Ennakkoluuloista huolimatta ihanaa

Minä89

Pari vuotta sitten kauppareissulla törmäsin vähän vahingossa anaaliseksin saloihin. Käyn kumppanini kanssa silloin tällöin leluvarastojamme täydentämässä läheisessää seksikaupassa. Näin taas kerran olimme siellä kaupassa tutkimassa uutuuksia, kun päädyimme anaaliosastolle. Olin itse vähän vaivaantunut kun en peppuseksiä ollut ennemmin edes harkinnut, ajattelin ettei se naiselle ole niin mukavaa, mutta kumppanin "painostuksesta" päätimme kokeilla. Kumppanini on aina ollut kokeilunhaluinen kaikkeen uuteen, siksi meillä varmaan laatikko tursuaa noita leluja kotona. Niin sitten lähdimme sitä kokeilemaan. Ensiksi se tuntui todella oudolta, että sinne työnnetään sormia ja kumia, mutta muutaman kerran jälkeen aloin pitää tunteesta.
Koukkuun jäätiin. Tuntuu, että seksielämämme on siirtynyt pikku hiljaa yhä enemmän ja enemmän anaalimpaan suuntaan. Totta kai tykkäämme edelleen suuresti leikkiä toistemme pilluilla, mutta melkein aina kieli, sormet tai lelut eksyvät perseeseenkin.
Nykyään olo on niin outo ilman dildoa/tappia/mitä vaan kakkosessa. Töihinkin menen melkein päivittäin tappi perseessä ja se tuntuu niiiin ihanalta. Kokoa olen pyrkinyt suurentamaan, aina vain isompaa ja paksumpaa hakusessa.

Ennakkoluulot menivät minun kohdallani pöpeikköön, joten jos minulta kysytään niin aina kannattaa olla valmis kokeilemaan uutta :)

11

589

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päivänparasvitsi

      Hahaa nyt tuli paskat housuun vai vielä tappi perseessä menee töihinki onko persesuoli jo niin löysä että paskot alles jos ei ole tappi pidättelemässä

      • Dadadada

        Varmaan sinä miehenä tiedät miltä se tuntuu kun omaan ahteriisi ei mahdu edes hammastikku.


    • hyisaakeli

      Meillä lasketaan lasti v...n eli oikeaan paikkaan perse on piereskelyä ja paskomista varten

      • Saa-keli

        V...u on lasten tekemistä varten ja peräaukko panonautintoja varten.


    • PeppuPalvoja

      Kuulostaa kivalta, että olet löytänyt tälläisen nautinnon. Hieman erikoiselta vain kuullostaa, että tappia käytät jatkuvasti. Olen itse tottunut siihen että seksi on nautinnon ja sen hetken tilanne, ei jatkuva tunnetila. Luulisi että siitä tulee jokapäiväistä ja jatkuvaa, niin menettää samalla spesiaalisuutensa.

      • poikk

        En tunne itseäni homoksi. Tykkään tytöistä. Vanhempi mies juotti ja heräsin kun olin ilman housuja. Työnsi munaasa peppuun eikä voinut kun alistua. Halus vielä monta kertaa uudestaan(tottu),olis halunnut että nain sitä pyllyyn mutta en suostunut. Joskus käynyt ihan kokemuksen takia kylässä.


    • kauhaperseeseen

      Aloittaja on peräkammarin poika homeisen perseensä kanssa kuvittelee omiaan

    • kjdslajsaldj

      Kohta sinne holahtaa jo Pendolino....

      • GGGGMMM

        Ei kuule se liian iso. Sitä paitsi ootko itte koplannu? Tuo sana sai nauramaa. Pendolino se on juna eikä se sinne mahu.


    • 23232
    • hyi_saakelinäitä

      Naurettava koko ämmä ei kukaan normaali kule tappi perseessä tai ylipäätään työnnä muutenkaan mitään sinne mistä paskaa tulee

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      101
      1497
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1154
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      84
      1064
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      976
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      573
      942
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      877
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      872
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      822
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      654
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      630
    Aihe