Miksi Bipot nojaavat jatkuvasti diagnoosiin?

Koska jotkut on kuspäitä? Ei diagnoosin taakse saa mennä piiloon. En mä ainakaan mene. Ja mä olen minä, en mun diagnoosi. Jotkut kai yrittää selittää paskat tekonsa menemällä diagnoosin taakse karkuun. Sitten jotkut hyväuskoiset antavat anteeksi kaiken. Itse en antaisi, vaikka bipo olenkin.

Jos bipous aiheuttaa hankaluuksia niin kyseessä on sairauden aiheuttama asia. Asia mille ei sillä hetkellä voi mitään. On hyvin lyhytnäköistä ja ilkeän typerää väittää että kaikki menevät piiloon diagnoosin taakse. Kertonee kysyjästä paljon.

"Bipolaarinen häiriö," tai miksi sitä minäkin vuosikymmeneä tykätään, kutsua ei ole sairaus kuin metaforisessa mielessä. Tasan samasta syystä sitä ei löydy virallisista sairausluetteloista sairaudeksi luokiteltuna. Vain lukematon ja asiaan perehtymätön ihminen luulee mielisairauksien olevan oikeita sairauksia, kuten diabetes tai syöpä.

"Bipoon" annettujen "lääkkeiden" aiheuttamat aivovauriot tosin ovat todellisia, oikeita sairauksia. Sitä ei kukaan kiellä. Esimerkiksi SSRI:t aiheuttavat tunnetusti aivovaurioita, joiden tunnetuimpia oireita ovat edestakas sahaavat mielialat, estoton käyttäytyminen, impulsiivisyys, agressiivisuus sekä apatia. Ihan samat oireet kuin kellä tahansa päävamman tai aivovaurion saaneella henkilöllä. Oli vaurion aiheuttajana sitten isku, esimerkiksi onnettomuudessa tai kemikaalimyrkytys, kuten laittomien huumeiden (marijuana, amfetamiini, kokaiini, heroiini...) tai 'laillisten' huumeiden (SSRI, bentsodiatsepiini, neurolepti...) kohdalla.

Lääkitys ei ole kohdallaan, jos on ilkeä, tekee pahaa ja remuaa kuin mielenköyhä. Läääkitty bipo on ihan yhteiskuntakelpoinen yksilö

Hno eipä kyllä ainakaan ne kaksi biboa jotka tunnen ikinä omien diagnoosiensa taakse piiloudu.

Toinen ei oikeastaan edes koe mitään tarvetta selitellä tai puolustella itseään tai omaa käytöstä ja minulle se on ihan ok,sillä oken tuntenut hänet jo vuosia jo silloin kun hän oli ihan tervekin. Hänen käytöksensä/asenteensa yleensäkin vaikuttaa vai uusiin ihmisiin hänen elämässään jotka eivät aina ymmärrä häntä ja hänen käytöstään aika ajoin.

Toinen ystäväni jolta myös tämä "häiriö" löytyy kyllä joskus saattaa anteeksi pyydellä omaa käytöstään tai katoiluaan, mutta silloinkin se syy on masennus tai ahdistus, eikä bipolaarinen vaikka toki siitä kai nuokin olotilat pohjimmiltaan kumpuavat.

Hoh hoijjaa!! Me ollankin muuten vain pahoja läpeensä. Mitä sä tulet siitä tänne nurisemaan! Jos ei ole haluakaan ymmärtää

eipä tuo kaverini ikinä bipoon vetoo, itkemiseen, paskaan oloon, väsymiseen ja joskus kiireisiin hän vetoaa, tosin aika harvoin hän mitään minulle kauheasti selittelee. joskus minulle jää kyllä vähän sellainen tunne että kun keskustelen ja vietän hänen kanssaan aikaa niin että näen hänestä vain osia ja keskusteluista puuttuu aina joitain tiettyjä aiheita ihan kokonaan. kerrankin tiesin että hänellä on uusi mies, mutta hän ei siitä maininnut minulle yhtään mitään kuten ei myöskään siitä että hän muutti toukokuussa uuteen asuntoon, asia paljastui minulle vasta kun kuulin siitä eräältä toiselta yhteiseltä kaveriltamme ja hänkin oli saanut asian selville kun oli nähnyt kaverimme menevän erääseen kerrostaloon sisään juuri kun hän oli mennyt sen ohi.

En tarkemmin lukenut ketjua, mutta käsittääkseni itsellenikin tuo diagnoosi on asetettu - en vain oikein pysty samaistumaan kun oma elämä kohtuu raiteillaan. mieliala ja nukahtamislääkkeillä mennään. Joskus hoitopaikassa kysyivät onko mielestäsi sinulla tämä sairaus? vastasin, että ei ole. Mutta silloinhan se juuri on kun sairauden kiistäminen kuuluu taudinkuvaan ;)

Bibot ovat vastuuttomia pillerinpyörittäjiä. He haluavat pyöriä huumeissaan ja hyväksikäyttää muita.

Eipä nojannut exä diagnoosiinsa, oikeastaan hän kiisti sen täysin ja väitti ettei hänellä bipoa ole vaan vain ahdistusta ja välillä vähän hiljaisempia kausia.

Minut hän kuitenkin jätti viimeisimmän juoksukautensa aikana kuin eilisen päivän sanomalehden, kova meno oli päällä melkein puoli vuotta ja sitten hän joutui osastolle vähän "akkuja lataamaan". En ottanut enää takaisin kun soitteli sairaalasta päästyään ja kysele että voiko tulla yöksi.

Yleensä olen tavannut bipoja jotka eivät myönnä yhtään mitään.. Miksi muutkin ongelmaiset nojaavat jatkuvasti diagnoosiin.. Masentuneetkin koko ajan kitisevät etteivät voi tehdä mitään koska masennus..

ei todellakaan vetoa omaan diagnoosiinsa, enemmänkin häpeää sitä tai kiistää sen täysin

"matalakausinaan" kyllä masennusta joskus valittelee ja sitä että on voimaton, ei jaksa, itkettää... vauhti päällä ollessa saattaa ehkä joitain kohelluksiaan anteeksi pyydellä, mutta bipoa ei mistään noista syytä

itselläni on sellainen käsitys että bipo jopa enemmänkin häpeää omaa diagnoosiaan kuin esimerkiksi masennusdiagnoosin saanut ihminen

ystävättärelläni meni varmaan vuosikymmen ennen kuin hän myönsi minulle että hänen vähän alle kolmikymppisenä saamansa diagnoosi saattaa ehkä sittenkin olla oikea

Vastaanpa ihan vakavasti:
Itselle nuo diagnoosit oli siihen hulluun tilaan tietynlainen defenssi ja oli aikanaan ihan tärkeäkin sellainen. Yhteiskunta on vaikea paikka olla kun voi henkisesti huonosti. Muille on helpompi selittää sen hetkinen olotila, rajoittuneisuus jne. ja saada heidät ottamaan sinut vakavasti diagnoosin avulla. Let's face it: Bipot ovat ihmisiä jotka voivat todella paskasti. Itse sain diagnoosista suojakilven jonka avulla saatoin hieman suojautua siltä että olisin oikeasti hullu sekopää kun kyseessä olikin "sairaus". Se selitti silloin myös vuosien ongelmat elämässä. En väitä etteikö koko kehon kemiat olisi olleet sekaisin mutta aika paljon itsellä oli sellaista tunnetason estyneisyyttä ja validoimisen puutetta miksi ne tunnetilat räjähti päälle toviksi. Ihminen ei ole pelkkä mieli vaan myös koko keho voi reagoida tällä tavalla. Siksi olo on niin hullu.

Mitä enemmän opin itseäni ja tunteitani validoimaan sitä vähemmän olin "bipolaari". Nyt olen sitä mieltä että tietynlainen emotionaalinen syklisyys on kehoni ominaisuus. Minun pitää vain pitää parempaa huolta itsestäni niin henkisesti kuin liikunnallisesti. Tärkeintä on saada hyväksyntä ja oikeutus omalle surulle. Sille on jokin syy vaikka se olisi vuosien saatossa unohtunut. Itseään pitää vain oppia arvostamaan ja rakastamaan. Omat tunteet ovat tärkeitä, samoin oma keho. Molemmat ilmoittaa kyllä voivansa huonosti lukuisilla oireilla, toinen asia sitten kuinka moni ihminen tajuaa kuunnella. Itse en tosin koskaan ollut narsisti tms. kusipääluonne joten kykenin terapiassa luopumaan bipo-defenssistä ja eheytymään.

