tuona aikana muualla kuin työtön. Eli mun työttömyys esim. palkkatukeen laskettuna olisi alkanut tuosta kun se kurssi päättyi. Aikanaan olin sen kurssin todistuksen esittänyt, todistuksessa selvästi lukee aikaväli kalenterikuukausina ja -päivinä merkattuna, useampi kuukausi, ja yhteistunnit siis 40 tuntia. No, miten tuosta saa kokoaikaista opiskelua? Mitä?'
'Siinä on taas tarkkuus poikineen! Oikein tarkkaa! Suorastaan kehuttavaa!

Että näin ne viranhaltijat tekevät merkintöjä ihmisten asioista, ja sitten niitÄ luetaan ja tarkastellaan jälkeepäin toisen viranhaltijan toimesta jne....

No, sitten tuli vielä te-koulutuksesta ilmoitus, että ei paikkaa. No, se nyt ei ole mitään uutta. Eihän sitä paikkaa ole aikaisemminkaan ollut tarjolla. En ole kannatettavasti koulutettava, minä olen kuulkaa tyhmä! Minä olen tyhmistä tyhmin! Ennemmin ne kouluttaa vaikka lukutaidottoman paskan tekemään jotain......... Olen kaiken lisäksi muuttanut muualta tälle saatanan perähikiän viimisimmälle läänille! Että oma vika!

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sdfasdfasdfs

      Sitten se että akka väittää, että minä olen täällä auttamassa sinua.
      Niinkö on sanat suuhun laitettu.

      Sinä kun et ole siellä muuta kuin hakemassa ittelles palkkaa. Minun kohdalla asia oli niin, että tekivät sen mitä laki pakottaa, muulla ei ole väliä. Tulipa velvoitteet tehtyä. Nyt vaan pitäisi minun sopeutua siihen samaan, että ei siinä mitään, ei ne tätit tee muuta kuin sen mikä niitten on tehtävä. Että mitäs väliä sillä, mitä se sieltä koneen syövereistä lukee, se tekee vain velvollisuutensa! Mitä nyt sitten kohdistaa kaikenlaista minuun, että joo, et jatkanut tätäkään! No, katsos vaan, kun se ammatinvalintapsykologi itte sen sano, että voit ja kannattaa jatkaa saman ammatin hakemista! Olisko mun pitänyt laittaa veitti kurkulle, että no, enhän jatka...... NO,,,,k,,,,,,,,,,,,

      Vittu mitä paskoja taas! Kirjoittaisivat täysin ja selkeästi sen tekstinsä niin, että ei ole mitään että hähäh hhhähäääää taas sinä itte!

      Ja jumalauta: Koko sen ajan mitä olen tuolla ollut, niin ei mitään. Ei yhtään mitään. Ollaan kuule auttamassa, inisee akka.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      389
      3952
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      219
      1956
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1460
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      154
      1320
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      981
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      60
      950
    7. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      903
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      118
      903
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      868
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      859
    Aihe