Vaimo ihastui ja petti heti

ogolaavi

Eli tilanne oli tämä, olemme olleet naimissa 1.5 vuotta, ja seurusteltu n. 6 vuotta.
Kerran vaimo petti minua, noin vuosi sitten. sen annoin anteeksi kun olimme molemmat vähän vaikeassa tilanteessa ja rakastimme toisiamme. Ja kesä ja syksy menikin paremmin kuin hyvin. Kuitenkin talven tullessa, suhteemme alkoi rakoilla, en saanut vastarakkautta vaikka yritin vaikka mitä.
Ajattelin yrittää suhteen kulkevan omalla painollaan joka taas ottikin tuulta alleen, kunnes vaimo tapasi kerran illanvietossa erään miehen. Alkuun vain juttelivat mukavia ja minäkin mietin että hyvä että sai uuden kaverin, en osannut epäillä mitään.
Sitten meni n.2 viikkoa aikaa ja vaimoni meni kahville miehen kanssa, en vieläkään aavistanut mitään.
Yhtäkkiä hän muuttui, oli omissa maailmoissa, ja kyselin mikä on. En saanut koskaan vastausta, pelkkää tiuskimista.
Kunnes hän meni jollekin "kaverille" yökylään, jolloin aloin epäillä menikö oikeasti tämän uuden tuttavuutensa luokse. Aamulla tuli kotiin ja kertoi että menee illalla käymään vielä siellä.
ei kuulunut yöksi kotiin taaskaan.
En saanut enää nukuttua, enkä voinut kuin epäillä pahinta. Kaveruus on vaihtunut johonkin muuhun.
Ja myönsi käyneensä tämän mieskaverinsa luona, ja sanoi olleensa niin väsynyt että nukahti sohvalle. Aloimme riidellä ja hän sanoi että on löytänyt uuden ihanan ihmisen rinnalleen, mutta ei ikinä tekisi minulle mitään mikä satuttaa minua.
Meni ehkä 3-4 päivää ja mietin vakavasti itsekseni mitä teen, en enää riitä hänelle.
Ja niimpä sitten TÄNÄÄN hän tuli kotiin "jostain" umpikännissä ja sanoi nussineensa joka yö tätä miespuolista kaveriaan. Sydämeni on räjähtämäisillään irti rinnasta.
Tämä on nyt toinen kerta vuoden sisään, tosin ensimmäinen kerta oli vain se kerta, mutta nyt hän on kuulemma tulisesti rakastunut tähän mieheen.
Ja mieskin on valmis suhteeseen. Toisaalta toivon pelkkää pahaa heille.
En voi uskoa että hieman aiemmin kuin tapasi tämän uuden, vannoi minulle rakkauttaan kaunis hymy kasvoillaan.
Ajoin hänet pois kotoa, otin vihkisormuksen pois ja sanoin että tämä oli tässä.
En voi enää antaa anteeksi, meillä oli vaikeita aikoja, harrastelimme usein seksiäkin ja hän nautti siitä.
mutta 2-3 viikkoa aikaa mennyt ja kaikki on mennyt pilalle. Hieman ahdistaa tämä elämä...
En halua että mua satutetaan enää yhtään enempää.

1

108

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hopedieslast

      Vomia. Yritä taistella eteenpäin. Itse yritän myös, avovaimo lähti pois ihastuttuaan toiseen. talo meni myyntiin jne. Välillä tuntuu ettei jaksa..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6402
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4123
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      268
      2543
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2000
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1508
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1367
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1080
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1026
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1011
    Aihe