Kiteeläinen kusipää: 210km/t poliiseja pakoon.

Voivoi

Olen aina tiennyt Kiteeltä löytyvän idiootteja, mutta en sentään olisi uskonut ihan noin täydellisen kusipään asuvan alueella. Varmasti sai loppuelämäkseen aihetta kehuskella teollaan ja tuntee itsensä nyt suureksi sankariksi.


Motoristille vankeutta - 200 kilometriä tunnissa poliisia pakoon

Kiteen keskustassa nopeudeksi mitattiin 124 kilometriä tunnissa 50 kilometrin rajoitusalueella.
Kymmeniä kilometrejä huomattavaa ylinopeutta poliisia pakoon ajanut moottoripyöräilijä on tuomittu 60 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta Pohjois-Karjalan käräjäoikeudessa. Rangaistuksen hän saa sovittaa samanpituisena yhdyskuntapalveluna.

Takaa-ajo käynnistyi kun motoristi ohitti poliisien siviiliauton Kiteen Puhoksessa sulkuviivan kohdalla viime lokakuussa. 21-vuotias motoristi pakeni poliiseja kovimmillaan 210 kilometrin tuntinopeudella sadan kilometrin rajoitusalueella.

Motoristin meno oli kuin elokuvissa. Valtatielle 6 päästyään hän keuli poliiseja pakoon aluksi etupyörä ilmassa muun liikenteen seassa välillä ainakin 200 kilometrin nopeudella. Kiteen keskustassa hänen nopeudekseen mitattiin vielä 124 kilometriä tunnissa 50 kilometrin rajoitusalueella.

Takaa-ajon päätteeksi poliisi ei tavoittanut pakenijaa. Hänet saatiin kiinni myöhemmin rekisterinumeron perusteella. Hän ei kiistänyt hurjasteluaan.

Kihlakunnansyyttäjän mielestä motoristin liikennekäyttäytyminen oli lajissaan harvinaisen törkeää. Siksi hän vaati miehelle ehdotonta vankeusrangaistusta ja pitkää ajokieltoa. Ajokortin tuomittu saakin takaisin vasta joulun jälkeen tänä vuonna. Ajokiellon pituuteen vaikutti aikaisempi rangaistus törkeästä rattijuopumuksesta.

IS

5

275

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Idiootintunnistaja

      nimimerkille voivoi tiedoksi .Alivieska ei ole Kiteetä.

      • Huom

        Meinaatko ettei idiootilla ole mitään yhteyksiä Kiteelle, vaan ihan muuten vaan ja ajankulukseen tuli sinne saakka ajelemaan Alavieskasta jonne on matkaa 444km.

        -Kuukkelin karttahaku ei tunne paikkaa nimeltään "Alivieska".


      • panikoakkaas
        Huom kirjoitti:

        Meinaatko ettei idiootilla ole mitään yhteyksiä Kiteelle, vaan ihan muuten vaan ja ajankulukseen tuli sinne saakka ajelemaan Alavieskasta jonne on matkaa 444km.

        -Kuukkelin karttahaku ei tunne paikkaa nimeltään "Alivieska".

        rakastatko sitä idioottia, vai kiihotutko muuten vain hänestä?


    • polkkumuliisi

      No mitä sitten...

    • polkkumuliisi

      No mitä sitten...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6353
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4086
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2506
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1990
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1478
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe