ONKO PAATERO OLLUT TAITAMATON ?

TAKINKÄÄNNÖT

Kokoomuksen kansanedustajan Ben Zyskowiczin mielestä omistajaohjauksesta vastaavan ministerin Sirpa Paateron (sd.) ei olisi pitänyt alun perinkään päästää valtionyhtiöiden hallituspalkkioiden korotuksia läpi.

Ben Zyskowicz Aamu-tv:n vieraana lauantaina 31. tammikuuta. Ben Zyskowicz Aamu-tv:n vieraana lauantaina 31. tammikuuta. Kuva: Yle

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowicz arvostelee kovin sanoin omistajaohjausministeri Sirpa Paateron (sd.) toimintaa valtionyhtiöiden hallituspalkkioihin liittyen.

– Hän on toiminut erittäin taitamattomasti, Zyskowicz latasi lauantaina Ylen aamu-tv:ssä.

Zyskowicz huomautti, että Paateron päätös luopua hallituspalkkioiden korotuksista oli oikea. Paatero ei olisi Zyskowiczin mielestä kuitenkaan saanut alun perinkään päästää korotuksia läpi.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jovainjo

      Kokoomuksen politiikkojen toiminta tuntuu siltä, että puolue on heikossa hapessa. Kokoomus on juhlinut Suomessa hallitusvastuussa kaksikymmentä vuotta Matti Vanhasen II-hallitusta lukuunottamatta. Siksipä hyvinvointivaltiomme yskii ja sosiaali- ja terveyspuolen ratkaisua ilman oppositiota ei olisi pystytty taaskaan synnyttämään. Aina on kokoomuksella ollut joku nainen torpaajana ja tämän takia kokoomuksen on ollut pakko saada sosiaali- ja terveysministerin salkku hallituksiin.

      Nytkin tuo Ben Zyckovits ärähtelee, vaikka itse on koko ajan suiminut näitä "herrojen" suuria bonuksia. Ei oikein nyt tiedä haluaako hän, että asioihin puututaan vai haluaako hän että ei puututa? On tämä kaksinaamaista tämä politiikkojen touhu. Mikä puolue pettää, kuka politiikko valehtelee ja kuka leikkii huonomuistista tiukan paikan edessä. Onhan tuo tietynlaista pettämistä tuo kokoomuksen touhukin, työväen puolueena pääsi "isottelemaan" työläisille.

      • skr

        Kokoomus oli vanhasen kakkoshallituksessa, esim valtiovarainministerin salkulla joka oli Jyrki Kataisella. Vanhasen ykköshallitus oli punamultahallitus.


    • Kaksinaamainen

      Taapero lupasi korotuksen ja nyt asian tuluta julkisuuteen arvostelemassa niitä.

    • Taitamatonta

      Ollut taitamaton? Onhan se sentään demari.

    • Halla-ahon-äänestäjä

      VÄLIKYSYMYSKESKUSTELUSTA voi tulla AIKA VILLI, alkaa kello 14, kestää vajaa kolme tuntia TV1
      https://www.suomenuutiset.fi/tanaan-eduskunnassa-perussuomalaisten-valikysymys-kreikan-tilanteesta/

      KOSKA SOINI ON NYT PARRASVALOISSA JA MAHDOLLISESTI SOINI ON juuri nyt VALTANSA HUIPULLA EU:SSA, ISÄNNÖI KONSERVATIIVIEN KOKOUSTA ELI DAVID CAMERONIN PUOLUEEN JA VASTAAVIEN YHTEISTYÖTÄ, Stubb ja Katainen sinipunaisina kateudesta
      Britannian konservatiivipuolueen edustaja Syed Kamall (pääministeri David Cameronin puolueesta) ja Soini yhdessä
      https://www.suomenuutiset.fi/wp-content/uploads/2015/02/ECR_014-640x320.jpg