Me tervehtyneet ei tietenkään tulla tänne muutakuin nyt kun laiskottelen ja halusin tulla katsahtamaan miten kurja palsta tämä edelleen on. Kun täällä muutama vuosi sitten bipona kirjoittelin niin voin todella, todella huonosti. Hullu sekopää en onneksi ollutkaan vaan kovia kokenut ihmisressu joka yritti vain selviytyä niistä kamalista tilanteista, kehon ja mielen kipuilusta jotka olivat vieläpä ihan aiheellisia.

Mietin jo viittinkö edes kirjoittaa mutta kaipa tämän voisi postata jos joku vaikka näkis että tunnelin päässä on valoa. Lääkärit ei ole aina oikeassa, diagnoosi ei ole välttämättä ikuinen ja lääkkeet ei loppuiäksi. Riippuu vähän ihmisestä ja tilanteista.

Ikinä ei ole ystävättäreni sanonut mitään sellaista että "koska minulla on bipo" tai "bipon takia minä...".

Joskus on kyllä sanonut että "olen tälläinen rikkinäinen" tms. mutta ei hän tuolla ole diagnoosiinsa viitannut vaan omiin muihin ongelmiinsa, ahdistukseensa ja muuhun sellaiseen historiaansa mikä häntä usein tuntuu vaivaavan.

ei ole ollut itsellä tarvetta mennä diagnoosin taakse, toisaalta psykiatri ei suostunutkaan asettamaan bipodiagnoosia, vaikka kertoi kyllä että kriteeristö täyttyy ja ensiasteen sukulaisella kyseinen häiriö on - omall kohdalla puhutaan "mielialan aaltoiluhäiriöstä". mutta vaikka ap:n katkeruuden ymmärrän (varmasti ollaan mielialahäiriöinemme paskamaista porukkaa) niin silti tuntuu pahalta kun yleistetään. uskon itse siihen että minun oikeasti traumaattinen lapsuuteni on saanut mut kasvamaan kieroon ja oireilemaan tällä tavalla jota yritän hoitaa. sitten tulen palstalle ja yhdellä osastolla joku aukoo päätään siitä et kun kaikki naiset on rahanperässäjuokseviapaskiaisia, toisaalla joku kiljuu että bipolaariseteiolesairaitavaanali-ihmisiä ja mua alkaa vituttaa. minkä mä sille voin että mulla on naisen sukupuolielimet ja synnyin väärillä geeneillä väärän perheeseen ja parhaani mukaan taistelen että voisin pärjätä yhteiskunnassa, tehdä työtä ja maksaa veroja? se että mä tarviin apua koska en pysty olemaan niin hyvä ihminen kuin esim ap, jolla on valta tuomita ihmisiä, ei toivottavasti pilaa mun mahdollisuuksia joskus kuntoutua.
anteeks avautuminen, mutkun kaikki bipot ei oo "sitä ja tätä", kaikki terveet ei omista farmaria, kultaistanoutajaa ja 3,8hlön heteroperhettä ja kesämökkiä.
v*****n yleistys.

Se on sen verran vakava mielen sairaus että mikäli ihmiset ei tiedä mikä sulla on niin sut ymmärretään täysin väärin ja aina ihmetellään. Helpompaa on kun läheiset tietää niin ei tarvii arvailla mikä on jos on masennus tai mania. Näin ihmisten ei tarvii puhua kakkaa toisistaan.

Kertoisikin jonkin syyn omalle käytökselleen niin saisin edes jonkin vastauksen miksi hän on toiminut minua ja muita kavereitaan kohtaan tällä tavalla. Kyllä se sairauteenkin vetoaminen olisi parempi keino kuin vain se että sanoo olevansa väsynyt ja yhtäkkiä vain katkaisee välit lähes kaikkiin ihmisiin ja sitten salaa pitää yhteyttä toisiin niin että kaikilla on paha olla.