kuuluko sienet nyt kasviksiin

pyöröhuuli

10

259

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
      • fungusetlupus

        Itseasiassa sieni ei ole kasvis vaan omansa kaltainen luokitteluiden mukaan eli oikeastaan kasviksen ja lihan välissä.

        Eli jos kasvis-ateriaa vieraille ajattelee niin sieni ei oikeastaan kuulu siihen - ei ainakaan vegaaneille, sillä kyseessä on viimeisinten tutkimuksien mukaan "ajatteleva" eliöstö eli sienten rihmasto on "oppiva" ja siten ympäristöön sopeutuva. Sieneksi kutsuttu osa on vain pieni osa koko eliöstöä ja on lähinnä lisääntymistä ja levittäytymistä varten itiöiden levittämiseksi.

        Samalla voi myös kyseenalaistaa esim. saniaisten tuoreen kehrän nimeämisen kasvikseksi, sillä saniaisetkin (jäänteitä esi-historialliselta ajalta) lähinnä leviävät itiöiden kautta kuin myös juurirönsyillä kuten kaikki puutarhurit voivat todeta.

        Toisaalta äärimmäiset vegaanit eivät syö maan alla kasvaneita kasviksia vaan ainoastaan maan päälliset hyväksytään ravinnoksi eli aika kapeaan rakoon he itsensä laittavat.


      • Sedä

        "Itseasiassa sieni ei ole kasvis vaan omansa kaltainen luokitteluiden mukaan eli oikeastaan kasviksen ja lihan välissä."
        -Ei, vaan sieni on ruuan luokittelussa kasvis. Eliöiden luokittelussa sienet kuitenkin ovat ihan yksinkertaisesti sieniä, eikä niillä ole mitään tekemistä kasvien kanssa.

        "Eli jos kasvis-ateriaa vieraille ajattelee niin sieni ei oikeastaan kuulu siihen - ei ainakaan vegaaneille"
        -Vegaani ei tue eläinten hyväksikäyttöä. Haluatko kertoa mikä herkkusienessä tai suppilovahveroissa on asian kanssa ristiriidassa?

        "Toisaalta äärimmäiset vegaanit..."
        -On myös keliaakikko-vegaaneja jotka ei syö gluteenia. Kummallakaan asialla ei ole mitään tekemistä itse veganismin kanssa :D

        Kasvissyöjä on nimestään huolimatta henkilö, joka ei syö eläimiä, ei henkilö joka syö pelkkiä kasveja.


      • poposipopsipor

        En voisi riistää sienen elämää se on eettisesti niin vastoin vakaumustaan.


    • infoako

      kun ennen oli vasemmalla puolen sienet ja yrtit ja vain valkosipuli erikseen

    • romualdo3

      toivottavasti sienet jaotellaan omaksi aiheekseen vaikka yrttien kanssa. Tämän pitäisi sanoa jo terve maalaisjärkikin. Ovathan vanhat sieniä koskeneet sivustot edelleen arkistossa.omana aihealueena. Nyt on uudistusten kanssa hutiloitu !

    • romualdo3

      Ja vieläpä kun sienet ovat yksi kolmesta pääeliöryhmästä niin siinäkin mielessä niiden katoaminen täältä palstalta on aika uskomatonta...!

      • romualdo3

        Siis aivan uskomaton moka ja ylläpito vähät välittää tästä - MIKÄ HÄPEÄ! haloo, onhan siellä modetoimitalossa ihan varmasti kaikki huoneet lämpimänä, siis ei millään pahalla mutta virheet tavataan yleensä oikaista... jollei vastassa ole pahasti asenne- ja luonnovikaisuutta. Hyvää syksyä, keskustellaan vilkkaasti myös sienistä!


    • Syökääkanaa

      Tästä sieniketjusta tulee hyvin selville mitä sekopäitä kasvissyöjät ovat. Ei ihminen ole selvinnyt satoja tuhansia vuosia rehuja puputtamalla, hyväksykää tämä tosiasia.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6579
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4243
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2647
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2040
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1558
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1407
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1111
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1066
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1031
    Aihe