      Soini suorastaan kehrää:
      ""Sampo ja Jussi ovat jatkaneet kunniakkaasti Perussuomalaisten työtä Euroopan Parlamentissa"" (Soini)

      PERUSSUOMI EDUSTAA KESKEISTÄ OSAA EDISTYKSELLISESTÄ EUROOPASTA
      Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä pitää opintopäivät Helsingissä 3. – 6.2.2015. Opintopäiviin osallistuu yli 40 ECR-meppiä, mukaan lukien ryhmän puheenjohtaja, Britannian konservatiivipuolueen Syed Kamall.

      https://www.suomenuutiset.fi/ecrn-suurkokous-alkoi-kalastajatorpalla-selva-visio-paremmasta-euroopasta/
      Europarlamentaarikko Sampo Terho avasi Helsingin Kalastajatorpalla ECR-euroryhmän opintopäivät, joihin on kerääntynyt kymmeniä ECR-euroryhmän meppejä Euroopan kaikilta laidoilta.

      http://timosoini.fi/2015/02/langet-kaulaan-2/
      Tulevalla viikolla isännöimme ECR- ryhmän Opintopäiviä. Tuo ryhmä On Euroopan Parlamentin kolmnneksi suurin ryhmä. Sampo ja Jussi ovat jatkaneet kunniakkaasti Perussuomalaisten työtä Euroopan Parlamentissa.
      Vuonna 2009 tein oikean päätöksen lähtiessäni ehdolle. Viime vuonna oli oikein jäädä Suomeen.

      https://www.suomenuutiset.fi/perussuomalaisten-eu-ryhma-kokoontuu-helsingissa-mukana-yli-40-meppia/
      Euroopan konservatiivien ja reformistien ryhmä pitää opintopäivät Helsingissä 3. – 6.2.2015. Ohjelmassa on muun muassa keskustelua EU:n talouspolitiikasta, kevään eduskuntavaaleista sekä turvallisuuskysymyksistä. Opintopäiviin osallistuu yli 40 ECR-meppiä, mukaan lukien ryhmän puheenjohtaja, Britannian konservatiivipuolueen Syed Kamall.

      Kansainvälisen tervehdyksen toi ECR:n entinen puheenjohtaja Martin Callanan. Newcastlen kasvatti istui aikanaan 10 vuotta vuodesta 1998 alkaen Euroopan konservatiivien EPP-ryhmässä = Stubb-Katainen -ryhmä, kunnes kyllästyi sen liittovaltiopolitiikkaan ja ryhtyi perustamaan uutta konservatiiviryhmää uudistamaan EU:n rakenteita. Sen jälkeen hänet nimitettiin lordiksi ja nyt hän istuu Yhdistyneen kuningaskunnan parlamentin ylähuoneessa.

      https://www.suomenuutiset.fi/ecrn-entinen-puheenjohtaja-euro-ei-voi-toimia/
      – Toivoin, että ECR pääsisi kehityksessään uuteen vaiheeseen ja olette onnistuneet siinä todella hyvin: olimme ennen viidenneksi suurin ryhmä, mutta nyt nousimme kolmansiksi. Se osoittaa, kuinka hienoa työtä olette tehneet, Callanan kehui. Callanan tapasi perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinin viimeksi keväällä Helsingissä, kun oli vielä suuri salaisuus, minne perussuomalaiset EU:ssa liittyvät. Salaisesti neuvoteltiin, voivatko perussuomalaiset liittyä ryhmään.

      ECR on alusta alkaen vastustanut euroa, josta Euroopan surkea talouskehitys johtuu.
      – Se ei ole ulkomaalaisvastaisuutta, vaan talouspolitiikkaa. EU:n talouspaketista jäi palikoita puuttumaan, ja kun fiskaaliunionia ei perustettu, euro ei voi toimia, Callanan totesi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1917
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      9
      1569
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      13
      1519
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1487
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1425
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1370
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1317
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      648
      1239
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      16
      1157
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      1118
    Aihe