Hylätyksi tulemisen pelko estää elämästä

Itsevarmuuteni tunneasioissa on teeskenneltyä. Olen herkkä ja epävarma tunne-elämältäni. Pelkään hylkäämistä ja sitä että toinen ei rakastakaan. Johtunee varmasti osittain siitä että isäni hylkäsi minut ja äitini jo ennen syntymääni. Tästä seurasi tietynlaista arvottomuuden tunnetta ja suurta häpeän tunnetta ja osattomuutta, jopa köyhyyttä.

Lisäksi minua kiusattiin koulussa julmasti vuosikausia. Ahdistuin ja aloin jännittää koulussa ja lukioaikoina en uskaltanut vastata tunnilla kunnolla edes opettajan kysymyksiin. Suulliset esitykset olivat yhtä helvettiä. Oli kaikenlaista sairastelua, keho reagoi henkisiin paineisiin. Lisäksi aloin saada paniikkikohtauksia ja ahdistuin ja aloin pelätä sairastavani milloin mitäkin vakavaa sairautta. Hypokondrian oireita siis.

Senkään jälkeen elämä ei ole ollut helppoa. Ei sinnepäinkään. Mutta ei se minua ole musertanut. Jollain kummalla konstilla olen selvinnyt järjissäni. Olen kehittänyt itseäni, opetellut tuntemaan itseni ja tunnistamaan tunteeni ja pitämään puoleni ja ylipäänsä pitämään huolen itsestäni. Teen työtä ja huolehdin läheisistäni. Minusta on tullut tasapainoinen ja jopa viisas tunne-elämän asioissa.

Eräs mies on ollut tällä minun matkallani mukana auringonpilkahduksena ja onnellisena ajatuksena melkein joka päivä varmaan jo 15 vuotta. Yllä mainituista seikoista johtuen ja koska pelkään tulevani hylätyksi, en uskalla kertoa hänelle tunteistani. Sydämen asioissa joutuu asettamaan itsensä alttiiksi hylätyksi tulemiselle, sille että ei kelpaa. Vastavuoroinen rakastuminen ja rakastaminen kun on harvinaista.

naiselta miehelle