voiko punoitusta ennaltaehkäistä?

punanaama

Haluaisin käydä ryhmäliikuntatunneilla, mutta naama punoittaa sen jäljiltä ihan kamalasti. Viime kerralla kahvakuulan jäljiltä otsasta puoleen väliin naamaa punoitti kuin tomaatti ja meni ihan selkeä raja. Kuljin pää alhaalla vessaan ja olin siellä jonkin aikaa kun hävetti niin paljon. Ihoni kärsii aknesta. En halua ainakaan mitään meikkivoidetta jumpassa käyttää, koska näyttäisi hikoillessa ihan kamalalta. Onko mitään voidetta tai jotain luontaistuotejuttuja, joita syömällä voisi ehkäistä punoitusta ennalta? :(

2

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pijkäioå

      Punastumista ainakin voi hoitaa joidenkin hermojen katkaisulla, mutta ihon punoitus on varmasti eri asia.

      Itselläni on myös herkkä iho. Nuorena juoksi, ja oli noloa, minkä värinen olin sen jälkeen. Saunan jälkeen olen lähinnä violetti. En harrasta aktiiviliikuntaa, mutta jo ulkoilun jälkeen ihoni on kirjava. Yksi syy varmaan, että liikun rauhallisesti.

      Voisiko apteekista kysyä asiaa? Onhan olemassa erityisiä meikkivoiteita vaikeista ihon kosmeettisista haitoista kärsiville. Kestäisikö sellainen jumpan?

    • toinen.punanaama

      Hei! mulla on täysin sama juttu ton punaisuuden kanssa ja kasvot muuttuu herkästi tosi punaiseksi. Alkuaikoina nuorempana kun oikein tajusin miten punaiseksi todella muutun (kiitos erään henkilön joka suorastaan hämmästeli ja kerran kysyi miten olen näin punainen) olin kauan aikaa todella epävarma ihoni punoituksesta ja tuntui että kasvojen tomaatinpunaisuus muistutti enemmänkin jotakin allergista reaktioita kuin normaalia punoitusta mutta nykyään en ota asiaa niin vakavasti ja oikeastaan tykkään että olen aina se räikein väripilkku muiden kalpeanaamojen joukossa :-D Oli se sitten muiden mielestä kiusallista tai ei mutta se on heidän ongelmansa mitä ajattelevat. Jumpassa huomaa ainakin että olen antanut kaikkeni :-D

      Se miten punoitusta voisi ehkäistä, tuskin löytyy mitään keinoa jos iho vain on niin herkkä reagoimaan. En usko että ainakaan mitkään voiteet sun muut tehoaisi. Paras keino on vain ottaa sellainen itsevarma asenne niin pikimmiten opit hyväksymään sen että kasvosi vaan punoittavat etkä yksinkertaisesti voi sille mitään. :-) Näin ainakin mulla.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      63
      6323
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      25
      4066
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      263
      2476
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      1970
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      28
      1458
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      95
      1326
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1097
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1070
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1016
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      991
    Aihe