Olen pohtinut kommentteja, joissa minut on leimattu läheisriippuvaiseksi. Olen selvittänyt mitä läheisriippuvuus on ja mikä sitä aiheuttaa, ja voin todeta, että minulla on paljon piirteitä, jotka voi luokitella läheisriippuvuuden oireiksi. Esimerkiksi toisen tunnetilojen arvailu ja syyn etsiminen itsestä. Nyt jälkeenpäin exän kanssa satunnaisesti käydyissä keskusteluissa on useasti tullut vastaan se, että hän suoraan syyttää minua siitä, etten ole tavallaan ollut riittävästi läheisriippuvainen, eli jos olen huomannut oireita liiton huononemisesta ja hänen tyytymättömyydestään, hän syyllistää minua kysymällä, miksi en sitten tehnyt asialle mitään. Samoin hänen yrityksessään keskeneräiseksi tai huonesti hoidetuiksi jääneisiin asioihin minun olisi kuulemma pitänyt puuttua ja "kannustaa" häntä tekemään. Joka tapauksessa siitä olen nyt päässyt eroon, että kokisin itseni mitenkään syylliseksi siihen, että hän valehteli ja petti. Voin olla omalta osaltani syyllinen avioliiton huononemiseen, mutta se, että hän päätti ratkaista ongelman meidän molempien aikaisempaa arvomaailmaa vastaan olevilla keinoilla, on ihan hänen ikioma valintansa. Minua hänen tapansa toimia loukkasi ja tunnen siitä vihaa, ja uskon, että olisi ollut parempi nostaa vaan kissa pöydälle. varmaan hänellä oli omat syynsä tehdä noin kuin teki.
Olen pohtinut, miten sitoutuminen eroaa läheisriippuvuudesta. Oman arvon ja tarpeiden nostaminen samalle tasolle muiden perheen jäsenten kanssa on yksi asia. Toisaalta nykyäitejä syytetään liiasta itsekkyydestä, jossa jo lapset ja parisuhde kärsii. Kummassakaan ääripäässä ei ole hyvää, vaan pitäisi löytää se kultainen keskitie.
Läheisriippuvuus vai sitoutuminen?
73
2488
Vastaukset
- vain_rakkaus
Sitoutuminen suhteeseen on mielestäni ikään kuin sopimus kahden ihmisen välillä. Molemmat tahtovat olla yhdessä. Toimia yhteiseksi parhaaksi. Tuossa pitää muistaa, ettei oma paras ole aina yhteistä parasta vastaan. Molempien kannattaa olla terveellä tavalla itsekäs. Eli ajatella paitsi puolisoa, myös itseään.
Läheisriippuvainen ihminen ajattelee aina ensin muita, itseään hyvin harvoin tai ei juuri koskaan. Paitsi välillisesti. Tämä puolestaan johtaa siihen, että läheisriippuvainen sietää paljon hyväksikäyttöä, epäoikeudenmukaisuutta, epätasa-arvoa yms. ennen kuin tajuaa irrottautua suhteesta. Kaikki eivät tajua irrottautua koskaan, vaan jäävät sinnittelemään hyvin huonoon suhteeseen. Läheisriippuvainen suuttuu ja vihastuu, jos puoliso arvostelee ja syyttää häntä, on todella ns. herkkänahkainen.
Vaikuttaa, että ex-puolisosi on lähtenyt vieraisiin, koska ei enää ole sitoutunut liittoonne. Ei ole rakkautta, ei läheisyyttä. Aivan turhaa tuossa vaiheessa olisi enää ollut "nostaa kissaa pöydälle". Kun toinen ei halua jatkaa liittoa, ei ole sitoutunut, niin ero on mitä parhain ratkaisu. Vaikka se ei ole mukavaa, ja menee reippaasti mukavuusalueen ulkopuolelle.- Erimieltä
"Läheisriippuvainen ihminen ajattelee aina ensin muita, itseään hyvin harvoin tai ei juuri koskaan."
Tämä ei ihan pidä paikkaansa, vaikka se siltä ehkä vaikuttaakin. Läheisriippuvainen kyllä uhrautuu ja uhriutuu, mutta hän ajattelee omalla toiminnallaan syyllistävänsä muut, hän ajattelee, että kun hän nyt tekee kaikkensa toisen puolesta, se toinen on ikuisessa velassa hänelle, ja sillä perusteella kiinni hänessä. Läheisriippuvainen ei ota vastuuta itsestään, hän on sitä mieltä, että puoliso on vastuussa hänen onnellisuudestaan.
Terveellä parisuhteella ja sitoutumisella ei ole mitään tekemistä läheisriippuvuuden kanssa. - kevättärinnassa
Ulospäin voi useinkin vaikuttaa siltä, että läheisriippuvainen ajattelee aina muita. Uhrautuminen kuuluu läheisriippuvuuteen. Siinä käy juuri noin "Läheisriippuvainen ei ota vastuuta itsestään, hän on sitä mieltä, että puoliso on vastuussa hänen onnellisuudestaan."
- syvällä
Meillä on alkujaan ollut yhteiset tavoitteet sekä työn (maatila) että perheen suhteen (molemmat toivoivat lapsia, joita sitten saatiinkin). Vapaa-aikana on ollut sekä yhteisiä että omia harrastuksia. Näin ajatellen en näe mitään outoa. Läheisriippuvuutta on taas se, että toinen on ollut huono puhumaan, ja olen nähnyt, koska toisella ei mene hyvin. Tähän olen yrittänyt kysyä syytä, joka on periaatteessa voinut olla työ, ihmissuhteet, terveys, ihan mikä vaan. Myös olen pohtinut, olenko itse aiheuttanut syyn, mutta yhtenä vaihtoehtona muiden joukosta.
Riippuvuutta on myös ollut muuten, eli yhteinen yritys on sellainen, ettei sitä kumpikaan voi helposti yksin hoitaa, mies olisi voinut, minä en olisi pystynyt ilman ulkopuolista apua. Tämä aiheuttaa ei läheis- vaan muunlaisen "riippuvuuden". Tällaisia isoja juttuja kun aletaan jakamaan ja purkamaan, haluaa tietysti olla varma, että toinen on ihan tosissaan, ettei kyse ole vain hetkellisestä ihastumisesta. Ikäkriisistä varmaan oli kyse, ja halusta tehdä elämässä vielä jotain aivan muuta, johon ei enää sitten kuulunut maatila enkä minä.
Jokatapauksessa toinen teki päätöksen ilman keskustelua, päälle näkyi, että jotain oli menossa. Tämän havaitsi myös jo muualla asuvat lapset, joten eritityistä tarkkanäköisyyttä ei edes vaadittu, puhua ei vaan asiasta jostain syystä pystytty. Siksi lopputulos oli yllätys. Joka on maalla kasvanut, ymmärtänee tämän, että se, että mies luopuu kotitilastaan, muuta kuin ulkoisen pakon edestä, on aika harvinaista. Ennemmin nyt voisin ajatella, että exäni oli se läheisriippuvainen osapuoli, mutta riippuvuus kohdistui lähinnä isäänsä,jonka mieliksi hän oli tilalle tullut jatkajaksi. Kun isä sairastui ja vetäytyi tilan hommista, laukesi muutoshalu. Sitoutumishalu minuun lopahti myös, kun olin samassa paketissa tilan kanssa.- jlkhjlkvh
Hyvin usein parisuhteessa molemmat ovat läheisriippuvaisia, mutta päinvastaiselta kantilta. Mutta oli läheisriippuvuutta tai ei, niin joka tapauksessa tahto ratkaisee jatkuuko liitto vai ei.
- vittunäitäpässejä
Siis sä ja sun "puoliso" ette tiedä missä menee sinun ja hänen raja? Oletteko tai vaadittelo toisianne olemaan yksi ameeba? Olet siis riippuvainen ja puolisosi vaatii sinua pysymään sellaisena? Niinkö? Ei saa olla oma yksilö?
TE OLETTE HULLUJA.Kaipaako teidän sielun kasvaminen tuollaista painia? Etkö osaa olla ilman tota riekkumista ja loputonta vääntämistä.
Millaista on olla sinä? Onko hän tuuliajolla ilman sinua tai teidän suhdetta?
---
Olen joskus miettinyt onko pakonomainen tarve jokin helvetin määräämä vaihe sielun kasvamisessa? Vai ajautuuko ihminen suhteeseen vain yhteisön paineesta? Vai onko ihminen niin laiska, että tahtoo delegoida osan elämästään toisen hoidettavaksi?
--
Onko joku onnellinen suhteessaan? - khgjghd
"Läheisriippuvuus vai sitoutuminen"
Mielestäni nuo eivät ole vaihtoehtoja. Voi olla läheisriippuvainen ja sitoutunut. Kuin myös pelkästään läheisriippuvainen tai pelkästään sitoutunut. Parisuhteessa ei riitä, että vain toinen on siihen sitoutunut. Toisen läheisriippuvuudesta tulee ajan kanssa ongelma puolisolle. Mietipä itse miten vaikeaa on yrittää erota läheisriippuvasta. Läheisriippuvainen kun antaa kohdella itseään miten vaan. Kauniisti puhuminen ei auta. Ei loukkaaminen. Ei syyttäminenkään. Läheisriippuvaisen kanssa suhde ei uusiudu. Siksi toinen ottaa lähtee vieraisiin. Se on lähes ainoa tapa irrottautua läheisriippuvasta puolisostaan. Suhteen "korjaaminen" ei auta, koska toisen läheisriippuvuus on suhteen pahin ongelma.- hämmästynyt_luklija
Tuo kuulostaa pahasti luonnehäiriöltä, jossa pettämiselle keksitään syy toisen läheisriippuvuudesta. Sitä voi erota ilman että pettää toista. Eikä vain?
- elina_51
Se, että puoliso lähtee vieraisiin ei ole ratkaisu, vaan lähes väistämätön seuraus.
Kuten tuossa edelläkin kirjoteltiin, läheisriippuvuus on usein molempien ongelma. Kun toinen "paranee" tästä riippuvuudesta, tai muuten tahtoo irtautua suhteesta, se on toiselle maailman kamalin paikka. Kuten varmaan sinulle on ollut. Jos molemmat paranevat läheisriippuvuudestaan, niin erotaan yhteisymmärryksessä. Suhteessa harvoin on mitään todellista, läheistä, vuorovaikutteista ainoastaan riippuvuus.- hämmästynyt_luklija
Kun löytää hyvän itsetunnon ja mielen tasapainon, ei pettäminen ole asia joka antaa elämään sisältöä. Surullista ja tuhoisaa toimintaa kaikkien läheisten kannalta.
- elina_51
hämmästynyt_luklija kirjoitti:
Kun löytää hyvän itsetunnon ja mielen tasapainon, ei pettäminen ole asia joka antaa elämään sisältöä. Surullista ja tuhoisaa toimintaa kaikkien läheisten kannalta.
Tuossa edellä sanoin "Kun toinen "paranee" tästä riippuvuudesta, tai muuten tahtoo irtautua suhteesta, se on toiselle maailman kamalin paikka." Ap:n kohdalla puolisoon sopii ehkä tuo "muuten tahtoo irtautua..."? Ei voi tietää. Tosin itsetunto ja tasapaino löytyy useinkin uskottomuuden kautta. On mentävä tarpeeksi pohjalle, "sekoitettava" elämä pistämällä palaset sekaisin ennen kuin tietää mitä oikeasti haluaa ja mitä ei. Voisi sanoa uskottomuuden toimivan tienviittana. Ei tietysti kaikkien kohdalla!
- näppituntumalla
Aina kysessä ei ole läheisriippuvuus vaan esim. kiltteys. Kiltteyshän on yksi suomalaisen kasvatuksen perustekijöitä, hieno juttu kyllä tiettyyn rajaan asti. Liiasta kiltteydestäkin voi opetella eroon... ja mitä siitten?
Joo ja sitten on näitä kaikenkarvaisia muitakin häiriöitä, narsismia ym.
Mutta sitoutumista parisuhde onnistuaksen kyllä vaatii. Kyllä parisuhteelle tulee tietyssä määrin antautua ja sen eteen tehdä työtä, mutta ei se saa olla "vankila" elämässä. Raja on varmaan häilyvä, mutta kuitenkin aika selvä. Hyvä parisuhde on suuri voimavara elämässä, kun taas huono ime voimia. Hei.
Läheisriippuvuus on joskus vaikeasti määriteltävä tila, silti se on aina jollain tapaa elinvoimaa näivertävä tila. Läheisriippuvuudessa asiat ovat toisin, kuin miltä ne näyttävät. Esimerkiksi parisuhteessa näennäinen sovinnossa olo voikin olla vain kätkettyä pelkoa; ei uskalla ilmaista eriävää mielipidettään esimerkiksi hylätyksi tulemisen pelossa. Läheisriippuvainen toimii välttääkseen jotain hänelle pahaa. En allekirjoita, että läheisriippuvainen ajattelee ensin toisia ja vasta sitten itseään: juuri itseään ja omia haavojaan ajatellen läheisriippuvainen toimii. Miellyttää, jotta ei suututtaisi, kätkee, jotta ei paljastuisi, vaikenee, jotta ei sanoisi sitä mitä todella ajattelee.
Tommy Hellstenin klassikkoteos Virtahepo olohuoneessa selventää läheisriippuvuuden käsitettä minua tehokkaammin.
T'ärkeintä on kuitenkin: miten tästä eteenpäin? Miten voi tukea itseään pois riippuvuudesta? Ensiaskel on riippuvuuden myöntäminen. Ja sen kysyminen, mistä tässä oikeastaan on kyse. Ongelmia on otettava kuin härkää sarvista kiinni. Pelon taakse voi olla helpompi jäädä kuin ottaa itse vastuuta elämästään, tunteistaan ja mielipiteistään. Mutta vastuun ottaminen tekee samalla ihmisen vapaaksi. Riippuvainen ei ole vapaa. Näitä teemoja voi pohtia mm. terapiassa. Myös seurakunnat järjestävät joillain paikkakunnila ryhmiä, joissa kyseisiä asioita voi prosessoida.
Meiju, diakoni- xvzxvzx
Tuo lienee ok, mutta että se olisi syy toisen pettämään on asioiden vääristämistä.
Teillä pitäisi sen perusteella olla ryhmiä, kuinka olla pettämättä toista vaikka tällä on inhimillisiä heikkouksia... ellette sitten kannata toisen pettämistä. - liikennevalot00
" juuri itseään ja omia haavojaan ajatellen läheisriippuvainen toimii."
Kyllä näin, mutta läheisriippuvainen ei itse tiedosta sitä. Siksi vaikuttaa usein siltä, että läheisriippuvainen ajattelee ensikädessä muita. - montatotuutta
Minusta on aivan oudosti sanottu, että "läheisriippuvainen toimii itseään ja omia haavojaan ajatellen". Ketä muuta varten sitten voisi tai pitäisi toimia kuin itseään varten? Ja mikä siinä on huonoa? Eikö meistä jokainen etsi rakkautta ja ymmärrystä juuri itselleen?
Väestöliitolla on useampikin hyvä kirja kiintymyssuhdeteoriasta, joka ilmeisesti on useampien parisuhdepsykoterapioiden pohjateoriana. Kahden ihmisen liitossa ei kyse ole vain toisen vioista, vaan molemmilla on oma kiintymyssuhdemalli, joka vaikuttaa suhteen taustakäsikirjoituksena. Vain harvat pariskunnat ovat molemmat turvallisesti kiinnittyneitä, ja puoliso valitaan keskenjääneiden asioiden täydentäjäksi.
Termi läheisriippuvuus on todella huono, sillä ihmisen on luonnollista olla riippuvainen läheisten antamasta rakkaudesta ja haavoittua, mikäli rakkaus loppuu tai tulee vahingoittuneeksi suhteessa. Riippuvaisuuteen perustuvassa suhteessa molemmat ovat riippuvaisia toistensa traumoista, jolloin taustalla on lapsuuden kaltoinkohtelua ja/tai muuta traumataustaa sekä parisuhteesta itsestään syntynyttä traumahistoriaa. Se, mitä ap on tässä kertonut, ei selvästikään ole tuollainen suhde.
- Syvällä
Läheisriippuvuudella on selitetty vaikeuttani hyväksyä ero. Ihmettelen toisaalta, kuinka heti valmis pitäisi olla eron hyväksymiseen useampikymmenvuotisen liiton jälkeen? Ei se ihan läpihuutojuttu ole, sillä yhteisen elämän aikana on monet asiat nivoutuneet yhteen, oli läheisriippuvuutta tai ei. Niiden purkaminen ja rikkominen aiheuttaa surua ja käytännönjärjestelyjä. On sekä tunnetta että maallisia asioita.
Jos pohdin elämääni, olen kyllä halunnut ilahduttaa puolisoani, tehdä asioita hänen vuokseen. Mutta en siksi, että olisin tehnyt esimerkiksi hyvää ruokaa pelätäkseni, että jos en tee, hän lähtee. Olen kyllä pistänyt vastaan tarvittaessa ja ollut eri mieltä. Eli siinä mielessä en mielestäni ole läheisriippuvainen. Vastustan muutosta, koska nykyinen on mielestäni ollut hyvä olotila, ja näen tulevaisuuden huonompana. Yhtenä tekijänä on ikä, nuorempana olisin ollut valmiimpi aloittamaan uudestaan alusta. Se ei mielestäni tee minusta läheisriippuvaista. Exäni lopussa syytti minua erosta, kun en ollut muuttunut hänen mieleisekseen. Jos olisin alkanut toteuttaa hänen toiveitaan (joita hän ei ollut kyllä edes lausunut ääneen), olisin käyttäytynyt läheisriippuvaisesti. Se, että osasin lukea toista kuin avointa kirjaa, on kai osittain ihan vaan seurausta pitkästä yhteiselosta.
Minusta exäni teko oli raukkamainen, koska hän ei uskaltanut lähteä epätyydyttäväksi kokemastaan liitosta muuten kun varmistamalla ensin uuden suhteen. Siksi piti valehdella ja esittää, ettei mahdollisesti uuden suhteen epäonnistuessa jäisi tyhjän päälle. Kun ei mitään myöntänyt, pystyi pitämään oven auki entiseen. Mutta toisaalta, jos olisi ollut jotain korjattavissa, samalla menetettiin se mahdollisuus. Ikävintä oli omalta kannaltani se, että luottamus meni ihmisiin. Ehkä se joskus vielä palaa.
Se on selvää, ettei exäni ei ollut läheisriippuvainen suhteessa minuun.
Läheisriippuvuus lienee ihmispolon suurin synti?- totuutta_etsimässä
No ihan tuutin täydeltä sontaa asia mielestäni onkin. Ilmiö on sama, kun aletaan pohtimaan onko raiskattu itse syyllinen raiskatuksi tulemiseen, tai onko työpaikkakiusattu kyvytön puolustamaan itseään.
Aina voi löytää vikaa (varsinkin toisesta ihmisestä) kaltoin kohdelluksi tulemiseen, mutta todellisuudessa kaikki eivät tule kohdelluksi yhtä epäonnisesti, vaan syyt ovat paremminkin epäonnen ja sattuman tietämillä. Sen tiedämme kuitenkin hyvin, ettei meistä kenelläkään ole oikeutta kohdella toista huonosti.
Luonnehäiriöisillä on tapana syyttää muita omista pahoista teoistaan ja heikolla psyykkellä olevat syyllistävät muita, mikä on todella rankkaa läheisessä ihmiselle. - jhfhjkfd
Syvällä. Tuolla sanottiin, että sitoutumiseen tarvitaan kaksi, molempien tahto. Jos toinen tahtoo erota, syystä tai toisesta, niin ellei kumppani millään hyväksy tätä, on läheisriippuvainen. Sanot vastustavasi muutosta, koska näit oman elämäsi parempana. Niin milloin näit? Näetkö oikeastaan vieläkään selkeästi, mitä ex-mies halusi erota? Ei hän sitä huvikseen, sinun kiusaksesi tahtonut. Ei hän etsinyt toista naistakaan sinun kiusaksesi, vaan omaksi iloksi. Ns. exit suhteet ovat täysin tavanomaisia eron aikoihin monilla. Ikään kuin pehmeämpi lasku yksinoloon, ja uuden parisuhteen etsimisessä. Ei kai siinä nyt mitään pahaa ole, että yrittää tehdä elämästään mahdollisimman siedettävää, tai jopa mukavaa? Ex-miehesi ei nähnyt elämää kanssasi hyvänä.
- ihansamakuule
Kuulehan syvällä miksi et itse lähtenyt epätyydyttävästä suhteesta? Sinä käännät asian taas toisen niskoille. Tuollaisia ihmisiä, jotka jättävät ratkaisut toisen niskoille on varmaan useampiakin, ei tipu sympatiaa. Asiantuntijoiden mielestä, he ovat juuri niitä jotka odottavat toisen tekevän ratkaisun niin että keräävät sitten itse sympatiat. Kuulostaako tutulta?
Lisäksi huonossa tilanteessa tai ihan missä tahansa tilanteessa ihminen nyt saattaa rakastua, mutta toki tähänkin täytyy löytää jokin järjellinen selitys. Ja asiantuntijoiden mukaan, jotkut ihmiset kykenevät irrottautumaan suhteesta lopullisesti löydettyyään sen uuden rakkauden, eikä tämän tarvitse olla mikään korvike tai laastari. Aiempi suhdehan on voinut olla kuollut, siitä ei ole vain osattu lähteä.- Syvällä
Minun mielestäni suhde ei ollut epätyydyttävä. Suhteessa oli epätyydyttäviä jaksoja, niinkuin oletin pitkässä liitossa helposti olevan. Miksi edes luvattaisiin tahtoa rakastaa sekä myötä- että vastoinkäymisissä, jos käytännössä toivotetaan heipat ensimmäisestä poikkipuolisesta asiasta? Katselin juuri äsken sähköpostikirjeenvaihtoamme, ja myös siinä näkyy se hetki, kun exä oli löytänyt uuden. Sitä ennen viestit ovat puolin ja toisin lämpimiä.
Nyt olen niin sokea, etten näe, mitä ihmeellistä olen kääntänyt toisen niskoille. Onko sinulla jotain omia kokemuksia vastaavasta, kenties jättävänä osapuolena? - totuutta_etsimässä
En löytänyt mitään sellaista asinatuntijalausuntoa. Sen sijaan olen elämäni aikana nähnyt, miten toinen on paljon helpompi jättää kun ei itse joudu jäämään erotessaan yksin. Se jos mikä, viittaa samaan, mutta eri tavoin ilmenevään läheiriippuvuuteen. Teosta puuttuu itsenäistyminen ja harkinta. Olisikohan niin, ettet itse kykene näkemään tai ymmärtämään käyttäytymistäsi.
- Syvällä
Minuako tarkoitat? No itsensähän näkee sisältä ja liian läheltä, ulkopuolinen näkee asiat puolueettomammin, se joka tuntee molemmat, näkee joitakin asioita taas eri tavalla.
- ihansamakuule
IHMISET MUUTTUU!! Kaikkea ei tarvitse jaksaa. Ei enempää.
- gjgfjzf
Syvällä kirjoitti:
Minun mielestäni suhde ei ollut epätyydyttävä. Suhteessa oli epätyydyttäviä jaksoja, niinkuin oletin pitkässä liitossa helposti olevan. Miksi edes luvattaisiin tahtoa rakastaa sekä myötä- että vastoinkäymisissä, jos käytännössä toivotetaan heipat ensimmäisestä poikkipuolisesta asiasta? Katselin juuri äsken sähköpostikirjeenvaihtoamme, ja myös siinä näkyy se hetki, kun exä oli löytänyt uuden. Sitä ennen viestit ovat puolin ja toisin lämpimiä.
Nyt olen niin sokea, etten näe, mitä ihmeellistä olen kääntänyt toisen niskoille. Onko sinulla jotain omia kokemuksia vastaavasta, kenties jättävänä osapuolena?Miksi pidät yksipuolista suhdetta tyydyttävänä? Ex-mies ei ollut suhteeseenne tyytyväinen. Miten ihmeessä kuvittelet, että expuoliso voisi väkisin alkaa rakastaa sinua, viihtymään suhteessanne, koska se sinun mielestä on tyydyttävä? Missään lauseessasi et ole sanonut miten ex on osoittanut sinulle rakkautta, mitä tehnyt suhteenne hyväksi? Onko seksielämänne hänen mielestään tyydyttävää? Onko teillä yhteisiä harrastuksia? Voitko sinä ja ex sanoa olleenne toisillenne läheisiä, jakaneet ajatuksia? Ja selvittäneet teidän välisiä riitoja?
- totuutta_etsimässä
Miten joku voi olla noin vastenmielisen tunkeileva kuin sinä? Miten sinä kehtaa syyttää ja syyllistää. Kuvittelet tietäväsi kaiken jonkun toisen ex:stä, vaikka todellisuudessa kerrot omaa elämääsi.
On surillista, jos puolisosi oli tyytyväinen, mutta sinä hait eron. Halveksitko entistä puolisoasi, että hänellä on tunteita sinua kohtaan? Tekeekö se hänestä huonomman ihmisen ja saa sinut iskemään yhä lujemmin rumilla teoilla. Tiedätkö, että se on todella julmaa niin että sivullista hirvittää. Miten osoitit edes inhimillistä välittämistä hylätessäsi entisen puolisosi. Miten tuit häntä jaksamaan eron ja autoit uuteen elämään? Millainen seksiä sinä haluat, jotta tulet tyydytetyksi. Miten helppoa sinun oli jutella exän kanssa. Tuntuiko suhteen ulkopuoliselle jutteleminen helpommalta? Miten estät saman tilanteen uusiutumisen uudessa suhteessa?
- montatotuutta
Läheisriippuvuudesta on näköjään tullut samanlainen lyömäase kuin narsismista. Yhtä hyvin voisi kysyä, millainen häiriö on sillä, joka elää läheisriippuvaisen kanssa kymmeniä vuosia? Sikäli kun tuo koko käsite edes on mitään muuta kuin keittiöpsykologiaa.
Avioero on aina molemmille puoliskoille erilainen kokemus, He näkevät asiat eri tavalla, eihän muuten olisi tullut koko eroa. Jos se toinen osapuoli ei ole enää kertomassa näkemyksiään, niin jonkinlainen selitys luonnollisesti on muodostettava ennen kuin jatkaa elämäänsä.
Toisen yksipuolinen syyttäminen kertoo mielestäni aika paljon. Olipa puoliso kuinka viallinen hyvänsä, niin eteenpäin vie se, että pohtii, miksi on sellaisen ja henkilön aikoinaan puolisokseen valinnut, ja mitä tarpeita hänen persoonallisuutensa on tyydyttänyt hyvine ja huonoine piirteineen.
Sitoutuminen on mielestäni tärkeä asia. Jos ero tulee yllättäen pettämisen kautta, niin sitoutuminen on toisen puolelta loppunut jo ennen eroa. Ja jos yhdessä ei enää halua olla, niin siihen ei taida aina auttaa mikään. On sitouduttu johonkin uuteen ja muutokseen. Onko sinun ap vaikea hyväksyä jätetyksi tulemista ja sitä, että toinen näkee liittonne ja oman elämänsä eri tavoin kuin sinä? Haluaisit jotenkin todistaa, että asia on niin kuin itse ajattelet? En täysin ymmärtänyt, miksi sinua on syytetty läheisriiuvaiseksi, koska mielestäni tuo on ihan normaali reaktio avioerossa, joka tulee yllättäen pettämisen kautta.
Minusta voit aivan hyvin ajatella olevasi omassa tulkinnassasi oikeassa. Se on yksi puoli asiassa, että liittonne oli omalla tavallaan hyvä, mutta mies rakastui toiseen. Ainahan asioilla on monta puolta eikä vain yhtä totuutta. - Syvällä
Siis läheisriippuvaiseksi minua on lähinnä syytetty täällä, ei exäni eikä terapeutin toimesta.
Olen esittänyt muutaman oman käsityksen, miksi asiat menivät niinkuin menivät. Ehkä ne eivät ole osuneet oikeaan. Minulle kelpaa jokin muukin selitys, mutta osa kommenteista on ollut heittoja, joista kyllä tunnistan, etteivät ne ole meidän tapaukseemme osuvia.
Jotenkin kaipaisi syytä, jota ei ole. Toki ymmärrän, että mies rakasti uutta, ymmärrän, että liitto ei voi jatkua, jos molemmat eivät halua. Tapa jolla minut jätettiin, oli vaan vaikea hyväksyä ja ymmärtää.
Onko vain esittänyt vaii myös omalla tahollaan kokenut liiton hyväksi tai riittävän hyväksi vuosikymmeniä, kunnes tapahtui muutos näennäisesti ilman syytä ja nopeasti. Muutoksen käynnistäjäksi olen esittänyt ulkoisia syitä.
On äärimmäisen kipeää tulla jätetyksi vanhuuden kynnyksellä, vaihdetuksi nuorempaan, on raskasta alkaa rakentaa elämäänsä alusta.- montatotuutta
Niin arvelinkin, ettei kukaan muualla kuin täällä ole syyttänyt läheisriippuvaiseksi. Se ei ole mikään virallinen termikään enkä huomaa kertomassasi mitään sellaista, joka ei kuuluisi normaaliin prosessiin kuvaamassasi tilanteessa. Epäoikeudenmukaisuuden tunne on tuollaisesta luonnollinen seuraus.
Itselleni on terapeutti sanonut, että suurin osa avioeroista tapahtuu eriytymisvaiheessa, kun omaa minuutta rakennetaan uudelleen ja muututaan (esim lasten aikuistuttua tai muussa kriisikohdassa, josta kertomasi isän lähteminen kotitilan töistä voisi olla sellainen taitekohta). Jos toista ei halua tuohon prosessiin mukaan, niin paskamaiseltahan se tuntuu. Hylätyksi tuleminen on rankka kokemus aina. Terapeutin mukaan se on kiintymyssuhdetrauma. Silloin kaikki trauman ja kriisin vaiheet joutuu käymään läpi, mikä vie aikaa. Vie aikaa hyväksyä, ettei painavaa ja ymmärrettävää syytä ole.
Jonakin päivänä voit kuitenkin jättää asian taaksesi.Tämä vaihe ei kestä loputtomiin, voit ihan hyvin todeta omasta puolestasi, ettet voi ymmärtää ja että exäsi ratkaisu oli kypsymätön tms. Ei sinun tarvitse etsiä kenenkään muun oikeaa selitystä asiaan, vaan ainoastaan sinun omasi, koska itse olet ollut paikalla ja kokenut ja nähnyt nämä asiat. Luota siis omaan näkemykseesi siitä, mitä näit ja koit. Uskon, että kun pohjiaan myötenhyväksyt ihan oman tässä kertomasi selityksen (mitä kaikkea se kannaltasi sisältää) niin et ainakaan haikaile entistä takaisin. Sitä juuri on perusteellinen surutyö, ettei juokse eteenpäin vaan käy läpi sekä oman että toisen osuuden omalta kannaltaan eikä kenenkään muun. - liikennevalot00
Hmm. Sanoit "minua on syytetty läheisriippuvaiseksi". Miksi näin? Eihän täällä ketään "syytetä", pelkästään todetaan.
Mikä sinusta olisi ollut "mukava" tapa tulla jätetyksi?
Olen elämäni aikana saanut kuulla jos vaikka minkämoista erodraamaa. Mikään muu, ei kerrassaan mikään, yhdistä näitä eroja niin paljon, kuin se, ettei kukaan olisi halunnut tulla juuri SILLÄ tavalla jätetyksi. Myöskään jättäjät eivät olisi halunneet hakea yksin eroa NIIN vastahankaisesta puolisosta, joka ei kerta kaikkiaan suostu mihinkään yhteistyöhön, ei sopimuksiin, vastaa kaikkeen "sinähän tätä eroa halusit". Itse olin yksi noista jälkimmäisistä. - montatotuutta
Mukava tapa jätetyksi ei kenellekään liene uskottomuuden kautta jätetyksi tuleminen. Siinä on sekä hylkääminen että valehteleminen mukana eli kaksinkertainen taakka.
Vaikka kenestäkään ei ole mukava tulla jätetyksi, niin toipuminen on helpompaa, jos toinen ei ole valehdellut, koska valehtelu ja salaaminen vaikeuttavat tulevia suhteita myös. On vaikeampi luottaa ihmiseen.
Kokemusta on. - Syvällä
liikennevalot00 kirjoitti:
Hmm. Sanoit "minua on syytetty läheisriippuvaiseksi". Miksi näin? Eihän täällä ketään "syytetä", pelkästään todetaan.
Mikä sinusta olisi ollut "mukava" tapa tulla jätetyksi?
Olen elämäni aikana saanut kuulla jos vaikka minkämoista erodraamaa. Mikään muu, ei kerrassaan mikään, yhdistä näitä eroja niin paljon, kuin se, ettei kukaan olisi halunnut tulla juuri SILLÄ tavalla jätetyksi. Myöskään jättäjät eivät olisi halunneet hakea yksin eroa NIIN vastahankaisesta puolisosta, joka ei kerta kaikkiaan suostu mihinkään yhteistyöhön, ei sopimuksiin, vastaa kaikkeen "sinähän tätä eroa halusit". Itse olin yksi noista jälkimmäisistä.Tietenkään ei ole mukava tulla jätetyksi, eikä yksipuolinen ero varmaan ilman jonkinasteista draamaa sujukaan, mutta reilua olisi ollut myöntää, ettei ole enää tyytyväinen liittoon ja että on miettinyt eron mahdollisuutta. Valehtelu - ei pelkkä pettäminenja valkoinen valhe, vaan petosta lähentyvä käytös ja pitkäaikainen valehtelu - tekee kyllä loven kykyyn luottaa enää kehenkään. Eri asia, jos randomtuttu osoittautuu epäluotettavaksi, mutta jos se huijari onkin puoliso, jonka on tuntenut lähes 40 v.
Olin sitten se, joka aloitti eroasioiden selvittelyn, kun toinen, huolimatta halustaan erota, ei kyennyt mihinkään käytännön toimeen asian suhteen.
- ihansamakuule
Tätä ketjua lukiessa mieleen tulee, että lähes kaikki ketjuun kirjoittaneet tulkitsevat tai ovat kokeneet tilanteen niin ettei asioista ole puhuttu puolin ja toisin. Mutta eihän tämä ole totuus lähellekään kaikilla. Kyllä monet keskustelevat asioista jo kun suhteessa menee huonosti ja eroa miettivät varmasti monet yhdessä. Näin ainakin jos takana pitkä suhde, jossa mukana lapsia. Mutta tässäkin on taas se juttu, että kuunteleeko toinen. Lisäksi minulle ainakin tulee mieleen, että kauhean vaikeata vääntöä tulee asioista helposti. Ei mikään ihme, että ihmiset jäävät epätyydyttävään suhteeseen. Lisäksi onko ihmiset oikeasti näin puhumattomia suhteessaan. Niin, että toinen suhteessa oleva kuvittelee, että kaikki on ihan hyvin ja toisen mielestä kaikki on pielessä. Mutta niin sen toisen täytyy tehdä se lopullinen päätös, hakea sitä eroa. Se helkkarin luuseri.
Pettäminen on aina väärin ja sille tielle ei kyllä kannattaisi lähteä. Mutta näivettyneessä suhteessa jompikumpi ennenmyötä ihastuu ja rakastuu johonkin toiseen ja oikeastaan näinhän huono suhde saa päätöksensä. Se kuinka vakava ja pitkäaikainen suhde siitä muodostuu riippuu aina tietenkin suhteen muodostavista ihmisistä. Ei tähänkään ole mitään yleispätevää kaavaa olemassa. Joillekin laastari, joillekin loppuelämän mittainen suhde. Ei tästä elämästä koskaan tiedä.- liikennevalot00
Pitäisi ensin miettiä mitä puhumisella tarkoitetaan. Jos toinen tai molemmat vain puhuu, sillä ei pitkälle pötkitä, mikäli - kuten sanoitkin - kumpikaan ei kuuntele, tai edes yritä ymmärtää. Ihmiset siis puhuvat puhumisesta, mutta tarkoittavat vuorovaikutusta. Etenkin jos kaikesta puhumisesta seuraa vain loputonta, vaikeaa ja hankalaa vääntöä, rutosti lisää ongelmia, voi olla varma parisuhteensa vuorovaikutuksen puuttumisesta. Vuorovaikutus ei ole mikään stabiili juttu, sitä voi kehittää. Mutta haluaako parisuhteen tyytyväisempi osapuoli kehittää sitä? Tuskin? Tai ainakin se on kovan työn takana. Haluaako tyytymätön osapuoli suhteeseen vielä lisää kovaa työtä? Joka tapauksessa voi olla lähes varma, että mitä kauemmin epätyydyttävä suhde jatkuu, sitä todennäköisemmäksi uskottomuus tulee. Etenkin sivusuhteeseen lähdetään hyvin usein sen vuoksi, että tunnetaan olo liitossa yksinäiseksi.
- vaikeitanämäovat
Olet oikeassa liikennevalot00, että joskus puhuminen tulee tiensä päähän. Minä olen jo vaiennut.
Tätä ketjua voi käydä tiensä päähän, vaikka kuinka kauan. Turhaa puhumista, toiveita ja uusia pettymyksiä. Paskalta se tuntuu ettei ole toiselle sen arvoinen, että yrittäisi kunnolla. Niin ja näin voi ajatella jättäjäkin. Eipä siinä voi hilpeänä ajatella kaikkia hukkaan heitettyjä vuosiakaan. - hgjcjd
>Tätä ketjua lukiessa mieleen tulee, että lähes kaikki ketjuun kirjoittaneet tulkitsevat tai ovat kokeneet tilanteen niin ettei asioista ole puhuttu puolin ja toisin>
Silloin kun toinen on pettänyt, on keskusteleminen usein mahdotonta. Pettäjä ei halua keskustella. Kaikki kritiikki käännetään vihaksi sinua kohtaan. Pettäjä voi myös paeta kiireesti kotoaan petturikumppanin asuntoon. Näin ainakin minun kohdallani. - tjaaa
hgjcjd kirjoitti:
>Tätä ketjua lukiessa mieleen tulee, että lähes kaikki ketjuun kirjoittaneet tulkitsevat tai ovat kokeneet tilanteen niin ettei asioista ole puhuttu puolin ja toisin>
Silloin kun toinen on pettänyt, on keskusteleminen usein mahdotonta. Pettäjä ei halua keskustella. Kaikki kritiikki käännetään vihaksi sinua kohtaan. Pettäjä voi myös paeta kiireesti kotoaan petturikumppanin asuntoon. Näin ainakin minun kohdallani.No, oli pettänyt tai ei, jos toinen ei halua keskustella, hän ei ilmeisesti halua yrittää korjata suhdetta. Keskusteleminen ja suhteen korjaaminen edellyttää, että molemmat haluavat sitä.
Silti tietenkin tuollainen paikalta pakeneminen on aika lapsellista: väistämättähän jossain vaiheessa on keskusteltava silloinkin, jos halutaan päättää liitto. Tai ainakin pitäisi keskustella, kaikki eivät taida sitä tehdä. - totuutta_etsimässä
Olisihan se edes inhimillistä ja reilua. Aikuista ihmistä ei kuitenkaan voi edes pakottamalla pakottaa toimimaan toista kohtaan inhimillisesti. Kodeissa nähdään uskottomuuden takia tapahtuvan hirvittävän rumia asioita, joille voi levitellä vain käsiä. Näemme läheistemme mielen murtuvan, lasten ja aikuisten itkevän ja hukuttavan mielensä alkoholiin tai vääriin suhteisiin, vanhusten murehtivan lapsiaan ja lapsen lapsiaan. Olemme ymmällämme, koska tiedämme ettei ketään voi pakottaa hyvään. Hyväksymme pahan ja näemme sen voimatta estää pahoja asioita tapahtumasta.
- voijukrasentään
tjaaa kirjoitti:
No, oli pettänyt tai ei, jos toinen ei halua keskustella, hän ei ilmeisesti halua yrittää korjata suhdetta. Keskusteleminen ja suhteen korjaaminen edellyttää, että molemmat haluavat sitä.
Silti tietenkin tuollainen paikalta pakeneminen on aika lapsellista: väistämättähän jossain vaiheessa on keskusteltava silloinkin, jos halutaan päättää liitto. Tai ainakin pitäisi keskustella, kaikki eivät taida sitä tehdä."No, oli pettänyt tai ei, jos toinen ei halua keskustella, hän ei ilmeisesti halua yrittää korjata suhdetta"
Kyllä noinkin. Pitää silti muistaa, ettei pelkkä molempien halu yrittää korjata suhdetta riitä. Tarvitaan keinoja, työkaluja korjata, jotta suhteesta saataisiin toimiva. Sitten törmätäänkin taas tuohon vuorovaikutukseen. Kuten tuossa edellä sanottiin, puhuminen, keskustelu saattaa vain pahentaa ja mutkistaa asioita entisestään. Suhteen tärkein asia olisikin saada vuorovaikutus kuntoon. Muuten suhde ei toimi, vaikka molemmat haluaisivat korjata sen.
Joskus parin onnistuukin parantaa vuorovaikutustaan. Mutta sekään ei takaa suhteen jatkuvuutta, ei tosiaan. Usein käy niin, että kun vuorovaikutusta on petrattu, ei toisella tai kummallakaan ole enää halua jatkaa suhdetta. Vasta vuorovaikutuksen avulla pystytään kunnolla tutustumaan toisiin. Jos molempien arvostukset, halut, tarpeet ja toiveet osoittautuvatkin kovin erilaisiksi, suhdetta ei ole mielekästä jatkaa.
Joskus jäädään pahasti jumiin tuohon vuorovaikutuksen parantamisosioon. Asutaan yhdessä vielä vuosia (tyytymättömänä), käydään terapiassa, ehkä ryhmäterapiassakin (ja mahdollisesti seksuaaliterapiassa), luetaan kirjallisuutta, opiskellaan vuorovaikutusta monin harjoituksin; halutaan suhde parempaan uskoon, vaikka sitten vähän väenvängällä. Petytään entisestään, kun ei se vaan parane, ei toimi. Terapeuttikin alkaa jo parin vuoden päästä ehdotella eroa. Keinot suhteen parantamiseksi on loppuun käytetty. Näin se elämä kuluu "käymistilassa", parisuhdetta parantaessa. Tyytymättömyys heijastuu lapsiin, ystävyyssuhteisiin, työhön, ihan kaikkeen. Mutta ei osata luovuttaa.
