cybershop kusettaa nollatyösopimuksilla ja..

Misunentinenmyyjä

työ on orjatyötä.

Olen ollut töissä cybershopin sivuliikkeessä ja kohtelu oli uskomattoman huonoa. Minulle luvattiin aluksi 10-30 h viikko. Työsopimusta ei kuitenkaan allekirjoitettu vaikka kävin toimistolla kaksi kertaa. Toisella kerralla kysyin työsopimuksesta mutta sain vain lapsellisen vastauksen siitä että minun pitää tuoda verokortti ensin ja että työsoppari tuodaan liikkeeseen. Olin töissä yli kaksi kuukautta enkä nähnyt työsopparista vilaustakaan. Tämä luultavasti siksi että mollin sivulla oli luvattu 10-30h viikko.

Sanoivat että saisin lisää vuoroja pyytämällä niitä toiselta työntekijältä. Minusta kuitenkaan ei kuulu hyvään, työntekijää kunnioittavaan työilmapiiriin, että annetaan virallisesti noin viisi vuoroa kuussa että työvuoroja joutuu erikseen kerjäämään muilta työntekijöiltä. Vaikken kerjäämälläkään olisi saanut 40h/viikko.

Todella paskaksi työnantajien käytöksen teki irtisanomisen oikeuttaminen sillä, että olivat kytänneet minun istumistani tyhjässä liikkeessä useana päivänä, silloin kun ei ollut mitään työtehtävää. Liikkeessä piti aina asiakkaan tullessa mennä viereen hinkkaamaan rätillä hyllyjä ja pyyhkimään tavaroita pölystä. Irtisanomisen perusteena oli kuitenkin yllättäen se etten tehnyt tarpeeksi työtä, päivänä jolloin työtä ei varaston puolella ollut. Cyrbäshitin huoraliikkeenvarasto ja liike olivat täynnä kamaa ja laatikollinen joiden hinnoittelematta jättämisestä sain potkut edes mahtuneet minnekään esille liikkeen puolelle tai purettuna varastoon. Mielestäni myyjä ei ole mikään kokotyöaikainen siivooja myyjäntyönsä oheella ja työnkuva hyllyjen jatkuvana hinkkaajana tyhjässä liikkeessä oli naista halventava, naurettava ja nöyryyttävä.

Suosittelen että kukaan, mikäli ei halua pomokseen ja myymälävastaavakseen ahdaskalloisen typerää valehtelevaa ihmisjätettä, jättää hakematta mihinkään Cybershopin/cyrbäshitin liikkeisiin.Arvostakaa ihmiset itseänne ja työpanostanne ja häipykää koeajalla ovet paukkuen sen sijaan että kärsisitte huijattuina työvuorojen ja rahan puutteesta ja ahdasmielisestä työilmapiiristä sairaiden vähää älyisten orjapiiskurien perseestään pieremine työehtoineen.

Ja ikinä en osta enää mitään cybershopista. Eivätkä osta lapseni eivätkä lapsenlapsenikaan.Eikä kukaan mun lähipiiristä!

6

3833

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 323232

      upista

    • Välttäkää

      Joo ja niillä on ihan järkyttävän kehno asiakaspalvelu. Hyi. En osta tuolta ikänä enää mitään.

    • moititpalkkasimaksanutta

      ? Aloitus. ihan normaalia pam aloilla, oli se sitten kauppa, tai siivouksen tms ala, että nollasopimuksia, ja työntekijät laitetaan kilpailemaan. Tunneista eli töistä, ja siinä kuka tekee joko hyvää laatua tai on nopea/tuottaa eniten tuntiliksaansa vastineeksi.

      On väärin keksiä haukkumanimiä entisen työnantajatahonsa, ketjun kiusaksi. Ei ole ollut sen vika jos asiakkaita ei ole käynyt tarpeeksi. Ei sinunkaan. Joten tuossakin kumpikin kärsi.
      Puuhakkaan oloinen myyjä herättää edes kiinnostusta- onhan liikkeissä ikkunat. Mutta jos odottaa tylsänä sisääntulijoita ja aikaa kuluttuva asenne- ja asiakas näkee tämän, ikkunan ulkopuolelta katsoen, on se vähemmän houkutteleva juttu.
      Ketjuilla liike a myy hyvin. Liike b ei aina, mutta liike b pidetään pystyssä, kun ei ole ketjua jolla on näkyvyys, ilman liikettä b.
      Vilkaisin mitä ketju myy.
      Jos myisi esimerkiksi naisten sarkahousuja, olisin kiinnostuneempi. Mutta- kait tuommoinenkin vaate jonkin tarpeen täyttää, kun kohderyhmä on lähellä, eli kaupunkilaisnuorisoa.

    • Anonyymi

      Cyrbäshit 🤣

    • Anonyymi

      Oon kuullut että edelleen on melkoista olla tuolla töissä?

    • Anonyymi

      Mitä muotoa työsopimuksesi oli? Jos siinä oli minimitunnit, niin ne sinulle kuului myös maksaa. Ellei, eli minimi oli pyöreä nolla, sinun ei ollut pakko tehdä ainuttakaan vuoroa mutta tuntipalkan mukavuuden takia tietysti oli hyvä tehdä.
      Viimeistään ekan kk jälkeen työsuhteen alusta, työntekijällä on oikeus saada työsuhteen ehdot, kirjallisena. Työsopimuslakia kannattaa lukea- siellä on kaikki mitä työsopparin suhteen kuuluu tietää.
      Suullinenkin työsopimus on pätevä sinänsä, mutta kannattaa aina vaatia ne kirjalliset työsopimuksen ehdot. Ettei esim palkasta, vuosilomista työnteon määristä, ym tule kopua.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      60
      5917
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      24
      3744
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      230
      2033
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1810
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1256
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1239
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      298
      1049
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      990
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      76
      909
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      868
    Aihe