Apua pikaisesti!

NainenSalainen1

Tilanne on se, että pääsen kahden erään kiinnostavan miehen kanssa ensi viikolla. Hän on (aikuis)opiskelukaveri ja teemme yhdessä koulutehtävää hänen kotonaan. En varsinaisesti ole ujo, mutta menen aina ihan lukkoon kiinnostavien miesten kanssa. Miten ilmaisen kiinnostukseni? Olen viestitellyt hänen kanssaan paljon (ja ollut muutenkin tekemisissä) paljon mutta ihan kouluasioissa. Hän on usein vapaaehtoisesti tarjoutunut esim. Auttelemaan ja ollut muutenkin innokas yhteydenotoissa. Olen lukenut rivien välistä hänelläkin olevan vähän kiinnostusta, mutta en ole varma...tuntuu, että hän on ulkonäöllisesti minua tasokkaampi. (Olen vähän pyöreä...). Olen itse asiassa tehnyt hänen luonaan kerran aikaisemminkin yhtä projektia, mutta silloin ei mitään "lähentymistä" tapahtunut. Olin silloin kyllä tosi hermostunut, välttelin katsekontaktia ja livistin paikalta yms. Vinkkejä siis miten nyt selvittäisin hänen kiinnostuksensa hienotunteisesti.

6

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • outofsignal

      Katsekontaktin välttäminen ja paikalta livistäminen kertoo miehelle ettet ole kiinnostunut eikä mies jaksa /viitsi piirittää sellaista naista joka noin selvästi viestii "olen pelkkä kaveri".

      • dfaaffsa

        puhu vain omasta puolestasi


      • hahahhahah

        Osuiko pahaan paikkaan?


    • Trumpet

      Helppo homma.
      Kysyt suoraan?? Ei ole mitään rakettitiedettä...
      Mietippä jos joku mies käyttäytyisi sinua kohtaan noin?

    • rohkeaujo

      Kysy tekstiviestin taikka facen kautta, mitä kautta nyt olettekaan yhteydessä :)
      Saat olla paniikissa yksin niin paljon kuin tuntuu samalla kun kirjoittelette ja saat kerrottua kaikki mitä mielessäsi ja sydämmelläsi on. Vaikka se nyt tuntuu hurjalle niin jälkeen päin tunnet suurta helpotusta ja kenttä on auki. Vaikkei olisikaan varma tunteistaan siinä vaiheessa kun kysyt, niin se ei tarkoita sitä etteikö ne syntyisi, kun pidätte vaan yhteyttä ja saatte jännitettä muuttumaan rennommaksi välillänne niin varmasti koet positiivisen yllätyksen.

      Älä vähättele omaa arvoasi :) Vaikka olisitkin vähän tukevampi jostain kohtaa niin se ei estä lainkaan sitä ettetkö olisi luonnottoman kaunis! Huono itsetunto kyllä rajoittaa sinua, sen huomaa. Sinun kannattaisi tehdä kerralla selväksi mikä saisi sinut onnelliseksi nyt itsesi kanssa. Oletko valmis tekemään töitä henkisellä tasolla ja hyväksyä itsesi täysin ja se mitä sinulla on tarjottavana naisena ja ihmisenä, vai haluatko tehdä fyysiselläkin tasolla töitä ja näyttää itsellesi, että voit olla se ihminen ulkoisesti jota ihailet. Sinulla on aina mahdollisuus ottaa uusi askel itsesi kanssa, ja niin kauan kunnes teet sen, niin huono itsetunto vaivaa sinua ja se vaikuttaa siihen miten ajattelet itsestäsi ja miten uskallat lähestyä sopivaa kumppani-ehdokasta.

    • no, miehenä voin sen sanoa ala juttelemaan vaikka henkilökohtaisista asioista ja kysy vaikka hänen nais-ihanteesta jos hän menee puihin tai kriteerit eivät täysin poikkea sinusta niin voit vähän viettelevästi ja leikinomaisesti sanoa niin kuin minä, jos hän sanoo vaikka joo tai vastaavaa niin kysy no mikset ole pyytänyt mua ulos tai treffeille, sitten sun pitää vaan tuntea onko hän kiinnostunut sinusta vai olisitko pelkkä pano, joten älä ole kuin siideri bissikset jos joku hyvännäköinen jäpä katsoo sua niin siinä on mun tulevien lasten isä.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1615
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1244
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1157
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1086
    5. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      2
      1072
    6. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      586
      1039
    7. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      970
    8. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      932
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      12
      857
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      9
      741
    Aihe