- puhelahjat
"Silloin kun toinen on pettänyt, on keskusteleminen usein mahdotonta. Pettäjä ei halua keskustella. Kaikki kritiikki käännetään vihaksi sinua kohtaan. Pettäjä voi myös paeta kiireesti kotoaan petturikumppanin asuntoon. Näin ainakin minun kohdallani."
Ihannejärjestys olisi kai se, että pitäisi keskustella jo ennen kuin pettämistä edes mietitään.
Mutta siinähän se usein onkin. Vuorovaikutustaidot eivät toimi tai siihen ei ole halua.- jeehuomennaperjantai
"Ihannejärjestys olisi kai se, että pitäisi keskustella jo ennen kuin pettämistä edes mietitään."
Ei kai sitä edes miettisi pettämistä, jos keskustelu ym. pelaa suhteessa? Niin tai näin. Joka tapauksessa usein mietitään kaikessa ideaalitilannetta, ihannetta. Todellisuus on ihan toinen. Elämässä on muutoksia, ongelmia, kriisejä, vaihtelua, särmää, yllättäviä käänteitä yms. Kukaan ei elä ruusutarhassa, poutapilvien keskellä kuin hetkittäin. Jos hyvin käy.
Ap: turha miettiä sitoutuminen vs. läheisriippuvuus. Eivät ne ole mitään vaihtoehtoja. Sitoutumista parisuhteessa tarvitaan (läheisriippuvuutta ei), mutta yksin sillä pärjätä ollenkaan. Tuo muissakin viesteissä esiin tullut vuorovaikutus lienee tärkein rakkauden ohella. Etsitään yhdessä ratkaisuja ongelmiin, ei syytellä. Tuossa teidän tapauksessa syyttelyä on molemmin puolin. Ex syyttää sinua liian vähäisestä läheisriippuvuudesta, siitä, ettet ole tavallaan "huolehtinut" hänestä tarpeeksi, ottanut huomioon. Sinä syytät exää siitä, että hän ihastui/rakastui toiseen, ei rakasta sinua, halusi erota. Voihan sitä tietysti syyttää, mutta se johtaa ainoastaan omaan ahdinkoon. Nyt mietit mitä itse tekisit ex-miehen tilanteessa. Jos itse rakastuisit toiseen? Jos kokisit, että puolisosi "ei riitä"? Uskotko, että saisit suhteenne toimimaan näiden kokemusten jälkeen? Haluaisitko yrittää?
Usein kun on erottu pitkän liiton jälkeen, kysymys on lähinnä ajasta ja muutoksesta. 50-vuotiaan käsitys avioliitosta, hyvästä kumppanista voi olla aivan toiselta planeetalta kuin 20-vuotiaan. Toisaalta muutos on parisuhteessa välttämätön. Ihan tutkimusten mukaan parisuhde ei säily elävänä, jos kaikki on samanlaista kuin 13 vuotta sitten.
- sohaisensivusta
Täällä ne vuorovaikutustaidot näyttävät olevan hyvinkin kohdallaan. Hienosti kuuntelette muita ja arvostatte muiden mielipiteitä. Voi vaan ihmetellä, että miksi se suhde on kaatunut?
- voi_elämän_kevät
Tämä ei nyt varsinaisesti liity läheisriippuvuuteen, mutta olette muulla tavoin tässä ketjussa sivunneet uusia kumppaneita. Jotenkin ihmetytti tuo ajatus, että miksei joku saattaisi ihastua ja rakastua tosissaan vanhan suhteensa raunioilla johonkin uuteen. Kyllähän nuo suhteet joskus kantavatkin riippuen tietysti siitä miten vanha suhde hoidetaan. Tietty, jos teidän viestejänne lukee niin niistä voi ymmärtää tuon laastarin tarpeellisuuden. Niinpä oma neuvoni näin yhteenvetona kirjoituksistanne on, että jos rakastuu johonkin toiseen niin kannattaa siihen väliin ottaa ensin laastari, hoito miksi sitä nyt sitten kutsuukaan tai vaikkapa muutama ja vasta sitten alkaa olemaan sen rakkautensa kanssa. Näettekö te miten yksinkertaistatte asioita ja niputatte kaikki samanlaisiksi.
- totuutta_etsimässä
Ehkä siitä yksinkertaisesta syystä, että ihminen toki voi ihastua ja ihastuukin useampia kertoja elämässään, mutta harvempi sitä jättää siltä istumalta vanhan kumppaninsa, joka ei ole aavistanut asiasta mitään.
Sinulla on myös ajatusvirhe. Ihastunut haluaa olla ihastuneen kanssa, mutta se menee aika ajan kanssa ohi. Aika vastenmieliseltä tuntuisi olla välillä jonkun muun kanssa. Ihastuminen ei ole rakkautta. Liekkö sellaista olemassakaan, nyt kun on lukenut paljon asioista.
Rakkaus on kiintymystä ja välittämistä. Rakkaus kehittyy ajan kanssa. Se, ettei pysty rakastamaan ihmistä, jonka kanssa on ollut vuosikausia, on melko tavallista, mutta vain osa ihmisistä jättää pitkäaikaisen puolisonsa kylmästi, välinpitämättömästi ja raakuutta käyttäen, sillä he pystyvät ymmärtämään tuskan ja näkemään seuraukset, jotka siitä koituvat.
On aika hämmästyttävää, että vain muutamat pystyvät ymmärtämään mitä ap. käy läpi. Joku hyökkää päälle esittäen asioita omasta näkökulmasta. Sinä puhut laastareista, etkä nähdäkseni ymmärrä ihastuneen ihmisen tunteita. Joku jonkun mielestä on ihan sama, kun joku päättää lähteä. Me emme voi olla kaikki niitä jättäjiä. Voi kumpa voisimmekin vaihtaa roolimme toisin päin. Teistä jättäjistä tulisi jätettyjä ja me petetyt olisimme niitä, jotka tolisivat teitä pettäneet pitkään salassa ja jättäneet hetkessä vieden kaiken elämän, jonka olette tunteneet omaksenne. - kevättärinnassa
totuutta_etsimässä kirjoitti:
Ehkä siitä yksinkertaisesta syystä, että ihminen toki voi ihastua ja ihastuukin useampia kertoja elämässään, mutta harvempi sitä jättää siltä istumalta vanhan kumppaninsa, joka ei ole aavistanut asiasta mitään.
Sinulla on myös ajatusvirhe. Ihastunut haluaa olla ihastuneen kanssa, mutta se menee aika ajan kanssa ohi. Aika vastenmieliseltä tuntuisi olla välillä jonkun muun kanssa. Ihastuminen ei ole rakkautta. Liekkö sellaista olemassakaan, nyt kun on lukenut paljon asioista.
Rakkaus on kiintymystä ja välittämistä. Rakkaus kehittyy ajan kanssa. Se, ettei pysty rakastamaan ihmistä, jonka kanssa on ollut vuosikausia, on melko tavallista, mutta vain osa ihmisistä jättää pitkäaikaisen puolisonsa kylmästi, välinpitämättömästi ja raakuutta käyttäen, sillä he pystyvät ymmärtämään tuskan ja näkemään seuraukset, jotka siitä koituvat.
On aika hämmästyttävää, että vain muutamat pystyvät ymmärtämään mitä ap. käy läpi. Joku hyökkää päälle esittäen asioita omasta näkökulmasta. Sinä puhut laastareista, etkä nähdäkseni ymmärrä ihastuneen ihmisen tunteita. Joku jonkun mielestä on ihan sama, kun joku päättää lähteä. Me emme voi olla kaikki niitä jättäjiä. Voi kumpa voisimmekin vaihtaa roolimme toisin päin. Teistä jättäjistä tulisi jätettyjä ja me petetyt olisimme niitä, jotka tolisivat teitä pettäneet pitkään salassa ja jättäneet hetkessä vieden kaiken elämän, jonka olette tunteneet omaksenne.Sanoisinpa, että jättäjänä olo on vähintään yhtä vaikeaa, kuin jätetyksi tuleminen. Vielä vaikeammaksi jättämistä tekee pettäminen, tai vähintään sen paljastuminen.
- totuutta_etsimässä
Olen itsekin jättänyt toisen ihmisen kuuden vuoden seurustelun jälkeen. Tuntui pahalta, mutta ei niin pahalta kuin tulla jätetyksi yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Menetin kotini, menetin mahdollisuuden olla lapseni lähellä, menetin terveyteni sekä huomasin olevani liian vanha perustamaan uutta perhettä. Ei sillä, että olisin sellaista halunnutkaan, kuten ei kuolleen ihmisen tai eläimen tilalle "oteta uutta".
- maramarttyyri
totuutta_etsimässä kirjoitti:
Olen itsekin jättänyt toisen ihmisen kuuden vuoden seurustelun jälkeen. Tuntui pahalta, mutta ei niin pahalta kuin tulla jätetyksi yli kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Menetin kotini, menetin mahdollisuuden olla lapseni lähellä, menetin terveyteni sekä huomasin olevani liian vanha perustamaan uutta perhettä. Ei sillä, että olisin sellaista halunnutkaan, kuten ei kuolleen ihmisen tai eläimen tilalle "oteta uutta".
Voi kauheata! Mistä näitä sikiää?
- voi_elämän_kevät
Miksei teille nyt kelpaa mikään? Eronnut ei saa olla uudelleen ihastunut tai rakastunut, eikä mitään laastareitakaan saisi olla. Siis täh, ei kaikki halua elää nunnana tai sinkkuna, eikä se ole mitään läheisriippuvuutta. Mutta joo tiedän millaista voi olla toisen roikkuminen.
Sitten tähän pettämiseen. En hyväksy sitä, en pystyisi siihen itse, mutta joissakin tapauksissa ymmärrän sen. Jos suhde on jollakin jo vuosikausia ollut tunteeton niin eikös pettäminenkin ole tunteetonta? Jos puoliso on vuosia tai vuosikymmeniä kieltäytynyt seksistä? Jos puoliso on sairas tai vammautunut, hoidot häntä eikä teillä ole seksielämää? Niin oma ajatusmaailmani parisuhteesta ja siihen liittyvistä asioista on aika erilainen kuin esimerkiksi kaksikymppisenä.
Sinä totuutta_etsimässä kirjoitit kuinka joku ihastuu ja suinpäin raakasti lähtee suhteestaan. Noinkohan? Kuinkahan moni noin tekee? Itse pystyn puhumaan asioista, mutta kaikki eivät pysty ja se voi osalla tuoda sen ongelman ettei oikeasti edes tiedetä mikä on suhteen tila. Aika julmalta syyllistämiseltä tuntuu tuokin että joku vaan raakasti "hylkää" toisen. Varmasti tuollaistakin on, mutta eipä taida olla kovin yleistä. No, vaikeita asioita nämä, on sitten jättäjä tai jätetty. Itse olen ainakin viime vuosien aikana itkenyt aivan tolkuttomasti ja tuntuu siltä että parisuhteessa epäonnistumisesta tulee se epäkelpo leima ja tunne ettei tuolla vapaana ole kuin pettäjiä ja eihän tällaisten rehelliseen ja avoimeen keskusteluun suhteessa uskovia ihmisiä enää yli kolmekymppisistä löydy.- totuutta_etsimässä
>joku ihastuu ja suinpäin raakasti lähtee suhteestaan. Noinkohan? Kuinkahan moni noin tekee?>
Omalla kohdallani todella näin tapahtui. Se että suhde oli ollut meneillään selkäni takana salassa, ei muuta sitä tosiasiaa, että asia tuli yllätyksenä minulle. Asiaa ei myöskään käsitelty, vaan mies pakeni salasuhteen kotiin asumaan.
>Aika julmalta syyllistämiseltä tuntuu tuokin että joku vaan raakasti "hylkää" toisen. >
Miksi otat asian syyllistämisenä? Totean, että osa tekee näin. Eivät kaikki, mutta pieni osa, ja minun kohdallani kyllä. Sellaisen jäljiltä ihmiset ovat paljon rikkonaisempia, ja he kuten minä, he jäävät etsimään kysymyksiin edes jonkinlaisia vastauksia saadakseen mielenrauhan.
- KommentitOnKeittiöstä
Kaikki jätetyt leimataan läheisriippuvaisiksi.
Kaikki pettäjä-jättäjät leimataan narsisteiksi, vammautuneiksi ja sairaiksi.
Keittiöstä suoraan nettiin.
Maailma on keittiöpsykologeja täynnä, nettitiedolla saa itsensä ja kenen tahansa pään sekaisin.
Menkää terapiaa, vain siellä on ammattilaisia, joiden kanssa voi selvitellä itseään.
Muista ihmisten maallikkotietämys kannattaa kyseenalaistaa, vaikka lukea voi. - scarface
Etsit jotenkin mahdottoman kautta vastauksia eroosi, siihen miksi ex-mies ei enää halunnut jatkaa kanssasi. Vastaus kun on hyvin yksinkertainen: mies halusi muutosta, hän ei halunnut jatkaa. Et varmaan osaa kuvitella, mutta eroaminen jättäjänä on vaikeaa. Jätetylläkin on vaikeaa, mutta kolikon toiselta puolelta.
Oletko miettinyt, että ex-miehesi ei olisi alkujaankaan halunnut jatkaa isänsä kotitilaa, teki sen VAIN isänsä mieliksi, kuten kirjoitit? Käsittääkseni sinä pidit tilasta, ja nautit olostasi siellä? Mieti, jos olisit ollut exäsi asemassa. Ainakin itse voin kuvitella helpostikin, että minkä tahansa asian jatkaminen vain jonkun toisen mieliksi tulee ennemmin tai myöhemmin erittäin vastenmieliseksi itselle.
Ihmiset miettivät aivan liikaa läheisriippuvuuden, eri neuroosien, persoonallisuushäiriöiden yms. kautta elämäänsä. Ikään kuin olisi pakko löytää jokin diagnoosi selitykseksi kaikelle mitä elämässä tapahtuu. Miksi? Elämässä kun kaikki muu on epävarmaa, paitsi muutos ja kuolema.
"Every day above ground is a good day": nauti elämästäsi, syvällä, älä murehdi sitä.- totuutta_etsimässä
ap, ei etsinyt vastauksia. Minä esitin asian siten. Sinun mielipiteesi ei liikauta suuntaankaan. Huomaan ettet pureudu syihin. Kirjoitat päivänselvyyksiä, joista ei ole ajatusten täytteeksi.
- kommentoija
totuutta_etsimässä kirjoitti:
ap, ei etsinyt vastauksia. Minä esitin asian siten. Sinun mielipiteesi ei liikauta suuntaankaan. Huomaan ettet pureudu syihin. Kirjoitat päivänselvyyksiä, joista ei ole ajatusten täytteeksi.
Ap esitti kysymyksiä. Tuossa edellä sai vastauksia, jotka juuri pureutuivat syihin. Sinulle ne eivät kelvanneet, haluat pureutua syihin vain omalla tavallasi. Jäädä hinkkaamaan menneisyyteen.
- Syvällä
scarface, alussa vaikutti siltä, että hän halusi ottaa tilan hoitoonsa, nyt jälkikäteen hän on joko tiedostanut haluttomuutensa tai muuttanut mieltään. Olimme eläneet jo kymmenkunta vuotta yhdessä ennen tilalle muuttoa, eli olisi voinut ajatella myös vaihtoehtoa, jossa lolisimme luopuneet tilasta ja yhdessä jatkaneet elämäämme muualla. Minusta olisi ollut ihan ymmärrettävä eron syy, jos olisin itsepintaisesti halunnut jatkaa tilalla ja hän selkeästi ilmaissut haluavansa lähteä.
Olisihan se helpompi ymmärtää asioita, jos niihin olisi ymmärrettävä syy. Vaikka se, että puu kaatui, koska se oli laho, vaikka näytti päällepäin hyvältä. Tai että se oli vahva, mutta mysrskytuuli vahvempi. - montatotuutta
Syvällä kirjoitti:
scarface, alussa vaikutti siltä, että hän halusi ottaa tilan hoitoonsa, nyt jälkikäteen hän on joko tiedostanut haluttomuutensa tai muuttanut mieltään. Olimme eläneet jo kymmenkunta vuotta yhdessä ennen tilalle muuttoa, eli olisi voinut ajatella myös vaihtoehtoa, jossa lolisimme luopuneet tilasta ja yhdessä jatkaneet elämäämme muualla. Minusta olisi ollut ihan ymmärrettävä eron syy, jos olisin itsepintaisesti halunnut jatkaa tilalla ja hän selkeästi ilmaissut haluavansa lähteä.
Olisihan se helpompi ymmärtää asioita, jos niihin olisi ymmärrettävä syy. Vaikka se, että puu kaatui, koska se oli laho, vaikka näytti päällepäin hyvältä. Tai että se oli vahva, mutta mysrskytuuli vahvempi.Miten kauan Syvällä erostasi on? Miten omasta mielestäsi olet prosessissa edennyt? Kauanko itse arvelet, että sinulla menee aikaa siihen, että hyväksyt tapahtuneen?
Minulle ovat ammattilaiset sanoneet, että erosta toipumiseen menee vuodesta kahteen. Toisaalta tiedän erään ihmisen, jonka erosta on jo seitsemän vuotta, mutta hän vieläkin puhuu erostaan aika katkeraan sävyyn (vanhempi ihminen, joka jätettiin), ja tuntuu, ettei hän ole aivan päässyt ohi vieläkään, mikä tuntuu surulliselta.
Mielestäni nuo omat selityksesi ovat aika hienoja, puu, joka oli laho tai myrskytuuli, joka oli vahvempi. Minusta scarface on tuossa kertomassaan oikeassa, että iso osa elämästä on arvaamatonta. Monille tapahtuu niin, että tuttu ihminen osoittautuu muuksi kuin luuli. Toisten varaan ei voi rakentaa, ja on elettävä juuri tämä hetki niin hyvin kuin osaa, koska huomisesta ei tiedä. Sitten kun erosta on tarpeeksi aikaa ja surutyö on tehty, niin omasta elämästä voi rakentaa niin hyvän kuin itse tahtoo, vaikka se nyt tuntuisikin utopistiselta.
- Syvällä
Ero on ollut hidas, osittain maatilan vuoksi, harkintavaihe on vielä menossa. Eli virallisesti emme ole vielä edes eronneet. Mutta yli vuosi on siitä, kun exä ilmoitti jättävänsä. Olen mielestäni edennyt koko ajan ja uskon, että olisin pidemmällä, jos olisimme päässeet erillemme nopeammin. Nytkin on vielä yhteisiä asioita, joiden vuoksi yhteydenpitoa ei voi välttää. Kauanko sitten kuluu? Olen selvästi nyt irtaantumassa, halu paluusta yhteen ei tunnu enää vaihtoehdolta.
Kauanko sitten kuluu, että hyväksyn tapahtuneen - en tiedä. Jos se tarkoittaa sitä, että koen, että se oli hyvä ja aiheellinen, voi mennä pitkäänkin. Jos taas ajattelee vain niin, että olen todennut, että näin kävi, enkä voi tapahtunutta muuttaa, sen olen kyllä tehnyt jo nyt.
Oletan, että kun vuosikin mennään, olen jo aika vahvoilla, mutta ikuisesti jää varmaan tietynlainen arpi, en usko, että aivan täysin tässä iässä enää toipuu. Mutta sitä mukaa, kun käytännön asiat loksahtelevat paikoilleen ja riippuvuus vähenee, olo toki paranee. Samoin uusia asioita tulee tilalle täyttämään tyhjiön.- montatotuutta
Sittenhän olet ilmeisesti jo hyvässä vauhdissa prosessissa.
Olen samaa mieltä arvesta, kaikesta tuskallisesta, minkä kokee, jää arpi, joka vaikuttaa tulkintoihin elämästä. everyday kirjoitti hyviä näkökantoja, mielestäni asia on juuri niin kuin hän kirjoitti. Jos erityisesti lapsena ja nuorena on ollut hylkäämiskokemuksia tai traumoja, niin ne nousevat pintaan erossa. Silloin on mukana pienen lapsen kipua yksin jäämisestä. Toive ikuisesta rakkaudesta on minusta pohjimmiltaan lapsen toive. En tarkoita tuomitsevassa mielessä, vaan erillisyyden kannalta, joka kuitenkin kuuluu normaaliin aikuistumiseen ja vanhenemiseen. Kenenkään ei ole määrä olla kanssamme ikuisesti niin kuin lapsi aivan oikeutetusti toivoo fantasiamaailmassaan, vaan olemme yksin ja erillisiä, vaikka eläisimmekin jonkun kanssa yhdessä. - montatotuutta
Lisään tähän kirjoitettuna vielä yhden asian, joka oli itselleni merkityksellinen oivallus. Minä ja kuulemani perusteella moni muukin käsittelee eroa, uskottomuutta ja muita elämän isoja pettymyksiä usein niin, että takana on ajatus "saamisesta ansion mukaan" joko hyvässä tai huonossa. Tässäkin ketjussa joku toi esille ajatuksen, että läheisriippuvaisuudesta seuraisi ikään kuin rangaistuksena puolison ero. Toisaalta epäoikeudenmukaisuuden tunnetta sekä katkeruutta aiheuttava ajatus on se, että itse olen ollut hyvä puoliso, mutta puoliso palkitsi sen valehtelemalla.
