Mitä uskonnot saavat aikaan

outoaSakkia

Jos ihmiset eivät olisi keksineet kaikenlaisia uskontoja olisi tämä maapallo paljon parempi paikka asua. Mitä syvemmälle ihminen on vajonnut omaan aatteeseensa, sitä hirveämpää on jälki. Euroopan kansat ovat sentään lopettaneet ristiretket jo kauan sitten mutta aina vaan raadellaan ja tapetaan ihmisiä Jumalan kunniaksi. Kehittyneimmät järjestelmät tässä suhteessa lupaavat suoran pääsyn taivaaseen. Sepä tietystikannustaa suuriin tekoihin.

74

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jokainen_ymmärtää

      Jokainen ymmärtää mitä ateistinen kommunismi on saanut aikaan.

      • Kommunismista puhuttaessa on minusta liian yksisilmäistä vain katsoa jotain Pohjoiskoreaa, joka ei edes toteuta Kommunismin periaatteita.

        Kommunismi tai oikeammin sen keksiminen on saanut kuitenkin paljon hyvää aikaan.

        Tämän aikaansaannosta on esimerkiksi pohjoismainen hyvinvointivaltio.

        Nimenomaan Kommunistien ja sosialistien vaatimuksesta on ajettu ne nykyajan itsestäänselvyyksiltä vaikuttavat palvelut ja turvaverkot köyhille joita muutamia vuosikymmeniä sitten ei ollut olemassakaan.


      • hullu_ukko kirjoitti:

        Kommunismista puhuttaessa on minusta liian yksisilmäistä vain katsoa jotain Pohjoiskoreaa, joka ei edes toteuta Kommunismin periaatteita.

        Kommunismi tai oikeammin sen keksiminen on saanut kuitenkin paljon hyvää aikaan.

        Tämän aikaansaannosta on esimerkiksi pohjoismainen hyvinvointivaltio.

        Nimenomaan Kommunistien ja sosialistien vaatimuksesta on ajettu ne nykyajan itsestäänselvyyksiltä vaikuttavat palvelut ja turvaverkot köyhille joita muutamia vuosikymmeniä sitten ei ollut olemassakaan.

        Niin ja lisään vielä, että 1860-luvulla tavoiteltu sosialistinen valtio on paljolti sen tyyppinen kuin nykyinen hyvinvointiyhteiskunta pohjoismaissa on 2000-luvulla.


      • Jokainen_ymmärtää

        >>> Jokainen ymmärtää mitä ateistinen kommunismi on saanut aikaan. <<< Ainakin te helluntailaiset ja muut tollo-pellet "tiedätte" tai te ainakin te luulette tietävänne, että maailman pahin asia on jumaluskon puute.

        Kyllä te olette säälittäviä ja typeriä.

        Te olette muistutus siitä, että lähin sukulaisemme on simpanssi, koska ajattelunne on simpanssin tasolla.


      • uskominenonok

        IHmisen pahuus ei johdu aatteesta vaikka se liittyykin siihen, vaan sellainen lähtee sydämmestä, ihmisen on turha syyttää omista teoistaan Jumalaa.


      • EiIdiootti
        uskominenonok kirjoitti:

        IHmisen pahuus ei johdu aatteesta vaikka se liittyykin siihen, vaan sellainen lähtee sydämmestä, ihmisen on turha syyttää omista teoistaan Jumalaa.

        Mikä helevetti se jumala on ja tarkalleen MISSSSSSÄ ????????????????????????????????????


      • entiedätarkalleen
        EiIdiootti kirjoitti:

        Mikä helevetti se jumala on ja tarkalleen MISSSSSSÄ ????????????????????????????????????

        Tarkalleen siellä missä on kolmas taivas, tarkemmin en osaa valitettavasti sanoa, miten lähellä tai kaukana se voi olla.


      • pienikorjaus
        entiedätarkalleen kirjoitti:

        Tarkalleen siellä missä on kolmas taivas, tarkemmin en osaa valitettavasti sanoa, miten lähellä tai kaukana se voi olla.

        Hetkinen , tarkennankin vielä: siis taivaitten taivaassa, jos osaat tien sinne niin kerro. Mutta kukaan ei pääse sinne kutsumatta sisälle.


      • EiIdiootti kirjoitti:

        Mikä helevetti se jumala on ja tarkalleen MISSSSSSÄ ????????????????????????????????????

        Se on ajatusmato, joka asuu uskovaisen päässä. Sen istutti sinne toinen uskovainen ja aina se pyrkii estämään tiedon omaksumista ja levittämään omia meemejään. Kunnon koulutuksella siitä olis jo päästy eroon, mutta tämä tautisen arvokonservatiivinen maailma kun ei halua perustaa olemassaoloaan tieteeseen, vaan mieluummin huuhaahan.


      • kalliiksitulee

      • sellaisia-ei-ole
        he-ma kirjoitti:

        Se on ajatusmato, joka asuu uskovaisen päässä. Sen istutti sinne toinen uskovainen ja aina se pyrkii estämään tiedon omaksumista ja levittämään omia meemejään. Kunnon koulutuksella siitä olis jo päästy eroon, mutta tämä tautisen arvokonservatiivinen maailma kun ei halua perustaa olemassaoloaan tieteeseen, vaan mieluummin huuhaahan.

        Ajatusmatoja ei ole olemassakaan.


      • ikävää-luettavaa
        sellaisia-ei-ole kirjoitti:

        Ajatusmatoja ei ole olemassakaan.

        Ateisti ei ole mikään kiva vaan ilmeisesti ilkeä?


      • vastaus-kysymykseen
        ikävää-luettavaa kirjoitti:

        Ateisti ei ole mikään kiva vaan ilmeisesti ilkeä?

        Usko saa aikaan kärsivällisyyttä ja auttamisen halua toisia kohtaan, ja kun on itse saanut anteeksi niin silloin on voimia antaa itsekkin anteeksi toisille, ei kuitenkaan tekoja vaan sille ihmiselle.


    • kyllä_ymmärtää

      Se on vain yksi lahko ja opetuslapset ovat vähenemään päin.

      • elovena-eeva

        28.3.2015 18:01

        Brittilehti Daily Expressissä oli hyvä kirjoitus sharian leviämisestä länsimaissa:

        http://www.express.co.uk/comment/columnists/leo-mckinstry/566322/Leo-McKinstry-on-Sharia-law-Islamic-legal-code-in-Britain

        "Mikään ei kuvaa paremmin monikultturismin vaarallista, tuhoavaa vaikutusta kuin sharia-lain hiljainen leviäminen kautta yhteiskunnan.

        Kulttuurisen monimuotoisuuden kannattajat paapattavat suvaitsevaisuudesta ja tasa-arvosta, mutta todellisuudessa heidän vaatimuksensa islamilaisen lakijärjestelmän hyväksymisestä Britanniassa edistää suvaitsemattomuuden ja epätasa-arvoisuuden raaimpia muotoja.

        On irvokasta, että ns. liberaalit, omahyväisine edistysmielisine mielipiteineen, tukisivat oikeusjärjestelmää, joka institutionalisoi tehokkaasti vainon, naisvihan, sorron, homofobian ja barbarismin.

        Kaikkialla maailmassa missä sharia toimii, se tarkoittaa riemuvoittoa raakalaismaiselle taikauskolle yli inhimillisen oikeudenmukaisuuden, demokratian ja vapauden tilalle mullahien hallintoa."


    • tosi_on

      Aloitus oli: mitä uskonnot saavat aikaan. Nyt on puheena vain kommunismi. Se ei ole uskonnoista suurin. Tosin kannattajat jos niitä vielä on, ovat tosi hartaasti uskovia.

    • 1213

      No joo, uskonnot voi olla turhia, mutta Raamatun sana ei. Raamattu kehoittaa rakastamaan jopa vihollisia. En oikein näe miten se johtaisi mihinkään pahaan. Kyseisen ajatuksen vastustaminen sen sijaan johtaa rakkaudettomuuteen ja pahuuteen ja siksi jokainen joka pyrkii mitätöimään sen, näyttää aika vihamieliseltä ja pahalta ihmiseltä.

      • siten-siellä-myös-on

        Rakasta muita ja myös itseäsi sanoo Raamattu.


    • ota_selvää

      Vanha testamentti käskee tappamaan monessa eri tilanteessa. Mm. jos mies raiskaa naisen kaupungin muurien sisäpuolella niin kumpikin pitää kivittää kuoliaaksi muurin ulkopuolella.

      Tuntuu, että moni ei tiedä, että Raamattuun kuuluu myös vanha testamentti. Outoa!

      • 1213

        "Vanha testamentti käskee tappamaan monessa eri tilanteessa. Mm. jos mies raiskaa naisen kaupungin muurien sisäpuolella niin kumpikin pitää kivittää kuoliaaksi muurin ulkopuolella."

        "Kirsikanpomija" ateistit vaan ei ymmärrä tai tunne puoliakaan siitä mitä Raamattu sanoo, koska heiltä jää huomioimatta tämä:

        "Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä"."
        Joh. 8:7

        Voihan sitä kannattaa kivitysttuomiota, mutta jokaisen kannattaisi sitten aloitta se kivittämällä itsensä.


      • 1215
        1213 kirjoitti:

        "Vanha testamentti käskee tappamaan monessa eri tilanteessa. Mm. jos mies raiskaa naisen kaupungin muurien sisäpuolella niin kumpikin pitää kivittää kuoliaaksi muurin ulkopuolella."

        "Kirsikanpomija" ateistit vaan ei ymmärrä tai tunne puoliakaan siitä mitä Raamattu sanoo, koska heiltä jää huomioimatta tämä:

        "Mutta kun he yhä edelleen kysyivät häneltä, ojensi hän itsensä ja sanoi heille: "Joka teistä on synnitön, se heittäköön häntä ensimmäisenä kivellä"."
        Joh. 8:7

        Voihan sitä kannattaa kivitysttuomiota, mutta jokaisen kannattaisi sitten aloitta se kivittämällä itsensä.

        Siis Raamatun käskyillä ei ole mitään väliä. Tehdään niinkuin itse halutaan. Raamattu saa jäädä kaikesta syrjään. Sehän on nimeltään Ateismi.


      • niin-se-vaan-menee
        1215 kirjoitti:

        Siis Raamatun käskyillä ei ole mitään väliä. Tehdään niinkuin itse halutaan. Raamattu saa jäädä kaikesta syrjään. Sehän on nimeltään Ateismi.

        Raamatun käskyillä on merkitystä. jos luet nämä niin jo järkesi riittää tajuamaan että onhan niillä merkistystä:

        Kymmenen käskyä

        Seuraava


        1. Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia. selitykseen
        2. Älä käytä väärin Herran, Jumalasi nimeä. selitykseen
        3. Pyhitä lepopäivä. selitykseen
        4. Kunnioita isääsi ja äitiäsi. selitykseen
        5. Älä tapa. selitykseen
        6. Älä tee aviorikosta. selitykseen
        7. Älä varasta. selitykseen
        8. Älä lausu väärää todistusta lähimmäisestäsi. selitykseen
        9. Älä tavoittele lähimmäisesi omaisuutta. selitykseen
        10. Älä tavoittele lähimmäisesi puolisoa, työntekijöitä, karjaa äläkä mitään, mikä hänelle kuuluu.

        ja ne selitykset löytyy täältä:

        http://www.evl.fi/katekismus/10kaskya/10kaskya.html


    • tottatoinenpuoli

      Eipä taida löytyä yksiselitteistä vastausta aloittajan kysymykseen.Eikä myöskään kysymykseen,mitä uskonnot ovat saaneet aikaan kautta ihmiskunnan historian.
      Kaikilla tunnetuilla yhteisöillä on ollut jokin uskonto.
      Eri uskonnoilla lienee yksi yhteinen piirre-siis usko johonkin "korkeampaan voimaan".

      • ei-uskvoainen-vastuussa

        Riippu mikä kelpaa koska ei uskovainen voi antaa uskoa siitä osattomalle, siksi uskovainen ei ole vastuussa siitä että kaikki eivät usko.


      • K.T.USA

        Uskonnollinen paholaisen palvelija, käytti ennen miekkaa, nyt hän käyttää AK-47
        rynnäkköasetta todistaakseen uskollisuutensa tämän-maailman jumalalle.(huomaa
        pieni ( J ) kirjoittaessani heidän jumalastaan." Jos tosikristityille kuuluisi tappaminen,
        niin heitä on niin vähän etteivät he voisi taistella kerrostaloa vastaan. Kaikki kristikunnan uskontoryhmät ovat sotiin osallistujia, ja siten " epäkristillisiä jokainen."
        Mitenkä sadat miljoonat ihmiset eivät sitä suostu ymmärtämään. Koska heidän
        johtajansa ei olekkaan elävä JUMALA, YAHWE.


      • K.T.USA

        Uskonnot saavat aikaan sotia ja kärsimyksiä, joiden yhteydessä järjestöt keräävät
        suunnattomia omaisuuksia kirkoilleen. Meille, raamatun tutkijoille kaikki on selvää.
        Meitä eivät taivasopit saa innostumaan mihinkään lahkoon.Meitä ei peloita heidän
        " helvetti-tuomionsa ". Sellainen oppi on kuin bumerangin heittäminen, se palaa takaisin heittäjälleen. Kansat olisivat paljon paremmassa asemassa ilman uskontoa.
        Uskonto orjuuttaa ihmistä, kahlehtien ihmisen eliniäkseen epävarmuuteen.
        Sellaiseksi uskoa ei ole tarkoitettu. jos se on totuudenmukaista uskoa.


    • ei_tapeta_toisia

      Asia on se, että seurataan sellaista aatetta joka on myönteinen ja tasapuolinen kaikille. Buddismi on esimerkiksi tällainen. Tosin se ei ole uskonto koska siinä ei ole Jumalaa. Buddhan kerrotaan sanoneen, että hän on opettaja, joka ohjaa ihmisiä oikeaan suuntaan elämässä.

      • ne-eivät-riittäneet

        Minulle aatteet eivät riittäneet, vaan halusin löytää oikean Jumalan ja että rukoukseni menee hänelle perille.


      • K.T.USA

        Budha on kuitenkin palvojiensa " epäjumala ".Budha on kuollut patsas, joka on
        voimaton auttamaan ketään. Ihmistä koskeva lopullinen tulevaisuus on LUOJAN
        ratkaistavissa eikä itämaisten uskontojen.


      • Kävelemään.oppiminen
        K.T.USA kirjoitti:

        Budha on kuitenkin palvojiensa " epäjumala ".Budha on kuollut patsas, joka on
        voimaton auttamaan ketään. Ihmistä koskeva lopullinen tulevaisuus on LUOJAN
        ratkaistavissa eikä itämaisten uskontojen.

        - "Lasse, on kouluunlähdön aika!"
        - "Yhyy."
        - "Etkö halua vieläkään kävellä itse bussiin? Täytyykö bussikuskin tänäänkin kantaa sinut bussiin?"


    • eipahalle

      buddismi ei perustu totuuteen joten siitä puuttuu ratkaiseva lenkki opiksi ja ojennukseksi eikä se anna toivoa tulevasta.
      Alkuperäinen väittämä ei ole kysymys vaan pelkkä väitös. Väittämiä on helppo heitellä ilman perusteita. Raamatun tulkinta tulee suorittaa ajassa ei jälkiviisaana koska silloin se johtaa harhaan varsinkin jos siihen sotkee intressejä.
      Itse heittäisin väittämän ilman perusteita että EVLUT_kirkon oppi on tuonut ihmisille monin verroin kaikkea hyvää. Tästä voitaisiin lähteä tutkimaan perusteluita. Mutta perustele sinä ensin väittämäsi tiedon ei luulon perusteella eikä pahansuopuuden mielen ailahduksen vaikutuksesta.

      • VaikkaNuijallaLöisi

        Kaikki uskontokunnat väittävät tekevänsä jumalansa tahdon kääntäessään muita
        omiin oppeihinsa, mitkä eivät perustu raamattuun, alkuunkaan. Jeesus ei
        kehoittanut ketään tunkemaan uskontoa kenellekkään vrisuonten kautta. Ylivaltaa
        julistetaan raamattu kädessä. Poliittiset tapporetket siunataan kirkoissa. Se kaikki
        on kauhistus Jumalan silmissä. Ev.lut. kirkon hyvät jäävät kaiken sen opettamien
        harhautuksien alle.Ev.lut.seminaarikoulutukset eivät kuulu raamattuun ollenkaan.


    • Lutterin_porukka

      Buddismi ei perustu totuuteen ...

      Mistähän tämä tieto lienee peräisin? Mitä valetta siinä on? Alkuperäisen väittämän voi selvittää tutustumalla historiaan. Sitä opetetaan kouluissakin. Kuinka Raamatun tulkinta tehdään ajassa kun sen kaikista tapahtumista on kulunut 2000 - 3000 vuotta? Evlut kirkon oppi ei tuonut hyvää ainakaan Saksassa jossa luterilaiset 'uskonsoturit' tappoivat ja ryöstivät sekä raiskasivat suuret alueet autioiksi. Tämä kaikki tietysti Lutherin kunniaksi.

      • sellaisia-ne-ovat

        voithan sie mennä risti istumaan vaikka pyvään nokkaan...?


      • ei.miun.mummoni
        sellaisia-ne-ovat kirjoitti:

        voithan sie mennä risti istumaan vaikka pyvään nokkaan...?

        Uskovaiset eivät ole raiskaajia, on naurettavaa väittää sellaista, jollet usko niin mene ja tutustu muutamaan uskovaiseen että tajuaisit sen.


      • KysynEnTiedä

        Mormooni-uskovaiset USAssa kiertävät paikalliset lait uskontonsa perusteella.
        Heille on luvallista naittaa 12 vuotias lapsi 70 vuotiaalle seurakuntalaiselleen.
        Muualla sivistyneessä maailmassa sitä kutsutaan pedofiiliaksi. Tyttölapset ovat
        modernin uskonnon " uhrattavia "rituaalisin menoin. Miten on lestadiolaiset ?


    • Lutterin_porukka

      Edellinen oli 30-vuotisen sodan aikaa.

      • eipahalle

        Eikö 30-vuotisen sodan alku syy ollut että kuninkaan kassavarannot oli loppumaisillaan ja vajeenpaikkaaminen sotimalla oli keino nousta lamasta. Kieltämättä sota silloin palveli myös protestantisen uskon leviämisessä ja vahvistumisessa.
        Kolmanneksi tähtäimessä oli Ruotsi/Suomen previirin laajentaminen.
        Lutherin ym. uskonpuhdistajien työ on varsin paljon karsinut kristinuskosta siihen kuulumattomia piikkejä pois joten heidän työllä oli puhdistava vaikutus kristinuskoon.
        Nykyään kristinuskonnolla on paljon myönteistä vaikutusta niillekin jotka eivät usko puhumattakaan niille jotka uskovat.
        Mitä muita vaikutuksia on ollut niin voidaan todeta että työ tekijäänsä opettaa ja rapatessa roiskuu. Lopputulemana voitaisi todeta valtakunnassa melkein kaikki hyvin.


      • EiPakolla

        Kristittyä ei tarvitse kenenkään " puhdistaa ". Se oli jonkun sekopäisen oma uskomus miten hän uskontonsa ilmaisi. Ainoastaan vallassa oleva voi tehdä
        pakoitteita ajamalla jonkinlaista väärinkäsitettyä ideaa ympäristölleen.
        Totuuden tuntija hyväksyy jokaisen yksilön valinnan.


    • samalla_lailla

      Sodassa kaikki aina taistelevat Jumalan sotureina pahan valtakuntaa vastaan. Ainoa taisi viimeksi olla Neuvostoliitto jonka armeijassa Jumala ei ollut ylipäällikkönä. Niillä oli politrukit, meillä papit.

      • K.T.USA

        Yritätkö väittää että Jumala oli suomen puolella sodassa. Jos Jumala sotii, niin
        hän on aina ylivoimaisesti voitokas. Poliittiset riidat eivät kuulu taivaalliseen
        hallitukseen. Täällä maapallolla riehuu saatana.


    • entinen_enkeli

      Esim. yhden uskonnon kirja Raamattu sisältää paljon jopa suoria tappokäskyjä. Jos ottaa jonkin tällaisen esille, tulee aina vakiokommentti: lukee kuin piru Raamattua. Jos lukee sen mitä Raamatussa on kirjoitettu niin mistä sen Pirun saa esiin niistä kaikista lukijoista?

      Aivan. Piru lukee sellaisia kohtia Raamatusta, jotka pitäisi unohtaa vaikenemalla koska eihän siinä kirjassa VOI OLLA sellaista.

      • varo-sitä-Pirua

        Ei kun se iso PIRU osaa sen Raamatun ulkoa jopa nurinperin.


    • joulukalkkuna

      Ihan niin. Eläimet eivät ole keksineet uskontoja ja niillä on niin hyvin asiat, eikö vaan. Kukaan ei luomakunnassa kai tappaisi esim. lokki ei sieppaisi kalaa, leijona ei saalistaisi seepraa, käärme ei nielisi elävältä pienempiä eläimiä. Ilman uskontoja tappaminen loppuisi varmaan, vai loppuisiko?

      • Monet kristityt kuvittelevat, että ennen kuin kaikkitietävä ja rakastava Jahve päätti vetää pultit hedelmän syönnistä, vallitsi paratiisissa näsäviisastellen spekuloimasi tilanne. Leijonatkin söivät varmaan heinää ja loispistiäiset varmaan olivat ihan vain pistiäisiä. Mutta tottakai koko luomakunta sitten rappeutui yhen puhuvan käärmeen takia, koska Jahve on reilu. Noh, todellisuudessahan ne eläimet yleensä tappavat saalistaakseen tai puolustautuakseen - eivät siksi, että hallusinaatio päässä käskee mennä surmaamaan kaikki amalekilaiset vauvasta vaariin.


      • koska-on-näin
        sapereaude kirjoitti:

        Monet kristityt kuvittelevat, että ennen kuin kaikkitietävä ja rakastava Jahve päätti vetää pultit hedelmän syönnistä, vallitsi paratiisissa näsäviisastellen spekuloimasi tilanne. Leijonatkin söivät varmaan heinää ja loispistiäiset varmaan olivat ihan vain pistiäisiä. Mutta tottakai koko luomakunta sitten rappeutui yhen puhuvan käärmeen takia, koska Jahve on reilu. Noh, todellisuudessahan ne eläimet yleensä tappavat saalistaakseen tai puolustautuakseen - eivät siksi, että hallusinaatio päässä käskee mennä surmaamaan kaikki amalekilaiset vauvasta vaariin.

        Raamatussa sanotaan että älä lausu Jumalan nimeä turhan takia, sen takia en halua kommentoida mitään sinun kirjoitukseesi.


      • koska-on-näin kirjoitti:

        Raamatussa sanotaan että älä lausu Jumalan nimeä turhan takia, sen takia en halua kommentoida mitään sinun kirjoitukseesi.

        Kontio- tai otsomaisilla pseudonyymeillä pääsee keskusteluun mukaan silloinkin, kun koettu pyhyys kuumottaa. Kokeilehan, niin nähdään oliko sanottavasi oikeastaan sittenkään siitä kiinni.


      • voit.mennä.sinne
        sapereaude kirjoitti:

        Kontio- tai otsomaisilla pseudonyymeillä pääsee keskusteluun mukaan silloinkin, kun koettu pyhyys kuumottaa. Kokeilehan, niin nähdään oliko sanottavasi oikeastaan sittenkään siitä kiinni.

        elektronyymeillä ja tronbioisillakin pääsee mukaan ufokeskusteluun, tai voithan koettaa vaikka kummittelu nimistä paikkaa!


      • voit.mennä.sinne kirjoitti:

        elektronyymeillä ja tronbioisillakin pääsee mukaan ufokeskusteluun, tai voithan koettaa vaikka kummittelu nimistä paikkaa!

        Kummittelu ja maallikoiden UFO-havainnot ovat aivan yhtä typeriä asioita mielestäni kuin tontut, mennikkäiset ja jumalat. Ei ole tarvetta koettaa.


    • Kiitos_Isälle_Jeesus

      Kiitos Isälle Jeesuksessa, sillä saa aikaan vain hyvää armoa ja totuutta.

      • fjfjdkdold

        juu, maailma on tosi hyvä paikka ...hihhulit kuutamolla ku lumiukko...


      • mihis-ne-menee
        fjfjdkdold kirjoitti:

        juu, maailma on tosi hyvä paikka ...hihhulit kuutamolla ku lumiukko...

        Mihin ne hihheit sitten menee kun eivät usko Jumalaan vaan esittävät kaduilla kovaa naamaa?


    • lkjrlk

      Joo kyllähän se on sitä "hajota ja hallitse" meininkiä.

      • onko-tälleen-

        elikkä pura joku roboti alkutekijöihinsä ja sitten rojukasan päällä sanot että nyt sinä määräät?


    • Ihminen1001

      Eihän uskonnoissa itsessääs ole mitään vikaa. Valitettavasti niitä toteuttamassa on ihminen. Ja ihminen, riippumatta uskosta tai sen puutteesta on oman edun tavoittelija. Oman edun tavoittelu on ajanut hyvätkin asiat metsään. Niin se on nykyaikana ja niin se oli ennen vanhaan. Ahneus, ahneus ja ahneus...kolme pahaa!

      • pöplöpöö

        Ja jos on kovasti uskovainen niin raiskauksen saa anteeksi rukoilemalla, kun vähemmän uskovainen joutuu yhdyskuntapalveluun...


      • on-sulla-luulot
        pöplöpöö kirjoitti:

        Ja jos on kovasti uskovainen niin raiskauksen saa anteeksi rukoilemalla, kun vähemmän uskovainen joutuu yhdyskuntapalveluun...

        nuinko teillä hihheillä ihan oikeasti luullaan siellä koviennaamojen keskellä ja kadulla pullojen kanssa?


    • >>> Mitä uskonnot saavat aikaan <<<

      Jumausko rampauttaa yhteiskunnan, hidastaa kehitystä, alentaa elintasoa ja täten alentaa elinikää ja nostaa kuolleisuutta.

      Jumalusko halvaannuttaa ajattelua, koska aivoihin on jo pentuna istutettu idea jostain henkimaailmasta, mitä ei voi suoraan havaita ja missä luonnonlait ei enää päde.
      Tuo epärationaalinen taikausko sotkee koko ajattelua sen lisäksi, että useissa uskonnoissa on todella tehokkaat työkalut ihmisten hallintaan ja kaiken vapaan ajattelun kieltämiseen.

      Ihmiskunta on elänyt taikauskossaan melkein koko olemassaolonsa ajan ja niinpä ihmiskunnan historia onkin ollut kivikauden historiaa. Missä uskontojen ylivalta on vähentynyt, siellä on tapahtunut kehitystä, tasa-arvoistumista eli lyhyesti, siellä on sivistytty.

      • eipahalle

        Etkö muistanut muita historiallisia aikoja kuin kivikauden. Eikö suomessa ole käyty kaikki historialliset ajan jaksot ja päästy nykyaikaan. Voinemme todeta että uskovia ja uskonnollisia on noin 85-90 % väestöstä. Kuitenkin voinemme todeta että suomalaiset ovat kärjen tuntumassa maailman laajuisesti arvioiden. Näin valtavan enemmistön joilla on ollut yhteinen arvomaailma arvoina eikö sille pitäisi antaa jokin merkitys kehityksessä parempaan.


      • eipahalle kirjoitti:

        Etkö muistanut muita historiallisia aikoja kuin kivikauden. Eikö suomessa ole käyty kaikki historialliset ajan jaksot ja päästy nykyaikaan. Voinemme todeta että uskovia ja uskonnollisia on noin 85-90 % väestöstä. Kuitenkin voinemme todeta että suomalaiset ovat kärjen tuntumassa maailman laajuisesti arvioiden. Näin valtavan enemmistön joilla on ollut yhteinen arvomaailma arvoina eikö sille pitäisi antaa jokin merkitys kehityksessä parempaan.

        >>Voinemme todeta että uskovia ja uskonnollisia on noin 85-90 % väestöstä.>>

        Emme voine, sillä Eurobarometri osoittaa selvästi uskonnottomuuden olevan Suomessa (mistä oli alueenä kyse viestissäsi) 22 %:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonnottomuus#Uskonnottomien_m.C3.A4.C3.A4r.C3.A4


      • kaduilla-tuulee
        sapereaude kirjoitti:

        >>Voinemme todeta että uskovia ja uskonnollisia on noin 85-90 % väestöstä.>>

        Emme voine, sillä Eurobarometri osoittaa selvästi uskonnottomuuden olevan Suomessa (mistä oli alueenä kyse viestissäsi) 22 %:

        http://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonnottomuus#Uskonnottomien_m.C3.A4.C3.A4r.C3.A4

        Emme voine jos hihhein niinsanottu henkinen juoppojohtaja sanoo niin, silloin sinäki sanot niin.


    • Etsilviisiiiiii

      Uskonnot ovat keino hallita ihmistä & ihmismassoja , siis valtaa . Samoin se mahdollistaa veronkeruun " aneiden " myynnin . Alkuaikojen BISNES on uskonto .

      • onks-tälleen

        Kaduilla alkuaikojen "bisnes" ja "uskonto" kun tuppaavat menemään sinne laittomien aineiden väärälle puolelle...!


      • onks-tälleen kirjoitti:

        Kaduilla alkuaikojen "bisnes" ja "uskonto" kun tuppaavat menemään sinne laittomien aineiden väärälle puolelle...!

        No kyllä päihteitä (jos niihin viittaat) on tietysti käytetty jo aiemmin kun mitään uskoa on alettu kokemaan saati perustamaan uskontoja. Päihteet ja uskonnolliset kokemusket ja rituaalit tunnetusti ovat liittyneet toisiinsakin. Nykyään onneksi valistus torjuu uskonnollisuuden ja päihteiden pahimpia haittoja, vaikka täydelliseen tulokseen tuskin koskaan päästään - ihmiset kun tuppaavat olemaan heikkoja kaikenlaiselle turmiolle.


      • se-on-hihheille-se
        sapereaude kirjoitti:

        No kyllä päihteitä (jos niihin viittaat) on tietysti käytetty jo aiemmin kun mitään uskoa on alettu kokemaan saati perustamaan uskontoja. Päihteet ja uskonnolliset kokemusket ja rituaalit tunnetusti ovat liittyneet toisiinsakin. Nykyään onneksi valistus torjuu uskonnollisuuden ja päihteiden pahimpia haittoja, vaikka täydelliseen tulokseen tuskin koskaan päästään - ihmiset kun tuppaavat olemaan heikkoja kaikenlaiselle turmiolle.

        Ei minulla, en tarvitse päihteitä.


      • pienenä-vihjeenä
        se-on-hihheille-se kirjoitti:

        Ei minulla, en tarvitse päihteitä.

        Mutta on niitä monenlaisia hihhieitä joilla tuntuu olevan "sahajauhoa aivojen paikalla".


      • sellaisia.ne.on
        pienenä-vihjeenä kirjoitti:

        Mutta on niitä monenlaisia hihhieitä joilla tuntuu olevan "sahajauhoa aivojen paikalla".

        .. ja yleensä ne ovat öisin ulkona ja monesti pullo kourassa...!


      • se-on-surullista
        sellaisia.ne.on kirjoitti:

        .. ja yleensä ne ovat öisin ulkona ja monesti pullo kourassa...!

        Jos pahasti käy niin ne nukkuukin ulkona sen alkoholipullonsa kanssa.


    • jsaajs

      joka vitun sana totta. jos ei ois uskontoja nii kaikki ois paremmin. ei olis näitä vitun muslimi terroristijärjestöjä sun muuta paskaa

      • elinaika-on-lyhyt

        Mutta kun sen salatunkin totuuden voi löytää, ei tarvitse tyytyä vain tähän joka nyt näkyy. Jeesus rakastaa jokaista ihmistä mutta voi pelastaa vain siihen asti kun tällä on elämää.


      • vitutFramilla

        Tälläkin palstalla alkoi taas tulla vitut esille, menkää sinne omille palstoillenne
        imeskelemään mitä haluatte.


    • tähtäimessäjumala

      HUHTIKUUN HULINAT -15% ALENNUSTA
      ostostesi loppusummasta WWW.KIRJAONLINE.COM verkkokaupasta.
      Tarjous voimassa 1.4.15-30.4.15
      ALENNUKSEN SAAT koodilla 042015
      Tarkemmat ohjeet: http://www.kirjaonline.com/news/9/15-ale-huhtikuun-ajan

      http://www.kirjaonline.com/product/363/tahtaimessa-jumala
      Jos pääsemme uskonnosta eroon, olemme onnellisempia? Myrkyttääkö uskonto kaiken, kuten uusateistit väittävät? Voiko asia olla niin yksinkertainen? John Lennoxin kirkasälyinen teos tarjoaa aivojumppaa niin kristityille kuin ateisteillekin. Lennox tunnetaan lukuisista julkisista keskusteluista uusateistien kanssa.

    • timpppaaa

      Uskonnot vaikuttavat verihistorian lisäksi vielä tämän aikamme tapahtumaan rutkasti. Niin lakeja, moraalia, henkilökohtaista elämää ynnä muuta yritetään hallinoida uskontojen kautta.Miettikääpä vaikkapa amerikan tilannetta. Toivosin että oikeustieteen alalle löytyisi tutkijoita ja historitsoijia jotka selvittäisivät mitkä lait ovat syntyneet uskontojen pohjalta niin että niistä päästäisiin eroon.

    • heikki.immonen

      Ilman uskontoja vallitsisi pelkkä uskonnollisuus. Lue Raamatusta, millaista se oli. Islamismi on esimerkki uskonnon sivuuttamisesta ja uskonnollisuuteen luiskahtamisesta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5600
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3557
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1682
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      207
      1670
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      83
      1126
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      27
      1107
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      917
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      846
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      829
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      818
    Aihe