kokemuksia

Minulla on auttanut:
- henkinen kasvu ja elämän kokemuksen karttuminen
- vakituinen työsuhde ja tylsä työ josta ei tule stressiä mutta joka kuitenkin pakottaa elämään tietyn kellonajan ja rytmin mukaan
- absolutismi ja muidenkin päihteiden nollalinja elämässä
- jooga, henkinen ja fyysinen rentoutuminen, myös niinä aikoina joilloin se vain ahdistaa ja tuntuu turhalta
- siisti koti ja puhtaat vaatteet (tämä oli joskus hyvinkin suuri ongelmien aiheuttaja minulle)
- vakiintunut asumisjärjestely (ei enää muuttamista joka vuosi)
- asuntolaina (uskokaa vaan pois että 80 000 euron laina niskassa elämän vakiintumista alkaa haluamaan jo ihan joka elämän osa-alueella)
- avopuoliso (kihlaus ahdisti minua vuosia, mutta nyt se oma puolisi on erottamaton osa vakiintunutta ja rauhallista elämääni)
- se että elämän tarkoituksena alkaa nähdä muitakin asioita kuin vain sen että muutos ja vauhti ja "elämisen tunne" ovat niitä tärkeimpiä asioita mitä haluaa (tylsistyminen ja passiivisuus tosin edelleenkin minua ahdistaa hetkittäin ihan liikaa)
- hoitokontaktin ylläpitäminen ja säännölliset juttelut psyk.polin sairaanhoitajan tai psykiatrin kanssa vaikke mitään ongelmia olisikaan ilmassa
- puolison rauhoittava ja kannustava vaikutus omaan elämään
- säännöllinen liikunta ja terveellinen ruokavalio
- armon antaminen itselle ja läheisten ihmisten pitäminen elämässä (työnsin aiemmin niin monen pois elämästäni kun oli hankalaa)

Näillähän mennään. Kakkonen itelläkin mutta Sulla tilanne tosi hieno. Mä toivon kaikesta sydämestä, että pystyt pitämään listaamas asiat hanskassa. Mä en ota tähän mitään kantaa, koska koko hommasta huokuu se, että homma on hienosti hanskassa.Näin...!

Aikalailla samoja ohjeita itselläkin tämän "häiriön" selättämisessä kuin tuolla MallaP:llä tuossa ylenpänä.

Vakityö, terveelliset ja rutiininomainen elämä auttaa. Itse en ole puolisoa hankkinut sillä en tahdo tätä samaa kohtaloa omille lapsilleni siirtää. Ehkä alan katsella parisuhdetta sitten kun en ole enää lastentekoiässä. Yhden tietyn miehen olisin ehkä näin jälkikäteen ajateltuna vierelleni huolinut, mutta menin hänet masennuspäissäni ikuisiksiajoiksi karkottomaan enkä enää vain kykene häntä kohtaamaan.

Asuntolaina oli minulle todella pitkään hyvinkin kahlitseva ja jopa inhotusta herättävä asia, mutta nyt 30v iässä näen sen "rauhoittavan" vaikutuksen ja kadun etten ottanut sitä jo vuosikymmen sitten. Pankin velkaorja olen, mutta ainakin olen rauhoittunut orja enkä enää se maailmaa ja elämää pätkissä elävä rauhaton sielu. Tiedä sitten kumpi on parempi kohtalo. Tässä ainakin vähemmän kyyneliä ja enemmän niitä "tasaisia aikoja", tosin se vanha "elämisen tunne" välillä houkuttaa todella kovasti.