Näin itsekin ajattelin pitkälle keski-ikään asti. Jos teen kaiken oikein, niin puolisolla tai yleisemmin koko maailmalla olisi ikään kuin velvollisuus kohdella minua oikeudenmukaisesti. Mutta sellaista velvollisuutta ei ole olemassa. Muilla ihmisillä omat syynsä eikä elämältä muutenkaan kannata odottaa oikeudenmukaisuutta, koska elämä ei ole sellaista. Se ei kuitenkaan tarkoita mitenkään huonoa asiaa, päinvastoin. Moni pettymys syntyy liiallisista odotuksista. Hyvät asiat puolestaan ovat tulleet isommiksi asioiksi ja yllätyksiksi. - match.69
montatotuutta kirjoitti:
Lisään tähän kirjoitettuna vielä yhden asian, joka oli itselleni merkityksellinen oivallus. Minä ja kuulemani perusteella moni muukin käsittelee eroa, uskottomuutta ja muita elämän isoja pettymyksiä usein niin, että takana on ajatus "saamisesta ansion mukaan" joko hyvässä tai huonossa. Tässäkin ketjussa joku toi esille ajatuksen, että läheisriippuvaisuudesta seuraisi ikään kuin rangaistuksena puolison ero. Toisaalta epäoikeudenmukaisuuden tunnetta sekä katkeruutta aiheuttava ajatus on se, että itse olen ollut hyvä puoliso, mutta puoliso palkitsi sen valehtelemalla.
Näin itsekin ajattelin pitkälle keski-ikään asti. Jos teen kaiken oikein, niin puolisolla tai yleisemmin koko maailmalla olisi ikään kuin velvollisuus kohdella minua oikeudenmukaisesti. Mutta sellaista velvollisuutta ei ole olemassa. Muilla ihmisillä omat syynsä eikä elämältä muutenkaan kannata odottaa oikeudenmukaisuutta, koska elämä ei ole sellaista. Se ei kuitenkaan tarkoita mitenkään huonoa asiaa, päinvastoin. Moni pettymys syntyy liiallisista odotuksista. Hyvät asiat puolestaan ovat tulleet isommiksi asioiksi ja yllätyksiksi.Hieno kirjoitus, "monta totuutta" Jos näkee vain oman "oikeanlaisen oikeudenmukaisuuden", niin pettymyksiä todellakin tulee, ja paljon. Ne nähdään aina toisten aiheuttamina.
- totuutta_etsimässä
montatotuutta kirjoitti:
Lisään tähän kirjoitettuna vielä yhden asian, joka oli itselleni merkityksellinen oivallus. Minä ja kuulemani perusteella moni muukin käsittelee eroa, uskottomuutta ja muita elämän isoja pettymyksiä usein niin, että takana on ajatus "saamisesta ansion mukaan" joko hyvässä tai huonossa. Tässäkin ketjussa joku toi esille ajatuksen, että läheisriippuvaisuudesta seuraisi ikään kuin rangaistuksena puolison ero. Toisaalta epäoikeudenmukaisuuden tunnetta sekä katkeruutta aiheuttava ajatus on se, että itse olen ollut hyvä puoliso, mutta puoliso palkitsi sen valehtelemalla.
Näin itsekin ajattelin pitkälle keski-ikään asti. Jos teen kaiken oikein, niin puolisolla tai yleisemmin koko maailmalla olisi ikään kuin velvollisuus kohdella minua oikeudenmukaisesti. Mutta sellaista velvollisuutta ei ole olemassa. Muilla ihmisillä omat syynsä eikä elämältä muutenkaan kannata odottaa oikeudenmukaisuutta, koska elämä ei ole sellaista. Se ei kuitenkaan tarkoita mitenkään huonoa asiaa, päinvastoin. Moni pettymys syntyy liiallisista odotuksista. Hyvät asiat puolestaan ovat tulleet isommiksi asioiksi ja yllätyksiksi.Melko lailla järkeen käypää. Sitä kuitenkin mietin, ajatteletko ettei sinunkaan tarvitse olla oikeudenmukainen, jollei se palvele omia päämääriäsi?
Entä olemmeko oikeastaan hyviä kasvattamalla ihmisiä kestämään paremmin pettymyksiä, olemalla epäoikeudenmukaisia? - montatotuutta
totuutta_etsimässä kirjoitti:
Melko lailla järkeen käypää. Sitä kuitenkin mietin, ajatteletko ettei sinunkaan tarvitse olla oikeudenmukainen, jollei se palvele omia päämääriäsi?
Entä olemmeko oikeastaan hyviä kasvattamalla ihmisiä kestämään paremmin pettymyksiä, olemalla epäoikeudenmukaisia?En ajattele. Haluan olla rehellinen ja oikeudenmukainen itsekkäistä syistä eli siksi, että se on tärkeä arvo itselleni ja saa minut kunnioittamaan itseäni. Huomaan kuitenkin, etten itsekään ole siihen aina pystynyt muiden ihmisten mielestä. Oikeudenmukaisuus on (ihmissuhteissa) joskus suhteellista eli olen oppinut suhtautumaan suurpiirteisemmin siihen, missä tärkeysjärjestyksessä muut asiat näkevät.
Kasvatus onkin tässä mielestäni tärkeä. Aikuisia ei voi kasvattaa, mutta lapset kasvavat tietynlaiseen arvokulttuuriin pienestä pitäen. Oma perheeni korosti voimakkaasti oikeudenmukaisuutta ja rehellisyyttä hyvin pienissäkin asioissa. Toisenlaisissa perheissä totuus ja rehellisyys nähtiin suurpiirteisemmin, mihin kiinnitin jo pienenä huomiota. Näissä erilaisissa perheissä kasvaneista lapsista tulee aikuisia, joiden arvot ovat eri järjestyksessä kuin omani. Jos lapsi esimerkiksi saa aina moitteita kertoessaan todellisista tunteistaan (kiukusta ja pettymyksista) niin hänestä tulee tunnetasolla epärehellinen aikuinen, joka ei osaa puhua rehellisesti vaikeista asioista - ei osaa, ellei tietoisesti opettele. Hänestä tulee aikuinen, joka valehtelee puoisolleen suojellakseen häntä ja itseään, "se mitä hän ei tiedä, ei vahingoita".
- rakkausonvoima
Eipä voi sanoa kuinka kauan erosta toipumiseen menee. Jotkut toipuu hyvin nopeasti, kuukausia ja joillakin voi mennä vuosikymmen. Nekin, jotka näyttävät toipuvan nopeasti ovat voineet tehdä eroprosessia jo vuosia ennen eroa. Onhan sitä ihmisiä jotka elävät kulissiliittoa, ihmisiä jotka elävät vapaassa suhteessa ym. Kyllä meitä on niin moneen junaan. Ja osa elää ja haluaa elää loppuelämänsä yksin, osa lähtee suhteesta uuden kumppanin löydettyään. osa harrastaa seikkailuja ja lyhyitä romansseja. Pääasia on, että tietää mikä on itselle se hyvä ratkaisu muita suuremmin loukkaamatta.
- everyday
Itse erosta toipumiseen ei mene vuosikausia. Joskus vaan ihmisellä on eron jälkeen vaikeuksia, tulla toimeen itsensä kanssa. Ero voi olla sohaissut ikivanhoja haavoja auki, vanhat umpisolmut menevät erotessa yhä pahemmin solmuun. Erossa ihminen harvoin käsittelee pelkästään eroa, vaan koko mennyttä elämää. Etenkin jos on vuosikaudet oltu yhdessä, niin siinä sitä onkin käsittelemistä. Sinänsä ei mikään ihme, että kokee eron jälkeen esim. viisikymppisenä elonsa oudoksi itsensä kanssa, jos on ollut viimeksi elänyt sinkkuelämää kaksikymppisenä. Ihminen on 30v päästä ihan eri tyyppi. Etenkin naiset kadottavat helposti itsensä parisuhteeseen.
- totuutta_etsimässä
>Joskus vaan ihmisellä on eron jälkeen vaikeuksia, tulla toimeen itsensä kanssa.>
Itsensä kanssa oppii tulemaan toimeen, mutta talouttaan ei voi muuttaa edes kovasti yrittämällä paremmaksi. Myöskään vanhuuden tuomia vaivoja saa estettyä sen mitä elintavoillaan voi, muttei perimää voi muuttaa. Perheystäviä ei saa takaisin, koska ei ole enää perhettä.
Voi saada uusia ystäviä, mutta ystävyyssuhteita on vanhemmiten vaikea solmia. Vanhemmat ihmiset eivät juuri liiku missään, ja vielä vähempi osa liikkuu ulkoilmassa seurustelukumppani etsiäkseen.
On kaikenlaista hankaluutta, jota ei voi sivuuttaa positiivisella ajattelulla ja nauttimalla henkisestä kasvustaan. - match.69
totuutta_etsimässä kirjoitti:
>Joskus vaan ihmisellä on eron jälkeen vaikeuksia, tulla toimeen itsensä kanssa.>
Itsensä kanssa oppii tulemaan toimeen, mutta talouttaan ei voi muuttaa edes kovasti yrittämällä paremmaksi. Myöskään vanhuuden tuomia vaivoja saa estettyä sen mitä elintavoillaan voi, muttei perimää voi muuttaa. Perheystäviä ei saa takaisin, koska ei ole enää perhettä.
Voi saada uusia ystäviä, mutta ystävyyssuhteita on vanhemmiten vaikea solmia. Vanhemmat ihmiset eivät juuri liiku missään, ja vielä vähempi osa liikkuu ulkoilmassa seurustelukumppani etsiäkseen.
On kaikenlaista hankaluutta, jota ei voi sivuuttaa positiivisella ajattelulla ja nauttimalla henkisestä kasvustaan.Taloutta ei voi muuttaa paremmaksi. Jaa, miten niin? Kun itse erosin, talouteni oli lähes kertaheitolla paremmassa kunnossa. Eron jälkeen työtkin sujuivat sulavasti. Sain ylennyksen. Vuoden päästä toisen. Juuri ajattelin olevani ns. urani huipulla. Tästä ei kovin paljoa ylemmäs pääse, alemmas kyllä. Viimeistään eläkkeellä.
Vanhenemisessa on se hyvä puoli, että kaikki vanhenevat. Ihan varmasti, ihan jokainen, se on luonnollista, krempat normaaleja. Ja kyllä nykyaikana voi edistää terveyttään paremmin kuin koskaan. Itse voi tehdä todella paljon, etenkin positiivisella ajattelulla. Jopa vakavista sairauksista voi selviytyä, jos elämänhalua ja iloa riittää. Äitini 86v kärsii alkavasta muistisairaudesta. Silti hän ajattelee positiivisesti ja ilmeisesti myös nauttii henkisestä kasvustaan. Vasta nyt hän on alkanut työstää monia käsittelemättömiä, vaikeita asioita elämästään.
"Perheystäviä ei saa takaisin, koska ei ole enää perhettä."
Mutta mitä tarkoitat, ettei ole perhettä? Tottakai lapset ovat olemassa eronkin jälkeen! Jos perheystävä ei enää eron jälkeen halua tavata, hän ei ole ystävä ollutkaan.
Juu, ja sitten ystäviä löytää, jos vain osaa etsiä oikeasta paikasta. Erityisesti vanhempana löytääkin, sillä monet ovat jo ainakin osa-aikaeläkkeellä. On enemmän aikaa ystävyyssuhteisiin kuin koskaan. - totuutta_etsimässä
Hmm. Mikä saa sinut kuvittelemaan, että talous paranee kaikilla. Jos näin olisi, eivät yksinhuoltajaäidit olisi tämän valtakunnan köyhimpia. Mikä saa sinut lisäksi kuvittelemaan, että saat pitää työpaikkasi loppuelämäsi? Ajattaletko vain yleneväsi? Entä jos sinut saneerataan ulos, etkä enää yli 50v tule työllistymään? Näin todellakin on ja myös sen todistavat viralliset tilastot. Mikä saa sinut kuvittelemaan, että kaikilla on mahdollisuus lastensa läheisyyteen, niin kuin sinulla on? Osaatko ajatella tilanteen, miksei näin voisi olla? Mikä saa sinut kuvittelemaan, että lähelläsi asuisi tuttavia, tai että täysin tuntemattomista ihmistä tulisi ystäviäsi vain siksi, että he asuvat naapuritalossa ja ovat osa-aikaeläkkeellä?
Minä haluan todellakin kysyä, eikö ole tullut koskaan ajatelleeksi, ettivät asiat mene kaikilla kuten sinulla? Ajatteletko, että sen kaiken voi korvata postiivisella mielellä?
Ja saanko kerto mitä olen mieltä seuraavasta kertomastasi :Äitini 86v kärsii alkavasta muistisairaudesta. Silti hän ajattelee positiivisesti ja ilmeisesti myös nauttii henkisestä kasvustaan. Sanon tähän vain *tyrsk*.
- rakkausonvoimaa
Ei välttämättä käsittele ikivanhoja haavoja. Ihmisellä on voinut olla joku kriisi ym. hyvinkin jo ennen eroa. Yleensä kriisit ovat myös hyvästä (ei välttämättä kriisihetkellä tunnu siltä), ne auttavat ihmistä selviämään uudenlaisessa tilanteessa. Ihmisen muuttuminen iän myötä ei todellakaan ole mikää erikoinen juttu, vaikka kornilta saattaa kuulostaa. Moni on kaksikymppisenä erilainen kuin kolmekymppisenä tai nelikymppisenä. Surullista on se, että niin monet parisuhteessa eivät kasva samaan suuntaan. Elämähän on kuitenkin kasvutarina. Samoin toisen kuuntelu ja "me" ajattelu ei tunnu toimivan, kun vain yksilöllisyyttä korostetaan.
Ehkä tässä moni kirjoittaja on siinä mielessä oikeassa, että erotessaan sitä joutuu vyöhykkeelle missä ihmiset haluavat vain olla sinkkuja, ovat olleet pettäjiä, etsivät vain hetken nautintoja. Ei niitä hyviä tyyppejä paljoa taida vapaana pyöriä ja ovat varmaan jo elämänkoulussa varautuneeksi muuttuneet. Että parisuhdeihmiselle kova paikka eron myötä on se, että aikanaan on tullut tehtyä väärä valinta. Että enpä usko, että kovin heppoisin perustein monikaan eroaa, mutta jos suhteessa voi huonosti ym. niin mitäpä muutakaan voi.- totuutta_etsimässä
>Yleensä kriisit ovat myös hyvästä > Kriisit eivät ole hyviksi,ellei elämä tuo tullessaan jotakin parempaa, eikä se ole millään tavalla omasta hyvästä tahdosta kiinni. Mitä vähemmän elämää jäljellä, sen epätodennäköisempää. Mutta ajatellaan vaikka Ukrainan kriisiä. Mitä hyvää saavutetaan mahdollisesti? Moni sanoo, että opitaan jotakin? Mutta minä kysyn, mitä mieltä opitusta on koska menehtyneitä ei saa henkiin, eikä pahoja asioita tekemättömiksi. Se mitä ihmiset voivat, on elää elämänsä arpineen päivineen henkisesti vammaisina ja yrittää unohtaa.
- match.69
totuutta_etsimässä kirjoitti:
>Yleensä kriisit ovat myös hyvästä > Kriisit eivät ole hyviksi,ellei elämä tuo tullessaan jotakin parempaa, eikä se ole millään tavalla omasta hyvästä tahdosta kiinni. Mitä vähemmän elämää jäljellä, sen epätodennäköisempää. Mutta ajatellaan vaikka Ukrainan kriisiä. Mitä hyvää saavutetaan mahdollisesti? Moni sanoo, että opitaan jotakin? Mutta minä kysyn, mitä mieltä opitusta on koska menehtyneitä ei saa henkiin, eikä pahoja asioita tekemättömiksi. Se mitä ihmiset voivat, on elää elämänsä arpineen päivineen henkisesti vammaisina ja yrittää unohtaa.
Kriisejä on monenlaisia.
Ihmisten erilaisissa elämäntilanteissa syntyneet kriisit ovat ihan normaalia elämänkulkua. Kriisi ei "tuo" tullessaan mitään parempaa. Mutta ihminen voi (jos osaa) oppia kriiseistään, ja tuoda elämään, jos ei aina varsinaisesti parempaa, niin ainakin erilaista hyvää. Kriiseistä selviytyminen on mahdollisuus luoda jotain parempaa, nähdä elämästään hyvät ja positiiviset asiat, ja miten niitä voisi lisätä. Kriisistä ei selviä passiivisella odottelulla paremmasta.
Sen sijaan esim. mainitsemasi Ukrainan kriisi on ihan eri asteen kriisi kuin edellä mainittu. - totuutta_etsimässä
match.69 kirjoitti:
Kriisejä on monenlaisia.
Ihmisten erilaisissa elämäntilanteissa syntyneet kriisit ovat ihan normaalia elämänkulkua. Kriisi ei "tuo" tullessaan mitään parempaa. Mutta ihminen voi (jos osaa) oppia kriiseistään, ja tuoda elämään, jos ei aina varsinaisesti parempaa, niin ainakin erilaista hyvää. Kriiseistä selviytyminen on mahdollisuus luoda jotain parempaa, nähdä elämästään hyvät ja positiiviset asiat, ja miten niitä voisi lisätä. Kriisistä ei selviä passiivisella odottelulla paremmasta.
Sen sijaan esim. mainitsemasi Ukrainan kriisi on ihan eri asteen kriisi kuin edellä mainittu.Mielestäsi kaikista kriiseistä voi oppia. Minun mielestä se on sama, kuin väittäisit että kärsimys kirkastaa. Ajattele sitä, miltä tuntuu kun tarvitset kipeimmin apuan, mutta ihminen joka on ollut sinulle läheisin ja johon olet luottanut, kääntääkin nähtäväksesi kylmät ja tunteettomat kasvonsa. Eikä siinä kaikki, vaan hän vaikka hakkaa sinut henkisesti hengiltä, ellet kykene ymmärtämään ettei hänellä todellakaan ole minkäänlaista välittämistä sinua kohtaan, kävi sinun sitten miten tahansa.
Sinä varmaan ajattelet, että noin voi käydä vain muille ihmisille. Niin minä jotenkin ajattelin. Itseasiassa koko asiaa on vaikea ymmärtää, ellei sitä itse ole kokenut. Kun ajattelee muita ihmisiä, on löydettävissä aina jotakin ymmärrettävää, että se on tapahtunut heille: he eivät keskustelleet, he eivät sopineet toisilleen, he olivat luonteeltaan erillaisia, he menivät liikaa, he tekivät liian paljon töitä, he olivat erillaisia kuin minä tai me.
Mitä se erillainen hyvä sitten voisi olla? Yksi helpollista on kai sanottuna, ettei tarvitse kärsiä enää niin pahasta ihmisestä. Toivon, ettet sorru turhiin latteuksiin, kuten et Ukrainan kriisiäkään tehnyt elämää kirkastavaksi.
- rakkausonvoimaa
Sinä totuutta_etsimässä esität hienoja näkemyksiä. Kiinnostaisi tietää mikä on oma elämäntarinasi? En minä ihan tuota Ukrainan kriisiä heti ottaisi esiin, kun puhutaan henkilökohtaisen elämän eri kriiseistä.
Itse ajattelen, että olen elämässäni saanut kokea paljon. Niin hyvää kuin pahaa.- totuutta_etsimässä
Millainen on tarina, jossa ei käynyt hyvin? Sellaista tarinaakin on ja se sattuu.
- rakkausonvoimaa
Vaikea sanoa totuutta_etsimässä sellaisia tarinoita missä ei käynyt hyvin on lukuisia. Tai toisaalta loppujenlopuksihan se riippuu myös katsantakannasta. Käykö loppujen lopuksi hyvin, jos ihminen voi vaikkapa huonosti suhteessaan ja eroaa. Niin toisen näkökannasta tässä voi käydä hyvin, pääsee eroon vaikeasta suhteesta. Toisen mielestä voi käydä huonosti, se toinen lähtikin vaikka rakastan sitä. tai sitten kummankin mielestä kävi hyvin, mutta tämä vaatii avaraa katsantakantaa kumpaiseltakin osapuolelta. Sillä niin järjettömältä kuin se kuulostaakin niin toinen voi rakastaa toista, vaikka pitäisi yllä huonoa suhdetta henkisesti tai fyysisesti. Onhan niitä ihmisiä, jotka ovat rakastaneet ihmisen kuoliaaksi. Mutta ymmärtämätöntä, luonnehäiriöistä tms. ei voi muuttaa eikä auttaa, jos ei apua halua. Tästäkö pitää muiden kärsiä? Syyllisyyttä voi tietysti tuntea toisen puolesta.
Mutta niin, mikä on se tarinasi, jossa ei käynyt hyvin?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta
Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä522894Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!
1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille5392755- 481895
- 321887
Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?
Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.1191768SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat
SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka3031704Tappo Kokkolassa
Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap91362Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari
Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,621163Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu
Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.901154Ketä ammuttu ?
Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?221122