Viikonloppu tulee, pää täyteen..?

Joroma16

En ole aivan varma, kuuluuko tämä tänne palstalle ollenkaan, mutta antaa mennä kuiteskin. Olen 15-vuotias poika Etelä-Suomesta erittäin pieneltä paikkakunnalta, ja nyt kun viikonloppu tulee kaikilla on sama kaava: perjantai-iltana vedetään kännit ja sitten riehutaan viikonloppuna oikeen kunnolla ja ensi viikko meneekin koulussa siihen että puidaan mitä viikonloppuna tapahtui, ja itse kuuntelet "hirveällä mielenkiinnolla". Itse en siis osallistu näihin touhuihin, vaan lähinnä vietän viikonloput perheeni kanssa tai tietokoneeni ääressä, koska ei edes kiinnosta lähteä tuonne, eikä sillä että olisi edes kutsuttu. Olen kuitenkin erittäin suosittu koulussa, mutta varmaankin johtuu siitä että kaverini tietävät mitä mieltä olen alkoholista, en diggaa siitä. Joskus aikuisuudessa ihan voi ottaa kaveriporukassa bissen tai pari, mutta ei niin että kaksinkäsin vedeltäisiin.
Onko missään muualla paikkakunnalla kenelläkään samoja "tunteita"?

Täällä meno on viikonloppuna erittäin outoa, ja todistaa miten täällä maalla ei oikeasti ole elämää. Eräs viikonloppu jätkät ja tytöt olivat ryyppäämässä erään tytön luona, ja pojat alkoivat tappelemaan. Tytöt menivät väliin ja saivat turpiinsa, maanantaina kouluun mustelmat kasvoissa. Olin silleen että mitä helvettiä täällä oikeasti tapahtuu?!?
Enpä kyllä tiedä mikä pointti tässä koko jutussa oli, mutta halusin kuitenkin jakaa :=)

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nasuliini

      Täällä hei ihan sama meininki :D itse oon siis 16v tyttö enkä itse myöskään juo yms (:

    • jätkä-97

      Itsehän siis juon, koska ei siellä juoda sen juomisen takia, vaan se on sosiaalinen tilanne siinä missä muutki. Ja no.... onhan se kiva parin viikon välein nollata kaikki täysin ees yhen illan ajaks ja pitää vaa hauskaa :)

      Eli suosittelen, mutta ei oo mitää sitä vastaa et ei juo.

      • Joroma16

        Ymmärrän juomisen ja hauskanpidon, mutta onko hauskaa hakata muijia pitkin iltaa ja sitten miettiä maanantaiaamuna mitä tuli tehtyä? o.o
        Kyllä itelläkin tulee järkevässä seurassa välillä otettua.


    • jouuu

      Hieman kyllä ärsyttää jos puhutaa useasti kännikokemuksista vklopun jälkee, ekalla kuuntelukerralla voi olla hauskoja juttuja, mutt jos niit jatketaa nii sillo se muuttuu ärsyttäväks. Ei siinä useat kaverit juo ja itsekkin saatan jos on mahdollisuus nii hieman ottaa. Mikäs siinä viettää sosiaalista elämää, useammin vkloput kyll vietän kotosalla. Mutt suosittelen edes kokea humaltumisen niin sen jälkee vasta tietää mitä haluaa:D okei huono neuvo. Itekki olin negatiivinen ryyppäämistä kohtaa mutt ku oon kokenut sitä niin ei se paskaa oo. Mutt en oo riippuvaine alkoholii ku tätäki kirjottaessa viimeks join yli puol vuotta sitte :)

      • Joroma16

        Lähinnä justiinsa sitä yritin tässä "etsiä" että onko se mukamas hauskaa, että tapellaan vaan kännissä ja hakataan paikalla olevat tytötki jotka yrittävät väliin tulla? Ja maanantaina vaan naureskellaan asialle kun tytöt tulevat mustelmilla kouluun. o.o
        Ymmärrän kyllä humaltumisen ja tämän hauskanpidon, mutta se että väkivaltakin pitää siihen näillä liittää niin mitä helevatua oikeesti :P


    • NakkiVenePenis

      Maistappa rivaa, maistuu salmiakilta ja mintulta.

      • Joroma16

        Joo maistettu on. Ei kuitenkaan herätä niin suurta mielenkiintoa kuin Red Bull-vodka.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5730
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3607
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      215
      1804
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1732
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1192
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      29
      1155
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      927
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      263
      910
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      867
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe