kannabispsykoosi?

enjaksa

En tiedä mistä muualta apua kysymään, olen muutamaan otteeseen kannabista kokeillut ilman ongelmia, mitä nyt en ole niistä oloista pitänyt mitä se on minulle aiheuttanut (limakalvojen kuivuminen, kupliminen kurkussa, yleinen lagaus, pulssi hyppii ties missä).

Itselläni taustalla ahdistuneisuushäiriöitä, masennusta, mitä lie. En ole ikinä oikeastaan saanut diagnoosia.

Mutta tässä taannoin söin kaverin luona ns. "avaruusmuffinssia", olin sitä ennen nauttinut lasin viiniä. Aluksi kaikki oli okei kunnes kaikki pätkäs mun osalta. Tavallaan. Mua pelottaa edes muistella asiaa koska pelottaa että kaikki alkaa taas. Näin tässä "harhassa" mun elämän ikäänkuin palasina, joka kärjistyi siihen yhteen hetkeen, eli mun kuolemaan. Siinä vaiheessa kaikki oli niin kristallinkirkasta ja tuntui niin todelta, mun ympärillä välkkyi pelastusajoneuvojen valoja, mun ympärillä oli ihmisiä jotka koitti saada mua havahtumaan, mun pää oli liiskaantunut maahan. Mä huusin. Ja siinä harhassa tuntui että kaikki tää tapahtui vaan uudestaan ja uudestaan. Kunnes mä taas kuolin. Ja huusin, koska kaikki se oli niin totta. Se oli puhdasta kauhua. Lopulta "heräsin" tästä olosta, varmaan siksi koska kaverini koittivat saada mua olemaan hiljaa koska huusinkin oikeasti. Silloin tuntui että näin tulevaisuuteen, oman kuolemani.

En tätä ennenkään ollut usein kannabista nauttinut, harvakseltaan mutta kuitenkin niin että tiesin mitä oloja se useimmiten mussa aiheuttaa. Muutama kuukausi tämän jälkeen kokeilin kuitenkin tuotetta taas, vahvassa humalatilassa tosin, en muuten olisi uskaltanut viime kerran kokemukset mielessä. Silloin kaikki menikin hyvin, joten tästä rohkaistuneena muutaman päivän päästä rohkenin kokeilemaan uudestaan selvinpäin. Ja lopputulos oli täys helvetti, eli täysin sama minkä yllä kuvailin.Se olo tuntui kestävän viikkoja, kuukausia, mutta kun mut saatiin tästä taas havahdutettua oli aikaa mennyt ehkä 10 minuuttia tai vähemmänkin itse kannabiksen nauttimisesta.

Tästä mulle on jäänyt nukahtamisvaikeudet; nukahtaessa saatan taas kokea tän olon, pienemmässä mittakaavassa mutta yhtä kaikki ahdistavana ja pelottavana, säpsähdän nukahtaessa hereille kauhun vallassa pulssin hyppiessä kattoon. Onko tämä oikea todellisuus vai kuviteltua, pakenenko mun oikeaa kuolemaa tuolla jossakin?

Tosielämässkin tulee tilanteita jolloin alan kyseenalaistamaan tätä todellisuutta ja saatan sekunnin murto-osaksi eksyä taas tähän "harhaan", pelkään jatkuvasti että milloin taas.

Koitin netistä etsiä muita samanlaista kokeneita mutta niitä tuntuu olevan aika vähän, joten mun kysymys lieneekin että voiko tää tästä pahentua vai pitääkö mun viedä itseni hullujenhuoneelle? Harmittaa kun kaikille kavereilleni se tuottaa ainoastaan miellyttävän olon mitä mäkin oon hakenut, olenko sitten joitakin harvoja joille se vaan jostain omituisesta syystä ei sovi?

Eniten ehkä pelkään jonkinlaista psykoosia että vielä jostain syystä jään tuonne mun harhaan enkä enää palaakkaan tähän todellisuuteen. Pitäskö tässä lähteä hakemaan jotain fiksumpaa apua vai annanko vaan olla ja toivon että nää olotilat katoaa pois? Onko vaarana että tää ainoastaan tästä pahenee?

13

149

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Päihdelääkäri

      Kannabis harvoin aiheuttaa psykoosia (kuten päinvastoin puhdas amfetamiini). mutta kannabiksenkin käytölläkin on omat rajansa.

      Kannabiksen käyttö ei aiheuta muuta kuin erittäin voimakasta psyykkistä riippuvuutta (esimerkiksi etyylialkoholi aiheuttaa erittäin voimakasta sekä psyykkistä, että fyysistä riippuvuutta).

      Suosittelen kohteliaasti, että cannabiksen käyttö tulisi lopettaa heti.

    • takeiteasy

      Kannabis on syötynä yleensä vaikutuksiltaan paljon psykedeelisempi kuin poltettuna. Vahvat korkean THC-pitoiset lajikkeet voivat aiheuttaa aistiharhoja ja tajunnan vääristymistä esimerkiksi ympäristöstä. Vahvoissa lajikeissa THC-pitoisuus on hivutettu erittäin korkealle jopa 30%:n ja vastaavasti kannabiksen toinen vaikuttava kannabinoidi "CBD kannabidioli" pitoisuus on vähentynyt minimiin. Tämä CBD toimii hermostossa antipsykoottisesti ja ahdistusta lievittävänä. Kokeissa tehdyissä tutkimuksissa puhdas THC injektoituna aiheuttaa monille ihmisille ohimeneviä psykoottisia oireita, eli näiden kannabinoidien THC ja CBD tasapainolla on merkitystä. Itse olen saanut vahvojen kannabislajikkeiden polttelusta paniikkikohtauksen, jossa epätodellinen ja voimakkaan ahdistunut olo kesti useita tunteja. Aina voi kokeilla pienempiä annoksia ja miedompia lajikkeita, mutta itse ainakin koen ettei kannabis sovi minulle. Mitä tulee vielä noihin oloihisi niin vaikuttaa siltä että taisit säihkähtää olotilaasi ja nyt se kummitelee mielessä samaan tapaan kuin kerran paniikkikohtauksen saanut pelkää uutta kohtausta. Suosittelen että et "tarkkaile" oloasi liikaa vaan koitat saada muuta ajateltavaa esimerkiksi liikunta missämuodossa tahansa raikkaassa ilmassa selvittää ajatuksia ja rentouttaa.

    • Eienääikinä

      Joo tuo kuulostaa minun korvaani tutulta.!!! Käytin reilu kaksi vuotta kannabista; alle vuosi meni kohtuullisella "viihdekäytöllä" aina satunnaisesti bileissä tai kaverin illanistujaisissa ja puol vuotta poltin ihan kunnolla viikottain ja toiset puoli vuotta meni iha höpöksi (n.4-6kk ajan päivittäin ja suuriakin määriä) ja ajattelin aina tuolloin että minulle tämä tuote sopii.

      Aluksi fiilikset olivat aina positiiviset (suorastaan jumaloin ja kerroin kavereilleni sen hyvistä puolista ja mahtavista käyttökerroista,ja ajattelin haittavaikutusten olleen vain keksittyä paskaa) kunnes 1,5 vuoden käytön jälkeen alkoi tulla ahinoita, paniikkikohtauksia, turhaa kuumoilua ja muitakin kuolemanpelko/kuolemantuntemus kokemuksia, eli ns övereitä aina silloin tällöin. Olin kuitenkin liian typerä tuolloin etten tajunnut lopettaa ajoissa ja ajattelin kokemusten olleen vaan hetkellisiä ja jatkoin hiisailua säännöllisesti.

      Kun olin useita kuukausia polttanut päivittäin enkä muistanut enää päiviä jolloin en olisi polttanut (en aina päihtymykseen asti mutta esim pienet rentoutussavut joka päivä mm kipuihin) tajusin olleeni riippuvainen joten päätin vähentään polttelua että toleranssit pienentyisi (että toimisi paremmin ja vähempi määrä) ja että en olisi enää koukussa. (Ja riippuvaiseksi voi tulla, ainakin henkisesti)
      Olin pari viikkoa polttamatta, ja kunnes kahen viikon tauon jälkeen poltin jälleen minulle tuli aivan helvetin outo/epätodellinen/harhainen/skitsofreenin olotila, ja ajattelin tuolloin vielä että överithän siinä tuli että poltan seuraavan kerran vähemmän. Mutta normaalisti kun päihtymystilan olisi pitänyt lähtä viimeistään n.3tunnin päästä polttohetkestä, tämä tila ei lähtenytkään.

      Sainpahan sitten useita kuukausia kestäneen kannabispsykoosin (4kk), ja nämä kuukaudet oli todellista helvettiä. Outoja uskomuksia, harhaluuloja, käsityksiä, vääriä muistoja, pelkotiloja, kuoleman pelkoa ja "maailman tietoisuuden tajuamista", joskus jopa näköharhoja kuten valolänttejä, tavaroiden liikuskelua yms sairasta paskaa.Todellisuudentajuntani oli ihan vitun hukassa. Psykoosi kesti todella pitkään (poltin myös sen aikana koska en tajunnut olevani psykoosissa) kunnes lopulta tajusin hämärtyneen todellisuuden tajuni. OUTOA ON SE ETTÄ KUKAAN EI HUOMANNUT SITÄ MINUSTA.

      Tässä APU !!! Luin kaikenmaailman juttuja psykooseista, skitsofreniasta yms (ei tosin kannata laittaa vaan mielen kuvittelemaan enempi). Ja löysin jostain että E-Epa vitamiini, jota on Omega 3 tableteissa auttaisi. Ja kävin sitten ostamassa ihan perus apteekista ostamassa purkin ja aloin syömään. Parissa viikossa psyykosi alkoi häivetä ja kuukaudessa olo oli melkeen täysin normi. Vinkkinä älä enää ikinä polttele, sillä tiedät ainakin että sinulle se ei sovi, mutta käy ostamassa niitä Omega3 tabletteja! Mutta jos olosi ei parane kuukauden tablettien syömisen jälkeen, niin mene pyytämään apua mikäli sinusta tuntuu että sekoat.

      Ps. ja tiedän että kuulostaa vitun oudolta tämä vinkki mutta tehosi minulle. Ja kyllä kannabispsykoosi on todellinen, ja minulla se puhkesi kun aloin vähentämään/lopettamaan polttelua. Ja ei kiitos enään hittiä minullekkaan. Nuoruuden typeryyttä, mutta pakko sanoa että psykoosi oli elämäni paskin kokemus.

    • yöuneton

      Pienellä googlettamisella löytyi mm. seuraava yleistajuinen artikkeli, jossa on myös viitteitä varsinaisiin tutkimuksiin.
      http://www.theverge.com/2014/6/24/5836762/the-link-between-weed-and-schizophrenia-is-way-more-complicated-than

      Kannattaa aina muistaa, että yksittäisistä tutkimuksista ei usein voi päätellä paljoakaan, eli vasta kun koe on toistettu useita kertoja samoin tuloksin, voidaan tehdä varmempia päätelmiä. Tuon jutun perusteella näköjään asiaa on vielä tutkittava, tulokset ovat ristiriitaisia. Tietenkin saattaa olla paikallaan käyttää varovaisuusperiaatetta - eli jos ei halua riskeerata mielenterveyttään, niin silloin ei vain kannata käyttää. Ja jos kuuluu riskiryhmään, niin riskit kannattaa harkiten punnita.

    • mazlow

      Ei ole mikään häpeä mennä lääkäriin, oireethan kuitenkin vaikuttavat psykoottisilta, usein pelkkä keskustelu ammattilaisen kanssa saattaa selkeyttää tilannetta.

    • Phjb

      Ei kannata polttaa jos yhtään alkaa olemaan selvinpäin sellainen olo ettei voi johonkin mennä tai jotain tehdä tai jos savuissa tuntuu että menee ihan täysin ulalle kaikesta eikä pysty kanssakäymiseen toisten kanssa. Kaikki eivät nimittäin mene ihan ulalle ja he pystyvät polttelemaan. Pitää muistaa että kannabis on eräänlainen psykedeeli ja aivan kuten LSD:nkin kanssa pitäisi sekö ulkoiset että sisäiset tekijät olla kunnossa. Ihmiset saavat oikeista psykedeeleistä harvemmin pahoja trippejä, koska valmistautuvat hyvin, eivätkä uskalla ottaa jos joku asia vaivaa.

    • SAVUJAAAAA

      Oireesi kuulostavat tutulta. Olen havainnut samankaltaisia oireita, jotka tulivat vasta synteettistä kannabista tai niillä jatkettua kukkaa/lätkää polteltuani. Nyt kun olen ollut ilman polttoa, olen helvetin kireä ja ahdistunut? Perus kukasta, olipa kuinka vahvaa vain, ei ole tälläistä tullut. Pidän siis skunk-lajikkeista. Toivottavasti omega3-kapselit auttavat synteettisten myrkkyjen aiheuttamiin ongelmiin. Voimia muille.

    • riuoet

      Tietääkö kukaan tai onko kukaan kokenut kannabiksen polttelun aikana mitään tällaista? Olin ystävieni kanssa minun kotonani ja istuimme polttelun jälkeen sisällä. Istuin lattialla ja näin orgiat, jossa ihmiset olivat toistensa kimpussa.. Tuntui kuin "video"olisi pakotettu päähäni.
      Kuulin myös, että ystäväni oli kokenut samanlaisen jutun. Hän oli ollut jonkin tuttavansa luona ja poltellut pilveä. Hän oli kuullut yläkerran naapurista kahden henkilön keskustelevan jotain keskenään.

      • riuoet

        Kukaan muu paitsi tämä kaveri ei ollut kuullut puhetta:D


      • Borgiass

        Kyllä sinä olet varmaan maailmassa ainoa, jolle on noin käynyt.


    • kannabis_psykoosi_iskee

      Psykoosihan siitä kannabiksesta pamahtaa päänuppiin.

      • Gallelo

        Alkoholilla psykoosiriski on kannabikseen verrattuna kuitenkin moninkertainen. Irti Huumeista Oy: perustajakin sai aikoinaan pahan alkoholipsykoosin, jonka aikana hän kuvitteli mm. juttelevansa enkelien kanssa:

        "Sinussa puhuu saatana luciferin korkein musta enkeli. Kaikki kannabista maistaneet ovat saatanan mustassa messussa mukana. Tarkoitus on Suomessa tuhota johto, antaa Suomi Luciferille ja myydä mökit ismaelilaisille jotka kansainvaeltavat tänne Etelä-Amerikan suurimpien moskeijoiden laulussa- sama laulu jota lucifer osaa. Hänellä on yhdeksäspää laulupää, tällä laulaa niin kaunista musiikkia, jonka vain kannabiksen osaajat käyttävät. Nyt on kuudes sinetti murrettu, nyt jääneet Jeesuksen pojat eli sinetit, koskevat suurta painetta ja seuraavat sinetit menevät nopeammin ja nopeammin vähemmässä ajassa murroksiin. Silloin kannabiksen ottajat syövät ihmiset ja muuttuvat islamiin!!!!!

        OLETTE PASKANARKOMAANEJA KANNABIS ON PAHOLAISEN paskaa JA TE OTATTE SITÄ!!! HÄHÄHÄHÄÄÄÄ

        PASKANARKOMAANIENPASKAKEUHKOT JOISSA saatana ASUU!

        AINOA JÄRKEVÄT TIE ON AMPUA KAIKKI JOTKA PITÄVÄT NUORISOMUOTIA JA LAITTELEVAT RAP KAPPALEITA SOIMAAN, JOISSA HALUTAAN, ETTÄ KAIKKI OTTAA PASKANARKOMAANIKANNABISTA!!!!!!

        MINULLE EI MUUTEN HAUKUTA JATKUVASTI, OLEN JUMALAN TAHDON PUOLELLA JA JOS JUMALA KERTOO KORVAANI, ETTÄ TAPA JA SYÖ TUO IHMINEN NIIN MINÄ SEN TULEN TEKEMÄÄN JA SE KERTOO ETTÄ KANNABIKSEN KÄYTTÄJÄT TUHOTAAN. MINULLA ON YHTEYS JUMALAAN, OLEN NIITÄ HARVOJA, JOILLA ON KORKEIN TASO MAAILMASSA IHMISENÄ, OSAAN PUHUA ENKELTEN KANSSA JA HE VÄLITTÄVÄT ASIANI SUORAAN JUMALALLE!!!"

        HUOM! OLEN SUORASSA YHTEYDESSÄ LUOJAAN!!!!"


      • Tyyijij
        Gallelo kirjoitti:

        Alkoholilla psykoosiriski on kannabikseen verrattuna kuitenkin moninkertainen. Irti Huumeista Oy: perustajakin sai aikoinaan pahan alkoholipsykoosin, jonka aikana hän kuvitteli mm. juttelevansa enkelien kanssa:

        "Sinussa puhuu saatana luciferin korkein musta enkeli. Kaikki kannabista maistaneet ovat saatanan mustassa messussa mukana. Tarkoitus on Suomessa tuhota johto, antaa Suomi Luciferille ja myydä mökit ismaelilaisille jotka kansainvaeltavat tänne Etelä-Amerikan suurimpien moskeijoiden laulussa- sama laulu jota lucifer osaa. Hänellä on yhdeksäspää laulupää, tällä laulaa niin kaunista musiikkia, jonka vain kannabiksen osaajat käyttävät. Nyt on kuudes sinetti murrettu, nyt jääneet Jeesuksen pojat eli sinetit, koskevat suurta painetta ja seuraavat sinetit menevät nopeammin ja nopeammin vähemmässä ajassa murroksiin. Silloin kannabiksen ottajat syövät ihmiset ja muuttuvat islamiin!!!!!

        OLETTE PASKANARKOMAANEJA KANNABIS ON PAHOLAISEN paskaa JA TE OTATTE SITÄ!!! HÄHÄHÄHÄÄÄÄ

        PASKANARKOMAANIENPASKAKEUHKOT JOISSA saatana ASUU!

        AINOA JÄRKEVÄT TIE ON AMPUA KAIKKI JOTKA PITÄVÄT NUORISOMUOTIA JA LAITTELEVAT RAP KAPPALEITA SOIMAAN, JOISSA HALUTAAN, ETTÄ KAIKKI OTTAA PASKANARKOMAANIKANNABISTA!!!!!!

        MINULLE EI MUUTEN HAUKUTA JATKUVASTI, OLEN JUMALAN TAHDON PUOLELLA JA JOS JUMALA KERTOO KORVAANI, ETTÄ TAPA JA SYÖ TUO IHMINEN NIIN MINÄ SEN TULEN TEKEMÄÄN JA SE KERTOO ETTÄ KANNABIKSEN KÄYTTÄJÄT TUHOTAAN. MINULLA ON YHTEYS JUMALAAN, OLEN NIITÄ HARVOJA, JOILLA ON KORKEIN TASO MAAILMASSA IHMISENÄ, OSAAN PUHUA ENKELTEN KANSSA JA HE VÄLITTÄVÄT ASIANI SUORAAN JUMALALLE!!!"

        HUOM! OLEN SUORASSA YHTEYDESSÄ LUOJAAN!!!!"

        Kaikkihan me ollaan suorassa yhteydessä Luojaan. Jumalan edessä kaikki on tasavertaisia. Ei Jumalan mielestä ole mitään paskanarkomaaneja. Jumala rakastaa kaikkia. Nykyajan "uskovaiset" laittaisivat varmaan Jeesuksen linnaan jos tämä ilmaantuisi takaisin maapallolle.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      397
      4022
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      218
      1994
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      68
      1500
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      155
      1335
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      167
      991
    6. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      61
      973
    7. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      125
      937
    8. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      913
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      51
      888
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      869
    Aihe