Naapuruston kissa

Tympääntynyt

käy paskalla pihassani.Päivällä hiljainen pihani houkuttaa naapuruston kissan paskalle pihaani.Ongelmaa jatkunut jo monta vuotta.Joskus vuosia sitten jaoin alueemme postilaatikoihin kehoituksen pitää kissat omassa pihassa etteivät tee jätöksiään muiden pihoille.Olen nähnyt kissan itseteossa.Kävi kerran niinkin että vieraanani olleen naisen lapsi sotki vaatteensa kissan paskaan pihallani.En ole aivan varma kenen kissa on mutta epäilen sen olevan erään sateenkaaripariskunnan joten lienee turha yrittää kunnan kautta vaikuttaa asiaan.Luulen ettei kunta ota asiaa hoitaakseen ettei syyllisty "vähemmistöryhmän syrjintään".Kyseisellä pariskunnalla kun näyttää muutenkin olevan sellaisia oikeuksia joita muilla ei ole.Osaisiko kukaan neuvoa mitä asialle voisi tehdä?

17

50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ainoa_tapa

      Loukkupyynti vetämään ja katti eläinsuojeluyhdistykselle, joka se aikanaan loputtaa. Koska uusia saa ilmaiseksi, ei nyk. omistaja viitsi edes sitä käydä sieltä hakemassa...

      Toistetaan tarpeen mukaan eli pari kertaa vuodessa.

      Kissanomistajille on täydellisen turhaa yrittää puhua järkeä.

    • Älytöntä

      Laita pihallesi laatoitusta tai nurmikkoa niin ei käy kissa paskalla. Jos on hiekka- alueita niin ne vetävät kissan paskalle. Talon reunukset kun ovat soralla eikä hiekalla niin ei käy kissoja tarpeillaan.

      No sitten toinen eläin minkä jätöksiä löytyy on jänis. Mutta eläinhän vain lannoittaa maan kiertokulkuun syömiään sapuskoitaan niin ettei se haittaa.

      Naurattaa kaupunkilaisihmisten kamala reaktio eläimen paskasta ihan kun ulkotilojenkin pitäisi olla steriilejä ja miksi? Onko se paskakikkareen siivoominen niin vaikeaa nykyajan jumalattomien laiskoille ihmisille. Näkyy olevan ylivoimaista niin että saa ihan kaikesta siivoomisesta hepulin kun sitä ei ole joku muu tekemässä.

      Itselläni on silppuava ruohonleikkuri joka silppuaa sen paskankin luonnon kiertokulkuun eikä tarvitse niin paljoa ostaa lannotteita.

      Mikä tekee ihmisistä niin laiskoja ettei osaa tai kykene jotain paskakikkaretta poimiin jos niin häiritsee?

      Mitä järkyttävää siinä on jos joku kakara sotkeutuu paskaan? Itse olen varhaislapsuuteni viettänyt sikalassa eikä ole mitään allergioita.

      Siedätyshoitoa jo lapsesta asti niin ettei totuteta liian streliiliin. Ei haittaa vaikka se kakara maistaisi paskaa vanhemman keskitettyä huomionsa facebookkiin. Ei sitä ennenkään niin valvottu ja kakarat olivat terveempiä,

      • Vääntää

        Kaikilla on jokin allergia tai jokin muu pää vika joka estää elämästä normaalia elämää.

        Kaikki allergiat ovat ihmisen itse aiheuttamia valinnoillaan. RUOKAVALIO VAIKUTTAA siihen syntymättömään ja sen jälkeinen ruokavalio.
        Ihanaa on elämä joka oikein sen oivaltaa


      • 333444

        On sulla käsitykset kissoista ja niiden ulosteista ihmeelliset.

        Kissan uloste haisee jo pitkän matkan päähän ja sen peseminen on työläs homma kengän pohjasta. Jäniksen papanat ovat tyystin erillaista ainetta.

        Kissa (vapaana liikkuva) levittää ulosteen mukana ja paijatessa monesti sairauksia.

        On myös todellisia lemmikkikissan pitäjiä jotka hoitavat lemmikkinsä terveyttä ja ulkoiluttavat aidatulla alueella. Heille suuri kunnia!


      • sairaat_omistajat
        333444 kirjoitti:

        On sulla käsitykset kissoista ja niiden ulosteista ihmeelliset.

        Kissan uloste haisee jo pitkän matkan päähän ja sen peseminen on työläs homma kengän pohjasta. Jäniksen papanat ovat tyystin erillaista ainetta.

        Kissa (vapaana liikkuva) levittää ulosteen mukana ja paijatessa monesti sairauksia.

        On myös todellisia lemmikkikissan pitäjiä jotka hoitavat lemmikkinsä terveyttä ja ulkoiluttavat aidatulla alueella. Heille suuri kunnia!

        Jep, kannattaa googlettaa "toksoplasmoosi"

        Pikkulapsille tämä kissanpaskan kautta leviävä sairaus voi olla vaarallinen. Lisäksi arvoidaan, että huomattava osa aikuisväestöstäkin kantaa tartuntaan "oireettomana"

        Oireeton lainausmerkeissä, koska suht tuoretta tietoa on se, että tauti voi muokata aikuisenkin toimintaa. Alun perin tauti on erikoistunut riivaamaan pieniä jyrsijöitä, joiden käytöstä se muokkaa niin, että luontainen pelko kissan kusen hajua kohtaan katoaa! Näin jyrsijä päätyy helpommin kissan ruoaksi ja vissiin paskojen kautta taas jyrisjään -> kiertokulku toimii.

        Ihmisillä vaikutuksena voi olla hillitön riskinotto tai mielenterveysongelmat. Sanomattakin selvää, että naapureitaan terrorisoiva "harmittomien kisujen" omistaja on lapsena pistellyt paskaa suuhunsa ja on siis sairauden "oireeton" kantaja. Eihän häntä harmita kissan kusen/paskan hajukaan...


    • Tohtori_Melahoito

      Ongelmaasi ratkaisu on ottaa kissan mela käteen ja rynkyttää, kun tämän olet tehnyt anna kissalle melasi rynkytettäväksi.

      Näin saat kissaan viidennen asteen yhteyden ja ongelma korjaantuu

    • Sama_ongelma

      Jonkun katti käy kaiken talvea paskalla seisonnassa olevan matkailuautoni alla. Keväällä sieltä saa siivota kymmeniä pökäleitä...

    • AinoSaari

      Ei se katti ole minä siellä pihalla aina kyykin kun saan erektion siitä.

    • ilvesveikatin

      Kissa on fiksu eläin, se peittää tekosensa. Koirat taas iha eri juttu.

      • taas_todistettu

        Kissanomistajille on täydellisen turhaa yrittää puhua järkeä.

        Myrkkysyötti / loukkupyynti on ainoa ratkaisu. Mutta tämäkin pitää toistaa pari kertaa vuodessa, kun kusipää hankkii aina uuden.


      • AvustajaBBB
        taas_todistettu kirjoitti:

        Kissanomistajille on täydellisen turhaa yrittää puhua järkeä.

        Myrkkysyötti / loukkupyynti on ainoa ratkaisu. Mutta tämäkin pitää toistaa pari kertaa vuodessa, kun kusipää hankkii aina uuden.

        Tuo on kyllä yhtä huuhaata, oikeasti paras konsti on ampua omistaja niin ei tarvitse kissoja enää katsella.


      • shit.you.cat

        Fiksu ja peittää tekosensa? Jaa-a. No eipä tällä tontilla ainakaan peitä. Juuripa sulaneen lumen jäljiltä löytyi rivi pökäleitä keskellä polkua talon seinustan viereltä.


    • potutpottuina

      Hanki oma kissa niin pitää reviiristään huolen.

    • murnaukssss

      Houkuttele kisua niin että saat sen kiinni, sitten viet salaa sen jonnekkin 100km päähän ja homma on kunnossa. Kaikkein helpointa, hoitaa hommat itse kuntoon niin tulee kerralla valmista. Tai vähän inhimillisempi vaihtoehto jos joku sukulainen tai ystävä haluaa kissan niin..

    • Ota kissasta valokuva ja laita kuvat sen alueen postilaatikkoihin mistä uskot kissan tulevan asian kanssa mikä on ongelma, myös yhteystietosi ja ystävällinen pyyntö ottaa yhteyttä keskustelemaan.

      Sitten voitte tehdä sopimuksen vaikkapa että omistaja käy siivoamassa ne jätökset säännölisin väliajoin, minulla on useampi ex katukissa ja kaikki saavat olla ulkona vapaasti, tulla ja mennä.

      Naapureilla on kissoja ja kaikki ulkona vapaasti, asian huono puoli on että menevät leikkikentälle tekemään tarpeensa. Leikkikentän vieressä kun asun niin teen kaksi kertaa viikossa tarkastuskierroksen ja putsaan jätökset, niin omieni kuin naapurien kissojenkin. Kaikilla on silloin hyvä olla ja hiiri kanta pysyy kurissa.

      Ainakin minä jos tulisit kissojeni kuvan kanssa että tekee pihallesi jätöksiä tulisin säännölisesti siivoamaan ne ja saisit vielä laatikon olutta.

      • ainoa_oikea_tapa

        ^ näille jatkuvati kissaansa "ulkoiluttaville" on turhaa puhua järkeä tai ehdotella mitään sopimuksia. Loukkupyynti tai myrkkysyötti vetämään ja sama 4 kk päästä uusikis, kun on uusi riesa taas hankittuna.


    • ihanapikkukissa

      Kyllä kissoja on kiva varsijousella metsästää,ei tuu paljon ääntä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      110
      1957
    2. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      10
      1691
    3. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      15
      1638
    4. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      81
      1527
    5. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      151
      1485
    6. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      107
      1400
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      23
      1377
    8. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      650
      1271
    9. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      17
      1213
    10. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      10
      1168
    Aihe