Saanko olla vihainen?

madras

Niin siis lyhyesti, saanko suuttua seuraavanlaisessa tilanteessa:

ollaan seurusteltu nyt puolisen vuotta, ja oltiin viikonloppuna juhlimassa hänen kavereidensa synttärijuhlissa. Hän otti vähän liikaa alkoholia, ja sen tietää sitten mitä tapahtui. Kouri paikalla olleiden tissejä ja perseitä, ehdotteli kaikkea ja kävi nuolemassa ketä sattui. Minä sain aika rauhassa istua ja jutella muiden kanssa sohvalla ilman että minuun kiinnitettiin huomiota. No, talutin sitten taksiin ja tultiin kotiin. Nyt kummastelee, kun olen ollut vähän viileä (meillä ei ole ollut yhteistä aikaa nyt keskustella asioista).

Mutta siis, mitä tekisitte itse? Minua ainakin loukkaa tuollainen, en ikinä kehtaisi tehdä hänelle tuollaista -saati kenellekään toiselle sen puoleen.

18

249

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ererererer

      olisi varmaan saanut vierasta bebaa jos et olisi ollut paikalla voitko mennä ensi kerralla vaikka käymään äitilläs kylässä ja kerrot sitten meille täällä saiko vierasta

    • Jaa, että saako olla vihainen, jos seurustelukumppani käy lääppimässä muita ihmisiä? Joo, kyllä tuosta saa minun mielestäni saa olla vihainen. Alkoholin käyttö on minun mielestäni todella heikko yritys pakoilla vastuuta omista teoistaan. Ei sitä lääppimistä varmaan kuitenkaan selvinpäin tapahdu?

    • Parempaatulevaisuutta

      Enpä katselisi tuollaista ihmistä enää päivääkään, ja ymmärrettävistä syistä olet loukkaantunut. Itse en jaksaisi sellaista suhdetta, jossa luottamus on kokonaan kiinni siitä milloin henkilö nauttii alkoholia ja tiedät, että mokaa ihan varmasti olitpa paikalla tai et.

    • henkiinsäjäät

      Tiedät itse kuitenkin, mitä olet valmis uhraamaan. Kannattaisikohan kerätä kimpsut ja kampsut ja häipyä. Älä alennu moisen edessä.

    • yttytytyyy

      Miksi edes kysyt tällaista täällä??????????? Sinä itse huolehdit itsestäsi, ja siitä miten sinua saa kohdella. Jos minun kumppani toimisi noin, hän olisi jo ensimmäisestä vieraan pepun puristuksesta entinen kumppani. En pysty käsittämään miten vähän arvostat itseäsi, kun et pysty sanomaan tuolle äijälle hyvästejä.

      Oletko saanut vanhemmiltasi tai aiemmissa suhteissasi jotenkin erityisen huonon mallin parisuhteesta? Tuollainen käytös ei missään nimessä kuulu parisuhteeseen.

      Jos minun mieheni joisi liikaa (mitä tapahtuu ehkä kerran neljässä vuodessa...), niin siitä huolimatta hän ei koskaan kourisi muiden naisten ahtereita tms. Arvosta itseäsi ja lähde tuosta suhteesta.

    • "Viileys" ei vie asioita yhtään eteenpäin, ja jos sinulla on aikaa olla viileä niin on sinulla aikaa myös puhua asioista.

      Mies käyttäytyi vähintäänkin nolosti. Sinun ei kuulu kantaa myötähäpeää hänen käytöksestään, vaikka parina liikkeellä olittekin, mutta sinun kannattaa tehdä itsellesi selväksi haluatko liikkua julkisesti moukan kanssa. Minä en haluaisi. Voisin yrittää ymmärtää sen, jos joskus alkoholin käyttö lipsahtaisi reippaan puolelle (sillä periaatteella, että "yksi kerta on vahinko, kaksi kertaa on tapa"), mutta sovinistista ja moukkamaista käytöstä en jäisi katselemaan.

      Toinen kysymys, mistä ilmeisesti ette ole puhuneet tai minkä tulkitsette eri tavoin on parisuhteenne "rajat" eli onko ok kosketella myös muita intiimisti (tai ehkä tehdä vielä enemmänkin) vai onko erogeenisiin alueisiin koskeminen asia, jonka haluatte jakaa vain toistenne kanssa. Miehellä ilmeisesti on se tulkinta, että muiden naisten rintoihin ja takapuoliin saa koskea ja heitä saa pyrkiä suutelemaan, kun taas sinun tulkintasi mukaan se ei ole ok. Kukaan ulkopuolinen ei voi päättää, missä raja teidän suhteessanne kulkee, vaan se teidän on keskenänne puhuttava selväksi.

      Jos suhde on muuten kunnossa, niin ei maailma tuohon kaadu, ihmiset mokaavat. Mutta muista, että jos päätät antaa tapahtuneen anteeksi, niin siihen ei jälkeen päin myöskään palata. Seuraavan kerran kun lähdette "pippaloihin" niin lähdette ihan puhtaalta pöydältä

    • kilttis

      Harmittiko sua noin paljon että kukaan ei sua yrittänyt. Jos miehes melkein panee muita naisia sun edessäs niin se panee oikeesti muita naisia kun et ole paikalla ja pettää sua varmasti heti kun tilaisuus tulee. Tuollaisia miehiä naiset tietenkin kelpuuttaa. Minä olisin ainakin jättänyt kumpanin tuon takia.

    • Margareeta

      Naisena sinun on nostettava asia pöydälle ja on kunnollisen, napakan keskustelun paikka. Kunniallisuutesi vaatikoon sitä!
      Miehesi menetti itsekontrollinsa täysin liiallisen alkoholin seurauksena.
      Keskustelette nyt niin, kuinka tulevaisuudessa menetellään juhlissa alkoholin suhteen.
      Miehellä on anteeksipyynnön paikka, ja anteeksipyyntö on tehtävä täydestä sydämestä sekä ehkä niin, että se tuntuu rahakukkarossa myös.
      Sinulle hemmottelua ja kärsimyskorvausta ei olisi pahitteeksi herrasmieheltä jonkun hauskan yllätyksen muodossa. Pelkkä kukkapuska olkoon täysin riittämätön siihen!

      • Tällä kertaa olen Margareetan kanssa ihan eri mieltä. Sellainen toimintamalli, missä saa sikailla kunhan sen jälkeen korvaa sen kalliilla lahjalla, ei kyllä istu toimivaan ja toisiaan kunnioittavaan parisuhteeseen.


      • Margareeta

        En todellakaan kannata jatkossa kyseinen herra voisi porsastella ja korvata aina vahinkonsa lahjoilla. Ei!
        Se on vain kerran tapahtuvan erehdyksen vakavalla sydämellä tehty anteeksipyyntö ele tässä nimenomaisessa tapauksessa.
        Tässä tulee testattua myös erehtyneen herran anteeksipyyntöön uhrattu syvällisyys, eikä huolimattomasti huitaistu anteeksipyyntö.
        Kun anteeksipyyntö on ryyditetty konkreettisella tavalla, joka kirpaisee myös kukkaroa, olkoon se sellaisena muistona myös virheen tehneelle.
        Uhrille taas tuo on konkreettinen osoitus, kuinka nöyrällä mielellä erehtynyt mies on liikkeellä.


    • jagdpanser

      On aika nostaa mirri pöydälle

    • Mies_43

      Eikö sinua hävetä olla tuollaisen miehen seurassa? Minä en kehtaisi enää mennä yhdessä edes roskia viemään. Sama se enää, ketä hän nuoli tai pyytääkö anteeksi, kunhan pääset moukasta eroon.

    • Niinniinpäniim

      Minä näyttäisin ovea.

    • kunnioitusontärkeää

      kyllä parisuhteessa elävä koskettelee ja lääppii ihan sitä omaa pariaan intiimeiltä alueilta, jos muita koskettelee on halut suunnattu ihan muualle kuin omaan kumppaniin.

      itse en hyväksyisi.

    • lindainda

      Voi herran jestas, ensinnäkin jokainen saa tuntea ihan mitä itse haluaa!

      Itse en kattois tollasta hetkeekään. Toihan on ihan järkyttävän nöyryyttävää käytöstä sua kohtaan! Oot paikalla kun mies kourii ja nuolee muita naisia, katot vierestä ja annat tapahtua?? Oli sit kuinka kännissä vaan niin kertoo siitä että miehellä ei oo mitään kunnioitusta sua tai teidän suhdetta kohtaan. Itse olisin siltä seisomalta ottanut miehen sivuun ja kysynyt että mitä helvettiä?? Ja jos ei olis tajunnut tehneensä mitään väärää niin olisin lähtenyt lätkiin ja jättänyt äijän nuoleskeleen loppuelämäkseen muita. Tosin tollasta tilannetta on vaikee kuvitella omalle kohdalle kun en ikinä olis miehen kanssa joka on noin idiootti.

      Säälin sua todella paljon :(

    • Munaotus

      On sulla hyyvä mies. Äkkiä kirkkoa varaamaan ja naimisiin. olet varmaan tosi onnellinen tuon kansssa. Pettää varmana kun et ole näkemässä. Rehellinenuskollinen mies ei naisille kelpaa.

      • lindainda

        Noh noh, ei nyt taas tarvii yleistää. Mulla on rehellinen ja uskollinen ihana kiltti mies josta oon todella kiitollinen ja jota arvostan yli kaiken! Koskaan en oo rentuista viehättynyt.


    • Jälleen.kerran

      Kyseisen herran käytös ei tule ikinä muuttumaan. Käytöskoulu olisi paikallaan. Mietippä ite, mitä haluat.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      977
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe