Paanulinna - mikä meni vikaan?

Yrjänäx

Tympeän harmaansininen halli seisoo keskellä Kärsämäkeä. Pihassa on pari traktoria ja muutama auto, mistään asiakastulvasta ei voida puhua. Astun sisälle valoisaan, mutta jotenkin tyhjään rakennukseen.

Hyllyissä on jotakin krääsää, lähinnä muutamia päivittäistavaroita ja autonhoitoon liittyviä tuotteita. Kahvi on onneksi hyvää ja myyjänä nuori ja ystävällinen nainen. Katselen ympärilleni. Kahvion puolella on muutamassa pöydässä ihmisiä. Toisella puolella sijaitsevat muut liiketilat, joista suurin osa tyhjiä.

Tyhjä ostoskeskuksen käytävä on kuin halpa kopio kesäisen kaupungin ostoskadusta. Tunnelma on kuitenkin jotenkin epätodellinen, koska ketään ei näy. Ei puheensorinaa, ostoskassiensa kanssa kiirehtiviä ihmisiä, tuliaisia etsiskeleviä ohikulkijoita, ei ketään. Parturi-kampaamo ja Alko löytyvät, mutta mitään muuta ostettavaa ei ole. Mikä surullinen näky!

Miksi Kärsämäelle on rakennettu ostoskeskus, jos pikkuputiikit eivät täällä kannata?

Mitä voitaisiin tehdä, että tilat voitaisiin ottaa käyttöön palvelemaan kunnan asukkaita ja ohikulkijoita?

110

1005

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Yrjänäx

      Hotellimahdollisuuskin paikasta löytyy, alkaen 72€/yö.

      • Hillamo

        Ne palvelu on siellä käytävän perällä vasemmalla.

      • Häntänen
        Hillamo kirjoitti:

        Ne palvelu on siellä käytävän perällä vasemmalla.

        oon ohi ajaessa ihmetelly, että miten kauan siinä saa olla pelkkä sininen tuulensuojalevy pinnassa. Onko rahat loppunu kesken vai eikö rakennustarkastaja hoija hommiaan?

      • EI-PAHEMMIN-HOUKUTA
        Häntänen kirjoitti:

        oon ohi ajaessa ihmetelly, että miten kauan siinä saa olla pelkkä sininen tuulensuojalevy pinnassa. Onko rahat loppunu kesken vai eikö rakennustarkastaja hoija hommiaan?

        Niinpä....luotaantyöntävä kombinaatio.

      • mitenseon
        Häntänen kirjoitti:

        oon ohi ajaessa ihmetelly, että miten kauan siinä saa olla pelkkä sininen tuulensuojalevy pinnassa. Onko rahat loppunu kesken vai eikö rakennustarkastaja hoija hommiaan?

        mikä se mahtaa olla se" kaunis" rakennus siinnä samalla tontilla kun se linna ja kenen lienee.Varmaan kunna erityisessä suojelussa kun saa siinä olla.

    • Pyhäjärvellä

      on viihtyisä abs kuten pulkkilassa joten jengi painaa k.mäen harvinaisen epäviihtyisän, jopa vastenmielisen "liikekeskuksen" ohi viinakaupan ollessa ainoa motivaatio pysähtyä. Isoin ongelma viihtyvyyden kannalta piirustuksien kilpailutus joka jäi kj:lta tekemättä.

    • paanulinna

      paanulinna on hokkasen luomus jota pitää nyt koittaa pitää pystyssä tähän olisi tullut abc liikekeskus kärsämäkiset valittivat niin saivat itsensä näköisen liikekeskuksen.

      • taito-se-on-sekin

        kun onnistuvat pilaamaan kaiken mihin koskevat. Vaatii suorastaan erityisiä lahjoja kyky pilata kaikki

      • paanukatollinen

        Ohanse Paanukirkko

      • Ristiesko

        Juuri näin, eli kj junaili totuttuun tyyliinsä kaiken päin p***tä ! Ei kilpailutusta, ei valtion apua, ei mitään, Eero S:n mieliksi homma tehtiin ihan käsittämättömällä hölmöydellä, kuten INCAP ja nyt Attendo ja sama ä**ä jatkaa kunnanjohtajana ja ristiesko hymyilee tyytyväisenä...on tämä touhua....

    • Kalle97

      Kuka omistaa nuo tyhjät liikehuoneistot, kuka maksaa niistä vastikkeet?

    • nuoret

      Mukavia nuoria siellä on töissä.aina saanut hyvää palvelua!!!!

      • D.G.Tputro

        Kyllä, mutta niitä nuoria voi työllistää halvemmallakin, nyt kunta maksaa yhden-kahden yrittäjän sähkö- vesi yms. laskut, vastikkeet etc.etc... ja kesällä räsähtää kunnalle maksuun paanun takausvastuita n. 2,000,000,00 euroa.
        Viimeisen vuoden aikana paanuun on kunta pumpannut 360,000,00 euroa, jotta paanun pääyrittäjä voi yrittää...kymmenen vuotta on hokkasen himmeliä tuettu ja tappiokierre vaan synkkenee, lukemat on synkkää luettavaa. tuollaanen tukeminen vääristää kilpailua ja vaikeuttaa oikeiden yrittäjien toimintaa sekä siinä käytetään kunnanvaroja törkeällä tavalla hyväksi omiin hämäräperäisiin tarkoituksiin. Paanun tukiaiset voisi käyttää paljon hyödyllisemmin esim. startti rahoina kymmenelle yrittäjäksi alkavalle ammatinopiskelleelle nuorelle jolla on halua, intoa ja visioita...
        Vapaita tilojahan on kunnalla/kunnassa sekä työttömiä työtäpelkäämättömiä sitäkin enemmän...

      • ajatellutja
        D.G.Tputro kirjoitti:

        Ihmetellyt, miten ja mistä Kärsämäkisillä rahaa riittää pitää kaupat pystyssä

      • rustaajutun

        Onhan meillä se viestinnän PAANUTONTTU.

      • ainakinse
        ajatellutja kirjoitti:

        Ihmetellyt, miten ja mistä Kärsämäkisillä rahaa riittää pitää kaupat pystyssä

        Shiwa ois Kaatunut Sipilän kaljaan

      • Miten-minusta-tuntuu
        D.G.Tputro kirjoitti:

        Kyllä, mutta niitä nuoria voi työllistää halvemmallakin, nyt kunta maksaa yhden-kahden yrittäjän sähkö- vesi yms. laskut, vastikkeet etc.etc... ja kesällä räsähtää kunnalle maksuun paanun takausvastuita n. 2,000,000,00 euroa.
        Viimeisen vuoden aikana paanuun on kunta pumpannut 360,000,00 euroa, jotta paanun pääyrittäjä voi yrittää...kymmenen vuotta on hokkasen himmeliä tuettu ja tappiokierre vaan synkkenee, lukemat on synkkää luettavaa. tuollaanen tukeminen vääristää kilpailua ja vaikeuttaa oikeiden yrittäjien toimintaa sekä siinä käytetään kunnanvaroja törkeällä tavalla hyväksi omiin hämäräperäisiin tarkoituksiin. Paanun tukiaiset voisi käyttää paljon hyödyllisemmin esim. startti rahoina kymmenelle yrittäjäksi alkavalle ammatinopiskelleelle nuorelle jolla on halua, intoa ja visioita...
        Vapaita tilojahan on kunnalla/kunnassa sekä työttömiä työtäpelkäämättömiä sitäkin enemmän...

        että niiltä kunnan avustamilta yrittäjiltä taitaa löytyä suorat kytkökset kuntaan ja sen johtamiseen?

    • kärsämäki

      hokkanen on tappanut kaikki tosi yrittäjät kyllä pitää töissä ihmisiä joita ilman kärsämäki pärjäisi kepu juntit ei uskalla antaa hokkaselle potjuja ovat itse niin tyhmiä että eivät osaa itse päättää mistään pitää olla hokkus pokkus neuvomassa.

    • komppaaned

      tosi on

    • kylläkait

      paanulinnassa ei mitään vikaa ole,vaan sitä saattaa olla muutaman kämäkisen ikuisen valittajan pienessä päässä.

      • toivottavasti

        "kylläkait, jatka vain, olet humorinkukka

      • Huumorintajuttomin
        toivottavasti kirjoitti:

        "kylläkait, jatka vain, olet humorinkukka

        kukka mihin minä olen törmännyt. Pystyynkuollut kelo eikä mikään kukkanen. Jokaisesta kirjoituksesta näkyy kuinka omasta aivotoiminnasta ei ole pienintäkään havaintoa ao:n ollessa tyypillinen laumasielu lahkolainen. Kumartaa kepua sokeasti tiedostamatta onko pyllistämässä vai kumartamassa palvomilleen jumalille. Tyypillistä mm. kärsämäessä jossa kärsämäen keskustalaiset juhli kun onnistuivat kiertämään Attendon ohjeilla keskustan puitelain. Kärsämäen kepulaiset palkkasivat oikein lakimiehen kaataakseen kepujen puitelain.

      • kylläkait
        Huumorintajuttomin kirjoitti:

        se on turha esittää tuollasta aivan väärää tietoa.Minnoon sen Muutoksen kannattaja ja aivotoiminta on sitä ettei HUUMORINTAJUTTOMIN kärsäpersus sellaista ymmärrä,eikä kannata yrittääkkään.

      • Testi-
        kylläkait kirjoitti:

        Kerro pyllistätkö kepulle vai kumarratko kepua? Yksinkertainen kysymys mutta ei auta koska vastaus jää siitä huolimatta sinulta saamatta koska et edes ymmärtänyt kysymystä mihin edellä jo viitattiin.
        Et ole näköjään vieläkään päässyt vainoharhoistasi eroon ja jokainen kirjoittaja on edelleen persu.

      • eipä
        Testi- kirjoitti:

        nyt kaikki,vaan persus on aina persus,vaan mitäs pahaa siinä on.Onpa niin yksinkertainen kysymys,että yritäppä ihan ite vastata.Mikä minä olen sinulle vastaamaan.

      • Väännetäänrautalangasta
        eipä kirjoitti:

        nyt kaikki,vaan persus on aina persus,vaan mitäs pahaa siinä on.Onpa niin yksinkertainen kysymys,että yritäppä ihan ite vastata.Mikä minä olen sinulle vastaamaan.

        "aivotoiminta on sitä ettei HUUMORINTAJUTTOMIN kärsäpersus sellaista ymmärrä,eikä kannata yrittääkkään"

        Oikeassa olit ei olisi kannattanut edes yrittää koska aivotoimintaa ei sinun kohdalla esiinny minkä todistit jättämällä vastaamatta yksinkertaiseen kysymykseen koska et sitä ymmärtänyt kuten ennustettiin.

        Helpotetaan kysymystä.

        Kannatitko vai vastustitko sinä sitä kuinka kärsämäen keskustalaiset palkkasi lakimiehen kumotakseen kepujen puitelain?

        Jos kysymyksen vääntäminen rautalangasta ei vieläkään sinun kohdalla elvytä aivotoimintaasi henkiin en väännä samaa kysymystä seuraavaksi rautakangesta vaan sinua lainatekseni jos et edelleenkään vastaa noudata edes omaa ohjettasi "Mikä minä olen sinulle vastaamaan" ja ole ihan hiljaa jos sinulla ei ole mitään asiaa kuin persujen perään itkeminen

      • kylläkait
        Väännetäänrautalangasta kirjoitti:

        meleko pöllö oot.

      • kyyyllä

        persusten perään itkeminen...naurattaa.Ihan itekkö oot keksinny tuon.Aivotoimintasi on vilikasta,oisko ylikierroksilla.

      • raaafaeelinengeli
        eipä kirjoitti:

        nyt kaikki,vaan persus on aina persus,vaan mitäs pahaa siinä on.Onpa niin yksinkertainen kysymys,että yritäppä ihan ite vastata.Mikä minä olen sinulle vastaamaan.

        Niin ja sehän jatkuu et koulut jäi kesken aikoinaan!!

      • Pöllö_on_viisas
        kylläkait kirjoitti:

        meleko pöllö oot.

        Sinä et koska et osaa vastata sinulle esitettyyn kysymykseen johon olisi riittänyt vastaukseksi KYLLÄ tai EI. Ylivoimaista sinulle.

      • sekun
        Pöllö_on_viisas kirjoitti:

        Sinä et koska et osaa vastata sinulle esitettyyn kysymykseen johon olisi riittänyt vastaukseksi KYLLÄ tai EI. Ylivoimaista sinulle.

        voi sääntö tehdä poikkeuksen.Antaist jo olla liian vaikeaa sinulle.

      • kyyyllä
        raaafaeelinengeli kirjoitti:

        Niin ja sehän jatkuu et koulut jäi kesken aikoinaan!!

        vaan ei auta itku markkinoilla.

      • huhuuuuuuu
        sekun kirjoitti:

        voi sääntö tehdä poikkeuksen.Antaist jo olla liian vaikeaa sinulle.

        "Kannatitko vai vastustitko sinä sitä kuinka kärsämäen keskustalaiset palkkasi lakimiehen kumotakseen kepujen puitelain?"

        "Sinä et koska et osaa vastata sinulle esitettyyn kysymykseen johon olisi riittänyt vastaukseksi KYLLÄ tai EI."

        VASTAUS:

        "Antaist jo olla liian vaikeaa sinulle."

        Jos sinä et osaa vastata kysymykseen KYLLÄ tai EI miten siitä muodostui minulle ongelma?

      • kylläkait
        huhuuuuuuu kirjoitti:

        nyt taas naurattaa.Vaan älä kuitenkaan revi pelihousujas.

      • muttamiten

        on Paanulinnassahan ei ole mikään mennyt pieleen.!

      • Kyky_nauraa
        kylläkait kirjoitti:

        nyt taas naurattaa.Vaan älä kuitenkaan revi pelihousujas.

        omalle tyhmyydelle on sinun ainoa positiivinen piirre. Hullun huvit ovat halpoja ja sinun tapauksessa nauraessasi omalle tyhmyydellesi sinulla niitä naurunaiheita riittää.

      • kyyllä
        Kyky_nauraa kirjoitti:

        omalle tyhmyydelle on sinun ainoa positiivinen piirre. Hullun huvit ovat halpoja ja sinun tapauksessa nauraessasi omalle tyhmyydellesi sinulla niitä naurunaiheita riittää.

        enempi se naurattaa tuo sinun suuri viisaus ja se kun joka välissä revit pelihoususi.Et mielestäsi hullu,muuten vaan typerä.!

      • Ilmeisesti
        kyyyllä kirjoitti:

        vaan ei auta itku markkinoilla.

        Sama itkeä kotoa ja kirjoittaa suoli24:lle

      • Kerro_YKSI_syy
        kyyllä kirjoitti:

        enempi se naurattaa tuo sinun suuri viisaus ja se kun joka välissä revit pelihoususi.Et mielestäsi hullu,muuten vaan typerä.!

        pelihousujen repimiselle tilanteissa joissa sinä vain nolaat itsesi?

        Mistä vetoa et osaa vastata tuohonkaan ja taas sinua alkaa naurattamaan oma tyhmyytesi?
        Yllätä ja vastaa kysymykseen muuten kuin pelihousu viittauksilla joita viljelet kun sormi menee suuhun. Toistoja toistoja toistoja sanavarastosi ollessa harvinaisen köyhä ja vaatimaton..Ihmekkös tuo kun ei luoja ole viisautta suonut.

      • eimitään

        toivoa.Sivullistakin naurattaa,toistoja toistoja joka viestissä tällä kysymyksen esittäjällä.Harvinainen väläkky.

      • Ole_onnellinen
        eimitään kirjoitti:

        toivoa.Sivullistakin naurattaa,toistoja toistoja joka viestissä tällä kysymyksen esittäjällä.Harvinainen väläkky.

        kun kerrankin tapasit harvinaisen välkyn. Heitä kun ei kepulaisissa esiinny.

        Koska et osaa vastata ensimmäiseenkään sinulle esitettyyn kysymykseen tee keput ja käy aateveljiltä kysymässä mitä mieltä sinä olet. Varo nauramasta ettet tule karkoitetuksi lahkosta mitä sinä laumasielu et kestäisi. Käy se sijaan täällä purkamassa pahaa oloasi nauramalla vaikka aiheita siihen sinulla luojalta saaliseen jääneellä ei todellakaan ole.

      • kyyyllä
        Ole_onnellinen kirjoitti:

        nyt se on taas kärsäpersus saanu ikioman itkupotkuravarinsa.Terkkuja muutokselta.Oikeassa olet näitä väläkkyjä ei juuri missään esiinny,persuksetkin on suurimmaksi osaksi oikeita immeisiä.Naurattaa.!!

      • buuhuu

        Kuten edellisestä voit huomata aloitat jokaisen päiväsi itkemällä persujen perään. Huomioitavaa edellisessä on se, että sanavarastosi on todella köyhä mistä johtuen toistojen määrät ovat valtavia. Edelliseen liittyy oleellisesti edelleen se, kuinka paitsi toistat itseäsi toistat muiden kirjoituksia kun sitä omaa aivotoimintaa ei esiinny. Aamusta iltaan illasta aamuun persuja siellä persuja täällä naurattaa vaikka pakkomielteestä persuja kohtaan voi päätellä ihan muuta.
        Hyvää päivänjatkoa mikä sinun kohdalla tarkoittaa persujen perään itkemistä. Sama toistuu joka päivä..

      • Hautajokinen
        buuhuu kirjoitti:

        Kipaiskaapa lapset isukin puheille, jos se antas näin viikonlopun kunniaksi teille karkkirahaa. Ostasitta vaikkapa rusinoita Siwasta.

        tuliko toistoja.Naurattaa.

      • heh-
        kyyyllä kirjoitti:

        tuliko toistoja.Naurattaa.

        Tuli ja lisää tulee mistä pakkomielteesi pitää huolen. Jatka toistojasi ja persujen perään itkemistä. Esim. en itke itse itket itkupotkuraivarit pelihousut naurattaa jne.

      • mitäpelkäät
        Hautajokinen kirjoitti:

        Kipaiskaapa lapset isukin puheille, jos se antas näin viikonlopun kunniaksi teille karkkirahaa. Ostasitta vaikkapa rusinoita Siwasta.

        Miksi "kustaa ei käy shiwassa

      • Jokaisesta
        Hautajokinen kirjoitti:

        Kipaiskaapa lapset isukin puheille, jos se antas näin viikonlopun kunniaksi teille karkkirahaa. Ostasitta vaikkapa rusinoita Siwasta.

        siwan myymästä rusinarasiasta menee osa persujen vaalityön tukemiseen. Pure hautajokinen maakuopassasi paleltuneita perunoita ja haaveile rusinoista.

      • kyyyllä
        heh- kirjoitti:

        Tuli ja lisää tulee mistä pakkomielteesi pitää huolen. Jatka toistojasi ja persujen perään itkemistä. Esim. en itke itse itket itkupotkuraivarit pelihousut naurattaa jne.

        sinäkin näköjään jotakin opit kohta osaat nauraakin,vaan minua se tuo persusten perään itkeminen ..naurattaa.Pakko se on myöntää.

      • kylläkait
        Hautajokinen kirjoitti:

        Kipaiskaapa lapset isukin puheille, jos se antas näin viikonlopun kunniaksi teille karkkirahaa. Ostasitta vaikkapa rusinoita Siwasta.

        se ei anna karkkirahaa,vaan tämä se käy karkista.

      • mikäs_siinä
        kylläkait kirjoitti:

        se ei anna karkkirahaa,vaan tämä se käy karkista.

        jos karkista käy kissanpaskojen noukkiminen hiekkalaatikolta? Otat koko ajan nenillesi väittäen sitä herkuksi..

      • Ei_ole_uusi_asia
        kyyyllä kirjoitti:

        sinäkin näköjään jotakin opit kohta osaat nauraakin,vaan minua se tuo persusten perään itkeminen ..naurattaa.Pakko se on myöntää.

        nauraminen siitä sinä olet pitänyt ja tulet jatkossakin pitämään hyvän huolen. Ethän sinä onneton edes tajua kuinka et kykene kirjoittamaan ensimmäistäkään viestiä ilman samojen asioiden toistoa toistoa toistoa toistoa toistoa jne jne. Jatka toki muiden viihdyttämistä omalla tyhmyydelläsi. Vaikka eihän siitä sinua muistuttaa tarvitse koska et pakkomileteesi takia voi itsellesi mitään vaan vastaat tähänkin munaten vai itsesi. Pitäähän se narrin rooli jonkun täyttää ja tällä palstalla se narri olet sinä.

      • Katsotaan_kuinka_kauan

        kykenee taistelemaan vierotusoireita vastaan?

      • sekun
        mikäs_siinä kirjoitti:

        jos karkista käy kissanpaskojen noukkiminen hiekkalaatikolta? Otat koko ajan nenillesi väittäen sitä herkuksi..

        näyttää ihan siltä, että sinulla se ahistaa.

      • Noin_kivuttomasti_se

        musta muuttui taas valkoiseksi. Taito se on sekin kun osaa kääntää asiat päinvastaiseksi kuin mitä ne ovat. Siinä sinä olet mestari. Esimerkiksi kun sinä ajat seinään sinä käännät asian päinvastaiseksi kertoen kuinka seinä törmäsi sinuun.

      • kyyyllä
        Ei_ole_uusi_asia kirjoitti:

        nauraminen siitä sinä olet pitänyt ja tulet jatkossakin pitämään hyvän huolen. Ethän sinä onneton edes tajua kuinka et kykene kirjoittamaan ensimmäistäkään viestiä ilman samojen asioiden toistoa toistoa toistoa toistoa toistoa jne jne. Jatka toki muiden viihdyttämistä omalla tyhmyydelläsi. Vaikka eihän siitä sinua muistuttaa tarvitse koska et pakkomileteesi takia voi itsellesi mitään vaan vastaat tähänkin munaten vai itsesi. Pitäähän se narrin rooli jonkun täyttää ja tällä palstalla se narri olet sinä.

        tuntuu ihan hyvältä jos sinua helepottaa.Sitten ollaan me joiden tehtävä on kannatella toisia.Monesko kerta oli muuten kun tuon toistit.... saa toistaa.Malka näkyy sinulla kyllä toisten silmässä.

      • Sinun_tehtävä

        on istua aamusta iltaan persujen perään itkemällä avauksen aiheesta riippumatta ja kun sinua pakkomielteestäsi ja häiriköinnistäsi huomauttaa sinä alat syyllistämään muita puolustautuaksesi ottaen marttyriin roolin itsellesi muiden tukijana. Edellisen perusteella mieti kaksi kertaa oletko sinä oikea ihminen viittaamaan sanontaan malka silmässä? Itsepetos huipussaan.

        Haaste. Kykenetkö siihen ettet loppupäivän aikana kirjoita enää yhtäkään viestiä jossa arvostelet persuja? En usko niin pahasta pakkomielteestä sinun kohdalla on kyse. Yritä edes ja jatka huomenna persujen arvostelua hautaan asti minun puolesta.

      • kyyyllä
        Sinun_tehtävä kirjoitti:

        siinäpä se onkin.On se hieno sana varastossa tuo...itke persusten perään ,eikö ookki.Naurattaa.

      • Autaitaovathengellisesti
        kyyyllä kirjoitti:

        siinäpä se onkin.On se hieno sana varastossa tuo...itke persusten perään ,eikö ookki.Naurattaa.

        köyhät. Sanan pakkomielle jolla viitattiin sinuun sen perään oli kirjoitettu kaksi kertaa sanat persujen arvostelu joilla edelleen viitattiin sinun pakkomielteesi.
        Siinähän kirjaat ylös kuinka monta kertaa löydät samoja sanoja ei sen mukana katoa sinun pakkomielteesi persuja kohtaan.

        On sinulla pitkä päivä edessä haasteen takia voi voi. Naurattaa. Tuo oli sitten ihan puhdasta vittuilua. Kokeile pystytkö kirjoittamaan viestiä kirjoittamatta siihen sanaa naurattaa.

      • kyyyllä
        Autaitaovathengellisesti kirjoitti:

        vaan tuossako vittuilua.Ethä sinä osaa edes vittuilla.Naurattaa, ei vaan voi mittää...yritin kyllä olla nauramatta ihan sinun mieliksi.Saat nauraa se ei ole pahasta varsinkaan sinulle.

    • vastuulukijalla

      joo tuon "Pöllön vois siihe; Tervetuloa Pöllöjen Kuntaan, em tarkoittaa siis miten lukija sen ymmärtää, o taasapuolinen

      • KYLTTIIN

        kuvat päättäjistä jotka toi attendon kärsämäkeen. Sellainen kuva missä edelliset luovuttavat kunnan avaimet attendon edustajalle. Kuvaan teksti : Tervetuloa ulkoistettuun Kärsämäen kuntaan. Ulkoista sinäkin itsesi kärsämäestä, muut meni jo.

      • minunehotus
        KYLTTIIN kirjoitti:

        Minä laitatuttaisin lakisääteisesti jokaisen kunnan tai kaupungin kylttiin kunnan tai kaupungin nimen, velkamäärän per asukas, valtionavustus%määrän ja lopuksi edelliseen viittaavasti puoluekannatuksen voimasuhteet. Ei mitään lapsellisia lässytyksiä joita uuteen kylttiin taas tulee 100%:n varmuudella vaan kylmää faktaa tilalle. Kärsämäen kohdalla edellisenkaltaisen kyltin takia kukaan ei kehtaisi ääneen tunnustaa olevansa kärsämäkinen eikä varsinkaan keskustan jäsenet.

      • Ei-Kärsämäki

        tarvitse minkäänlaisia kylttejä koska "kiitos" lakien rikkojien suomesta ei ihmistä löydy joka ei tuntisi kärsämäkeä.

      • mainemeniturhaankun
        Ei-Kärsämäki kirjoitti:

        tarvitse minkäänlaisia kylttejä koska "kiitos" lakien rikkojien suomesta ei ihmistä löydy joka ei tuntisi kärsämäkeä.

        paanulinna kaatuessaan varmistaa kriisikuntaluokituksen

      • Tuijottaja
        KYLTTIIN kirjoitti:

        kuvat päättäjistä jotka toi attendon kärsämäkeen. Sellainen kuva missä edelliset luovuttavat kunnan avaimet attendon edustajalle. Kuvaan teksti : Tervetuloa ulkoistettuun Kärsämäen kuntaan. Ulkoista sinäkin itsesi kärsämäestä, muut meni jo.

        Tuossa päivänä muutamana huomasi kaupassa käydessä Apteekin edessä oli huolto auto jossa oli isolla Attendon logot. Onkohan niin että kunta on antanut kotipalvelu autotkin ilmaiseksi heidän käyttöön ja ostaa vielä bensatkin kyllä ei enää ole millään mitään väliä.Muutama vuosi sitten ei olisi uskonut että Kärsämäellä on noin vastuuntunnottomia päättäjiä vaan kun on .Vielä viimeinen tikki on että koulukeskus ja se uusi paloasema yksityistetään .Valtio voisi nyt alentaa osuusksia neljään kymmeneen prosenttiin kun kunta on niin varoissaan.

      • Taitaa_se_ongelma

        olla siinä, että vaikka valtio käytännössä pitää elinkelvotonta kärsämäkeä pystyssä sekään ei riitä ja siksi ulkoistetaan juhlien kuntaa pystyssä pitävien valtionosuuksien luovuttamista ulkomaalaisten pääomasijoittajien tileille?
        Suomen yksi velkaisimmista kunnista, valtionosuudet yli 60% ja täällä rikotaan vaikka lakeja ettei itsenäisyys menisi purren kättä joka ruokkii. Pää pystyssä muita vastaan pyhääsotaa käydään tilanteessa missä kunnan olemassaolo perustuu muiden apuun.

      • gfew
        Tuijottaja kirjoitti:

        Tuossa päivänä muutamana huomasi kaupassa käydessä Apteekin edessä oli huolto auto jossa oli isolla Attendon logot. Onkohan niin että kunta on antanut kotipalvelu autotkin ilmaiseksi heidän käyttöön ja ostaa vielä bensatkin kyllä ei enää ole millään mitään väliä.Muutama vuosi sitten ei olisi uskonut että Kärsämäellä on noin vastuuntunnottomia päättäjiä vaan kun on .Vielä viimeinen tikki on että koulukeskus ja se uusi paloasema yksityistetään .Valtio voisi nyt alentaa osuusksia neljään kymmeneen prosenttiin kun kunta on niin varoissaan.

        Valtionosuus%lle tulisi asettaa raja joka olisi yksi kuntaliitosselvityksen perusteista.

      • gfew
        gfew kirjoitti:

        Valtionosuus%lle tulisi asettaa raja joka olisi yksi kuntaliitosselvityksen perusteista.

        Valtionosuus%lle tulisi asettaa raja joka ylittyessään olisi yksi kuntaliitosselvityksen perusteista.

      • Kylttiin
        minunehotus kirjoitti:

        Minä laitatuttaisin lakisääteisesti jokaisen kunnan tai kaupungin kylttiin kunnan tai kaupungin nimen, velkamäärän per asukas, valtionavustus%määrän ja lopuksi edelliseen viittaavasti puoluekannatuksen voimasuhteet. Ei mitään lapsellisia lässytyksiä joita uuteen kylttiin taas tulee 100%:n varmuudella vaan kylmää faktaa tilalle. Kärsämäen kohdalla edellisenkaltaisen kyltin takia kukaan ei kehtaisi ääneen tunnustaa olevansa kärsämäkinen eikä varsinkaan keskustan jäsenet.

        Reisjärven sivuilla on reilusti esillä velat per asukas ja jopa konsernivelat paljonko ne on kärsämäessä?
        http://www.reisjarvi.fi/reisjarvi2/Valmis/yleista/tilastotietoa.html

    • ehotelma

      mikä sen komiampaa, kun 2-tukeva kinkkusta seisoo ja kyltti välissä, sitä kuvattaisiin, ja vierellä kuvia otettaisiin

      • fotonen

        niihh ja välissä lukee "Pöllöt"

    • joopajoo11

      vaan Paanulinnassa se ei sitten yhtään mikään ole mennyt vikaan.

      • kurssihinta

        Ei Paanulinnassa vikaa ole, mutta kunnalle kallis. Toisaalta eihän hyvää ja halpaa ole. Silloiset päättäjät olivat jälleen oikiassa - kops.

      • mammuttitautista
        kurssihinta kirjoitti:

        Ei Paanulinnassa vikaa ole, mutta kunnalle kallis. Toisaalta eihän hyvää ja halpaa ole. Silloiset päättäjät olivat jälleen oikiassa - kops.

        Oishan sen kavikupin voinut 50m2 kioskisaa- ja viinat

      • gfew
        kurssihinta kirjoitti:

        Ei Paanulinnassa vikaa ole, mutta kunnalle kallis. Toisaalta eihän hyvää ja halpaa ole. Silloiset päättäjät olivat jälleen oikiassa - kops.

        Pyhäjärven abs:n piha on aina täysi siinä missä paanulinnan käytävä on kuin ruumishuone ilman ruumiita. Hylätyltä teollisuuskiinteistöltä se näyttää eikä miltään asiakaspalveluun tarkoitetulta liikekiinteistöltä.

    • säästöjä

      kertokaa keput mitä olette saanut vuodenaikana parannettua kärsämäen asioita montako uutta työpaikkaa tuli kärsämäelle montako uutta työtekijää tuli terveyskeskukseen montakohakijaa oli avoimiin työpaikkoihin tuliko miljoona säästö viimevuodelta moniko on muuttanut pois kirjansa moniko on muuttanut terveyskeskusta voisitta vastata salo ristinen eli hokkanen.

      • kops

        kunnan sisäisiä asioita ei s24 huuuuvella

      • niii
        kops kirjoitti:

        kunnan sisäisiä asioita ei s24 huuuuvella

        Huutelu loppui kun reagan ulkoistettiin palstalta.

      • joopajoo11

        vaan mitäs ne persukset on koko olemassa olonsa aikana saaneet tai edes yrittäneet saada aikaan kämäellä tai missään muuallakaan aikaan.Ei tarvi vastata.Kaikki sen tietää ei mitään.

      • nononohjokinen
        joopajoo11 kirjoitti:

        PS paljastaneen Kustaan lakirikkomukset, kaikki sen tietää

      • Niiii-
        joopajoo11 kirjoitti:

        vaan mitäs ne persukset on koko olemassa olonsa aikana saaneet tai edes yrittäneet saada aikaan kämäellä tai missään muuallakaan aikaan.Ei tarvi vastata.Kaikki sen tietää ei mitään.

        Eikös ne persut palkanneet kunnan rahoilla lakimiehen kepujen puitelain kumotakseen ja vieneet valtioneuvoston lakien rikkomisesta käräjille?

      • tottakae
        Niiii- kirjoitti:

        Eikös ne persut palkanneet kunnan rahoilla lakimiehen kepujen puitelain kumotakseen ja vieneet valtioneuvoston lakien rikkomisesta käräjille?

        .....vastaamme kanada.

    • stananlampaat

      Takahuoneen suhinoita ei s24 huuuuuuuuuuuuuvella

    • reekanihei

      "Ei olla vihaisia, parenminkin myötätuntoisia!

    • touko

      Menkää kotia tupruttelemaan

    • Yrjänäx

      Keskustellaanko vaikka siitä Paanulinnasta? Hyviäkin viestejä tullut, pöyristyttävää että ei olla kilpailutettu ja ollaan vain sutta ja sekundaa saatu. Mitä Paanulinnalle voisi yrittää tehdä, että saataisiin siitä kannattavampi ja viihtyisämpi?

      Suurin osa ketjun viesteistä ovat kepupersuattendohallanperä-kissanpaskaa. Ei sotketa sote-politiikkaa tähän Paanulinna-asiaan, kiitos. Tosin sitä jotkut henkilöt puivat palstan kaikissa viestiketjuissa...

    • ehotus

      ei siitä muuta saa, kun on alko niin ilotaloksi loppu tilat ja huoneet, alakertaan peliautomaatit
      ja ulos punanen lyhty

      • persuerkki

        Mistä työntekijät?

      • Eiköhän_anneta

        tilat Attendon päämajaksi? Ilmaiseksi tietenkin kuten tk:n tilatkin.

      • sieltä
        persuerkki kirjoitti:

        Mistä työntekijät?

        hainmahasta

      • totuushan
        sieltä kirjoitti:

        hainmahasta

        on se, että kyseinen Paanulinna vie konkurssiin, kaikki sen käyttäjät ja linnanhallinnon ja tekee ulkoisella olemuksellaan Kärsämäkiset henkiseen alennustilaan

      • wagginiumvitisidea
        Eiköhän_anneta kirjoitti:

        tilat Attendon päämajaksi? Ilmaiseksi tietenkin kuten tk:n tilatkin.

        Kämäki hallinnon olisi pitänyt ostaa Atten osakkeita Reporahoilla, koska se Atte on NIIIIIIn hyvä ja Luuuotettava ja osaa Lakiakin Rikkoa ja osakkeen tuloskin on 460 Rosenttia, miksei salkkuherrat Ojalehto ja Parkkila neuvoneet ostamaan myös kuntahallintoakin Atten osakkeita?, äänestäjiensä eduksi voita leivän päälle?

      • juuei-
        totuushan kirjoitti:

        on se, että kyseinen Paanulinna vie konkurssiin, kaikki sen käyttäjät ja linnanhallinnon ja tekee ulkoisella olemuksellaan Kärsämäkiset henkiseen alennustilaan

        Ja mikähän ylennystila se nyt vallitsee? Attendosta huolimatta kohta tipahtaa postiluukusta kunnan kohtalon määrittävä edellisen vuoden tilinpäätös ja se siitä. Sitten huudetaan kerran vielä selänteen perään kun lisälaskun laittavat vuoden vuokralääkäreistä mitä ei budjetissa eikä arviossa huomioitu mutta selänteen viaksi menee sekin. Paanulinnan konkurssi tulee siihen vielä päälle

      • Jaakopsjaa
        wagginiumvitisidea kirjoitti:

        Kämäki hallinnon olisi pitänyt ostaa Atten osakkeita Reporahoilla, koska se Atte on NIIIIIIn hyvä ja Luuuotettava ja osaa Lakiakin Rikkoa ja osakkeen tuloskin on 460 Rosenttia, miksei salkkuherrat Ojalehto ja Parkkila neuvoneet ostamaan myös kuntahallintoakin Atten osakkeita?, äänestäjiensä eduksi voita leivän päälle?

        Ja paskallaanko se Taavetti linkkuveiten ostaa! Ja mitä tiulee em "salkkuherroihin, niin mistä ne neuvvoja jakaisi, työelämät kummallakin samaa paperia pyöritäneet ja k-hallinnon valtuutettuna ei mitään vastuuta muista kuin omasta pönötyksensä säilymisestä

    • kahtulihanseiltä

      no perskeles nii ON!

    • Paanulinna miljööltään ja rakennuksen henkimällä hengellään, on sopiva krematoriaksi, arkkuliikkeeksi ja kaikkeen em liiketoiminnan vaatimiin tarpeisiin. vain ruummit puuttuu ja uuni.

      • Museo-

        Lasivitriini parin vuoden päästä nurkkaan ja sinne kunnanviiri, valokuva viiskakkosesta ja attendon valtuuston lobbareista muistuttamaan kunnasta jota ei enää ole.

      • Museo- kirjoitti:

        Lasivitriini parin vuoden päästä nurkkaan ja sinne kunnanviiri, valokuva viiskakkosesta ja attendon valtuuston lobbareista muistuttamaan kunnasta jota ei enää ole.

        Totta, Kärsämäki haipuu ja wiiskaksi

      • reaalinen
        Museo- kirjoitti:

        Lasivitriini parin vuoden päästä nurkkaan ja sinne kunnanviiri, valokuva viiskakkosesta ja attendon valtuuston lobbareista muistuttamaan kunnasta jota ei enää ole.

        Ei muuta kun Paanulinnaan Thaimaasta pari hieronta yritystä niin jopa liike toiminta kannattaisi mitenkä se elinkeino toimikunta ei ole tätä hoksannut ja samalla sieltä tulisi tk:lle muutama hoiitsu niin jopa kannatus nousisi .

      • Koposenperänen
        reaalinen kirjoitti:

        Muuten tulisi hyvä sisäampumarata ilmakiväärille, mutta kun kieron rakensivat.

      • kieroksi
        Koposenperänen kirjoitti:

        Muuten tulisi hyvä sisäampumarata ilmakiväärille, mutta kun kieron rakensivat.

        nurkassa piippua veäntää..

      • joopajoo11
        reaalinen kirjoitti:

        Ei muuta kun Paanulinnaan Thaimaasta pari hieronta yritystä niin jopa liike toiminta kannattaisi mitenkä se elinkeino toimikunta ei ole tätä hoksannut ja samalla sieltä tulisi tk:lle muutama hoiitsu niin jopa kannatus nousisi .

        ja rahat pois persuksilta...kepujen syytä kaikki.

      • palijokopalijok
        joopajoo11 kirjoitti:

        ja rahat pois persuksilta...kepujen syytä kaikki.

        palijoko on vakuutusmaksut Paanusta

      • onkoko
        palijokopalijok kirjoitti:

        palijoko on vakuutusmaksut Paanusta

        Niihh ja eritoten palovakuutusta

      • palijokoko
        onkoko kirjoitti:

        Niihh ja eritoten palovakuutusta

        se Paanulinna kaikkinensa kustansi, tuliko avustuksia

    • minävain2

      Täältä puuttuu rohkeita yrittäjähenkisiä ihmisiä, jotka työllistäisivät itsensä lisäksi ehkä muutaman muunkin. Työttömäksi joutuneet taitavat vain valittaa ja syytellä muita tällä palstalla sen sijaan, että yrittäisivät/uskaltaisivat työllistää itsensä esim. keksimällä hyvän liikeidean. Kärsämäkiset eivät puhalla yhteen hiileen vaan kyräillään ja kadehditaan muita. Paanulinnassakaan ei muuta vikaa ole,kuin yritysten puute. Eihän melkein tyhjä halli ketään houkuttele...

      • pontikka

        kun, Paanuun astuu huokuu vastaan hämärä synkkyys, askeleet kirehtää nopsaan Alkoon, pullon meinasin, 2 ostin, oli niin synkät säväreet

      • O.-K
        pontikka kirjoitti:

        kun, Paanuun astuu huokuu vastaan hämärä synkkyys, askeleet kirehtää nopsaan Alkoon, pullon meinasin, 2 ostin, oli niin synkät säväreet

        Se näin pääsiäisen alla mieltä painostaa. Yksikin noita-akka lähistöllä saa sen aikaiseksi.

      • dollareitatukuttain
        O.-K kirjoitti:

        Se näin pääsiäisen alla mieltä painostaa. Yksikin noita-akka lähistöllä saa sen aikaiseksi.

        Kmäessä muita kuin noitia, päänoitakin löytyy, matkailuvaltti oulun eteläisen, ah´ kulttuurtonttu levitä handyys ongi ongees idea rahakas

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      56
      5431
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3487
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1612
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      198
      1544
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1076
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      25
      1033
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      897
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      836
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      71
      799
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      798
    Aihe